Suomalaiset luottavat siihen, mitä kerrotaan: neljä viidesosaa kansasta on sitä mieltä, että sanomalehdet ovat luotettavia.
Mutta mistä tieto syntyy, miten se valuu kansalle ja merkitseekö tieto mitään?
Näin jouluposti muutti Suomea
Kerron tarinan tiedon merkityksestä. Luin hiljattain Katariina Vuoren teoksen Joulumerkkikodin lapset (Vuori, 2016). 1930-1970 -luvuilla Suomessa rahoitettiin postimerkkien myynnillä joulumerkkikoteja. Niihin siirrettiin vuosien aikana yli 5000 vastasyntynyttä turvaan mahdolliselta tuberkuloositartunnalta. Vielä 1900-luvulla tuberkuloosi oli maassamme vakava ongelma perheissä ja yhteiskunnallisesti.
Vuoren teoksessa on koskettavasti pohdittu toisaalta joulumerkkikotien hyvää hoitoa ja toisaalta sitä miten pitkä varhaislapsuuden ero on vaikuttanut lapsiin ja perheisiin. Mutta samalla teos piirtää joulumerkkikotien tarinan kautta myös kokonaiskuvaa siitä, miten uusi tieto syntyy, leviää ja muuttaa yhteiskuntaa.
Miten tämä tapahtui? Joulumerkkikotien toimintavuosina tuberkuloosia tutkittiin ahkerasti. Kehitettiin lääkitys, rokote ja löydettiin ymmärrys tartuntatavoista. Itse tutkimuksen ohella olennainen asia oli, että tätä tutkimustietoa levitettiin kansalle sanomalehdissä, jakamalla ohjekirjoja sekä terveydenhoitohenkilökunnan avulla. (Vuori, 2016).
Toisin sanoen: tieto kansankielistettiin eli popularisoitiin. Jos saatu tieto olisi jäänyt vain tutkijoiden tiedoksi, ei Suomen tuberkuloositilanteessa olisi tapahtunut muutosta. Lopulta tuberkuloosin vähenemiseen vaikuttivat niin tutkijat, terveydenhoitohenkilöstö kuin kuka tahansa tavallinen kansalainenkin.
Joulupostimerkit olivat yksi osa popularisointia. Niissä tiivistyi nerokkaasti kolme asiaa: tutkimustiedon levittäminen, konkreettinen toimenpide ongelman selättämiseksi sekä mahdollisuus hyväntekeväisyyteen.
Tämän päivän joulumerkkitarinoita
Oheiseen kuvioon olen kuvannut uuden tiedon syntyä ja sen liikettä kohti erilaisia vastaanottajia: alan ammattilaisia, muita tutkijoita ja tavallisia kansalaisia. Tiedon liikkeen lopputuloksena voi syntyä yhteiskunnallista tai yksilöllistä muutosta, kuten tässä tarinassa. On muun muassa tutkittu, että kun 5 % joukosta omaksuu uuden asian, koko lauma muuttaa suuntaa (Hiltunen, 2012).
Kertomani tarina ei ole ainoa laatuaan. Tämän päivän isoja joulumerkkitarinoita voisivat olla esimerkiksi ilmastonmuutos ja työelämän murrokseen liittyvät vaikutukset ihmisiin ja yhteiskuntaan. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tekemässä tutkimus- ja kehitystoiminnassa saadaan jatkuvasti uutta tietoa mitä moninaisimmista aiheista. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa tällä hetkellä kehitellään ja tutkitaan eri ilmiöitä noin 80 hankkeessa: koskettaako sinua esimerkiksi kestävät liikenneratkaisut, eri ikäisten hyvinvointia tukevat palvelut sekä terveydenhoidon ja teknologian kehitys?
Meillä ammattikorkeakoulun työntekijöillä onkin velvollisuus huolehtia siitä, että saatu tieto ei jää vain oman talomme seinien sisään. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö kannustaa ja ohjaa korkeakouluja julkaisemaan tietoaan monipuolisesti erilaisille kohderyhmille.
