Syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien nuorten määrästä on keskusteltu vuosia, arvioiden vaihdellessa 14 000:n ja 100 000:n välillä. Suuri vaihtelu arvioissa johtuu siitä, että syrjäytymisellä ei ole vakiintunutta määritelmää.

Näin kirjoitetaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla Nuorten syrjäytyminen (2019.) Ensimmäiseksi herää huoli ja suru. Mikä on valmiustila korjata asiaa, kun syrjäytymisen ja syrjäytymisriskissä olevien käsitteellistäminen tuntuu niin hankalalta, että arvio lukujen välillä heittää peräti 86 000:lla nuorella Suomessa? Voisiko nuorten osallistumisen tasoa vertailemalla päästä paremmin jyvälle tilanteesta?

Tulevaisuusohjaus

Mikäli omat vahvuudet ja mahdollisuudet elämässä ovat nuorella selvät, tulevaisuus voi jo itsessään olla innostava reflektoinnin ja keskustelun aihe. Toisaalta niille nuorille, joilla ei ole selkeitä mielenkiinnon kohteita tai tavoitteita elämälle pohdittuna, voi tulevaisuus puolestaan näyttäytyä ahdistavana tai pelottavana asiana, jonka pohtimista haluaa vältellä.

Voidaan myös päätellä, että mikäli tulevaisuus koetaan ahdistava tai pelottavana asiana, voivat nämä negatiiviset tuntemukset ohjata nuoria heidän päätöksenteossa ilman tarvittavaa tukea ja ohjausta. Näin tavoitteita omassa elämässä ei välttämättä uskalla asettaa tarpeeksi korkeiksi, eikä voitonriemua ja voimaantumista haasteiden ylittämisestä pääse kokemaan. 

Tulevaisuusohjausta voisi lähestyä tulevaisuuden muovaamisen käsitteellä, joka tarkoittaa sitä, että menneisyyden ja nykyhetken kokemuksista rakennetaan vertauskuvallisesti yhdistävä silta tulevaisuuden eri odotuksiin ja haaveisiin (Mikkonen 2000: 61-62). Esimerkiksi jos laitoshoidossa asuvan nuoren menneisyys ja nykyisyys koetaan haastavaksi ajanjaksoksi, ei tulevaisuuteen ole helppo asennoitua asiana, joka olisi voimaannuttava asia tai täynnä haaveita. Sitä ei myöskään osata ajatella ajankohtaisena teemana, kun tapahtumia menneisyydestä tai nykyhetkestä prosessoidaan edelleen. (Toivonen & Kauppi 1999: 107-108.)

Hanketyön keinot syrjäytymisen ehkäisemiseksi

Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeen tarkoituksena on tukea nuorten, 19-26 -vuotiaiden miesten elämänhallintaa. Hankkeessa pyritään löytämään nuorten omia vahvuuksia ja uusia elämänpolkuja tekoälyn avulla. Hankkeen kohderyhmänä on syrjäytymisuhan alaiset nuoret miehet, joista on koottu hankkeen kehitysasiantuntijoiden pilottiryhmiä (Metropolia hankkeet: 2019). Pilotissa nuoret ovat itse pohtineet, että syrjäytymisuhan alainen nuori voi tarvita tavallista enemmän tukea arjessa pärjäämiseen. Tukea voi löytyä nuoren omasta lähipiiristä. Lähtökohtaisesti ei voida olettaa, että nuorella on hyvää tukiverkostoa, joka osaisi tukea nuorta löytämään tämän omat vahvuutensa tai uutta suuntaa elämälle nuoren sitä tarvitessa.

Voidaan todeta, että syrjäytymisuhan alaisen nuoren toimintakyky ei välttämättä riitä suoriutumaan kaikista elämän haasteista yksin. Toimintakyky voi kuitenkin olla niinkin hyvä, että suoriutuu esimerkiksi korkeakouluopinnoista, mutta elämän muilla osa-alueilla nuori voi kokea omia ”jumejaan”. Toisaalta, jos nuori kokee hankaluuksia joillakin elämän osa-alueilla, voi niillä olla seurausta elämän kokonaisvaltaiseen kuormittavuuteen. Sitten tulisi vielä huomioida nuoren oma käsityksensä syrjäytymisestä. THL taisi olla oikeassa käsitteellistämisen hankaluudesta.

