Mitä voin sanoa, kun nuoret miehet vailla työ- tai opiskelupaikkaa toteavat yhteiskunnan olevan epäreilu ja liian vaativa? Olen heidän kanssaan osittain samaa mieltä. Puhumme tulevaisuudesta, heidän tulevaisuudestaan. Minun tehtävänäni on auttaa heitä näkemään tulevaisuutensa positiivisena asiana. Tehtävänäni on saada heidät uskomaan, kuinka hyvää heille tekisi löytää paikkansa yhteiskunnasta. Olen opiskellut teorian hyvin ja tiedän, miten suuri merkitys sosiaalisella osallisuudella on yksilön hyvinvoinnille. Mutta jos totta puhutaan, tunnen olevani hiukan heikoilla jäillä.

“Miten mä muka jaksan?”

Keskustelun jatkuessa käy erittäin selväksi, että oman urapolun löytyminen ei ole mikään ongelma, kyllä he tietävät, mitä haluavat opiskella ja millaista työtä tehdä. Mutta entä sitten, jos jaksaisinkin käydä opinnot loppuun, miten ihmeessä selviäisi työelämästä ja sen vaatimuksista.

”Miks ei vois olla vaikka 3 päivää töitä ja 4 päivää lepoa? Sitten varmaan jaksaisinkin”, toteaa yksi keskustelijoista. Muut yhtyvät kommenttiin myötäillen, juuri noin sen pitäisi mennä, sitten työn tekeminen olisi mahdollista. Kaikkien mielestä rahaa tarvitsee vain sen verran, että pystyy elämään. Tarvittava lepo ja palautumisaika painavat näiden miesten puntarissa paljon enemmän kuin paksu lompakko.

He ovat pohtineet näitä asioita paljon, he tuntevat omat voimavaransa eivätkä suostu siihen, että heiltä vaaditaan enempää kuin mitä pystyvät antamaan. Nämä nuoret haluavat, että yhteiskunta rohkaisee ja tukee heitä yksinkertaisen, omiin voimavaroihin mitoitetun, elämän etsimisessä. He haluavat, että heitä ymmärretään, kun he kertovat tarvitsevansa enemmän vapaa-aikaa. Eivät he ole laiskoja ja saamattomia, he tiedostavat itsestään enemmän kuin tuntuvat itsekään ymmärtävän. Ja he unelmoivat hyvästä elämästä.

Syrjäytymisen asiantuntijat

Syrjäytyneisyyden määrittely ei aina ole aivan yksiselitteistä, vaan siihen liitetään monia erilaisia tekijöitä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että syrjäytyneet ovat erossa sellaisista toiminnoista, joita yhteiskunta pitää jäsenilleen tarpeellisina. Näistä toiminnoista ansiotyö ja siihen vaadittava koulutus nousevat yleensä esiin tärkeimpinä tilastoihin kirjattavina ja helposti mitattavina tekijöinä. (Myrskylä 2011, 24.)

Yhteiskunnan mittareiden mukaan nämä PEILI-hankkeen työpajalla kanssani keskustelevat nuoret ovat siis syrjäytyneitä, tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla, ja heihin on kohdennettava toimia, jotka auttavat heitä kiinnittymään yhteiskuntaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima, Euroopan sosiaalirahaston tukema PEILI-hanke on yksi osa näitä kohdennettuja toimia. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria miehiä löytämään suuntaa elämälleen koulutuksen, työn ja sosiaalisten verkostojen kautta. Vastaavanlaisia hankkeita on paljon, ja hyvä niin. Ongelma on laaja ja siihen tarvitaan ratkaisuja.

Voi kuitenkin olla, että ratkaisut ovat aivan nenämme alla. Tai oikeastaan suoraan edessämme, tasavertaisina tiimin jäseninä. Siis ne syrjäytymisuhan alla olevat nuoret itse. Mitä jos heidät otettaisiin mukaan hankkeen projektitiimiin kokemusasiantuntijoina, kertomaan mitä pitää tehdä ja minkä pitää muuttua? Mitä jos he olisivat niitä, jotka näyttävät mihin suuntaan hankkeen pitää mennä?  

Mitä on kokemusasiantuntijuus?

