blogin aihe muotoutui mielessäni asioista, joita olen ihmetellyt nyky-yhteiskunnassa ja joita olen seuraillut mediasta. Aluksi voisin kuitenkin kertoa jotakin itsestäni, niin lukijana tiedät mistä ajatukseni ja näkemykseni tulevat.
Olen tehnyt vuosia töitä lastensuojelussa, vastaanotto- ja arviointilaitoksessa pääkaupunkiseudulla, valmistuttuani sosionomiksi vuonna 2001. Vuosien työskentelyn jälkeen, minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla sijaisuutta sosiaaliohjaajana kuntouttavassa työtoiminnassa. Kuntouttavassa työtoiminnassa ollessani toimin muun muassa ryhmänohjaajana nuorille työttömille. Ryhmä toimi pilottina eikä sille ollut määriteltyä prosessikuvausta. Ryhmän tarkoituksena oli kartoittaa nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ja antaa uusia näköaloja nuorten arkeen sekä tukea heitä elämänhallinnassa.
Työskennellessäni nuorten kanssa huomasin, että monelle heistä tuotti vaikeuksia sitoutua kahdesti viikossa neljä tuntia kestävään ryhmätoimintaan. Ryhmän toimintaan kuului myös yksilöhaastatteluja ja näissä haastatteluissa tuli ilmi, että monella nuorella oli diagnosoitu masennus. Osalla oli lisäksi päihteiden tai muiden riippuvuuksien kanssa ongelmia masennuksen lisäksi.
Nuori saa diagnoosin ja masennuslääkkeet mutta ei terapiaa.
Luin Pekka Saurin kirjoituksen siitä, että terapiakorvauksia ei ole nostettu Suomessa kahteen vuosikymmeneen. Kelalta saa korvauksena 37€ kerrasta ja terapiakäynti maksaa yleensä 60-80€. Miten kukaan pystyy maksamaan sen työttömyyskorvauksista tai toimeentulosta? Ihmisen pitäisi pystyä käymään töissä saadakseen maksettua terapian, mutta kolikon toinen puoli on se, että jos ihminen on työkykyinen, ei Kela korvaa terapiaa. Minua itseäni ihmetyttää se, että on laskettu kokonaiskustannus sille, jos nuori eläköityy. Silloin puhutaan 1,2 miljoonan menetyksestä yhteiskunnalle. Miten paljon vähemmällä päästäisiin, jos nuoret aikuiset saisivat terapiaa ja näin heidän ei ”tarvitsisi” jäädä eläkkeelle, vaan he pystyisivät osallistumaan työelämään. Voisin ajatella, että tämä toisi myös nuoren elämään voimaatumista. En usko, että kukaan valitsee tarkoituksella masennusta tai päihteiden käyttöä. Työssä oleminen tuo elämään vakautta ja sosiaalisia kontakteja.
Tilastot kertovat, että vuonna 2011 jäi 2 044 alle 30-vuotiasta nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. (Kela)
Mistä johtuu nuorten suuri määrä masennusta sairastavana? En tiedä pystyykö kukaan vastaamaan tuohon kysymykseen. Osa sanoo, että nuorilla on liikaa vaihtoehtoja tulevaisuutta miettiessä, osa taas on sitä mieltä, että nuoret ovat nykyisin pullamössöä. Osa taas on sitä mieltä, että kotoa saadut arvot ja työmoraali vaikuttuvat nuoren elämään. Sossusta saa rahaa liian helposti. Osaltaan tuo varmaan pitää paikkansa, sillä ainakin itse huomasin ryhmiä ohjatessa, että monilla nuorilla ei ollut edes halua osallistua työelämään. He saivat tarpeeseensa rahaa sossusta ja tulivat toimeen vähemmällä. Toisaalta taas osalle työnteko tai koulutus olisi ollut suuri asia, mutta ilman hyviä papereita tai kokemusta ei ollut mahdollista päästä mihinkään. Monet nuoret ovat ylisukupolvisia työttömiä ja ehkä juuri tämä on se asia missä muutoksen pitäisi tapahtua?
Nuorten kanssa jutellessa tuli myös ilmi se, että totta kai tuo jatkuva jouten olo ja torjumiseksi tulo koulun tai työpaikkojen taholta vaikuttaa itsetuntoon ja aiheuttaa masennusta. Monella nuorella olikin lääkitys masennukseen. Mediassa on näinä päivinä ollut juttua siitä, myönnetäänkö lääkitystä liian heppoisesti ja mitkä ovat niiden sivuvaikutukset. Voin todella uskoa sen, että lääkkeiden sivuvaikutuksilla on merkitys nuoren hyvinvointiin. Nuori ei itse sivuvaikutuksia välttämättä huomaa ja vanhemmat ovat vain tyytyväisiä, kun nuori ”syö” lääkettä masennukseen. Kauhistelin itse, kun luin alla olevaa artikkelia, että todellakin nuoren tila voi mennä huonompaan lääkkeiden aloittamisen jälkeen ja tähän kun lisätään päihteet, niin nuoren tila ei varmastikaan kohene. Artikkelissa kerrottiin, että serotoniinipohjaisten masennuslääkkeiden sivuvaikutuksena oleva aggressiivisuus lisääntyy päihteiden alaisena.
Tähän asiaan ajankohtaisena on se, että monet viimeaikaisista kouluampujista ovat käyttäneet masennuslääkkeitä, joissa on ollut vahvoja sivuoireita.
Itseäni, kohta kolmen lapsen äitinä, huolestuttaa se, että mitä jos huomaan omassa lapsessani huolen aiheita, mutta en saisi häntä terapiaan tai en pystyisi maksamaan sitä ja lapselleni vain työnnettäisiin masennuslääkettä toisensa perään. En tarkoita tällä sitä, että vastustan lääkkeiden syömistä vaan mielestäni lääkityksen ja terapian pitää kulkea käsikädessä toisiaan tukien. Tietenkään ei ole sanottua, että nuori jaksaisi käydä terapiassa tai ”kemia” terapeutin kanssa natsaisi, jotta terapiasta olisi merkittävää hyötyä. Lehdissä on myös ollut kommentteja, että masennuslääkkeitä määrätään hyvin helposti terveyskeskuksissa. Tästä olen aivan samaa mieltä, sillä ystäväni meni aikoinaan terveyskeskuslääkärille, kun oli väsynyt ja elämäntilanteessa tapahtunut isoja muutoksia mm. asumusero. Lääkäri oli ehdottanut ”hoidoksi” vain masennuslääkkeitä, joita ystäväni ei halunnut syödä. Tästä oli tullut ihan väittely heidän välillään ja ystäväni ihmetteli lääkärin asennetta.
Psykiatrit sanovat, että masennuslääkkeitä määrätään ihan liikaa.
Lopuksi laitan Kelan lukuja: Suomessa on 13 000 nuorta työkyvyttömyyseläkkellä. Heistä reilut 10 000 mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. Alle 30-vuotiaiden keskimääräinen kokonaiseläke on 708 euroa kuussa. Vuonna 2011 Kelasta maksettiin nuorten työkyvyttömyyseläkkeitä noin 89 miljoonaa euroa.
Eikö tässä tarttis tehrä jotakin?
Milla, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK)-tutkintoa
Blogissa viitatut lähteet
Pekka Saurin kirjoitus
Masennuslääkkeitä nuorille: 1. artikkeli ja 2.artikkeli
Ei kommentteja