Varhaiskasvatuksen arjessa käytetään kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa.

Pedagogiset dokumentit kasvattajan työssä

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2018 kuvaillaan pedagogista dokumentointia varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeisenä työmenetelmänä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 37). Varhaiskasvatuksessa dokumentoidaan lasten töitä ja toimintaa monin eri tavoin. Yhdessä lasten kanssa dokumentteja tutkimalla ja tulkitsemalla saadaan selville lapsen mielenkiinnon kohteita, toiveita ja tarpeita. Näiden pedagogisten dokumenttien avulla toteutetaan lapsilähtöistä pedagogiikkaa.

Pedagogisia dokumentteja voi ja tulee tarkastella monesta eri näkökulmasta: lapsen, lapsiryhmän, huoltajan ja kasvattajan. Lapsen havainnointi on pedagogisessa dokumentoinnissa keskeistä. (Tast 2018.) Varhaiskasvatuksen arjessa käytetäänkin kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa.

Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvattajia velvoittavaa toimintaa. Kuitenkaan pedagogista dokumentointia ei vielä riittävästi hyödynnetä suunnittelun ja arvioinnin menetelmänä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 toimeenpanoa koskevan arvioinnin mukaan (Repo ym. 2019: 82).

Kasvattajan toiminnan arviointi varhaiskasvatuksessa vaatii vielä kehittämistä

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -ohjeiden myötä arvioinnin painopiste on siirtynyt lapsen arvioinnista toimintaympäristön ja henkilökunnan toiminnan arvioimiseen. Varhaiskasvattajien on kuitenkin vaikea siirtyä lapsen arvioinnista oman toiminnan ja instituution arviointiin (Mansikka 2019: 105). Lisäksi arviointityön käytännöt ovat päiväkodeissa kirjavia ja systemaattinen oman työn arviointi jää vähäiseksi. Oman toiminnan reflektointiin ja sen kautta työn kehittämiseen ei ole yhtenäisiä työvälineitä.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) laati vuonna 2018 valtakunnallisen ”Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset” -asiakirjan laadunhallinnan ja arvioinnin tueksi. Se määrittää toiminnalle raamit siitä, mitä pidetään laadukkaana ja tavoiteltavana toimintana varhaiskasvatuksessa (Vlasov ym. 2018: 16). Laadun kehittämisessä varhaiskasvattajan oman vuorovaikutuksen ja toiminnan havainnoinnilla on keskeinen merkitys (Paananen 2017: 30).

Arviointi ja siihen liittyvä kehittäminen ovat laadun kehittymisen edellytys (Parrila & Fonsen 2016: 92). Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 62).

Arviointi varhaiskasvatuksessa pohjautuu kehittävän arvioinnin periaatteelle. Kehittävässä arvioinnissa merkityksellistä on arvioinnin prosessi ja sen aikana tapahtuva oppiminen, oppimisen kautta syntynyt uusi ajattelu sekä toiminnan kehittäminen arviointitiedon avulla. Keskeistä kehittävässä arvioinnissa on itsearviointi ja osallisuuden periaate, jolloin arvioinnissa mukana olevat osallistuvat aktiivisesti arviointiin ja sen suunnitteluun. (Vlasov ym. 2018: 34-35.)

Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni kasvattajan toiminnan dokumentointia varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyöni liittyy Opetushallituksen rahoittamaan ja Metropolian toteuttamaan Pedagoginen dokumentointi osana oman työn arviointia ja osallisuuden tukemista -hankkeeseen, jossa kehitetään pedagogisen dokumentoinnin hyödyntämistä tiimeissä ja yksiköissä. Mukana hankkeessa on Espoon kaupungin päiväkoteja ja Pilke -päiväkoteja. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kolmessa ryhmähaastattelussa, joihin osallistui 20 varhaiskasvatuksen työntekijää.Työn lähtökohtana oli kiinnostus siitä, miten varhaiskasvattajan oman työn dokumentoiminen ja tarkastelu kytkeytyvät varhaiskasvatuksen työntekijöiden puheissa varhaiskasvatuksen laatuun, arviointiin ja työn kehittämiseen. Opinnäytetyöni avulla halusin selvittää, miten kasvattajan työtä dokumentoidaan hankkeen päiväkodeissa, minkälaisia merkityksiä sille annetaan ja mitä mahdollisuuksia ja uhkia kasvattajan toiminnan dokumentoimiseen liitetään.

