Arjen turvallisuuskeskustelu kilpistyy hyvin usein verrattain pieniin asioihin. Missä tilanteissa pitäisi käyttää kypärää ja tuliko nostettu jaloilla? Suuremmassa kuvassa esitysteknisenkin alan tulevaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi kestävän kehityksen kaltaiset megatrendit [1] tai digialustoilla eri alojen läpi hyökyvät #metoo-aallot [2]. Turvallisuus ei rajoitu vain yksittäisiin sääntöihin ja niiden noudattamiseen tai noudattamatta jättämiseen, vaan käsittää myös laajempia näkökulmia.
Toimintaa ohjaavat jo nyt erilaiset trendit ja heikot signaalit, jotka on mahdollista tunnistaa ja nimetä tulevaisuuteen vaikuttavina voimina. Voimat ovat usein vastakkaisia ja toteutuessaan yksittäin ne veisivät tulevaisuutta hyvinkin erilaisiin suuntiin. Organisaatioiden tulee tehdä strategisia päätöksiä nyt. Reagoidaanko havaittuihin ilmiöihin vai luotetaanko kohtaloon. Millaiseksi tulevaisuuden haluttaisiin muodostuvan ja mitä asialle voisi tehdä.
Turvallisuus vaatii uudistumista ja uudistamista
Toivotunlaisen tulevaisuuden todennäköisyyttä on mahdollista lisätä tulevaisuuteen valmistautumalla ja ennakoinnilla. Yksilö tai organisaatio voi valita miten tulevaisuuden haluaa ottaa vastaan: passiivisesti hyväksymällä muutoksen, reagoimalla tilanteisiin niiden ilmaantuessa, valmistautumalla ennakoitavissa oleviin muutoksiin, toimien luodakseen toivotunlaisen tulevaisuuden tai ennakoivasti yhdistäen kolmea edellä mainittua. [3]
Millaiseksi esitysteknisen alan turvallisuuskulttuuri ja alan turvallisuuden tulevaisuus muotoutuu? Alan turvallisuuskulttuuri on verrattain nuorta. Suuri osa nykypäivänä käytössä olevista turvallisuutta parantavista apuvälineistä tai työtavoista on otettu käyttöön vasta 90-luvun lamavuosien jälkeen. Projektien tai teosten työturvallisuuskulttuurit ovat vaihtelevia ja työturvallisuusjohdettuja organisaatioita ei juuri ole: taide pääsee salakavalasti kiilaamaan työturvallisuuden edelle. Ei ihmekään, että taiteen, viihteen ja virkistyksen toimialalla tapahtuneiden työtapaturmien määrä ei ole ollut vastaavalla tavalla laskeva kuin vaikkapa rakentamisen tai teollisuuden toimialoilla [4]. Esittävien taiteiden turvallisuuskulttuuria tutkineen Floor is Yours! -hankkeen loppuraportti kertoo turvallisuuden kehittämisen tarpeesta. Tutkimuksen vastaajista noin neljännes (27 %) koki hyvin tai melkon usein, ettei voinut toimia niin turvallisesti kuin olisi halunnut ja 45 % arvioi työympäristössä esiintyvän vähintään viikoittain haitta- ja vaaratekijöitä. [5]
Taide ei yksinään luo ristipainetta, vaan nykytilaa määrittää myös aivan uudenlainen työvoimatilanne. Vielä kaksi kuukautta sitten Suomessa tapahtumia ei ollut eikä esityksiä esitetty ja ala oli lomautuksien ja työttömyyden kurittama. Koronapandemiarajoituksien poistuminen syöksi alan työvoimapulaan. Alan ennen kokemattoman nopea uudelleen käynnistyminen kriisin jälkeen on vaarana johtaa turvallisuustilanteen heikentymiseen entisestään. Nyt jokaisella alan toimijalla on edessään valinnan mahdollisuus: Jatketaan hommia sormet ristissä ja toivotaan että vielä seuraavakin keikka on mahdollista heittää. Vaihtoehtoisesti on mahdollista tarttua toimeen, ja vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden syntyyn. Maaperä on otollinen, ikinä ennen ei ole esittävän taiteen tilaisuuksissa käynyt niin turvallisuusorientoitunutta yleisöä kuin nyt. Turvallisuus on toiminnan osa-alue, josta on mahdollista säästää tai siihen voi panostaa.
