Suomalaisessa työelämässä itseohjautuvuudesta on tullut vallitseva puheenaihe. Itseohjautuvuus on yksilön ominaisuus, itseorganisoituminen puolestaan on ryhmän ominaisuus (Martela & Jarenko 2017). Itseohjautuvuus tarkoittaa yksilön ominaisuuksina motivaatiota, päämääriä ja osaamista. Itseorganisoituminen on organisoitumisen tapa, jossa ylhäältä annetut valmiit rakenteet on minimoitu.

Itseohjautuvuus kuuluu jo sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjen työkulttuuriin, joka on muutenkin muutoksessa.  Perus- ja lähihoitajat työskentelevät usein äärirajoilla ja työn toimintaympäristönä on itseohjautuvuutta vaativa vanhusten kotihoito eli asiakkaan koti.

Vanhustyö on kuormittavaa ja ihmiskeskeistä, digitalisaatio muuttaa työtä ja sen tekemisen tapoja. Vanhustyön työntekijöiden työhyvinvointi paranisi, jos heidän äänensä kuuluisi muutoksissa ja muutoksille olisi varattu riittävästi aikaa (vrt. Bordi ym. 2019).

Itseohjautuvuuden maailmassa työntekijä tarvitsee mielekkään työn, jonka eteen hän jaksaa ponnistella. Itseohjautuvuuden johtamiselta vaaditaan johtajien roolin ja merkityksen muuttamista. Esimiehen rooli muuttuu ”liidaamisesta mahdollistajaksi” –  pysyvien työroolien johtamisesta oppimista tukevaksi roolimalliksi. Johtajuudelle annetaan mahdollisuus levitä läpi koko organisaation ja kaikkien toimijoiden.

Urasuunnittelu itseohjautuvissa organisaatioissa näyttäisi niinikään uudistuvan. Tulevaisuudessa urapolun keskusteluja voitaisiin käydä epävirallisemman esihenkilön kanssa tai vapaaehtoispoolista valittavan henkilön kanssa. Positiivisia voimatekijöitä ovat työntekijöiden mahdollisuuden siirtyä osaostolta toiselle eli sukkuloinnin mahdollistaminen tai mentorointi ja start up-kannusteet (Salovaara & Vuori 2019).

Nuoret ja iäkkäät itseohjautuvat työntekijät asiakaslähtöisessä työssä

Itseohjautuvuutta vaaditaan uusissa työelämän tilanteissa toistuvasti. Erityisesti sosiaali- ja terveysalan yrityksissä työskenteleviltä nuorilta työntekijöiltä vaaditaan itseohjautuvaa työotetta. Ammattitaitoon perustuva tutkinto on uusi ja ammatillinen osaaminen on nuorilla kehittämisvaiheessa. Koetuksella saattavat olla myös nuorten työntekijöiden tunteet työn autonomisesta hallinnasta. Puhutaan henkisestä ja psyykkisestä stressistä ja siitä, että asiakkaan hoitaminen edellyttää ristiriitaisten eettisten asioiden sietämistä.

Itseohjautuvuuden kasvaessa tarvitaan kykyä johtaa nuoria ja iäkkäitä työntekijöitä samaan suuntaan. Iäkkäämpien työntekijöiden kokemukset asiakkaista, toimintaympäristöstä, tuotteista ja palveluista lisäävät parhaimmillaan nuorten työtekijöiden psykologista turvaa. Nuoret kaipaavat hiljaisen tiedon jakamista. Kokemusten mukaan työntekijöiden henkilöstölähtöisyyttä lisäisivät heidän päätösvaltansa lisääminen ja mahdollistaminen

Nämä edellä mainitut havainnot ovat kertyneet Metropolia AMK:n ja Saimaan AMK:n Tuottavasti moninainen –hankkeessa. Kokemusten mukaan työntekijöiden henkilöstölähtöisyyttä lisäisivät heidän päätösvaltansa lisääminen ja mahdollistaminen. Tätä yritysten henkilöstö on Tuottavasti moninainen -hankkeen kehittämisprosesseissa usein itsekin toivonut.

