Osallisuus ja syrjäytyminen nousevat tuon tuosta julkiseen keskusteluun: politiikassa, erityisesti kun mietitään maamme talouden tilaa ja syrjäytymisen aiheuttamia kustannuksia ja syrjäytymisen estämistä; mediassa ja kansalaisten keskuudessa, kun yksinäisyys, asunnottomuus ja työttömyys kohtaavat ja puhuttelevat. Osallisuus on demokraattisen yhteiskunnan perusta.

Aihe on ajankohtainen eriarvoistuvassa Suomessa. Suomi on ratifioinut Unicefin lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu. Lapsi- ja nuorisopolitiikkamme ja – opinnäytetyömme korostavatkin sitä, että nuorten syrjäytymistä tulee monipuolisesti ennaltaehkäistä.

Lasten ja nuorten osallistumisen vahvistamisen haasteena on avointen ja vuorovaikutuksellisten käytäntöjen ja toiminta- ja opetusmallien kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Koulun oppilastyö on integroitua nuorisotyötä, joka voi tukea uudenlaisen toimintakulttuurin syntymistä ja hyvinvointia kouluissa.

Myös tutkijat muistuttavat siitä, että peruskoulussa, joka kokoaa sosiaalityön, terveyspalvelut ja nuorisotyön yhteen paikkaan, voidaan tarjota korjaavia ja ennaltaehkäiseviä palveluita. Koulujen tulee siis olla yhteisöjä, joissa oppilaat, moniammatillinen henkilökunta ja vanhemmat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja lähiyhteisön kanssa. (Mm. Kiilakoski ja Gretschel 2012.)

Yhteisöllisyys on syrjäytymisen näkökulmasta tärkeää. Se tarjoaa yksilölle mahdollisuuden samaistua yhteisöön tai sen jäseniin ja luo elämään merkitystä. Lisäksi yhteisö tarjoaa yksilölle sen tarvitsemaa turvallisuutta. Yhteisö voi myös vahvistaa toivottua käyttäytymistä, ja tämä puolestaan johtaa helpommin yhteisiin arvoihin. Myös omien ongelmien, vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen kehittyy, kun niitä joutuu peilaamaan oman yhteisönsä muiden jäsenten ominaisuuksiin. Näin yhteisöllisyys liittyy erottamattomasti osallisuuteen ja syrjäytymiseen.

Osallisuus koulussa opinnäytetyömme keskiössä

Sosiaalialalla työskentelevinä sosionomeina kohtaamme työssämme asiakkaita, jotka ovat syrjäytyneet monien asioiden seurauksena. Näemme työssämme, kuinka tärkeää syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus ovat.  Jotta kouluyhteisö aidosti olisi oppilaiden yhteisö, sen tulee tarjota oppilaille konkreettisia tilaisuuksia osallisuuteen sekä kohdentaa merkittäviä voimavaroja oppilaiden syrjäytymisen ehkäisyyn.

Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulujen opinnäytetyön aiheen valintaan vaikuttivat sekä oppilaiden syrjäytymisen tekijöihin liittyvä kiinnostus että ammatilliset lähtökohtamme ja valtakunnalliset osallisuuden edistämisen tavoitteet. Työn teimme yhdessä Petrus Väärälän kanssa aiheesta ”Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä”,

Tutkimuskohteeksemme valikoitui kouluterveyskyselynkin mukaan tavallinen keskiverto helsinkiläinen Hiidenkiven peruskoulu Helsingin Tapanilassa. Kehittämisen kohderyhmäksi valikoitui peruskoulun koko henkilökunta, kaikki koulun aikuiset. Opinnäytetyömme lähtökohta oli se, että koko henkilöstö voi toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa lasten ja nuorten osallistumis- ja osallistamiskokemuksiin koulun arjessa. He näkevät sekä paremmin että huonommin toimivat käytänteet koulussa.