Tulevaisuus muuttaa työn tekemistä
Esitysteknisen alan toiminta on verrattavissa alustatalouteen: tyypillistä on, että arvoketju muodostuu peräkkäisistä riippuvuussuhteista ja verkostoista. Sekä organisaatiot että työtehtävät organisaatioiden sisällä kytkeytyvät toisiinsa siten että seuraavan vaiheen on toimittava edellisen vaiheen luomissa raameissa. [6]
Sen tunnistaminen, että ala toimii alustatalouden tavoin, mahdollistaa turvallisuusajattelun ja turvallisuuden kehittämisen uudelleenohjelmoinnin. Siinä missä muilla aloilla ollaan vasta herätty tunnistamaan työn muuttuvia piirteitä, esitysteknisellä alalla erikoiset työsuhteet ovat olleet arkipäivää aina. Työntekijä ei välttämättä ole sitoutunut vain yhteen työnantajaan ja vaikka olisi, työnteon paikat vaihtelevat usein ja jokainen uusi toteutus on pilotti.
Alan työtavat mukailevat jo nyt “tulevaisuuden työtä”: työntekijän ei tarvitse olla läsnä tehtaassa tai toimistoissa; sen sijaan hänen tulee olla läsnä toisille ihmisille. Verkostomaisessa työympäristössä organisaatio on jatkuvan järjestäytymisen haasteen edessä. Johtamisessa on siirryttävä tarkastelemaan toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. [6]
Työ muuttuu vääjäämättä myös esitysteknisellä alalla, eikä sen vaikutuksia turvalliseen tulevaisuuteen voi jättää huomiotta. Alan työ on usein koettu intohimoisesti eikä omalla jaksamisella ole ollut niin väliä kunhan esirippu nousee ajoillaan ja show pyörii. Koronakriisi on kuitenkin havahduttanut huomaamaan ihmiselämän rajallisuuden. Esitystekninen ala ei ole immuuni pohdinnoille työn merkityksellisyydestä. Minkälaiseksi muodostuu esitysteknisen alan työkulttuuri ja vetovoima tulevaisuudessa?
Pienin yhteinen nimittäjä: turvallisuusosaaminen
Esitysteknisen alan erityislaatuisessa työympäristössä ymmärrys erilaisista toimintaympäristöistä korostuu. Yhteisen osaamispohjan luominen vaatii pienimmän yhteisen nimittäjän löytämistä. Mitkä ovat ne turvallisuuden perusedellytykset, jotka tulee toteutua riippumatta siitä missä työskennellään? Turvallisuuden edistäminen on helppo nähdä joukkuepelinä, jossa kaikkien tavoite on sama: omaisuuden ja ihmisten välttyminen vahingoilta ei koskaan ole merkityksetöntä.
Yhteistyön – kuten tulevaisuusajattelunkaan – ei tulisi rajoittua “neljän seinän sisälle”. Jos muilla aloilla työturvallisuudesta kertovien onnettomuustilastojen suunta on laskeva, onko jotain mitä voisimme hyödyntää näiden alojen osaamisesta ja työturvallisuuden toimintatavoista.
Tulevaisuustutkija Seija Partti vertaa tulevaisuuden työtä kiertotalouteen, jossa tavaroiden tai materiaalien sijaan yrityksissä kiertävätkin tieto, taito ja osaaminen [7]. Keskeiseksi nouseekin osaamisen kasvattaminen. Työturvallisuus on läsnä kaikissa olosuhteissa, mutta on myös varmistettava että kaikki organisaatiossa, jopa ylintä johtoa myöten, ymmärtävät tämän – ja sen jälkeen opettelevat toimimaan turvallisesti.