Onnistuminen edellyttää johtajuusmyyttien purkamista

Tampereen työelämän tutkimuspäivillä 2019 keskusteltiin, mitä uudelta johtajuudelta itseohjautuvassa organisaatiossa edellytetään. Työelämältä vaaditaan johtajuusmyyttien ja kompetenssinäkökulmien purkamista. Osaamisen kumuloitumisessa ei ole kyse huippuyksilöistä, vaan työyhteisöissä olevasta yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta.

Samassa tilaisuudessa pohdittiin uusia henkilöstöjohtamisen käytänteitä, kuten päätösten tekemisen neuvonpitoprosessia, jossa päätösten tekemisen keskiöön nousevat seuraavat asiat: 

1. kysytään ihmisiltä, joihin päätös vaikuttaa 
2. kysytään ihmisiltä, jotka tuntevat asiaa 
3. päätöksenteko tehdään edellisten perusteella 

(vrt. Salovaara & Vuori  2019).

Lähteet:

Bordi, Laura ym. 2019. Hyvinvointi digitalisoituvassa vanhustyössä. Selvitys. Tampereen yliopisto. Tampere, PDF-tiedosto. Luettu: 16.11.2019

Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017. Itseohjautuvuus tulee, oletko valmis? teoksessa Martela & Jarenko (toim.). Itseohjautuvuus – Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki. Alma Talent 2017.

Salovaara, Perttu & Vuori, Johanna 2019. Työryhmä esitys Työelämän tutkimuspäivillä 2019. Tampere.

Kirjoittaja:

Marjatta Komulainen, VTM, MBA ja väitöstutkija, joka toimii johtamisen asiantuntija-lehtorina Metropolia ammattikorkeakoulun Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueella, Metropolia Masters´ tutkinnoissa. Hän työskentelee yrittäjyyden ja palvelujen johtamisen parissa. Hänellä on monipuolisesti kokemusta johtamisesta, kehittämisestä ja kouluttamisesta.

Työelämän muutoksessa yhä useampi työntekijä joutuu varmistamaan, että hänellä on vaadittavaa osaamista ja tarvittavat työelämätaidot sosiaali- ja terveysalalla, niin nykyisessä työssään kuin tulevaisuuden työtehtävissä. Tarvitaan yhä ennakoidumpaa toimintaa osaamisen varmistamiseksi.

Työpaikasta riippumatta kaikilla täytyy olla mahdollisuus oppia uutta, jolloin organisaatioiden kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää vahvaa panostusta osaamisen uudistamiseen. Työyhteisöjen kehittäminen tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta edellyttää jatkuvaa vuoropuhelua organisaation sisällä sekä yksilöllisen osaamisen että organisaation eri tasoille skaalautuvan osaamisen varmistamiseksi. (Mäkelä ym. 2019, Alanko ym. 2019)

Tulevaisuuden työntekijyysosaaminen

Optimoitu sosiaali- ja terveysalan (sote) ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksessä (2018) on nostettu esille työelämätaitoina työntekijyyden ja yhteistoiminnan muutososaaminen. Selvitys herättää kysymyksen siitä, mitä työntekijyysosaaminen voisi olla käytännön osaamisena. Tällainen osaaminen voisi tarkoittaa kykyä arvioida ja kehittää omia tietoja ja taitoja suunnitelmallisesti.

Muuttuvat työtilanteet edellyttävät myös kykyä itsensä johtamiseen. Ehkä yksi keskeisimmistä taidoista on omasta ja työyhteisön työhyvinvoinnista huolehtiminen. Ei varmaankaan ole työpaikkaa, jossa valtavan kiireen ja paineen keskellä ei käytäisi jatkuvaa tasapainoilua jaksamisen ja hyvinvoinnin välillä. Työmarkkinakelpoisuus ja -kykyisyys edellyttävät puolestaan valmiuksia suunnitella omaa urakehitystä, jotta työntekijä säilyttäisi kilpailukykynsä työntekijänä ja työnhakijana. Tähän liittyy tänä päivänä vahvasti oman ammatillisen osaamisen markkinointi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