Kokemusasiantuntijuus on etenkin terveys- ja sosiaalialalla lähes muodikkaaksi muuttunut toimintamuoto. Se on syntynyt 2000-luvulla ja on ollut keskeisenä käsitteenänä myös sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa (esim. KASTE-ohjelmat ja Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke). Menetelmän hyödyt on helppo ymmärtää. Kokemusasiantuntijat voivat tarjota asiakaslähtöisen näkökulman palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Samaan aikaan toiminnalla on kokemusasiantuntijalle itselleen voimaannuttava vaikutus, se tuo tiedon siitä, että on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteiskunnalle.

Toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjelmissa, mutta se saa samalla osakseen myös aiheellista kritiikkiä. Tuoreessa väitöskirjassa ”Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations” (Meriluoto 2018) tarkastellaan asiantuntijaksi tekemisen prosessia, sitä miksi osallistujista halutaan kehittää asiantuntijoita ja mitä hyötyä siitä on. Tutkimuksesta selviää, että usein kokemusasiantuntijat eivät itse pääse määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, vaan he joutuvat mukautumaan toiminnan järjestäjän omiin tavoitteisiin. Tutkimus rohkaisee osallistamistoimintaa toteuttavia tahoja olemaan valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan.

Kokemusasiantuntijoiden tieto saattaa poiketa siitä, mitä on oletettu, ja kriittistäkin, mutta juuri siksi sitä on tarpeen kuunnella.

Osallisuus ja sen hyödyt

PEILI-hankkeessa haluamme toimia juuri tästä lähtökohdasta. Haluamme, että työpajoihin osallistuvat nuoret ymmärtävät asiantuntijuutensa merkityksen ja sen, miksi kaikki tieto on tärkeää, se kriittinenkin. Osallisuus on vuorovaikutusta ja kokemus osallisuudesta syntyy silloin, kun ihminen oivaltaa osallistumisen tarjoamat hyödyt. (Leeman & Kuusisto & Hämäläinen 2015.)

Palvelumuotoilussa keskeisenä ajatuksena on eri osapuolten osallistaminen yhteisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Yhteiskehittämisen menetelmää käyttäen voidaan hyvin edistää myös osallisuuden kokemusta. Kun nuori pääsee työpajalla saman pöydän ääreen ammattilaisten kanssa, mietitään esimerkiksi

• mitä tekijöitä nuoret tarvitsevat syrjäytymisprosessissa muutoshalun heräämiseen
• millaiset harjoitukset tukisivat parhaiten sosiaalista vahvistamista
• millaisia ominaisuuksia tekeillä olevassa mobiilisovelluksessa tulisi olla

Yhdessä pohtien syntyy vuorovaikutus kuin itsestään. Nuoret näkevät osallistumisensa hyödyn ja saavat vuorovaikutuksen kautta mikrotason kokemuksen osallisuudesta. Mikrotason kokemus tuskin poistaa nuorten tunnetta siitä, että yhteiskunta on liian vaativa ja epäreilu. Se ei poista tunnetta siitä, että tulevaisuus tuntuu liian suurelta palalta haukattavaksi, että omat voimavarat eivät riitä.

Vaikka emme pystykään täysin muuttamaan nuorten suhdetta yhteiskuntaan, voimme toivottavasti liikauttaa jotain positiivisemman tulevaisuususkon suuntaan. Voimme osoittaa, että nuorten kokemustiedolla ja mielipiteellä on merkitystä ja näiden avulla voidaan luoda jotain uutta. Jotain, joka palvelee heidän kaltaistensa nuorten tarpeita ehkä paremmin kuin aiemmin luodut mallit.

Voimme antaa nuorille mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu vaikuttaminen. Hyvästä mikrotason kokemuksesta on helpompi kurottaa suuremmalle tasolle, sinne yhteiskunnan rattaisiin, kuin aivan tyhjästä. ”Elämässä on niinku steppejä”, kuten nuoret sanovat. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, on turvallista mennä eteenpäin.

 

Lähteet:

• Leemann, Lars & Kuusio, Hannamaria & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Sosiaalinen osallisuus.  Sosiaalisen osallisuuden tietopaketti. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana verkossa: <www.thl.fi/sokra.>
• Myrskylä Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu. Työ- ja elinkeinoministeriö.
  
