Terveyden ja hyvinvoinnin laitos painottaa, että syrjäytymisessä on kyse huono-osaisuuden prosessista, jossa kuormittavat tekijät elämässä ketjuuntuvat ja kasaantuvat päällekkäin. Usein syrjäytymiseen liittyy sosiaalisia, terveydellisiä, kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia (THL: 2019), jotka vaikuttavat toinen toisiinsa. Näin ollen jokaisen syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuoren kuormittavat tekijät rakentuvat yksilöllisesti ja koetaan henkilökohtaisella tasolla, joka vaikeuttaa asian käsitteellistämistä entisestään.

Koska käsitteellistäminen tuntuu hankalalta, voi se juuri siitä syystä ollakin erityisen hedelmällinen pohdinnan ja tutkimuksen kohde. Teemaa kannattaa ainakin yrittää pallotella, eikö?

Käsitteellistämisen risut ja ruusut

Mitä käsitteellistämiseen ja rajanvetoon tulee, onko meidän edes oleellista vetää rajaa syrjäytyneen tai syrjäytymisuhan alaisen nuorten välille? Mitkä ovat risut ja ruusut siinä, että nuoria luokitellaan omiin lokeroihinsa? Pureudutaan tähän vähän syvemmin.

Käsitteet ja niiden rajanveto ovat arkaluontoisia asioita. Käsitteet koetaan henkilökohtaisesti, mutta samalla ne sisältävät voimakkaan yhteiskunnallisen perspektiivin. Päättäjille se tarkoittaa paineita tehdä mitä parhaimpia päätöksentekoja hyvinvointiin liittyen, tukien samalla Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja markkina-arvoa. Veronmaksajat haluavat ottaa myös puheenvuoron tästä ajankohtaisesta teemasta, kun he näkevät, kuinka iso kakkupalanen palkkakuitista menee veroihin.

Perehdytään muutamiin käsitteellistämisen ja rajanvedon “risuun” ensin.

”Risut”

Tarkempi määritelmä ja rajanveto syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä voi syventää nuoren luokittamista käsitteen alaisuuteen. Samalla luokitteleva kulttuuri leimaa nuoria entisestään. Koska kuilu veronmaksajan ja yhteiskunnan kannateltavan roolin välillä nostattaa tunteita, voi luokittelu vaikuttaa siihen, miten yksilö myös kohdataan arkipäiväisessä elämässään.

Viitaten vielä THL:n mainintaan, että syrjäytyneen elämäntilanteeseen voi liittyä

• sosiaalisia
• terveydellisiä
• kulttuurisia
• ja taloudellisia näkökulmia

on mahdollista, että nuoren minäpystyvyyden tunne on alhainen. Minäpystyvyydellä (self-efficasy) tarkoitetaan ihmisen uskomuksia kyvyistään, sekä tunnetta, kuinka paljon he kokevat pystyvänsä vaikuttamaan elämänsä kulkuun (Bandura 1994: 2). Minäpystyvyyden kokemuksen perusteella ihminen tekee valintoja ja reagoi esteisiin ja epäonnistumisiin, joko lisäämällä ponnistelujen määrää tai luovuttamalla (Bandura 1992: 61). Jos terveydentila koetaan huonoksi, voi sillä olla vaikutusta esimerkiksi pystyvyyteen suoriutua koulu- tai työtehtävistä. Tämä voi puolestaan muokata käsitystämme omasta hyvyydestämme ja pystyvyydestä tässä super-suorittajan yhteiskunnassa.

Minäpystyvyyden teoriaa mukaillen syrjäytymisen kontekstissa, voivat ponnistelut myöskin jäädä alhaisiksi, mikäli nuori kohtaa luonnollisia epäonnistumisia elämässään, jos minäpystyvyyden tunne on alhainen. Lisäksi luokittelusta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, voi tulla tekosyy, johon vedota epäonnistuessaan. Se voi madaltaa elämässä ponnistelujen määrää entisestään.

