Pääkaupunkiseudulla on pitkään kärvistelty muodollisesti kelpoisten päiväkodissa työskentelevien ammattilaisten pulasta. Monissa varhaiskasvatusyksiköissä toimii paljon opiskelijoita ja kouluttamattomia henkilöitä. Paikoin päiväkoteihin ei löydy työntekijöitä lainkaan.

Kuitenkin opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen sanoin: ”Varhaiskasvatuksen korkean laadun tärkein tae ovat päiväkodin osaavat ammattilaiset. Nykypäivän varhaiskasvatus on suunnitelmallista, tavoitteellista ja pedagogista työtä, jota tekevät kolmen alan ammattilaiset yhdessä: kasvatustieteen kandidaatit, sosionomit ja lastenhoitajat.”

Moni sosionomiopiskelija aloittaakin kokopäivätyön esimerkiksi lastentarhanopettajana tai muussa varhaiskasvatuksen tehtävässä jo opiskeluaikana. Tällöin elämänhallintataidot joutuvat koville. Mistä aika ja energia sekä työhön että opiskeluun? Ehkä elämässä on lisäksi muutakin, kuten perhe tai harrastus.

TOTEEMI -hankkeen tavoitteena on kokeilla ja kehittää opintopolkuja uusien, tehokkaiden ja joustavien palkkatyön opinnollistamisen käytänteiden avulla. Metropolian sosiaalialan tutkinto -ohjelmassa valmisteltiin opinnollistettu “TOPI – Vaka pedagoginen toiminta -opintojakso”. Kokonaisuus on lukukauden mittainen vaihtoehto työssäkäyville opiskelijoille.

Miten rakensimme TOPI -ratkaisuamme?

Valitsimme opinnollistamiskokeiluun kaksi laajaa opintokokonaisuutta opetussuunnitelman viimeiseltä vuodelta varhaiskasvatuksen menetelmä -opintojakso (10 op) ja harjoittelu (20 op). Opintokokonaisuuden tavoitteet ja sisällöt muokattiin valtakunnallisen AMK-verkoston varhaiskasvatusverkoston laatimien varhaiskasvatuksen sosionomin osaamistavoitteiden suuntaisesti yhdistämällä ja valitsemalla niitä em. opintojaksoista.

Valittujen sisältöjen ja tavoitteiden pohjalta muodostimme seitsemän moduulia, joissa jokaisessa on Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista tunnistettu erilainen näkökulma.

Jokaiseen moduuliin suunniteltiin tehtävä tai tehtäviä, jotka kerättiin digitaaliseen moodle-työskentelypohjaan. Opiskelijoilta edellytettiin koko lukukauden mittaista työsuhdetta varhaiskasvatusyksikköön sekä sieltä nimetty ohjaava mentori. Vaikka opiskelu tapahtui pääsääntöisesti itsenäisesti, opiskelijat saivat palautetta työyhteisöstään, opiskelutovereiltaan ja opettajiltaan sekä moodlessa että tapaamisista oppilaitoksessa. Metropolian opettajat tapasivat opiskelijoita ja mentoreita myös ohjauskäynneillä työpaikalla.

Kokemukset rohkaisevat

Opintokokonaisuuden suorittaneilta kahdeksalta opiskelijalta ja heidän mentoreiltaan kerättiin palautetta sekä jakson aikana yhteisissä tapaamisissa että sen päätteeksi Focus Group haastatteluissa.

Opiskelijoiden mukaan  lukukausi oli tiivis, osin vaativa ja rankka, eikä vapaa-aikaa juurikaan jäänyt. Pääosin he kokivat olleensa työpaikalla ensisijaisesti työssä. Kelpoisuuden saaminen toimi vahvana motivoivana tekijänä. Eri opiskelijoiden ja työyksikköjen toimintatavoissa oli suuria eroja ja näin myös kokemukset työn ja oppimistehtävien tekemisen yhdistämisestä vaihtelivat.

Opiskelijat kertoivat tällaisen opiskelun vaativan opiskelijalta vahvaa motivaatiota oppia uutta ja saattaa opinnot loppuun. Sinnikkyys, joustavuus ja sitoutuminen olivat ominaisuuksina, joita he pitivät tärkeinä onnistumistekijöinä. Opiskelijat mainitsivat tarvinneensa itseohjautuvuutta, kykyä itsereflektioon, taitoa suhtautua kriittisesti omaan toimintaansa sekä priorisointi- ja suunnittelukykyä. Monien asioiden yhtäaikainen hallinta parani loppua kohti ja jotkut opiskelijat kertoivat oppineensa kevään kuluessa hahmottamaan miten toimia. He oppivat myös olemaan itselleen armollisuutta: joissakin tilanteissa ihan hyvä riittää, ei aina tarvitse olla loistava.

