Tutkimus- ja hanketyössä tuloksille pyritään yleensä löytämään hyödyntämisväylä. Vähintäänkin asia kirjoitetaan hankkeen suunnitelmaan, jolloin asiaa voidaan edes jollakin tasolla käsitellä. Toisinaan itse kehittämistyö ja uuden löytäminen voi osoittautua niin makoisaksi, että tavoite voi hämärtyä. Harhapolut voivat nekin olla tuottoisia. Useimmiten ne eivät miellytä rahoittajia, varsinkin, kun historiasta tunnetut kehitystyön menestykselliset ”vahingot” eivät ole useimmat olleet erikseen rahoitettuja, vaan todellista sattumaa. Ja sitä ihmisen on vaikea jäljitellä. Projektin päätavoite on kuitenkin se, jonka pitää olla suunnannäyttäjänä, kun työtä tehdään.
Kun perustutkimuksessa lähdetään tutkimaan jotakin visaista kysymystä, tavoitteena on uuden tiedon löytyminen. Silloin tulos voi olla, että tulosta ei saada. Tieteen näkökulmasta katsottuna sekin voi olla kiinnostavaa, vaikka se ei tuota tekijöilleen muuta kuin löytämisen ilon ja mahdollisuuden julkaisuun.
Perustutkimuksen kovassa ytimessä hyödyntäminen voidaan nähdä kovin erilaisena, kuin soveltavassa kehittämistyössä, jossa tavoitteena saattaa lähtökohtaisestikin olla löytää jokin käyttöön otettava tulos. Mitä lähemmäksi tullaan kehittävää hanketta, sitä tavoitellumpaa on saada tehdystä työstä käyttökelpoisia tuloksia, ja sitä tärkeämpää hyödyntää niitä.
Miksi tulosten hyödyntäminen on niin vaikeaa?
Usein selitys on monien asioiden summa. Hankerahoitusinstrumentti saattaa olla sellainen, että tuloksien hyödyntyminen yhteiskuntaan perustuu niiden mahdollisimman laajaan levittämiseen. Jos tulos on vapaasti saatavilla ja periaatteessa siis kenen tahansa hyödynnettävissä, voi olla, että sen kiinnostavuus kaupallisessa mielessä on vähäinen, vaikka se muuten olisikin esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittävä. Kuka tahansa voi ottaa tällaisesta tuloksesta ”parhaat palat” ja muokata niistä mieleisensä tuloksen, jopa kaupalliseen käyttöön. Tai yhdistellä eri hankkeiden vapaita tuloksia uusiksi.
Hankkeessa saattaa syntyä sellaisia tuloksia, jotka periaatteessa vastaavat esitettyjä tavoitteita. Tällöin voidaan todeta, että projekti on onnistunut, mutta sen tulosten hyödyntäminen on vaikeaa.
Tyypillinen tilanne on se, että yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa tuloksena syntyy teknologiaa, joka itsessään on toimiva ja saa mahdollisesti jopa patenttisuojan, mutta ei silti ole houkutteleva hyödyntäjätahojen näkökulmasta.
Matka tuloksen käyttöönottoon tuotteeksi voi olla liian pitkä – valmiin tuotteen aikaan saamiseksi tarvittaisiin kallista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Tai tulos voi olla kelpo teknologiaa, mutta se ei sovellu yrityksen tuotevalikoimaan.
Totta on, että patentti on usein ainut tapa suojata jotakin uutta ja mielenkiintoista teknologiaa ja se voi olla myös arvokasta kauppatavaraa. Mutta käytännössä patentti on kielto-oikeus, jolla estetään jotakuta toista hyödyntämästä teknologiaa ilman patentinhaltijan lupaa. Lisäksi se on haltijalleen kallis kuluerä. Esimerkiksi korkeakoulujen patenttisalkkujen hallinnointi voi olla kalliimpaa kuin patenttien todellinen arvo myytäessä.
Patenttiasiantuntijat eivät juurikaan ota kantaa keksinnön kaupallisen hyödyntämisen mahdollisuuksiin, vaan tarkastelevat ainoastaan keksinnön keksinnöllisyyttä.
Miten varmistaa, että hankkeen tuloksia hyödynnetään?
Tulos voi myös olla liian edistyksellinen. Se voi olla teknisesti tai vaikkapa yhteiskunnallisesti merkittävä. Mutta olemassa oleva teknologia ei ole sen kanssa yhteensopiva, tai yhteiskunta ei ole sille valmis.
Tällainen tilanne on itse asiassa hyvin yleinen: kehitetään jotakin, joka on toimivaa, mutta sen sovittaminen ympäröivään maailmaan on liian haasteellista.
Mikä sitten avuksi, ettei työläästi hankitulla hankerahalla tuoteta jotakin, joka päätyy arkistoon tai työpajan hyllylle tai tietokoneen kovalevylle odottamaan hetkeä, jolloin tarkastelija voi vuosien kuluttua hymähtää vanhentuneille tuloksille? Hyvä lähtökohta on jatkuva projektin seuranta:
- tehtiinkö niitä asioita, joita alun perin on sovittu tai joita lähdettiin tavoittelemaan?
- mitä on tehtävä, jos tarvitaan korjausliikkeitä, jotta päästään oikealle reitille kohti sovittua tavoitetta?
- ovatko hankepartnerit samoilla linjoilla?
- ymmärretäänkö, mitä ollaan tekemässä?
- kuka tarkkailee työssä tehtäviä tuloksia, onko tiimissä joku, jonka tehtävänä on myös huolehtia siitä, että välitulokset tulevat kirjattua, koska niissä saattaa olla jonkin uuden kehittämistyön, jopa keksinnön siemen?
- ja onhan tulosten hyödyntämisoikeuksista sovittu asianmukaisesti?
Viime kädessä kuitenkin kyse on siitä, että kehitetyille asioille ja tuloksille pitäisi olla jokin hyödyntämistapa, joka tuottaa käyttäjilleen jotakin uutta ja hyödyllistä hyvää, rahallista tai muuta, immateriaalista hyötyä. Silloin myös verorahoilla tuotettu tutkimus- ja kehitystyö kantaa parasta hedelmää.
Kirjoittaja
Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Ei kommentteja