”Oikeanlainen ja kohdennettu tuki synnyttää oikeudenmukaisuuden ja turvan tunteen, hyvinvointia sekä halua osallistua yhteiskuntaan”.^[1]

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 -raportin^[2] mukaan yhteiskunnassa tulee lisätä sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tähän ehdotetaan ratkaisuksi esimerkiksi ihmisten yksilöllisten polkujen vahvistamista työttömyydestä työelämään. Varsinkin nuorten työttömyyttä on kyseisen raportin mukaan ehkäistävä, sillä heillä riski jäädä pysyvästi työttömäksi on keskimääräistä suurempi kuin muilla ryhmillä. Myös maahanmuuttajien ja heidän perheenjäsentensä kotouttamista tulee vahvistaa. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli 14,3% syyskuussa 2020, mikä oli sama kuin vuotta aiemmin.^[3] Kehityssuunta on varovaisen myönteinen, vaikkakin luku on korkea. Muutosta huonompaan ei kuitenkaan ole sen mukaan tapahtunut.

Ihmisen osallisuuden tunteen kannalta on tärkeää, että hän voi vaikuttaa yhteisön asioihin ja kokee tulevansa kuulluksi.^[4] Työelämäosallisuus lisää mahdollisuutta merkitykselliseen arkeen, työhön kiinnittymällä. ”Ihmisen hyvinvointiin kuuluvat kokemukset osallisuudesta, merkityksellisyydestä ja ryhmään kuulumisesta”.^[1] Nuoret etsivät paikkaansa niin maailmassa kuin työelämässä. Tutkimusten mukaan pitkäaikaistyöttömäin vanhempien lapsilla on usein suurempi työttömyyden todennäköisyys verrattuna niihin lapsiin, joiden perhetaustassa ei ole työttömyyttä.^[5]

Itsestä riippumaton tulevaisuus

Nuoruuteen elämänvaiheena kuuluu itsen löytäminen ja erilaisten roolien hahmottaminen. Aapola ja Werden (2016) mukaan nuoret kuitenkin vasta hahmottavat tulevaisuuttaan, ovat juuri siksi erityisen haavoittuva ryhmä. Myös perinteiset aikuistumisen mallit ovat kyseenalaistuneet, eikä yhteiskunta välttämättä pysty takaamaan ihmisille vakaita elinehtoja. Tämä synnyttää nuorissa epävarmuutta. ^[6]

Nuori voi hyötyä turvallisen aikuisen tuesta ja ohjauksesta tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamisessa.^[7] Tulevaisuutta hahmottaessa voi syntyä monia vastatunteita, kuten toivoa ja toivottomuutta, iloa ja pelkoa, hämmennystä ja määrätietoisuutta. Nuori voi kokea tulevaisuuden kiehtovaksi ja innostavaksi tai vastaavasti uhkaavaksi – tai ymmärrettävästi näitä kaikkia tunteita vaihtelevasti. Osallisuuden voidaan ajatella liittyvän myös nuoren osallisuuden kokemukseen omasta elämästään, ja tulevaisuudestaan. On sitten kyse huomisesta, seuraavista tunneista tai pidemmästä ajanjaksosta puhumattakaan.

Aikaisempien elämänkokemustensa pohjalta nuori yrittää sopeutua tulevaan ja toimia itse toivomansa tulevaisuuden luomiseksi.^[8] Joskus kuitenkin positiivisen huomisen hahmottaminen voi olla yksin hankalaa. Tällöin häntä voi auttaa turvallinen aikuinen ja tulevaisuussuuntaunut ohjaus. Tulevaisuussuuntautunut ohjaus on ennakoimatonta asennoitumista tulevaan.^[9]

FUTU-hanke edistää nuorten tulevaisuutta vahvistavaa työotetta

Creating Positive Future FUTU -hanke (2020 -2022) on jatkohanke Motiivi -tulevaisuustyöskentelyn uudet menetelmät (2017-2019, ESR S20920) hankkeelle ^[10]. FUTU-hanke liittyy osaltaan Suomen hallitusohjelmaan, jonka mukaan yhtenä keskeisimmistä tavoitteista on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja sekä parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Tavoitteena, jossa ”Suomi on entistä tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi maa, jossa luottamus lisääntyy ja jokainen ihminen on arvokas”^[11] ovat tärkeitä elementtejä ja tavoitteita myös FUTU-hankkeessa.

