Me-säätiön laskelmien mukaan syrjäytyneitä nuoria Suomessa on noin 60 000 eli lähes koko ikäluokan verran. Jos nuorella ei ole työ- tai opiskelupaikkaa eikä hän ole asepalveluksessa tai hoida lasta kotona, hänet voidaan laskea syrjäytyneeksi. Oleellista on myös, onko nuorella aktiivinen toimijan rooli yhteiskunnassa. Jos nuori on itse päättänyt jäädä opiskelun ja työn ulkopuolelle omasta halusta hän ei ole syrjäytynyt, koska tilanteeseen ei liity samanlaista syrjäytymiskokemusta.

Nuori voi kokea kuuluvansa alakulttuuriin, jossa työnteko ei ole normi ja kiinnostuksen kohteet voivat olla hyvin rajoittuneita muutamille elämänalueille. Vai pitääkö joku Greta Thunbergiä yhteiskunnasta syrjäytyneenä nuorena, vaikka hän osin vastaa yllä olevia kriteerejä?

VTM Sami Myllyniemi on tutkinut NEET-nuoria (”Not in Education, Employment, or Training”) Nuorisotutkimusseuran julkaiseman raportin kertoma on kuitenkin synkkää luettavaa; haastatelluilla menee huonommin kaikilla elämän osa-alueilla. Huono-osaisuus on kokonaisvaltaista [3]. Joka vuosi julkaistava Nuorisobarometri kertoo samaa eriarvoisuudesta, ja siitä miten syrjässä oleminen sattuu ja tuo pahaa oloa.

Miten tukea nuorta elämänmuutokseen?

Elämänmuutoksen tekeminen ei ole helppoa. Täytyy puntaroida realistisesti, mitä se itseltä vaatii ja mitä siitä saa. Oman tilanteen hahmottaminen ja kokemus siitä, ettei olekaan yksin, antaa perspektiiviä. Vaikeista asioista keskusteleminen vertaistensa kanssa, turvallisessa ympäristössä, auttaa hahmottamaan, että ihan jokaisella ihmisellä on vaikeita kausia elämässään, eikä niiden tarvitse määrittää loppuelämää.

Miten saada mukaan nuoret, jotka eivät edes tiedä haluavansa muutosta elämäänsä?

Näköalatonkin arki voi muovautua ihan uudenlaisiksi unelmiksi. Näe Nuori 2025-seminaarissa Hemmo Rättyä, Kohtaus ry:n projektityöntekijä piti loistavan puheen siitä, kuinka syrjässä olevia nuoria miehiä lähestytään ja kuinka heille puhutaan.

Rättyä kuvaili, kuinka pitkään yksin ollut nuori ei välttämättä ole tullut kuulluksi tai nähdyksi vuosiin tai koskaan elämässään. On tärkeää tehdä selväksi, että myös tämä nuori on arvokas ja hänen ajatuksillaan on väliä. [4]

Konkreettista tekemistä työpajatoiminnalla ja tekoälysovelluksen kimpussa

Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja kokea olevansa merkityksellisiä.  Peili-hankkeen toimintamallissa jokainen nuori on meille tärkeä, emme anna nuoren vain olla. Sen sijaan, annetaan nuorille enemmän syitä osallistua ja ohjata löytämään keinot elää omannäköistä elämää.

Olemme auttamassa nuorta unelmoimaan isommin ja etenemään pienin askelin. Purkamalla isot tavoitteet pieniksi välitavoitteiksi ja kannustamalla niihin saavutetaan jotain pysyvämpää.

Tulevaisuuden ohjauksen menetelmin autamme nuorta suunnittelemaan onnellista ja merkityksellistä elämää. Prosessin voi suunnitella luovaksi ja hauskaksi poluksi, jota kuljetaan nuoren kanssa yhdessä.

Peili-hankkeen työpajatoiminta antaa osallistujille vertaisryhmän muista osallistuvista nuorista. Toiminnassa käytetään paljon luovia ja draamallisia menetelmiä. Tarkoituksena on  herättää nuoressa ideoita ja oivalluksia omasta elämästä.