Tutkimusten mukaan syrjäytyneisyyden taustalta löytyy hyvin usein esimerkiksi lastensuojelutausta (Paananen 2019: 115). Koen lastensuojelunuoret hyväksi vertailuryhmäksi syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa. Aivan kuten Peilin pilottinuorten keskuudessa, lastensuojelunuoret saattavat hyvinkin tarvita taustansa puolesta voimavarakeskeistä ohjausta ja tukea, josta kertoo itsessään jo lastensuojelulain perustelu sijoitukselle: ”Lastensuojelulain mukaan lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle vain, jos hänen terveytensä ja kehityksensä ovat vaarantuneet lapsen oman toiminnan tai kasvuolosuhteiden takia.” (Lastensuojelulaki 2007: §40).

Toiminnalliset menetelmät vaativat osallistujilta voimia

Metropolian Peili-hankkeen pilottiryhmissä nuorten elämän kipinöitä ja jumeja kartoitetaan erilaisin toiminnallisin menetelmin. Toiminnalliset menetelmät ovat koskeneet esimerkiksi vahvuuksia tai tulevaisuuden ihanneminä -harjoituksia (Kepelihanke: 15-16).

Harjoitusten onnistumiseen edellytetään jonkinlaista yksilön toiminnallista kuntoa, hyvää pohjaa, jotta nuori pystyy esimerkiksi

• antamaan ja ottamaan vastaan vahvuuskortteja muilta ryhmän osallistujilta
• reflektoimaan niiden avulla omaa elämäänsä
• unelmoimaan 5-10 vuoden päähän.

Olen työssäni tehnyt vahvuus ja tulevaisuuden unelmaminä -harjoituksia lastensuojelunuorille. Vastaanottokyky harjoituksille oli huomattavan erilainen vertailun kohteilla. Osa lastenkotiin sijoitetuista nuorista lopettivat ne kesken, todeten, etteivät harjoitukset olleet heitä varten. Lastensuojelunuoret kiittivät erityisesti luotettavaa ilmapiiriä ja ohjauksen kokonaisuutta harjoituksineen. Hankaluutta koettiin erityisesti vahvuus- ja tulevaisuusohjauksessa, vaikka puolet ryhmästä koki sen erittäin hyödylliseksi.

Peili-hankkeen pilotissa nuorilta saadussa suullisessa palautteessa he kehuivat muun muassa

• ohjauksen kokonaisuutta
• rentoa ja lämmintä tunnelmaa
• erityisesti vahvuuskorttityöskentelyä.

Kritiikkiä saimme toiminnan hyödyllisyydestä, mikäli tavoitteet tulevaisuudelle olivat jo selvät. Kuitenkin osallistuminen kahdeksan viikon pilottiin suoritettiin alusta loppuun asti hymyissä suin.

Mistä siis eroavaisuudet kyseisten harjoitusten kohdalla tulevat? Onko Peili-hankkeesta sovellettuja harjoitteita lastensuojelun työkentälle käytettäessä käynyt niin, että nuorten psyykkinen toimintakyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä harjoitteiden intensiteetille, vaikka ne olisivatkin olleet todella hyödyllisiä kohderyhmälle?

Jos nykyhetken ajatellaan olevan psyykkisesti niin kuormittava, että nuori ei selviydy tulevaisuusohjauksesta, voimmeko olettaa, että nuori pystyisi navigoimaan tässä työn murroksen (Sitra) maailmassa itselleen uutta unelma-ammattia saati sitten suoriutumaan moitteettomin tuloksin sen tuomista velvollisuuksista?

