Suomi lasten kasvuympäristönä -seurantatutkimuksen mukaan [1] vuonna 1997 syntyneistä lapsista suurin osa voi hyvin ja on saanut viettää lapsuutensa ilman perheen hyvinvointia uhkaavia tekijöitä. Osalla lapsista on kuitenkin ollut hyvinvointia haastavia riskejä elämässään, sillä esimerkiksi psykiatrisen diagnoosin oli tutkimuksen mukaan saanut noin viidesosa (20,7 %). Myös rangaistusmääräyksiä on määrätty seuranta-aikana lähes joka viidennelle pojalle (19,5 %).

Tulevaisuutta hahmottelemassa

Nuori voi kokea tulevaisuuden innostavaksi ja kiehtovaksi — tai uhkaavaksi ja pelottavaksi. Ihminen yrittää kokemansa pohjalta sopeutua tulevaan tai toimia itse aktiivisesti toivomansa tulevaisuuden luomiseksi. (Rubin & Kaivo-Oja 2010.) Framerin (2003) tutkimuksen mukaan positiivisella asennoitumisella tulevaisuuteen on todettu olevan vaikutusta siihen, kuinka paljon nuoret kokevat psykologisia ja sosiaalisia haasteita.

Nuoret, jotka suhtautuvat tulevaisuuteen negatiivisesti kokevat enemmän haasteita. Nuoruuteen ja nuoren identiteetin muodostamisen kehitystehtävään liittyy oleellisesti tulevaisuussuuntautuneisuus (Future orientation). Tämä tarve tulevaissuuntautuneisuuteen on samansuuntaista kulttuurista tai yhteiskunnasta riippumatta (Framer 2003). Tulevaisuusorientaatiolla tarkoitetaan aktiivista ja tietoista tulevaisuuden haltuunottoa (Heinonen, Ruotsalainen & Kurki 2012).

Tulevaisuuden ohjausmenetelmät ja välineet

MOTIIVI-hankkeessa on kehitetty tulevaisuussuuntautuneita ohjausmenetelmiä yksilö- ja ryhmäohjauksen tarpeeseen. Tulevaisuusorientaatiota on lähestytty kolmen ohjaavan kysymyksen kautta. Nämä ovat “Kuka minä olen?”, “Mitä minä osaan?” ja “Mihin minä pystyn?”. Kysymykset sisältävät ajatuksen identiteettityöstä, itsensä hahmottamisesta suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan.

”Mitä minä osaan” -kysymyksellä herätellään ajattelemaan omia taitoja, myös sellaisia joista nuori ei välttämättä ole tietoinen, tai ei osaa nimetä niitä taidoikseen. Taidot tuodaan esille, ja ne integroituvat osaksi sitä, kuka minä olen. Minä pyritään näkemään positiivisessa, osaavassa valossa. Kysymys ”Mihin minä pystyn?” nostaa esille myös terveysnäkökulman. Mikä on toimintakykyni? Kuinka voin? Kuinka huolehdin terveydestäni, unesta, mielen hyvinvoinnista?

Näiden kolmen kysymyksen valossa luodaan omaa suhdetta tulevaisuuteen. Minusta tulee pystyvä, osaava ja toimintakykyinen nuori, joka uskaltautuu hahmottelemaan tulevaisuuttaan. Nuori tarvitsee avukseen kunnioittavaa, aikaa-antavaa ja läsnä olevaa ohjausta (Raatikainen 2018a; 2018b).

Hankkeessa kehitetyt (ryhmä)ohjausmallit mahdollistavat tulevaisuussuuntautuneen ohjauksen ja vahvistavat ammattilaisten mahdollisuuksia tukea nuorten osallisuutta, yhteisöllisyyttä, terveyttä ja työelämävalmiuksia.

Lisätietoja menetelmistä ja toimenpiteistä hankkeen webbisivuilta.