Neljävaiheinen passiivisuuden purkuun tähtäävä muutosmalli, jota työpajoissamme toteutamme koostuu seuraavista vaiheista:

1. Passiivisen ja aktiivisuuden tilojen tunnistaminen nuorten elämän eri osa-alueilla. Tuttavallisesti on hankkeessa ryhdytty puhumaan jumeista, sillä sitähän se passiivisuus on, jumien kertymää. Mietitään yhdessä mikä omassa elämässä on toimivaa ja mitä pitäisi muuttaa? Sosiaalipedagogista työotetta käyttäen on tärkeää myös saada nuori huomioimaan se mikä elämässä “pelittää” ja on hyvin.
2. Muutoshalun herääminen; ammattilaiset auttavat nuoria löytämään mielekästä tekemistä, kiinnostuksen kohteita ja purkamaan niitä esteitä ja ongelmia, joita nuorella voi elämässään olla. Konkreettisella tasolla näitä askelia voivat olla päivärytmin ja ruokailutottumusten parantaminen tai positiivisemman tulevaisuuden suunnittelu. 
3. Tiedon ja taitojen lisääminen. Nuorten elämästä ja hänen omista tavoitteistaan ollaan kiinnostuneita.Selvitetään mikä nuorta kiinnostaisi ja miten pienin askelin päästään kohti itse asetettuja tavoitteita
4. Itsenäisyyteen pyrkiminen; elämänmuutoksen pysyvyyden turvaaminen ja kannustaminen siihen, että nuori pärjää omillaan.

 

Sanoittaminen ja muutoksen tarve lähtee nuoresta

Ei riitä, että tarjotaan ”porkkana”. Meillä se on teknologia ja tekoäly. Peili-hankkeessa nuoret miehet kehittävät tekoälysovellusta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Sen lisäksi he osallistuvat työpajoissa yhteiseen toimintaan. Nuoret toimivat osana tiimiä kehitystyössä ja heidän äänensä tulee kuuluviin osana prosessia. 

Peili-hankkeeseen osallistuvat nuoret miehet ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Nuoret sanoittavat omia muutostarpeitaan ja sitä mitä apua he ammattilaisilta tarvitsevat elämänmuutoksen saavuttamiseen. Nämä tarpeet tehdään palvelumuotoilun keinoin näkyviksi niille ammattilaisille, jotka auttavat nuoria. 

Ryhmän yhteiset pelisäännöt ja toimintakulttuuri luodaan yhdessä kaikkien osallistujien kanssa. Pyrkimyksenä on sekä luoda turvallinen ryhmä jakaa asioita yhdessä, mutta myöskin räätälöidä toiminnan sisältö yksilön tai ryhmän tarpeita vastaavaksi. 

Mikään ei ole saneltua, vaan nuorella itsellään on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten asioita tehdään ja mitä sisältöä työpajoihin suunnitellaan.

Ammattilaisten osaamista voi kehittää

Näe Nuori 2025- seminaarissa esittelimme Peili-hankkeen toimintamallia ammattilaisille.” Ihan kivaltahan tuo kuulostaa kommentoi eräskin ammattilainen, mutta mitä sitten kun edessänne on nuori mies, jota ei kiinnosta mikään, eikä mikään nappaa?” Kuinka me vastaamme tähän haasteeseen vai yritämmekö edes?

Osana seminaarin ohjelmaa  järjestettiin alan ammattilaisille tulevaisuuteen tähyävä ns. futusorvaamo, jossa mietittiin, mitä työ nuorten parissa voi olla viiden vuoden päästä. Tärkeimpänä oivalluksena meille siitä jäi ajatus uudenlaisesta palvelujärjestelmästä, jossa pystyttäisiin huomioimaan nuoren toimintakyky ja tarpeet paremmin. Nyt turhan moni nuori uupuu ja jää yksin, kun oma toimintakyky ei riitä lähteä etsimään varsin pirstaleisia palveluita eri avun tarjoajilta

Lähteet

[1]     Me-säätiö, 2019. Arki ensin -ohjelma ylisukupolvisen syrjäytymisen vähentämiseksi, blogimerkintä Me-säätiön verkkosivulla.

