Miten ihmeessä uusi jää elämään? Erilaisissa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeissa syntyvien uusien ideoiden pelätään usein hautautuvan maan uumeniin hankkeen päättyessä. Monissa keskusteluissa esitetään kysymyksiä hankkeen merkityksestä ja vaikuttavuudesta sekä pohditaan keinoja uusien ideoiden juurruttamiseksi ja jatkuvuuden tukemiseksi.
Mieleeni on jäänyt Katri Halosen (2017) hieno jäsennys kehittämisprosessin tulosten juurruttamisesta. Halonen on jäsentänyt uusien ideoiden kehittelyä neljän vaiheen kautta, joissa ensin luodaan jokin uusia ajatus, asia, toimintatapa tai käytänne. Ensimmäiseksi siitä pitää viestiä, jotta asiasta on mahdollisuus kuulla. Sen jälkeen asiaa tulee varioida eli kokeilla erilaisia toteutustapoja eri toimijoille sovellettuna, kunnes siirrytään kolmanteen eli valtavirtaistamiseen ja lopulta vakiinnuttamisen vaiheeseen.
Hyvää käytännettä mahdollistamassa
Kaikki alkaa Halosen mukaan toteamuksella, että vain hyvä käytänne voi juurtua. Alla olevassa kuviossa Halosen jäsennys hyvästä käytänteestä:
Kuvio 1. Juurruttamisen hyvät käytänteet. Halonen (2017).
Hankkeessa syntyneiden tulosten juurruttumista edistää se, että niille on
aito tarve ja kysyntä
näyttö toimivuudesta ja tuloksellisuudesta
taloudellisesti mahdollista ottaa käyttöön ja toteuttaa
siirrettävissä eri organisaatioihin, joilla on samankaltaisia tarpeita
innostaa kehittämään omaan toimintaympäristöön soveltuvan version.
Tällaista hyvää käytännettä on luotu Eloisa-hankkeessa, jossa yrityksille on tarjottu kolme kertaa kolmen tunnin valmennusta yritysten sosiaalisen pääoman vahvistamiseen. Erityinen painopiste on ollut taiteen tuominen yritysten hyvinvointi- ja kehittämistoimintaan.
Yritykset ovat voineet valita haluamansa taidemuodon osaksi valmennusprosessia, jota on ohjannut ryhmien ohjaamisen ja soveltavan taiteen ammattilaiset hanketta toteuttaneista Laurea- ja Metropolia ammattikorkeakouluista. Valmentajilla on ollut kokemusta ja näkemystä taiteen liittämisestä ryhmän kehittämiseen.
Eloisa-hankkeessa taiteen tekemiseen liitetyn valmennuksen tehtävänä oli liittää taidetyöskentelyt yhteisön kehittämiseen ja tarjota mahdollisuutta ajankohtaisista asioista puhumiseen. Pandemian jälkeisessä ajassa tämä yhteisön uudelleen rakentaminen oli erityisen tarpeellista, varsinkin niissä yrityksissä, joissa rajoitukset olivat johtaneet työntekijöiden sosiaalisen kanssakäymisen rajoittamiseen.
Käsitykset minusta ja meistä rikastuvat yllättävillä tavoilla
Eloisa-hankkeessa kertyneen kehitystyön myötä on vakuututtu siitä, että taide voi tuoda erinomaisia mahdollisuuksia erityisesti hyvinvoinnin lisäämiseen. Taiteen kautta ja taidetta tekemällä yritysten henkilöstö voi nähdä toisensa uudella tavalla, liittyä toisiinsa ilman työn tuottamia vaateita ja hoksata yhteistyöstä ja omasta toiminnasta uusia näkökulmia. Tässä prosessissa vahvistuu myös yrityksen sosiaalinen pääoma eli henkilöstön liittyminen toisiinsa ja sitoutuminen yhteisen työn tekemiseen ja päämäärien saavuttamiseen.
Parhaimmillaan taiteelliset työskentelyt rikastivat ihmisten käsityksiä itsestään ja omista kyvyistään. Aina on palkitsevaa huomata kykenevänsä johonkin yllättävään ja ymmärtää yhteisönsä monipuolisuutta, joka uusien ja yllättävien haasteiden myötä tulee esiin.
Valmentajille ja taiteilijoille kiinnostava havainto oli yritysten arvostus laadukkaan taiteen tekemiseen. Osallistuneet halusivat tehdä oikeaa lasinpuhallusta, oikeaa keramiikkaa, oikeita tauluja, kunnollisia videoita ja niin edelleen. Mukaan tulleiden yritysten kautta mahdollistui myös erilaisten sovellusten kokeileminen, koska valmennukset räätälöitiin kullekin yritykselle tarkoituksenmukaisiksi. Sitä kautta pääsimme varioimaan kehittämäämme käytännettä yllä esitetyn mallin mukaisesti.
Juurtumisen ääniä, vakiintumisen alkua
Eloisa-hankkeen juurtumisen äänet kuuluvat ainakin Vuosaaren Aurinkolahdessa, Kiinteistövälitysyritys Asuntosataman ympäristössä. Hankkeessa mukana ollut yritys teki hankkeen valmennuksessa elokuvataiteen osaajan kanssa yritysvideon omasta toiminnastaan ja asunnonvälittäjän arjesta. Nyt toimitusjohtaja on palkannut kesätöihin 20 nuorta elokuvan tekoon heidän kehitysjohtajaksi nimeämästään Paavo-koirasta ja sen seikkailuista. Nuoria ohjaa hankkeessa tutuksi tullutta kuvaajaa ja editoijaa sekä kahta paikallista taiteilijaa. Palkkauksessa hyödynnetään Helsingin kaupungin nuorten työllistämistä tukevaa seteliä.
Markkinointivoima on aika ilmeistä, kun 20 nuorta touhuaa alueella kyseisen firman nimissä. Kekseliäisyys on kiinnostavaa ja kiinnostavuus luo liiketoimintaa. Taide voi olla fiksu tapa tehdä yritystoimintaa näkyväksi ja luoda positiivista mielikuvaa liikkeen brändistä. Ottamalla taide mukaan, voi nauttia sen tuomasta luovasta vireestä.
Valtavirtaistamisen aika
On tärkeää, että levitämme tietoa hankkeessa kertyneistä kokemuksistamme. Kun innostava käytänne on valmiina tavoittamaan uusia yrityksiä ja yhteisöjä, seuraava kysymys onkin, miten se tapahtuu käytännössä. Kun yrityksillä herää kiinnostus, pitäisi löytää sopiva taiteilija ja saada yhteys vaivatta. Tämä vaihe on vielä kesken. Taide osana organsaatiota verkosto (TOO) tekee työtä vakiinnuttamisen puolesta omalla sarallaan ja jokainen kokemuksen saanut yritys tai asiaa tunteva valmentaja omallaan.
Toivottavasti seuraava hanke vie myös asiaa eteen päin. Luovien toimintatapojen valtavirtaistuminen kuuluu osaksi aikamme kompleksisten ilmiöiden kanssa toimimista, koska taiteen toimintalogiikassa on jotakin samaa kuin tässä moninaisuudessa ja aikamme ennalta arvaamattomuudessa.
Kirjoittaja
Päivi Rahmel (KM, TO) Story, narratiivinen valmentaja WBSEC ja ennen kaikkea psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja. Päivi toimi hankkeessa kuuden yrityksen valmentajana yhteensä kuuden eri taiteilijan kanssa.