Syrjäytyneisyys tai sen uhanalaisuus ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen olotila. Nuori voi olla erittäin aktiivinen oman elämän mieluisilla osa-alueillaan, mutta olla yhteiskunnan luokitusten mukaan kuitenkin syrjäytynyt nuori. Voisin uskaltaa kuitenkin väittää, ettei tieteellistä todistusta yhteiskunnan luokittamisesta syrjäytyneeksi tai sen uhan alaiseksi, edesauta nuorta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi arvionsa syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevista vuonna 2019. Painotan sanaa arvio, sillä luku Suomessa arvioitiin olevan 14 000:n ja 100 000:n väliltä. THL: n mukaan suuri haitari arviossa johtuu muun muassa käsitteellistämisen hankaluudesta. (THL: 2019.) Määrä on joka tapauksessa valtava.

“Ruusut”

Nuorten tukemista edistämisessä työssä käsitteellistämisestä olisi apua sen puolesta, että se voisi auttaa nuorten löytämisestä palveluiden piiriin. Siitä voisi olla paljonkin apua heidän oman elämän mielekkyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Tämä onkin se syy, miksi Metropolian Peili-hankkeessa käsitteiden rajapintoja pohditaan: kuinka ja mistä tavoittaa nuoria? Miten osallistaa heitä kehittämisasiantuntijoiksi osaksi hanketta?

Kolikon kääntöpuolena syrjäytymisen käsite hukuttaa yksilön kokemuksen omasta elämän tilasta. Se saa unohtamaan, minkälaisia vahvuuksia nuorilla on, ja minkälaista potentiaalia heillä voi olla. Oleellista taitaakin olla nuoren kohtaaminen kokonaisvaltaisena yksilönä, ihmisenä, kanssakulkijana ja vertaistukena koronaviruksen riepottelemassa maailmassa vuonna 2020.

Metropolian Peili-hanke

Käsitteellistämistä syrjäytyneen ja syrjäytymisuhan alaisen välillä pohditaan erityisesti Metropolian Peili-hankkeessa. Hanke on suunnattu 16-29 vuotiaille nuorille miehille, jonka tarkoituksena on tukea nuorten miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista onkin koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019).

Kirjoittaja

Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskenteli sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä.

Lähteet

• Bandura, Albert 1994. Self-efficacy. In Encyclopedia of Human Behaviour (Vol. 4. 71-81). New York: Academic Press.
• Bandura, Albert 1992. Sosiaalis-kognitiivinen teoria. Teoksessa Ross Vasta (toim.) Kuusi teoriaa lapsen kehityksestä. Lontoo: Jessica Kingsley Publishers London.
• Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili – Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa hankkeen sivulle.
• Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa THL.fi-verkkosivulle.

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien nuorten määrästä on keskusteltu vuosia, arvioiden vaihdellessa 14 000:n ja 100 000:n välillä. Suuri vaihtelu arvioissa johtuu siitä, että syrjäytymisellä ei ole vakiintunutta määritelmää.

Näin kirjoitetaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla Nuorten syrjäytyminen (2019.) Ensimmäiseksi herää huoli ja suru. Mikä on valmiustila korjata asiaa, kun syrjäytymisen ja syrjäytymisriskissä olevien käsitteellistäminen tuntuu niin hankalalta, että arvio lukujen välillä heittää peräti 86 000:lla nuorella Suomessa? Voisiko nuorten osallistumisen tasoa vertailemalla päästä paremmin jyvälle tilanteesta?

Tulevaisuusohjaus

Mikäli omat vahvuudet ja mahdollisuudet elämässä ovat nuorella selvät, tulevaisuus voi jo itsessään olla innostava reflektoinnin ja keskustelun aihe. Toisaalta niille nuorille, joilla ei ole selkeitä mielenkiinnon kohteita tai tavoitteita elämälle pohdittuna, voi tulevaisuus puolestaan näyttäytyä ahdistavana tai pelottavana asiana, jonka pohtimista haluaa vältellä.