Oppilaiden osallisuuden merkitys kouluissa nousee esiin niin lainsäädännössä kuin erilaisissa ohjelmissa. Myös Helsingin kaupungin strategiassa osallisuus on nostettu yhdeksi tärkeäksi kivijalaksi. Hiidenkiven opetussuunnitelmassa korostuvat kasvattaminen suvaitsevaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, vastuunottoon, itsearviointiin ja yhteistyöhön oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kesken. Myös yhteistyöhön oppilaiden huoltajien kanssa ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa kiinnitetään huomiota.

Yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri ja sen tukeminen monin eri tavoin, kuten myös oppilaan kehittyminen aloitteelliseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi, korostuvat Hiidenkiven opetussuunnitelmassa. Ennaltaehkäisevä toiminta on koulun keskeinen toimintaperiaate.

Opinnäytetyössä käyttämässämme näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmässä tieto ja kokemus yhdistyvät. Menetelmää on käytetty terveysalalla, mutta se soveltuu hyvin myös sosiaalialan kehittämistyöhön. Käsityksemme mukaan näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmää ei kovin laajasti käytetä sosiaalialalla.  Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa tilanne on toinen.

Osallisuus on syrjäytymisen vastapari, ja molemmat kehittyvät prosesseina. Näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmä tuo yhteen teorian ja käytännön. Se auttaa tarkentamaan tieteellisten tutkimusten tuottaman tiedon merkitystä ammatillisten toimenpiteiden perustana.

Sitä mitä Hiidenkiven peruskoulussa tapahtuu oppilaiden osallisuuden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmista, selvitettiin kysymällä henkilöstöltä millaisia oppilaiden osallisuutta edistäviä rakenteita ja henkilökunnan työtapoja koulun käytännössä on sekä miten toimivia käytäntöjä toteutetaan. Lisäksi kysyimme miten osallisuustyön haasteita tehdään näkyviksi ja miten vahvistetaan oppilaiden osallisuutta sekä millaisia osallisuutta edistäviä ratkaisuja löydetään.

Paljon on tehty, mutta mahdollisuuksia on enemmän

Tulosten perustella Hiidenkivessä tehdään paljon oppilaiden osallisuuden edistämiseksi. Koulun rakenteet saattavat kuitenkin vaikeuttaa aitoa osallisuutta. Henkilökunnan saumaton yhteistyö koetaan usein vaikeaksi, kun toiminta on pirstaloitunutta ja esimerkiksi kouluruokailu tuotetaan ostopalveluna.

Kaikkia koulussa työskenteleviä ihmisiä ei ole myöskään valmennettu oppilaiden kohtaamiseen. Yhteishengen nostaminen on tärkeä osa osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Osa opettajista kaipasi me-hengen kasvattamista ja vaalimista. Myös koulumummot nousivat toivelistalle.

Opinnäytetyömme osoitti sen, että koulun opetustyön rinnalle pitäisi kehittyä myös moniammatillista sosiaali- ja terveysalan yhteistyötä oppilaiden hyvinvointia edistämään. Oppilaat tarvitsevat aikuisia arjessaan. Tämän järjestämisessä, vastuu on aikuisilla.

Mirka Vainikka, sosionomi (ylempi AMK)

Lisätietoa

Mirka Vainikka ja Petrus Väärälä 2014. Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Master-opinnäytetyö. www.theseus.fi -> Metropolia -> Sosionomi ylempi AMK-tutkinto.

Nuorten osallisuus on ajankohtainen aihe ja sosiaalialan arkityössä sekä mediassa keskustelua herättävä käsite. Työskentelemme sosiaaliohjaajina lastensuojelussa sekä päihde- ja psykiatriapäihdepalveluissa, jossa osallistava työote on päivittäistä. Teemme opinnäytetyömme nuorten osallisuuteen liittyen ja viimeiset kuukaudet olemme syventyneet sen vuoksi tähän käsitteeseen enemmän.

Halusimmekin tässä blogissa tuoda omia ajatuksia ja heränneitä kysymyksiä esille. Koimme hyvin houkuttelevaksi lähteä pyörittelemään käsitettä ”osallisuus” ja pohtia sen ymmärrettävyyttä erityisesti nuorten maailmassa.