Mentorit painottivat edellytyksenä opiskelijan valmiutta itsenäiseen työskentelyyn ja aikaansaapuutta. Myös yleiset työelämätaidot auttavat selviytymään. Vaikka oppilaitoksesta ja työpaikalta saa tukea jonkin verran, suurin osa tehdään itse. Vahva oppimismotivaatio ja kiinnostus alaa kohtaan lisää mahdollisuuksia ”oppia ihan valtavasti, ettei tyydy siihen mitä osaa – uskaltaa lähteä mukavuusalueelta”.

Kokeilussa opiskelijalla oli kaksoisrooli: opiskelijan ja lastentarhanopettajan. Hän työskenteli tullakseen paremmaksi työntekijäksi, kuten eräs opiskelija asian ilmaisi. Työyhteisön hyväksyntä kaksoisroolille auttoi opiskelijaa liikkumaan roolien välillä. Selkeät sopimukset yhteisistä keskustelu- ja ohjausajoista toivat opiskelijalle turvallisuuden tunnetta.

Haastatellut totesivat, että parhaassa tilanteessa samassa ryhmässä olisi työskennellyt kaksi lastentarhanopettajaa. Tämä oli kuitenkin mahdollista vain harvoin. Opiskelijat pitivät hyvänä ratkaisuna, jos heillä oli mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka toimi heidän mentorinaan.

Työyhteisön hyvät käytännöt tukivat opiskelijan oppimista. Toisaalta työyhteisön jäsenet joutuivat miettimään esim. opiskelijan projekteista ja tehtävistä nousseita asioita, perustelemaan omia toimintatapojaan ja arvojaan. Eräs mentori kertoi opiskelijan aktiivisesti jakaneen työyhteisössä opiskelussa saamiaan uusia oivalluksia, materiaaleja yms. tiimeissä ja   keskusteluissa. Toinen mentori kertoi, että opiskelija ei hänen mielestään ole jakanut työyhteisölle paljonkaan tietoja opiskelustaan. Kokeilusta seurannutta ammatillisen keskustelun lisääntymistä työpaikalla koettiin positiivisena asiana.

Mikä tukee tavoitteiden saavuttamista?

Opiskelijoiden lähtökohdat olivat erilaiset: joku oli toiminut vuosia lastentarhanopettajan tehtävässä, toinen vasta aloitteli uraansa. Opiskelijat kokivat  hyvänä, että heidät ”pakotettiin” jaksolla perehtymään uuteen kirjallisuuteen ja teoreettisiin näkökulmiin, koska se oman työn ohessa usein jää. Työssä ei tavallisesti myöskään saa juurikaan palautetta. Vertaispalautteen ja muiden opiskelijoiden töiden lukeminen oli hyödyllistä – niistä sai oivalluksia.

Opiskelijat kokivat saaneesta työyhteisössään ohjausta vaihtelevasti. Varhaiskasvatusyksikön kehittämisrakenteet, kuten peda-tiimit ja erilaiset työryhmät, joiden jäseniksi opiskelijat pääsivät olivat hyödyllisiä. Myös yksikön ulkopuoliset sosiaalisen median ja muut keskustelumahdollisuudet mainittiin haastatteluissa.

Opiskelijoiden mielestä selkeä aikataulu auttoi rytmittämään työskentelyä: moduulin tehtävät ja niiden sisäinen, toistuva rakenne helpottivat työskentelyä. Rakenne sisälsi myös ”vaihtoehtoja, variaatioita, mikä sopii omalle lapsiryhmälle”. Työskentelyssä pyrittiin joustavuuteen:jos joskus poikkesi ohjeista, sekin hyväksyttiin: ”sanottiin – hyvä, että olet oivaltanut tehdä eri tavoin”.

Miten osaamisen syventyi?

Keskusteluissa todettiin jo olemassa olevien tietojen ja taitojen vahvistuneen. Uuden Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (VASU) voimaantulo käynnisti kaikissa mukana olleissa tarpeita kehittää toimintatapoja . Kehittämistyö helpotti opiskelijoiden mahdollisuutta jäsentää omia ajattelumallejaan peilaten niitä yhdessä muun henkilökunnan kanssa.

