Around the world, there is a lack of teaching innovation tools and methods in many subjects and we want to help bring innovation closer to anyone interested. In Helsinki capital region, the solution is 10 Days 100 Challenges. This isn’t just an ordinary innovation event where the outcome that you present only on the last day is important. The role of this event is to bring multi-faceted learning to each day. It’s a place where you get to learn, make mistakes, regroup and get guidance at any point – all while working with real companies trying to solve real problems.

The Innovation Process

The participants and the participating companies go through a design process. The company’s role is to provide the participants with one or more real business challenges that they currently have. Challenges that they have not been able to solve in a traditional way or that they are not equipped to solve either because of a lack of time or human resource. The role of the participants is to use the skills they have learned to tackle those real business problems through a defined, understood, and tested process.

For this event, we decided to follow a standard Stanford d.school design thinking process (Graphic 1).

The process in 5 steps:

• EMPATHISE = research the customer through various methods; learn who they are and what they do
• DEFINE = distill what you learned about your customer and define the challenges/pain points they are having
• IDEATE = co-create possibilities together and have as many ideas as you can, then sift through them and find the good ones
• PROTOTYPE = take 1, 2, or 3 of those good ideas and build simple prototypes of them and see how they work in reality – iterate what doesn’t work, fail fast, move forward
• TEST= test the iterated, simple prototypes with real people and in real situations; change what doesn’t work and create something useful

It was the job of the participants to follow these steps with the tools and methods they had been taught during the online course. The online course was also available as a resource for them to refer to during the process when/if needed.

The visual below was created so that everyone could understand what their role was and how they were expected to be engaging in the process; whether they were participants or company partners.

The central line describes the process to be undertaken while the top row explains the participant’s role:

• complete the online course
• interviews and review of company data
• explore real customer problems
• ideation and concepting
• building a testable prototype
• getting real feedback from users
• creating and delivering a solution pitch

The bottom part of the visual is all about what the company partners are expected to do:

• provide necessary company data
• be available for questions and coaching the teams when needed
• listen to the pitches and give feedback

Teams with mixed levels of knowledge and experience

The event starts by bringing diverse groups of students together to learn these tools and methods. This diversity provides some of the first challenge for the students, creating a common language so they can work effectively. Diversity is important because you never know who will be inspired to solve difficult problems in the future.

The participants are from Laurea, Haaga-Helia, and Metropolia Universities of Applied Sciences, and at different levels of knowledge and experience with this way of working and are purposefully mixed in their teams because of this. They are also mixed by their study level as some are Bachelor students and some are Master’s students.

It is a challenging seven days where students’ new knowledge is really put to the test. There are team dynamics to take into consideration, as we try to design the teams on 4 different points:

• field of study
• gender
• institution
• potential for already knowing the process.

Trying to keep all these in balance makes sure that most people are working with people they probably have not worked with (or even know) before.

Splitting the Event and the Learning

The online course format allowed the students to learn at their own pace and it also allowed students who normally would not have courses in innovation included in their courses to learn and experience a way of working that is considered a life-wide skill.

• The course was opened on May 2nd
• The course had to be completed by May 26th
• On May 27th we could see who had finished the course
• We let everyone know who should arrive on May 30th.

This worked really well and there were no participants that showed up without completing the course. We wanted to make sure that everyone had at least a basic idea of the process that they will be using for this event as there were students from many different faculties from three Universities of Applied Sciences (3UAS).

There were two immediate positive outcomes of splitting the event and the learning:

1. The students were able to refer back to the course whenever they needed to refresh their memory about what expected or possible at that stage of the process.
2. We can open up the learning to anyone who wishes to learn about this process. We can also make the learning available to companies and individuals outside of this specific 3UAS collaboration.

Developing the Event Concept

The 2022 10 Days 100 Challenges Event already had 4 years of history to build on.

• 2018 – First year, in-person
• 2019 – Second year, in-person
• 2020 – Cancelled due to Covid
• 2021 – Third year, digital event
• 2022 – Fourth year, in-person

Luckily 2022 allowed us to go back to the original concept and use the Helsinki XR Center as our venue. We made a conscious decision to not have a hybrid event as service design and design sprints are much harder to do when teams are split between online and in person.

Another difference in 2022, we wanted to reduce the number of in-person days the event ran as 10 full days, in person can be difficult to maintain enthusiasm and also to fit into schedules where the students are potentially starting summer jobs. Especially, as we still are just coming out of the restrictions we have lived through the past 2 years.