• Meriluoto, Taina. 2018. Making Experts-by-experience. Governmental Ethnography of Participatory Initiatives in Finnish Social Welfare Organisation. JYU Dissertations.

Kirjoittajaesittely

Viittä vailla valmis sosionomi Johanna Valkama työskentelee sosiaalialan opiskelija-assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aiemmalta koulutukseltaan Johanna on montessoriohjaaja. Parinkymmenen vuoden työkokemus erityispedagogiikan parissa yhdistettynä sosiaalipedagogiseen lähestymistapaan antaa hyvät valmiudet  olla mukana innovoimassa uudenlaisia toimintamalleja sosiaalisen vahvistamisen kentällä.

Tarvitseeko Suomen graafinen teollisuus ja sitä lähellä oleva työelämä enää tulevaisuudessa korkeakoulutettuja osaajia? Siirtyvätkö kaikki viestintätarpeemme digitaaliseen ja mobiiliin ympäristöön, vai pitääkö painettu media pintansa?

Toteutuuko juuri äskettäin erään pelkästään sähköiseen julkaisemiseen siirtyneen tieteellisen kausijulkaisun ennustus, että kukaties ”joskus tulevaisuudessa parhaat tieteelliset journaalit erottautuvat ilmestymällä myös korkeatasoisina, upeasti taitettuina ja monivärisesti kuvitettuina painotuotteina ja että juuri niitä ei tarvitse lukea ainoastaan päätelaitteelta, virtuaalilaseilla tai hologrammina silmän verkkokalvolta”.[i]

Väline on ajassamme tärkeä viesti, ja samoin kuin tutkimus jatkuvasti laajenee, muuntuu ja kehittyy, myös sen välittämiseen löydetään uusia, ihmislähtöisiä ratkaisuja. Onko viisasta luopua painotekniikan AMK-insinöörikoulutuksesta nyt, kun painotekniikoiden kehityksessä vain taivas on kattona?

Graafinen tekniikka ja media-ala kohtasivat yhteiskunnassamme aivan ensimmäisenä, jo parikymmentä vuotta sitten, digitalisaation haasteet. Printtimedialle povattiin tuolloin lopun alkua, ja erilaiset alan yritykset – mediatalot, painoalan yritykset – joutuivat miettimään liiketoimintansa perustan kokonaan uudelleen.[ii] Kun painetulla medialla ei tuolloin vaikuttanut nuorten mielestä olevan tulevaisuutta, sen vetovoimaisuus koulutusalana heikkeni ja hakijapaine siirtyi sähköiseen mediatekniikkaan.[iii] Silloisessa digihypen hyökyaallossa graafisen tekniikan insinöörikoulutuksesta luovuttiin Suomessa lähes kokonaan, niin teknisissä yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissakin. Ainoastaan Metropolia on tarjonnut vankkoja graafisen tekniikan opintoja mediainsinööreiksi opiskeleville, mutta AMK-rahoitusleikkaukset ja opetusministeriön edellyttämät tutkinto-ohjelmien yhdistämiset ovat heikentäneet senkin mahdollisuuksia nyt vakavasti. [iv]

Media- ja graafisen tekniikan alat ovat kuitenkin olleet aktiivisia tunnistamaan keskeisiä muutosvoimia, osaamistarpeita ja vaihtoehtoisia skenaarioita, jotta ne menestyisivät muutoksessa. Graafinen teollisuus on edelleen kansantaloudelliselta merkitykseltään suuri, eikä printtimediaa ole kuopattu. Päinvastoin: esimerkiksi digi-, pakkaus- ja etikettipainatuksen osuus on selvässä kasvussa.[v]

Graafisen teollisuuden keskuudessa on tällä hetkellä huoli siitä, koulutetaanko Suomeen enää lainkaan alan kehittäjiä ja uusien teknologioiden soveltajia. On vaikea ajatella, ettei paperiteollisuusmaaSuomessa olisi ajanmukaista painotekniikan korkeakoulutusta. Se kuitenkin edellyttää, että ala houkuttelee nuoria  ja he rohkenevat hakeutua insinööriopintojen pariin. Korkeakouluopintoja pitää myös olla tarjolla, jotta ala saa uusia soveltajia ja kehittäjiä palvelukseensa.[vi]