Opinnäytetyöni tulosten perustella kasvattajan toiminnan dokumentointi on tietyin edellytyksin hyvä menetelmä oman työn näkyväksi tekemisen, reflektoinnin, itsearvioinnin ja kehittämisen tukena.

Kasvattajan toiminnan dokumentointi työn tutkimisen, arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä

Opinnäytetyön tulosten mukaan se, kuinka säännöllisesti tai millä keinoin kasvattajan toimintaa päiväkodeissa dokumentoitiin, vaihteli päiväkodeittain. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin menetelminä mainittiin mm. havaintojen kirjaaminen kasvattajan toiminnasta, kehityskeskusteluiden keskustelulomake, päiväkirja ja ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma. Silti kasvattajan toiminnan dokumentointi käsitettiin pääsääntöisesti kasvattajan toiminnan videointina. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin avulla voidaan tehdä näkyväksi sekä ymmärtää kasvattajan toimintaa ja vuorovaikutusta lapsen kanssa.

Lisäksi kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan reflektoida ja arvioida omaa ja tiimin toimintaa, jonka jälkeen toimintaa voidaan kehittää haluttuun suuntaan. Kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan objektiivisemmin tarkastella kasvattajan toimintaa tietyssä tilanteessa, kun havainnot eivät perustu mutu-tuntumaan. Lisäksi tiimien väliset keskustelut pysyvät pedagogisempina, kun keskustelun tukena käytetään dokumentteja.

Kasvattajan toiminnan dokumentointi on hyvä työkalu silloin, kun kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä dokumentoinnilla tavoitellaan. Esimiehen tehtävänä on vastuu yksikkönsä ”punaisen langan” kirkastamisesta ja suunnan näyttämisestä. Esimies voi omalla esimerkillään ja toiminnallaan innostaa ja kannustaa työyhteisöä vahvistamaan ja kehittämään osaamistaan, sekä ylläpitää ja luoda arkeen rakenteita, jotka mahdollistavat pedagogisen dokumentoinnin. Kasvattajana toiminnan dokumentoimista tukee myös tiimin kanssa yhteisesti sovitut pelisäännöt sekä tiimin keskinäinen luottamus. Kasvattajan dokumentoimiseen liittyy myös uhkia ja riskejä, jotka on hyvä tiedostaa.

Työn kriittistä arviointia vai arvostelua?

Kasvattajan toiminnan dokumentointiin, erityisesti videointiin, liitetään vahvoja kielteisiä tunteita ja pelkoja. Itsensä ja oman toiminnan näkeminen videolta koettiin epämiellyttävänä. Lisäksi tuloksissa korostui kriittisyys omaa työtä ja omaa itseään kohtaan. Videoinnin avulla oma toiminta tulee itselle näkyväksi, itseä arvostelee kriittisesti ja huomaa videolta ainoastaan omat virheet ja kehittämistarpeet. Toisaalta uhkana koettiin myös se, että kollega katsoo videon ja arvostelee sen perusteella kasvattajan toimintaa. Toisaalta hankalaksi koettiin myös kehittävän palautteen antaminen työtoverille hänen toiminnastaan.

Yhtä lailla tiimin tulehtuneet välit tai tiimin välinen epäluottamus kuvattiin olevan esteenä kasvattajan toiminnan pedagogiselle dokumentoinnille. Samoin, jos joku tiimistä kokee olonsa epävarmaksi tai epämukavaksi, videointiin ei välttämättä sitoudu samalla tavalla.

Dokumentoinnin haasteena nähtiin myös sen valinta, mitä tilannetta päätetään dokumentoida, millä menetelmällä se toteutetaan ja milloin. Tämä vaikuttaa siihen, millaista materiaalia saadaan yhteistä keskustelua varten. Lisäksi dokumentoinnin haasteena mainittiin vaikeudet tehdä yhteisiä tulkintoja dokumenteista. Kasvattajien erilaisuus ja erilaiset tavat nähdä asioita haastaa tiimiä: Videoinnin uhkana nähtiin lisäksi se, jos sitä pidetään totuutena, vaikka paljon jää videoinnin ulkopuolelle.