Sekä opiskelijat että mentorit kertoivat opiskelijoiden tietoisuuden pedagogisesta ajattelustaan vahvistuneen opintojakson aikana. Työn suunnittelu-, toteutus- ja arviointitaitojen koettiin syventyneen eri tasoilla ja erilaisilla aikajänteillä. Opiskelijat paneutuivat lisäksi kirjallisuuteen ja oppivat hallitsemaan uusia menetelmiä. Oman ohjaustavan purkaminen ei ole kuitenkaan mahdollista kerralla, vaan sitä pitää muovata tarkoituksenmukaisempaan suuntaan pikkuhiljaa.

Mitä seuraavaksi?

Mentorin rooli koettiin tärkeäksi kehittämiskohteeksi. Ohjaus- ja reflektiokeskustelujen esimerkiksi järjestämistä helpottaisi, jos mentori työskentelisi samassa ryhmässä. Opiskelijoiden arvion mukaanoppiminen helpottuu, kun voi luottaa, että työelämässä saa ohjausta. Opiskelijat toivoivat lisää palautetta, tuli se sitten oppilaitoksesta tai työtovereilta. Eräs työelämän edustaja totesi, että tämäntyyppinen opiskelu vaatii opiskelijalta kypsyyttä, sillä omaksuttavaa on paljon. Lastentarhanopettajan identiteetin rakentuminen vaatii aikaa ja ohjausta.

Jatkossa haasteena on lisäksi, miten saamme aktiivisemmin työelämän edustajia ideoimaan tämäntyyppisen opiskelun kehittämistä ja toiminnan sitomista hyödyttämään myös varhaiskasvatusyksikön työtä.

Lisäksi haasteena on lokuussa 2018 voimaan tullut uusi Varhaiskasvatuslaki. Se muuttaa varhaiskasvatuksessa toimivien ammattilaisten nimikkeitä ja työnkuvia. Siirtymäajan vuoksi varhaiskasvatuspolun valinneet sosionomit ovat toistaiseksi vielä kelpoisia lastentarhanopettajan tehtäviin, mutta tulevaisuudessa sosionomien työnkuva päiväkodissa muuttuu merkittävästi ja myös sen tukemiseen tarvitaan erilaisia koulutuksellisia ratkaisuja.

Kirjoittaja

Anna-Riitta Mäkitalo työskentelee Metropoliassa sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Suuri osa hänen työstään on sosionomiksi valmistuvien opiskelijoille ohjaamista ja opettamista käyttäytymistieteellisissä, erityisesti varhaiskasvatukseen ja erityiseen tukeen liittyvissä, teemoissa. Hän toimii myös kansallisessa ja kansainvälisessä hanketyössä. Anna-Riitta on kiinnostunut erityisesti täydennyskoulutuksesta, coachingistä ja työnohjauksesta.  Hänen harrastuksiinsa kuuluvat luonnossa – ja vähän sisälläkin – liikkumisen lisäksi tarinat ja kuva.

Mitä haluamme viestittää tunteista toisillemme? Vai haluammeko kätkeä tunteemme? Millä tavalla kerromme tunteistamme? Millaista tunneilmastoa olemme osaltamme kertomisen tyylillämme luomassa? Miten tunteisiimme reagoidaan?

Taistelijasta Tulevaisuuden rakentajaan

Löysimme kolmen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden teksteistä [1] seitsemän erilaista tapaa kertoa merkityksellisistä tunnekokemuksista korkeakouluopintojen aikana. Opiskelijoiden tunnekuvaukset luokittuivat selviytyjän (oppijan), taistelijan-, kiitollisen-, tulevaisuussuuntautuneen-, epäammatillisen opettajan-, turhautuneen- ja pettyneentarinaan (ks. Taulukko 1). Kuvaukset liittyvät muihin opiskelijoihin, opettajiin, sekä esimerkiksi tietoteknisiin järjestelmiin – opintoja edistävinä tai hidastavina (tai mielipahaa aiheuttavina) asioina.

Taistelijan tarinassa kertomukset liittyivät jonkin tilanteen voittamiseen tai positiivisen lopputuloksen saavuttamiseen. Kuvauksissa oli taisteluhenkeä. Tähän kuvaukseen liittyi myös epäoikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden kuvauksia.