Syrjäytynyt tai syrjäytymisuhan alainen. Siinäpä vasta pohdittavaa. Kaikkien meidän tarina on erilainen joka tapauksessa, kuten meidän kaksi kohderyhmääkin. Tulemme erilaisista lähtökohdista, jotka ovat muokanneet meidän tämän hetkistä käsitystä itsestämme ja kyvyistämme. Tarvitsemme roiman annoksen empatiaa ymmärtämään nuorten yksilöllisiä elämäntarinoita, jotta voimme tukea heitä tarvittavilla tavoilla. Ehkä sitten meillä on mahdollisuus tukea niitä 14 000 – 100 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisriskissä olevaa nuorta Suomessa.

Lähteet:

Lastensuojelulaki 2007, aukeaa osoitteeseen Finlex.fi

Mikkonen, Anu 2000. Nuorten tulevaisuuskuvat ja tulevaisuuskasvatus. Joensuun yliopisto 2000.

Paananen, Reija. Sosiaali- lääketieteellinen aikakauslehti: 2019: 56. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen. Sosiaalilääketieteellinen yhdistys.

Piekkari, Jouni n.d. Motiivi – Ryhmätoiminnan harjoitekuvaus, PDF-aineisto aukeaa Kepeli-hankkeen sivuille.

Metropolia Ammattikorkeakoulu: hankkeet 2019. Peili – Löydä vahvuutesi tekoälyllä, aukeaa Peili-hankkeen sivuille.

Toivonen, Veli-Matti & Kauppi, Timo 1999. Aika muovailuvahana: NPL ja henkilökohtaisen ajan rakenne. Jyväskylä: Ai-ai Oy. Gummerus.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2019: Nuorten syrjäytyminen, aukeaa thl.fi -sivulle. Verkkosivusto.

Kirjoittaja

Juuri valmistumassa oleva sosionomi Aino Keloharju työskentelee sosiaalialan assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aikaisempaa työkokemusta Keloharjulla on lastensuojelun työkentältä sosiaaliohjaajana. Erityisesti Keloharju on kiinnostunut kehittämistyöstä ja yhteiskuntatieteistä.

Syrjäytymisen teema on esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa usein kielteisessä sävyssä. Jo sanana ”syrjäytynyt” on negatiivisesti latautunut. Moni myös ymmärtää termin väärin tai puutteellisesti, joko tietämättömyyttään tai tahallaan.

Ylellä nähty, paljon keskustelua herättänyt, Sami Kieksin dokumentti Logged in (Yle Areena -palvelussa) kuvaa viiden syrjässä olevan nuoren elämää. Itse dokumentti pyrkii kuvaamaan kohteitaan rehellisesti. Negatiiviset sävyt löytyvät dokumentin ympärillä käytävästä keskustelusta. Hupparihörhö Sami Kuusela kirjoittaa otsikolla Talven tärkein sarja paljasti suhtautumisemme vähäosaisiin Suomen Kuvalehden blogissa osuvasti siitä, kuinka herkästä ja jopa räjähdysalttiista teemasta puhumme, kun puhumme syrjäytymisestä tai yhteiskunnan reunalla (syrjässä) olemisesta. Kuusela kuvailee, kuinka keskustelupalstalla moukaroidaan henkisesti lyttyyn sarjassa esiintyvät nuoret miehet. Ulkonäkö, ruokavalio, terveys, paino, näkemys elämästä ja maailmasta, raha, alkoholin ja muiden päihteiden käyttö, suhteet, kaikki saavat kovasta kädestä.

Kuusela huomaa terävästi, että ymmärryksen ja välittämisen sijaan perinteisen yhteiskuntakäsityksen reunamilla tai jopa ulkopuolella olevien tuomitseminen on – no, yhteiskunnallisesti – hyväksyttävää. Siinä, missä voimme taistella kovaäänisesti (ja oikeutetusti) sukupuolten välisen tasa-arvon, palkkatasa-arvon tai seksuaalisen vapautumisen puolesta, syrjäytyneet näyttävät olevan ryhmä, joka voidaan niputtaa suoraan tiettyyn hyödyttömien ja kustannustehottomien joukkoon. Samalla heidän elämänsä asettuu ikään kuin vapaan ruodinnan ja kritisoinnin alaiseksi.