Dokumentoinnin hyödyntämisen kannalta oli merkityksellistä, että sillä on selkeä tavoite (mitä dokumentoidaan, miksi ja millä keinoin), ja että on yhdessä sovittu, miten dokumentteja käsitellään työyhteisössä. Mikäli dokumentteja käytetään vain palautteen antamiseen työkaverille (arvosteluun tai arviointiin), se ei ole toimiva työkalu varhaiskasvatuksessa.

Arvioinnin tulee kohdistua nimenomaan työn arvioimiseen, ei yksilöön kohdistuvana palautteen antamisena. Tällöin myös saatu palaute koetaan kohdistuvan itseen. Pitää osata erottaa toiminta persoonasta, eli ei arvostella ihmistä vaan toimintaa. Mikäli kasvattajan toiminnan dokumentoimista käytetään vain arvostelevana palautteena, menetetään menetelmän mahdollisuudet työn kehittämisen ja oman ammatillisen vahvistumisen tukena. Toisaalta työyhteisöissä pitää myös olla rohkeutta keskustella avoimesti pedagogiikasta ja kasvattajien toiminnasta, että toimintaa voitaisiin yhdessä reflektoida, arvioida ja kehittää.

Rohkeasti kokeilemaan!

Opinnäytetyöni lisää ymmärrystä siitä, millä edellytyksin kasvattajan toiminnan dokumentointi voi toimia apuvälineenä oman työn reflektoinnin, arvioinnin ja kehittämisen apuvälineenä osana varhaiskasvatuksen laadunhallintaa. Kun tunnistetaan mahdollisia dokumentoinnin esteitä, niitä voidaan poistaa esim. työn arkeen sovituilla säännöllisillä keskusteluilla. Niissä voidaan vahvistaa niitä elementtejä, joiden avulla edistetään dokumentoinnin hyödyntämistä osana työn kehittämistä ja arvioimista.

Eri yksiköiden työntekijöiden yhteisen keskustelun ja koulutusten avulla voidaan edistää ymmärrystä pedagogisen dokumentoinnin merkityksestä ja sen hyödyntämisestä työn kehittämisen työkaluna. Myös omakohtainen kokemus kasvattajan toiminnan dokumentoimisesta ja sen hyödyntämisestä oman työn tutkimisen ja kehittämisen apuvälineenä, näyttäisi madaltavan kynnystä mm. videoida kasvattajan toimintaa sekä vähentävän dokumentointiin liittyviä ennakkoluuloja tai pelkoja.

Dokumentoinnin erilaisia tapoja (ei vain videointia) pitäisi paremmin hyödyntää, sillä työntekijätkin ovat erilaisia. Arviointi edellyttääkin erilaisia mittareita ja menetelmiä. Kasvattajan työn dokumentointia voidaan hyödyntää osana päiväkodin laadun hallintaa ja toiminnan kehittämistä.

Haastankin jokaisen varhaiskasvatuksen tiimin miettimään, miten teidän päiväkodeissanne kasvattajan toimintaa dokumentoidaan tai voitaisiin dokumentoida työn reflektoinnin, arvioimisen ja kehittämisen tukena? Onko tiimeillä riittävästi osaamista, luottamusta ja rohkeutta keskustella avoimesti, sekä antaa kehittävää palautetta työtoverille? Miten teidän päiväkodeissanne voitaisiin edistää arjen käytäntöjä ja lisätä foorumeita, jotka mahdollistat yhteisen työn tutkimisen ja yhdessä kehittämisen?

Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhöni Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa osana oman työn kehittämistä.

Kirjoittaja:

Jenni Ryynänen, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet:

Mansikka, Jan-Erik 2019. Pedagoginen dokumentointi Reggio Emilian ja jälkistrukturalismin viitekehyksessä. Journal of Early Childhood Education Recearch. 8 (1). 100-120.

Paananen, Maiju 2017. Laadun mittaamisesta varhaiskasvatuksen erilaisten tehtävien tarkasteluun. Nyt on pedagogiikan aika! 2017. Helsinki: Lastentarhanopettajaliitto. 29-30.

Parrila, Sanna & Fonsen, Elina 2016. Teoksessa Parila, Sanna & Fonsen, Elina (toim.): Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus. Käsikirja käytännön työhön. Juva: PS-kustannus. 91-114.

Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa 2019. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf>. Luettu 21.10.2019.