Lähteet

• Framer, G. L. 2003. The Dimensionally of Youths’ Oriented Interest. Journal of Social Service Research, 29:2, 1 – 40.  
• Heinonen, S., Ruotsalainen, J. & Kurki, S. 2012. Luova tulevaisuustila ja tulevaisuuden osaamisen ennakointi. Tulevaisuuden tutkimuskeskus Tutu e-julkaisuja 4/2012. Turun Yliopisto. Tulevaisuuden tutkimuskeskus.
• MOTIIVI – nuorten tulevaisuussuustyöskentelyn uudet menetelmät.
• https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/motiivi/
• Raatikainen, E.2018a. Nuoren identiteetin rakentaminen kohtaamisessa. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. Osoitteessa http://kohtaanuori.metropolia.fi/ . Luettu 2.6.2019.
• Raatikainen, E. 2018b. Ohjaavia kysymyksiä nuoren sisäisen motivaation herättämiseksi. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. http://kohtaanuori.metropolia.fi/
• Rubin, A. & Kaivo-Oja, J. 1999. Towards a futures-oriented sociology. Journal International Review of Sociology. Revue Internationale de Sociologie. Volume 9, 1999 – Issue 3. Osoitteessa
• https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03906701.1999.9971322?journalCode=cirs20.Luettu 11.4.2019.
• Tulevaisuusohjaus 2019. Osoitteessa http://tulevaisuusohjaus.fi . Luettu 11.5.2019.
• [1] ”Suomi lasten kasvuympäristönä -raportissa kuvataan Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten elämänkulkua täysi-ikäisyyteen asti. Raportissa tarkastellaan lasten hyvinvointia usealla ulottuvuudella: koulumenestys, somaattinen ja psyykkinen terveys, kuntoutus, lastensuojelu ja rikollisuus. Lasten hyvinvointia peilataan suhteessa perheen tilanteisiin, kohortin vanhempien sosioekonomisten, terveydellisten ja perhesuhdetilanteiden kautta. Lasten hyvinvoinnin ulottuvuuksia tarkastellaan myös alueellisesti, lähialueen kautta, maakuntatasolla, sekä kaupunki–maaseutu-luokitteluin. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1997 -tutkimusaineistoa, johon on kerätty useita eri rekisteritietoja kaikista Suomessa vuonna 1997 syntyneistä henkilöistä sikiöajalta täysi-ikäisyyteen. Raportti on jatkoa vuonna 1987 Suomessa syntyneiden seurantatutkimukselle” https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y
• [2] (Social Work in the Digital Age – How Digital Developments and Digital Inequalities Shape Modern Discourse in Social Work Theory and Practic https://web.fhnw.ch/plattformen/hsa-summerschool)

 

Palvelu on hyvää, kun asiakas kokee tulleensa huomioiduksi. Nuorille suunnattuja, syrjäytymisen ehkäisyyn ja osallisuuden parantamiseen tähtääviä palveluja on paljon. Niitä käyttävien ja tukea tarvitsevien nuorten määrä kasvaa jatkuvasti. Myös syrjäytymistä ehkäisevien hankkeiden määrä kasvaa. Ratkaistaanko nuorten ongelmat hankkeilla tai kehittämällä uusia palveluja? Ovatko kehittämistyöhön osallistuneet ne, joiden pitäisi? Olemmeko hyödyntäneet riittävästi nuorten käyttäjäosallisuutta (user involvement)?

Nykyinen tilanne on haastava sekä nuoren että ammattilaisten näkökulmasta. Moni ammattilainen tuskailee nuorten kanssa monimutkaistuvassa palveluviidakossa, yhdessä lukuisista rahoituslähteistä ja palvelumuodoista koostuvan auttajajoukon kanssa. Avusta huolimatta liian moni nuori kokee jäävänsä yksin etsimään omaa elämäänsä.

Miten kuulla nuorta?

Yksittäisellä ammattilaisella ei välttämättä ole välineitä tai keinoja auttaa tai puuttua nuoren hätään. Selviytyäkseen nuori muuttuu ammattilaisen kielellä asioivaksi tukipalveluiden käyttäjäksi. Nuori mieltää itsensä palvelujen asiakkaaksi – ei niinkään ihmiseksi, jolla on itseisarvo ja oikeus rakentaa omaa elämäänsä. Ammattilaiset turhautuvat järjestelmän kyvyttömyyteen vastata nuorten yksilöllisiin tarpeisiin ja ulkopuolisuuden haasteisiin.

Voimavarat tuntuvat loppuvan sekä nuorilta että ammattilaisilta. Erityisen haasteellinen tilanne on niille nuorille, jotka ovat jääneet sänkynsä vankeina kotiin kyvyttömänä sitoutumaan kodin ulkopuolella oleviin palveluihin.