”IT linjalle ei haluta opiskelijoita, joilta puuttuu Y- kromosomi.”

Kiitollisen tarinassa puolestaan kuvailtiin vuosien varrella saatua tukea, jota saatiin muilta opiskelijoilta tai opettajilta. Tuki ja opiskelijan elämäntilanteen ymmärtäminen oli auttanut opinnoissa eteenpäin.

”Olin kiitollinen opettajalle, että hän jaksoi auttaa, vaikka selvästi hänenkin aikataulunsa oli yleensä todella kiireinen.”

”Yksi opettajista oli myötätuntoinen, pahoitteli asiaa ja sanoi että epäreilu juttu.”

Tulevaisuutta rakentavien opiskelijoiden kertomuksissa kuvailtiin määrätietoista asennetta ja tulevaisuussuuntautuneita tekoja opintojen loppuun suorittamiseksi. Niissä opiskelijan hallinnantunne ja minäpystyvyys tulivat selväsi esille. Opiskelija kuvaili haasteellisia tilanteita, mutta samalla hänellä on selviä suunnitelmia siitä, kuinka hän aikoo edetä opinnoissaan.

”Tiedän mitä haluan, vaikka opettaja ei tietäisikään/antaisi selkeää vastausta.”

Taulukko 1. Perustuu esitykseen “Between despair and joy – emotions as guides for lifelong learning” (Maria Ekström & Eija Raatikainen), joka pidettiin Wienissa (6^th Teaching and Education conference 1.10.2018)

Tunteisiin voi vaikuttaa -tunneviestintä kehittää emotionaalista kompetenssia

Rantanen (2015, 17) muistuttaa, että tunteisiin vaikuttamiseen on olemassa monia keinoja, vaikkakin näitä keinoja ei systemaattisesti opeteta missään. Kyse ei ole suostuttelusta, houkuttelusta tai oman tahdon läpi saamisesta, vaan siitä, että hallitsee tunteet ja valjastaa niissä piilevän energian oman toiminnan käyttövoimaksi. Tunteisiin vaikuttamalla, voisimme ratkaista suotuisasti monta tilannetta.

Millaisia keinoja opiskelijoilla sitten voisi olla tunteiden hallitsemiseksi ja niihin vaikuttamiseksi? Miksi tunteisiin ylipäätänsä pitäisi vaikuttaa? Rantasen (2015) mukaan tunteisiin vaikuttaminen voidaan jakaa kuuteen osaan

1a. Omien negatiivisten tunteiden käsittely

1b. Omien positiivisten tunteiden herättely

2a. Toisten ihmisten negatiivisten tunteiden kohtaaminen

2b. Toisten ihmisten positiivinen herättely

(3a. Organisaation negatiivisten tunteiden kohtaaminen & 3b. Organisaation positiivisten tunteiden herättely ja vahvistaminen).

Tunteisiin vaikuttaessa, on siis hyvä pohtia sitä kenen tunteista puhutaan, ja puhutaanko negatiivisten tunteiden käsittelystä vai positiivisten tunteiden herättelystä. Luokittelu on pelkistävä, mutta myös selkeä. Se on ensimmäinen askel tunteiden jäsentämiseksi.

Tunteet jaetaan usein positiivisiin ja negatiivisiin, vaikkakin käytännön elämässä ne ovat vain suhteessa tiettyyn tilanteeseen, positiivisia tai negatiivisia. Ne eivät ole arvotettavissa olevia, vaan yhtälailla ”negatiiviset” tunteet sisältävä eteenpäin vievää energiaa, tai vastaavasti ”positiiviset” tunteet voivat hidastaa uudistamista. Merkityksellisintä lienee se, millaisen tunnejäljen (Emotional Footprintin) jätämme kohtaamisissa jälkeemme? Onko se negatiivinen vai positiivinen? Opiskelijoiden kohdalla tunteiden vaikuttamiseen ja niiden hallitsemiseen on monia perusteluja:

• opiskelija tunnistaa, hallitsee ja osaa hyödyntää tunteisiin liittyvää energiaa
• positiiviset tunnekokemukset opintojen aikana edistävät joustavuutta ja avoimuutta uudelle tiedolle (Bolte & Goschke 2010)
• opiskelija enemmän rakentaa ja ylläpitää yhteistyötä, kuin murentaa ja hajottaa yhteistyötä, kun tunteita osataan tunnistaa ja käsitellä tilanteeseen sopivalla tavalla
• tunnetaidot vahvistuvat käyttämään tunteita voimavarana myös tulevaisuudessa työelämään siirryttäessä (–> Emotionaalinen kompetenssi vahvistuu).
  • → työssäjaksaminen ja työn hallintakyky kohentuu