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen p. 050 342 0341 milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen Projektipäällikkö, Muotoilu p. 040 184 1952 paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut p. 040 184 2448 jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
Ulla Vehkaperä
on perehtynyt Metropoliassa innovaatiotoimintaan ja -pedagogiikkaan. Hän innostuu työelämän ja opiskelijoiden kanssa yhteistoiminnassa toteutettavista opintojaksoista ja projekteista. Koulutukseltaan Ulla on toimintaterapeutti, terveystieteen maisteri, työnohjaaja ja toiminnallisten ryhmien ohjaaja. Hyvinvointialan yrittäjyys ja uusien palveluiden kehittäminen vievät hänet mennessään. Vapaa-ajalla Ullan voi löytää tilkkutöiden ja ystävien parista. Ota yhteyttä
Katri Myllylä
työskentelee Metropoliassa viestinnän lehtorina median osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja taiteen kandidaatti. Lisäksi Katri on pätevöitynyt ammatilliseksi erityisopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi. Viestinnän ja median teoriaopetusten lisäksi hän työskentelee opinnäytetöihin ja opiskelijoiden ohjaukseen liittyvien moninaisten työtehtävien parissa. Katri toimii myös viestinnän tutkinto-ohjelmassa graafisen suunnittelun tutkintovastaavana. Muutaman vuoden ajan Katri on pendelöinyt kotoaan Tampereelta Metropolian eri toimipisteisiin, nykyisin ensisijaisesti Arabian kampukselle. Ota yhteyttä
Elina Ala-Nikkola
on osallistuvan ja luovan työotteen, ekosysteemisten työtapojen, viestinnän ja kulttuurihyvinvoinnin edistämisen kehittäjä Metropoliassa. Hän innostuu uuden äärellä olemisesta, eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisesta ja osaamisen kehittämisestä yhdessä oppien. Hän on kulttuurituottaja (ylempi AMK), joka vapaa-ajallaan muun muassa lukee, hiihtää, kiertää museoita, kutoo islantilaisia paitoja ja nauttii musiikista. Ota yhteyttä
Johanna Holvikivi
työskentelee Metropoliassa hyvinvoinnin ja kuntoutuksen alueella opetus- ja kehittämistehtävissä. Hän on toiminut pitkään esimiehenä ja kehittänyt korkeakoulun opetusta ja laadukasta oppimista. Johanna on kiinnostunut erityisesti osaamisen johtamisesta, coachingistä ja työnohjauksesta. Hän pitää yhdessä tekemisestä ja uskoo yhteisöllisyyden voimaan. Hänen harrastuksiinsa lukeutuvat intohimoinen kirjojen lukeminen, pyöräily ja veneily. Ota yhteyttä
Jarmo Tuppurainen
työskentelee Metropolian sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electriassa teknologiapäällikkönä. Pääosa hänen työtään on hankkeiden vetäminen. Julkaisutoiminnassa Jarmoa kiinnostaa erityisesti tieteen ja tekniikan kansantajuistaminen. Vapaa-aika Jarmolla kuluu perheen parissa ja aktiivisen liikunnan merkeissä. Ota yhteyttä
Kati Forsman
työskentelee Metropoliassa TKI-viestinnän parissa. Hän aikoi ensin ammattikorkeakoulun lehtoriksi, mutta viestintäasiat veivät hänet mennessään. Metropolian monialaisesta ilmapiiristä Kati nostaa innostavia sisältöjä ja tapahtumia muiden ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi. Opiskelijoiden uudet innovaatioprojektit yllättävät Katin positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Vapaa-ajasta Kati nauttii koiran kanssa lenkkeillen sekä tytärten taitoluisteluharrastuksen, mökkeilyn ja puutarhanhoidon parissa. Ota yhteyttä
Carita Hand
työskentelee lehtorina Metropolian terveysalalla vastuullaan gerontologisen hoitotyön sekä johtamisen opinnot. Peruskoulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Näiden lisäksi hänellä on johtamisen ja tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnot sekä muistihoitajan koulutus. Hänen ydinosaamistaan ovat muistisairaiden hoitotyö, lähiesimiestyö ja työhyvinvointi. Carita on intohimoinen uuden tiedon etsijä ja kokeilija, joka ei halua unohtaa heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa olevia. Hän voimaantuu luonnossa. Ota yhteyttä
Pirjo Koski
työskentelee Metropoliassa hoitotyön lehtorina terveyspalveluiden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori ja taustaltaan erikoissairaanhoitaja, kätilö ja opettaja. Pirjo opettaa Metropoliassa tutkimus- ja kehitystyön menetelmiä ja terveyden edistämistä sekä ohjaa opiskelijoiden opinnäytetöitä ja innovaatioprojekteja sekä osallistuu hankkeiden suunnitteluun. Pirjolla on pitkä oman alansa kansainvälinen työkokemus. Hän asuu puolisonsa kanssa Helsingissä ja viettää vapaa-aikaansa huvilallaan Keski-Suomessa liikkuen ja kirjoittaen. Hänen mottonsa kuuluu: "Ne jotka ovat tarpeeksi hulluja uskoakseen, että voivat muuttaa maailman, vielä tekevät sen.” — Steve Jobs. Ota yhteyttä
Milla Åman Kyyrö
on työskennellyt Metropoliassa vuodesta 2006. Hän on erikoistunut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden viestintään. Tikissä-blogin päätoimittajana Milla aloitti vuonna 2018. Hän työskentelee viestinnän asiantuntijana ja Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut -tiimin esihenkilönä. Koulutukseltaan Milla on Master of Media Management (MA) ja kulttuurituottaja (YAMK). Ota yhteyttä
Eija Raatikainen
työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö projektityöntekijänä ja projektipäällikkönä. Eija toimii teemavastaavana (Osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen) Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymässä. Eija on Sosiaalipedagogisen aikakauskirjan apulaispäätoimittaja. Ota yhteyttä
Anna-Maria Vilkuna
aloitti Metropolian TKI-toiminnasta vastaavana johtajana alkuvuodesta 2016. Ammattikorkeakoulun TKI-toimintaa hän on kehittänyt eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan, ja tähän työhön häntä motivoivat lahjakkaat opiskelijat, ammattitaitoiset kollegat ja monipuoliset yhteistyökumppanit. Koulutukseltaan Anna-Maria on Suomen myöhäiskeskiajasta väitellyt historian tutkija, mikä selittänee kiinnostuksen ottaa haltuun erilaisia ilmiöitä ja tarkastella niitä niin historiallisesti kuin tulevaisuusorientoituneesti. Työn, perheen ja ystävien lisäksi elämään sisältöä antavat luontoretket patikoiden, pyöräillen ja veneillen. Ota yhteyttä
Jussi Linkola
on työskennellyt tutkimus-, kehtys- ja innovaatiohankkeiden parissa eri rooleissa. Hän on suunnittellut ja toteuttanut hankkeita, toiminut viestintäsuunnittelijana, projektipäällikkönä ja viimeksi media-alan asiantuntijalehtorina. Jussi tavoittelee selkeää, täsmällistä ja saavutettavaa viestintää. Ota yhteyttä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?
Mistä aiheet tulevat?
TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.
Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?
Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.
Kolme toistuvaa teemaa
Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.
Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan.
Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.
Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä.
Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!
Kirjoittaja
Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi.
Eikö työllistyminen olekaan projekti?
Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä.
Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound).
Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje.
Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’.
Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”.
SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta.
Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista
Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina.
Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole.
Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista.
Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan.
Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan.
Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan
Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius.
Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan.
Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana.
Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella.
SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä
Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa.
Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen.
Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan.
Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn.
Kirjoittaja
Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta?
Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO).
Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät
Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa.
Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.
Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa.
Rahoitus on onnistumisen edellytys
Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan.
Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin.
Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus
Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi.
Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä.
Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön.
Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi
Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin.
Eroja, onko niitä?
Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa.
Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan.
Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.