Hankkeessa mallinnettavia tulevaisuusohjauksen muotojen avulla tuetaan valmiiden ratkaisujen sijaan ihmistä omannäköisen tulevaisuuden löytämisessä ja sen rakentamisessa. Ohjauksen keskiössä on kolme pääkysymystä

1. Kuka minä olen?
2. Mitä minä osaan?
3. Mihin minä pystyn? ^[12]

Ydinkysymyksiä kenelle tahansa omaa tulevaisuutta pohtivalle. FUTU-hanke pyrkii testaamaan ja edelleen kehittämään MOTIIVI-toimintamalleja sekä uutena jalkautuvaa työotetta, maahanmuuttajatyttöjen vertaistyttötyötä ja sukupuolisensitiivistä työotetta. FUTU-hanke pyrkii osaltaan edistämään nuorten tulevaisuususkon rakentumista vahvistamalla ohjaajien ^[13]  tulevaisuusohjauksen mallien juurtumista ja edelleen kehittymistä erilaisissa toimintaympäristöissä ja konteksteissa.

Lähteet

1. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi (PDF). Valtioneuvoston julkaisusarja 22 | 2018.
2. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2011:1
3. Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-7830. Syyskuu 2020. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.10.2020].
4. Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka: Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus. 1.painos.
5. Sosiaalihuoltolain soveltamisopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:5.
6. Aapola-Kari, S. & Wrede-Jäntti, M. 2016. Perinteisiä toiveita, nykyhetkeen kiinnittyviä pelkoja – nuoret pohtivat tulevaisuutta. Teoksessa Myllyniemi, s. (toim.) Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016, 159-177. (PDF)
7. Raatikainen, E. & Poikolainen, J. 2020. Nuorten miesten luottamus- ja epäluottamuskokemukset nuoren tulevaisuuden raamittajina, (2)2020, 37-52. Avautuu Nuorisotutkimusseura.fi
8. Rubin, A. & Kaivo-Oja, J. 1999. Towards a futures-oriented sociology. Journal International Review of Sociology. Revue Internationale de Sociologie. Volume 9, 1999 – Issue 3.
9. Tulevaisuusohjaus.fi -verkkosivu
10. FUTU-hankkeen verkkosivut
11. Hallitusohjelma. Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. Avautuu valtioneuvosto.fi
12. Hämäläinen A., Ipatti A., Raatikainen E. (Eds.). (2019). Nuorten tulevaisuusohjaus – monta tietä tulevaan, Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja., Metropolia Ammattikorkeakoulu.
13. Piekkari, J, Käteviä välineitä nuorten tulevaisuusohjaukseen, blogi (8.10.2020).

”Ehkäpä ne pystyisivät itse huolehtimaan omista asioistaan. Pikapuoliin ne hoitaisivat jätekuljetuksen. Seuraavana tulilinjalla olisivat lääkärit ja lakimiehet. Hahmotunnistus ja aukoton muisti ovat tietokoneelle vielä helpompia tehtäviä kuin jätteiden kerääminen kaupungista.”

Näin kirjoittaa tekoälyllä varustetuista roboteista Ian McEvan kirjassaan Kaltaiseni koneet. Kirja on lähimenneisyyteen 1980-luvulle sijoittuva tulevaisuuskuvitelma, eräs mahdollinen maailma, tarina miehestä, joka ostaa itselleen keinotekoisen ihmisen.

Digitaalinen tulevaisuus loikkasi meitä kohti ison harppauksen korona-viruksen myötä. Aalto EE:n tutkija Hertta Vuorenmaa kuvaa kuitenkin digitaalisen murroksen jatkuvan vielä vuosikymmeniä, viruksesta riippumatta, ja kietoutuvan monin kiertein työelämään ja toimintakulttuuriin. Mikrotasolla digitalisaation seurauksena kognitiivisen työn ennkoidaan irtaantuvan paitsi ajasta ja paikasta, myös jopa työsuhteista. Makrotasolla ennakoidaan käyvän kuten Ian McEvan kuvaa: suorittava työ katoaa asteittain robottien ja tekoälyn korvatessa ihmiset.

Ihmisyyden ominaislaatu ja muuttuva työ

Siksi monessa yhteydessä korostetaankin sitä, mitä kone ei opi ja mille ihmisyys perustuu. Perttu Pölönen toteaa kirjassaan Tulevaisuuden lukujärjestys: ”Hyvä uutinen on kuitenkin se, että se mikä erottaa meidät koneista, tuo meille merkitystä elämään. Tulevaisuuden taidot tekevät sinusta onnellisen.”

Nostan Pölösen lukujärjestyksestä esiin tarinankerronnan, erityisesti tarinoiden ilmentämät taustaoletukset, mielikuvat, mielen mallit. Minkälaisia tarinoita kerromme työstä, sen menneisyydestä, mitä mielikuvia luomme tulevaisuudesta?