Kuvio: Ala-Nikkola, Elina, 2018
Keskustelevaa kehittämistä ja muutosta
Meillä korkeakoulussa on myös velvollisuus jakaa oikeaa tietoa. Oikea ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että julkaisimme vain valmista täysin loppuun pureskeltua tietoa. Teoksessa Julkaise tai tuhoudu! (Karvonen, Kortelainen & Saarti 2014, 160-169) kerrotaan 70-luvulla vielä ajatellun tieteen popularisoinnilla sitä, että tutkija tutkii kaiken valmiiksi ja vasta sitten levittää sen kansalle.
Nykyisin tieteen oletetaan olevan tiiviisti vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa, kuten oheisessa kuviossakin kuvaan. Olipa vastaanottaja sitten tutkija- ja kehittäjäkollega, alan ammattilainen, opiskelija tai suuri yleisö, ei hän saa olla passiivinen hahmo, jolle valmista tietoa kaadetaan. Tieto tulee julkaista ja altistaa siten keskustelulle eli dialogille, avoimuudelle (Karvonen, Kortelainen & Saarti 2014, 160-169).
Tämän päivän tietovirta sijoittuu blogeihin, lehtiin, kirjoihin, verkkolehtiin, sosiaaliseen mediaan ja tapahtumiin. Se tulostuu ulos teksteinä, ääninä ja kuvina. Mahdollisuudet dialogille ovat siis valtavat. Sosiaalisessa mediassa sekunneissa leviävä tieto voi myös johtaa väärien asioiden kulkeutumiseen faktoiksi. Tosin alussa mainitsemassani median luotettavuustutkimuksessa suomalaiset eivät pitäneet sosiaalista mediaa kovin luotettavana – hyvä niin. Korkeakouluna kannamme vastuun siitä, että osallistumme tiedonvirtaan kuunnellen, oppien ja oikeaa tietoa tuoden.
Siksi onkin tärkeää, että ammattikorkeakouluna julkaisemme tietoa myös ketteristä kokeiluista ja puolivalmiista kehitystyöstä. Silloin osallistamme kansalaisia ja ammattilaisia jo kehittämistyön aikana keskusteluun ja kehittämistyöstä tulee rikkaampaa. Onko lopulta mikään tieto koskaan valmis?
Tällä blogipostauksella minäkin kansankielistän eli popularisoin tietoa. Tietoisesti jätin myös monta asiaa sanomatta, asetin ajatukseni dialogille avoimeksi, ole hyvä!
Lähteitä ja innostavaa luettavaa:
Metropolian julkaisut: www.metropolia.fi/julkaisut
Hyviä askelmerkkejä tiedon jakamiseen ja kehitetyn toiminnan juurruttamiseen antaa Metropolian hiljattain julkaisema Juurruttamisen 4 V:tä – viesti, varioi, valtavirtaista, vakiinnuta (Halonen, Katri 2017, Metropolia Ammattikorkeakoulu).
Hiltunen, Elina. 2012. Matkaopas tulevaisuuteen. Talentum.
Karvonen, Erkki, Kortelainen, Terttu & Saarti Jarmo. 2014. Julkaise tai tuhoudu! Vastapaino.
Vuori, Katariina. 2016. Joulumerkkikodin lapset. Like.
Opetus- ja kulttuuriministeriö. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tilastot. Julkaisut korkeakoulutuksen määrän ja laadun mittareina. Haettu 22.1.2018. http://minedu.fi/korkeakoulu-ja-tutkimustilastot
Sanomalehtien liitto. 2017. Sanomalehdillä selkeä ykkösasema luotettavuudessa -tutkimus
Postauksen artikkelikuva (tietokone ja kirjat): Pixabay, Geralt (CC0)
Ei kommentteja