On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava.
Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten
lean canvas
UVP eli ainutkertainen arvolupaus
traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa
hissipuhe
90 päivän sykli.
Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa.
Kirjoittaja
Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri.
Lähde
Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.
Metropolia Ammattikorkeakoulun tiimi geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijoita sekä lehtoreita kehitti tänä keväänä muistiystävällistä yleisötyötä Suomen kansallisoopperan Herttua Siniparran linna -oopperan yhteyteen. Ooppera oli Béla Bartókin teoksen tunteikas uudelleentulkinta, jossa katsojat vietiin seuraamaan vanhan pariskunnan kohtaamaa dementiaa. Maksuton yleisötyö oopperan esitysviikoilla keväällä 2026 toteutettiin 120 hengen Muistojen ja musiikin iltapäivä -starttitapahtumana, ensi-iltayleisön muistiteemaan lämmittelevänä tapahtumana ja kolmena 20 osallistujan työpajana, joiden yhteydessä syvennyttiin muistiteemoihin. Yleisötyön taidetoiminnassa pyrittiin edistämään muistiystävällisyyttä sekä purkamaan muistisairauksiin liittyvää stigmaa.
Muistisairaus hirvittää, joten muistisairas herkästi leimautuu?
Muistisairauksia sairastavat ovat enimmäkseen yli 85-vuotiaita (41 %), mutta joka vuosi Suomessa noin 8000 työikäistäkin sairastuu muistisairauteen. (1) Käsitys muistisairauksista ”tragediana ja etenevänä alamäkenä” johtaa pahimmillaan pelkoihin ja leimautumiseen aiheuttaen merkittäviä esteitä muistisairautta sairastavien mielekkäälle osallistumiselle itselle tärkeisiin harrastuksiin, sosiaaliseen kanssakäymiseen, oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon. Keskustelun ja toiminnan tasolla yhteiskunnassamme tarvitaan toiveikkuutta luovia sekä ymmärrystä lisääviä kuvauksia muistisairauden kanssa elämisestä ja väärinymmärrysten korjaamista – stigman purkua. (3, 4, 5, 6)
Muistisairauksiin ja niihin liittyviin pelkoihin voi nivoutua kielteinen mielikuva, stigma. Stigma syntyy Nguyen ja Li´n (2020) mukaan pääasiassa yhteiskunnan ja yhteisöjen vaikutuksesta julkisena stigmatisoitumisena, jonka taustalla on rajoittunutta ymmärrystä muistisairauksista, voimakkaita stereotypioita ja ennakkoluuloja. Nämä voivat johtaa syrjintään muistisairauksia sairastavia ja heidän perheenjäseniään kohtaan. (6) Sairastunut saattaa myös itsestigmatisoida itseään. Stigma vaikuttaa kielteisesti muistisairautta sairastavien ihmisten ja heidän perheenjäsentensä elämänlaatuun aiheuttaen häpeän tunteita, ahdistuneisuutta ja masennusta sekä alentaen toimintakykyä ja itsetuntoa. (7)
Muistisairauteen liittyvän stigman purkua taidetoiminnassa
Muistisairaus ei sulje pois mahdollisuutta nauttia elämästä ja ylläpitää elämänlaatua. Mahdollistaaksemme sairastuneelle ja hänen läheisilleen parempaa elämää on hyödynnettävä tunnistettuja keinoja vähentää pelkoja ja stigmaa. Stigman purussa toimivaksi aiemmissa yhteyksissä todettuja keinoja (3,6, 7–12) käytettiin oopperan esityskauden yleisötapahtumissa. Oopperan esitysviikkojen yhteyteen ajoitettuja muistiystävällisiä tapahtumia valmisteltiin kouluttamalla ennen tapahtumaa sekä työpajojen toteuttajat että oopperan henkilöstöä. Koulutetut Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijat suunnittelivat yleisötyöhön työpajoja. He olivat mukana niiden toteuttamisen lisäksi muissakin oheistapahtumissa vastaanottamassa ja ohjaamassa osallistujia sekä esittämässä tapahtumia varten harjoiteltua musiikkia. Pyrittiin tekemään tapahtumasta saavutettava ja esteetön sekä kulkemiseen että kognitiivisiin – eli tiedonkäsittelykykyihin katsomatta. Ohjausta ja opasteita tarjottiin vahvasti visuaalistaen eli esimerkiksi selkein opastekyltein sekä mallia näyttämällä.
Geronomitutkinnon opiskelijoiden erityisenä tehtävänä oli kehittää toiminnasta muistiystävällistä. Musiikin tutkinnon opiskelijat sekä yhteistyökumppani Suomen kansallisooppera varmistivat taidetoiminnan laatua oopperatalon puitteissa. Musiikin osaajat havaitsivat, kuinka tärkeää on tarjota yhteismusisointiosuuksiin suurifonttiset sanat sekä miettiä osallistumisen kannalta sopivat sävellajit. Muistiliitto ja Helsingin muistiyhdistys jakoivat tapahtumien yhteydessä psykoedukatiivisesti tietoa muistiperheiden palveluista.
Edistettiin sairastuneen ja hänen läheistensä osallistumisen sekä vaikuttamisen mahdollisuuksia huomioimalla heidät elämäntilanteensa kokemusasiantuntijoina. Taidetoimintapainotteisiin tapahtumiin kerättiin ennakkoilmoittautumisia, joissa kannustettiin ketä tahansa muistiystävällisemmän yhteiskunnan rakentamisesta kiinnostunutta tulemaan mukaan. Näin edistettiin tapahtumaan uskaltautuneiden muistisairaiden sekä muiden dialogia ja maailmojen avautumista: ”Ei tarvitse olla kotona häpeissään ja peloissaan”.
Osallistujilta pyydettiin ideoita yhteiseen keskusteluun kehottamalla kirjaamaan jo etukäteen ylös, mikä muistisairauksissa heitä puhututtaisi. Vastaukset olivat erittäin tärkeitä, toivottiin muun muassa keskustelua matalan kynnyksen kulttuuritapahtumista, joihin on tervetullut myös muistisairaana (omaisen kanssa); tietoa siitä, millaisella musiikilla tai muilla harrastuksilla voi ylläpitää aivoterveyttä; näkemyksiä siitä, miltä ajokortin menettäminen muistisairausdiagnoosin myötä tuntuu; kokemusten jakamista siitä, miksi ammattilaisena pärjää rauhallisesti muistisairaiden kohtaamisessa, mutta henkilökohtaisessa elämässään muistisairaan läheisenä onkin tunnekuohujen vallassa. Edellä mainittujen ennakkokysymysten pohjalta käytiin starttitapahtuman Puhututtaa-osiossa keskustelua, jolla pyrittiin vähentämään yhteiskunnallisia väärinkäsityksiä ja stereotypioita muistisairaudesta sekä edistämään muistisairauksiin sairastuneiden osallistumista. Tapahtumassa myös kokemusasiantuntijat tarttuivat ilahduttavan rohkeasti mikrofoniin. Toisaalta tutkittua ja muistisairaiden kanssa työskennellessä koeteltua tietoa teemoista toivat tapahtumaan lukuisat asiantuntijat, muun muassa neuropsykologian professori Teppo Särkämö.
Osallistuminen taidepainotteiseen toimintaan mahdollistettiin varmistelemalla tilojen esteettömyyttä. Muistiystävälliset ympäristöratkaisut ovat helppokäyttöisiä muistisairaille – ja kenelle tahansa. Ensi-iltatapahtumassa esiintyivät muistikuorot Unohtumattomat, Muistilangat sekä Myötätuuli. Tapahtumiin sai matalalla kynnyksellä tulla, vaikkei osallistuisi oopperaan. Oopperan pääharjoituksessa oli poikkeuksellisena ratkaisuna mahdollistettu saliin edestakainen kulku myös näytöksen aikana.