Tast, Sylvia 2018. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 4.4.2018. Opetushallitus. <https://www.youtube.com/watch?time_continue=2&v=8SybX26zZSY>. Viitattu 28.10.2019.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Verkkodokumentti. <https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf>. Luettu 21.10.2019

Vlasov, Janniina & Salminen, Jenni & Repo, Laura & Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Sulonen, Hanna. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 24: 2018. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf>. Luettu 28.10.2019.

Osallisuuden kokemus on yksilöllinen tunne arvostuksesta, tasavertaisuudesta ja luottamuksesta. Edellytyksenä osallisuuden tunteelle on yksilöllisyys kohtaamisessa sekä vuorovaikutuksessa (Järvinen, Mikkola 2015:10.)

Varhaiskasvatussuunnitelma linjaa kehittämään vanhempien osallisuutta

Lasten vanhemmilla tai lasten huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen toiminnan ja kasvatustyön tavoitteiden suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä varhaiskasvattajien kanssa (Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016:32.) Suunnitelman keskeisin muutos on sen velvoittavuus varhaiskasvatusta ohjaavana ja linjaavana asiakirjana. Näin pyritään kaventamaan kuntien ja kaupunkien varhaiskasvatuksen laatueroja ja kehittämään varhaiskasvattajien ammatillisuutta (Ahonen 2017:15-16.)

Toteutin opinnäytetyöni Lohjan alueen varhaiskasvatuksen kahdessa yksikössä. Aineistona oli vanhempien teemahaastattelu ja kysely sekä varhaiskasvattajien vastaukset avoimiin kysymyksiin. Vanhempien osallisuuteen liittyviä tekijöitä nousi aineistosta esille monipuolisesti. Näistä koottiin vanhempien osallisuutta edistävien menetelmien taulukko. Se toimii päiväkodin toiminnansuunnittelua ja arviointia ohjaavana työvälineenä sekä työyhteisön keskusteluiden tukena. Tavoitteena on työyhteisöiden toimintatapojen yhdenmukaistaminen.

Vuorovaikutusta lisää lapsen vanhemman ja varhaiskasvattajan kesken

Vuorovaikutus nousi vanhempien sekä varhaiskasvattajien haastatteluissa ja kyselyissä merkittäväksi osallisuuden keinoksi. Vanhempien osallisuus nähdään tärkeänä ja toivottuna osana päiväkodinarjessa, mutta se koetaan myös haasteelliseksi varhaiskasvattajien aikaresurssien näkökulmasta. Osallisuuden lisääminen päiväkodin arjessa niin lasten kuin vanhempien osalta vaatii henkilöstöltä monenlaista ajattelun muutosta ja asenteiden muutosta.

Osallisuutta parantavia erilaisia keinoja on jo käytössä päiväkodeissa, mutta niitä ei aina osata käyttää oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos henkilöstö ei itse koe olevansa osallisena työyhteisössä sekä lapsiryhmässä, on vaikea edistää vanhempien osallisuutta. Vanhempien ja lasten osallisuus tulisi nähdä mahdollisuutena toimia yhdessä, luoden yhteistä hyvinvointia, luottamusta sekä positiivista ilmapiiriä.

Osallisuuden tunne tuo perheille hyvinvointia

Vanhempien ja lasten osallisuuden kokemus päiväkodin arjessa heijastuu heidän hyvinvointiinsa. Perheiden hyvinvointia ja voimavaroja voidaan lisätä osallistamalla eri tavoin päiväkodin yhteisölliseen toimintaan, jossa mahdollistuu vastavuoroinen keskusteluyhteys vanhempien ja varhaiskasvattajien välillä. Yhteisöllisen toiminnan kautta perheet kiinnostuvat päiväkodin toiminnasta (Petrelius, Tulensalo, Jaakola, Hietamäki 2016:11-18.)

Opinnäytetyön haastatteluissa sekä kyselyissä vanhemmat sekä varhaiskasvattajat toivat esille kiireettömän hyvän keskustelun merkityksen kohdatessa. Kohtaamiset ovat kuitenkin usein niitä, jotka sattuvat kiireisimpiin ajankohtiin, kuten lapsen haku- ja tuontitilanteissa vaihdettavat pikaiset kuulumiset.  Erikseen sovitut rauhalliset keskusteluajat ovat hyvä keino päivittää yhteisiä asioita sekä kunkin lapsen kasvua ja kehitystä.