[2]     Notkola, Veijo & Pitkänen, Sari & Tuusa, Matti & Ala-Kauhaluoma, Mika & Harkko, Jaakko & Korkeamäki, Johanna & Lehikoinen, Tuula & Lehtoranta, Pirjo & Puumalainen, Jouni & Ehrling, Leena & Hämäläinen, Juha & Kankaanpää, Eila & Rimpelä, Matti & Vornanen, Riitta 2013. Nuorten syrjäytyminen – Tietoa, toimintaa ja tuloksia? Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2013, PDF. Eduskunta 2013. 

 [3]    Nuorisotutkimusseura 2017. Anu Gretschel & Sami Myllyniemi.  Työtä, koulutus-tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista –Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu PDF.

[4] Miesten Vuoro 2019 -verkkosivu, Metropolia Amk. Työmalli, jolla kohdata nuoret miehet ja avata keskustelu ihmissuhteisiin, miehuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista.

Kirjoittaja: 

Nea Kaila on kohta valmis sosionomi, joka työskentelee sosiaalialan assistenttina Peili-hankkeessa.

Syrjäytymisen ehkäisemiseksi etsitään ratkaisuja. Auttaisiko tekoäly? Mitä hyödyllisen tekoälysovelluksen tulisi tehdä ja miten sen pitäisi toimia? Muodostetaanko samankaltaisista käyttäjistä heimoja, vai suositteleeko sovellus tukijärjestöjä?

Tekoälysovellusten kehittämistä ei voi erottaa eettisistä pohdinnoista. Esimerkiksi vuorovaikutus tekoälyn kanssa kätkee monta kysymystä. Filosofi Maija-Riitta Ollila kirjoittaa nykyajan ”hellästi tuuppivasta tekoälystä”, joka ohjaa toimintaamme huomaamattomilla tavoilla, parhaimmillaan hyvää tekevien valintojen suuntaan. Toisaalta hellä tuuppiminen voi väärissä käsissä muuttua jatkuvaksi ja velvoittavaksi valvonnaksi, ja yksilön autonomian loukkaamiseksi [1].

Margaret A. Boden pohti tekoälyn ja yhteiskunnan suhdetta terävässä artikkelissaan jo 1970-luvulla [2] ennakoiden ”some-peukuttamisen”. Hän kirjoitti automatisoitumisen ja ”älykkäiden koneiden” vaikutuksesta yksilön osallisuuteen ja yhteiskuntiin. Boden näki tulevaisuusvisiossaan, että liian helppo vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin nappeja napsutellen omalta kotisohvalta kotipäätelaitteella voi paradoksaalisesti vähentää yksilön osallistumisen tunnetta ja vieraannuttaa yhteiskunnasta.

Boden näki uhkana ”tietokone-eliitin” muodostumisen: vain eliitin jäsenet ymmärtävät, miten laskenta toimii, ja heistä tulee ainoita, jotka eivät koe syrjäytyneensä yhteiskunnasta [2]. Boden tarjosi tähän ratkaisuna ohjelmoinnin ja tietojenkäsittelyn ajatusmallien opettamisen kouluissa. Kuin vastauksena vuosikymmenten takaisen artikkelin toiveeseen, vuoden 2016 alussa ikäkaudelle sopiva ohjelmoinnin opetus otettiin Suomessa mukaan valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin [3]. Ohjelmoinnin käsitteen sisään mahtuvat sangen hyvin myös tekoälyn perusteet.

Tekoälyn perusteiden oppiminen tekee mahdolliseksi eettisen pohdinnan, joka ei jää tuuleen heilumaan. Ratkaisujen vaikutusta on helpompi arvioida, kun on hankittu käsitys siitä, mikä tekoälyn saralla on mahdollista, mitä tekoäly voi datasta oppia, ja miten se tapahtuu.