Työntekijyysosaaminen sisältää myös yhteiskunnallisen muutoksen seuraamista ja asioihin puuttumista sekä vaikuttamista ennakkoon sosiaali- ja terveydenhuollossa tunnistettuihin muutoksiin. (Kangasniemi ym. 2018) Tämä tukee työntekijän kykyä selvitä muutoksen tuomasta epävarmuudesta, jonka resilienssin käsite pitää sisällä. Keskeiseksi resilienssin käsitteessä nousee niin ikään organisaation valmius ottaa maailma vastaan sellaisena kuin se tulee ilman paniikkia. Jos organisaatio tässä onnistuu, niin se tarjoaa mahdollisuuden selviytyä haastavista muutoksista, niin että työntekijöiden työhyvinvointi säilyy. (Janhonen 2019)

Monialaisen yhteistoimintaosaamisen rakentuminen

Teema, josta sosiaali- ja terveysalalla on keskusteltu useiden vuosien ajan, ja jota on yritetty ratkaista erilaisin toimintamallein, kuitenkaan siinä onnistumatta, on moniammatillisuus tai vaativampana muotona monialainen yhteistoiminta. Millaista osaamista se työntekijältä vaatii? Työntekijältä edellytetään taitoa työskennellä erilaisissa toimintaympäristöissä ja -kulttuureissa. Toisaalta työntekijällä tulisi olla osaamista verkostotyöskentelystä monialaisissa työryhmissä. Itseohjautuvuus ja itseohjautuvat työyhteisöt ovatkin nousseet keskiöön sosiaali- ja terveysalalla työmalleina. Tällainen toimintamalli edellyttää yhteisen työskentelyn taitoja sekä osaamista itseohjautuvaan monialaiseen ja -ammatilliseen yhteistyöhön että tiimityöhön.

Kuinka omaa työtä kyetään integroimaan muiden ammattiryhmien työn rajapinnoille sekä miten tullaan tietoiseksi muiden toimijoiden osaamisesta ja työnkuvista sosiaali- ja terveydenhuollon eri sektoreilla, on myös keskeinen perusta monialaisen yhteistyön onnistumiselle. 

Kangasniemi ym. (2018) tarkastelevat osaamista kolmen eri jaottelun pohjalta, jotka ovat jaettu osaaminen, integroiva osaaminen ja rajatyö osaaminen. Ne vaativat työntekijältä uudenlaista osaamista ja asennoitumista työn tekemiseen. Edellä mainitussa teoksessa osaamista kuvataan seuraavalla tavalla:

• Jaetulla osaamisella tarkoitetaan kaikkia sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmiä koskevia asia- ja osaamissisältöjä sosiaali- ja terveyspalvelu järjestelmän toimivuuden takaamiseksi kuten asiakaslähtöisyys, palvelu/asiakasohjaus ja palvelutarpeen arviointi. 
• Integroivassa osaamisessa eri ammattialojen ydinosaamisen avulla varmistetaan palvelujen oikea-aikaisuus ja jatkuvuus yhteistyön ja vastuullisen työnjaon kautta. Edellytyksenä tälle nähdään muun muassa eri ammattiryhmien ja palveluntarjoajien osaamisen tuntemista ja hyödyntämistä asiakkaan parhaaksi esimerkiksi ikääntyneiden hoidossa. 
• Rajatyö osaaminen tarkoittaa perinteisten toimenkuvien ja tehtävien uudelleen muotoilua tai uusia ammattiryhmiä, jotka vastaavat sosiaali- ja terveysalan rajat ylittävien asiakkuuksien palvelutarpeeseen hyvän hoidon ja palvelun saatavuuden varmistamiseksi esimerkkinä maahanmuuttajien palvelut.

Sujuva yhteistyö perustuu arvostukselle ja luottamukselle

Työntekijyysosaaminen ja monialainen yhteistyöosaaminen edellyttävät aina toisten kunnioitusta, arvostusta ja keskinäistä luottamusta eri ammattiryhmien ammattiosaamiseen, niin että kaikki toimivat yhdessä asiakkaiden parhaaksi. Tasa-arvoisessa työyhteisössä itsensä johtaminen ja valmiudet tukea esimiehen muutosjohtamista nousevat arvoon arvaamattomaan.