Avointa kommunikaatiota, toimivia tiloja ja palautetta
Työpajojen osallistujien mahdollisimman avointa kommunikointia tuettiin. Yleisökeskustelussa pyrittiin käyttämään mikrofoneja sekä tukemaan niiden käytössä. Työpajoissa validoitiin osallistujien ilmaisemia kokemuksia. Kunkin osallistujan aloitteisiin vastattiin niin, että ohjaaja suuntasi kehonsa aina kulloinkin aktiivisena olevaan tai mukaan pyydettävään osallistujaan päin. Taidetoiminnan ohjeita tarvittaessa toistettiin nolaamatta osallistujia. ”Apuohjaajat” antoivat enemmän tukea vaikkapa osallistujalle, joka ei ohjeita vaikuttanut muistavan, tai toiselle, joka tarvitsi apua istuimen kääntämisessä nähdäkseen paremmin. Taidetoiminnalla kutsuttiin esiin osallistujien erilaisia muistoja ja tunteita, joita vuorovaikutteisesti ja arvostavasti käsiteltiin ryhmäkeskustelua fasilitoiden. Keskusteluissa esiin nousi haavoittuvuus: uskallettiin sanoa vaikeat asiat ääneen ja jopa nauraa niille henkilön itsensä käännettyä kokemuksensa huumorin kielelle.
Valitettavasti tilan hälyisyyteen liittyviä ongelmia havaittiin näissäkin yleisötapahtumissa. Kuulemisen osalta sopiva, ei-kakofoninen toimintaympäristö olisi erittäin keskeinen muistiystävällisissä tapahtumajärjestelyissä huomioitava, keskittymistä ja muutenkin kognitiota tukeva asia. Toisena työpajapäivänä päätettiinkin tämän vuoksi järjestää ainoastaan yksi pajaryhmä. Muita aistikanavia huomioitiin muun muassa käyttämällä visuaalisia häiriötekijöitä rajaavia sermejä, tarjoamalla taidetoiminnassa virikkeitä sekä kuulo-, näkö- että erilaisille tuntoaisteille käsillä tekemisen ja osallistujien toimintakykyyn sopeutetun liikkumisen kautta.
Tapahtumien osallistujilta kerättiin palautetta, jonka mukaan taidetoimintaan osallistuminen toi iloa, sopi itselle ja/tai läheiselle ja oli tärkeää sekä hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta että stigman purkamiseksi. Tämän osalta nähtiin hyvänä ratkaisuna, että työpajoihin saivat vapaasti tulla kaikki muistiystävällisyydestä kiinnostuneet, jolloin muodostuikin aivan itsestään heterogeenisiä muistisairaiden, heidän omaistensa ja asiasta kiinnostuneiden ammattilaisten, oopperakävijöiden ja oopperaproduktion tiimiläisten muodostamia työpajaryhmiä. Taidetoiminta oli suunniteltu yhtä lailla kaikille sopivaksi, eikä siinä eroteltu ketään pyytämällä kertomaan, miksi on paikalla. Ohjelma oli sama kaikille siitä huolimatta, onko sairastunut muistisairauteen vai ei. Monet osallistujat pysähtyivät lähtiessään kiittämään ja kertomaan, mikä heitä erityisesti taidetoiminnassa kosketti.
Tapahtumista, musiikin vaikutuksista aivoterveyteen ja Herttua Siniparran linna -oopperan uudelleentulkinnasta viestittiin monella kanavalla, jolloin lisättiin tietoisuutta muistisairauksista yhteiskunnassa. Tapahtumat ylittivät myös uutiskynnyksen, jolloin tavoitettiin laajemmin viranomaisia ja kansalaisia sekä saatiin tämän myötä laajempaa vaikuttavuutta. Katso MTV:n uutislähetys 16.2.2026, kohdasta 8.45-. Katsominen vaatii kirjautumisen.
Muistiystävällisempää yhteiskuntaa rakentamaan?
Muistisairaiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosikymmenten aikana. Vuoteen 2040 mennessä muistisairauksia sairastavien henkilöiden lukumäärän on arvioitu nousevan jopa 247 000:een, mikäli nykyinen sairastavuuden taso säilyy samana ja ikääntyneiden väestöosuus kasvaa ennustetusti. (1) Meidän on lisättävä tietoisuutta tilanteesta sekä kasvavana haasteena että kehitettävä yhä laajemmin väestöä tavoittavaa, aivoterveyttä tukevaa toimintaa, muistiystävällisiä ympäristöjä ja muistiystävällistä teknologiaa. Näillä sekä ennaltaehkäistään muistisairauksia että tuetaan toimintakykyä niillä meistä, joita ne oman tai läheisen sairastumisen myötä koskevat.
Erilaisilla tutkimus- ja kehittämishankkeilla on löydettävä yhä enemmän tapoja saada ihmisiä esimerkiksi tässä artikkelissa kuvatun stigmoja purkavan taidetoiminnan piiriin. Muistisairaita omaisineen on tällaista toimintaa suunniteltaessa osallistettava. Näin saadaan syvällisempää ymmärrystä muistiperheen arjessa selviytymisestä, ja osataan tukea heidän mahdollisimman itsenäistä toimintakykyään. Kansallisen tason toimintakulttuurin muutoksiin on löydyttävä hallituksen tukea.
Ihan koko suomalaisen yhteiskunnan tuki tarvitaan stigman purkamiseksi ja uudenlaisen ymmärryksen rakentamiseksi tulevaisuudessa, jossa muistisairaudet yleistyvät. Millaisia taide-elämyksiä sinä tarvitset ymmärtääksesi muistisairauksia syvällisemmin? Millaista aivoterveyttä tukevaa taidetta tai taideharrastusta suosittelisit muille? Miten aiot olla mukana rakentamassa muistiystävällisempää yhteiskuntaa?
Kirjoittajat:
Mari Heitto toimii vanhustyön lehtorina osana moniammatillista vanhustyön tutkinnon opettajatiimiä. Hän tekee väitöskirjaa muistisairauden kanssa elävien ihmisten hyvinvoinnista ja opettaa sekä täydennyskouluttaa ihmislähtöistä muistityötä.
Eeva Tawast on psykologian lehtori, psykologi ja mielen hyvinvoinnin vahvistamisen sekä neuropsykiatrisen kuntoutuksen asiantuntija Metropoliassa. Hän on työskennellyt useilla psykologian sovellusaloilla, monissa taidetoimintaa soveltavassa hyvinvoinnin edistämisen hankkeissa, Psykologiliiton ammattieettisessä lautakunnassa ja täydennyskouluttajana.
Anna Puustelli-Pitkänen on sosiaaligerontologi ja innostunut vanhustyön kehittämisestä, kouluttamisesta, verkostoista sekä yhteistyöstä. Hän työskentelee Metropolian geronomi- ja Applied Gerontology -tutkinnon tutkintovastaavana sekä Metropolian Ikääntymisen osaamiskeskittymän toiminnasta vastaavana kehittäjälehtorina.
Lähteitä ja lisälukemista:
Roitto HM, Lindell E, Koskinen S, Sarnola K, Koponen P, Ngandu T. Diagnosoitujen muistisairauksien ilmaantuvuus ja esiintyvyys Suomessa vuosina 2016–202. Duodecim. 2024;140(85):411–9.
Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 [viitattu 2.4.2026]. Saatavilla internetissä: https://www.kaypahoito.fi/hoi50044
Kontos P, Grigorovich A, Dupuis S, Jonas-Simpson C, Mitchell G, Gray J. Raising the curtain on stigma associated with dementia: fostering a new cultural imaginary for a more inclusive society. Crit Public Health. 2020;1(30):91–102.