Tekoäly ei ole aina monimutkaista. Sen taustalla on koneoppimismenetelmiä, joiden tavoitteena on klusteroida (ryhmitellä) tai luokitella havaintoja tai ennustaa jonkin muuttujan arvoja. Monet menetelmistä ovat varsin suoraviivaisia: niiden toimintaperiaatteen ymmärtäminen ei vaadi juurikaan matemaattista osaamista. Ratkaisuja voi ottaa käyttöön valmiina moduuleina ja rakentaa niistä kokonaisuuden, joka ratkaisee oman haasteen. Tätä voi verrata Lego-palikoilla rakenteluun: taitavaksi linnojen ja kaivinkoneiden rakentelijaksi voi oppia ilman, että tarvitsee sorvata ensimmäistäkään Lego-palikkaa itse.

Työpajoja nuorille

Metropolian PEILI-hankkeen työpajoissa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kehittävät tekoälysovellusta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Nuoret määrittelevät tekoälyyn pohjautuvan mobiilisovelluksen, jonka tavoitteena on auttaa löytämään työ- ja koulutuspolkuja ja vahvistamaan sosiaalisia verkostoja. Määrittelyn tavoitteena on sovelluksen rajaaminen ja sen ominaisuuksien kuvaaminen. Työpajojen erääksi lähtökohdaksi on valittu tekoälymenetelmien avaaminen nuorille: jotta tekoälysovellusta voi määritellä, on ymmärrettävä, mitä tekoäly on. Työpajojen ohjelmasta puolet rakentuvat tälle lähtökohdalle, puolet sosiaalialan ja terveyden edistämisen tavoitteille.

Tekoälyn salat avataan PEILI-työpajojen osallistujille tutustumalla menetelmien toimintaperiaatteisiin kiinnostavien esimerkkien kautta. Tuokiot rakentuvat seuraavasti:

1. johdanto, jossa avataan
   • jotain tekoälyn tavoitetta: klusterointi, luokittelu, suosittelu
   • sen toteuttavaa algoritmia eli ratkaisumenetelmää: k-means, päätöspuu, assosiaatiosäännöt
2. työskentely Weka-koneoppimisohjelmistolla tietoaineiston parissa
   • aineiston esikäsittely
   • analyysi
   • tulosten tulkinta
   • johtopäätösten teko
3. purku ja pohdinta, jossa keskustellaan tuloksista, sovellettavuudesta ja eettisistä kysymyksistä

Työpajoissa ilmenee, kuinka rajallisella panoksella voidaan ymmärrettävästi avata tekoälymenetelmiä. Nuoret kokevat aihepiirit innostavaksi, ja saavat työkaluja heitä palvelevan sovelluksen määrittelyyn niin teknologisia kuin eettisiä seikkoja huomioiden.

Joku voi toki epäillä, että pikatietoiskuilla ”vedetään mutkat suoriksi” − onhan nykyaikainen tekoäly muutakin kuin yksinkertaisia menetelmiä ja helposti avattavia esimerkkejä. Taustalla olevat ongelmat ovat silti selkeitä: esimerkiksi eräs tämän hetken muotiongelmista, kuvantunnistus, on luokitteluongelma, jossa kukin kuvan kohteista osoitetaan johonkin etukäteen määrätyistä luokista. Tällaisia luokkia (kuten “kissa” tai “liikennemerkki”) on toki erittäin suuri määrä. Luokittelijoiden taustalla oleva matematiikka on kuvailtavissa ja havainnollistettavissa ymmärrettävästi. Erinomainen esimerkki tästä on Andrew Glassnerin  kirjoittama yli 1700-sivuinen oppikirja [4], jossa hän avaa kuvantunnistuksessa käytettyjä ns. konvoluutioneuroverkkoja matemaattisesti osaamattomalle yleisölle. Kun kiinnostus saadaan nuoressa heräämään ymmärrettävillä esimerkeillä, voi hän motivoitua hankkimaan lisätietoa itse ja arvioimaan tekoälyratkaisujen vaikutuksia omaan elämään.