Jos organisaatio ei uudistu, se menettää ennen pitkää kilpailukykynsä. Uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa osaamista ja kyvykkyyksien kehittymistä pitää johtaa systemaattisesti niin nykyisten työntekijöiden uudistumisen kuin uusien osaajien rekrytointien kautta. Ne työnantajat voittavat, jotka vetävät puoleensa parhaat osaajat, jotka edelleen vauhdittavat uudistumista. 

Lähteet:

Alanko, Leena & Hämäläinen, Mirja & Jousilahti, Julia & Leppänen, Juha & Neuvonen, Aleksi: Jatkuvasta oppimisesta totta – keskustelupaperi. 2019. Demos. SAK.

Leena Alanko, Mirja Hämäläinen, Julia Jousilahti, Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018, aukeaa verkkosivulle valtioneuvosto.fi

Mäkelä, Terhi & Laukkanen, Minna: Tulevaisuudentyöelämätaitoja ei opita luokkahuoneessa 2019, aukeaa verkkosivulle talouselama.fi

Janhonen Minna: Resilientti organisaatio tekee tolkkua arjen kaaoksesta. 2019, aukeaa verkkosivulle nitor.com

Kirjoittajat

Johanna Holvikivi työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa hyvinvoinnin ja kuntoutuksen alueella opetus- ja kehittämistehtävissä ja Sotetie-hankkeen Metropolian projektipäällikkönä, kehittämässä yhdessä työelämän kanssa geneeristä tulevaisuuden sosiaali- ja terveysalan osaamista.

Leila Lintula on koulutukseltaan toimintaterapeutti ja THM. Hän työskentelee lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvoinnin osaamisalueella ja Sotetie-hankkeen asiantuntijana, kehittämässä yhdessä työelämän kanssa geneeristä tulevaisuuden sosiaali- ja terveysalan osaamista.

–

Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa valtakunnallisessa Sote-alan ammattilaisen jatkuvan oppimisen tiekartta (SOTETIE) –hankkeessa, joka käynnistyi syyskuussa ja jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka. Hankkeessa kehitetään sähköinen tiekartta, joka tekee sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskoulutuksen tarpeen arvioinnin ja opintojen löytämisen nopeaksi ja helpoksi.

Linkki Sotetie-hankkeen sivulle, aukeaa verkkosivulle metropolia.fi

Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt pelaamishäiriön tänä vuonna ICD-11- tautiluokitusjärjestelmään. Gaming disorder sitten tarkoittaa vakavaa pitkäkestoista riippuvuutta, joka vaikeuttaa elämänhallintaa. Taudinkuvan olennainen piirre on toistuva pelaaminen, joka jatkuu ja lisääntyy, vaikka seurauksena voi olla köyhtymistä, perhesuhteiden huononemista ja henkilökohtaisen elämän hajaannusta. [1]  

Milloin pelaaminen on riippuvuutta? Aihe on ajankohtainen ja kasvava ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. Älylaitteiden käyttö ja pelaaminen alkavat jo lapsuudessa. Varsinkin poikia pelaaminen kiehtoo. Peleissä oma minä on eri tavalla rajaton kuin reaalimaailmassa. Peleihin on helppo jäädä koukkuun. Huonossa tapauksessa nuorilla ei ole ajatuksissa mitään muuta kuin pelaaminen ja virtuaalimaailmasta on mahdotonta poistua edes hetkeksi.