”Omat mielen mallit tulevat vastaan, kun alkaa kysyä, kuinka suhtaudun itsessäni ja ympärilläni muuttuvaan. Hämmästyttävästi mielen malleilla näyttää olevan kuitenkin pyrkimys piiloutua. Niitä ei huomaa, ellei erikseen pysähdy katsomaan. Tähän tarvitaan aikaa, huomiota ja kunnioitusta, kuten Jussi Onnismaa on asiaa kiteyttänyt.” Näin toteaa organisaatiopsykologi Risto Puutio Metanoia-instituutin blogitekstissään.

Mielen mallit tulivat nyt haastetuiksi, kun meidät säädettiin jatkamaan työntekoa poikkeusolosuhteissa, kotona, etäällä muista ja arjen rutiineista. Tulevaisuudessa, viruksen laannuttuakin, jatkamme töitämme vuosikymmeniä kestävän digitaalisen muutoksen keskellä. Meille tarjoutuu paljon mahdollisuuksia erilaisten piiloutuvien mielen mallien tutkimiseen ja näkyväksi tekemiseen. Kun kutsuimme taideoppilaitosten johdolle suunnattuun, Opetushallituksen rahoittamaan Johtosävelet-täydennyskoulutukseen mukaan musiikin 4. vuosikurssin opiskelijan pohtimaan työelämän muutosta, hän totesi sukupolvensa suorastaan odottavan uusia päivityksiä niin peleihin kuin todellisuuteen. Hänen mielen mallissaan muutos oli jo sinällään innostava ja motivoiva.

Minkälaista mielen mallia ilmentää meidän, opettaja- ja tutkijapolven, puhe murroksesta, epälineaarisista työurista, onnettomista pätkätyöläisistä? Mitä muita tulevaisuuden työn ja osaamisen malleja olisi meidän ympärillämme parhaillaan kehkeytymässä?

Usko tulevaisuuteen

Tulevaisuuskuvien äärellä on myös Sitra tuoreessa julkaisussa Usko tulevaisuuteen (PDF-aineisto Sitran sivuilla): ”Siinä, missä visio on usein suunnitelma, joka pyritään pitkällä aikavälillä toteuttamaan, on utopia jotain laajempaa. Se on toivottavan tulevaisuuden kuvaus, joka ei ehkä koskaan toteudu sellaisenaan, mutta avartaa näkemyksiä siitä, mikä voisi olla mahdollista ja miltä hyvä yhteis­kunta voisi tulevaisuudessa näyttää. Utopioita tarvitaan ohjaamaan ajattelua yli tämän hetken haasteiden ja rajoitusten ja suuntaamaan visioitakin uusille urille.”

Hanketyötä voikin lähestyä utopioiden kautta. Minkälaista tulevaisuutta haluamme olla rakentamassa? Miten ja mitä kysyä, analysoida, missä ja miten onnistua? Hanketyö antaa mahdollisuuden ideoida ja kokeilla, olla aktiivinen tulevaisuuden tekijä.

Tulevaisuuden työ ja osaaminen

Metropolia Ammattikorkeakoulu on monta hanketta, jotka eri näkökulmista tutkivat mahdollisuutta tehdä jotakin utopiaa tulevaisuuden työstä todeksi.  Metropolian hanketyössä ”teemakärki” tarkoittaa käytännön toimintaa tietyn teeman ympärillä, esimerkiksi kokoontumisia pohtimaan, perehtymään, kehittämään yhdessä näkymää tulevaisuuden osaamiseen ja työelämään – toteuttamaan omaa utopiaansa. Koska toiminnalla on hyvä olla joku sitä koordinoimassa, oma tehtäväni muutosagenttina on kehittää yhteistyötämme, luoda kehittämistyölle raamit ja kutsua kiinnostuneita mukaan.

Tulevaisuuden työ ja osaaminen -teemakärjessä:

•   kokoamme ideoita,
•   tuemme hankevalmisteluita,
•   rakennamme yhteistyötä muiden ammattikorkeakoulujen ja kumppaneiden kanssa,
•   yhdistämme osaajia,
•   kytkemme hankkeita opintoihin, ja
•   mietimme, miten rakentaa hyvää ja kestävää tulevaisuutta.