Positiivinen puhe luo positiivista tunneilmastoa

On todettu, että jo pelkkä tunnetilan muuttaminen myönteisempään suuntaan lisää ihmisen luovaa ajattelua, sosiaalisuutta, parantaa immuunijärjestelmää sekä heikentää epäitsekkyyttä (Lyubomirsky, King & Diener 2005). Tunteilla on suuri merkitys opintoihin, motivaatioon, onnistumiseen ja hyvinvointiin (kts mm. myös Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016). Pitkään jatkuvien negatiivisten tunteiden on puolestaan osoitettu lisäävän sairastavuutta (Rantanen 2015, 22). Muun muassa nämä tekijät puoltavat vahvempien tunnetaitojen puolesta. Työurien pidentyessä ei ole merkityksetöntä millainen tunneilmasto työssä vallitsee.

Opiskelijoiden opinnoissa etenemisen, ja jaksamisen, mutta myös myöhemmin työelämässä selviytymisen näkökulmasta on kiintoisaa kysyä sitä, jatkuuko opintojen aikana hyväksi koettu tunteista puhumisen tapa myös valmistumisen jälkeen työelämään siirryttäessä? Siirtyykö tunteista puhumisen tapa yhteisöstä toiseen vaihdettaessa, vai omaksummeko uudessa työyhteisössä sen tavan puhua (tai olla puhumatta tunteista?). Muuttuuko opintojen aikainen tunnepuhe automaattisesti positiiviseksi työelämään siirryttäessä, vai voiko sitä tunnetaitoja ja tunteista puhumisen tapaa tiedostaa ja harjoitella jo opintojen aikana?

Keskeinen edellytys onnistuneille kohtaamisille on Taipaleen (2016) mukaan se, että kykenemme tavoittamaan muiden ihmisten tunteet sekä sen mitä he milloinkin aikovat ja ajattelevat. Kyse on hyvinvoinnista, työhön sitoutumisesta, mutta myös ihmisten suorituskyvystä; tyytyväiset työntekijät jaksavat työssään paremmin.

Lähteet:

Bolte, A., & Goschke, T. 2010. Thinking and emotion: Affective modulation of cognitive processing modes. In Towards a Theory of Thinking (pp. 261-277). Springer, Berlin, Heidelberg.

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016. http://www.yths.fi/kott2016

Lyubomirsky, S., King, L. & Diener, E. 2005. The Benefits of Frequent Positive Affect: Does Happiness Lead to Success? Psychological Bulletin. Vol. 131, No. 6, 803– 855.

Polkinghorne, D. E. 1988. Narrative Knowing and the Human Sciences. New York: State University of New York Press, Albany.

Rantanen, J.2015. Vaikuta tunteisiin. Lisää voimaa tekemiseen. Talentum.

Taipale, J. Empatia ja samaistuminen yhteisöjen perustana. 3/2016. Osviitta.

[1] Teksti perustuu Wihurin rahaston Tunnetutkimukseen (2018), joka keskittyy merkityksellisten tunnekokemuksien tutkimiseen ja tunnetaitojen kehittämisen korkeakoulukontekstissa. Tutkimuksessa on kerätty aineistoa sekä opinto-ohjaajilta että opiskelijoilta 3AMK-kontekstissa. Opiskelijat (n=43) kertoivat merkityksellisistä tunnekokemuksista ja -tilanteista, jotka liittyvät opintoihin. Tutkimuksessa käytettiin Critical Incident -menetelmää ja narratiivista lähestymistapaa (Polkinghorne 1988). Aineisto kerättiin osana Tutu -hanketta Metropoliasta, Laureasta ja Haaga-Heliasta keväällä 2017.  Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla. Lisäksi on kriittisesti hyvä muistaa myös se, että keräämämme tarinat olivat vain tiettynä hetkenä tuotettuja, ja siten opiskelijoilla on luonnollisesti monia erilaisia merkityksellisiä tunnekokemuksia. Ne eivät jää yhteen kertomisen tapaan.