Watson R, Sanson-Fisher R, Bryant J, Mansfield E. Dementia is the second most feared condition among Australian health service consumers: results of a cross-sectional survey. BMC Public Health. 2023;23(1):876.
Hajek A, König HH. Fear of Dementia in the General Population: Findings from the German Socio-Economic Panel (GSOEP). J Alzheimers Dis JAD. 2020;75(4):1135–40.
Nguyen T, Li X. Understanding public-stigma and self-stigma in the context of dementia: A systematic review of the global literature. Dementia. 2020 1;19(2):148–81.
Burgener SC, Buckwalter K, Perkhounkova Y, Liu MF. The effects of perceived stigma on quality of life outcomes in persons with early-stage dementia: Longitudinal findings: Part 2. Dementia. 2015 Sep 1;14(5):609–32.
Kim S, Anstey KJ, Mortby ME. Who displays dementia-related stigma and what does the general public know about dementia? Findings from a nationally representative survey. Aging Ment Health. 2023 Jun 3;27(6):1111–9.
Pennanen M, Pulkkinen P, Uusikoski E, Kulmala J, Hammar T, editors. Yhdessä muistisairaan henkilön parhaaksi. Kansallisen muistipalvelupolku -hankkeen loppuraportti. [viitattu 2.4.2026] Saatavilla internetissä: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-226-6
Wilson NA, Anstey KJ. Dementia Prevention and Individual and Socioeconomic Barriers: Avoiding “Lifestyle” Stigma. The Gerontologist. 2023;gnad130.
Bacsu J‑D, Johnson S, O’Connell ME, Viger M, Muhajarine N, Hackett P, Jeffery B, Novik N, McIntosh T. Stigma Reduction Interventions of Dementia: A Scoping Review. Can. J. Aging. 2021;41(2):203–213.
Herrmann LK, Welter E, Leverenz J, Lerner AJ, Udelson N, Kanetsky C, Sajatovic M. A Systematic Review of Dementia-related Stigma Research: Can We Move the Stigma Dial? Am. J. Geriatr. Psychiatry. 2018;26(3):316–331.
Muistisairaudet yleistyvät väestömme ikääntyessä. Kotona asuville muistiperheille tarvitaan yhä enemmän sekä muistisairaan että hänen omaishoitajansa hyvinvointia tukevia palveluita. Molemman osapuolen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskiössä ovat arjessa jaksaminen, mielen hyvinvointi ja koettu elämänlaatu. Näiden vahvistamiseen musiikkitoiminta ja muu taide tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia. Etänä toteutettu, aktiivista osallistumista tukeva ja ammattimaisesti ohjattu taiteesta ammentava vertaisryhmätoiminta on hyvä mahdollisuus muistiperheille, joille lähiosallistuminen on vaikeaa.
Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa on jo kaksi vuotta ohjattu maksuttomia omaishoitoperheiden musiikkitoimintaryhmiä. Neljässä seitsemästä ryhmästä on muistisairaita omaishoidettavia omaishoitajineen. Osassa on myös muista syistä, kuten aivoverenkiertohäiriön jälkeen, omaishoitoa tarvitsevia aikuisia osallistujia. Hanke tarjoaa monitaiteista musiikkitoimintaa myös erityislasten omaishoitoperheille, mutta tässä artikkelissa keskitytään neljässä muistiperheryhmässä kertyneisiin kokemuksiin toiminnan hyvinvointivaikutuksista. Musiikin mahdollisuuksista neurologisessa kuntoutuksessa on vakuuttavaa näyttöä (esim. Särkämö, Pitkäniemi & Siponkoski 2022).
Musiikin lisäksi muitakin taiteita hyödynnetään viikoittain kokoontuvien ryhmien osallistujien mielen hyvinvoinnin tukemisessa. Kaksi aikuisten ryhmistä päätettiin toteuttaa etänä, sillä hankkeessa on luvattu koronasuluistakin oppien pilotoida uudella tavalla saavutettavaa, verkossa tapahtuvaa, monitaiteista ryhmätoimintaa. Etäohjauksen haasteet erityisesti muistisairaiden kohtaamisessa tiedostettiin hyvin, mutta toiminnan onnistumiset ovat olleet rohkaisevia.
Muistisairaan aivoterveyttä tulee edistää
Jopa kolmasosalla eläkeikäisistä on heikentynyt tiedonkäsittely (MCI eli lievä kognitiivinen heikentymä) tai dementia. Lievätkin kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn puutokset esimerkiksi muistissa, oppimisessa, ongelmanratkaisussa ja toiminnan ohjauksessa häiritsevät huomattavasti toimintakykyä modernissa (tieto)työelämässä ja eläkeiässäkin alati muuttuvan teknologian ohjailemassa arjessa. Laaja-alaista kognitiivista heikentymää eli dementiaa on noin 1%:lla 60-64-vuotiaista, 7%:lla 85-89-vuotiaista ja joka neljännellä 85-89-vuotiaalla - vanhuuden eri ikäryhmät huomioiden kenties joka kymmenennellä eläkeikäisellä. Kun suomalaisväestö harmaantuu, muistisairauksien esiintyvyys kasvaa huomattavasti. (Karrasch, Hokkanen, Hänninen & Hietanen 2020; Vasama 2022).
Kaikenlainen koulutus – elinikäinen oppiminen – riittävä stressistä palautuminen sekä liikunta, laadukas uni sekä ravinto ja muukin aivoterveydestä huolehtiminen pienentää dementiariskiä (Vasama 2022; Erkinjuntti, Remes, Rinne & Soininen 2015; FINGER 2022). Muistisairaskin hyötyy aivoterveyttä parantavasta ja ylläpitävästä toiminnasta. Esimerkiksi musiikkitoiminnassa voidaan tarjota tutkitusti tehokkaita, muistisairauden etenemistä jarruttavia virikkeitä (Särkämö 2021). Tämä lisää toimintakykyisempää aikaa muistisairaalle ja vapauttaa omaishoitajan voimavaroja.
Yleisimmät muistisairaudet ovat Alzheimerin tauti, vaskulaariset dementiat (aivoverenkiertoperäiset laaja-alaiset kognitiiviset oireistot), Lewyn kappale -tauti, otsa–ohimolohkorappeuma ja Parkinsonin tautiin usein sairauden pitkään jatkuessa liittyvä muistisairaus (Karrasch ym. 2020; Muistisairaudet: Käypä hoito -suositus 2021). Mikään muistisairauksista ei ole este ryhmämuotoiseen musiikkitoimintaan osallistumiselle.
Toki muistisairauden edetessä on yksilöllisen oirekuvan ja vuorovaikutusvalmiuksien mukaan arvioitava, kuinka suuri hyöty toiminnasta on muistisairaalle. Käyttökelpoisinta tietoa muistisairaan toimintakyvystä ja osallistumisen hyödystä on hankkeesta saadun kokemuksen perusteella muistisairaalla itsellään ja sairauden edettyä pitkälle omaishoitajalla. Molemmat osallistuvat Uusia säveliä etsimässä -hankkeen ryhmäkerroille yhdessä, mutta ovat tilanteen mukaan tervetulleita ryhmään myös erikseen. Omaishoitajat hahmottavat hyvin aivoterveyden edistämisen tärkeyden sekä muistisairaalla että itsellään.
