Kerroin aiemmassa blogikirjoituksessani kokemuksistani kansainväliseen Creative Classroom -kumppanuushankkeeseen ensimetreillä. Nyt tarkastelen ensimmäiseen työpajaan valmistautumista kouluttajana.
Hankkeen puitteissa järjestettäisiin neljä työpajaa, joihin valmistautuminen aloitettiin hyvissä ajoin, jotta räätälöity koulutus olisi mahdollisimman hyvin osallistujien tarpeet ja koulujen informaatio- ja viestintäteknologioiden käytön huomioiva.
Virolaisissa kouluissa toteutettiin projektin alkupuolella laaja kysely, mikä oli rakennettu hyödyntäen Viron kansallista elinikäisen oppimisen strategiaa. Kyselyssä kartoitettiin koulujen digitaalisia infrastruktuureja, tieto- ja viestintätekniikan käytänteitä ja kompetensseja sekä opettajien koulutustarvetta.
Tallinnan yliopiston vanhempi tutkija Mart Laanpere koosti englanniksi kyselyn tulokset, mitkä toimivat meille kouluttajille pohjana tulevien, osallistujille kustomoitujen neljän työpajan suunnitteluun. Kyselyyn vastasi 165 koulua ja aineistot olivat mielenkiintoisia, mutta kyselyn luonteen vuoksi niistä ei voinut päätellä esimerkiksi taustalla olevia pedagogisia lähtökohtia. Työpajoihin osallistuisi 20 pilottikoulun edustajaa eri puolilta Viroa.
Mainintana, että Suomessa julkaistiin toukokuussa 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuna raportti Perusopetuksen oppimisympäristöjen digitalisaation nykytilanne ja opettajien valmiudet hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä, joka tarjoaa yleiskuvan siitä, millainen on oppimisympäristöjen digitalisaation nykytilanne Suomessa ja minkälaiset ovat opettajien valmiudet niiden hyödyntämiseen perusasteella. Laajasta materiaalista löytyy vertailtavia kohtia Virossa hankkeen puitteissa toteutettuun esikyselyyn.
Emme Patrik Ausderaun kanssa täällä Suomessa tarkemmin tienneet, millaisia taustoja osallistujilla olisi, mikä oli ihan hyvä suunnittelussa varsinaisten työpajojen sisältöihin keskittymisen kannalta. Sama tilannehan on usein opetuksessakin: ilman ennakko-oletuksia osallistujista voi toteutuksen suunnitella osaamistavoitteet huomioiden ja luokkaan on lähdettävä avoimin mielin.
Toki uuden ryhmän kohtaaminen on aina aika jännittävää. Oli sitten kyse koulutuksesta tai opetuksesta, toiminnan fasilitoijan tulisi mielestäni pystyä antamaan tilaa kohtaamistilanteessa osallistujille toiveineen ja tarpeineen sekä olla valmis reagoimaan tilanteeseen ja muuttamaan tarvittaessa käytännön toteutusta.
Pidimme hankekumppaneiden kanssa syksyn 2014 ja alkukevään 2015 aikana etäpalavereita, joissa keskusteltiin tulevien työpajojen muodollisista ja sisällöllisistä seikoista. Keskusteluissa nousi esiin myös tarve paneutua pedagogisiin näkökulmiin, jotta vältyttäisiin “tekniikka edellä” -lähestymisestä. Mielestäni tämä on tärkeää kun puhutaan tieto- ja viestintätekniikan mahdollisista vaikutuksista opetukseen.
On hyvä kysyä, mihin ja mitä varten tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään? Mitkä ovat ne osaamistavoitteet, joiden saavuttamista tekniset vaihtoehdot tarjoavat tukea? Mikä on tekniikan käytön tuoma lisäarvo opetukseen? Entä rajoitukset? Miten tekniikan käyttö nivoutuu niihin pedagogisiin näkemyksiin, jotka ovat opettamisen lähtökohtina? Mihin ja miten tekniikalla vaikutetaan?
Tieto- ja viestintätekniikka tarjoaa mahdollisuuksia uudenlaisiin oppimistilanteisiin, mutta tekniikoiden käyttö tekniikan vuoksi ei ole nähdäkseni riittävä lähtökohta opetuksen suunnitteluun. Tekniikka on väline. Tulevaisuusskenaarioiden supertekoälyn mahdolliset vaikutukset ovat asia erikseen.
Hankkeen aikana keskustelimme paljon myös digitalisaatiosta, mutta rajaan ne pohdinnat laajuudessan tarkoituksella tästä kirjoituksesta pois. Toimintaympäristöjen ja -kulttuurien digitalisoituminen ovat toki ydinteemoja koko hankkeessa. Itse jäin ennen ensimmäistä kasvokkain tapaamista kaipaamaan vielä enemmän aikaa pohdiskelevaan keskusteluun. Toki luotin samalla siihen, että olemme kovassa asiantuntijaseurassa.
Ensimmäisessä työpajassa teemoina olisivat trialoginen oppiminen sekä ”flipped classroom” eli käänteisen opetuksen keinot ja käytännöt digitaalisin välinein.
Patrickille ja minulle varattiin muutama osio ensimmäiseen työpajaan, joten tekemistä riitti hankkeen parissa ennen huhtikuuta. Samalla tutustuimme toisiimme ja hoidimme osaltamme muita hankkeeseen liittyviä asioita. Patrick on ollut mukana Knork-hankkeessa ja käynnistimme yhteistyön muun muassa Helsingin Yliopiston Sami Paavolan kanssa. Hanketyöskentely voikin poikia mielekästä verkostoitumista eri hankkeiden välille.
Kuten omassa opetuksessamme Metropoliassa, toteutuksen suunnitteluun täytyi varata riittävästi aikaa. Paneutua tausta-aineistoihin, valmistella materiaalit ja ohjeet, sopia työnjaosta, visioida käytännön tilanteet rytmityksineen, uudelleen arvioida suunnitelmia pohtien, tukevatko valinnat varsinaisia tavoitteita oppimisesta. Ja tehdä ainakin yksi varasuunnitelma. Eli tehdä sitä “lähes näkymätöntä työtä”, jotta osallistujien oppiminen mahdollistuisi.
Ei kommentteja