Monen opiskelijan arkea on työssäkäynti opiskelun ohella. Onnellisimmat työskentelevät jo opintojen aikana oman alansa töissä. Mutta ovatko nämä kaksi eri maailmaa vai onko työelämän ja oppilaitosten välillä siltoja ja aitoa yhteistyötä? Onko työn ja opiskelun yhdistäminen hidaste molemmille vai pikemminkin hyödyllinen sijoitus molemmille? Metropolia Ammattikorkeakoulussa olemme panostaneet sellaisten tapojen kehittämiseen, joilla työelämä ja opiskelu hyötyvät toisistaan. Yhtenä tapana on kehitetty työelämälähtöistä innovaatiotoimintaa, joka toteutuu käytännössä innovaatioprojektiopintojen yhteydessä. Tässä blogikirjoituksessani pohdin mainion ja inspiroivan esimerkin avulla, mitä yhteistyö voi parhaimmillaan olla.

Raiteidenohjausprojekti innovaatio-opintoina

Harri Sakki opiskelee sähkötekniikkaa työn ohella.

Sähkötekniikan monimuoto-opinnoissa opiskeleva VR:n projektipäällikkö Harri Sakki tekee yhdessä kahden muun opiskelijatoverinsa kanssa raiteiden ohjaukseen liittyvän ohjausjärjestelmän pilotoinnin Helsingin Vuosaaren satamaan. Projekti tehdään VR:llä Helsingin Vuosaaren sataman tilauksesta ja samalla Harri opiskelutovereineen saa projektista opintopisteitä. Työnantaja hyötyy ja opinnot edistyvät – kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Kävimme Harrin kanssa intensiivistä keskustelua projektista ja sen tuottamista työelämävalmiuksista sekä innovaatiotoiminnasta.

Työelämälle lisäarvoa opinnollistamalla projekteja

Kun haastattelussa kysyin, mihin oheinen innovaatioprojekti heitä haastaa, sain vastaukseksi, että heillä on oikea asiakas, joka hakee innovaation kautta säästöä omiin kuluihinsa ja toisaalta systeemiin toimintavarmuutta. Eli tavoitteena on tuottaa asiakkaalle lisäarvoa innovaatiolla.

Lisäksi tarkistin, että haastaako projekti teknisesti heitä – vastaus oli, kyllä vain. Innovaatio-opinnoissa he tekevät taustatyötä asiaan liittyen sekä ajatusta ja suunnitelmaa toteutukselle. Varsinainen käytäntö jää kesään, jonka jälkeen nähdään hyödyttääkö asiakasta tuotettu innovaatio. Suunnitelmissa on, että työtä jatkaisi joku opiskelija opinnäytetyönään. Tällöin saataisiin tietoa käytännön kokemuksista ja oppilaitoksen ja työelämän yhteistyö jatkuisi saumattomasti.

Opiskelijalle työelämätaitojen vahvistumista

Keskustelussa nostin esille kansainvälistä TOP 10 listaa työelämätaidoista ja peilasimme, kuinka ne näyttäytyvät tällä tavalla toteutetuissa innovaatio-opinnoissa. 

• Haastattelussa tuli hyvin esille, että tämän tyyppinen työskentely vaatii verkostoitumista, johon he ovat saaneet apua alan valtakunnallisen verkoston ja kontaktien kautta. Erityisesti tiedon etsimisessä on verkostoa pystynyt hyvin hyödyntämään. Myös projektia toteuttaneen opiskelijaryhmän sisällä on verkostoiduttu ja jaettu rooleja.  Niin jokainen tietää, mihin osaltaan keskittyy. WhatsApp ryhmää on käytetty sisäiseen viestintään. Lisäksi on ollut yhteistyötapaamisia osaamista omaaviin yrityksiin kuten Vaisalaan.
• Kaikilla ryhmän jäsenillä on jo vahvaa kokemusta paljon sosiaalisista taidoista ja tunneälystä, joten ne vain on otettu käyttöön työskentelyssä.
• Myös kompleksista ongelmanratkaisua, kriittistä ajattelua ja luovuutta on ja työskentelyssä käytetään, kun prosessissa on vahvasti tuotekehitys mukana. Projektissa on luvattu, että ko. asia viedään käytäntöön. Ideoita on testattu keskenään ja lisäksi on konsultoitu VR asiantuntijoita. 
• Samoin on tarvittu päätöksentekokykyä, joka kyllä on ollut helppoa, koska ryhmä on tottunut työskentelemään yhdessä. Ryhmässä on totuttu auttamaan toisiaan ja hyödynnetty toisten osaamista tarpeen vaatiessa, ehkä näin on tullut kognitiivinen joustavuus esille.
• Voi varmaan lisäksi todeta, että tänä päivänä ei ole työtehtävää, joka ei edellyttäisi palveluorientoituneisuutta ja neuvottelutaitoja. Harri toteaakin keskustelussa, että nämä taidot ovat olleet vahvasti läsnä, sillä innovaatioprojektin toimeksiantajat ovat myös asiakassuhteessa VR:ään. Jos ratkaisu löydetään, sillä voidaan palvella myös muualla Suomessa olevia asiakkaita. Ylipäätään projektiin lähteminen vaatii aina suunnitteluvaiheessa neuvottelua, jotta se palvelisi esitettyä pyyntöä. Työskentelyssä on hyödynnetty Skypeä, jotta on saatu selville, miten muualla jo toimitaan ja onko jo olemassa jotain ratkaisuideoita.

