Syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien nuorten määrästä on keskusteltu vuosia, arvioiden vaihdellessa 14 000:n ja 100 000:n välillä. Suuri vaihtelu arvioissa johtuu siitä, että syrjäytymisellä ei ole vakiintunutta määritelmää.
Näin kirjoitetaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla Nuorten syrjäytyminen (2019.) Ensimmäiseksi herää huoli ja suru. Mikä on valmiustila korjata asiaa, kun syrjäytymisen ja syrjäytymisriskissä olevien käsitteellistäminen tuntuu niin hankalalta, että arvio lukujen välillä heittää peräti 86 000:lla nuorella Suomessa? Voisiko nuorten osallistumisen tasoa vertailemalla päästä paremmin jyvälle tilanteesta?
Tulevaisuusohjaus
Mikäli omat vahvuudet ja mahdollisuudet elämässä ovat nuorella selvät, tulevaisuus voi jo itsessään olla innostava reflektoinnin ja keskustelun aihe. Toisaalta niille nuorille, joilla ei ole selkeitä mielenkiinnon kohteita tai tavoitteita elämälle pohdittuna, voi tulevaisuus puolestaan näyttäytyä ahdistavana tai pelottavana asiana, jonka pohtimista haluaa vältellä.
Voidaan myös päätellä, että mikäli tulevaisuus koetaan ahdistava tai pelottavana asiana, voivat nämä negatiiviset tuntemukset ohjata nuoria heidän päätöksenteossa ilman tarvittavaa tukea ja ohjausta. Näin tavoitteita omassa elämässä ei välttämättä uskalla asettaa tarpeeksi korkeiksi, eikä voitonriemua ja voimaantumista haasteiden ylittämisestä pääse kokemaan.
Tulevaisuusohjausta voisi lähestyä tulevaisuuden muovaamisen käsitteellä, joka tarkoittaa sitä, että menneisyyden ja nykyhetken kokemuksista rakennetaan vertauskuvallisesti yhdistävä silta tulevaisuuden eri odotuksiin ja haaveisiin (Mikkonen 2000: 61-62). Esimerkiksi jos laitoshoidossa asuvan nuoren menneisyys ja nykyisyys koetaan haastavaksi ajanjaksoksi, ei tulevaisuuteen ole helppo asennoitua asiana, joka olisi voimaannuttava asia tai täynnä haaveita. Sitä ei myöskään osata ajatella ajankohtaisena teemana, kun tapahtumia menneisyydestä tai nykyhetkestä prosessoidaan edelleen. (Toivonen & Kauppi 1999: 107-108.)
Hanketyön keinot syrjäytymisen ehkäisemiseksi
Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeen tarkoituksena on tukea nuorten, 19-26 -vuotiaiden miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista on koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019). Pilotissa nuoret ovat itse pohtineet, että syrjäytymisuhan alainen nuori voi tarvita tavallista enemmän tukea arjessa pärjäämiseen. Tukea voi löytyä nuoren omasta lähipiiristä. Lähtökohtaisesti ei voida olettaa, että nuorella on hyvää tukiverkostoa, joka osaisi tukea nuorta löytämään tämän omat vahvuutensa tai uutta suuntaa elämälle nuoren sitä tarvitessa.
Voidaan todeta, että syrjäytymisuhan alaisen nuoren toimintakyky ei välttämättä riitä suoriutumaan kaikista elämän haasteista yksin. Toimintakyky voi kuitenkin olla niinkin hyvä, että suoriutuu esimerkiksi korkeakouluopinnoista, mutta elämän muilla osa-alueilla nuori voi kokea omia ”jumejaan”. Toisaalta, jos nuori kokee hankaluuksia joillakin elämän osa-alueilla, voi niillä olla seurausta elämän kokonaisvaltaiseen kuormittavuuteen. Sitten tulisi vielä huomioida nuoren oma käsityksensä syrjäytymisestä. THL taisi olla oikeassa käsitteellistämisen hankaluudesta.
Tutkimusten mukaan syrjäytyneisyyden taustalta löytyy hyvin usein esimerkiksi lastensuojelutausta (Paananen 2019: 115). Koen lastensuojelunuoret hyväksi vertailuryhmäksi syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa. Aivan kuten Peilin pilottinuorten keskuudessa, lastensuojelunuoret saattavat hyvinkin tarvita taustansa puolesta voimavarakeskeistä ohjausta ja tukea, josta kertoo itsessään jo lastensuojelulain perustelu sijoitukselle: ”Lastensuojelulain mukaan lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle vain, jos hänen terveytensä ja kehityksensä ovat vaarantuneet lapsen oman toiminnan tai kasvuolosuhteiden takia.” (Lastensuojelulaki 2007: §40).
