Taiteilija taitonsa tuotteistajana

Metropolia Ammattikorkeakoulun tiimi geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijoita sekä lehtoreita kehitti tänä keväänä muistiystävällistä yleisötyötä Suomen kansallisoopperan Herttua Siniparran linna -oopperan yhteyteen. Ooppera oli Béla Bartókin teoksen tunteikas uudelleentulkinta, jossa katsojat vietiin seuraamaan vanhan pariskunnan kohtaamaa dementiaa. Maksuton yleisötyö oopperan esitysviikoilla keväällä 2026 toteutettiin 120 hengen Muistojen ja musiikin iltapäivä -starttitapahtumana, ensi-iltayleisön muistiteemaan lämmittelevänä tapahtumana ja kolmena 20 osallistujan työpajana, joiden yhteydessä syvennyttiin muistiteemoihin. Yleisötyön taidetoiminnassa pyrittiin edistämään muistiystävällisyyttä sekä purkamaan muistisairauksiin liittyvää stigmaa. Muistisairaus hirvittää, joten muistisairas herkästi leimautuu? Muistisairauksia sairastavat ovat enimmäkseen yli 85-vuotiaita (41 %), mutta joka vuosi Suomessa noin 8000 työikäistäkin sairastuu muistisairauteen. (1) Käsitys muistisairauksista ”tragediana ja etenevänä alamäkenä” johtaa pahimmillaan pelkoihin ja leimautumiseen aiheuttaen merkittäviä esteitä muistisairautta sairastavien mielekkäälle osallistumiselle itselle tärkeisiin harrastuksiin, sosiaaliseen kanssakäymiseen, oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon. Keskustelun ja toiminnan tasolla yhteiskunnassamme tarvitaan toiveikkuutta luovia sekä ymmärrystä lisääviä kuvauksia muistisairauden kanssa elämisestä ja väärinymmärrysten korjaamista – stigman purkua. (3, 4, 5, 6) Muistisairauksiin ja niihin liittyviin pelkoihin voi nivoutua kielteinen mielikuva, stigma. Stigma syntyy Nguyen ja Li´n (2020) mukaan pääasiassa yhteiskunnan ja yhteisöjen vaikutuksesta julkisena stigmatisoitumisena, jonka taustalla on rajoittunutta ymmärrystä muistisairauksista, voimakkaita stereotypioita ja ennakkoluuloja. Nämä voivat johtaa syrjintään muistisairauksia sairastavia ja heidän perheenjäseniään kohtaan. (6) Sairastunut saattaa myös itsestigmatisoida itseään. Stigma vaikuttaa kielteisesti muistisairautta sairastavien ihmisten ja heidän perheenjäsentensä elämänlaatuun aiheuttaen häpeän tunteita, ahdistuneisuutta ja masennusta sekä alentaen toimintakykyä ja itsetuntoa. (7) Muistisairauteen liittyvän stigman purkua taidetoiminnassa Muistisairaus ei sulje pois mahdollisuutta nauttia elämästä ja ylläpitää elämänlaatua. Mahdollistaaksemme sairastuneelle ja hänen läheisilleen parempaa elämää on hyödynnettävä tunnistettuja keinoja vähentää pelkoja ja stigmaa. Stigman purussa toimivaksi aiemmissa yhteyksissä todettuja keinoja (3,6, 7–12) käytettiin oopperan esityskauden yleisötapahtumissa. Oopperan esitysviikkojen yhteyteen ajoitettuja muistiystävällisiä tapahtumia valmisteltiin kouluttamalla ennen tapahtumaa sekä työpajojen toteuttajat että oopperan henkilöstöä. Koulutetut Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijat suunnittelivat yleisötyöhön työpajoja. He olivat mukana niiden toteuttamisen lisäksi muissakin oheistapahtumissa vastaanottamassa ja ohjaamassa osallistujia sekä esittämässä tapahtumia varten harjoiteltua musiikkia. Pyrittiin tekemään tapahtumasta saavutettava ja esteetön sekä kulkemiseen että kognitiivisiin – eli tiedonkäsittelykykyihin katsomatta. Ohjausta ja opasteita tarjottiin vahvasti visuaalistaen eli esimerkiksi selkein opastekyltein sekä mallia näyttämällä. Geronomitutkinnon opiskelijoiden erityisenä tehtävänä oli kehittää toiminnasta muistiystävällistä. Musiikin tutkinnon opiskelijat sekä yhteistyökumppani Suomen kansallisooppera varmistivat taidetoiminnan laatua oopperatalon puitteissa. Musiikin osaajat havaitsivat, kuinka tärkeää on tarjota yhteismusisointiosuuksiin suurifonttiset sanat sekä miettiä osallistumisen kannalta sopivat sävellajit. Muistiliitto ja Helsingin muistiyhdistys jakoivat tapahtumien yhteydessä psykoedukatiivisesti tietoa muistiperheiden palveluista. Edistettiin sairastuneen ja hänen läheistensä osallistumisen sekä vaikuttamisen mahdollisuuksia huomioimalla heidät elämäntilanteensa kokemusasiantuntijoina. Taidetoimintapainotteisiin tapahtumiin kerättiin ennakkoilmoittautumisia, joissa kannustettiin ketä tahansa muistiystävällisemmän yhteiskunnan rakentamisesta kiinnostunutta tulemaan mukaan. Näin edistettiin tapahtumaan uskaltautuneiden muistisairaiden sekä muiden dialogia ja maailmojen avautumista: ”Ei tarvitse olla kotona häpeissään ja peloissaan”. Osallistujilta pyydettiin ideoita yhteiseen keskusteluun kehottamalla kirjaamaan jo etukäteen ylös, mikä muistisairauksissa heitä puhututtaisi. Vastaukset olivat erittäin tärkeitä, toivottiin muun muassa keskustelua matalan kynnyksen kulttuuritapahtumista, joihin on tervetullut myös muistisairaana (omaisen kanssa); tietoa siitä, millaisella musiikilla tai muilla harrastuksilla voi ylläpitää aivoterveyttä; näkemyksiä siitä, miltä ajokortin menettäminen muistisairausdiagnoosin myötä tuntuu; kokemusten jakamista siitä, miksi ammattilaisena pärjää rauhallisesti muistisairaiden kohtaamisessa, mutta henkilökohtaisessa elämässään muistisairaan läheisenä onkin tunnekuohujen vallassa. Edellä mainittujen ennakkokysymysten pohjalta käytiin starttitapahtuman