Voidaan myös päätellä, että mikäli tulevaisuus koetaan ahdistava tai pelottavana asiana, voivat nämä negatiiviset tuntemukset ohjata nuoria heidän päätöksenteossa ilman tarvittavaa tukea ja ohjausta. Näin tavoitteita omassa elämässä ei välttämättä uskalla asettaa tarpeeksi korkeiksi, eikä voitonriemua ja voimaantumista haasteiden ylittämisestä pääse kokemaan. 

Tulevaisuusohjausta voisi lähestyä tulevaisuuden muovaamisen käsitteellä, joka tarkoittaa sitä, että menneisyyden ja nykyhetken kokemuksista rakennetaan vertauskuvallisesti yhdistävä silta tulevaisuuden eri odotuksiin ja haaveisiin (Mikkonen 2000: 61-62). Esimerkiksi jos laitoshoidossa asuvan nuoren menneisyys ja nykyisyys koetaan haastavaksi ajanjaksoksi, ei tulevaisuuteen ole helppo asennoitua asiana, joka olisi voimaannuttava asia tai täynnä haaveita. Sitä ei myöskään osata ajatella ajankohtaisena teemana, kun tapahtumia menneisyydestä tai nykyhetkestä prosessoidaan edelleen. (Toivonen & Kauppi 1999: 107-108.)

Hanketyön keinot syrjäytymisen ehkäisemiseksi

Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeen tarkoituksena on tukea nuorten, 19-26 -vuotiaiden miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista on koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019). Pilotissa nuoret ovat itse pohtineet, että syrjäytymisuhan alainen nuori voi tarvita tavallista enemmän tukea arjessa pärjäämiseen. Tukea voi löytyä nuoren omasta lähipiiristä. Lähtökohtaisesti ei voida olettaa, että nuorella on hyvää tukiverkostoa, joka osaisi tukea nuorta löytämään tämän omat vahvuutensa tai uutta suuntaa elämälle nuoren sitä tarvitessa.

Voidaan todeta, että syrjäytymisuhan alaisen nuoren toimintakyky ei välttämättä riitä suoriutumaan kaikista elämän haasteista yksin. Toimintakyky voi kuitenkin olla niinkin hyvä, että suoriutuu esimerkiksi korkeakouluopinnoista, mutta elämän muilla osa-alueilla nuori voi kokea omia ”jumejaan”. Toisaalta, jos nuori kokee hankaluuksia joillakin elämän osa-alueilla, voi niillä olla seurausta elämän kokonaisvaltaiseen kuormittavuuteen. Sitten tulisi vielä huomioida nuoren oma käsityksensä syrjäytymisestä. THL taisi olla oikeassa käsitteellistämisen hankaluudesta.

Tutkimusten mukaan syrjäytyneisyyden taustalta löytyy hyvin usein esimerkiksi lastensuojelutausta (Paananen 2019: 115). Koen lastensuojelunuoret hyväksi vertailuryhmäksi syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa. Aivan kuten Peilin pilottinuorten keskuudessa, lastensuojelunuoret saattavat hyvinkin tarvita taustansa puolesta voimavarakeskeistä ohjausta ja tukea, josta kertoo itsessään jo lastensuojelulain perustelu sijoitukselle: ”Lastensuojelulain mukaan lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle vain, jos hänen terveytensä ja kehityksensä ovat vaarantuneet lapsen oman toiminnan tai kasvuolosuhteiden takia.” (Lastensuojelulaki 2007: §40).