Heikentyneestä toimintakyvystä huolimatta nuoret arvioivat kohtaamisiaan sekä ihmisten välillä olevia ja yhteistoimintaan liittyviä arvoja. Nuoret reagoivat palveluissa kokemaansa kunnioituksen, luottamuksen, oikeudenmukaisuuden ja hyvän tahtomisen puutteeseen muun muassa vetäytymällä. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen sekä reilu meininki ovat nuorille tärkeitä arvoja.

Nuori suunnittelee palvelua ammattilaisen kanssa

Arvokkaan kohtaamisen lisäksi palvelun pitää tuottaa nuorelle hyötyä. Palvelun pitää olla mielekästä ja tarkoituksenmukaista suhteessa nuoren tilanteeseen ja tarpeisiin. Nuoren elämän yksilöllisyys haastaa meidät avaamaan palvelun kehittämisen käyttäjäosallisuudelle.

Käyttäjäosallisuudella tarkoitamme tässä käyttäjän osallistumista palvelujen tarpeiden määrittelyn lisäksi myös niiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Novak-hankkeessa lähtökohtana on, että molemmat – sekä nuori että ammattilainen toimivat yhdessä. Siksi hankkeessa rakennettavaa yhteistoiminnan mallia on myös kehitettävä yhdessä ammattilaisten ja nuorten kanssa.

Hankkeen tavoitteena on, että nuoret rakentavat yhdessä ammattilaisten kanssa itselleen palvelukokonaisuuksia, joissa he ovat aktiivisena toimijana – ei pelkkänä palvelun käyttäjänä.

Nuoren elämän yksilöllisyys haastaa meidät toimimaan entistä tiiviimmin yhdessä. Yksin ja yhdessä nuoren kanssa tekeminen ei ole helppoa, mutta yhdessä uskallamme rohkeammin kokeilla, mokata ja onnistua. Verkostossa erilaisuus ei ole rasite vaan voimavara.

Ammattilaisten verkkoja on vahvistettava

Novak-hankkeen järjestämissä kehittämistilaisuuksissa ammattilaiset ovat kertoneet kaipaavansa uusia käytäntöjä yhteistyöhön. Novakin ideana on toimia yhdessä huomioiden sekä nuorten että ammattilaisten näkökulmat. Uusien palvelumuotojen sijaan Novakissa etsitään yhteistoiminnan mahdollisuuksia vahvistaen ammattilaisten verkostotoimintaa erityisesti käyttäjäosallisuuden näkökulmasta.

Myös ammattilaiset osallistuvat hankkeeseen aktiivisina oman työnsä rajapintojen ja yhteistyömahdollisuuksien kehittäjinä. Yhteiskehittämisen lähtökohtana on kaikkien toimijoiden keskinäinen kunnioitus, luottamus, oikeudenmukaisuus sekä hyvän tahtominen toiselle. Onnistumisen edellytyksenä on ammattilaisten keskinäisen ja nuorten kanssa tapahtuvan yhteistoiminnan korkea laatu.

Kirjoittajat
Toini Harra

YTT, toimintaterapeutti, coach ja työnohjaaja. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön hallituksen jäsen. Yhteistoiminnan ja -kehittelyn tutkija ja kehittäjä kansainvälisissä ja kansallisissa hankkeissa. Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa kuntoutuksessa Novak -hankkeessa yhteiskehittämässä yhteistoimintamalleja ammattilaisten keskinäiseen sekä nuorten ja ammattilaisten väliseen yhteistoimintaan ja yksiköiden väliseen verkostotoimintaan.

Kirsi Airaksinen

MMM, Kohtaus ry:n puheenjohtaja. Fasilitaattorina ja osallisuuden edistäjänä Novak-hankkeessa. Novak – Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa kuntoutuksessa on Kelan rahoittama Stadin ammattiopiston, Metropolian sekä Kuntoutussäätiön yhteishanke, jonka avulla luodaan uusi nuorten valmennusmalli.

 

Novak-hanke kutsuu voimavaroja yhteisiin keskusteluihin:

Toini Harra ja Kirsi Airaksinen

if.ai1566464498lopor1566464498tem@i1566464498minuk1566464498us.im1566464498inute1566464498

Tutustu myös verkkosivuihin NOVAK – Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa koulutuksessa www.kela.fi/novak-nuorten-kehittamishanke

Mitä voin sanoa, kun nuoret miehet vailla työ- tai opiskelupaikkaa toteavat yhteiskunnan olevan epäreilu ja liian vaativa? Olen heidän kanssaan osittain samaa mieltä. Puhumme tulevaisuudesta, heidän tulevaisuudestaan. Minun tehtävänäni on auttaa heitä näkemään tulevaisuutensa positiivisena asiana. Tehtävänäni on saada heidät uskomaan, kuinka hyvää heille tekisi löytää paikkansa yhteiskunnasta. Olen opiskellut teorian hyvin ja tiedän, miten suuri merkitys sosiaalisella osallisuudella on yksilön hyvinvoinnille. Mutta jos totta puhutaan, tunnen olevani hiukan heikoilla jäillä.

