Me-säätiön laskelmien mukaan syrjäytyneitä nuoria Suomessa on noin 60 000 eli lähes koko ikäluokan verran. Jos nuorella ei ole työ- tai opiskelupaikkaa eikä hän ole asepalveluksessa tai hoida lasta kotona, hänet voidaan laskea syrjäytyneeksi. Oleellista on myös, onko nuorella aktiivinen toimijan rooli yhteiskunnassa. Jos nuori on itse päättänyt jäädä opiskelun ja työn ulkopuolelle omasta halusta hän ei ole syrjäytynyt, koska tilanteeseen ei liity samanlaista syrjäytymiskokemusta.

Nuori voi kokea kuuluvansa alakulttuuriin, jossa työnteko ei ole normi ja kiinnostuksen kohteet voivat olla hyvin rajoittuneita muutamille elämänalueille. Vai pitääkö joku Greta Thunbergiä yhteiskunnasta syrjäytyneenä nuorena, vaikka hän osin vastaa yllä olevia kriteerejä?

VTM Sami Myllyniemi on tutkinut NEET-nuoria (”Not in Education, Employment, or Training”) Nuorisotutkimusseuran julkaiseman raportin kertoma on kuitenkin synkkää luettavaa; haastatelluilla menee huonommin kaikilla elämän osa-alueilla. Huono-osaisuus on kokonaisvaltaista [3]. Joka vuosi julkaistava Nuorisobarometri kertoo samaa eriarvoisuudesta, ja siitä miten syrjässä oleminen sattuu ja tuo pahaa oloa.

Miten tukea nuorta elämänmuutokseen?

Elämänmuutoksen tekeminen ei ole helppoa. Täytyy puntaroida realistisesti, mitä se itseltä vaatii ja mitä siitä saa. Oman tilanteen hahmottaminen ja kokemus siitä, ettei olekaan yksin, antaa perspektiiviä. Vaikeista asioista keskusteleminen vertaistensa kanssa, turvallisessa ympäristössä, auttaa hahmottamaan, että ihan jokaisella ihmisellä on vaikeita kausia elämässään, eikä niiden tarvitse määrittää loppuelämää.

Miten saada mukaan nuoret, jotka eivät edes tiedä haluavansa muutosta elämäänsä?

Näköalatonkin arki voi muovautua ihan uudenlaisiksi unelmiksi. Näe Nuori 2025-seminaarissa Hemmo Rättyä, Kohtaus ry:n projektityöntekijä piti loistavan puheen siitä, kuinka syrjässä olevia nuoria miehiä lähestytään ja kuinka heille puhutaan.

Rättyä kuvaili, kuinka pitkään yksin ollut nuori ei välttämättä ole tullut kuulluksi tai nähdyksi vuosiin tai koskaan elämässään. On tärkeää tehdä selväksi, että myös tämä nuori on arvokas ja hänen ajatuksillaan on väliä. [4]

Konkreettista tekemistä työpajatoiminnalla ja tekoälysovelluksen kimpussa

Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja kokea olevansa merkityksellisiä.  Peili-hankkeen toimintamallissa jokainen nuori on meille tärkeä, emme anna nuoren vain olla. Sen sijaan, annetaan nuorille enemmän syitä osallistua ja ohjata löytämään keinot elää omannäköistä elämää.

Olemme auttamassa nuorta unelmoimaan isommin ja etenemään pienin askelin. Purkamalla isot tavoitteet pieniksi välitavoitteiksi ja kannustamalla niihin saavutetaan jotain pysyvämpää.

Tulevaisuuden ohjauksen menetelmin autamme nuorta suunnittelemaan onnellista ja merkityksellistä elämää. Prosessin voi suunnitella luovaksi ja hauskaksi poluksi, jota kuljetaan nuoren kanssa yhdessä.

Peili-hankkeen työpajatoiminta antaa osallistujille vertaisryhmän muista osallistuvista nuorista. Toiminnassa käytetään paljon luovia ja draamallisia menetelmiä. Tarkoituksena on  herättää nuoressa ideoita ja oivalluksia omasta elämästä.