Toiminnalliset menetelmät vaativat osallistujilta voimia

Metropolian Peili-hankkeen pilottiryhmissä nuorten elämän kipinöitä ja jumeja kartoitetaan erilaisin toiminnallisin menetelmin. Toiminnalliset menetelmät ovat koskeneet esimerkiksi vahvuuksia tai tulevaisuuden ihanneminä -harjoituksia (Kepelihanke: 15-16).

Harjoitusten onnistumiseen edellytetään jonkinlaista yksilön toiminnallista kuntoa, hyvää pohjaa, jotta nuori pystyy esimerkiksi

• antamaan ja ottamaan vastaan vahvuuskortteja muilta ryhmän osallistujilta
• reflektoimaan niiden avulla omaa elämäänsä
• unelmoimaan 5-10 vuoden päähän.

Olen työssäni tehnyt vahvuus ja tulevaisuuden unelmaminä -harjoituksia lastensuojelunuorille. Vastaanottokyky harjoituksille oli huomattavan erilainen vertailun kohteilla. Osa lastenkotiin sijoitetuista nuorista lopettivat ne kesken, todeten, etteivät harjoitukset olleet heitä varten. Lastensuojelunuoret kiittivät erityisesti luotettavaa ilmapiiriä ja ohjauksen kokonaisuutta harjoituksineen. Hankaluutta koettiin erityisesti vahvuus- ja tulevaisuusohjauksessa, vaikka puolet ryhmästä koki sen erittäin hyödylliseksi.

Peili-hankkeen pilotissa nuorilta saadussa suullisessa palautteessa he kehuivat muun muassa

• ohjauksen kokonaisuutta
• rentoa ja lämmintä tunnelmaa
• erityisesti vahvuuskorttityöskentelyä.

Kritiikkiä saimme toiminnan hyödyllisyydestä, mikäli tavoitteet tulevaisuudelle olivat jo selvät. Kuitenkin osallistuminen kahdeksan viikon pilottiin suoritettiin alusta loppuun asti hymyissä suin.

Mistä siis eroavaisuudet kyseisten harjoitusten kohdalla tulevat? Onko Peili-hankkeesta sovellettuja harjoitteita lastensuojelun työkentälle käytettäessä käynyt niin, että nuorten psyykkinen toimintakyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä harjoitteiden intensiteetille, vaikka ne olisivatkin olleet todella hyödyllisiä kohderyhmälle?

Jos nykyhetken ajatellaan olevan psyykkisesti niin kuormittava, että nuori ei selviydy tulevaisuusohjauksesta, voimmeko olettaa, että nuori pystyisi navigoimaan tässä työn murroksen (Sitra) maailmassa itselleen uutta unelma-ammattia saati sitten suoriutumaan moitteettomin tuloksin sen tuomista velvollisuuksista?

Syrjäytynyt tai syrjäytymisuhan alainen. Siinäpä vasta pohdittavaa. Kaikkien meidän tarina on erilainen joka tapauksessa, kuten meidän kaksi kohderyhmääkin. Tulemme erilaisista lähtökohdista, jotka ovat muokanneet meidän tämän hetkistä käsitystä itsestämme ja kyvyistämme. Tarvitsemme roiman annoksen empatiaa ymmärtämään nuorten yksilöllisiä elämäntarinoita, jotta voimme tukea heitä tarvittavilla tavoilla. Ehkä sitten meillä on mahdollisuus tukea niitä 14 000 – 100 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisriskissä olevaa nuorta Suomessa.

Lähteet:

Lastensuojelulaki 2007, aukeaa osoitteeseen Finlex.fi

Mikkonen, Anu 2000. Nuorten tulevaisuuskuvat ja tulevaisuuskasvatus. Joensuun yliopisto 2000.

Paananen, Reija. Sosiaali- lääketieteellinen aikakauslehti: 2019: 56. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen. Sosiaalilääketieteellinen yhdistys.

Piekkari, Jouni n.d. Motiivi – Ryhmätoiminnan harjoitekuvaus, PDF-aineisto aukeaa Kepeli-hankkeen sivuille.

Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili – Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa Peili-hankkeen sivuille.

Toivonen, Veli-Matti & Kauppi, Timo 1999. Aika muovailuvahana: NPL ja henkilökohtaisen ajan rakenne. Jyväskylä: Ai-ai Oy. Gummerus.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa thl.fi -sivulle. Verkkosivusto.

Kirjoittaja

Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskentelee sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä.

Syrjäytymisen teema on esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa usein kielteisessä sävyssä. Jo sanana ”syrjäytynyt” on negatiivisesti latautunut. Moni myös ymmärtää termin väärin tai puutteellisesti, joko tietämättömyyttään tai tahallaan.

Ylellä nähty, paljon keskustelua herättänyt, Sami Kieksin dokumentti Logged in (Yle Areena -palvelussa) kuvaa viiden syrjässä olevan nuoren elämää. Itse dokumentti pyrkii kuvaamaan kohteitaan rehellisesti. Negatiiviset sävyt löytyvät dokumentin ympärillä käytävästä keskustelusta. Hupparihörhö Sami Kuusela kirjoittaa otsikolla Talven tärkein sarja paljasti suhtautumisemme vähäosaisiin Suomen Kuvalehden blogissa osuvasti siitä, kuinka herkästä ja jopa räjähdysalttiista teemasta puhumme, kun puhumme syrjäytymisestä tai yhteiskunnan reunalla (syrjässä) olemisesta. Kuusela kuvailee, kuinka keskustelupalstalla moukaroidaan henkisesti lyttyyn sarjassa esiintyvät nuoret miehet. Ulkonäkö, ruokavalio, terveys, paino, näkemys elämästä ja maailmasta, raha, alkoholin ja muiden päihteiden käyttö, suhteet, kaikki saavat kovasta kädestä.

Kuusela huomaa terävästi, että ymmärryksen ja välittämisen sijaan perinteisen yhteiskuntakäsityksen reunamilla tai jopa ulkopuolella olevien tuomitseminen on – no, yhteiskunnallisesti – hyväksyttävää. Siinä, missä voimme taistella kovaäänisesti (ja oikeutetusti) sukupuolten välisen tasa-arvon, palkkatasa-arvon tai seksuaalisen vapautumisen puolesta, syrjäytyneet näyttävät olevan ryhmä, joka voidaan niputtaa suoraan tiettyyn hyödyttömien ja kustannustehottomien joukkoon. Samalla heidän elämänsä asettuu ikään kuin vapaan ruodinnan ja kritisoinnin alaiseksi.

Syrjään työnnetyt yhteiskunnan yhteisenä ongelmana

Mary T. Lathrapin runosta vuodelta 1895 (aukeaa sivustolle jamesmilson.com) tunnetuksi tulleen sanonnan mukaan ”ennen kuin tuomitset ketään, kävele kilometri hänen kengissään”. Syrjäytyminen ei ole yksi yhteen sama kuin yhden epäonnisen valinnan tulos tai epäonnisten valintojen sarja; se ei ole sairastumisesta johtuva ajautuminen, ei eksistentiaalinen kriisi, ei sosiaalisten tilanteiden pelko tai sosiaalisten suhteiden puute. Se ei ole yhtä kuin mielenterveysongelma, alkoholi-, huume- tai muu terveysongelma, luonteenpiirre tai tahdonlujuuden puute. Se voi olla kaikkia näistä, vain osa näistä, tai ei mitään näistä.

Syrjäytymisessä on kyse muustakin kuin siitä, että ”pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni”. Joskus niskaote on henkilöllä itsellään kovempi kuin ympäröivän yhteiskunnan asenne, eikä niskalenkki silti auta edes pääsemään ulos kotiovesta. Jos siis sattuu olemaan niin onnekas, että on koti, jossa pysytellä. Tehotuotantoajattelusta huolimatta joskus asiat ihan oikeasti ”vain tapahtuvat”. Erään teorian mukaan syrjäytyminen alkaa jo kohdussa (1). Joskus elämän kortit eivät vain mene tasan. Syyllisten etsiminen ja syyllistäminen ei auta ketään. Ratkaisujen etsiminen auttaa.

