Uudet teknologiat ja innovaatiot ovat kautta aikain herättäneet kiinnostusta, uteliaisuutta, mutta myös ennakkoluuloja, pelkoja ja vastarintaa. Näin on ollut jo kaukana menneisyydessä ja samat pelot nousevat tänäänkin, aina kun jotakin uutta on kehitetty, tai tulossa käyttöön ja markkinoille.
1700-luvun puolivälissä, kun englantilainen James Hargreaves oli keksinyt ensimmäisen teolliseen tuotantoon sopivan tehokkaan laitteen, kehruukoneen, pelättiin, että uudet koneet vievät aiemmin käsityövaltaisen alan työpaikat. Käsinkehrääjien ja -kutojien ammattiryhmät huolestuivat. Kriittisimmät menivät niin pitkälle, että tarttuivat kuka mihinkin nuijaan, ja tekivät rynnäköitä kehruukoneita käyttäviin tehtaisiin. Luddiiteiksi kutsutut oman aikansa yhteiskuntakriitikot uskoivat voivansa pysäyttää mielestään haitallisen kehityksen hajottamalla yksityisomaisuutta. Tulokset olivat laihoja. Päinvastoin, Hargreavesin keksinnön myötä muutkin tuotantomenetelmät kehittyivät nopeasti. Seurasi teollinen vallankumous. Koneet eivät ottaneetkaan valtaa. Katoavien ammattien tilalle tuli uusia.
Kun tiellä liikkuviin ajopeleihin keksittiin asentaa uusi voimanlähde, ensin 1800-luvulla höyrykone ja myöhemmin bensiinimoottori, oli asetelma ennakkoluuloille silloinkin valmis. 1800-luvulla, kun ensimmäiset moottoriajoneuvot ilmaantuivat katukuvaan, Englannissa tuli voimaan asetus, The Red Flag Act. Sen mukaan ”auton” huippunopeus sai olla vain 5 km/h ja viisikymmentä metriä sen edellä tuli kulkea lipunkantaja, joka punaista lippua heilutellen varoitti tielläliikkujia ja esimerkiksi hevosajoneuvoja uuden, vaarallisen ja pelottavan ajopelin lähestymisestä. Tässäkin pelko tuntemattomasta tulevaisuudesta ajoi muutosvastarintaan. Kiihkeimmin asetusta lobbasivat perinteisten, hevosiin liittyvien kulkumuotojen, kuten postivaunuyhtiöiden omistajat ja osakkaat. Lipunkantajat saivat kuitenkin väistyä. Seurasi liikkumismuotojen täydellinen mullistuminen, ja hevosajoneuvojen aikakausi oli lopullisesti ohi.
Tänä syksynä uutisoitiin, miten amerikkalaispoliisien sähköautosta loppui virta kesken takaa-ajotilanteen. Iltapäivälehdet saivat mojovia otsikoita. Pitihän se arvata, että tämä ”uusi” teknologia on tällaista, epävarmaa ja outoa, irvittiin. Jos autosta olisi loppunut bensiini, se ei olisi uutiskynnystä ylittänyt. Mikroaaltouunien ja sittemmin kännyköiden säteilyarvoja pelättiin joitakin vuosia sitten. Nyt rummutetaan sähköpotkulautojen vaarallisuutta ja niillä ajetut onnettomuudet pelottavat, osin toki aiheellisestikin, mutta onnettomuudet johtunevat väärästä liikennekäyttäytymisestä, eivät itse potkulautojen teknologiasta. Olemmehan polkupyörilläkin kitkutelleet Suomessa 1880-luvulta lähtien, säässä kuin säässä.
Koneet ovat koneita
Teknologia itsessään ei ota valtaa. Keksintöjä voi tietysti käyttää väärin, mutta innovaatiotoiminnan ylläpitämää muutosta ei sillä perusteella voi pysäyttää. Atomin halkaisemalla voi aiheuttaa ydinkatastrofin mutta myös tuottaa suunnattomasti käyttökelpoista puhdasta energiaa. Innovatiiviisuus ja uteliaisuus ovat kuitenkin hyviä ominaisuuksia. Niiden avulla syntyneiden keksintöjen hyödyntämistavoissa taas valinta on aina viime kädessä teknologian käyttäjällä, ja siihen voimme vaikuttaa.
Uhkaavat dystopiat myyvät, mutta uusien innovaatioiden hyödyntyminen ja sulautuminen arkeen tapahtuu itse asiassa huomaamatta. Useimmissa käytössämme olevissa hyödykkeissä on esimerkiksi hyödynnetty robotiikkaa. Robotit eivät ole vieneet meiltä mitään, mutta kokoavat tehtaiden linjoilla automme ja kodinkoneemme, ne kuljettavat verkkokaupasta ostamamme tuotteet logistiikkakeskuksien uumenissa oikeille paikoilleen, imuroivat lattiamme tai vaikkapa auttavat apteekeissa lajittelemaan lääkepakkauksia.
Aikoinaan tieteiskirjallisuudessa kuolemansäteenä esitetty laser löysi parhaat käyttökohteensa aivan muualta kuin uumoiltiin. Se päätyi CD- ja DVD-soittimiin, työmaiden etäisyysmittareihin, kokouksissa käytettäviin osoittimiin, lääketieteelliseen teknologiaan ja teollisuuden koneisiin. Toisaalta, paljon uutisoitu tekoäly on edelleen vielä melko älytöntä. Tietokoneet eivät toistaiseksi ”tiedä” mitään. Toki voimme opettaa koneet tekemään meille hyödyllisiä tai vähemmän hyödyllisiä asioita, mutta viime kädessä ne ovat ihmisen tekemiä työkaluja, joita ilman melkeinpä mikään arjessamme ei enää toimisi. Luultavasti sama vaivihkainen sulautuminen toteutuu robotiikassa ja tekoälyssäkin – jos sellaista todella joskus kehittyy.
Villit visiot ovat tarpeellisia ja toivottavia. Ilman niitä ei kehity uutta, mutta todellisuus on usein vielä paljon ihmeellisempää.
3 Kommenttia
Tuleva todellisuus on ihmeellinen, muttei pelottava. Hienosti asetettu teollinen vallankumous 4.0 pitkään kaareen
Villit visiot tarpeellisia ja toivottavia! Niinpä. Kiitos tästä blogista Juha!
Mielenkiintoinen blogi kiitoksia