Digitaalisuus, erilaiset hybridipainatuksen tekniikat, älypainaminen, ekologiset ja kierrätettävät materiaalit, värinhallinta, painotuotteiden nopeusvaatimukset ja painamiseen liittyvät alati uudistuvat teknologiat edellyttävät, että ammatillisen koulutuksen lisäksi mediainsinööriopiskelijoilla on vähintään sivuainekokonaisuuden verran valinnaisia graafisen tekniikan opintojaksoja. Kun alan insinöörikoulutus uhkaa loppua Suomesta, korkeakoulutuksen uudistus- ja resurssipaineissa myös graafisen tekniikan tarjonnalle tarvitaan näin ollen uusi visio ja suunta.

Näihin kysymyksiin paneutuu Metropoliassa Media-alan tutkimussäätiön ja Åkerlundin säätiön apurahojen turvin syksyllä 2018 käynnistynyt GRAAFI-niminen esiselvityshanke. Siinä kartoitetaan graafisen tekniikan korkeakoulutuksen tulevaisuuden näkymiä sekä sitä, miten ja missä laajuudessa insinööritason koulutus kannattaa käytännössä toteuttaa.

GRAAFI-hanke käynnistyi benchmarking-matkalla maailman johtavaan alan korkeakouluun Hochschule der Medien, joka sijaitsee Stuttgartissa. Metropolian edustajat otettiin lämpimästi vastaan ja heille räätälöitiin usean päivän mittainen vierailuohjelma, sillä korkeakoulujen välillä on ollut hyvät yhteistyösuhteet jo pitkään.[vii]

Printtimedian kehittämisohjelma on myös HdM:ssä erittäin ajankohtainen, ja sattumalta sen suunnittelijan, professori Volker Jansenin työparina on suomalainen koordinaattori Laura Ryhänen korkeakoulun kansainvälisistä palveluista. “Print is not dead” -työnimellä kulkeva uusi kansainvälinen BA-ohjelma HdM:ssä tukee ajatusta vastaavasta myös Metropoliassa – ehkäpä parhaimmillaan yhteisiä moduleita HdM:n kanssa sisältäen. Professori Jansenin laaja luento “Unplugged, peering into the Future – The Changing World of Print Media” oli vierailuohjelmassa piste i:n päällä, sillä se vahvisti Metropolian olevan ajan tasalla printtimedian kehitystrendeistä.

Hochschule der Medien on panostanut korkeatasoisiin painoalan oppimisympäristöihin ja huippulaitteisiin.

Tutustuminen professori Günter Hübnerin johdolla HdM:n painotekniikan monipuolisiin ja korkeatasoisiin oppimisympäristöihin sekä maan johtavien yritysten korkeakoulun käyttöön lahjoittamiin huippukoneisiin, -laitteisiin ja -laboratorioihin oli suuri elämys. Suomessa voimavarat ovat ymmärrettävästi niukemmat kuin 80 miljoonan asukkaan Saksassa. Ajatuksena on silti, että aiempaakin tiiviimpi yhteistyö sekä maamme media- ja painotalojen että kansainvälisten korkeakoulujen kanssa nostavat graafisen tekniikan insinöörikoulutuksen Metropoliassa uuteen kukoistukseen.

GRAAFI-hankkeen toimenpiteinä järjestettävien asiantuntijatyöpajojen, opinnäytetöiden ja keskustelujen tulokset kootaan esiselvitysraporttiin, jonka odotetaan valmistuvan kesäkuussa 2019. Tuloksia käytetään graafisen alan uudenlaisen koulutuksen suunnitteluun, rahoituksen hakemiseen, yritysyhteistyön rakentamiseen sekä alan koulutustulevaisuuden varmistamiseen. 

Lähteet:

[i] Ranta-Meyer, Tuire, Tianen Milla ja Wahlfors Laura 2018. Painetun Musiikin vuosikymmenet 1971−2018. Pääkirjoitus Musiikki-lehdessä (48): 3-4.

[ii] Inkinen, Sami 2012. Väline on viesti? Huomioita viestintätutkimuksesta, uusista medioista ja aikalaiskulttuurin muutoksesta. Teoksessa Välineiden viesti: kun perinteinen ja uusi media kohtaavat. Juhlakirja professori Tarmo Malmbergin kunniaksi. Toim. Maria Eronen ja Simo Pienmäki. Vaasan yliopiston julkaisuja. Tutkimuksia 300. Vaasa: Vaasan yliopisto.