Logged in näyttää koruttoman rehellisesti meille siivun todellisten ihmisten todellisesta elämästä. Ja vaikka heistä käytetäänkin yleisessä keskustelussa termiä syrjäytynyt, he eivät ole vain omasta tahdostaan syrjään joutuneita, ”aktiivisesti” syrjäytyneitä, vaan toimivan yhteiskunnan reunalla roikkuminen, tai sen syrjälle työntyminen, on aina monen tekijän summa. Jos yleinen keskustelu sallii näiden ihmisten elämän repostelemisen ja henkilöön käyvän hyökkäyksen heitä ja heidän elämäänsa vastaan, keskustelu heidän olemassaolonsa oikeutukselle avautuu samalla. Ja silloin ollaan vaarallisilla vesillä.

Ihmisiä ei voi arvottaa heidän välinearvonsa mukaan. Pahimmassa tapauksessa syrjäytymisen kokemus voi aiheuttaa yhteiskunnalle vaarallista liikehdintää. Jatkuva osattomuuden, ”vääränlaisuuden” ja syrjään työnnetyn kokemus voi johtaa jopa väkivaltaisiin vastareaktioihin. Filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt kirjoittaa toisen maailmansodan jälkimainingeissa syntyneessä teoksessaan Totalitarismin synty, että ääriajattelijoiden massaliikehdintä lähtee syrjäytymisen kokemuksesta valtavirrasta. Vaarallinen massa ei ole yhden poliittisen puolueen tai ideologian seuraajien joukko, vaan heitä yhdistää nämä rajat ylittävä kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, riittämättömyydestä ja siitä, että oma elämä ei ole omissa käsissä (2).

Motivaatio muutokseen nousee harvoin ihmisen ulkopuolelta, mutta sisäiseen motivaatioon tarvitaan kokemus siitä, että on ihmisenä arvokas. Jo pieni lapsi hakee ryhmässä hyväksyntää ja arvostusta. Kiristyksen, väheksynnän ja kritisoinnin sijaan ihmisen kasvua itsenäiseksi toimijaksi, joka osaa ottaa vastuuta omasta elämästään, tuetaan erityisesti kiitoksella ja kannustuksella. Toisin kuin etenkin länsimaisessa yhteiskunnassa on aiemmin ajateltu, pieni lapsi syntyy maailmaan sosiaalisena ja auttamishaluisena olentona (3). Siinä missä lasta kasvattavan aikuisen tehtävä on tukea pienen ihmisen ensiaskelia kohti hyvinvoivaa aikuisuutta, yhteiskunnan tehtävä laajemmin on tukea syrjään lipuvia nuoria takaisin kohti hyvinvointia.

Fjodor Dostojevski joutui nuorena Siperiaan vankileirille. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksiinsa pohjaten, että yhteiskunnan sivistys voidaan mitata sillä, miten se kohtelee vankejaan. Mutta ilmaisu on oikeasti laajempi. Yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee kaikkia niitä jäseniään, jotka tarvitsevat apua elämän missä tahansa tilanteessa. Sivistys mitataan siinä, miten voimme tukea heitä, jotka tukea eniten tarvitsevat. Tämä työ myös maksaa itsensä takaisin, kun yhteiskunnan syrjään työnnetyt saavat elämänsyrjästä jälleen kiinni. Logged in näyttää meille, että keskustelu ja työ syrjään joutumisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää.