Joillekin nuorille koodaaminen ja erityisesti pelit olivat elämän sisältö. Tällöin kaikki vapaa-aika kuluu kotona, omassa huoneessa, tietokoneen ääressä. Mihinkään muuhun ei elämässä ole enää aikaa tai tarmoa, jopa syöminen ja nukkuminen unohtuvat. Psykologit Phil Zimbardo ja Nikita Coulombe [2] avaavat tätä riippuvuuden ulottuvuutta käänteisellä Maslown tarvehierarkia pyramidilla. Perustarpeet kuten ravinnonsaanti tai turvallisuuden tarpeet tyydyttyvät ehkä jollain tavalla, mutta internet korvaa koko tarvehierarkian ylemmät tarpeet. Rakkaus, ihmissuhteet, ystävyys- ja perhesuhteet ovat jääneet ja kaikki aika menee internetissä tai pelaten. Itsensä toteuttaminen tapahtuu vain virtuaalisesti. Kuinka tällaisesta riippuvuudesta on mahdollista irrottautua?

Tällaiset nuoret ja heidän elämänhallinnan huolet ovat todellinen haaste meille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Mitkä ovat meidän keinomme vastata näihin haasteisiin? Onko meillä tarjota nuorille jotain muuta elämänsisältöä, tai haaveita, jotka eivät liittyisi tietotekniikkaan?

Miten Peili-menetelmä toimii?

Peili-hankkeen nelivaiheinen menetelmä on tarkoitettu passiivisuuden purkamiseen. Se ei kuitenkaan ole hoidollinen menetelmä, vaikka meillä tiimissä onkin terveysalan ammattilaisia. Peili-menetelmässä nuoret otetaan osaksi moniammatillista tiimiä ja he pääsevät kokemusasiantuntijoina vaikuttamaan kahdeksanviikkoisen työpajan sisältöihin sekä kehittämään peili- sovellusta. Hankkeen ollessa puoli välissä on ajankohtaista arvioida kriittisesti eri osa-alueiden sopivuutta ja toimivuutta käyttäjälähtöisesti. Mikä toimii ja mitä pitäisi vielä kehittää lisää?

Kuinka nuorien haasteisiin pystytään vastaamaan?

Haaste numero yksi, saada nuoret paikalle. Rekrytointi ei ole koskaan helppoa. Käyttämämme ”porkkana” päästä koodaamaan keinoälysovellusta tuo kyllä nämä nuoret miehet paikalle. On ihan eri asia saada heidät osallistumaan muuhun toimintaan, joka ei tapahdu älylaitteilla. Muutenkin elämänmuutosprosessiin ryhtyminen ja omien elämänhallinallisten vaikeuksien kohtaaminen voi olla raskasta ja vaativaa. Sen täytyy olla vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Toimintamallimme sisällöt on suunniteltu käyttäjälähtöisiksi ja vastaamaan nuorten omia kiinnostuksen kohteita.  Toinen haaste on löytää nuorten kanssa uusia kiinnostuksen kohteita tai tavoitteita, jotka eivät liity tietotekniikkaan, peleihin tai koodaamiseen. Terveyteen tai elintapojen muutokseen voidaan kannustaa ja innostaa muun toiminnan ohella.

Kohtaaminen

Peli- tai älylaiteriippuvuus on voinut eristää käyttäjänsä kotiin pitkäksikin aikaa. Ystävät tai kontaktit reaalimaailmassa ovat saattaneet kokonaan jäädä. Kun nuori viimein rohkaistuu mukaan johonkin toimintaan, on se ensikontakti ja tervetulleeksi toivottaminen hyvin tärkeää. Alussa voi osallistuminen olla sitä, että pääsee paikalle ja tarkkailee hupparin alta ja kännykän takaa mitä tapahtuu. Kun ryhmä alkaa tuntua tutummalta ja ohjaajat turvallisemmalta, alkaa nuori kuitenkin rentoutua ja uskaltaa olla mukana.

Nuorten kanssa keskustellessa on tärkeää puhua ymmärrettävin termein eikä yläkäsittein ja hienoilla sanoilla, jolloin asia jää vieraaksi. Eli ei käytetä termiä elämänhallinta vaan kysytään ihan suoraan miten arki sujuu? Näin päästään käsittelemään ongelmia sillä tasolla, että muutokset ovat mahdollisia ja tavoitteet selkeitä asettaa.

