Mikä nuorta urheilijaa motivoi?

Tiedämmekö, mitä nuoret urheilijat haluavat tai millaisesta valmennuksesta he haaveilevat? Mikä onkaan valmentajien, urheiluseurojen ja perheiden rooli nuorten urheilijoiden drop-out -ilmiön (keskeyttämisen) ehkäisyssä?

Terveyden ja fyysisen aktiivisuuden edistäminen ovat eurooppalaisten liikuntasuositusten ja EU-maiden liikuntapolitiikan keskiössä. Säännöllisellä fyysisellä aktiivisuudella voidaan saavuttaa lukuisia terveyshyötyjä. Liikunnallinen elämäntyyli edistää myös sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia. Liikunnan tulisi olla olennainen osa miljoonien eurooppalaisten elämää ja kaikille eurooppalaisille nuorille tulisi tarjota mahdollisuus osallistua erilaisiin liikuntaharrastuksiin.

Huomattava osa eurooppalaisista nuorista kuitenkin liikkuu liian vähän terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta. Nuorten päivittäiset tottumukset ovat muuttuneet uusien vapaa-ajan vieton tapojen myötä ja tämä johtaa helposti istumisen lisääntymiseen ja fyysisen aktiivisuuden vähentymiseen. Paikallaanolo ja liikkumattomuus ovat riskitekijöitä useille terveysriskeille kuten ylipainolle, tyypin 2 diabetekselle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Fyysinen aktiivisuus näyttää vähenevän erityisesti ikävuosien 11-15 välillä.

Valmentajan vastuut ja mahdollisuudet

Urheiluseurat, valmentajat ja nuoret urheilijat ovat merkittäviä kohderyhmiä kansanterveyttä koskevissa yhteiskunnallisissa toimissa ja linjauksissa. Valmentajilla on mahdollisuus vähentää nuorten urheilijoiden drop out -ilmiötä, edistää heidän sisäistä motivaatiotaan liikunnan harrastamiseen sekä lisätä liikunnan iloa kuuntelemalla ja osoittamalla kunnioitusta nuorta urheilijaa kohtaan.

Ohjattuun liikuntaan osallistuminen on yksi potentiaalinen keino lisätä nuorten fyysistä aktiivisuutta ja liikunnallista elämäntapaa. Urheiluseuraan kuulumisen on todettu olevan yhteydessä vapaa-ajalla tapahtuvan fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että lapsuuden ja nuoruuden aikainen fyysinen aktiivisuuden määrä ennustaa fyysisen aktiivisuuden määrää myös aikuisiällä. Monipuolinen liikunta-aktiivisuus lapsuudessa ja nuoruudessa, riippumatta liikuntalajista tai muodosta, luo hyvät edellytykset elinikäiselle liikunnan harrastamiselle.

Vaikka urheiluseuratoimintaan osallistumisella on todettu olevan myönteinen vaikutus nuorten fyysisen aktiivisuuden määrään, niin siitä huolimatta yhä useampi nuori lopettaa liikuntaharrastuksen 11-15 vuoden iässä. Syitä tähän ovat mm. kiinnostuksen ja liikkumisen ilon puute, valmentajien heikot pedagogiset taidot, liiallinen kilpailun ja tavoitteellisuuden korostuminen ja urheiluvammat.

Lapsen oikeuksien sopimus (artikla 12) määrittelee, että lapsella on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Tämä oikeus pätee myös liikuntaharrastusten kohdalla. Lasten valmentajilla on siis vastuu ottaa lasten mielipiteet huomioon. Liikuntaharrastus voidaan nähdä osallisuuden välineenä ja paikkana antaa kaikille lapsille tasapuoliset ja yhtäläiset mahdollisuudet osallistumiseen.

Perheillä on myös tärkeä rooli nuoren urheilijan maailmankatsomuksen ja minäkuvan kehittymisessä sekä liikuntaharrastuksiin osallistumisen mahdollistajina. Monet vanhemmat toivovat parempaa vuorovaikutusta urheiluseuran, valmentajien ja perheiden välillä. Toisaalta valmentajat voivat kokea, että osa vanhemmista ei tue urheilevaa lastaan riittävästi ja esittävät valmentajille liiallisia vaatimuksia. Vanhemmat voivatkin käyttäytymisellään haitata oleellisesti niin lasten kuin valmentajien keskittymistä urheiluun. Vanhempien korkeat odotukset ja kilpailullisuuden liiallinen korostaminen lisäävät nuoren urheilijan vammariskiä sekä ovat yksi merkittävä syy drop out -ilmiölle. Valmentajille suunnattuja suosituksia vuorovaikutuksen parantamiseksi perheiden ja valmennuksen välillä on olemassa, mutta konkreettisia työkaluja ja toimintamalleja asian edistämiseksi tarvitaan yhä lisää.