Oikeusministeriön asiantuntija Panu Artemjeff kirjoittaa digitaalisesta yhdenvertaisuudesta seuraavasti: ”Digitaalisten palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää huomioida eri käyttäjäryhmien mahdollisuudet käyttää niitä. Lainsäädäntö (erityisesti saavutettavuus- sekä yhdenvertaisuuslainsäädäntö), teknologiayritysten panos ja eri väestöryhmien osallisuus palveluiden suunnittelussa ovat keskiössä tämän ongelman ratkaisussa. Eriarvoisuuden muotojen tunnistaminen voisi olla osa palvelumuotoilun prosessia” (4).

Miten Peili-hanke edistää ratkaisujen löytymistä?

Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeessa kehitetään nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tekoälypohjaista sovellusta. Työpajatyöskentelyissä nuorten kanssa olemme oppineet, että syrjäytyminen tai sen uhan alla oleminen johtuu moninaisista syistä. Niinpä myös syrjäytymisen ehkäisemisen keinot tulee olla moninaiset: ilmiötä ymmärtävät, tieteellisiin tutkimustuloksiin ja taustoihin paneutuvat, inhimillisesti ja eettisesti kestävät ja moniammatillista osaamista hyödyntävät. Peili-hankkeen kehitystiimissä pyritään huomioimaan kaikki nämä osa-alueet.

Peilin palvelumuotoilussa sovelluksen eri käyttäjäryhmät on huomioitu siten, että kohderyhmästä kootun tiedon pohjalta on laadittu teoreettinen viitekehys, jossa käyttäjien lähtökohdat ja erilaiset haasteet on jaoteltu kolmeen pääryhmään. Nämä ovat

• ”en pysty” (ei luottoa omaan jaksamiseen)
• ”en halua” (negatiivinen identiteetti)
• ”en tiedä” (omat motiivit hukassa).

Nämä ryhmät toimivat yläkäsitteinä ja viitekehyksenä sille, miten sovelluksen sisältöjä kohdennetaan käyttäjille heidän omista ”jumeistaan” lähtien kohti jumien purkamista ja omien kiinnostuksen kohteiden, kipinöiden, syttymistä.

Palvelun suunnittelijoina meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että tasavertaisuus ja eriarvoisuuden tunnistaminen ja ehkäiseminen toteutuvat käytännössä. Peili-hankkeessa teemme tätä työtä nuorten omista lähtökohdista käsin, heidän huoliaan kuunnellen ja yhdessä ratkaisuja etsien. Sovelluksen sisällöt rakennetaan siis tarveperustaisesti nuorten omista kysymyksistä ja toiveista käsin. Tekoälypohjainen sovellus vastaa tarpeeseen, jossa palvelut ovat helposti ja yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla, yhdessä paikassa. Parhaimmassa tapauksessa tällainen matalan kynnyksen kaikille avoin palvelu vähentää sosiaalisen osattomuuden kokemusta. Silloin myös yhteiskunta on askeleen lähempänä tilannetta, jossa ei enää tarvitsisi puhua syrjäytyneistä, vaan siitä, miten taataan kaikille kaikissa elämäntilanteissa yhdenvertaiset mahdollisuudet. 

Lähteet

1. Kajantie, Eero – Hovi, Petteri – Eriksson, Johan – Laivuori, Hannele – Andersson, Sture – Räikkönen, Katri 2013. Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 23–36.
2. Arendt, Hannah 2018 (1951). Totalitarismin synty. Tampere: Vastapaino.
3. Mäkelä, Jukka – Sajaniemi, Nina 2013. Vertaissuhteet muovaavat lapsen aivoja. Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 37–49.
4. Artemjeff, Panu 2019. Seikkailua digitaalisen yhdenvertaisuuden avaruudessa. Teoksessa Digitalisaatio ja nuorisotyö. Helsinki: Verke & ENTK. 91–95.

Kirjoittaja

 

Tiina Huhtanen on teologian tohtori, joka opiskelee sairaanhoitajaksi ja työskentelee Peili-hankkeessa terveyden edistämisen assistenttina.