Neljävaiheinen passiivisuuden purkuun tähtäävä muutosmalli, jota työpajoissamme toteutamme koostuu seuraavista vaiheista:

1. Passiivisen ja aktiivisuuden tilojen tunnistaminen nuorten elämän eri osa-alueilla. Tuttavallisesti on hankkeessa ryhdytty puhumaan jumeista, sillä sitähän se passiivisuus on, jumien kertymää. Mietitään yhdessä mikä omassa elämässä on toimivaa ja mitä pitäisi muuttaa? Sosiaalipedagogista työotetta käyttäen on tärkeää myös saada nuori huomioimaan se mikä elämässä “pelittää” ja on hyvin.
2. Muutoshalun herääminen; ammattilaiset auttavat nuoria löytämään mielekästä tekemistä, kiinnostuksen kohteita ja purkamaan niitä esteitä ja ongelmia, joita nuorella voi elämässään olla. Konkreettisella tasolla näitä askelia voivat olla päivärytmin ja ruokailutottumusten parantaminen tai positiivisemman tulevaisuuden suunnittelu. 
3. Tiedon ja taitojen lisääminen. Nuorten elämästä ja hänen omista tavoitteistaan ollaan kiinnostuneita.Selvitetään mikä nuorta kiinnostaisi ja miten pienin askelin päästään kohti itse asetettuja tavoitteita
4. Itsenäisyyteen pyrkiminen; elämänmuutoksen pysyvyyden turvaaminen ja kannustaminen siihen, että nuori pärjää omillaan.

 

Sanoittaminen ja muutoksen tarve lähtee nuoresta

Ei riitä, että tarjotaan ”porkkana”. Meillä se on teknologia ja tekoäly. Peili-hankkeessa nuoret miehet kehittävät tekoälysovellusta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Sen lisäksi he osallistuvat työpajoissa yhteiseen toimintaan. Nuoret toimivat osana tiimiä kehitystyössä ja heidän äänensä tulee kuuluviin osana prosessia. 

Peili-hankkeeseen osallistuvat nuoret miehet ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Nuoret sanoittavat omia muutostarpeitaan ja sitä mitä apua he ammattilaisilta tarvitsevat elämänmuutoksen saavuttamiseen. Nämä tarpeet tehdään palvelumuotoilun keinoin näkyviksi niille ammattilaisille, jotka auttavat nuoria. 

Ryhmän yhteiset pelisäännöt ja toimintakulttuuri luodaan yhdessä kaikkien osallistujien kanssa. Pyrkimyksenä on sekä luoda turvallinen ryhmä jakaa asioita yhdessä, mutta myöskin räätälöidä toiminnan sisältö yksilön tai ryhmän tarpeita vastaavaksi. 

Mikään ei ole saneltua, vaan nuorella itsellään on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten asioita tehdään ja mitä sisältöä työpajoihin suunnitellaan.

Ammattilaisten osaamista voi kehittää

Näe Nuori 2025- seminaarissa esittelimme Peili-hankkeen toimintamallia ammattilaisille.” Ihan kivaltahan tuo kuulostaa kommentoi eräskin ammattilainen, mutta mitä sitten kun edessänne on nuori mies, jota ei kiinnosta mikään, eikä mikään nappaa?” Kuinka me vastaamme tähän haasteeseen vai yritämmekö edes?

Osana seminaarin ohjelmaa  järjestettiin alan ammattilaisille tulevaisuuteen tähyävä ns. futusorvaamo, jossa mietittiin, mitä työ nuorten parissa voi olla viiden vuoden päästä. Tärkeimpänä oivalluksena meille siitä jäi ajatus uudenlaisesta palvelujärjestelmästä, jossa pystyttäisiin huomioimaan nuoren toimintakyky ja tarpeet paremmin. Nyt turhan moni nuori uupuu ja jää yksin, kun oma toimintakyky ei riitä lähteä etsimään varsin pirstaleisia palveluita eri avun tarjoajilta

Lähteet

[1]     Me-säätiö, 2019. Arki ensin -ohjelma ylisukupolvisen syrjäytymisen vähentämiseksi, blogimerkintä Me-säätiön verkkosivulla.

[2]     Notkola, Veijo & Pitkänen, Sari & Tuusa, Matti & Ala-Kauhaluoma, Mika & Harkko, Jaakko & Korkeamäki, Johanna & Lehikoinen, Tuula & Lehtoranta, Pirjo & Puumalainen, Jouni & Ehrling, Leena & Hämäläinen, Juha & Kankaanpää, Eila & Rimpelä, Matti & Vornanen, Riitta 2013. Nuorten syrjäytyminen – Tietoa, toimintaa ja tuloksia? Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2013, PDF. Eduskunta 2013. 

 [3]    Nuorisotutkimusseura 2017. Anu Gretschel & Sami Myllyniemi.  Työtä, koulutus-tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista –Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu PDF.

[4] Miesten Vuoro 2019 -verkkosivu, Metropolia Amk. Työmalli, jolla kohdata nuoret miehet ja avata keskustelu ihmissuhteisiin, miehuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista.