Hankkeissa tutkitaan tulevaisuuden työtä

Tulevaisuuden työtä ja osaamista tutkitaan parhaillaan esimerkiksi seuraavissa Metropolia Ammattikorkeakoulun hankkeissa:

• Muotoilualan korkeakoulutuksen roolia vahvistava Finnish Design Academy (aukeaa finnishdesignacademy.fi -sivulle) 
• Teknologista osaamista luovilla aloilla kehittävä Creathon (aukeaa hankkeen sivulle)
• Kulttuurialojen yleisötyön välineitä kehittävä ASSET (aukeaa asset4art.eu sivulle)
• Pelialan koulutusta kehittävä Osaamisen pelimerkit (aukeaa hankkeen sivulle)
• Neurotieteiden näkökulmaa opettamiseen tuova  IlluminatED (aukeaa hankkeen sivulle)
• Oman osaamisen soveltamista epätyypillisissä työtehtävissä kartoittava Oiva (aukeaa oivaosaaminen.fi sivulle)
• Virtuaalisen ryhmäkirjoittamisen työkaluja nuorille käsikirjoittajille tarjoava Virtual Writer’s Room (aukeaa hankkeen sivulle) 
• Työharjoittelua ja sen ohjausta kehittävä Re:start (aukeaa hankkeen sivulle)
• Esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alan korkeakouludiplomiin johtava StageRight (aukeaa hankkeen sivulle)
• Taide- ja vapaan sivistystyön oppilaitosten valtauttavaa johtamista tutkiva täydennyskoulutushanke Johtosävelet 2.0 (aukeaa hankkeen sivulle).

Kiinnostuitko avaamaan uusia näkymiä tulevaisuuteen? Tule mukaan jakamaan ideoita ja osaamista avoimeen Tulevaisuuslukupiiriin, ensikokoontuminen Zoom-palvelussa pe 3.4.2020 klo 14-16.

Lisää aiheesta

• Heikkanen, S. 2019: Työn ja osaamisen murros, mitä se tuo tullessaan? Kirjoitus Haaga-Helian esignals -verkkolehdessä.
• Unkari-Virtanen, L. 2019: Uuden työn kaleidoskooppi. Merkintä Metropolian Hiiltä & Timanttia -blogissa.

Kirjoittaja

Leena Unkari-Virtanen työskentelee lehtorina Metropolian musiikin tutkinnossa ja on koulutukseltaan musiikin tohtori. Hän on mukana monissa tulevaisuuden työtä ja osaamista kartoittavissa hankkeissa ja TKI-tehtävissä. Lisäksi hän vastaa Säveltämisen pedagogiikka- ja Johtosävelet -täydennyskoulutuksista (OPH). Dialogi ja yhteiskehittely ovat hänelle tärkeitä uusien ideoiden ja oivallusten innoittajia, mutta myös työmenetelmiä musiikkipedagogin, tutkijan ja työnohjaajan tehtävissä.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa tapahtuu hankkeissa ja projekteissa. Kehittämisen kohteena voivat olla tuotteet, palvelut tai toimintamallit. Hanketyön tekemistä määrittävät ennalta asetetut tavoitteet, budjetit ja aikaraamit. Julkisrahoitteisten hankkeiden yhdistävä tekijä on tavoite siitä, että tehty työ hyödyttää jollain tavalla yhteiskuntaa.

Tulevaisuus rakentuu jatkumoksi nykyhetkelle

Hankkeissa voidaan kehittää jotain jo olemassa olevaa asiaa vastaamaan nykyhetken vaatimuksiin tai luoda jotain täysin uutta ennakoidun tulevaisuuden tarpeisiin. Tulevaisuutta ei kuitenkaan vielä olla konkreettisesti koettu. Siksi tulevaisuuteen suuntautuvista asioista viestiminen luontevasti voi olla haastavaa.

Viestinnällä pyritään yleensä tavoittamaan yksilö, välittämään tälle viesti. Mikä ikinä viestin tarkoitus onkaan, on hyvä muistaa että yksilötasolla tarkastellen nykyisyyskin koetaan hyvin eri tavoin. Yhteiskunnassa elävät niin menestyjät kuin syrjäytyjät lineaarisella aikajanalla yhtäaikaisesti, mutta kokemuksellisesti elämä tapahtuu täysin erilaisissa todellisuuksissa. Viestittäessä tulevaisuuden asioista on hyvä asettua viestiä vastaanottavan asemaan.