Vuorovaikutus ja ryhmän tuki

Ryhmässä on mahdollisuus kohdata muita nuoria ja jakaa kokemuksia. Aina ei ryhmäytyminen ole helppoa. Vuorovaikutustaitojen opettelu ja muiden kanssa asioiden jakaminen tuo kuitenkin osallisuuden kokemuksen. Nuoret itse yhdessä ohjaajan kanssa luovat pelisäännöt siitä, kuinka toimitaan.    Kun luottamus ryhmään on syntynyt, voidaan myös keskustella vaikeista tai kipeistä kokemuksista. Tekee hyvää huomata, ettei ole asioiden kanssa yksin. Peili-menetelmää on toteutettu myös yksilömentorointina ryhmän sisällä.

Toiminnallisia menetelmiä ja tulevaisuusohjausta

Kun on ollut pitkään ”jumissa” omien ajatusten tai elämäntilanteen kanssa tarvitaan uutta suuntaa ja ideoita siitä, mitä muutos voisi olla. Masentuneen mielen kyky ratkaista ongelmia pienenee. Usein auttaa jo se, että isot tavoitteet puretaan pieniksi askeliksi ja välitavoitteiksi, joilla mennään kohti uutta. Mitä pieniä askelia voit ottaa jo tänään?  

Sosiaalipedagogisessa lähestymistavassa ryhmänohjauksessa luovia menetelmiä käytetään monesta syystä. Uusissa tilanteissa osallistuminen saattaa jännittää osallistujia ja helposti vanhat selviytymisroolimallit esimerkiksi koulumaailmasta ovat jääneet vallitseviksi. Jotta voisi tehdä asioita toisin tai katsoa omaa elämää toisenlaisesta näkökulmasta täytyy vanhoista selviytymismekanismeista tai toimimattomista rooleista päästä eroon. Luovat menetelmät toimivat ryhmäyttävinä ja lisäävät sosiaalista vuorovaikutusta. [3] Toiminnalliset menetelmät saattavat olla passivoituneelle nuorelle kauhistus. Koneella istumisen sijaan ihmiskontaktia ja epämukavuusalueella toisten ihmisten kohtaamista. Pelit kuten lautapeli tai roolipelit saattavat olla helpompi askel aloittaa. Käytimme tänä syksynä mm. Kepeli-hankkeen pelejä ja menetelmiä nuorten kanssa.

Yhteisruokailu ja keskustelut

Suurimmat oivallukset näiden nuorten kanssa on saavutettu yhteisten ruokapöytäkeskusteluiden parissa. Epämuodollisissa tilanteissa tulee jaettua omasta elämästä asioita. Yhteiset ruokailuhetket toimintamallissa tai ruoanvalmistus yhdessä ovat sellaisia tilanteita, jolloin esimerkiksi terveydellisistä asioista on helpompi jutella. Unelmia tulevaisuutta varten saattaa nousta ihan arkisista asioista.

Löysimmekö yhdessä nuorten kanssa tavoitteita tai unelmia, jotka eivät liittyneet tietotekniikkaan? Kuten eräs nuori mies pitkän harkinnan jälkeen totesi:” Niin kait se olisi hyvin iso tavoite, että saisi edes sen yhden ystävän”

Digipeliriippuvuuteen tai ongelmalliseen pelaamiseen on mahdollista saada ammattiapua, tietoa,vertaistukea ja neuvontaa. Mikäli oma tai jonkun muun läheisen digipelaaminen mietityttää, apua on mahdollista saada Sosped- säätiön digipelirajat’on  sivujen kautta.

Lähteet

[1]   Kansainväliset tautiluokitukset 2018. ICD-10- määritelmä pelihimolle. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/rahapelit/rahapeliongelma/kansainvaliset-tautiluokitukset.

 [2] Zimbardo, Philip & Coulombe, Nikita D. Man (Dis)connected 2016. How digital age is changing young men forever. London: Penguin Random House UK.  

[3] Nivala, Elina & Ryynänen, Sanna 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Tallinna: Gaudeamus

Kirjoittaja: 

Nea Kaila on sosionomi (AMK), joka työskenteli tämän syksyn sosiaalialan assistenttina Peili-hankkeessa.