So, instead of learning and doing at the same time, we created an online course that gathered all the learnings together. This allowed us to reduce the event to seven days, Monday to Friday plus the following Monday and Tuesday.

What the Teams Accomplished

In the end, we had 13 teams giving final pitches for solutions to the companies that were all different and innovative in their own way. Some teams opted for simple ppt presentations, some used role play, and some incorporated their prototypes into their pitch. These different methods of presentation represented new skills the students had learned and also getting outside of their comfort zone. More challenges had been overcome.

The beauty in innovation events like this, is that people are open to trying so many new things. As they battle through the 100 Challenges of the event, they get outside of their comfort zone every day.

The event took place on May 30 – June 6 at Metropolia’s Helsinki XR Center – Arabia Campus. Read more on 10D100C website.

Asiat, jotka saavat eniten tilaa julkisessa keskustelussa, muuntuvat hiljalleen yleisinä pidetyiksi totuuksiksi. Monimutkaistuvassa maailmassa on luontevaa kysyä juuri tiettyyn aiheeseen perehtyneen asiantuntijan mielipidettä. Asiantuntijalle voi kertyä julkista vaikutusvaltaa, etenkin, jos kilpailevia näkemyksiä ei tuoda esiin. Viestinnällä on aina merkitystä asiantuntijan työssä, vaikkei päätyisikään vaikuttamaan julkisuudessa.

Asiantuntija, viesti reilusti

Asiantuntija on työnimikkeensä takana kokonainen ihminen, oma persoonansa, joka toimii omalla tavallaan eri tilanteissa. Lähes poikkeuksetta asiantuntijan työhön kuuluu alaansa liittyvän tiedon jalostamista ja jakamista eri yleisöille.

Ajatteluamme haastetaan aina, kun jokin yleisesti hyväksyttynä totuutena pitämämme asia muuttuu. Riippuen uuden tiedon merkityksestä vastaanottajalle, yleisö suhtautuu siihen uteliaana, innostuneena, välinpitämättömänä, tai jopa vastustellen.

Asiantuntija voi kokea onnistumista, kun muutosvastarintaisetkin alkavat vähitellen sovitella uutta tietoa aikaisempien käsitystensä kanssa yhteen. Asiantuntija on silloin mahdollisesti käyttänyt valtaansa hyvin ja viestinyt vaikuttavasti.

Asiantuntijan perehtyneisyyttä aiheeseensa harvoin kyseenalaistetaan. Silti, asiantuntijan työ- ja ajatteluprosessit ovat monitahoiset. Myös asiantuntijalla voi olla tiedostamattomia vinoumia, asenteita ja arvoja. Se on inhimillistä. Reilua yleisöä kohtaan on, että asiantuntija esittää avoimesti, mihin pohjaa omat näkemyksensä.

Julkisessa keskustelussa yleisö päättää uskottavuuden

Asiantuntijan luotettavuus punnitaan, kun hän esiintyy asiansa kanssa julkisesti. Kyseessä voi olla ammattilaisille suunnattu tapahtuma, perinteisessä mediassa esiintyminen tai sosiaalisen median päivitys. Yleisö voi asettua kannattamaan tai vastustamaan asiantuntijan viestiä, riippuen uskottavuudesta ja samaistuttavuudesta.

Miten viestiä asiantuntijana aidosti, mutta uskottavasti julkisessa keskustelussa?

• Vakuuta tosiasioilla. Erota tosiasiat selkeästi omista mielipiteistäsi.
• Ole samaistuttava. Anna ihmisyytesi näkyä.
• Vältä spekulaatioita. On reilua kertoa, jos ei pysty ottamaan kantaa.
• Tunne yleisösi. Tiedä, kenelle olet viestimässä ja kohdenna viestisi kärki yleisön mukaan.
• Asetu yleisön asemaan. Mikä heille on oleellisinta tietoa? Kiteytä monimutkainen tieto yleistajuisempaan muotoon.
• Viesti selkeästi. Välttele kapulakieltä, piirrä selventävä kaavio, avaa kirjainlyhenteet.

Asiantuntijan vastuu viestiä omista asiantuntijuuden alueensa asioista koskettaa monenlaisia yleisöjä. Ollakseen samaistuttava ja uskottava, on asiantuntijan samanaikaisesti tunnettava arvonsa ja kyettävä mukauttamaan viestintätyylinsä yleisön tarpeisiin.

Viestintä on harjoitus, jossa kehittyy toistamalla

Persoonasta riippuen olemme enemmän tai vähemmän avoimia haastamaan omia käsityksiämme vallitsevasta todellisuudesta. Tämä koskee niin asiantuntijaa joka viestii asioista, kuin yleisöä, jolle viesti on kohdistettu.