Syrjään työnnetyt yhteiskunnan yhteisenä ongelmana

Mary T. Lathrapin runosta vuodelta 1895 (aukeaa sivustolle jamesmilson.com) tunnetuksi tulleen sanonnan mukaan ”ennen kuin tuomitset ketään, kävele kilometri hänen kengissään”. Syrjäytyminen ei ole yksi yhteen sama kuin yhden epäonnisen valinnan tulos tai epäonnisten valintojen sarja; se ei ole sairastumisesta johtuva ajautuminen, ei eksistentiaalinen kriisi, ei sosiaalisten tilanteiden pelko tai sosiaalisten suhteiden puute. Se ei ole yhtä kuin mielenterveysongelma, alkoholi-, huume- tai muu terveysongelma, luonteenpiirre tai tahdonlujuuden puute. Se voi olla kaikkia näistä, vain osa näistä, tai ei mitään näistä.

Syrjäytymisessä on kyse muustakin kuin siitä, että ”pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni”. Joskus niskaote on henkilöllä itsellään kovempi kuin ympäröivän yhteiskunnan asenne, eikä niskalenkki silti auta edes pääsemään ulos kotiovesta. Jos siis sattuu olemaan niin onnekas, että on koti, jossa pysytellä. Tehotuotantoajattelusta huolimatta joskus asiat ihan oikeasti ”vain tapahtuvat”. Erään teorian mukaan syrjäytyminen alkaa jo kohdussa (1). Joskus elämän kortit eivät vain mene tasan. Syyllisten etsiminen ja syyllistäminen ei auta ketään. Ratkaisujen etsiminen auttaa.

Logged in näyttää koruttoman rehellisesti meille siivun todellisten ihmisten todellisesta elämästä. Ja vaikka heistä käytetäänkin yleisessä keskustelussa termiä syrjäytynyt, he eivät ole vain omasta tahdostaan syrjään joutuneita, ”aktiivisesti” syrjäytyneitä, vaan toimivan yhteiskunnan reunalla roikkuminen, tai sen syrjälle työntyminen, on aina monen tekijän summa. Jos yleinen keskustelu sallii näiden ihmisten elämän repostelemisen ja henkilöön käyvän hyökkäyksen heitä ja heidän elämäänsa vastaan, keskustelu heidän olemassaolonsa oikeutukselle avautuu samalla. Ja silloin ollaan vaarallisilla vesillä.

Ihmisiä ei voi arvottaa heidän välinearvonsa mukaan. Pahimmassa tapauksessa syrjäytymisen kokemus voi aiheuttaa yhteiskunnalle vaarallista liikehdintää. Jatkuva osattomuuden, ”vääränlaisuuden” ja syrjään työnnetyn kokemus voi johtaa jopa väkivaltaisiin vastareaktioihin. Filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt kirjoittaa toisen maailmansodan jälkimainingeissa syntyneessä teoksessaan Totalitarismin synty, että ääriajattelijoiden massaliikehdintä lähtee syrjäytymisen kokemuksesta valtavirrasta. Vaarallinen massa ei ole yhden poliittisen puolueen tai ideologian seuraajien joukko, vaan heitä yhdistää nämä rajat ylittävä kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, riittämättömyydestä ja siitä, että oma elämä ei ole omissa käsissä (2).

Motivaatio muutokseen nousee harvoin ihmisen ulkopuolelta, mutta sisäiseen motivaatioon tarvitaan kokemus siitä, että on ihmisenä arvokas. Jo pieni lapsi hakee ryhmässä hyväksyntää ja arvostusta. Kiristyksen, väheksynnän ja kritisoinnin sijaan ihmisen kasvua itsenäiseksi toimijaksi, joka osaa ottaa vastuuta omasta elämästään, tuetaan erityisesti kiitoksella ja kannustuksella. Toisin kuin etenkin länsimaisessa yhteiskunnassa on aiemmin ajateltu, pieni lapsi syntyy maailmaan sosiaalisena ja auttamishaluisena olentona (3). Siinä missä lasta kasvattavan aikuisen tehtävä on tukea pienen ihmisen ensiaskelia kohti hyvinvoivaa aikuisuutta, yhteiskunnan tehtävä laajemmin on tukea syrjään lipuvia nuoria takaisin kohti hyvinvointia.