[iii]Jässi, Erik 2016. Mihin katosi paperin ja graafisen alan arvostus Suomessa? Blogi-kirjoitus, Papyrus Finland Oy. Verkkolähde [tark. 10.3.2019) http://www.papyrus.com/fiFI/article/50000036/Blogi_Suomessa_on_maailman_parasta_paperiosaamista_mutta_mihin_katosi_graafisen_alan_arvostus.htm;

[iv] Syrjälä, Laura 2017. Miten alan osaajia koulutetaan vai koulutetaanko? Print & Media 8.

[v] Krogell, Lasse 2017. Graafinen teollisuus Suomessa. Tilannekatsaus helmikuu 2017.

https://www.graafinenteollisuus.fi/files/669/Graafinen_ala_2-2017.pdf; Graafinen Teollisuus ry. https://www.graafinenteollisuus.fi/index.phtml?s=6

[vi] Taipale-Lehto, Ulla ja Timo Bergman 2013. Graafisen teollisuuden osaamistarveraportti. Opetushallitus: Raportit ja selvitykset 13. Verkkolähde [tark. 12.3.2019] http://www.oph.fi/download/154583_graafisen_teollisuuden_osaamistarveraportti.pdf

[vi] Hochschule für Medien, Stuttgart. Korkeakoulun kotisivut https://www.hdm-stuttgart.de/  sekä paino- ja mediatekniikan tutkinto-ohjelman sivut https://www.hdm-stuttgart.de/studieninteressierte/studium/bachelor/steckbrief?sgang_ID=550037; Future of Print Media -BA-ohjelma ks. https://www.hdm-stuttgart.de/pmt/about/discover/printMedia

Hanketyöryhmä:

GRAAFI on työelämälähtöinen projekti, jota vetävät lehtori, mediatekniikan tutkintovastaava Toni Spännäri ja johtaja Tuire Ranta-Meyer. Hanke luo opinnäytetöiden, työpajojen ja asiantuntijahaastattelujen avulla alaa varten tiekartan. 

Esiselvitykseen liittyy kaksi mediatekniikan opinnäytetyötä: Natalia Alam tekee kysely- ja haastattelututkimusta alan korkeakoulutuksen osaamistarpeista ja koulutuksen toteuttamismuotoihin liittyvistä toiveista yhteistyössä mm. Graafinen teollisuus ry:n ja Helsingin graafisen klubin kanssa; Lauri Lehto tekee vertailevaa tutkimusta graafisen alan tunnettujen huippukorkeakoulun opetussuunnitelmista ja niiden nykyisistä painopisteistä. Opinnäytetöiden ohjaajana toimii Spännärin lisäksi yliopettaja Pentti Viluksela. 

Lisätietoja hankkeesta Tuire Ranta-Meyer, if.ai1561462386lopor1561462386tem@r1561462386eyem-1561462386atnar1561462386.eriu1561462386t1561462386 sekä hankkeesta että Metropolian graafisen tekniikan koulutuksesta Toni Spännäri, if.ai1561462386lopor1561462386tem@i1561462386ranna1561462386ps.in1561462386ot1561462386.

Parhaimmillaan yritysten kehittäminen on sellaista, jossa henkilöstö kytketään toiminnan kehittämiseen. Suunniteltu kehittämisprosessi aikatauluineen on onnistumisen edellytys (vrt. Gröhn & Rekola 2017, 51). Pienissä yrityksissä yhden henkilön puuttuminen heijastuu arkeen ja myös kehittämisprosessin aikatauluun. Yrittäjän ja johdon sitoutuminen kehittämiseen on tärkeää, sillä mahdollistetaan henkilöstölähtöiset ratkaisut. Johdon tulee tietää, mihin henkilöstö kehittämisessä keskittyy. Samoin henkilöstön tulee tietää, että johto on sitoutunut kehittämistyöhön ja sen tuloksiin.