On mahdollista, ettei yksi somepostaus tai aamutelevision haastattelu hetkauta yleisösi arkea mihinkään.

Asiantuntijan on hyvä toistaa viestiään eri yhteyksissä, ennen kuin tekee liian hätäisiä johtopäätöksiä viestinnän vaikutuksesta. Sanoman levittäminen yhtä aikaa eri medioissa ja formaateissa lisää viestin tavoittavuutta. Viestinnän ajoittamisellakin voi taktikoida: jos jokin aihe on esillä julkisesti jo valmiiksi, siihen on mahdollista tarjota mukaan oma näkemyksensä.

Mielipidekirjoitus, podcast, seminaaripuheenvuoro, haastattelu ammattilehdessä, tai paneelikeskustelu televisiossa ovat kaikki erilaisia viestintätilanteita. Asiantuntijan ja viestinnän asiantuntijan välisellä yhteistyöllä väline- ja kanavakohtainen tyylilajin löytäminen voi tehostaa viestiä entisestään.

Mikään ei estä ottamasta johtavan asiantuntijan asemaa jostain vasta kehitteillä olevasta teknologiasta tai työmenetelmästä. Tilaisuus on vain tunnistettava ja hyödynnettävä!

Kaikissa Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa toteutettavissa hankkeissa työskentelee asiantuntijoita. Hankkeissa tehdään tulevaisuuteen suuntaavaa kehittämistyötä. Monimutkaisista ilmiöistä ja uusista asioista viestiessä voi tuntua vaikealta viestiä, esimerkiksi vakiintuneen sanaston puuttumisen vuoksi. Mutta sen voi kääntää myös edukseen. On mahdollista toteuttaa vaikuttavaa asiantuntijaviestintää julkaisemalla hyvin esitettyä tietoa ja olemalla aktiivinen sosiaalisen median verkostoissaan.

Lähteet

• Mielityinen, Ida 2022: Asiantuntija tietää, mutta saako hän myös tuntea? (aukeaa ihmisyydenmonetpuolet.com)
• Sopanen, Terttu 2019: Asiantuntijaviestinnän kolme myyttiä (aukeaa brunnen.fi)
• Mosander, Johanna 2021: Johtaminen on viestintää ja viestintä on vallankäyttöä (aukeaa lsr.fi)
• Asikainen, Martti 2022: Viestintäkö vallatonta vallankäyttöä (aukeaa esignals.fi)
• Salminen, Hanna 2019: Valtaa on, jos se otetaan (aukeaa viestijat.fi)
• Koppelo, Heli 2022: Kaiken pohjalla on ihmiskäsitys (aukeaa suomentyonohjaajat.fi)

 

Tutkimus- ja hanketyössä tuloksille pyritään yleensä löytämään hyödyntämisväylä. Vähintäänkin asia kirjoitetaan hankkeen suunnitelmaan, jolloin asiaa voidaan edes jollakin tasolla käsitellä. Toisinaan itse kehittämistyö ja uuden löytäminen voi osoittautua niin makoisaksi, että tavoite voi hämärtyä. Harhapolut voivat nekin olla tuottoisia. Useimmiten ne eivät miellytä rahoittajia, varsinkin, kun historiasta tunnetut kehitystyön menestykselliset ”vahingot” eivät ole useimmat olleet erikseen rahoitettuja, vaan todellista sattumaa. Ja sitä ihmisen on vaikea jäljitellä. Projektin päätavoite on kuitenkin se, jonka pitää olla suunnannäyttäjänä, kun työtä tehdään.

Kun perustutkimuksessa lähdetään tutkimaan jotakin visaista kysymystä, tavoitteena on uuden tiedon löytyminen. Silloin tulos voi olla, että tulosta ei saada. Tieteen näkökulmasta katsottuna sekin voi olla kiinnostavaa, vaikka se ei tuota tekijöilleen muuta kuin löytämisen ilon ja mahdollisuuden julkaisuun.

Perustutkimuksen kovassa ytimessä hyödyntäminen voidaan nähdä kovin erilaisena, kuin soveltavassa kehittämistyössä, jossa tavoitteena saattaa lähtökohtaisestikin olla löytää jokin käyttöön otettava tulos. Mitä lähemmäksi tullaan kehittävää hanketta, sitä tavoitellumpaa on saada tehdystä työstä käyttökelpoisia tuloksia, ja sitä tärkeämpää hyödyntää niitä.