Tekoälyä tarpeeseen

PEILI-työpajojen sovelluksen määrittelytyö on tätä kirjoitettaessa kesken. Ensimmäisessä työpajassa nuoret miehet määrittelivät syrjäytymistä ehkäisevän sovelluksen käyttötarpeita, ja toisessa tarkentui nuorten näkemys siitä, millainen sovellus toimii heidän hyödykseen ja millaista vuorovaikutuksen sen kanssa tulisi olla. Ilmeni, että työpajoissa olleet nuoret kaipaavat keskustelubottia, joka löytää sopivimmat tukijärjestöt sekä ehdottaa työ- ja koulutuspaikkoja ja tapahtumia. Botti tarjoaa myös anonyymin yhteyden samankaltaisiin käyttäjiin. Kyseessä on suosittelujärjestelmä, jonka tuuppii hellästi kohti nuoren itsensä asettamia tavoitteita.

PEILI-hankkeen työpajoja suunniteltaessa ja toteutettaessa olen päässyt paitsi opettamaan tekoälyn perusteita myös keskustelemaan nuorten kanssa siitä, millaista tekoälyä he haluavat. Samalla minulle on vahvistunut käsitys siitä, että tekoälymenetelmien perusteiden osaaminen on kansalaistaito, joka on helposti hankittavissa. Se on myös suunta, johon ohjelmoinnin opetusta kouluissa tulee viedä. Kun perusteet ovat hallussa, voi tekoälyn vaikutuksista elämään keskustella paljon paremmin.

Lähteet

[1]       Ollila, Maija-Riitta. Tekoälyn etiikkaa. Otava, 2019, e-kirjan luvun 6 aliluvut “Hellästi tuuppiva tekoäly” ja “Kevyttä holhoamista”.

[2]       Boden, Margaret A., Social implications of intelligent machines. ACM ’78 Proceedings of the 1978 annual conference – Volume 2, s. 746-752.

[3]       Opetushallitus, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Saatavilla sähköisesti: https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus [linkin toimivuus tarkastettu 30.4.2019]

[4]       Glassner, Andrew, Deep Learning from basics to practice, vol. 1 ja 2, Imaginary Institute, Seattle, 2018.

Kirjottaja

Vesa Ollikainen (FT, tietojenkäsittelytiede) työskentelee lehtorina Metropolia ammattikorkeakoulun ICT ja tuotantotalous -osaamisalueella. Hän opettaa ohjelmistotuotannon, tiedonhallinnan ja tekoälyn alaan kuuluvia opintojaksoja sekä toimii tietotekniikan asiantuntijana PEILI-hankkeessa.

 

 

Mitä voin sanoa, kun nuoret miehet vailla työ- tai opiskelupaikkaa toteavat yhteiskunnan olevan epäreilu ja liian vaativa? Olen heidän kanssaan osittain samaa mieltä. Puhumme tulevaisuudesta, heidän tulevaisuudestaan. Minun tehtävänäni on auttaa heitä näkemään tulevaisuutensa positiivisena asiana. Tehtävänäni on saada heidät uskomaan, kuinka hyvää heille tekisi löytää paikkansa yhteiskunnasta. Olen opiskellut teorian hyvin ja tiedän, miten suuri merkitys sosiaalisella osallisuudella on yksilön hyvinvoinnille. Mutta jos totta puhutaan, tunnen olevani hiukan heikoilla jäillä.

“Miten mä muka jaksan?”

Keskustelun jatkuessa käy erittäin selväksi, että oman urapolun löytyminen ei ole mikään ongelma, kyllä he tietävät, mitä haluavat opiskella ja millaista työtä tehdä. Mutta entä sitten, jos jaksaisinkin käydä opinnot loppuun, miten ihmeessä selviäisi työelämästä ja sen vaatimuksista.