Vanhemmat toivoivat enemmän aikaa näille keskusteluille varhaiskasvattajan kanssa. Vanhemmuuden haasteissa keskustelun tarve lisääntyy. Keskustelu mahdollistaa perhettä ja vanhemmuutta tukevien yhteisten keinojen yhteensovittamisen. Lapsen kasvatus on yhteistyötä, jonka perustana on yhdessä jaetut arvot ja sovitut keinot. Hyvä vuorovaikutus edistää osallisuutta.

Kirjoittaja:
Kaisa Laine, lastentarhanopettaja, sosionomi (ylempi AMK)

Artikkeli perustuu Kaisa Laineen – Vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa Sammatin ja Karjalohjan päiväkodeissa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Työ on saatavilla www.theseus.fi sivustolta.

Lähteet:

Ahonen, Liisa 2017. Vasun käyttöopas. Jyväskylä: PS-kustannus.

Järvinen, Kirsi, Mikkola, Petteri 2015. Oletko sä meidän kaa? Näkökulmia osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa. Kustantaja: Pedatieto oy.

Petrelius, Päivi, Tulensalo, Hanna, Jaakkola, Anne- Mari, Hietamäki, Johanna 2016. Lapsen elämäntilanteen ja tuen tarpeen lapsikeskeinen, monitoimijainen arviointi. Tietoa lastensuojelun kehittämisen pohjaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2016:17

”Lapsuus on itsessään tärkeä, eikä vain kulkua aikuisuuteen”, todetaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa (1989). Lapsuus on saanut viime vuosina yhä merkityksellisemmän aseman yhteiskunnallisessa keskustelussa. Varhaiskasvatusala elää uudistuksien aikaa, jossa lapsen asema ja oikeudet ovat näkyvästi esillä. Hiljattain uudistuneissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa lasten osallisuus on nostettu esille keskeisenä teemana.

Lasten osallisuus on osa lapsen oikeuksia ja hyvinvointia. Suomen UNICEFin kotimaantyö keskittyy Lapsiystävällinen kunta -mallin kautta lisäämään ja vahvistamaan lasten osallisuutta edistäviä käytäntöjä ja toimintatapoja ympäri Suomen.

Suomen UNICEF toimi tukijana Metropolian sosiaalialan (ylempi AMK) tutkinnon opinnäytetyössä, jossa kuvattiin alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumista kunnissa, jotka toteuttavat UNICEFin lapsiystävällinen kunta -mallia. Aineisto kerättiin e-lomakekyselyn muodossa varhaiskasvatusalan asiantuntijoilta, joilla nähtiin olevan tietoa ja näkemystä alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisesta. Vastaajien joukossa oli päiväkodin johtajia, tilaajapäälliköitä ja lastentarhanopettajia sekä varhaiskasvatusalan alueellinen suunnittelija.

Kasvattajan ja lapsen herkkä vuorovaikutus osallisuuden perustana

Kyselyyn vastanneista suurin osa toi esille kasvattajan työn merkityksen, kuinka omalla asenteella ja lapset huomioon ottaen voi luoda lapselle ihanteelliset mahdollisuudet olla oman arkensa tekijä. Osallisuus ei ole mitään erikoista tai mystistä, vaan sitä jokapäiväistä arkea, missä lapsi saa päättää omista asioistaan aikuisen tuella ja läsnäololla.

Aikuisen, kasvattajan roolia tarkasteltiin monesta eri näkökulmasta. Aikuinen toimii myös oppijan roolissa suhteessa lapseen, kyky kuunnella lasta ja lapset ajatuksien arvostaminen koettiin erittäin merkitykselliseksi.

Lapsella on mahdollisuus vaikuttaa tai olla vaikuttamatta

Tulosten mukaan lasten ajatusten kuuleminen ja heidän vaikutusmahdollisuuksien lisääminen arjessa koettiin tärkeänä varhaiskasvatusalan asiantuntijoiden näkökulmasta. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä lapsen mielipide tulee selvittää lapsen ikä- ja kehitystason vaatimalla tavalla. Tätä korostavat sekä varhaiskasvatuslaki että sosiaalihuoltolaki. Lapsella tulee olla ennen kaikkea valinnanvapaus osallistua tai olla osallistumatta häntä koskevaan toimintaan.

