Onko sinullekin tuttu seuraava tilanne kouluajoilta? Koulutoveri piirtää jotakin. Kysyt, mitä hän piirtää, ja kun yrität vilkaista, tämä peittää keskeneräisen työnsä kiireesti kädellään ja ehkä mutisee sen suuntaista kuin ”en mitään.” Tai oletko kuullut sanonnan: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä hulluille eikä herroille”. Miksi?
Meillä on lähestulkoon sisäsyntyinen tarve piilotella tekemisiämme ennen kuin on valmista, ja eritoten, jos kyseessä on luova työ. Yhtenä syynä saattaa olla ideavarkauden pelko. Juuri luovassa työssä pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman avoin. Altistaa ensimmäisetkin ideat mielipiteille ja rakentaa saatujen uusien ideoiden ja palautteen päälle uutta.
Keskeneräisen kuvan nähnyt kaverihan saattoi koulussa ”varastaa” toiselta idean ja piirtää paremman kuvan. Ja vieläpä väittää keksineensä aiheen itse.
Keksiä-verbin ja keksinnön välillä on kuitenkin merkittävä ero. Keksintö edellyttää paljon työtä, sitä ei voi keksaista. Ei ihme, että monilla menevät välillä käsitteet sekaisin. Saatetaan tokaista, että olen keksinyt idean tai innovaation, joka pitäisi patentoida.
Keksinnön voi suojata, ideaa ei
Vain tietynlaisen keksinnön voi patentoida. Se on jotakin, jonka pitää olla uusi: keksintö ei saa olla keskimääräiselle alan ammattilaiselle itsestään selvä. Keksinnön pitää olla keksinnöllinen. Ja sen pitää olla teollisesti käyttökelpoinen, eli toistettavissa. Keksintö on aina luonteeltaan tekninen. Sen pitää ratkaista jokin tekninen ongelma uudella tavalla. Innovaatio puolestaan on esimerkiksi OECD:n Oslo Manual-julkaisun mukaan uusi tai parannettu tuote tai prosessi, joka merkittävällä tavalla eroaa aiemmista tuotteista tai prosesseista ja joka on saatettu potentiaalisten käyttäjien (tuote) tai hyödyntäjien (prosessi) ulottuville.
Idea ei siis ole innovaatio. Eikä se ole keksintökään. Mutta hyvä idea voi olla keksinnön lähtökohta. Innovaatio -käsitteen laajalle levinneessä ryöstöviljelyssä peli taitaa kuitenkin olla jo menetetty. Jokainen kynnelle kykenevä poliitikkokin esittää, että nyt tarvitaan innovaatioita. Innovaatioiden sisällä olevat keksinnöt ovat varmasti tervetulleita, mutta luulen, että vaikkapa kansantalouden kehittämiseen itse asiassa etsitään hyviä ideoita.
Keksintö tai innovaatio eivät ole mikään hetkellinen älynväläys. Ja suurten älynväläyksien odottelu on ajanhukkaa. Vaikka monet jonkin kehitystyön tai projektin kanssa kamppailevat uskovatkin, että se kuuluisa ”killeri-idea” tulee, kun oikein kovasti pinnistelee.
Paljon nopeammin pääsee alkuun, kun ei ährää yksin, vaan kehittelee muiden kanssa suuren joukon aiheeseen liittyviä, eri näkökulmista olevia ideoita. Niistä valitaan sopivimmalta vaikuttavat jatkoon. Siis sellaiset, jotka ovat toteuttamiskelpoisia. Toteuttamiskelpoisuus ei tarkoita, että tulisi saman tien hylätä kaikki uudet tai omaperäiset ajatukset. Päinvastoin: juuri hyviltä vaikuttavia, rohkeitakin avauksia pitää tarkemmin tutkailla ja jatkojalostaa. Sen sijaan kannattaa vetäistä yli ideat, joissa on jokin perustavanlaatuinen heikkous. Vaikkapa, että palkkaerot poistetaan painamalla lisää rahaa. Sinänsä toteutettavissa oleva ratkaisu, jossa hetken onnea seuraisi lopulta hyperinflaatio.
Kehitettävää on kaikkialla
Mullistavien ideoiden passiivisen odottelun sijaan voi myös katsoa ympärilleen. Mitä haasteita, kehitettäviä asioita, parannettavaa näkyy? Maailma on jatkuvasti yhä valmiimpi. Se on täynnä erilaisia ratkaisuja, palveluita ja tuotteita, joista osa ei toimi tyydyttävästi. Varmasti tuttu ongelma jokaiselle on se tietty harmittava ovi, jota aina ajatuksissaan kulkiessaan kiskoo, vaikka sitä pitäisi työntää. Kuuluisa kognitiotieteilijä Donald A. Norman on todennut, että jos ovessa tai kahvassa on ohje ”vedä” tai ”työnnä”, ovi tai kahva on väärin suunniteltu. Miten parantaa ovissa liikkumista? Lähes kuka tahansa pystyy kehittelemään muutaman kymmentä ideaa esimerkiksi tämän kaltaiseen kysymykseen, jos hänelle annetaan sopiva tilaisuus ja työrauhaa.
Keksinnöistä merkittävimmät ovat yleensä olleet monien tai jopa lukemattomien pienempien ideoiden ja oivallusten myötä syntyneitä yhdistelmiä eri ihmisten luovuutta. Esimerkiksi radion keksijänä pidetään yleisesti italialaista Guglielmo Marconia. Hän onnistui ensimmäisenä tekemään teknologisesti toimivan ja kaupallisesti hyödynnettävissä olevan sovelluksen. Mutta se syntyi aiempien kokeilijoiden ja tutkijoiden työn pohjalta. Radion kaltaisen keksinnön taustalla ei ole ollut yhtä suurta älynväläystä tai yksittäistä ideaa, vaan pitkällinen prosessi, jossa on yhdistynyt monen eri alan tutkimus- ja kehitystyö. Ja, mikä tärkeintä, kehittäjät ovat saaneet toisten tekemiä ideoita, tuloksia ja havaintoja käyttöönsä. Siitä johtunee, että radion ovat aikoinaan väittäneet keksineensä amerikkalaiset, englantilaiset, saksalaiset, venäläiset, ja monet muutkin.
Entä sitten tuo alussa mainitsemani ideavarkaus? Tosiasiassa ideoita tai muitakaan hyviä ajatuksia ei voi ”varastaa”. Ideat ovat aina luonteeltaan vapaita, koska niitä voi kuka tahansa myös tuottaa mielin määrin. Sen sijaan, että pelkäämme ideavarkaita, kannattaa laittaa kaikki mielestään hyvät ajatukset jakoon. Ideasta on joka tapauksessa nimittäin usein niin pitkä matka konkreettiseen lopputulokseen, että se, joka jaksaa ideaa kehittää ja viedä sen käytännön sovellutukseen, ehkä keksintöön saakka, saakoon ideavarkausnuhteiden sijaan mainetta ja kunniaa uutteruudestaan!
Tietenkin on tärkeää antaa hyvän lopputuloksen – ehkäpä innovaation äärellä – tunnustusta alkuperäisen ajatuksen tai ideoiden esittäjälle, jos sellainen on tiedossa. Mutta häntäkin todennäköisesti lämmittää enemmän se, että hän on jakanut älykkyytensä hedelmät ja sen takia käsillä on onnistunut konkretisoitunut lopputulos, kuin se, että hän olisi pitänyt ideat ideavarkaiden pelossa omassa päässään. Tai paperilapulla käden alla piilossa.
Kirjoittaja
Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Ei kommentteja