Toiminnalliset menetelmät vaativat osallistujilta voimia
Metropolian Peili-hankkeen pilottiryhmissä nuorten elämän kipinöitä ja jumeja kartoitetaan erilaisin toiminnallisin menetelmin. Toiminnalliset menetelmät ovat koskeneet esimerkiksi vahvuuksia tai tulevaisuuden ihanneminä -harjoituksia (Kepelihanke: 15-16).
Harjoitusten onnistumiseen edellytetään jonkinlaista yksilön toiminnallista kuntoa, hyvää pohjaa, jotta nuori pystyy esimerkiksi
- antamaan ja ottamaan vastaan vahvuuskortteja muilta ryhmän osallistujilta
- reflektoimaan niiden avulla omaa elämäänsä
- unelmoimaan 5-10 vuoden päähän.
Olen työssäni tehnyt vahvuus ja tulevaisuuden unelmaminä -harjoituksia lastensuojelunuorille. Vastaanottokyky harjoituksille oli huomattavan erilainen vertailun kohteilla. Osa lastenkotiin sijoitetuista nuorista lopettivat ne kesken, todeten, etteivät harjoitukset olleet heitä varten. Lastensuojelunuoret kiittivät erityisesti luotettavaa ilmapiiriä ja ohjauksen kokonaisuutta harjoituksineen. Hankaluutta koettiin erityisesti vahvuus- ja tulevaisuusohjauksessa, vaikka puolet ryhmästä koki sen erittäin hyödylliseksi.
Peili-hankkeen pilotissa nuorilta saadussa suullisessa palautteessa he kehuivat muun muassa
- ohjauksen kokonaisuutta
- rentoa ja lämmintä tunnelmaa
- erityisesti vahvuuskorttityöskentelyä.
Kritiikkiä saimme toiminnan hyödyllisyydestä, mikäli tavoitteet tulevaisuudelle olivat jo selvät. Kuitenkin osallistuminen kahdeksan viikon pilottiin suoritettiin alusta loppuun asti hymyissä suin.
Mistä siis eroavaisuudet kyseisten harjoitusten kohdalla tulevat? Onko Peili-hankkeesta sovellettuja harjoitteita lastensuojelun työkentälle käytettäessä käynyt niin, että nuorten psyykkinen toimintakyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä harjoitteiden intensiteetille, vaikka ne olisivatkin olleet todella hyödyllisiä kohderyhmälle?
Jos nykyhetken ajatellaan olevan psyykkisesti niin kuormittava, että nuori ei selviydy tulevaisuusohjauksesta, voimmeko olettaa, että nuori pystyisi navigoimaan tässä työn murroksen (Sitra) maailmassa itselleen uutta unelma-ammattia saati sitten suoriutumaan moitteettomin tuloksin sen tuomista velvollisuuksista?
Syrjäytynyt tai syrjäytymisuhan alainen. Siinäpä vasta pohdittavaa. Kaikkien meidän tarina on erilainen joka tapauksessa, kuten meidän kaksi kohderyhmääkin. Tulemme erilaisista lähtökohdista, jotka ovat muokanneet meidän tämän hetkistä käsitystä itsestämme ja kyvyistämme. Tarvitsemme roiman annoksen empatiaa ymmärtämään nuorten yksilöllisiä elämäntarinoita, jotta voimme tukea heitä tarvittavilla tavoilla. Ehkä sitten meillä on mahdollisuus tukea niitä 14 000 – 100 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisriskissä olevaa nuorta Suomessa.
Lähteet:
Lastensuojelulaki 2007, aukeaa osoitteeseen Finlex.fi
Mikkonen, Anu 2000. Nuorten tulevaisuuskuvat ja tulevaisuuskasvatus. Joensuun yliopisto 2000.
Paananen, Reija. Sosiaali- lääketieteellinen aikakauslehti: 2019: 56. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen. Sosiaalilääketieteellinen yhdistys.
Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili – Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa Peili-hankkeen sivuille.
Toivonen, Veli-Matti & Kauppi, Timo 1999. Aika muovailuvahana: NPL ja henkilökohtaisen ajan rakenne. Jyväskylä: Ai-ai Oy. Gummerus.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa thl.fi -sivulle. Verkkosivusto.
Kirjoittaja
Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskentelee sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä.
Ei kommentteja