”Miks ei vois olla vaikka 3 päivää töitä ja 4 päivää lepoa? Sitten varmaan jaksaisinkin”, toteaa yksi keskustelijoista. Muut yhtyvät kommenttiin myötäillen, juuri noin sen pitäisi mennä, sitten työn tekeminen olisi mahdollista. Kaikkien mielestä rahaa tarvitsee vain sen verran, että pystyy elämään. Tarvittava lepo ja palautumisaika painavat näiden miesten puntarissa paljon enemmän kuin paksu lompakko.

He ovat pohtineet näitä asioita paljon, he tuntevat omat voimavaransa eivätkä suostu siihen, että heiltä vaaditaan enempää kuin mitä pystyvät antamaan. Nämä nuoret haluavat, että yhteiskunta rohkaisee ja tukee heitä yksinkertaisen, omiin voimavaroihin mitoitetun, elämän etsimisessä. He haluavat, että heitä ymmärretään, kun he kertovat tarvitsevansa enemmän vapaa-aikaa. Eivät he ole laiskoja ja saamattomia, he tiedostavat itsestään enemmän kuin tuntuvat itsekään ymmärtävän. Ja he unelmoivat hyvästä elämästä.

Syrjäytymisen asiantuntijat

Syrjäytyneisyyden määrittely ei aina ole aivan yksiselitteistä, vaan siihen liitetään monia erilaisia tekijöitä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että syrjäytyneet ovat erossa sellaisista toiminnoista, joita yhteiskunta pitää jäsenilleen tarpeellisina. Näistä toiminnoista ansiotyö ja siihen vaadittava koulutus nousevat yleensä esiin tärkeimpinä tilastoihin kirjattavina ja helposti mitattavina tekijöinä. (Myrskylä 2011, 24.)

Yhteiskunnan mittareiden mukaan nämä PEILI-hankkeen työpajalla kanssani keskustelevat nuoret ovat siis syrjäytyneitä, tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla, ja heihin on kohdennettava toimia, jotka auttavat heitä kiinnittymään yhteiskuntaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima, Euroopan sosiaalirahaston tukema PEILI-hanke on yksi osa näitä kohdennettuja toimia. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria miehiä löytämään suuntaa elämälleen koulutuksen, työn ja sosiaalisten verkostojen kautta. Vastaavanlaisia hankkeita on paljon, ja hyvä niin. Ongelma on laaja ja siihen tarvitaan ratkaisuja.

Voi kuitenkin olla, että ratkaisut ovat aivan nenämme alla. Tai oikeastaan suoraan edessämme, tasavertaisina tiimin jäseninä. Siis ne syrjäytymisuhan alla olevat nuoret itse. Mitä jos heidät otettaisiin mukaan hankkeen projektitiimiin kokemusasiantuntijoina, kertomaan mitä pitää tehdä ja minkä pitää muuttua? Mitä jos he olisivat niitä, jotka näyttävät mihin suuntaan hankkeen pitää mennä?  

Mitä on kokemusasiantuntijuus?

Kokemusasiantuntijuus on etenkin terveys- ja sosiaalialalla lähes muodikkaaksi muuttunut toimintamuoto. Se on syntynyt 2000-luvulla ja on ollut keskeisenä käsitteenänä myös sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa (esim. KASTE-ohjelmat ja Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke). Menetelmän hyödyt on helppo ymmärtää. Kokemusasiantuntijat voivat tarjota asiakaslähtöisen näkökulman palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Samaan aikaan toiminnalla on kokemusasiantuntijalle itselleen voimaannuttava vaikutus, se tuo tiedon siitä, että on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteiskunnalle.

Toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjelmissa, mutta se saa samalla osakseen myös aiheellista kritiikkiä. Tuoreessa väitöskirjassa ”Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations” (Meriluoto 2018) tarkastellaan asiantuntijaksi tekemisen prosessia, sitä miksi osallistujista halutaan kehittää asiantuntijoita ja mitä hyötyä siitä on. Tutkimuksesta selviää, että usein kokemusasiantuntijat eivät itse pääse määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, vaan he joutuvat mukautumaan toiminnan järjestäjän omiin tavoitteisiin. Tutkimus rohkaisee osallistamistoimintaa toteuttavia tahoja olemaan valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan.