Kirjoittaja: 

Nea Kaila on kohta valmis sosionomi, joka työskentelee sosiaalialan assistenttina Peili-hankkeessa.

Mitä voin sanoa, kun nuoret miehet vailla työ- tai opiskelupaikkaa toteavat yhteiskunnan olevan epäreilu ja liian vaativa? Olen heidän kanssaan osittain samaa mieltä. Puhumme tulevaisuudesta, heidän tulevaisuudestaan. Minun tehtävänäni on auttaa heitä näkemään tulevaisuutensa positiivisena asiana. Tehtävänäni on saada heidät uskomaan, kuinka hyvää heille tekisi löytää paikkansa yhteiskunnasta. Olen opiskellut teorian hyvin ja tiedän, miten suuri merkitys sosiaalisella osallisuudella on yksilön hyvinvoinnille. Mutta jos totta puhutaan, tunnen olevani hiukan heikoilla jäillä.

“Miten mä muka jaksan?”

Keskustelun jatkuessa käy erittäin selväksi, että oman urapolun löytyminen ei ole mikään ongelma, kyllä he tietävät, mitä haluavat opiskella ja millaista työtä tehdä. Mutta entä sitten, jos jaksaisinkin käydä opinnot loppuun, miten ihmeessä selviäisi työelämästä ja sen vaatimuksista.

”Miks ei vois olla vaikka 3 päivää töitä ja 4 päivää lepoa? Sitten varmaan jaksaisinkin”, toteaa yksi keskustelijoista. Muut yhtyvät kommenttiin myötäillen, juuri noin sen pitäisi mennä, sitten työn tekeminen olisi mahdollista. Kaikkien mielestä rahaa tarvitsee vain sen verran, että pystyy elämään. Tarvittava lepo ja palautumisaika painavat näiden miesten puntarissa paljon enemmän kuin paksu lompakko.

He ovat pohtineet näitä asioita paljon, he tuntevat omat voimavaransa eivätkä suostu siihen, että heiltä vaaditaan enempää kuin mitä pystyvät antamaan. Nämä nuoret haluavat, että yhteiskunta rohkaisee ja tukee heitä yksinkertaisen, omiin voimavaroihin mitoitetun, elämän etsimisessä. He haluavat, että heitä ymmärretään, kun he kertovat tarvitsevansa enemmän vapaa-aikaa. Eivät he ole laiskoja ja saamattomia, he tiedostavat itsestään enemmän kuin tuntuvat itsekään ymmärtävän. Ja he unelmoivat hyvästä elämästä.

Syrjäytymisen asiantuntijat

Syrjäytyneisyyden määrittely ei aina ole aivan yksiselitteistä, vaan siihen liitetään monia erilaisia tekijöitä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että syrjäytyneet ovat erossa sellaisista toiminnoista, joita yhteiskunta pitää jäsenilleen tarpeellisina. Näistä toiminnoista ansiotyö ja siihen vaadittava koulutus nousevat yleensä esiin tärkeimpinä tilastoihin kirjattavina ja helposti mitattavina tekijöinä. (Myrskylä 2011, 24.)

Yhteiskunnan mittareiden mukaan nämä PEILI-hankkeen työpajalla kanssani keskustelevat nuoret ovat siis syrjäytyneitä, tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla, ja heihin on kohdennettava toimia, jotka auttavat heitä kiinnittymään yhteiskuntaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima, Euroopan sosiaalirahaston tukema PEILI-hanke on yksi osa näitä kohdennettuja toimia. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria miehiä löytämään suuntaa elämälleen koulutuksen, työn ja sosiaalisten verkostojen kautta. Vastaavanlaisia hankkeita on paljon, ja hyvä niin. Ongelma on laaja ja siihen tarvitaan ratkaisuja.

Voi kuitenkin olla, että ratkaisut ovat aivan nenämme alla. Tai oikeastaan suoraan edessämme, tasavertaisina tiimin jäseninä. Siis ne syrjäytymisuhan alla olevat nuoret itse. Mitä jos heidät otettaisiin mukaan hankkeen projektitiimiin kokemusasiantuntijoina, kertomaan mitä pitää tehdä ja minkä pitää muuttua? Mitä jos he olisivat niitä, jotka näyttävät mihin suuntaan hankkeen pitää mennä?  

Mitä on kokemusasiantuntijuus?

Kokemusasiantuntijuus on etenkin terveys- ja sosiaalialalla lähes muodikkaaksi muuttunut toimintamuoto. Se on syntynyt 2000-luvulla ja on ollut keskeisenä käsitteenänä myös sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa (esim. KASTE-ohjelmat ja Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke). Menetelmän hyödyt on helppo ymmärtää. Kokemusasiantuntijat voivat tarjota asiakaslähtöisen näkökulman palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Samaan aikaan toiminnalla on kokemusasiantuntijalle itselleen voimaannuttava vaikutus, se tuo tiedon siitä, että on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteiskunnalle.

Toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjelmissa, mutta se saa samalla osakseen myös aiheellista kritiikkiä. Tuoreessa väitöskirjassa ”Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations” (Meriluoto 2018) tarkastellaan asiantuntijaksi tekemisen prosessia, sitä miksi osallistujista halutaan kehittää asiantuntijoita ja mitä hyötyä siitä on. Tutkimuksesta selviää, että usein kokemusasiantuntijat eivät itse pääse määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, vaan he joutuvat mukautumaan toiminnan järjestäjän omiin tavoitteisiin. Tutkimus rohkaisee osallistamistoimintaa toteuttavia tahoja olemaan valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan.

Kokemusasiantuntijoiden tieto saattaa poiketa siitä, mitä on oletettu, ja kriittistäkin, mutta juuri siksi sitä on tarpeen kuunnella.

Osallisuus ja sen hyödyt

PEILI-hankkeessa haluamme toimia juuri tästä lähtökohdasta. Haluamme, että työpajoihin osallistuvat nuoret ymmärtävät asiantuntijuutensa merkityksen ja sen, miksi kaikki tieto on tärkeää, se kriittinenkin. Osallisuus on vuorovaikutusta ja kokemus osallisuudesta syntyy silloin, kun ihminen oivaltaa osallistumisen tarjoamat hyödyt. (Leeman & Kuusisto & Hämäläinen 2015.)

Palvelumuotoilussa keskeisenä ajatuksena on eri osapuolten osallistaminen yhteisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Yhteiskehittämisen menetelmää käyttäen voidaan hyvin edistää myös osallisuuden kokemusta. Kun nuori pääsee työpajalla saman pöydän ääreen ammattilaisten kanssa, mietitään esimerkiksi

• mitä tekijöitä nuoret tarvitsevat syrjäytymisprosessissa muutoshalun heräämiseen
• millaiset harjoitukset tukisivat parhaiten sosiaalista vahvistamista
• millaisia ominaisuuksia tekeillä olevassa mobiilisovelluksessa tulisi olla

Yhdessä pohtien syntyy vuorovaikutus kuin itsestään. Nuoret näkevät osallistumisensa hyödyn ja saavat vuorovaikutuksen kautta mikrotason kokemuksen osallisuudesta. Mikrotason kokemus tuskin poistaa nuorten tunnetta siitä, että yhteiskunta on liian vaativa ja epäreilu. Se ei poista tunnetta siitä, että tulevaisuus tuntuu liian suurelta palalta haukattavaksi, että omat voimavarat eivät riitä.

Vaikka emme pystykään täysin muuttamaan nuorten suhdetta yhteiskuntaan, voimme toivottavasti liikauttaa jotain positiivisemman tulevaisuususkon suuntaan. Voimme osoittaa, että nuorten kokemustiedolla ja mielipiteellä on merkitystä ja näiden avulla voidaan luoda jotain uutta. Jotain, joka palvelee heidän kaltaistensa nuorten tarpeita ehkä paremmin kuin aiemmin luodut mallit.

Voimme antaa nuorille mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu vaikuttaminen. Hyvästä mikrotason kokemuksesta on helpompi kurottaa suuremmalle tasolle, sinne yhteiskunnan rattaisiin, kuin aivan tyhjästä. ”Elämässä on niinku steppejä”, kuten nuoret sanovat. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, on turvallista mennä eteenpäin.

 

Lähteet:

• Leemann, Lars & Kuusio, Hannamaria & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Sosiaalinen osallisuus.  Sosiaalisen osallisuuden tietopaketti. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana verkossa: <www.thl.fi/sokra.>
• Myrskylä Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu. Työ- ja elinkeinoministeriö.
  
• Meriluoto, Taina. 2018. Making Experts-by-experience. Governmental Ethnography of Participatory Initiatives in Finnish Social Welfare Organisation. JYU Dissertations.

Kirjoittajaesittely

Viittä vailla valmis sosionomi Johanna Valkama työskentelee sosiaalialan opiskelija-assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aiemmalta koulutukseltaan Johanna on montessoriohjaaja. Parinkymmenen vuoden työkokemus erityispedagogiikan parissa yhdistettynä sosiaalipedagogiseen lähestymistapaan antaa hyvät valmiudet  olla mukana innovoimassa uudenlaisia toimintamalleja sosiaalisen vahvistamisen kentällä.