Hyvät ja huonot uudisteet

Innovaation suomenkielinen vastine on uudiste. Uudiste on miellyttävä sana. Se viittaa siihen, että on luotu jotakin hyvää, uutuudellista, jotakin olemassa olevaa tilannetta parantavaa. Toisaalta innovaation ydintä, eli keksintöä, ja sen keksinnöllisyyttä arvioidessa ei yleensä tarkastella eettisiä tai yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, koska keksintö on aina luonteeltaan tekninen: se pyrkii ratkaisemaan jonkin teknisen ongelman.

Valtavia rahasummia onkin hankittu nimenomaan ”päinvastaisella” keksimistoiminnalla: kehittämällä jotakin, joka lopulta on käyttäjille tai käyttöympäristölle haitallista, vaarallista tai jopa tappavaa. Ilmiselvät esimerkit tästä sivuuttaenkin on arkielämäämme tuotu aikojen kuluessa yllin kyllin innovaatioita, jotka on viety hyötykäyttöön, koska niin on kannattanut tehdä, vaikka haittavaikutukset on tiedetty.

Vastuullinen innovaattori kuitenkin pyrkii jo ideavaiheessa arvioimaan, millaisia hyödyllisiä tai haitallisia vaikutuksia kehitettävällä asialla mahdollisesti voisi olla. Aina voi pohtia, voisiko ongelman ratkaista toisin, kuin mitä ilmeisin ratkaisu näyttäisi olevan.

Alla esitettävässä keksinnössä mentiin ojasta allikkoon: tekniseen ongelmaan löytyi oivaltava ratkaisu, mutta koska keksijä ei vaivautunut pohtimaan muita mahdollisia ratkaisutapoja, tuloksena oli mittava vyyhti maailmanlaajuisia terveys- ja ympäristöongelmia.

1920-luvun alussa autoteollisuus kasvoi nopeasti erityisesti USA:ssa. Henry Fordin aloittama autojen massatuotanto alensi hintoja ja tarjosi liikkumisen vapautta myös tavallisille kansalaisille. Tuon ajan autonmoottoreiden ongelmana oli, että niissä ilmeni ns. nakutusta, eli hallitsematonta polttoaineen palamista, joka laski tehoa ja saattoi pahimmillaan aiheuttaa moottorivaurioita. Työskennellessään General Motorsin tutkimuslaboratoriossa amerikkalainen kemisti Thomas Midgley Jr. (1889–1944) löysi tähän ratkaisun. Midgley huomasi, että lyijytetraetyylin (engl. Tetra-Ethyl-Lead, TEL) lisääminen bensiiniin vähentäisi nakutusongelmaa. Lisäksi TEL-yhdisteet toimivat hyvinä voiteluaineina eräissä moottorin osissa. Midgley jätti keksinnöstään patenttihakemuksen toukokuussa 1923.

Keksinnön avulla moottorien nakutustaipumus väheni, ja siten niiden teho ja luotettavuus kasvoi. Teknologisesti tarkastellen keksintö oli siis hyödyllinen, mutta siinä oli yksi huono puoli. Lisäaineet olivat hengenvaarallisia ja bensiinin palamisen yhteydessä lyijy-yhdisteet levisivät pakoputkista ympäristöön.

Tätä juttua varten kävin lävitse patenttitietokantoja. Midgleyn nimiin on kirjattu muitakin patentteja, joiden keskeinen sisältö on sama: polttomoottorin tehon parantaminen lisäämällä erilaisia kemiallisia yhdisteitä polttoaineeseen. Mieleen tulee innovaattorille aina tärkeä kysymys: miksi ilmeisen lahjakas keksijä ei vaivautunut pohtimaan, miten koko asian olisi voinut ratkaista jotenkin toisin?  Olisiko silloin voinut ottaa lähtökohdaksi kehittää jokin muu, vaikkapa vähemmän myrkyllinen yhdiste?

Toisin kävi ja yhdessä esimiehensä Charles F. Ketteringin (1876–1958) kanssa Midgley alkoi sinnikkäästi puolustaa keksintöään ja sen vaarattomuutta, vaikka lyijyn myrkyllisyys oli ollut tiedossa jo antiikin ajoista lähtien. Midgley itsekin sairastui lyijymyrkytykseen tutkimustyönsä yhteydessä. TEL-yhdisteen tuottajaksi perustettu yritys brändäsi uuden bensiinin nimellä Ethyl, koska firma halusi häivyttää vihjeet lyijy-sanaan. Kettering puolestaan palkkasi lääketieteen asiantuntijan todistelemaan, että lyijyllä terästetty bensiini ei ollut ihmisille vaarallista. Nämä asiantuntijoiden taitavasti muotoilemat väitteet saatiin kumotuksi vasta 1960-luvulla. Terveys- ja ympäristöhaitoista huolimatta lyijypitoista bensiiniä myytiin kaikkialla maailmassa aina 1990-luvulle asti.

Myöhemmät tutkimukset ovat esittäneet, että suurkaupunkialueilla, joissa on ollut runsaasti moottoriliikennettä, on tilastollisesti esiintynyt normaalia enemmän varhaista kuolleisuutta, yleistä asukkaiden älykkyysosamäärien laskua ja jopa enemmän rikollisuutta. Nämä kaikki on liitetty siihen, että liikenne on käyttänyt TEL-pitoisia polttoaineita, joiden lyijy on joutunut ensin pakokaasujen mukana ilmaan, ympäristöön ja sitä kautta ihmisten elimistöön.

On väitetty, että kukaan muu yksittäinen keksijä ei ole keksinnöillään aikaansaanut niin paljon haittavaikutuksia ihmiselle, ympäristölle ja koko maapallolle, kuin Midgley, hänen keksintönsä kun oli myös sittemmin käyttökieltoon joutunut otsonikerrosta tuhonnut kylmälaitteissa ja ponnekaasupulloissa käytetty CFC-yhdiste, eli Freon. Toisaalta olisi jälkiviisasta yksioikoisesti tuomita sen perusteella, mitä tiedämme nyt ja Midgleyn toiminta on sijoitettava aikansa kontekstiin. Ikävä kyllä hänen toimintaansa näyttää ohjanneen se, että jotakin kannatti tehdä, koska niin voitiin tehdä ja koska siitä sai myös taloudellista hyötyä.  

Kysymys ”Miten se tehdään” tulee vasta sen jälkeen, kun ensin tiedetään mikä kehitetty asia on, mihin sitä tarvitaan, miksi sitä tarvitaan – vai tarvitaanko sitä? Olipa tekeillä opintoihin liittyvä tiivis projekti tai mittava tuotekehitystyö, jo valmiiltakin tuntuvaa ideaa kannattaa tarkastella eri näkökulmista ennen jatkojalostamista. Tarvitaan kriittistä ajattelua ja oikeiden johtopäätösten tekemistä. Hyvä oivallus voi merkitä huikeita lopputuloksia, mutta se voi johtaa myös hirviön syntymiseen.

Pienessä yhden erikoisalan piirissä tai yksin tehdessä ongelmakohtia ei välttämättä aina huomaa. Siksi on tärkeää, että kysymyksiä on pohtimassa monialainen tai moniammatillinen tiimi, joka tuottaa uusia, täysin poikkeavia, tuoreita näkökulmia. Sitä varten tiimin pitää käydä kriittisiä keskusteluja ja kyseenalaistaa jo valmiiltakin vaikuttavia suunnitelmia.

Kirjoittaja

Innovaatioasiantuntija Juha Järvinen

Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.