Fjodor Dostojevski joutui nuorena Siperiaan vankileirille. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksiinsa pohjaten, että yhteiskunnan sivistys voidaan mitata sillä, miten se kohtelee vankejaan. Mutta ilmaisu on oikeasti laajempi. Yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee kaikkia niitä jäseniään, jotka tarvitsevat apua elämän missä tahansa tilanteessa. Sivistys mitataan siinä, miten voimme tukea heitä, jotka tukea eniten tarvitsevat. Tämä työ myös maksaa itsensä takaisin, kun yhteiskunnan syrjään työnnetyt saavat elämänsyrjästä jälleen kiinni. Logged in näyttää meille, että keskustelu ja työ syrjään joutumisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää.

Oikeusministeriön asiantuntija Panu Artemjeff kirjoittaa digitaalisesta yhdenvertaisuudesta seuraavasti: ”Digitaalisten palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää huomioida eri käyttäjäryhmien mahdollisuudet käyttää niitä. Lainsäädäntö (erityisesti saavutettavuus- sekä yhdenvertaisuuslainsäädäntö), teknologiayritysten panos ja eri väestöryhmien osallisuus palveluiden suunnittelussa ovat keskiössä tämän ongelman ratkaisussa. Eriarvoisuuden muotojen tunnistaminen voisi olla osa palvelumuotoilun prosessia” (4).

Miten Peili-hanke edistää ratkaisujen löytymistä?

Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeessa kehitetään nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tekoälypohjaista sovellusta. Työpajatyöskentelyissä nuorten kanssa olemme oppineet, että syrjäytyminen tai sen uhan alla oleminen johtuu moninaisista syistä. Niinpä myös syrjäytymisen ehkäisemisen keinot tulee olla moninaiset: ilmiötä ymmärtävät, tieteellisiin tutkimustuloksiin ja taustoihin paneutuvat, inhimillisesti ja eettisesti kestävät ja moniammatillista osaamista hyödyntävät. Peili-hankkeen kehitystiimissä pyritään huomioimaan kaikki nämä osa-alueet.

Peilin palvelumuotoilussa sovelluksen eri käyttäjäryhmät on huomioitu siten, että kohderyhmästä kootun tiedon pohjalta on laadittu teoreettinen viitekehys, jossa käyttäjien lähtökohdat ja erilaiset haasteet on jaoteltu kolmeen pääryhmään. Nämä ovat

• ”en pysty” (ei luottoa omaan jaksamiseen)
• ”en halua” (negatiivinen identiteetti)
• ”en tiedä” (omat motiivit hukassa).

Nämä ryhmät toimivat yläkäsitteinä ja viitekehyksenä sille, miten sovelluksen sisältöjä kohdennetaan käyttäjille heidän omista ”jumeistaan” lähtien kohti jumien purkamista ja omien kiinnostuksen kohteiden, kipinöiden, syttymistä.

Palvelun suunnittelijoina meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että tasavertaisuus ja eriarvoisuuden tunnistaminen ja ehkäiseminen toteutuvat käytännössä. Peili-hankkeessa teemme tätä työtä nuorten omista lähtökohdista käsin, heidän huoliaan kuunnellen ja yhdessä ratkaisuja etsien. Sovelluksen sisällöt rakennetaan siis tarveperustaisesti nuorten omista kysymyksistä ja toiveista käsin. Tekoälypohjainen sovellus vastaa tarpeeseen, jossa palvelut ovat helposti ja yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla, yhdessä paikassa. Parhaimmassa tapauksessa tällainen matalan kynnyksen kaikille avoin palvelu vähentää sosiaalisen osattomuuden kokemusta. Silloin myös yhteiskunta on askeleen lähempänä tilannetta, jossa ei enää tarvitsisi puhua syrjäytyneistä, vaan siitä, miten taataan kaikille kaikissa elämäntilanteissa yhdenvertaiset mahdollisuudet. 