Muistisairas hyötyy musiikkitoiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuneensa
Kiintoisaa on, että muistisairas itse voi hyötyä toiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuvansa. Muistisairas voi esimerkiksi oppia uusia taitoja, vaikkei muistaisi niitä harjoitelleensa. Muistisysteemejä on useita, ja osa niistä toimii tiedostamattomalla tasolla. (Squire 2004.) Muistisairas saattaa olla paremmalla mielellä toiminnan aikana ja sen jälkeen, vaikkei jälkikäteen tietoisesti muistaisi toimintaan osallistuneensa. Tämä on ilmeistä Uusia säveliä etsimässä -ryhmissä. Muistisairaat osallistujat saattavat kertoa eri kerroilla elämästään samat tarinat tai hämmentyä kesken toiminnan ihmettelemään, mitä oltiin tekemässä. Silti heidät on saatu hyvällä ohjaajaresurssilla ja omaishoitajien osaavalla avulla aina uudelleen mukaan osallistumaan.
Hyvä kohtaaminen ja eri ryhmäkerroilla tehty toisto esimerkiksi alku- ja loppulaulujen osalta palkitsee. Ryhmäkertojen lisääntyessä muistisairas osallistuja tulee ryhmään uudelleen mielellään ja viimeistään alkulaulun aikana hymyilee tunnistaen tilanteen jollain tasolla mukavaksi. Eri tapaamiskertojen teemoittaminen (luonto, matkailu, urheilu, juhlapyhät jne.) auttaa muistisairaita osallistujia orientoitumaan sekä hahmottamaan toiminnan merkitystä: harjoituksesta toiseen vaikkapa luontoteemainen ”tarina jatkuu”.
Uusia säveliä etsimässä -hankkeen muistiperheryhmissä osallistujina ovat muistisairaat omaishoitajineen. Toiminta suunnitellaan tukemaan molempien osapuolten mielen hyvinvointia. Todennäköisesti omaishoidettava hyötyy ryhmätoiminnasta jo välillisesti, mikäli hänen omaishoitajansa on ryhmässä ja sen jälkeen hyvällä mielellä. Ryhmän jokainen jäsen kohdataan yksilönä ja hänelle sopivaa ohjausta soveltaen, onnistumisia mahdollistaen. Osallistujille tarjotaan mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään sairaudesta, toimintakyvystä tai osallistujastatuksesta (omaishoidettava vai -hoitaja) riippumatta. Pyritään myös tukemaan osapuolten vuorovaikutusta – unohtamatta omaishoitajien jaksamisen tukemista.
[caption id="attachment_3219" align="alignnone" width="620"] Kuva: Pixabay[/caption]
Monitaiteinen toiminta omaishoitajan tukena
Uusia säveliä etsimässä -omaishoitoperheryhmissä on ammennettu toimintaan sisältöä musiikin lisäksi muistakin taiteista, kuten kirjallisuudesta (osallistujien lempirunot), teatterista, elokuvista, kuvataiteesta (taideteoksista nauttiminen, äänimaisemien luominen maalauksiin ja oman kädenjäljen tuottaminen), tanssitaiteesta jne. Kulttuurihyvinvoinnin (Rosenlöf & Lilja-Viherlampi 2019) keinoina on ryhmissä käytetty myös eri aisteja aktivoivia toimintamuotoja. On ammennettu vaikkapa ruokakulttuurista (jouluherkkujen haistelu tai maistelu), eri maiden kulttuureista tai luontosuhteesta (tunnustelupussien luontoelementtien tutkiminen).
Ryhmissä on huomattu, että tuoksut, konkreettinen koskettaminen, vaikkapa instrumenttien ”hypistely”, asentotuntoaistimukset (rekiajelujumppa joululaulun tahtiin) sekä muitakin aisteja monipuolisesti aktivoivat menetelmät saattavat paitsi herätellä muistisairaan osallistumaan paremmin, myös antaa eväitä omaishoitajien luovuuteen sekä aikaansaada kaikissa myönteisiä tunteita. Esimerkiksi matkailuteemaisilla kerroilla osallistujien matkamuistojen moniaistinen ihailu on aivan ilmeisesti nostanut mieleen hyviä muistoja sekä hauskoja kommelluksia, joihin muut osallistujat ovat voineet samaistua.
Kulttuurihyvinvoinnin pohjana on yksilön oma taide- ja kulttuurisuhde (Kulttuurihyvinvointi 2022). Ryhmiin osallistuvien omaishoitajien osalta näitä on tutkittu heidän nuoruusvuosiltaan tai nykyisestä lempimusiikistaan koostetussa ”levyraadissa”, urheilukulttuuriin liittyviä muistoja aktivoivissa ”onnistumisten olympialaisissa”, sesonkiruokavinkkien jakamisessa sekä 1940–1970-lukujen teoksista kootussa elokuvamusiikkibingossa. Kaikkiin näihin on osallistunut omaishoidettava omaishoitajineen, jolloin on myös arvostettu heidän yksilöllisiä näkemyksiään – kulttuurisuhteen yksilöllisyyttä ja moninaisuutta.
Tutkimusnäyttöä musiikin ja muiden taiteiden hyvinvointivaikutuksista elämänlaatuun on koottu vakuuttavasti esimerkiksi WHO:n julkaisuissa (Fancourt & Finn 2019). Taiteiden ja luovan toiminnan merkitys ainakin välittömästi ryhmäpäivinä osallistujien mielialalle sekä ryhmädynamiikalle on ilmeinen. Keskustelu jatkuu ohjatun Uusia säveliä etsimässä -ryhmätoiminnan lopuksi yhteisen kahvittelun merkeissä mm. kulttuurivinkkien, kerran teemaan liittyvien ajatusten, elämänkaareen liittyvän muistelun sekä omaishoitajien toisilleen tarjoaman vertaistuen sisällöillä.
Etäryhmistäkin ilahduttavia kokemuksia
Hankkeen suunnitteluvaiheessa jännitettiin muistisairaille ajatellun etäryhmätoiminnan onnistumisen mahdollisuuksia. Sekä muistisairaat että heidän omaishoitajansa ovat tilastoista päätellen (Omaishoitajuus 2022) ja myös käytännössä hankkeen ryhmissä valtaosin eläkeikäisiä. Muistiperheiden etäryhmien osallistujina on siis senioreita, jotka todennäköisesti viihtyvät nuorempia suomalaisia vähemmän ”liveruuduilla”, eivätkä ole ehkä kaikista nohevimpia videolähetysruutujen toiminnallisuuksien käytössä.
Pelättiin, että pidemmälle edenneet muistisairaudet saattaisivat olla yhteydessä suurempaan hämmennykseen ruudulla tapahtuvan toiminnan ja ohjauksen suhteen. Huolta oli myös vaskulaariseen dementiaan ja pitkälle edenneisiin muistisairauksiin usein liittyvien kielellisen ilmaisun ja ymmärtämisen pulmien (Laine 2020) osalta: miten enemmän sanattoman kommunikaation väyliä käyttävää osallistujaa ymmärretään etänä? Entä miten heikkonäköinen muistisairas osallistuja ymmärtää ruudulla mallinnetun ohjeen – saadaanko hänet osallistumaan etänä ilman ”tavallista” vuorovaikutusta tai kädestä pitäen ohjaamista?
Toisaalta luotettiin siihen, että omaishoitajat ovat usein varsin kyvykkäitä käyttämään etäyhteyden mahdollistavia laitteita tai oppimaan esimerkiksi mikrofonin vaientamista eri toimintojen mukaan ryhmän aikana. Ohjeita etäyhteyden toimintojen käyttöön annetaan sekä suullisesti että piirretyillä tai etäruudulla jaetuilla kuvasymboleilla. Vantaan etäryhmässä pilotoidaan myös kotihoidossa käytössä olevaa etäyhteystablettia, jossa kaikki toiminnot voidaan toteuttaa osallistujien puolesta ohjaajien toimesta.