Kun tuottavuuden ratkaisuja kehitetään arkilähtöisesti, yritysten kehittämisessä näkyy käytännönläheisyys, systemaattisuus ja kokonaisvaltainen tuottavuuskäsitys. Silloin henkilöstö nähdään tuottavuuden voimavarana ja niin, että henkilöstö kykenee itse kehittämään tuottavuutta ja pystyy siitä kommunikoimaan. Samoin henkilöstö pystyy poistamaan työnsä kuormitustekijöitä, jotka heikentävät tuottavuutta ja siksi yrityksissä korostetaan ratkaisukeskeistä näkemystä tuottavuuden parantamiseen.

Yritykset kehittävät toimintaansa tiukassa aikataulussa

Kehittäminen pienissä yrityksissä on aikataulutettava oikein. Tärkeää on henkilöstön äänen kuuluminen. Yritysten kehittämisen voimavarana on vuorovaikutus. Se nähdään vahvana moniulotteisena tietoperustaisena k äsitteenä, jonka rinnakkaiskäsitteet ovat kommunikaatio, keskustelu ja dialogi (vrt  Kolehmainen, Paldanius & Vehkaperä (2017) Vuorovaikutus omistajanvaihdosten innovaatioalustalla. 6Aika: Hyvinvointiyritykset kiertoon EAKR -hankkeessa -artikkelissaan.

Markkinointisuunnitelmat, toimintasuunnitelmat ja sujuva rekrytointi lisäävät tuottavuutta

Pienissä yrityksissä kehittämisprosessi liittyy arkisiin markkinointi- ja toimintasuunnitelmien päivittämiseen ja henkilöstöprosessien kehittämiseen. Kehittämisen tuloksena yrityksen markkinointisuunnitelma ja toimintasuunnitelma päivitetään. Nämä nähdään tulevaisuudessa niin tärkeänä, että henkilöstö sitoutetaan suunnitelmien sisällön tuntemiseen ja kehittämiseen.

Samoin yritysten kotisivujen päivittämisessä on havaittu henkilöstölähtöisyyden tuovan lisäarvoa. Yritys voi pohtia, millaiset ovat kotisivut, jossa henkilöstöllä “on hyvä olla” ja miten tuo vaikutelma välittyy kotisivuilta.

Yrityksen toimintasuunnitelman rakentamisessa henkilöstölähtöisyys tuo kilpailuetua. Henkilöstö saa vaikuttaa asiakkaille suunnattuihin uusiin tuotteisiin, markkinointiin ja erilaisiin yrityksen kamppanjapäiviin aikatauluineen. Tuloksena työntekijät markkinoivat ja tuottavat sisältöä mielellään työnantajayrityksensä sosiaalisen median kanaviin, kun henkilöstölle on annettu tilaa kehittää.

Rekrytointiprosessin kehittäminen perehdytyksineen ja lomakkeineen on yrityksille elintärkeää. Henkilöstön vaihtuminen on luonnollinen osa organisaatioiden elämää, mutta henkilöstö kantaa huolta siitä, ”viihtyykö uusi työntekijä meillä ja miten hänen sitoutumistaan organisaatioon voisi lisätä?” Entä sopiiko uusi työntekijä ”meidän yrityskulttuuriin”? Saisiko henkilöstö osallistua rekrytointiin?

Rekrytointiin liittyviä loppuhaastatteluja voi pitää tärkeänä, samoin sitä, että uudella työntekijällä tulisi olla oma ”perehdytysmentor”, jolta kysyä tarvittaessa.

Sosiaalistunut yrityskulttuuri ja yhteinen työpaikkakokous lisäävät tuottavuutta

Tuottavasti moninainen -hankkeessa tuottavuuden tuloksia on kehitetty ratkaisukeskeisellä tuottavuuden mallilla. Palautteiden perusteella kehittämisprosessin tuloksena yritysten toimintakulttuuri on sosiaalistunut, kehittämistyön palautteiden perusteella voimavaroiksi on koettu hyvä työyhteisö ja hyvät asiakkaat. Tämä on heijastunut yrityksen tuotteisiin, palveluun ja asiakkaisiin, sillä ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Sosiaalinen yrityskulttuuri luo arvoa asiakkaalle (vrt. Hesapro 2013).