“Miten mä muka jaksan?”

Keskustelun jatkuessa käy erittäin selväksi, että oman urapolun löytyminen ei ole mikään ongelma, kyllä he tietävät, mitä haluavat opiskella ja millaista työtä tehdä. Mutta entä sitten, jos jaksaisinkin käydä opinnot loppuun, miten ihmeessä selviäisi työelämästä ja sen vaatimuksista.

”Miks ei vois olla vaikka 3 päivää töitä ja 4 päivää lepoa? Sitten varmaan jaksaisinkin”, toteaa yksi keskustelijoista. Muut yhtyvät kommenttiin myötäillen, juuri noin sen pitäisi mennä, sitten työn tekeminen olisi mahdollista. Kaikkien mielestä rahaa tarvitsee vain sen verran, että pystyy elämään. Tarvittava lepo ja palautumisaika painavat näiden miesten puntarissa paljon enemmän kuin paksu lompakko.

He ovat pohtineet näitä asioita paljon, he tuntevat omat voimavaransa eivätkä suostu siihen, että heiltä vaaditaan enempää kuin mitä pystyvät antamaan. Nämä nuoret haluavat, että yhteiskunta rohkaisee ja tukee heitä yksinkertaisen, omiin voimavaroihin mitoitetun, elämän etsimisessä. He haluavat, että heitä ymmärretään, kun he kertovat tarvitsevansa enemmän vapaa-aikaa. Eivät he ole laiskoja ja saamattomia, he tiedostavat itsestään enemmän kuin tuntuvat itsekään ymmärtävän. Ja he unelmoivat hyvästä elämästä.

Syrjäytymisen asiantuntijat

Syrjäytyneisyyden määrittely ei aina ole aivan yksiselitteistä, vaan siihen liitetään monia erilaisia tekijöitä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että syrjäytyneet ovat erossa sellaisista toiminnoista, joita yhteiskunta pitää jäsenilleen tarpeellisina. Näistä toiminnoista ansiotyö ja siihen vaadittava koulutus nousevat yleensä esiin tärkeimpinä tilastoihin kirjattavina ja helposti mitattavina tekijöinä. (Myrskylä 2011, 24.)

Yhteiskunnan mittareiden mukaan nämä PEILI-hankkeen työpajalla kanssani keskustelevat nuoret ovat siis syrjäytyneitä, tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla, ja heihin on kohdennettava toimia, jotka auttavat heitä kiinnittymään yhteiskuntaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima, Euroopan sosiaalirahaston tukema PEILI-hanke on yksi osa näitä kohdennettuja toimia. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria miehiä löytämään suuntaa elämälleen koulutuksen, työn ja sosiaalisten verkostojen kautta. Vastaavanlaisia hankkeita on paljon, ja hyvä niin. Ongelma on laaja ja siihen tarvitaan ratkaisuja.

Voi kuitenkin olla, että ratkaisut ovat aivan nenämme alla. Tai oikeastaan suoraan edessämme, tasavertaisina tiimin jäseninä. Siis ne syrjäytymisuhan alla olevat nuoret itse. Mitä jos heidät otettaisiin mukaan hankkeen projektitiimiin kokemusasiantuntijoina, kertomaan mitä pitää tehdä ja minkä pitää muuttua? Mitä jos he olisivat niitä, jotka näyttävät mihin suuntaan hankkeen pitää mennä?  

Mitä on kokemusasiantuntijuus?

Kokemusasiantuntijuus on etenkin terveys- ja sosiaalialalla lähes muodikkaaksi muuttunut toimintamuoto. Se on syntynyt 2000-luvulla ja on ollut keskeisenä käsitteenänä myös sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa (esim. KASTE-ohjelmat ja Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke). Menetelmän hyödyt on helppo ymmärtää. Kokemusasiantuntijat voivat tarjota asiakaslähtöisen näkökulman palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Samaan aikaan toiminnalla on kokemusasiantuntijalle itselleen voimaannuttava vaikutus, se tuo tiedon siitä, että on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteiskunnalle.

Toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjelmissa, mutta se saa samalla osakseen myös aiheellista kritiikkiä. Tuoreessa väitöskirjassa “Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations” (Meriluoto 2018) tarkastellaan asiantuntijaksi tekemisen prosessia, sitä miksi osallistujista halutaan kehittää asiantuntijoita ja mitä hyötyä siitä on. Tutkimuksesta selviää, että usein kokemusasiantuntijat eivät itse pääse määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, vaan he joutuvat mukautumaan toiminnan järjestäjän omiin tavoitteisiin. Tutkimus rohkaisee osallistamistoimintaa toteuttavia tahoja olemaan valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan.

Kokemusasiantuntijoiden tieto saattaa poiketa siitä, mitä on oletettu, ja kriittistäkin, mutta juuri siksi sitä on tarpeen kuunnella.

Osallisuus ja sen hyödyt

PEILI-hankkeessa haluamme toimia juuri tästä lähtökohdasta. Haluamme, että työpajoihin osallistuvat nuoret ymmärtävät asiantuntijuutensa merkityksen ja sen, miksi kaikki tieto on tärkeää, se kriittinenkin. Osallisuus on vuorovaikutusta ja kokemus osallisuudesta syntyy silloin, kun ihminen oivaltaa osallistumisen tarjoamat hyödyt. (Leeman & Kuusisto & Hämäläinen 2015.)

Palvelumuotoilussa keskeisenä ajatuksena on eri osapuolten osallistaminen yhteisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Yhteiskehittämisen menetelmää käyttäen voidaan hyvin edistää myös osallisuuden kokemusta. Kun nuori pääsee työpajalla saman pöydän ääreen ammattilaisten kanssa, mietitään esimerkiksi

• mitä tekijöitä nuoret tarvitsevat syrjäytymisprosessissa muutoshalun heräämiseen
• millaiset harjoitukset tukisivat parhaiten sosiaalista vahvistamista
• millaisia ominaisuuksia tekeillä olevassa mobiilisovelluksessa tulisi olla

Yhdessä pohtien syntyy vuorovaikutus kuin itsestään. Nuoret näkevät osallistumisensa hyödyn ja saavat vuorovaikutuksen kautta mikrotason kokemuksen osallisuudesta. Mikrotason kokemus tuskin poistaa nuorten tunnetta siitä, että yhteiskunta on liian vaativa ja epäreilu. Se ei poista tunnetta siitä, että tulevaisuus tuntuu liian suurelta palalta haukattavaksi, että omat voimavarat eivät riitä.

Vaikka emme pystykään täysin muuttamaan nuorten suhdetta yhteiskuntaan, voimme toivottavasti liikauttaa jotain positiivisemman tulevaisuususkon suuntaan. Voimme osoittaa, että nuorten kokemustiedolla ja mielipiteellä on merkitystä ja näiden avulla voidaan luoda jotain uutta. Jotain, joka palvelee heidän kaltaistensa nuorten tarpeita ehkä paremmin kuin aiemmin luodut mallit.

Voimme antaa nuorille mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu vaikuttaminen. Hyvästä mikrotason kokemuksesta on helpompi kurottaa suuremmalle tasolle, sinne yhteiskunnan rattaisiin, kuin aivan tyhjästä. ”Elämässä on niinku steppejä”, kuten nuoret sanovat. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, on turvallista mennä eteenpäin.

 

Lähteet:

• Leemann, Lars & Kuusio, Hannamaria & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Sosiaalinen osallisuus.  Sosiaalisen osallisuuden tietopaketti. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana verkossa: <www.thl.fi/sokra.>
• Myrskylä Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu. Työ- ja elinkeinoministeriö.
  
• Meriluoto, Taina. 2018. Making Experts-by-experience. Governmental Ethnography of Participatory Initiatives in Finnish Social Welfare Organisation. JYU Dissertations.

Kirjoittajaesittely

Viittä vailla valmis sosionomi Johanna Valkama työskentelee sosiaalialan opiskelija-assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aiemmalta koulutukseltaan Johanna on montessoriohjaaja. Parinkymmenen vuoden työkokemus erityispedagogiikan parissa yhdistettynä sosiaalipedagogiseen lähestymistapaan antaa hyvät valmiudet  olla mukana innovoimassa uudenlaisia toimintamalleja sosiaalisen vahvistamisen kentällä.