Nuorten urheilijoiden positiiviset kokemukset ovat ratkaisevan tärkeitä urheiluharrastuksen jatkamisen kannalta. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat lasten hyötyvän asteittain lisääntyvästä sekä monipuolista liikkumista sisältävästä harjoittelusta. Tällä hetkellä nuorten urheiluvalmennuksessa painotetaan yhteen lajiin keskittymistä liikaa ja liian aikaisin. Tämä puolestaan johtaa helposti liian yksipuoliseen harjoitteluun. Tarvitaankin nykyistä enemmän monialaista lähestymistapaa ja yhteistyötä eri urheilulajien välillä.

Liian tosissaan liian aikaisin

Loukkaantuminen on aina tietynlainen käännekohta urheiluharrastuksessa. Yksi vakavimmista ongelmista on se, että nuoret urheilijat vaarantavat terveytensä ja yleisen hyvinvointinsa tulosten saavuttamisen aiheuttamien paineiden vuoksi (White paper on Sport 2007). Näin on jopa alimmilla kilpailutasoilla. Urheiluvalmennus muuttuu liian vakavaksi liian aikaisin ja harjoittelu keskittyy vain yhteen urheilulajiin, joka johtaa helposti yksipuoliseen harjoitteluun. Tämä lisää rasitusvammojen ja loppuunpalamisen riskiä (Köhler 2017.) 10–40% 13-19-vuotiaiden urheiluun liittyvistä vammoista on ylirasitusperäisiä. Suurin osa vammoista ilmenee alaraajoissa erityisesti polvissa, nilkoissa ja jalkaterissä. (Faude et al. 2013).

Urheiluvammojen määrä lasten ja nuorten urheilussa on kasvussa. Smithin (Smith et al. 2016) tutkimuksessa esimerkiksi todetaan jalkapallossa sattuneiden vuosittaisten urheiluvammojen määrän kasvaneen vuosien 1990-2014 111%. Vuosien 2004–2010 aikana alle 15-vuotiaiden lasten sairaalahoitoa vaatineiden urheiluvammojen esiintyvyys kasvoi puolestaan 29% (Finch ym. 2014). Urheiluvamma onkin yksi viidestä yleisimmästä syystä, jonka on nuorten urheilijoiden urheiluharrastuksen lopettamisen taustalla (Salasuo, Piispa & Huhta 2015). Lapset ja nuoret loukkaantuvat todennäköisemmin urheiluharrastuksen aikana kuin vapaa-ajan urheilussa tai koululiikunnassa (Parkkari ym. 2015). Erityistä nuorten urheilijoiden urheiluvammojen ennaltaehkäisyyn liittyvää linjausta ei tällä hetkellä ole olemassa. Tämän vuoksi on tärkeää lisätä tietoisuutta keinoista, joilla pystytään edistämään nuorten urheilun turvallisuutta (EU work plan for sport 2011-2014).

Ilo ja onnistumisen kokemukset motivoivat jatkamaan

Valmentajien, urheiluseurojen ja muiden organisaatioiden on hyvä pitää mielessä, että lapset liikkuvat nimenomaan liikkumisen ilosta. Liikkumisen tuottama ilo, onnistumisen kokemukset, uusien taitojen oppiminen, yhteenkuuluvuuden tunne ja tuen saaminen muilta ovat keskeisimpiä tekijöitä sille miksi lapsi haluaa jatkaa liikuntaharrastusta (Koski 2015). Urheilun kautta saadut positiiviset kokemukset rohkaisevat lasta jatkamaan liikunnan harrastamista.

Valmentajien käyttäytymisen ja valmennusmenetelmien on todettu vaikuttavan urheilijoiden menestymiseen niin urheilussa kuin urheilun ulkopuolellakin. Junioreiden ruohonjuuritason valmennuksessa tarvitaan konkreettisia työkaluja ja toimintamalleja, joiden avulla edistetään vuorovaikutuksellisuutta ja tasavertaisuutta valmentajan ja urheilijan välisessä suhteessa. Cope ym. (2013) suosittelevat, että holistisimpien lähestymistapojen ja urheilijakeskeisimpien menetelmien käyttöä tulisi selkeästi lisätä urheiluvalmennuksessa.