Puhututtaa-osiossa keskustelua, jolla pyrittiin vähentämään yhteiskunnallisia väärinkäsityksiä ja stereotypioita muistisairaudesta sekä edistämään muistisairauksiin sairastuneiden osallistumista. Tapahtumassa myös kokemusasiantuntijat tarttuivat ilahduttavan rohkeasti mikrofoniin. Toisaalta tutkittua ja muistisairaiden kanssa työskennellessä koeteltua tietoa teemoista toivat tapahtumaan lukuisat asiantuntijat, muun muassa neuropsykologian professori Teppo Särkämö. Osallistuminen taidepainotteiseen toimintaan mahdollistettiin varmistelemalla tilojen esteettömyyttä. Muistiystävälliset ympäristöratkaisut ovat helppokäyttöisiä muistisairaille – ja kenelle tahansa. Ensi-iltatapahtumassa esiintyivät muistikuorot Unohtumattomat, Muistilangat sekä Myötätuuli. Tapahtumiin sai matalalla kynnyksellä tulla, vaikkei osallistuisi oopperaan. Oopperan pääharjoituksessa oli poikkeuksellisena ratkaisuna mahdollistettu saliin edestakainen kulku myös näytöksen aikana. Avointa kommunikaatiota, toimivia tiloja ja palautetta Työpajojen osallistujien mahdollisimman avointa kommunikointia tuettiin. Yleisökeskustelussa pyrittiin käyttämään mikrofoneja sekä tukemaan niiden käytössä. Työpajoissa validoitiin osallistujien ilmaisemia kokemuksia. Kunkin osallistujan aloitteisiin vastattiin niin, että ohjaaja suuntasi kehonsa aina kulloinkin aktiivisena olevaan tai mukaan pyydettävään osallistujaan päin. Taidetoiminnan ohjeita tarvittaessa toistettiin nolaamatta osallistujia. ”Apuohjaajat” antoivat enemmän tukea vaikkapa osallistujalle, joka ei ohjeita vaikuttanut muistavan, tai toiselle, joka tarvitsi apua istuimen kääntämisessä nähdäkseen paremmin. Taidetoiminnalla kutsuttiin esiin osallistujien erilaisia muistoja ja tunteita, joita vuorovaikutteisesti ja arvostavasti käsiteltiin ryhmäkeskustelua fasilitoiden. Keskusteluissa esiin nousi haavoittuvuus: uskallettiin sanoa vaikeat asiat ääneen ja jopa nauraa niille henkilön itsensä käännettyä kokemuksensa huumorin kielelle. Valitettavasti tilan hälyisyyteen liittyviä ongelmia havaittiin näissäkin yleisötapahtumissa. Kuulemisen osalta sopiva, ei-kakofoninen toimintaympäristö olisi erittäin keskeinen muistiystävällisissä tapahtumajärjestelyissä huomioitava, keskittymistä ja muutenkin kognitiota tukeva asia. Toisena työpajapäivänä päätettiinkin tämän vuoksi järjestää ainoastaan yksi pajaryhmä. Muita aistikanavia huomioitiin muun muassa käyttämällä visuaalisia häiriötekijöitä rajaavia sermejä, tarjoamalla taidetoiminnassa virikkeitä sekä kuulo-, näkö- että erilaisille tuntoaisteille käsillä tekemisen ja osallistujien toimintakykyyn sopeutetun liikkumisen kautta. Tapahtumien osallistujilta kerättiin palautetta, jonka mukaan taidetoimintaan osallistuminen toi iloa, sopi itselle ja/tai läheiselle ja oli tärkeää sekä hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta että stigman purkamiseksi. Tämän osalta nähtiin hyvänä ratkaisuna, että työpajoihin saivat vapaasti tulla kaikki muistiystävällisyydestä kiinnostuneet, jolloin muodostuikin aivan itsestään heterogeenisiä muistisairaiden, heidän omaistensa ja asiasta kiinnostuneiden ammattilaisten, oopperakävijöiden ja oopperaproduktion tiimiläisten muodostamia työpajaryhmiä. Taidetoiminta oli suunniteltu yhtä lailla kaikille sopivaksi, eikä siinä eroteltu ketään pyytämällä kertomaan, miksi on paikalla. Ohjelma oli sama kaikille siitä huolimatta, onko sairastunut muistisairauteen vai ei. Monet osallistujat pysähtyivät lähtiessään kiittämään ja kertomaan, mikä heitä erityisesti taidetoiminnassa kosketti. Tapahtumista, musiikin vaikutuksista aivoterveyteen ja Herttua Siniparran linna -oopperan uudelleentulkinnasta viestittiin monella kanavalla, jolloin lisättiin tietoisuutta muistisairauksista yhteiskunnassa. Tapahtumat ylittivät myös uutiskynnyksen, jolloin tavoitettiin laajemmin viranomaisia ja kansalaisia sekä saatiin tämän myötä laajempaa vaikuttavuutta. Katso MTV:n uutislähetys 16.2.2026, kohdasta 8.45-. Katsominen vaatii kirjautumisen. Muistiystävällisempää yhteiskuntaa rakentamaan? Muistisairaiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosikymmenten aikana. Vuoteen 2040 mennessä muistisairauksia sairastavien henkilöiden lukumäärän on arvioitu nousevan jopa 247 000:een, mikäli nykyinen sairastavuuden taso säilyy samana ja ikääntyneiden väestöosuus kasvaa ennustetusti. (1) Meidän on lisättävä tietoisuutta tilanteesta sekä kasvavana haasteena että kehitettävä yhä laajemmin väestöä tavoittavaa, aivoterveyttä tukevaa toimintaa, muistiystävällisiä ympäristöjä ja muistiystävällistä teknologiaa. Näillä sekä ennaltaehkäistään muistisairauksia että tuetaan toimintakykyä niillä meistä, joita ne oman tai läheisen sairastumisen myötä koskevat. Erilaisilla tutkimus- ja kehittämishankkeilla on löydettävä yhä enemmän tapoja saada ihmisiä esimerkiksi tässä artikkelissa kuvatun stigmoja purkavan taidetoiminnan piiriin. Muistisairaita omaisineen on tällaista toimintaa suunniteltaessa osallistettava. Näin saadaan syvällisempää ymmärrystä muistiperheen arjessa selviytymisestä, ja osataan tukea heidän mahdollisimman itsenäistä toimintakykyään. Kansallisen tason toimintakulttuurin muutoksiin on löydyttävä hallituksen tukea. Ihan koko suomalaisen yhteiskunnan