Kokemusasiantuntijoiden tieto saattaa poiketa siitä, mitä on oletettu, ja kriittistäkin, mutta juuri siksi sitä on tarpeen kuunnella.

Osallisuus ja sen hyödyt

PEILI-hankkeessa haluamme toimia juuri tästä lähtökohdasta. Haluamme, että työpajoihin osallistuvat nuoret ymmärtävät asiantuntijuutensa merkityksen ja sen, miksi kaikki tieto on tärkeää, se kriittinenkin. Osallisuus on vuorovaikutusta ja kokemus osallisuudesta syntyy silloin, kun ihminen oivaltaa osallistumisen tarjoamat hyödyt. (Leeman & Kuusisto & Hämäläinen 2015.)

Palvelumuotoilussa keskeisenä ajatuksena on eri osapuolten osallistaminen yhteisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Yhteiskehittämisen menetelmää käyttäen voidaan hyvin edistää myös osallisuuden kokemusta. Kun nuori pääsee työpajalla saman pöydän ääreen ammattilaisten kanssa, mietitään esimerkiksi

• mitä tekijöitä nuoret tarvitsevat syrjäytymisprosessissa muutoshalun heräämiseen
• millaiset harjoitukset tukisivat parhaiten sosiaalista vahvistamista
• millaisia ominaisuuksia tekeillä olevassa mobiilisovelluksessa tulisi olla

Yhdessä pohtien syntyy vuorovaikutus kuin itsestään. Nuoret näkevät osallistumisensa hyödyn ja saavat vuorovaikutuksen kautta mikrotason kokemuksen osallisuudesta. Mikrotason kokemus tuskin poistaa nuorten tunnetta siitä, että yhteiskunta on liian vaativa ja epäreilu. Se ei poista tunnetta siitä, että tulevaisuus tuntuu liian suurelta palalta haukattavaksi, että omat voimavarat eivät riitä.

Vaikka emme pystykään täysin muuttamaan nuorten suhdetta yhteiskuntaan, voimme toivottavasti liikauttaa jotain positiivisemman tulevaisuususkon suuntaan. Voimme osoittaa, että nuorten kokemustiedolla ja mielipiteellä on merkitystä ja näiden avulla voidaan luoda jotain uutta. Jotain, joka palvelee heidän kaltaistensa nuorten tarpeita ehkä paremmin kuin aiemmin luodut mallit.

Voimme antaa nuorille mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu vaikuttaminen. Hyvästä mikrotason kokemuksesta on helpompi kurottaa suuremmalle tasolle, sinne yhteiskunnan rattaisiin, kuin aivan tyhjästä. ”Elämässä on niinku steppejä”, kuten nuoret sanovat. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, on turvallista mennä eteenpäin.

 

Lähteet:

• Leemann, Lars & Kuusio, Hannamaria & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Sosiaalinen osallisuus.  Sosiaalisen osallisuuden tietopaketti. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana verkossa: <www.thl.fi/sokra.>
• Myrskylä Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu. Työ- ja elinkeinoministeriö.
  
• Meriluoto, Taina. 2018. Making Experts-by-experience. Governmental Ethnography of Participatory Initiatives in Finnish Social Welfare Organisation. JYU Dissertations.

Kirjoittajaesittely

Viittä vailla valmis sosionomi Johanna Valkama työskentelee sosiaalialan opiskelija-assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aiemmalta koulutukseltaan Johanna on montessoriohjaaja. Parinkymmenen vuoden työkokemus erityispedagogiikan parissa yhdistettynä sosiaalipedagogiseen lähestymistapaan antaa hyvät valmiudet  olla mukana innovoimassa uudenlaisia toimintamalleja sosiaalisen vahvistamisen kentällä.