Kesä on havaitsemisen aikaa. Tänään kuljeskelin (lue: siis todellakin kuljeskelin, en juossut kieli vyön alla, kuten tavallisesti arjessa usein teemme) ja katselin ihmisiä.
Mietin minkälainen asunto vastaantulijalla on tai onko asuntoa lainkaan. Mietin millainen puoliso toisella on tai onko hän yksineläjä ja millainen ammatti kolmannella tai onko työtä. Mistä neljäs pitää, mikä tuottaa viidennelle hyvää mieltä ja mistä kuudes voimautuu. Mitä seitsemäs suree, mikä salaisuus on kahdeksannella. Miksi tuo yhdeksäs on juuri tässä ja nyt? Mistä tulossa ja mihin matkalla?
Aktiivinen havainnointi on paitsi kiinnostava tapa viettää aikaa, myös tapa kehittää ja innostua kehittämään. Havaitseminen on yksi keskeisimpiä avaimia toimivaan TKI-toimintaan. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä on se, että maailmassa on joku asia, joka vaatii lisätutkimista, kehittämistä, parantamista tai hyvien käytäntöjen saattamista laajempaan käyttöön. Ilman havaitsemista ja havainnon analyysiä eli ymmärtämistä, ei parannettavaa asiaa voida kehittää tai hyviä asioita jakaa isomman joukon hyödyksi.
Hankkeita suunnataan havaintojen ja niiden ymmärryksen suunnassa: yhdistetään pieniä ja suuria havaintoja olemassa olevaan tietoon ja siihen mistä yhteiskunnassa nyt puhutaan ja mitä tulevaisuudesta ennakoidaan. Ja sitten TKI-toiminnan avulla tehdään asioita paremmiksi. Siten havaitseminen on ensimmäinen askel TKI-toiminnan syntyyn.
Havaitseminen ei ole aina helppoa ja sen tiellä voi olla monia esteitä. Futurologi Elina Hiltunen on esittänyt kiinnostavan koonnin havaitsemisen esteistä. Ensinnäkin yhteiskunnan suuressa tietotulvassa asioita menee ohi, kaikkea ei pysty havaitsemaan. Toiseksi ryhmäsokeus on hyvin tyypillinen havaitsemisen este: metsää ei nähdä puilta, koska kaikki muutkin katsovat vain puita. Kolmanneksi usein huomiomme suuntautuu valikoivasti vain osaan asioista ympärillämme – paljon mielenkiintoisia asioita jää katveeseen. Jotkut muutokset taas ovat meille ideologisesti vaikeita myöntää, emmekä siksi havaitse niiden olemassa oloa ja toiset asiat ja muutokset taas ovat niin hitaita, ettemme havaitse niitä. Joskus on vain niin kiire, ettemme ehdi havaita, vaan suoritamme elämää.
Pitäisi pystyä havaitsemaan pienesti ja isosti. Ja myös kauaskantoisesti. Valaisen asiaa muutamalla esimerkillä.
Pieni havainto on esimerkiksi se, miten kauppojen hedelmäpussit saisi aukeamaan helpommin. Tuskailin tämän asian kanssa lähes joka kerta asioidessani kaupassa. Havainto on arkinen ja pieni, mutta siitä voi lähteä liikkeelle jopa isompikin innovaatio siihen, miten pussit saisi paremmin auki tai miten voisimme käyttää enemmän kestopusseja tai jopa pärjätä kokonaan ilman pusseja. Itse olen siirtynyt kestopusseihin, vaikka sainkin myös muita hyviä vinkkejä asian ratkomiseen.
Isosti havainnoinnista kerron esimerkkinä juuri lukemani Emmi Itärannan upean Teemestarin kirjan, joka lumoaa kauneudellaan ja viisaudellaan. Kirjan tarinassa maapallolta on katoamassa makea vesi, joka on salakavalasti vuosien saatossa kadonnut ihmisten toiminnan tuloksena (mm. juuri niiden muovisten hedelmäpussien). Muutos on ollut niin hidas, ettei ihmiskunta ole osannut siihen riittävästi reagoida, vaan muiden muutosten ja innovaatioiden sokeusvoima on ajanut veden tärkeyden ohi. Asia on suuri, mutta ratkaisut kirjan todellisuuden estämiseksi voisivat olla hyvinkin arkisia, jos jokainen sitoutuisi niiden toteuttamiseen. Kirjailija on tehnyt havainnon ja jakaa sen sanomaa nerokkaasti taiteen kautta eteenpäin – vaikuttaa asioihin.
Havainto on olemassa olevan todellisuuden, mutta myös sen muuttumisen ymmärtämistä. TKI-toiminta on tämän ymmärtämisen kautta tapahtuvaa kehittämistä ja vaikuttamista. Asiat muuttuvat koko ajan ympärillämme. Muuttumattomuuden sokeus on vaarallista yhteisöille ja yhteiskunnalle, sillä silloin muutoksiin ei osata reagoida ja ne saattavat vaikeuttaa elämäämme tai jättää syntymättä jonkun innovaation, jolla olisi keskeinen merkitys kaikkien hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää antaa TKI:n virrata.
Niin. Havaitsin tänään monia arkisia asioita. Nytkin istun kahvilassa kuuntelemassa mitä ympärillä olevat ihmiset puhuvat, miten he nauravat, mikä heitä kiinnostaa. K
atselen, kuuntelen ja ihmettelen. Olen kuin lapsi, sillä lapset ovat havaintojeni mukaan maailman taitavimpia havaitsijoita. Heiltä meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa. Luen lehteä ja somea, joista havaitsen mistä nyt puhutaan. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä kytee sanojen takana – ennakointi ja hiljaiset signaalit tulevaisuudesta.
Kesäloma on innostavaa aikaa hanketoimijalle. Silloin on aikaa havaita, ajatella – innostua ja innovoida. Lomassa ja sen suomassa ajassa on siemen uuden TKI-toiminnan mahdollistamiseen. Tärkeintä ei ole havaita vain se, mikä näkyy, vaan myös se, mikä ei ole ilmiselvää. Havainnointia pitää tehdä arjessa ja lomalla, mutta lomalla siihen on erityisen hyvä mahdollisuus.
Kannustan jokaista riippukeinuun innovoimaan! Mitä kertoo nenänpäälle lennähtänyt hyttynen?
PS. Havaitsemisesta ja eri ilmiöistä sinkoavista heikoista signaaleista suosittelen kesälukemisena Elina Hiltusen Matkaopas tulevaisuuteen.
2 Kommenttia
Havaitsemisen edellytyksenä on aina läsnä olo tässä hetkessä. Loma-aikana läsnä olemista voi helposti harjoittaa riippukeinussa, laiturinnokassa tai mökin terassilla. Haaste piileekin siinä, kuinka siirtää loma-ajan läsnä olo arjen keskelle. Jos läsnä oloa harjoittaa tästä alkaen päivittäin, on taidon siirtäminen työarkeen helpompaa. Huom! Kirjoitan läsnäolo-sanan erikseen, koska haluan painottaa sanojen merkitystä.
Olen täsmälleen samaa mieltä Anu kanssasi! Vain läsnä ollen, voi aidosti havaita. Se, joka osaa havaita myös arjessa, löytää asioihin aivan uuden syvyyden.