Tulevaisuus ja turvallisuus tehdään nyt
Nopeasti ja entistä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa lienee turha olettaa, että hommat rullaavat jatkossa kuten aina ennenkin. Tulevaisuus ei tässä hetkessä ole vielä olemassa faktoina, joihin voisimme tukeutua päätöksenteossa, mutta tuntemattomaan on silti pystyttävä varautumaan. Nykyhetkestä on mahdollista ammentaa suuntaa: erilaisten tulevaisuutta ennakoivien signaalien suhteen on syytä olla jatkuvasti herkkänä.
Tulevaisuus tehdään nyt, tämän hetken tiedon ja ymmärryksen valossa. Jos tulevaisuuden päättää ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee, on ymmärrettävä, että samalla luopuu päätösvallasta sen suhteen millaisena tulevaisuus näyttäytyy. Toinen vaihtoehto on päättää vaikuttaa siihen millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Ehkäpä tällöin säästyy jossittelulta, kun tehtyjä valintoja myöhemmin arvioidaan.
Olisiko aika pysähtyä miettimään, mikä turvallisuuden osa-alue organisaatiossasi kaipaisi muutosta juuri nyt? Itse aloitimme peilikuvasta.
SafeOnStage-hanke kehittää turvallisuuskoulutusta
SafeOnStage-hankkeessa kehitetään esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alan turvallisuuskoulutusta ja sen opetusta eteenpäin työelämälähtöisesti. Hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, joka mahdollistaa turvallisuuskompetenssien tehokkaan oppimisen osana henkilön työtehtävää ja työyhteisöä.
Johtavana ajatuksena on, että jokaisen näyttämöllä, festivaaleilla tai tapahtumassa työskentelevän henkilön on tärkeää osata toimia turvallisesti, ymmärtää turvallisen työskentelyn periaatteet ja tarkastella turvallisuutta kriittisesti.
Tavoitteena on yhdenmukaistaa alalla työskentelevien turvallisuustietoja ja -osaamista sekä kehittää yhtenäistä turvallisuuskulttuuria.
Kirjoittajat
Kirjoittajat ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun SafeOnStage-hankkeen henkilökuntaa.
Tero Aalto on hankkeen projektipäällikkö ja freelancer valo- ja erikoistehostesuunnittelija. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja opettaja.
Kiika Sarpola työskentelee SafeOnStage-hankkeen projektikoordinaattorina. Hän on koulutukseltaan kulttuurituottaja (AMK) sekä tradenomi, ja hän on toiminut monipuolisissa tapahtumia, koulutusta, viestintää ja kehittämistyötä sisältävissä tehtävissä kulttuurialalla.
Lähteet
- Sitra 2019. Megatrendit 2020.
- Pullinen, Jussi 2021. Vapise ay-liike, työväen seuraava vallankumous alkaa Jodelista. Helsingin Sanomat.
- Viima, Taina 2017. COOP Blog: Foresight and attitudes towards the future. (Avautuu blackswansfsst.wordpress.com)
- Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtapaturmat. Tapaturmavakuutuskeskus
- Visuri, Susanna et al. 2021. Turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin kehittäminen esittävissä taiteissa. Floor is Yours! -hankkeen loppuraportti.
- Kilpi, Esko 2017. Uusi työ alustatalouden aikakaudella. Sitra.
- Sommers, Sanna 2021. Nämä viisi ominaisuutta yhdistävät todellisia edelläkävijöitä – ”Olisi kaikkien etu, jos nauraisimme erilaisuudelle vähemmän. Kauppalehti 22.10.2021.
Tekstissä on käytetty lisäksi lähteenä SafeOnStage-hankkeen ohjausryhmässä toteutetun tulevaisuustyöpajan tuloksia.
Ei kommentteja