Lähteet

1. Kajantie, Eero – Hovi, Petteri – Eriksson, Johan – Laivuori, Hannele – Andersson, Sture – Räikkönen, Katri 2013. Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 23–36.
2. Arendt, Hannah 2018 (1951). Totalitarismin synty. Tampere: Vastapaino.
3. Mäkelä, Jukka – Sajaniemi, Nina 2013. Vertaissuhteet muovaavat lapsen aivoja. Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 37–49.
4. Artemjeff, Panu 2019. Seikkailua digitaalisen yhdenvertaisuuden avaruudessa. Teoksessa Digitalisaatio ja nuorisotyö. Helsinki: Verke & ENTK. 91–95.

Kirjoittaja

 

Tiina Huhtanen on teologian tohtori, joka opiskelee sairaanhoitajaksi ja työskentelee Peili-hankkeessa terveyden edistämisen assistenttina.

 

“Olemme kokeneet, mihin teknologia johtaa palvellessaan ihmismielen tuhoisaa puolta. Tälle kuolettavalle yhdistelmälle täytyy tehdä jotakin. Keinot julmuuden harjoittamiseksi ja joukkomurhien tekemiseksi on kehitetty huippuunsa, eikä teknologiaa voi enää pysäyttää. Nyt on käännyttävä ihmismielen puoleen.” 

–Jonathan Glover, Ihmisyys. 1900-luvun moraalihistoria.

Kun kuulee sanan ”tekoäly”, vain harva kokee täysin neutraaleja tunteita. Tekoälyyn liittyy vahvoja ennakkoluuloja ja toisaalta myös epärealistisia odotuksia. Jonkun mielestä koneet ja robotit vievät ihmisten työt, toisen mielestä tekoälyllä ratkaistaan jopa ihmiskunnan suurimmat ongelmat sodista ilmastonmuutokseen. Määritelmällisesti tekoäly tarkoittaa sitä, että koneen avulla luodaan, mallinnetaan tai jäljitellään niitä ihmisen toimintoja, jotka tulkitaan älyllisiksi. Kehityksessä käytetään esimerkiksi tietojenkäsittelytiedettä, matematiikkaa, kielten tutkimusta ja sosiolingvistiikkaa.[1]

Myös eettiset kysymykset ovat tekoälyn tutkimuksen ja kehittämisen keskiössä. Selvää on, että teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja tulevaisuudessa perinteisten ihmistöiden rinnalla nähdään myös tehtäviä, jotka korvaantuvat osittain tai kokonaan roboteilla. Teollisen vallankumouksen jälkeen pelättiin samoin ihmistyön häviämistä, mutta tosiasiassa teknologinen kehitys tarkoitti tuolloin vapaa-ajan lisääntymistä mekaanisten töiden siirtyessä enenevässä määrin ihmisiltä koneille. Samalla mahdollistui myös täysin uusien, ennen tuntemattomien, ammattikuntien synty. Tämän päivän tekoälyn asiantuntijat vaikuttavat olevan yksimielisiä siitä, että ihmisyyttä koneet eivät tule korvaamaan.[2] 

Eettisen kysymyksen voi kääntää myös robotiikan hyväksi: jos teknologian käyttö lisää esimerkiksi potilasturvallisuutta, olisi epäeettistä olla käyttämättä sitä.[3] Tekoälyyn ja robotiikkaan liittyviä eettisiä kysymyksiä tämä yksimielisyys ei kuitenkaan poista. Tekoäly on hyvä kumppani, mutta potentiaalisesti huono isäntä. Terveysalalla eettiset kysymykset ovat erityisen keskeisessä asemassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekoäly ei tule korvaamaan hoivatyötä, mutta sen avulla voidaan vapauttaa inhimillisiä resursseja siihen käyttöön, joka aina tuntuu olevan kortilla: aikaan. Aikaan olla toista ihmistä lähellä ja aikaan kohdata ihminen ihmisenä.

