Terveyden ja hyvinvoinnin laitos painottaa, että syrjäytymisessä on kyse huono-osaisuuden prosessista, jossa kuormittavat tekijät elämässä ketjuuntuvat ja kasaantuvat päällekkäin. Usein syrjäytymiseen liittyy sosiaalisia, terveydellisiä, kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia (THL: 2019), jotka vaikuttavat toinen toisiinsa. Näin ollen jokaisen syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuoren kuormittavat tekijät rakentuvat yksilöllisesti ja koetaan henkilökohtaisella tasolla, joka vaikeuttaa asian käsitteellistämistä entisestään.
Koska käsitteellistäminen tuntuu hankalalta, voi se juuri siitä syystä ollakin erityisen hedelmällinen pohdinnan ja tutkimuksen kohde. Teemaa kannattaa ainakin yrittää pallotella, eikö?
Käsitteellistämisen risut ja ruusut
Mitä käsitteellistämiseen ja rajanvetoon tulee, onko meidän edes oleellista vetää rajaa syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuorten välille? Mitkä ovat risut ja ruusut siinä, että nuoria luokitellaan omiin lokeroihinsa? Pureudutaan tähän vähän syvemmin.
Käsitteet ja niiden rajanveto ovat arkaluontoisia asioita. Käsitteet koetaan henkilökohtaisesti, mutta samalla ne sisältävät voimakkaan yhteiskunnallisen perspektiivin. Päättäjille se tarkoittaa paineita tehdä mitä parhaimpia päätöksentekoja hyvinvointiin liittyen, tukien samalla Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja markkina-arvoa. Veronmaksajat haluavat ottaa myös puheenvuoron tästä ajankohtaisesta teemasta, kun he näkevät, kuinka iso kakkupalanen palkkakuitista menee veroihin.
Perehdytään muutamiin käsitteellistämisen ja rajanvedon “risuun” ensin.
”Risut”
Tarkempi määritelmä ja rajanveto syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä voi syventää nuoren luokittamista käsitteen alaisuuteen. Samalla luokitteleva kulttuuri leimaa nuoria entisestään. Koska kuilu veronmaksajan ja yhteiskunnan kannateltavan roolin välillä nostattaa tunteita, voi luokittelu vaikuttaa siihen, miten yksilö myös kohdataan arkipäiväisessä elämässään.
Viitaten vielä THL:n mainintaan, että syrjäytyneen elämäntilanteeseen voi liittyä
- sosiaalisia
- terveydellisiä
- kulttuurisia
- ja taloudellisia näkökulmia
on mahdollista, että nuoren minäpystyvyyden tunne on alhainen. Minäpystyvyydellä (self-efficasy) tarkoitetaan ihmisen uskomuksia kyvyistään, sekä tunnetta, kuinka paljon he kokevat pystyvänsä vaikuttamaan elämänsä kulkuun (Bandura 1994: 2). Minäpystyvyyden kokemuksen perusteella ihminen tekee valintoja ja reagoi esteisiin ja epäonnistumisiin, joko lisäämällä ponnistelujen määrää tai luovuttamalla (Bandura 1992: 61). Jos terveydentila koetaan huonoksi, voi sillä olla vaikutusta esimerkiksi pystyvyyteen suoriutua koulu- tai työtehtävistä. Tämä voi puolestaan muokata käsitystämme omasta hyvyydestämme ja pystyvyydestä tässä super-suorittajan yhteiskunnassa.
Minäpystyvyyden teoriaa mukaillen syrjäytymisen kontekstissa, voivat ponnistelut myöskin jäädä alhaisiksi, mikäli nuori kohtaa luonnollisia epäonnistumisia elämässään, jos minäpystyvyyden tunne on alhainen. Lisäksi luokittelusta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, voi tulla tekosyy, johon vedota epäonnistuessaan. Se voi madaltaa elämässä ponnistelujen määrää entisestään.
Syrjäytyneisyys tai sen uhanalaisuus ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen olotila. Nuori voi olla erittäin aktiivinen oman elämän mieluisilla osa-alueillaan, mutta olla yhteiskunnan luokitusten mukaan kuitenkin syrjäytynyt nuori. Voisin uskaltaa kuitenkin väittää, ettei tieteellistä todistusta yhteiskunnan luokittamisesta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, edesauta nuorta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi arvionsa syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevista vuonna 2019. Painotan sanaa arvio, sillä luku Suomessa arvioitiin olevan 14 000:n ja 100 000:n väliltä. THL: n mukaan suuri haitari arviossa johtuu muun muassa käsitteellistämisen hankaluudesta. (THL: 2019.) Määrä on joka tapauksessa valtava.
“Ruusut”
Nuorten tukemista edistämisessä työssä käsitteellistämisestä olisi apua sen puolesta, että se voisi auttaa nuorten löytämisestä palveluiden piiriin. Siitä voisi olla paljonkin apua heidän oman elämän mielekkyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Tämä onkin se syy, miksi Metropolian Peili-hankkeessa käsitteiden rajapintoja pohditaan: kuinka ja mistä tavoittaa nuoria? Miten osallistaa heitä kehittämisasiantuntijoiksi osaksi hanketta?
Kolikon kääntöpuolena syrjäytymisen käsite hukuttaa yksilön kokemuksen omasta elämän tilasta. Se saa unohtamaan, minkälaisia vahvuuksia nuorilla on, ja minkälaista potentiaalia heillä voi olla. Oleellista taitaakin olla nuoren kohtaaminen kokonaisvaltaisena yksilönä, ihmisenä, kanssakulkijana ja vertaistukena koronaviruksen riepottelemassa maailmassa vuonna 2020.
Metropolian Peili-hanke
Käsitteellistämistä syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä pohditaan erityisesti Metropolian Peili-hankkeessa. Hanke on suunnattu 16-29 vuotiaille nuorille miehille, jonka tarkoituksena on tukea nuorten miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista onkin koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019).
Kirjoittaja
Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskenteli sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä.
Lähteet
- Bandura, Albert 1994. Self-efficacy. In Encyclopedia of Human Behaviour (Vol. 4. 71-81). New York: Academic Press.
- Bandura, Albert 1992. Sosiaalis-kognitiivinen teoria. Teoksessa Ross Vasta (toim.) Kuusi teoriaa lapsen kehityksestä. Lontoo: Jessica Kingsley Publishers London.
- Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili – Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa hankkeen sivulle.
- Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa THL.fi-verkkosivulle.
Ei kommentteja