tuki tarvitaan stigman purkamiseksi ja uudenlaisen ymmärryksen rakentamiseksi tulevaisuudessa, jossa muistisairaudet yleistyvät. Millaisia taide-elämyksiä sinä tarvitset ymmärtääksesi muistisairauksia syvällisemmin? Millaista aivoterveyttä tukevaa taidetta tai taideharrastusta suosittelisit muille? Miten aiot olla mukana rakentamassa muistiystävällisempää yhteiskuntaa? Kirjoittajat: Mari Heitto toimii vanhustyön lehtorina osana moniammatillista vanhustyön tutkinnon opettajatiimiä. Hän tekee väitöskirjaa muistisairauden kanssa elävien ihmisten hyvinvoinnista ja opettaa sekä täydennyskouluttaa ihmislähtöistä muistityötä. Eeva Tawast on psykologian lehtori, psykologi ja mielen hyvinvoinnin vahvistamisen sekä neuropsykiatrisen kuntoutuksen asiantuntija Metropoliassa. Hän on työskennellyt useilla psykologian sovellusaloilla, monissa taidetoimintaa soveltavassa hyvinvoinnin edistämisen hankkeissa, Psykologiliiton ammattieettisessä lautakunnassa ja täydennyskouluttajana. Anna Puustelli-Pitkänen on sosiaaligerontologi ja innostunut vanhustyön kehittämisestä, kouluttamisesta, verkostoista sekä yhteistyöstä. Hän työskentelee Metropolian geronomi- ja Applied Gerontology -tutkinnon tutkintovastaavana sekä Metropolian Ikääntymisen osaamiskeskittymän toiminnasta vastaavana kehittäjälehtorina. Lähteitä ja lisälukemista: Roitto HM, Lindell E, Koskinen S, Sarnola K, Koponen P, Ngandu T. Diagnosoitujen muistisairauksien ilmaantuvuus ja esiintyvyys Suomessa vuosina 2016–202. Duodecim. 2024;140(85):411–9. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 [viitattu 2.4.2026]. Saatavilla internetissä: https://www.kaypahoito.fi/hoi50044 Kontos P, Grigorovich A, Dupuis S, Jonas-Simpson C, Mitchell G, Gray J. Raising the curtain on stigma associated with dementia: fostering a new cultural imaginary for a more inclusive society. Crit Public Health. 2020;1(30):91–102. Watson R, Sanson-Fisher R, Bryant J, Mansfield E. Dementia is the second most feared condition among Australian health service consumers: results of a cross-sectional survey. BMC Public Health. 2023;23(1):876. Hajek A, König HH. Fear of Dementia in the General Population: Findings from the German Socio-Economic Panel (GSOEP). J Alzheimers Dis JAD. 2020;75(4):1135–40. Nguyen T, Li X. Understanding public-stigma and self-stigma in the context of dementia: A systematic review of the global literature. Dementia. 2020 1;19(2):148–81. Burgener SC, Buckwalter K, Perkhounkova Y, Liu MF. The effects of perceived stigma on quality of life outcomes in persons with early-stage dementia: Longitudinal findings: Part 2. Dementia. 2015 Sep 1;14(5):609–32. Kim S, Anstey KJ, Mortby ME. Who displays dementia-related stigma and what does the general public know about dementia? Findings from a nationally representative survey. Aging Ment Health. 2023 Jun 3;27(6):1111–9. Pennanen M, Pulkkinen P, Uusikoski E, Kulmala J, Hammar T, editors. Yhdessä muistisairaan henkilön parhaaksi. Kansallisen muistipalvelupolku -hankkeen loppuraportti. [viitattu 2.4.2026] Saatavilla internetissä: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-226-6 Wilson NA, Anstey KJ. Dementia Prevention and Individual and Socioeconomic Barriers: Avoiding “Lifestyle” Stigma. The Gerontologist. 2023;gnad130. Bacsu J‑D, Johnson S, O’Connell ME, Viger M, Muhajarine N, Hackett P, Jeffery B, Novik N, McIntosh T. Stigma Reduction Interventions of Dementia: A Scoping Review. Can. J. Aging. 2021;41(2):203–213. Herrmann LK, Welter E, Leverenz J, Lerner AJ, Udelson N, Kanetsky C, Sajatovic M. A Systematic Review of Dementia-related Stigma Research: Can We Move the Stigma Dial? Am. J. Geriatr. Psychiatry. 2018;26(3):316–331.

Tälläkin hetkellä kodeissa on ikäihmisiä, jotka pandemia on lukinnut sisälle. Maaliskuussa 2020 Suomessa julistettiin poikkeusolot ja yli 65-vuotiaita kehotettiin noudattamaan sosiaalista etäisyyttä muuhun väestöön sillä, he olivat erityisen alttiita covid-19 taudin vakavalle tautimuodolle. Aikaa on nyt tästä kulunut melkein kaksi vuotta. Vaikka palveluita on jo avattu, moni ei ehkä tiedä, että ikäihmisille osa palveluista on vielä suljettu tai rajoitettu. Koko pandemian ajan ikääntyneet ovat olleet erittäin huonossa asemassa. Toki taustalla on heidän suojelemisensa ja sinänsä jalo ajatus on saanut ikävän varjon ylleen. Yli puolentoista vuoden ajan ikääntyneiden sosiaalisista kohtaamispaikoista sekä kulttuuri- ja liikuntaharrastuksista ovat olleet kiinni. Ikääntyneet ovat kuuliaisesti noudattaneet suositusta eristäytyä muista ja jopa omaiset ovat vältelleet kohtaamisia. Millaisen jäljen tämä ikääntyneisiin on jättänyt? Tutkimuksissa on todettu, että ikäihmisten elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta sosiaaliset suhteet ovat ehdottoman välttämättömiä. Toki niin voidaan ajatella niiden olevan meille kaikille. Sosiaaliset suhteet vahvistavat itsetuntoamme ja luovat mielen hyvinvointimme perustan. (von Faber ym. 2001.) Voidaan sanoa, että ihmiset ympärillämme toimivat niin sanottuna puskurina stressitekijöiden negatiivisille vaikutuksille. Onnistuneen ikääntymisen kannalta näyttäisi olevan merkityksellistä nimenomaan sillä millaisia sosiaalisia kontakteja ikääntyneet pystyvät ylläpitämään ja millaisia yhteisöllisiä arjen valintoja ikäihmiset arjessaan tekevät. Mietityttää kuitenkin, miten ikäihminen on pystynyt ylläpitämään tärkeitä sosiaalisia suhteitaan pandemian aikana, kun ei se ole ollut helppoa meille työssäkäyvillekään. Digillähän tästäkin selvitään Pandemia sanotaan vauhdittaneen niin kutsuttua digiloikkaa. Jokainen ikääntyneiden kanssa työskentelevä taho näytti tarjoavan jonkinlaista etäryhmä toimintaa ja erilaiset etäjumpat lisääntyivät aivan valtavasti. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta prosenttia Suomen ikäihmisistä on todellisuudessa pystynyt osallistumaan digitaaliseen ryhmätoimintaan. Tiedämme Ikäteknologiakeskuksen selvityksen mukaan, että keskimäärin 34 % yli 75-vuotiaista ei käytä digitaalista laitetta lainkaan. Heillä ei ole digitaalisia laitteita, heillä ei ole osaamista tai tukea niiden käyttämiseen. Pienestä eläkkeestä johtuen ei ole edes realistista hankkia digitaalisia laitteita. Selvityksen mukaan noin 35 % ottavat digitaaliset laitteet vasta pakon edessä käyttöön mutta käyttävät vain ja ainoastaan, mikäli saavat laitteiden käyttöön apua ja tukea. Näistä kaikista yli 75-vuotiaista vain noin 27–30 % ovat rohkeita digilaitteiden käyttäjiä ja kokeilijoita. (Ikäteknologiakeskus 2019: 6,9.) Kuinka monet ikäihmiset ovat siis todellisuudessa hyötyneet tai päässeet nauttimaan etäpalveluista? Eristyneisyys on aiheuttanut sen, että monella ikäihmisellä päivittäinen aktiivisuus on romahtanut. Liikuntaryhmien jäädyttyä tauoille kaikki eivät löytäneet paikkaa harrastaa liikuntaa. Etätoimintaan jaksaa sitoutua vain hetken ja vaatii sinnikkyyttä pysyä niissä mukana yli puolentoista vuoden ajan. Toimintakyvyn heikentyminen aiheuttaa monesti ikäihmiselle kohtalokkaan kierteen. Kotiin rajautunut elämäntilanne, yksinasuminen ja liikkumisen vähentyminen kodin ulkopuolella muodostavat kehän, jonka seurauksena ikäihminen eristäytyy entisestään. Tunne siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön lisää osallisuuden kokemusta ja lievittää yksinäisyyden kokemusta. Kokemus yhteisöön kuulumisesta rakentuu monesti pienistä arjen asioista kuten naapurisuhteista, kuulluksi tulemisesta ja omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuuksista. (Särkelä-Kukko – Rönkä 2015:306.) Mihin menisit, jos kaikki paikat ovat kiinni? Mitä tekisit tänään, jos et saisi nähdä ketään? On vaikea kuvitella, miten ikäihminen saa päivänsä kulumaan viikosta ja kuukaudesta toiseen, kun kaikki mitä ennen teit, on suljettu. Kuukaudesta toiseen sinua kehotettiin välttämään kontakteja ja viikosta viikkoon ryhmät, joissa tapasit tuttuja, ystäviä ja kenties naapureita suljettiin. Monella ikäihmisellä on lapsia ja lapsenlapsia, jotka ovat huolehtineet kaupassakäynnistä mutta sosiaaliseksi hyvinvoinniksi se ei kuitenkaan riitä. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että iäkkäät saavat kyllä apua sukulaisilta silloin kuin sitä tarvitsivat mutta arjessa lasten tai lastenlasten merkitys on vähäinen. Naapureilla sen sijaan on merkittävämpi rooli iäkkäiden sosiaaliseen elämään ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Varjakoski 2021). Kognitiolle yksinäisyys ja eristyneisyys näyttäisi olevan erittäin haitallista. Yksinäisyyden on tutkittu aiheuttavan merkittävää kognition laskua, lisäävän sairastuvuutta sekä on yhteydessä kuolleisuuteen. Sosiaalinen hyvinvointi on ainoa suojeleva tekijä ikääntyneen yksinäisyyteen. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tutkittiin yksinäisyyden fyysisiä ja henkisiä seurauksia, niiden erilaisia vaikutusmekanismeja sekä erilaisten interventioiden tehokkuutta. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että henkilöt, jotka osallistuivat säännölliseen ohjattuun ryhmätoimintaan, muuttuivat sosiaalisesti aktiivisimmiksi, muodostivat ryhmästä ystävyyssuhteita sekä kokivat oman tarpeellisuuden tunteensa kohonneen ja koettu hyvinvointi oli lisääntynyt. Kahden vuoden seurannassa he käyttivät keskimäärin vähemmän terveydenhuollon palveluita. (Hawkley – Cavioppo 2010.) Vanhustyönkeskusliitto toteutti samankaltainen tutkimuksen, jossa tutkittiin ryhmätoiminnan vaikutuksia ja tulokset olivat samankaltaisia (Jansson – Savikko – Pitkälä 2018). Suomessa puhutaan paljon iäkkäiden yksinäisyydestä ja jopa itsemurhista. Siitä huolimatta iäkkäiden sosiaalista hyvinvointia tukevat kohtaamisen paikat olivat viimeisiä, joita aukaistiin pandemia ajassa. Miten tästä voi toipua? Ikäihmiset ovat olleet, toiset enemmän ja toiset vähemmän eristyksissä koko tämän ajan. Hollannissa julkaistiin syyskuussa 2021 tutkimus (Verhage ym. 2021) jossa todettiin, että fyysisen toimintakyvyn heikentymisen vuoksi ikäihmisten selviytyminen covid-19 tilanteessa, jossa heidät on pakotettu eristäytyneisyyteen, voi olla erityisen vaikeaa. Varsinkin tilanteessa, jossa eristäytyneisyys pitkittyy kohtuuttoman pitkäksi. Pitkittynyt kriisitilanne ja heikko psykososiaalinen tuki saattavat lisätä ahdistusta, hallinnan tunteen menetystä sekä muita mielenterveysongelmia. (Verhage – Thielman –  de Kock –  Lindenberg 2021.) Toipuminen pitkästä kuormittavasta tilanteesta ei tule olemaan helppoa. Ikääntyvien toimintakyky on laskenut pitkään kestäneen