Lapsen toiveiden kuuleminen vaatii kasvattajalta herkkyyttä havaita ja olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Lapsen tulee saada kokemuksia omasta toimijuudestaan, siitä, että hän saa päättää itseään koskevista asioista. Kyselyyn vastanneet näkivät selkeinä lasten päätöstä tukevina työmalleina lasten haastattelut, keskustelut ja tärkeimpänä havainnoinnin.

Osallistavaa toimintakulttuuria kehitetään jatkuvasti 

Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että päiväkodeissa on olemassa pysyviä toimintatapoja lasten kanssa toteutuvaan toiminnan kehittämiseen. Lasten kokoukset, päivittäiset keskustelut toiminnan kehittämisestä sekä projektimaiset työskentelyt antavat lapsille mahdollisuuksia muuttaa ja kehittää toimintaa haluamaansa suuntaan.

Varhaiskasvatuksessa puhutaan toimintakulttuurista, joka elää päiväkodissa. Lasten osallisuuden mahdollisuudet nähdään, mutta työskentely osallisuutta edistävän toimintakulttuurin eteen vaatii pitkäjänteistä sitoutumista erityisesti varhaiskasvatusalan ammattilaisilta. Toimintakulttuuri on jatkuvasti elävä ja muuttuva, sitä tulee myös arvioida ja kehittää kohti haluttua tavoitetilaa. 

Miten jokainen tulee kuulluksi?

Tulosten mukaan alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisessa nähtiin myös omat haasteensa. Pienempien lasten kohdalla osallisuuden toteutuminen koettiin haastavampana. Miten jokaisen lapsen toive tulee kuulluksi, oikeinymmärretyksi ja miten löydetään kunkin lapsen potentiaali, iästä huolimatta?

Osallisuuden mahdollistaminen ei ole vielä automaatio. Vastanneet nostavat esiin työntekijöiden asenteen ratkaisevana tekijänä, toimintatapoja voi olla vaikea muuttaa vanhasta totutusta. Osallisuutta tulee tietoisesti kehittää, muuttamalla toimintaa kohti osallisuutta edistäviä toimintatapoja ja rakenteita.

Hyvät käytännöt jakoon

Olennaista olisi nostaa keskusteluun myös kuntien välinen yhteistyö. Opinnäytetyön tuloksista nousi myönteinen suhtautuminen hyvien käytäntöjen jakamiseen. Yhteiset tapaamiset, vierailut ja lasten osallisuuteen liittyvä tietopankki internetissä koettiin hyvinä ideoina jakaa tietoa. Tiedon vaihtoa ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan sille tulisi olla suunnitelmallinen toimintatapa, joka otettaisiin esimerkiksi lähialueen päiväkodeissa käyttöön.

Lasten osallisuuden tulevaisuuden näkymät

Shierin (2001:110) osallisuuden tasot -mallia mukaillen perustana lapsen osallisuudelle tulee olla halu vastaanottaa uusia ajatuksia ja ravistella vanhoja toimintatapoja työyhteisössä. Kun kasvattajan ajattelussa on tapahtunut muutoksia, tulee ryhtyä toimiin, osallisuuden muutoksien mahdollistamiseksi toimintakulttuurissa. Lopulta tavoitteena olisi luoda jatkumo kasvattajan, sekä koko työyhteisön sitoutumiseksi uudenlaiseen ajatteluun ja toimintamalliin, jolloin lasten osallisuudesta tulee ylläpitävä käytäntö.

Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa tavoitteena on lasten oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistava toimintakulttuuri. Tavoitteena on luoda lapsille yhdenvertainen ympäristö kasvaa, vaikuttaa ja osallistua. (Suomen UNICEF n.d.) Näiden ajatusmallien kautta tulevaisuudessa lasten osallisuuden laajentumisella ja kehittymiselle tulisi olla mahdollisuuksia.

Nina Saukkola, sosionomi ylempi AMK

Lähde

Saukkola Nina 2018. Lasten osallisuutta edistämässä. Alle kouluikäisten lasten osallisuus Lapsiystävällinen kunta -mallin kautta tarkasteltuna. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, Sosionomi ylempi AMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Julkaisussa: Children and Society, vol. 15, 107-117, UK. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: <http://www.ipkl.gu.se/digitalAssets/1429/1429848_shier2001.pdf>. Luettu 1.2.2017.