Nuorten osallisuuden vahvistaminen näyttäisi olevan käsite, joka esiintyy aktiivisesti niin mediassa kuin yhteiskunnan eri kehittämisohjelmissa. Osallisuus on esillä muun muassaJyrki Kataisen hallitusohjelmassa, Nuorisotakuussa, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa Kaste-kehittämisohjelmassa sekä tämän vuoden alusta tulleessa koulurauhapaketissa, joka on osa koulurauhan lakiuudistusta. Pohdimme miten paljon nämä kehittämispaketit kulkeutuvat nuorison tietoisuuteen ja miten paljon nuoret itse osallistuvat yleiseen keskusteluun osallisuudesta?

Osallisuus on käsite, joka on selkeästi esillä aikuisten ja etenkin sosiaalialan työntekijöiden keskuudessa, mutta onko se käsite, jonka nuoret voivat omaksua itselleen? Erityisopettaja Pirkko Eerola-Pilvi kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS 19.2.2014) osallisuus sanan merkityksestä nuorille ja pohtii miten hienolta kuulostava termi käytännössä kuitenkaan ei näy nuorten arjessa. Ymmärrämme mitä hän ajaa kirjoituksellaan takaa, mutta emme kuitenkaan täysin allekirjoita tätä väitettä. Näemme osallisuuden olevan osa nuorten kanssa tehtävää työtä, vaikka työhön ei aina yhdistetä sanaa osallisuus.Mielestämme osallistava työote on näkyvissä esimerkiksi koulumaailmassa koulusosionomien työotteessa.

Osallisuus käsitteenä: onko se ymmärrettävä?

Löytyykö osallisuus käsitteelle selkeämpää korvaavaa termiä?Tomi Kiilakoski sekä Juha Hämäläinen tuovat esille, että nuorten osallisuuden vahvistaminen on toisin sanoen syrjäytymisen ehkäisyä ja huono-osaisuuden lievittämistä. (Kiilakoski 2007: 11-12; Hämäläinen 2008: 15.) Sanana osallisuus on kuitenkin positiivisempi kuin ”syrjäytymisen ehkäiseminen”, joka voidaan nähdä melko leimaavana ja negatiivisena käsitteenä.Joten samasta asiasta voidaan puhua positiiviseen sävyyn negatiivisen ilmaisun sijasta. Sosiaalialan työtä tehdessä on luonnollisempaa käyttää käsitettä osallisuus. Onko edes mahdollista löytää yhteistä kaikkien ymmärtämää käsitettä viittamaan osallisuuteen, sillä kukin kokee osallisuuden eri tavoin?

Osallisuutta tutkinut Anu Gretschel tuo esille väitöskirjassaan ”Kunta nuorten osallisuusympäristönä”, että osallisuus on jokaisen oma kokemus. (Gretschel 2002: 90-91, 179.) Onkin vaikeaa löytää kaikkien suuhun sopivaa sanaa ja vielä siten, että kaikki ymmärtäisivät sanan tarkoituksen samalla tavalla. Voisiko nuoria osallistaa käytettävien ammattikäsitteiden kehittämisessä, jotta käsitteistä saataisiin ymmärrettäviä kaikille osapuolille eikä vain ammattilaisille?

Aikuisten rooli nuorten osallistamisessa

Nuorten luonnollisia verkostoja ja kasvuympäristöjä ovat koulu, nuorisotalot, harrastustoiminnat sekä perhe ja muut sosiaaliset suhteet. Näiden kaikkien tulisi tukea nuoren osallisuutta automaattisesti ja konkreettisella tasolla. Nuorten vertaissuhteet ovat luonnollisia osallistavia sosiaalisia ympäristöjä, mutta myös aikuisten tulisi näyttää omalla toiminnallaan osallisuuden tärkeys ja ottaa nuoret tasa-arvoisesti huomioon ja käydä avointa vuoropuhelua heidän kanssaan.

Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä.Koemme sen sosionomeina hyväksi ja näemme, että sosionomit koulussa ovat yksi tekijä, joka mahdollistaa tavoitteen.