eristäytyneisyyden myötä ja yksinäisyyden kokemus on voinut monelle aiheuttaa psyykkisen hyvinvoinnin laskua, masennusta, yksinäisyyttä ja jopa kognitionlaskua. Myös muistisairaudet ovat edenneet vauhdilla. Vaikka voidaan ajatella ikääntyvien omaavan paljon voimavaroja ja elämänkokemuksen kautta tullutta resilienssiä, on meidän silti pohdittava miten voimme tukea ikääntyvien selviytymistä pandemia aikana. Ihmiset kestävät suuriakin vastoinkäymisiä, kunhan ne eivät satu lyhyellä aikavälillä sillä toipuminen vaatii aina voimavaroja. Jos vastoinkäymisten määrä kasvaa ihminen ei ehdi toipua edellisestä ja prosessi jää kesken. (Ojanen 2020:165–166.) Sosiaaliset suhteet ovat yksi merkittävin yksittäinen tekijä suojaamaan ihmistä vastoinkäymisiltä. Ikääntyvien parissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mitä laajempi sosiaalinen verkosto ikäihmisellä oli, sen todennäköisemmin hän oli tyytyväinen elämänlaatuunsa ja sitä vähemmän näillä tutkimukseen osallistujilla oli mm. masennusoireita.  (Fuller-Inglesias ym. 2008.) Onko sinulla naapuria? Toipumisen tärkein tekijä löytyy siis sosiaalisten suhteiden vahvistamisesta, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemisesta. Elämänlaadun näkökulmasta katsottuna sosiaalinen hyvinvointi ja mielenhyvinvointi nousevat merkittävään osaan. Vaikka hyvä fyysinen toimintakyky ja hyvä terveys ovat tärkeitä, ei niiden heikentyminen samalla tavalla vie ihmisen elämänlaadun kokemista alaspäin kuin esimerkiksi sosiaalisten suhteiden puuttuminen (Sarvimäki 2007:52). Tärkeään rooliin nousee myös palvelut. Palveluiden merkitys korostuu mitä enemmän iäkkäillä on tarpeita fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen hyvinvoinnin kentällä. Palveluilla voidaan kompensoida iäkkäiden toimintakyvyn puutoksia ja sitä kautta ikäihmiset pystyvät kokemaan elämänsä laadukkaaksi ja merkitykselliseksi. (Vaarama – Luoma – Siljander – Meriläinen 2010_159.) Tämä asettaa sosiaali- ja terveyspalveluille haasteen. Miten tulemme löytämään ne ihmiset, jotka ovat riskissä jäädä yksinäisyyden kierteeseen tai jotka sinne ovat jo joutuneet? Yksinäisyys asettaa haasteen myös meille kaikille. Jos sinulla on naapuri, on sinulla mahdollisuus olla se joku, joka välittää. Vain välittämällä toinen toisistamme voimme toipua covid-19 pandemia-ajasta. Kirjoittaja Hanna Paunonen, geronomi (AMK), vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolian ammattikorkeakoulu Lähteet Fuller-Iglesias, Heather – Sellars, Besangie – Antonucci, Toni C. 2008. Resilience in Old Age: Social Relations as a Protective Factor. Research in Human Development, 5:3, 181–193. Hawkley, Louise C. – Cacioppo, John T. 2010. Loneliness Matters: A Theoretical and Empirical Review of Consequences and Mechanisms. The Society of Behavioral Medicine. Ikäteknologiakeskus 2019. Yli 75-vuotiaiden digiosallisuus – kokemukset, tarpeet ja motivaatio. Jansson, Anu – Savikko, Nina – Pitkälä, Kaisu 2018. Training professionals to imple-ment a group model for alleviating loneliness among older people – 10-year follow-up study. Educ Gerontol 2018;44:119–27. Ojanen, Markku 2020. Hyvän elämän rakennuspuut. Pohdintaa hyvästä elämästä ja onnellisuudesta. Aikamedia Oy. Sarvimäki, Anneli 2007. Ikäihmisten elämänlaatu hyvänä arkena. Teoksessa: Ikäinsti-tuutti 2007. Ikääntyneiden arki. Näkökulmia ikäihmisten arjen kysymyksiin. 50–62. Särkelä-Kukko, Mona – Rönkä, Kimmo 2015. Yhteisöllinen asuminen lievittää vanhojen ihmisten yksinäisyyttä. Gerontologia 4/2015 303–307. Vaarama, Marja – Luoma, Minna-Liisa – Siljander, Eero – Meriläinen, Satu 2010. 80-vuotta täyttäneiden koettu elämänlaatu. Teoksessa: Vaarama, Marja – Moisio, Pasi – Karvonen, Sakari (toim.) 2010. Suomalaisten hyvinvointi 2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 151–166. Varjakoski, Hanna 2021. Ikääntyneiden naapurisuhteet ja -verkostot. Gerontologia 2/2021 s193 Verhage, M. – Thielman, L. –  de Kock, L. – Lindenberg, J. (2021). Coping of Older adults in Times of COVID-19: Considerations of Temporality Among Dutch Older Adults. The journals of gerontology. Series B, Psychological sciences and social sciences, 76(7) Von Faber, Margaret – Bootsma-van der Wiel, Annetje – van Exel, Eric – Gussekloo, Jacobijn – Lagaay, Anne M. – van Dongen, Els –Knook, Dick L.  – van der Geest, Sjaak –Westendorp, Rudi G. J.  2001 Successful Aging in the Oldest Old. American Medical Association.

Muistisairaudet yleistyvät väestömme ikääntyessä. Kotona asuville muistiperheille tarvitaan yhä enemmän sekä muistisairaan että hänen omaishoitajansa hyvinvointia tukevia palveluita. Molemman osapuolen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskiössä ovat arjessa jaksaminen, mielen hyvinvointi ja koettu elämänlaatu. Näiden vahvistamiseen musiikkitoiminta ja muu taide tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia. Etänä toteutettu, aktiivista osallistumista tukeva ja ammattimaisesti ohjattu taiteesta ammentava vertaisryhmätoiminta on hyvä mahdollisuus muistiperheille, joille lähiosallistuminen on vaikeaa. Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa on jo kaksi vuotta ohjattu maksuttomia omaishoitoperheiden musiikkitoimintaryhmiä. Neljässä seitsemästä ryhmästä on muistisairaita omaishoidettavia omaishoitajineen. Osassa on myös muista syistä, kuten aivoverenkiertohäiriön jälkeen, omaishoitoa tarvitsevia aikuisia osallistujia. Hanke tarjoaa monitaiteista musiikkitoimintaa myös erityislasten omaishoitoperheille, mutta tässä artikkelissa keskitytään neljässä muistiperheryhmässä kertyneisiin kokemuksiin toiminnan hyvinvointivaikutuksista. Musiikin mahdollisuuksista neurologisessa kuntoutuksessa on vakuuttavaa näyttöä (esim. Särkämö, Pitkäniemi & Siponkoski 2022). Musiikin lisäksi muitakin taiteita hyödynnetään viikoittain kokoontuvien ryhmien osallistujien mielen hyvinvoinnin tukemisessa. Kaksi aikuisten ryhmistä päätettiin toteuttaa etänä, sillä hankkeessa on luvattu koronasuluistakin oppien pilotoida uudella tavalla saavutettavaa, verkossa tapahtuvaa, monitaiteista ryhmätoimintaa. Etäohjauksen haasteet erityisesti muistisairaiden kohtaamisessa tiedostettiin hyvin, mutta toiminnan onnistumiset ovat olleet rohkaisevia. Muistisairaan aivoterveyttä tulee edistää Jopa kolmasosalla eläkeikäisistä on heikentynyt tiedonkäsittely (MCI eli lievä kognitiivinen heikentymä) tai dementia. Lievätkin kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn puutokset esimerkiksi muistissa, oppimisessa, ongelmanratkaisussa ja toiminnan ohjauksessa häiritsevät huomattavasti toimintakykyä modernissa (tieto)työelämässä ja eläkeiässäkin alati muuttuvan teknologian ohjailemassa arjessa. Laaja-alaista kognitiivista heikentymää eli dementiaa on noin 1%:lla 60-64-vuotiaista, 7%:lla 85-89-vuotiaista ja joka neljännellä 85-89-vuotiaalla - vanhuuden eri ikäryhmät huomioiden kenties joka kymmenennellä eläkeikäisellä. Kun suomalaisväestö harmaantuu, muistisairauksien esiintyvyys kasvaa huomattavasti. (Karrasch, Hokkanen, Hänninen & Hietanen 2020; Vasama 2022). Kaikenlainen koulutus – elinikäinen oppiminen – riittävä stressistä palautuminen sekä liikunta, laadukas uni sekä ravinto ja muukin aivoterveydestä huolehtiminen pienentää dementiariskiä (Vasama 2022; Erkinjuntti, Remes, Rinne & Soininen 2015; FINGER 2022). Muistisairaskin hyötyy aivoterveyttä parantavasta ja ylläpitävästä toiminnasta. Esimerkiksi musiikkitoiminnassa voidaan tarjota tutkitusti tehokkaita, muistisairauden etenemistä jarruttavia virikkeitä (Särkämö 2021). Tämä lisää toimintakykyisempää aikaa muistisairaalle ja vapauttaa omaishoitajan voimavaroja. Yleisimmät muistisairaudet ovat Alzheimerin tauti, vaskulaariset dementiat (aivoverenkiertoperäiset laaja-alaiset kognitiiviset oireistot), Lewyn kappale -tauti, otsa–ohimolohkorappeuma ja Parkinsonin tautiin usein sairauden pitkään jatkuessa liittyvä muistisairaus (Karrasch ym. 2020; Muistisairaudet: Käypä hoito -suositus 2021). Mikään muistisairauksista ei ole este ryhmämuotoiseen musiikkitoimintaan osallistumiselle. Toki muistisairauden edetessä on yksilöllisen oirekuvan ja vuorovaikutusvalmiuksien mukaan arvioitava, kuinka suuri hyöty toiminnasta on muistisairaalle. Käyttökelpoisinta tietoa muistisairaan toimintakyvystä ja osallistumisen hyödystä on hankkeesta saadun kokemuksen perusteella muistisairaalla itsellään ja sairauden edettyä pitkälle omaishoitajalla. Molemmat osallistuvat Uusia säveliä etsimässä -hankkeen ryhmäkerroille yhdessä, mutta ovat tilanteen mukaan tervetulleita ryhmään myös erikseen. Omaishoitajat hahmottavat hyvin aivoterveyden edistämisen tärkeyden sekä muistisairaalla että itsellään. Muistisairas hyötyy musiikkitoiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuneensa Kiintoisaa on, että muistisairas itse voi hyötyä toiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuvansa. Muistisairas voi esimerkiksi oppia uusia taitoja, vaikkei muistaisi niitä harjoitelleensa. Muistisysteemejä on useita, ja osa niistä toimii tiedostamattomalla tasolla. (Squire 2004.) Muistisairas saattaa olla paremmalla mielellä toiminnan aikana ja sen jälkeen, vaikkei jälkikäteen tietoisesti muistaisi toimintaan osallistuneensa. Tämä on ilmeistä Uusia säveliä etsimässä -ryhmissä. Muistisairaat osallistujat saattavat kertoa eri kerroilla elämästään samat tarinat tai hämmentyä kesken toiminnan ihmettelemään, mitä oltiin tekemässä. Silti heidät on saatu hyvällä ohjaajaresurssilla ja omaishoitajien osaavalla avulla aina uudelleen mukaan osallistumaan. Hyvä kohtaaminen ja eri ryhmäkerroilla tehty toisto esimerkiksi alku- ja loppulaulujen osalta palkitsee. Ryhmäkertojen lisääntyessä muistisairas osallistuja tulee ryhmään uudelleen mielellään ja viimeistään alkulaulun aikana hymyilee tunnistaen tilanteen jollain tasolla mukavaksi. Eri tapaamiskertojen teemoittaminen (luonto, matkailu, urheilu, juhlapyhät jne.) auttaa muistisairaita osallistujia orientoitumaan sekä hahmottamaan toiminnan merkitystä: harjoituksesta toiseen vaikkapa luontoteemainen ”tarina jatkuu”. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen muistiperheryhmissä osallistujina ovat muistisairaat omaishoitajineen. Toiminta suunnitellaan tukemaan molempien osapuolten mielen hyvinvointia. Todennäköisesti omaishoidettava hyötyy ryhmätoiminnasta jo välillisesti, mikäli hänen omaishoitajansa on ryhmässä ja sen jälkeen hyvällä mielellä. Ryhmän jokainen jäsen kohdataan yksilönä ja hänelle sopivaa ohjausta soveltaen, onnistumisia mahdollistaen. Osallistujille tarjotaan mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään sairaudesta, toimintakyvystä tai osallistujastatuksesta (omaishoidettava vai -hoitaja) riippumatta. Pyritään myös tukemaan osapuolten vuorovaikutusta – unohtamatta omaishoitajien jaksamisen tukemista. [caption id="attachment_3219" align="alignnone" width="620"] Kuva: Pixabay[/caption] Monitaiteinen toiminta omaishoitajan tukena Uusia säveliä etsimässä -omaishoitoperheryhmissä on ammennettu toimintaan sisältöä musiikin lisäksi muistakin taiteista, kuten kirjallisuudesta (osallistujien lempirunot), teatterista, elokuvista, kuvataiteesta (taideteoksista nauttiminen, äänimaisemien luominen maalauksiin ja oman kädenjäljen tuottaminen), tanssitaiteesta jne. Kulttuurihyvinvoinnin (Rosenlöf & Lilja-Viherlampi 2019) keinoina on ryhmissä käytetty myös eri aisteja aktivoivia toimintamuotoja. On ammennettu vaikkapa ruokakulttuurista (jouluherkkujen haistelu tai maistelu), eri maiden kulttuureista tai luontosuhteesta (tunnustelupussien luontoelementtien tutkiminen). Ryhmissä on huomattu, että tuoksut, konkreettinen koskettaminen, vaikkapa instrumenttien ”hypistely”, asentotuntoaistimukset (rekiajelujumppa joululaulun tahtiin) sekä muitakin aisteja monipuolisesti aktivoivat menetelmät saattavat paitsi herätellä muistisairaan osallistumaan paremmin, myös antaa eväitä omaishoitajien luovuuteen sekä aikaansaada kaikissa myönteisiä tunteita. Esimerkiksi matkailuteemaisilla kerroilla osallistujien matkamuistojen moniaistinen ihailu on aivan ilmeisesti nostanut mieleen hyviä muistoja sekä hauskoja kommelluksia, joihin muut osallistujat ovat voineet samaistua. Kulttuurihyvinvoinnin pohjana on yksilön oma taide- ja kulttuurisuhde (Kulttuurihyvinvointi 2022). Ryhmiin osallistuvien omaishoitajien osalta näitä on tutkittu heidän nuoruusvuosiltaan tai nykyisestä lempimusiikistaan koostetussa ”levyraadissa”, urheilukulttuuriin liittyviä muistoja aktivoivissa ”onnistumisten olympialaisissa”, sesonkiruokavinkkien jakamisessa sekä 1940–1970-lukujen teoksista kootussa elokuvamusiikkibingossa. Kaikkiin näihin on osallistunut omaishoidettava omaishoitajineen, jolloin on myös arvostettu heidän yksilöllisiä näkemyksiään – kulttuurisuhteen yksilöllisyyttä ja moninaisuutta. Tutkimusnäyttöä musiikin ja muiden taiteiden hyvinvointivaikutuksista elämänlaatuun on koottu vakuuttavasti esimerkiksi WHO:n julkaisuissa (Fancourt & Finn 2019). Taiteiden ja luovan toiminnan merkitys ainakin välittömästi ryhmäpäivinä osallistujien mielialalle sekä ryhmädynamiikalle on ilmeinen. Keskustelu jatkuu ohjatun Uusia säveliä etsimässä -ryhmätoiminnan lopuksi yhteisen kahvittelun merkeissä mm. kulttuurivinkkien, kerran teemaan liittyvien ajatusten, elämänkaareen liittyvän muistelun sekä omaishoitajien toisilleen tarjoaman vertaistuen sisällöillä. Etäryhmistäkin ilahduttavia kokemuksia Hankkeen suunnitteluvaiheessa jännitettiin muistisairaille ajatellun etäryhmätoiminnan onnistumisen mahdollisuuksia. Sekä muistisairaat että heidän omaishoitajansa ovat tilastoista päätellen (Omaishoitajuus 2022) ja myös käytännössä hankkeen ryhmissä valtaosin eläkeikäisiä. Muistiperheiden etäryhmien osallistujina on siis senioreita, jotka todennäköisesti viihtyvät nuorempia suomalaisia vähemmän ”liveruuduilla”, eivätkä ole ehkä kaikista nohevimpia videolähetysruutujen toiminnallisuuksien käytössä. Pelättiin, että pidemmälle edenneet muistisairaudet saattaisivat olla yhteydessä suurempaan hämmennykseen ruudulla tapahtuvan toiminnan ja ohjauksen suhteen. Huolta oli myös vaskulaariseen dementiaan ja pitkälle edenneisiin muistisairauksiin usein liittyvien kielellisen ilmaisun ja ymmärtämisen pulmien (Laine 2020) osalta: miten enemmän sanattoman kommunikaation väyliä käyttävää osallistujaa ymmärretään etänä? Entä miten heikkonäköinen muistisairas osallistuja ymmärtää ruudulla mallinnetun ohjeen – saadaanko hänet osallistumaan etänä ilman ”tavallista” vuorovaikutusta tai kädestä pitäen ohjaamista? Toisaalta luotettiin siihen, että omaishoitajat ovat usein varsin kyvykkäitä käyttämään etäyhteyden mahdollistavia laitteita tai oppimaan esimerkiksi mikrofonin vaientamista eri toimintojen mukaan ryhmän aikana. Ohjeita etäyhteyden toimintojen käyttöön annetaan sekä suullisesti että piirretyillä tai etäruudulla jaetuilla kuvasymboleilla. Vantaan etäryhmässä pilotoidaan myös kotihoidossa käytössä olevaa etäyhteystablettia, jossa kaikki toiminnot voidaan toteuttaa osallistujien puolesta ohjaajien toimesta. Etätoimintana toteutetuissa Uusia säveliä etsimässä -musiikkitoimintaryhmissä on huomattu, ettei tekniikka ole este osallistumiselle. Toki toimintaan ovat varmastikin ohjautuneet ne muistiperheet, joissa omaishoitaja ei ole lähtökohtaisesti vierastanut ruudulla tapahtuvaa etäkohtaamista. On myös tehty kokemuksien karttuessa huomioita rajoitteista, jotka ovat ominaisia juuri etätoiminnalle: ajoittaiset kuuluvuusongelmat erityisesti musiikin toistossa, johon kuitenkin voi tietyin säädöin vaikuttaa; pienien viiveiden aiheuttama hämmennys kommunikaatiossa ja yhteismusisoinnissa; etätilanteen dynamiikan vaikutus eri yksilöiden osallistumiseen jne. Etänä toteutettavan digitaalisen