Kehittämisprosessin päätteeksi yrityksissä on katsottu toimintaympäristöön ja tulevaisuuden kehittämiskohteisiin. Kehittämisen tulokset ovat olleet hyvin yksinkertaisia: yhteinen kuukausittainen työpaikkakokous, josta ei haluta enää tulevaisuudessa luopua. Työpaikkakokousten on nähty varmistavan sosiaalistunutta kulttuuria.

Tuloksia yrittäjän näkökulmasta

Kehittämisen tuloksena on ollut yrittäjän näkeminen itsensä kehittämisen voimavarana. Palautteiden perusteella yrittäjät ovat nähneet itsensä tärkeäksi osaksi kehittämistä ja työpajat ovat olleet tehokas kehittämistapa, mutta siitä ”olisi saanut enemmän irti, jos olisi itsekin panostanut prosessiin enemmän”. Yrittäjän mielestä kehittämisen näkökulma on ollut henkilöstölähtöisyys, joka on toteutunut.

Ratkaisukeskeinen tuottavuuden malli tulosten takana

Hankkeemme aikana yrityksissä ulkopuolisina kehittäjinä toimiessamme emme ole tarjonneet vastauksia, vaan yritysten työntekijät itse tuottavat korjausta vaativat ratkaisut. Näin parannamme laatua, työhyvinvointia ja työn tehokkuutta. Ratkaisukeskeisessä tuottavuuden mallissa seuraavilla kysymyksillä on ollut merkitystä yrityksen tuottavuuden kehittämisessä:

–       Tulenko työntekijänä kuulluksi kehittämistilaisuuksissa?

–       Saanko hyödyntää asiantuntijuuttani työssäni? Saanko kehittää tuottavuutta hyödyntäen omaa asiantuntijuuttani?

–       Tuleeko ääneni kuulluksi tuottavuutta edistävissä ratkaisujen kehittämisessä?

Sellainen yritys on tuottava, joka pitää huolta joka päivä tuottavuudesta ja työhyvinvoinnista. Silloin ei jouduta saneeraamaan tai vähentämään henkilöstöä. Tällainen yritys näkee henkilöstön ja henkilöstön edustajat toimintatapojen ja kehittämisen voimavarana. Tuottavuus ja työhyvinvointi kulkevat käsi kädessä. (Tanskanen 2013, 5.)

Lähteet:

Hesapro (For safe, healthy and productive workplaces) 2013. The link between productivity and health and safety at work. Background research paper. Life Long Learning Programme. Luettu 20.2.2019

Gröhn, I & Rekola 2017 (toim). Tuliko Onni puun takaa? Yhteistoiminnallisesti työhyvinvointia ja tuottavuutta kehittämässä metsä- ja sote-alalla.

Kolehmainen, S-L., Paldanius, M. & Vehkaperä, U. (2017) Artikkeli. Vuorovaikutus omistajanvaihdosten innovaatioalustalla 6Aika: Hyvinvointiyritykset kiertoon –hankkeessa. Turpeinen, Juha-Matti (toim.): Yrittäjyyskasvatus – Tulevaisuuden siltojen rakentaja ja raja-aitojen murtaja? 11. Yrittäjyyskasvatuspäivät 2017 Oulussa: Artikkelikirja. Oulun yliopiston oppimateriaalia, E6. Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulun Yliopisto. Tampere: Juvenes Print. p 286-310. ISBN 978-952-62-1789-5 (PDF), ISSN 1457-3555. Saatavilla www-muodossa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526217895.pdf

Tanskanen, R. 2013. Menestyvä työpaikka – tuottavuus ja työhyvinvointi. Työturvallisuukeskus.

 

—-

Kirjoittaja: Marjatta Komulainen, Metropolia ammattikorkeakoulu, Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalue, Metropolia Masters´ tutkinnot, johtamisen asiantuntija-lehtori, VTM, MBA, väitöstutkija, työskentelee yrittäjyyden ja palvelujen johtamisen parissa. Hänellä on monipuolista kokemusta johtamisesta, kehittämisestä ja kouluttamisesta.

Metropolian Tuottavasti moninainen -hanke järjestää  yrityksille verkostoitumistilaisuuksia, kuten 28.3.2019 “Kaikki on mahdollista?  – Näkökulmia yrityksen kehittymiseen. 

https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/tuottavasti-moninainen/