Tulevaisuudesta viestimisen haasteet

Viestinnässä tarvitaan erilaisten kohderyhmien tavoittamiseksi eri tarpeisiin soveltuvia ratkaisuja.  Viestinnän selkeys on tavoite, jota ei aina ole helppo saavuttaa. Käytännön viestintätekoja suunniteltaessa tulevaisuudesta viestimiselle tuottaa haasteita se, että

• hankkeen lopputulos ei ole täydellisesti ennalta määriteltävissä
• tavoitteet voivat muuttua hankkeen aikana
• aihealue on niin uusi, ettei vakiintunutta terminologiaa ole käytettävissä
• turvaudutaan alan ammattilaiskieleen eli jargoniin parempien vaihtoehtojen puuttuessa
• konkretisoinnin sijasta viestitään visio-strategiakielellä

Hankkeen tavoitteet ja lopputulos eivät ole sama asia. Lopputulos on ennalta hahmotettavissa, mutta etäisesti. Se asettaa tietynlaisen tutkimisen ja ihmettelyn vapauden hankkeen parissa toimiville, mutta ei helpota hankkeesta kertomista laajemmille joukoille.

Tavoitteet voivat joskus muuttua hankkeen aikana, koska hankkeen valmistelun, käynnistämisen ja toteuttamisen välillä kuluu aikaa. Tänä aikana jotkin ulkopuoliset tekijät voivat muuttua merkittävästi. Tällöin hankkeen parissa toimivien tulee kyetä muovaamaan tavoitteita uuteen tilanteeseen soveltuviksi. Muutoksista tulee aina neuvotella ja ne tulee hyväksyä hankkeen rahoittajien ja toteuttajien kesken. Ulospäin viestittäessä on keskityttävä vähemmän siihen, mitä piti tehdä ja enemmän siihen, mitä nyt tehdään.

Vakiintunut terminologia ja kohteena olevan asian tuttuus ovat merkittäviä tekijöitä viestinnässä. Jos hankkeen viestinnästä vastaavalla ei ole käytettävissä vakiintuneita termejä, voidaan asiaa kuvata käännöslainasanoin tai liittää asian yhteyteen tarkentava, selostava teksti.

Jargon, visio- ja strategiakieli ovat alan asiantuntijoiden kesken käytettynä parhaimmillaan nopeaa ja luontevaa viestintää. Aina ei edes ammattilaisten kesken ole määritelty, mitä milläkin sanalla missäkin asiayhteydessä tarkoitetaan. Viestien konkretisoiminen käytännön esimerkeiksi ei koskaan ole pahasta.

Tulevaisuudessa elävää voi turhauttaa

Psykologiassa puhutaan kognitiivisesta vinoumasta, jolla tarkoitetaan sitä että painotamme asioiden merkityksiä ja tulkitsemme tietoa omista lähtökohdistamme käsin. Ehkäpä hankkeiden parissa työtä tekeviä kehittäjiä ja innovaattoreita vaivaa ajoittainen aikajännevinouma. Se on hyvin inhimillistä; kun tekee riittävän kauan työtä uusien asioiden parissa, niistä tulee itselle arkea.

Riittävän kauan tulevaisuuden asioiden parissa työskenneltyään alkaa jo hahmottaa, mihin suuntaan tulevaisuutta tulisi viedä seuraavaksi. Turhautumisen tunteita voi ilmetä, jos kokee ”muiden” elävän menneisyydessä.

Tulevaisuutta luodaan aktiivisesti päivittäisessä hanketyössä, mutta siitä julkisesti viestiminen usein kulkee muutaman hetken jäljessä. Hankkeen viestintästrategiaa luotaessa voi päättää, että viestitään kaikista hankkeen vaiheista tai jätetään suurimmat viestintäponnistelut vasta hankkeen tulosten julkaisemisen vaiheeseen. Valinta tehdään hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kautta, arvioimalla mikä tapa viestiä tukee parhaiten hankkeen edistymistä.

Nykyhetkessä elävä haluaa konkretiaa

Suuri osa ihmisistä ei ole välttämättä kuullutkaan heille kehitteillä olevista tulevaisuuden ratkaisuista. Törmätessään uuteen tuotteeseen, palveluun tai toimintamalliin, he luonnollisesti ryhtyvät kyselemään samoja asioita uudelleen ja uudelleen – mikä tämä on, mitä tämä tarkoittaa, miten tähän pitäisi suhtautua.

Tulevaisuudessa elävien vilpitön innostus tai perusteltu kyynisyys saa välittyä viestinnässä. Tulevaisuuteen siirtyminen vaatii muutoksia nykyhetkeen. Muutoksiin suhtautumisessa yksilötasolla auttaa tunne siitä, että muutoksiin voi vaikuttaa tai ne eivät ainakaan ole uhka. Parasta viestiä tulevaisuudesta nykyhetkessä eläville ehkä onkin tunne siitä, että hanketyötä tekevät kehittäjät ovat käyneet läpi erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja, joita tulevaisuudella on tarjota. Vakiintuuko jokin uusi asia tulevaisuudessa osaksi arkeamme, on monien hankkeen ulkopuolisten tekijöiden summa.