Oppilashuoltolaissa kirjoitetaan, että kaikkien oppilaiden osallisuutta tulee vahvistaa ja kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ja kehittää koulun toimintaa sekä ilmaista oma mielipiteensä. Koulurakenteissa on käytössä jo erilaisia foorumeita, joissa nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin, esimerkiksi oppilashuolto, tukihenkilötoiminta ja oppilaskunta.

Mielestämme pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota nuoriin, jotka ovat hiljaisempia ja vetäytyvät yhteisestä toiminnasta. Nuorten osallistumisen toteutumisessa aikuisten ja nuorten välinen vuorovaikutus suhde on herkkä, koska aikuisella on aina vastuu alaikäisestä lapsesta ja lapsen osallisuudella on rajansa. Aikuiset määrittävät rajat, joiden sisällä osallisuus ja vaikuttaminen ovat mahdollista. Mutta samoinhan aikuisten osallisuutta määrittävät yhteiskuntarakenteet eli nuoren osallistaminen on kasvattamista ja siihen kasvetaan. (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.)

Jaana ja Niina, sosionomi Ylempi AMK-opiskelijoita

Lisätietoa

Gretschel, Anu 2002: Kunta nuorten osallisuus ympäristönä; Nuorten ryhmän ja kunnan vuorovaikutussuhteen tarkastelu kolmen liikuntarakentamisprojektin laadun arvioinnin keinoin. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House.

Helsingin Sanomat 19.2.2014 mielipide 

Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä.

Kiilakoski, Tomi 2007. Johdanto: Lapset ja nuoret kuntalaisina. Teoksessa Gretschel, Anu – Kiilakoski Tomi (toim.) 2007: Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Hakapaino Oy.

Opetushallitus 2013: Verkkouutinen. 

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.

Viimeisen vuoden aikana on kohistu paljon nuorten syrjäytymisen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Muun muassa Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevä kampanja ja nuorisotakuu ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös konkreettisia toimenpiteitä, mutta yhteiskunnassamme on edelleen paljon tehtävää, jotta pystyisimme tarjoamaan nuorille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet ja ehkäistä riskejä, jotka johtavat syrjäytymiseen.

Oman työni kautta olen saanut nähdä valitettavan läheltä, miten pojat ja nuoret miehet ajautuvat osattomaan rooliin yhteiskunnassamme. Usein taustalla olevat syy-seuraussuhteet ovat hyvin moniulotteisia. Pelkkä tilastoiden kaunistelu sillä, että näille nuorille tarjotaan opiskelu- tai työpaikka ei mielestäni riitä, vaan enemmän tulisi tarkastella taustalla olevia syitä, pohtia niitä näiden nuorten kanssa ja antaa niiden ratkomiseen riittävää tukea. Jos haluamme saada nämä nuoret marginaalista täysipainoisesti mukaan yhteiskuntaan, niin mielestäni olisi keskityttävä enemmän nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen.

Syrjäytymistilastojen nuoret miehet

Nuoret miehet ovat aika lailla yliedustettuina syrjäytymis-, itsemurha- ja väkivaltatilastoissa. Esimerkiksi 20-24-vuotiaiden nuorten itsemurha tilastoissa yhtä naista kohden tekee itsemurhan kolme nuorta miestä (Karlsson 2013: 40-41). Koulutuksen ulkopuolelle ajautuvien nuorten kohdalla suhde on aika lailla samansuuntainen. Pitkäaikaisten ongelmapalveluiden asiakkaiksi ajautuu 3-4 kertaa enemmän miehiä kuin naisia(Rimpelä 2013: 6). Taustalla olevia syitä tulisi mielestäni tarkastella ja tutkia enemmän. Sosiaalinen todellisuus, jossa elämme tarjoaa pojille varsin kapean mallin kasvaa mieheksi.

”Pojat ovat poika”-tyyppiset vähättelyt ovat arkipäivää kasvatusilmapiirissämme, ja tällä verukkeella emme välttämättä pysähdy asettamaan rajoja tietylle käytökselle. Tai tarjoamme pojille räjähtävää toimintaa, sillä siitä he pitävät ja unohdamme tarjota tunnekasvatusta.