Valmentajan ja urheilijan välisen suhteen toimivuus ja sisäinen motivaatio urheilua kohtaan vaikuttavat oleellisesti nuoren urheilijan haluun jatkaa urheiluharrastusta (Rottensteiner 2015.) Nuoren kannalta merkityksellinen ja perusteltu toiminta tuottaa iloa ja nautintoa sekä lisää sisäistä motivaatiota. Valmentajan tulisi antaa nuorelle urheilijalle mahdollisuus osallistua päätöksentekoon, ongelmanratkaisuun ja tukea oma-aloitteisuutta (Ryan & Deci 2000; Hoigaard, Jones & Peters 2008; Potrac et al. 2007).

Nuorten urheilijoiden mielestä hyvä valmentaja on ammattimainen, rohkaiseva, rento ja positiivinen. Lasten ja nuorten valmennuksessa vaikuttaa olevan ensiarvoisen tärkeää, että urheilijan yksilölliset niin psyykkiset kuin fyysisetkin ominaisuudet otetaan kattavasti huomioon. Lisäksi on tärkeää tunnistaa myös toimintaympäristön (esim. ilmapiirin) merkitys.  Ihanteellisessa tilanteessa ohjattu liikunta- ja urheiluharrastus edistää lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ja lisää liikkumisen iloa, motivaatiota ja osaamisen tunnetta.

Hyvät käytännöt tukevat osallisuuden tunnetta

On tärkeää huomioida, että hyviä käytäntöjä, hyviä valmentajia, hyviä urheiluseuroja ja hyviä urheilujärjestöjä on olemassa. On olemassa valmentajia ja urheiluseuroja, joiden valmennuskäytännöissä yhdistyy sosiaalinen osallisuus, nuorten urheilijoiden osallistuminen ja terveyden edistäminen. On olemassa urheilujärjestöjä, jotka pyrkivät edistämään heikompiosaisten yhtäläisiä ja tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua urheiluharrastuksiin. On olemassa urheiluseuroja ja yhdistyksiä, jotka ovat luoneet konkreettisia työkaluja valmentajille, joilla voidaan parantaa vuorovaikutusta perheiden, koulujen ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. On tärkeää kehittää, edistää ja jakaa valmentajilla sekä muilla urheiluseuran toimintaan osallistuvilla henkilöillä olevaa asiantuntemusta ja hyviä käytäntöjä. On myös tärkeää yhdistää hyviä käytänteitä näyttöön perustuvaan tietoon ja tutkimukseen ja levittää edelleen hyviä valmennusmenetelmiä, jotka tukevat nuoria urheilijoita osallistumaan ja pysymään mukana urheilussa. (EU:n urheilun työohjelma 2011–2014.)

Urheilijalähtöisyys osaksi juniorivalmennusta

Kidmove-hankkeessa (2019-2020) kootaan yhteen ja kehitetään hyviä urheilijalähtöisiä valmennuksen käytäntöjä, nimenomaan ruohonjuuritason juniorivalmennukseen. Kidmove on kansainvälinen hanke, jota rahoittaa Erasmus+.

KidMove -hanke perustuu kansainväliseen yhteistyöhön. Siinä yhdistyy poikkeuksellisen monipuolisesti urheiluseurojen, urheilujärjestöjen ja korkeakoulujen monialainen osaaminen. Mukana olevilla urheiluseuroilla on kokemusta urheilijalähtöisistä valmennusmenetelmistä, sosiaalisesta osallisuudesta ja turvallisesta valmennuksesta ruohonjuuritasolla. Hankkeessa mukana olevien seurojen toiminnassaan käyttämänsä kokonaisvaltaiset käytänteet myös poikkeavat valtavirran valmennuskäytännöistä. Lisäksi näissä seuroissa urheiluharrastuksen keskeyttäminen on keskimääräistä vähäisempää. Tästä huolimatta seuroissa on jatkuva tarve ja halu kehittää urheiluvalmennuksen käytänteitä entistä toimivammiksi ja urheilijalähtöisemmiksi.

Hankkeessa mukana olevat urheilujärjestöjen toimijat tuovat mukanaan asiantuntemuksena ​​ruohonjuuritason urheiluseurojen ja muiden toimijoiden koulutuksesta ja tukemisesta. Järjestöt ovat luoneet tapoja tukea nuoria urheilijoita ja heidän perheitään. Kaikki tämä käytännön osaaminen yhdistetään korkeakoulujen näyttöön perustavaan tietoon ja moniammatilliseen ymmärrykseen ​​lapsikeskeisistä lähestymistavoista.

–

Lisää tietoa hankkeen webbisivuilta