hoidon suurimpia hyötyjiä ovat henkilöt, jotka eivät pääse lähihoitoon, kokevat stigmatisoitumista toimintarajoitteensa vuoksi sekä syystä tai toisesta jännittävät harjoituksiin osallistumista samassa tilassa muiden kanssa (Puolakanaho 2021). Koronarajoitusten aikana alkaneen Helsingin etäryhmän sekä vasta tänä syksynä alkaneen Vantaan etäryhmän kokemukset ovat olleet pääosin ilahduttavia. Osallistumaan ovat päässeet nekin omaishoitoperheet, jotka eivät muuten kyenneet vaikkapa koronarajoitusten vuoksi tai jaksaneet omaisen pitkälle edenneen muistisairauden tai liikuntaesteiden vuoksi lähteä lähitoimintaan. Osallistujat ovat kertoneet tehneensä joitain ryhmien harjoitteita myös muulla ajalla: on katsottu elokuva, jonka musiikki ryhmässä herätti hyviä muistoja tai etsitty runoja lyriikkateemaiselle ryhmäkerralle. Osallistujat ovat nauttineet etänä toteutetuista musiikkiharjoituksista ja toivemusiikin toteuttamisesta elävänä taiteena. Toisille harjoitusten jälkeen viriävä keskustelu on vaikuttanut tärkeämmältä. Etä- vai lähiryhmään? Muistiperheiden musiikkitoimintaryhmissä on sekä lähi- että etätoteutuksissa annettu ryhmäkertojen väleille pieniä kotitehtäviä, joita on tehty vaihtelevalla innolla. Omaishoitaja on avainasemassa muistamaan ja jaksamaan tehtävän, mutta tehtävät on suunniteltu niin, että niiden tekeminen on vuorovaikutuksellista ja mahdollista myös muistisairaille. Myös etäryhmiin on syntynyt vähitellen tietynlainen dynamiikka, joka useimmiten innostaa kaikkia osallistumaan, mutta joskus saattaa myös jarruttaa osallistumista. Ainakin yksi omaishoitoperhe on halunnut etäryhmää kokeiltuaan lopulta kuitenkin siirtyä hankkeen lähiryhmään. Muistiperheiden etäryhmien osallistujien spontaanin palautteen perusteella ohjaajat ovat onnistuneet etätoiminnan suunnittelussa hienosti. Ohjaajien keskinäisessä työnohjauksessa on vaihdettu onnistumisen kokemuksia ja vinkkejä toimivimmista harjoitteista. Kun omaishoitaja on ihmetellyt ohjaajille: ”Miten olette saaneet nuo meidän miehetkin puhumaan tai soittamaan”, on onnistuminen huomattu ja analysoitu, miten toiminnasta saatiin mukaansatempaavaa. Taiteen moninaiset mahdollisuudet omaishoitoperheiden hyvinvoinnin tukemisessa kerätään yhteen loppupalautteita analysoiden sekä hankkeeseen liittyvän seurantatutkimuksen keinoin. Vaikuttavuuden arvioinnissa yhtenä menetelmänä hyödynnetään positiivisen mielenterveyden SWEMWBS-mittaria (Pasanen, Tamminen, Martelin & Solin 2021). Toiminnasta kerättyä tietoa koostetaan hankkeessa vuoden 2023 aikana. Kenties aineistosta hahmottuu myös vastaus sille, millaisille muistiperheille voidaan suositella jatkossa etäryhmään osallistumista. Ryhmiä ohjanneena psykologina käsitykseni on, että lähiosallistuminen on antoisampaa ja sitouttavampaa, mikäli se on mahdollista, mutta etäosallistuminen madaltaa mukaan tulemisen kynnystä. Molempia toimintamuotoja on väestön ikääntyessä kehitettävä.   Kirjoittaja Eeva Tawast on psykologi ja Metropolia Ammattikorkeakoulun psykologian lehtori. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen (2021–2023) asiantuntijana hän keskittyy omaishoitajien mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja omaishoitoperheiden voimavarojen vahvistamiseen.   Lähteet Erkinjuntti, Timo, Remes, Anne, Rinne, Juha & Soininen, Hilkka 2015. Muistisairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Fancourt, Daisy & Finn, Saoirse 2019. What is the evidence on the role of the arts in improving health and wellbeing? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. Health Evidence Network (HEN) synthesis report 67. FINGER 2022. THL:n tutkimushanke, ks. esim. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/finger-tutkimushanke Karrasch, Mira, Hokkanen, Laura, Hänninen, Tuomo & Hietanen, Marja 2020. Normaali ikääntyminen ja muistisairaudet. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim. Kulttuurihyvinvointi 2022. Turun amk:n tki-toiminnan tutkimusryhmä. Laine, Matti 2020. Kielelliset häiriöt. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021 (viitattu 21.11.2022). Omaishoitajuus 2022. Muistiliiton omaishoitajuutta käsittelevä verkkosivusto. Pasanen, Tytti, Tamminen, Nina, Martelin, Tuija & Solin, Pia 2021. Positive mental health of Finnish people living alone: The Role of circumstantial factors and leisure-time activities. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021; 18. Puolakanaho, Anna-Mari 2021. Digitaalisen hoidon hyödyt. Esitys Terveyspsykologian päivillä 5.11.2019. Rosenlöf, Anna-Mari & Lilja-Viherlampi, Liisa-Maria 2019. Kulttuurihyvinvointia luovalla twistillä. Talk-magazine 2019: 12–15. Särkämö, Teppo 2021. Musiikilla jarrutetaan muistisairauksien etenemistä. Särkämö, Teppo, Pitkäniemi, Anni & Siponkoski, Sini-Tuuli 2022. Musiikki neurologisessa kuntoutuksessa. Teoksessa Louhivuori, Jukka, Saarikallio, Suvi & Toiviainen, Petri (toim.) 2022. Musiikkipsykologia. Jyväskylä: Eino Roiha -säätiö, s. 575-601. Squire, Larry 2004. Memory systems of the brain: a brief history and current perspective. DOI: 10.1016/j.nlm.2004.06.005 Vasama, Tanja 2022. Kolmasosalla yli 65-vuotiaista on heikentynyt tiedonkäsittely tai dementia, arvioi tutkimus. HS Tiede 26.10.2022.