Tekoälyn etiikasta on tehty lukemattomia arvokoodistoja. Tässä blogissa käsittelen näistä yhtä, niin sanottua Montrealin julistusta, koska siinä tiivistyy kirkkaana ne haasteet ja toisaalta hyödyt, mitä eettisellä tutkimusotteella voidaan saavuttaa myös tekoälyn kanssa. Montrealin julistuksen periaatteet ovat:

• hyvinvoinnin
• autonomian kunnioittamisen
• yksityisyyden ja intimiteetin suojelun
• solidaarisuuden
• demokraattisen osallistumisen
• oikeudenmukaisuuden
• diversiteetin säilyttämisen
• varovaisuuden
• vastuullisuuden
• ja kestävän kehityksen periaatteet.[4]

Seuraavassa tarkastelen näitä periaatteita siten kuin pyrimme Peili-hankkeessa huomioimaan eettiset kysymykset sovelluksen ja siihen liittyvän chatbotin kehityksessä.

Peili-hankkeessa kehitetään sovellusta ehkäisemään nuorten miesten syrjäytymistä. Sovellukseen on tarkoitus tehdä myös tekoälypohjainen chatbot, joka voi paitsi antaa vinkkejä vaikkapa harrastusryhmän löytämiseen, opiskelupaikan hakuun tai CV:n (curriculum vitae, ansiolista) teroittamiseen, myös oppimalla ”tutustua” käyttäjäänsä ja antaa hänelle henkilökohtaisempia ja paremmin osuvia vinkkejä ja tietoa.

Hyvinvoinnin periaate

Tekoälyjärjestelmien avulla pitää pyrkiä hyvinvoinnin kasvuun. Peili-sovelluksen tavoitteena on auttaa kohderyhmää hyödyntämään omaa potentiaaliaan niin, että omat haaveet ja vahvuudet saadaan valjastettua tulevaisuuden tavoitteiden realisoitumiseen.

Autonomian kunnioittamisen periaate

Tekoälyjärjestelmien tulee kunnioittaa ihmisten itsemääräämisoikeutta ja lisätä ihmisten elämän- ja ympäristön hallintaa. Peilisovellus ei perustu hoitosuhteeseen, eikä tavoitteita määritellä ylhäältä käsin, vaan sovelluksen käyttäjän omista lähtökohdista ja pohdinnoista käsin. Sovellus auttaa löytämään omat vahvuudet ja kehittämään niitä.

Yksityisyyden ja intimiteetin suojelun periaate

Ihmisten yksityisyyttä on suojeltava, jotta tekoälyjärjestelmät eivät pääse tunkeutumaan ihmisten tietoihin, keräämään arkaluontoista dataa ja arkistoimaan sitä. Peili-sovelluksen keräämät tiedot eivät tule olemaan minkään yksittäisen toimijan hallussa eikä niitä käytetä markkinointikäyttöön. Peili-sovelluksen tekoäly tukee käyttäjän omia valintoja, ja tietoa kerätään käyttäjän omia tarpeita varten. Ulkopuoliset eivät voi järjestelmästä onkia yksilöitäviä tietoja. 

Solidaarisuuden periaate

Tekoälyjärjestelmien kehityksen ja käytön tulee tukea ihmisten ja sukupolvien välistä keskinäistä solidaarisuutta. Toteutuessaan Peili-sovellus antaa käyttäjälleen tasa-arvoisemman lähtökohdan työn, harrastuksen tai muun mielekkään tekemisen hakemiseen. Sovellus tukee sitä, että kukaan ei jäisi yhteiskunnan järjestelmien ulkopuolelle, vaan pääsisi paremman elämänhallinnan kautta toimimaan itse osana yhteiskuntaa ja sen kehitystä.

Demokraattisen osallistumisen periaate

Kaikilla tulee olla pääsy tekoälyjärjestelmien käyttöön, niiden tulee olla ymmärrettäviä ja oikeutettuja. Peili-sovelluksen tekoäly on vapaasti jokaisen tarvitsevan käytössä ja se on maksuton. Sen edelleen kehittäminen tapahtuu yhteistyössä käyttäjien kanssa, jotta sen sisällöt olisivat mahdollisimman ymmärrettäviä. Osallistamisen kautta kohderyhmä pääsee itse vaikuttamaan sovelluksen kehittämiseen.

Oikeudenmukaisuusperiaate

Tekoälyjärjestelmien kehityksen ja käytön tulee edistää oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan luomista. Peili-sovelluksen on tarkoitus tarjota kaikille tasa-arvoisia mahdollisuuksia löytää omat vahvuutensa ja päästä toteuttamaan itseään.