Yhteistyö säästää aikaa, haastaa ja motivoi

Kävimme lopuksi vielä keskustelua innovaatio-opintojen prosessista, onko jokin asia yllättänyt tai vaatinut huomion kiinnittämistä sekä onko jotain, mitä opiskelija haluaisi erityisesti tuoda esille. Harri totesi, että vielä ei ole yllättänyt mikään, koska idea ja perusajatus ovat niin pitkällä. Projekti on myös hyväksytty  Metropoliassa innovaatio-opinnoiksi, sillä se täyttää osaamistavoitteet ja on aito asiakasprojekti.

Projektissa on ollut keskeistä oma olemassa oleva sisällöllinen asiantuntemus, mutta samalla myös se, että se tuottaa tekijälle uutta osaamista. Jos työskentely menee seuraavassa vaiheessa konkretiaan, niin se olisi hieno asia ”sähkön säästöä innovaatiolla” eli etsitään isoja säästöjä tulevaisuuteen.

Harri totesi, että itselle projektin tekeminen työn opinnollistamisen kautta säästää aikaa, haastaa ja motivoi sisäisesti. Voikin siis sanoa, että sellainen  ”Innovaatioprojekti, jonka saa tehdä asiakkaalle motivoi ja vielä kun se lippaa omaa työtehtävää, niin on todella kiinnostavaa ja innostavaa”.

Työelämän ja opintojen kehittämistä Toteemi-hankkeessa

Työelämäläheinen innovaatiotoiminta on ollut Metropoliassa yksi kehittämisen kohde, joka oli myös mukana viime vuonna kansainvälisessä laadun auditoinnissa. Metropolian innovaatio-opintoja on rakennettu yhdessä ja erikseen pyrkimyksenä löytää pedagogisesti toimivia ratkaisuja, joiden avulla voidaan löytää uusia luovia innovaatioita työelämän ja metropolialueen erilaisiin tarpeisiin.

Työn opinnollistamisen TOTEEMI:n pilottihankkeessa lähdettiin osaltaan toteuttamaan uudenlaista pedagogista ratkaisua sähkötekniikan monimuoto-opetuksen innovaatio-opintoihin, jossa saatua kehittämistietoa tässä tekstissä olen avannut. Ideana oli löytää opiskelijoita, joiden töissä tai työpaikalla olisi mahdollisuus toteuttaa opinnot joustavasti ja ketterästi vastaten aitoihin tarpeisiin innovoida ja kehittää uudenlaisia ratkaisuja tai tuoteideoita suomalaiseen liike-elämään.

Toteemi – työstä oppimassa, työhön hanke  toteutetaan 16 ammattikorkeakoulun ja 2 yliopiston yhteistyössä ja kaksikielisenä. Nämä osatoteuttaja-ammattikorkeakoulut ja yliopistot sitoutuvat omilla suunnitelmillaan toimimaan Toteemi-hankkeessa kehittämiskoreissa, joita ovat “Joustavasti työssä”, “Osaamista työstä ja työhön”, ja “Hyvinvointi työssä oppimisessa”.  Metropolian osahanke kuuluu kehittämiskoriin 2: Osaamista työstä – Työssä oppiminen korkeakouluopinnoissa. Tutustu tarkemmin: http://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/toteemi/

Kirjoittaja Johanna Holvikivi toimii projektipäällikkönä Palkkatyön opinnollistaminen osahanke TOTEEMIssa.