Miksi tulosten hyödyntäminen on niin vaikeaa?

Usein selitys on monien asioiden summa. Hankerahoitusinstrumentti saattaa olla sellainen, että tuloksien hyödyntyminen yhteiskuntaan perustuu niiden mahdollisimman laajaan levittämiseen. Jos tulos on vapaasti saatavilla ja periaatteessa siis kenen tahansa hyödynnettävissä, voi olla, että sen kiinnostavuus kaupallisessa mielessä on vähäinen, vaikka se muuten olisikin esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittävä. Kuka tahansa voi ottaa tällaisesta tuloksesta ”parhaat palat” ja muokata niistä mieleisensä tuloksen, jopa kaupalliseen käyttöön. Tai yhdistellä eri hankkeiden vapaita tuloksia uusiksi.

Hankkeessa saattaa syntyä sellaisia tuloksia, jotka periaatteessa vastaavat esitettyjä tavoitteita. Tällöin voidaan todeta, että projekti on onnistunut, mutta sen tulosten hyödyntäminen on vaikeaa.

Tyypillinen tilanne on se, että yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa tuloksena syntyy teknologiaa, joka itsessään on toimiva ja saa mahdollisesti jopa patenttisuojan, mutta ei silti ole houkutteleva hyödyntäjätahojen näkökulmasta.

Matka tuloksen käyttöönottoon tuotteeksi voi olla liian pitkä – valmiin tuotteen aikaan saamiseksi tarvittaisiin kallista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Tai tulos voi olla kelpo teknologiaa, mutta se ei sovellu yrityksen tuotevalikoimaan.

Totta on, että patentti on usein ainut tapa suojata jotakin uutta ja mielenkiintoista teknologiaa ja se voi olla myös arvokasta kauppatavaraa. Mutta käytännössä patentti on kielto-oikeus, jolla estetään jotakuta toista hyödyntämästä teknologiaa ilman patentinhaltijan lupaa. Lisäksi se on haltijalleen kallis kuluerä. Esimerkiksi korkeakoulujen patenttisalkkujen hallinnointi voi olla kalliimpaa kuin patenttien todellinen arvo myytäessä.

Patenttiasiantuntijat eivät juurikaan ota kantaa keksinnön kaupallisen hyödyntämisen mahdollisuuksiin, vaan tarkastelevat ainoastaan keksinnön keksinnöllisyyttä.

Miten varmistaa, että hankkeen tuloksia hyödynnetään?

Tulos voi myös olla liian edistyksellinen. Se voi olla teknisesti tai vaikkapa yhteiskunnallisesti merkittävä. Mutta olemassa oleva teknologia ei ole sen kanssa yhteensopiva, tai yhteiskunta ei ole sille valmis.

Tällainen tilanne on itse asiassa hyvin yleinen: kehitetään jotakin, joka on toimivaa, mutta sen sovittaminen ympäröivään maailmaan on liian haasteellista.

Mikä sitten avuksi, ettei työläästi hankitulla hankerahalla tuoteta jotakin, joka päätyy arkistoon tai työpajan hyllylle tai tietokoneen kovalevylle odottamaan hetkeä, jolloin tarkastelija voi vuosien kuluttua hymähtää vanhentuneille tuloksille? Hyvä lähtökohta on jatkuva projektin seuranta:

• tehtiinkö niitä asioita, joita alun perin on sovittu tai joita lähdettiin tavoittelemaan?
• mitä on tehtävä, jos tarvitaan korjausliikkeitä, jotta päästään oikealle reitille kohti sovittua tavoitetta?
• ovatko hankepartnerit samoilla linjoilla?
• ymmärretäänkö, mitä ollaan tekemässä?
• kuka tarkkailee työssä tehtäviä tuloksia, onko tiimissä joku, jonka tehtävänä on myös huolehtia siitä, että välitulokset tulevat kirjattua, koska niissä saattaa olla jonkin uuden kehittämistyön, jopa keksinnön siemen?
• ja onhan tulosten hyödyntämisoikeuksista sovittu asianmukaisesti?

Viime kädessä kuitenkin kyse on siitä, että kehitetyille asioille ja tuloksille pitäisi olla jokin hyödyntämistapa, joka tuottaa käyttäjilleen jotakin uutta ja hyödyllistä hyvää, rahallista tai muuta, immateriaalista hyötyä. Silloin myös verorahoilla tuotettu tutkimus- ja kehitystyö kantaa parasta hedelmää.

Kirjoittaja

Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.