Diversiteetin sisällyttämisen periaate

Tekoälyjärjestelmien kehityksen ja käytön tulee olla yhteensopiva sosiaalisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttämisen kanssa. Järjestelmät eivät saa rajoittaa elämäntapavalintoja tai henkilökohtaisia kokemuksia. Peili-sovelluksen tekoäly tukee jokaisen omaa yksilöllisyyttä ja arvoa. Tekoälyn kehitys perustuu tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomiseen myös heille, jotka uhkaavat jäädä yhteiskunnassa syrjään.

Varovaisuusperiaate

Tekoälyä kehittävien ihmisten tulee noudattaa varovaisuutta ja ennakoida tekoälyjärjestelmien käytön haitallisia seurauksia. Peili-sovelluksen kehityksessä kiinnitetään jatkuvasti huomiota eettisiin ja moraalisiin periaatteisiin. Sovellus ei anna terveysneuvontaa eikä hoito-ohjeita. Mikäli käyttäjällä on tarve saada apua terveystoimijoilta, tekoäly ohjaa käyttäjän palvelevaan numeroon, jossa vastaa ihminen, ei kone. Tekoäly oppii, mutta sen oppimista rajoitetaan eettisin periaattein.

Vastuullisuusperiaate

Tekoälyjärjestelmien kehittäminen ja käyttö ei saa vähentää ihmisen päätöksenteon vastuuta. Peili-sovellus on apuväline, mutta ei päätöksentekijä. Sen tehtävä on antaa ihmiselle mahdollisuuksia löytää ratkaisuja elämän solmukohdissa, mutta se ei tee päätöksiä ihmisen puolesta. Sisällöistä vastaa aina elävä ihminen, vastuuta ei siirretä koneelle tai tekoälylle.

Kestävän kehityksen periaate

Tekoälyjärjestelmien kehittäminen ja käyttö tulee toteuttaa niin, että taataan maapallon vahva ympäristöllinen kestävyys.  Peili-sovellus auttaa käyttäjiä löytämään heidän oman, täyden potentiaalinsa. Tämä pitää sisällään kestävät, omaa ja muiden hyvinvointia tukevat, ratkaisut. Jokainen nuori, jonka potentiaali saadaan valjastettua oman paremman tulevaisuuden rakentamiseen, rakentaa parempaa ja toimivampaa yhteiskuntaa meille kaikille.[5]

Tekoälyn ei siis tarvitse olla pelkoja nostattava tulevaisuuden dystopian ylivertainen ihmisten alistaja. Sitä ei tarvitse myöskään ylistää ratkaisuksi kaikkiin ihmisten ongelmiin. Kuten tämän blogin alussa oleva lainaus julistaa: nyt on käännyttävä ihmismielen puoleen. Inhimillisyys ja tahto tehdä hyvää antavat hyvän pohjan myös inhimillisesti älykkään tekoälyn kehittämiseen. Sellaisen, joka ymmärtää ihmisen tunteita, hyveitä ja heikkouksia.

Lähteet:

• Andersson, Cristina – Haavisto, Ilkka – Kangasniemi, Mari – Kauhanen, Antti – Tikka, Taneli – Tähtinen, Lauri – Törmänen, Antti 2016. Robotit töihin: Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA-rapotti. Helsinki: Taloustieto Oy.
• Glover, Jonathan 2003. Ihmisyys. Helsinki: Like. 
• Honkela, Timo 2017. Rauhankone. Tekoälytutkijan testamentti. Helsinki: Gaudeamus.
• Ollila, Maija-Riitta 2019. Tekoälyn etiikkaa. Helsinki: Otava.
• Wachter, Robert 2017. The Digital Doctor: Hope, Hype, and Harm at the Dawn of Medicine’s Computer Age. New York: McGraw-Hill Education.

Kirjoittaja

Tiina Huhtanen on teologian tohtori ja sairaanhoitajaopiskelija, joka työskentelee Peili-hankkeen terveyden edistämisen assistenttina.