Miksi valmistamme enää mitään, koska se kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa ympäristöhaittoja? Eikö kestävän kehityksen näkökulmasta olisi helpointa vain lopettaa tuotantoa?
Turhaa vai tarpeellista?
Muotoilija ja muotoiluajattelija Victor Papanekin (1927-1999) vuonna 1971 julkaiseman kirjan suomenkielinen laitos sai nimekseen Turhaa vai tarpeellista? ja siitä tuli nopeasti 1970-luvun kasvuun, kulutukseen ja kertakäyttökulttuuriin keskittyneissä länsimaissa yhteiskuntakriittisten muotoilijoiden ja ajattelijoiden suosikkiteos. Kirja kyseenalaistaa kaupallisen ansainnan takia tehdyn muotoilun ja tuotesuunnittelun. Kirjassa on paljon esimerkkejä esimerkiksi kehitysmaa- tai kriisioloihin suunnitelluista arjen tavaroista, jotka voidaan helposti valmistaa paikallisista, käsillä olevista materiaaleista.
Suomessa Papanek vieraili useasti. Hänen ajatuksensa tekivät vaikutuksen myös suomalaisiin muotoilijoihin. Sitä kautta hän muokkasi omaa muotoilukulttuuriamme yhä enemmän kohti käytettävyyttä ja rationaalista ajattelua, aiempien 1950-luvulla vallinneiden esteettisten tulosodotusten sijaan. Ja vaikka Papanek ei tavoitteellisesti halunnut pysäyttää kehitystä tai kääntää sitä taaksepäin, niin muotoilijana hän oli ensimmäisiä, jotka saivat lukemattomat ihmiset ajattelemaan kriittisesti kulutuskulttuurista.
Omana opiskeluaikana 1990-luvulla kirja sai pohtimaan, mihin olemme menossa, kun häikäilemättömästi kulutamme luonnonvaroja ja resursseja turhamaisen kulutuksen lisäämiseen. Papanek oli tinkimätön kestävän kehityksen esitaistelija aikakaudella, jolloin koko käsitettä ei oltu vielä keksitty.
Asiantuntijan vastuu uuden innovaatioajattelun kehittymisessä
Innovaatioasiantuntijana käyn läpi metropolialaisten opiskelijoiden ja henkilökunnan uusia, rohkeita ideoita ja näkemyksiä. Tuen niiden kehittymistä varhaisiksi innovaatioiksi, ja se on palkitseva tehtävä. Muotoilijana taas ajattelen, että ammattikuntani on erityisen vastuullisessa asemassa, kun luodaan uutta. Kysymykseen mikä on muotoiltua, on helppo vastata. Kaikki rakennetussa ympäristössämme oleva on muotoiltua. Siksi ainoa järkevä ja moraalinenkin tapa tuotesuunnittelussa on koettaa tehdä jotakin, jonka tavoitteena on lähtökohtaisesti olla käyttökelpoinen, kestävä, raaka-aineiden vähyyttä korostava ja mahdollisimman helposti korjattava. Nämä ideaalit kuitenkin toteutuvat nykymaailmassa edelleen valitettavan harvoin.
Uuden luominen markkinoille, joilla arkisesti ajatellen tuntuu olevan jo kaikkea, on haastava tehtävä. Innovaatioaihioiden parissa työskennellessä tulee pohdittua, millaisia ideoita korkeakoulumaailmassa kannattaisi kannustaa kehittämään edelleen? Entä onko ideoita, jotka liikkuvat niin utuisella alueella, että niiden eteenpäin vieminen ei ole kestävää? Onneksi harvemmin. Entä kuinka paljon tarvitsemme, kuinka paljon on riittävästi?
Tulisiko omassa työssä keskittyä päinvastoin siihen, että kannustaisi opiskelijoita miettimään, miksi uutta ylipäänsä kannattaa kehittää? Tai pyrkisimmekö valmistamaan mahdollisimman vähän ja laadukasta ja keskittyisimmekö yhä enemmän jo olemassa olevien asioiden ja tavaroiden korjaamiseen ja parantamiseen? Kaikki tämä pohdinta asettaa asiantuntijan työssään vastuulliseen rooliin.
Metropolia Ammattikorkeakoulun strategiassa on hyviä lähtökohtia, kun asiantuntijana haluaa omassa arkityössään edistää kestävää kehitystä. Itse voin tukea opiskelijoita, kun innovaatioaihioita, projektituloksia ja yritysideoita viedään eteenpäin. Voin antaa opiskelijoille entistä parempia valmiuksia ymmärtää, miten kestävä kehitys ei pelkästään ole välttämätön suunnittelussa huomioon otettava asia. Vastuullinen ajattelutapa uutta luotaessa voi mahdollistaa myös taloudellisesti menestyksellistä toimintaa. Tiimit voivat kestävän kehityksen periaatteita hyödyntämällä löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia markkinoilta. Kaiken voi tehdä toisin.
Teknologia on hyvä renki
Suomi on teknologiayhteiskunta. Pelkän teknologian tulkitaan liian usein olevan ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan, sen sijaan, että tarkasteltaisiin ihmistä itseään ja koetettaisiin löytää juurisyyt. Miksi toimimme, kuten toimimme ja miksi tapahtuu kuin tapahtuu? Näitä kysymyksiä pohtimalla saattaa kuka tahansa tunnistaa jonkin kehittämiskohteen, jonka takana voi piillä vastuullinen, ihmisläheinen ja taloudellisestikin kannattava ratkaisu johon sitten teknologialla voidaan tuoda jokin uusi toteutus. Ihminen kaiken keskiössä on lähtökohta, jonka korostaminen ei ole koskaan liioittelua.
Ei kommentteja