Etätoimintana toteutetuissa Uusia säveliä etsimässä -musiikkitoimintaryhmissä on huomattu, ettei tekniikka ole este osallistumiselle. Toki toimintaan ovat varmastikin ohjautuneet ne muistiperheet, joissa omaishoitaja ei ole lähtökohtaisesti vierastanut ruudulla tapahtuvaa etäkohtaamista. On myös tehty kokemuksien karttuessa huomioita rajoitteista, jotka ovat ominaisia juuri etätoiminnalle: ajoittaiset kuuluvuusongelmat erityisesti musiikin toistossa, johon kuitenkin voi tietyin säädöin vaikuttaa; pienien viiveiden aiheuttama hämmennys kommunikaatiossa ja yhteismusisoinnissa; etätilanteen dynamiikan vaikutus eri yksilöiden osallistumiseen jne.
Etänä toteutettavan digitaalisen hoidon suurimpia hyötyjiä ovat henkilöt, jotka
eivät pääse lähihoitoon,
kokevat stigmatisoitumista toimintarajoitteensa vuoksi sekä
syystä tai toisesta jännittävät harjoituksiin osallistumista samassa tilassa muiden kanssa (Puolakanaho 2021).
Koronarajoitusten aikana alkaneen Helsingin etäryhmän sekä vasta tänä syksynä alkaneen Vantaan etäryhmän kokemukset ovat olleet pääosin ilahduttavia. Osallistumaan ovat päässeet nekin omaishoitoperheet, jotka eivät muuten kyenneet vaikkapa koronarajoitusten vuoksi tai jaksaneet omaisen pitkälle edenneen muistisairauden tai liikuntaesteiden vuoksi lähteä lähitoimintaan.
Osallistujat ovat kertoneet tehneensä joitain ryhmien harjoitteita myös muulla ajalla: on katsottu elokuva, jonka musiikki ryhmässä herätti hyviä muistoja tai etsitty runoja lyriikkateemaiselle ryhmäkerralle. Osallistujat ovat nauttineet etänä toteutetuista musiikkiharjoituksista ja toivemusiikin toteuttamisesta elävänä taiteena. Toisille harjoitusten jälkeen viriävä keskustelu on vaikuttanut tärkeämmältä.
Etä- vai lähiryhmään?
Muistiperheiden musiikkitoimintaryhmissä on sekä lähi- että etätoteutuksissa annettu ryhmäkertojen väleille pieniä kotitehtäviä, joita on tehty vaihtelevalla innolla. Omaishoitaja on avainasemassa muistamaan ja jaksamaan tehtävän, mutta tehtävät on suunniteltu niin, että niiden tekeminen on vuorovaikutuksellista ja mahdollista myös muistisairaille. Myös etäryhmiin on syntynyt vähitellen tietynlainen dynamiikka, joka useimmiten innostaa kaikkia osallistumaan, mutta joskus saattaa myös jarruttaa osallistumista. Ainakin yksi omaishoitoperhe on halunnut etäryhmää kokeiltuaan lopulta kuitenkin siirtyä hankkeen lähiryhmään.
Muistiperheiden etäryhmien osallistujien spontaanin palautteen perusteella ohjaajat ovat onnistuneet etätoiminnan suunnittelussa hienosti. Ohjaajien keskinäisessä työnohjauksessa on vaihdettu onnistumisen kokemuksia ja vinkkejä toimivimmista harjoitteista. Kun omaishoitaja on ihmetellyt ohjaajille: ”Miten olette saaneet nuo meidän miehetkin puhumaan tai soittamaan”, on onnistuminen huomattu ja analysoitu, miten toiminnasta saatiin mukaansatempaavaa.
Taiteen moninaiset mahdollisuudet omaishoitoperheiden hyvinvoinnin tukemisessa kerätään yhteen loppupalautteita analysoiden sekä hankkeeseen liittyvän seurantatutkimuksen keinoin. Vaikuttavuuden arvioinnissa yhtenä menetelmänä hyödynnetään positiivisen mielenterveyden SWEMWBS-mittaria (Pasanen, Tamminen, Martelin & Solin 2021). Toiminnasta kerättyä tietoa koostetaan hankkeessa vuoden 2023 aikana. Kenties aineistosta hahmottuu myös vastaus sille, millaisille muistiperheille voidaan suositella jatkossa etäryhmään osallistumista. Ryhmiä ohjanneena psykologina käsitykseni on, että lähiosallistuminen on antoisampaa ja sitouttavampaa, mikäli se on mahdollista, mutta etäosallistuminen madaltaa mukaan tulemisen kynnystä. Molempia toimintamuotoja on väestön ikääntyessä kehitettävä.
Kirjoittaja
Eeva Tawast on psykologi ja Metropolia Ammattikorkeakoulun psykologian lehtori. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen (2021–2023) asiantuntijana hän keskittyy omaishoitajien mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja omaishoitoperheiden voimavarojen vahvistamiseen.
Lähteet
Erkinjuntti, Timo, Remes, Anne, Rinne, Juha & Soininen, Hilkka 2015. Muistisairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Fancourt, Daisy & Finn, Saoirse 2019. What is the evidence on the role of the arts in improving health and wellbeing? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. Health Evidence Network (HEN) synthesis report 67.
FINGER 2022. THL:n tutkimushanke, ks. esim. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/finger-tutkimushanke
Karrasch, Mira, Hokkanen, Laura, Hänninen, Tuomo & Hietanen, Marja 2020. Normaali ikääntyminen ja muistisairaudet. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim.
Kulttuurihyvinvointi 2022. Turun amk:n tki-toiminnan tutkimusryhmä.
Laine, Matti 2020. Kielelliset häiriöt. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim.
Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021 (viitattu 21.11.2022).
Omaishoitajuus 2022. Muistiliiton omaishoitajuutta käsittelevä verkkosivusto.
Pasanen, Tytti, Tamminen, Nina, Martelin, Tuija & Solin, Pia 2021. Positive mental health of Finnish people living alone: The Role of circumstantial factors and leisure-time activities. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021; 18.
Puolakanaho, Anna-Mari 2021. Digitaalisen hoidon hyödyt. Esitys Terveyspsykologian päivillä 5.11.2019.
Rosenlöf, Anna-Mari & Lilja-Viherlampi, Liisa-Maria 2019. Kulttuurihyvinvointia luovalla twistillä. Talk-magazine 2019: 12–15.
Särkämö, Teppo 2021. Musiikilla jarrutetaan muistisairauksien etenemistä.
Särkämö, Teppo, Pitkäniemi, Anni & Siponkoski, Sini-Tuuli 2022. Musiikki neurologisessa kuntoutuksessa. Teoksessa Louhivuori, Jukka, Saarikallio, Suvi & Toiviainen, Petri (toim.) 2022. Musiikkipsykologia. Jyväskylä: Eino Roiha -säätiö, s. 575-601.
Squire, Larry 2004. Memory systems of the brain: a brief history and current perspective. DOI: 10.1016/j.nlm.2004.06.005
Vasama, Tanja 2022. Kolmasosalla yli 65-vuotiaista on heikentynyt tiedonkäsittely tai dementia, arvioi tutkimus. HS Tiede 26.10.2022.
Työmarkkinoiden tai koulutuksen ulkopuolelle jäämistä sekä alentunutta toimintakykyä pidetään nuorten syrjäytymisen riskitekijöinä. Nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä oikeanlaisen tuen sekä palveluiden avulla, jotka vastaavat nuorten yksilöllisiin tarpeisiin. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu hyväksymällä nuori aktiivisena ja omaa elämäänsä ohjaavana toimijana sekä nuoren aktiivisuutta ja pystyvyyttä vahvistamalla. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa.
Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteeseen on pyritty vaikuttamaan toimenpiteillä, jotka kohdistuvat nuorten hyvinvoinnin sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksien ja -mahdollisuuksien vahvistamiseen. Näihin toimenpiteisiin lukeutuu nuorten ammatillinen kuntoutus. (Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019: 1–7.) NUOTTI-valmennus järjestetään Kelan ammatillisena kuntoutuksena. NUOTTI-valmennus on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille, joiden toimintakyky on heikentynyt, ja sillä voi olla rajoittavia vaikutuksia nuoren tulevaisuuden suunnittelua sekä opiskelu- ja työelämään siirtymistä kohtaan. (Kela 2020.)
Ammatilliseen kuntoutukseen ohjataan usein toiminta- ja työkyvyltään hyvin erilaisia kuntoutujia. Palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ne vastaavat kuntoutujien moninaisiin tarpeisiin. (Haapakoski & Åkerblad & Tolvanen & Mäntysaari 2020: 136.) Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat yksilöllisesti räätälöityä tukea, jonka tulisi erityisesti vahvistaa kuntoutujien toimijuutta ja osallisuutta (Surakka & Kuvaja-Köllner & Paananen 2017: 40).
Länsimaisen individualistisen käsityksen mukaan jokaisen tulisi saada itse päättää ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin asioihin. Itsensä toteuttaminen, oman elämän ohjaaminen sekä hallitseminen edellyttävät yksilöltä toimijuutta. Toimijuuden rajoja ja mahdollisuuksia käsitellään, kun puhutaan yksilön kuulluksi tulemisesta, subjektina olemisesta, valinnanmahdollisuudesta, oikeudesta päätöksentekoon sekä mahdollisuudesta elää ja toimia toivomallaan tavalla (Hokkanen 2013: 63–64). Osallisuudella taas pyritään vähentämään eriarvoisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä. Asiakkaan osallisuudella viitataan asiakkaan kokemukseen ja aitoon osallistumiseen. (Laitila & Pietilä 2012: 10.)
Toimijuus sekä osallisuus ovat systeemisessä yhteydessä toisiinsa. Toimijuuden kautta yksilön osallistuminen muuttuu osallisuudeksi. Yksilö voi osallistua toimintaan ilman omia päätöksiä tai tekoja olematta toimija. Osallinen ihminen on kuitenkin samanaikaisesti toimija. Toimija päättää, toimii sekä tekee asioita omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan niiden onnistumiseksi. (Tukiliitto 2019.) Yksilön käsitys omasta toimijuudesta vaikuttaa osallisuuden muotoutumiseen. Toimijuuden muuttuessa aktiivisemmaksi osallisuus vahvistuu. (Virkki 2015: 136.)
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia
Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa nuorten osallisuuden mahdollistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tiedontuottajina toimivat Vervessä työskentelevät NUOTTI-valmentajat, sillä heillä on kokemusta ja taitoa nuorten toimijuuden ja osallisuuden toteutumisesta valmennuksessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön aineistonkeruumenetelmänä käytettiin laadullista kyselylomaketta.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan nuoren toiveiden ja tarpeiden huomioiminen, nuoren kuuleminen ja kohtaaminen, nuoren voimavarojen vahvistaminen ja vastuun jakaminen nuoren ja valmentajan välillä edistävät nuoren toimijuutta valmennuksessa. Tuloksissa korostuivat toisiinsa yhteydessä olevat tekijät, joiden kautta nuoren aktiivisuus, oman elämän ohjaus, pystyvyyden tunne ja autonomia vahvistuvat.
[caption id="attachment_3053" align="alignnone" width="427"] Kuva: Pixabay[/caption]
Nuoren toimijuutta rajoittaviksi tekijöiksi kiteytyivät nuoren toiveiden ja tarpeiden ohittaminen, puutteellinen tuki, ilman tarvittavaa tietoa jääminen sekä mielenterveys-ja päihdeongelmat. Toimijuutta rajoittavissa tekijöissä korostuu, ettei nuori ole aktiivinen toimija, vaan toimenpiteiden kohde. Tällöin nuori ei tule aidosti kuulluksi eikä hänen näkemyksillään ole vaikutusta valmennuksen toteutukseen.
Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi erityisesti nuoren motivaatiolla sekä valmennukseen ohjautumisen ajankohdalla on keskeinen vaikutus nuoren toimijuuden toteutumiseen valmennuksessa. Tulosten mukaan nuoren motivaatio valmennusta kohtaan ja valmennuksen oikea-aikainen ajoitus korostuivat merkittävinä toimijuutta mahdollistavina sekä rajoittavina tekijöinä.
Toiminnalliset harjoitteet, ratkaisukeskeinen työote, ammatillinen vuorovaikutus, osallistava työote ja yksilöllistäminen korostuivat tuloksissa toimijuutta edistävinä käytäntöinä nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu arjen- ja elämänhallintaitoja harjoittelemalla, nuoren aktiivisuutta ja omatoimisuutta vahvistamalla ja tavoitteellisesti nuoren yksilöllisiin tarpeisiin vastaamalla.
Nuoren toimijuus ja yksilölliset tarpeet valmennuksen lähtökohtana
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella voidaan todeta, että toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi valmennuksessa edellyttää, että nuori huomioidaan aktiivisena toimijana ja asiantuntijana omassa valmennusprosessissaan. Nuorella tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin valmennuksessa, jotta nuori aktivoituisi ja saisi kokemuksen kyvyistään tehdä ja toteuttaa omaa elämää koskevia päätöksiä. Toimijuutta vahvistavan toiminnan tulisi perustua nuoren yksilöllisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin.
Tulevaisuudessa kuntoutustoiminnan ei tulisi toteutua liiaksi kuntoutusammattilaisten ehdoilla. Kuntoutuja tulisi kohdata ja hyväksyä tasavertaisena toimijana omassa kuntoutusprosessissaan. Palveluiden toteuttaminen ja kehittäminen yhdessä nuorten kanssa mahdollistaisi sen, että palvelut vastaisivat tulevaisuudessa entistä vahvemmin nuorten tarpeisiin.
Kirjoitus perustuu Anna Adamsonin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi Verven NUOTTI-valmennuksessa. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021).
Lähteet
Kela 2020. NUOTTI-valmennus. Kelan kuntoutuksen palvelukuvaus.
Haapakoski, Kaisa & Åkerblad, Leena & Tolvanen, Asko & Mäntysaari, Mikko 2020. Kelan työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus. Palvelun toimivuuden edellytykset. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 22, 2020. Kela, Helsinki.
Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajaon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, Rovaniemi.
Laitila, Minna & Pietilä, Anna-Maija 2012. Asiakkaan osallisuus mielenterveyspalveluissa. Kuulluksi tulemista ja inhimillistä kohtaamista. ePooki 9/2012.
Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. Koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat (NEET) nuoret, katsaus tilanteeseen ja toimenpiteisiin.
Surakka, Anne & Kuvaja-Köllner, Virpi & Paananen, Reija 2017. Valmennuspaja Mahiksen vaikutusten ja kustannusten tarkastelua. ”Aina saa tulla ja voi puhua mistä vaan- luottamuksella”. Diakonia Ammattikorkeakoulu 2017.
Tukiliitto. Osallisuuden ja osallistumisen ero. Päivitetty 08.04.2019.
Virkki, Päivi 2015. Varhaiskasvatus toimijuuden ja osallisuuden edistäjänä. Itäsuomen yliopisto. Helsinki 2015.
Kommentit
Ei kommentteja