Poikana tulee siis raivata tiesi eteenpäin ja oppia pärjäämään. Toisaalta saman aikaisesti osa pojista vetäytyy sivuun ja jää ulkopuolelle, koska eivät sovi muottiin. Sukupuolirooleja todennetaan kasvatustyössä helposti tiedostamatta. Toisaalta olettamukset ja mielikuvat muovaavat vahvasti asennoitumista siihen, mitä odotamme ja toivotaan tytöiltä ja pojilta. Toisaalta taustalla on myös paljon yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja instituutioihin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi perusopetuksessamme on todettu rakenteellisia ominaisuuksia, joissa pojat ovat heille tyypillisen kehityksen johdosta tyttöjä huonommassa asemassa. (Rimpilä 2013: 5).

Osattomuus ajaa marginaaliin yhteisöistä

Osattomuus on eräs keskeisistä syistä nuorten miesten marginaaliin ajautumisessa. Pääsin kuulemaan vähän aikaa sitten nuorisotutkija Riikka Korkiamäen luentoa osallisuuden ilmenemisestä nuorten vertaissuhteissa. Korkiamäki on julkaissut aiheesta tuoreen väitöskirjan ”Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa”. Luennolla tuli esille muutama hyvin keskeinen asia, joita meidän ammatti-ihmisten olisi syytä tarkastella.

Pyrimme tarjoamaan nuorille hyvin monipuolista tukea ja auttamaan vaikeissa tilanteissa ja kuvittelemme norsunluu tornissamme, että tämä on juuri sitä apua, jota nuori kaipaa. Korkiamäen tutkimuksen tulosten valossa nuoret mieltävät tuen helposti kontrolliksi, jolloin se koetaan helposti myös hieman kielteiseksi. Aitoa tukea koetaan saadun läheisten suhteiden kautta. Tämän valossa voidaan päätellä, että ulkopuolelle osattomaksi jäävät nuoret jäävät helposti ilman tunnetta aidosta tuesta, vaikka jollakin virallisella taholla olisikin aito halu auttaa.

Kuuluminen johonkin tärkeää

Osallisuuden ja kuulumisen tunne on eräs keskeisiä tarpeitamme, ja tähän pitäisi pystyä vastaamaan. Jos nuori ei löydä positiivisia yhteisöjä, joiden kautta pääsee kokemaan kuuluvuuden tunnetta, niin usein löydetään varsin nopeasti ”negatiivisia” yhteisöjä. Toisaalta näissä ”negatiivisissa” yhteisöissä saattaisi löytyä paljon potentiaalia toteuttaa todella positiivisia asioita, jos siihen vaan löytyisi oikea tila ja aika.

Kriittiset elämän saranavaiheet

Tämän vuotisessa Nuorten vapaa-aika tutkimuksessa käy ilmi, että teini-ikäisenä nuorten harrastuksissa käyminen loppuu varsin jyrkästi ja esimerkiksi liikuntaharrastukset jatkuvat nuorilla miehillä vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Lisäksi ystävien tapaamistahti tippuu jyrkästi kahdenkymmenen ikävuoden lähestyttäessä ja eniten yksinäisyyden kokemuksia on juuri 20-24 vuotiailla nuorilla. Toisaalta samassa tutkimuksessa käy ilmi, että nuoret osallistuisivat mielellään erilaiseen tekemiseen vapaa-ajallaan, kunhan ei tarvitsisi kuulua mihinkään viralliseen yhteisöön. (Myllyniemi & Berg 2013.)

Tämä kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin asettuva ikävaihe on varsinkin nuorilla miehillä sellainen, että silloin tarvittaisiin matalankynnyksen tukipalveluita vapaa-ajan viettoon, muiden nuorten tapaamiseen, oman elämän jäsentämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä saranavaihe on nuorten miesten elämässä varsin kriittinen vaihe ja monet ajautuvat juuri tällöin yhteiskunnan ulkopinnalle. Jos emme panosta ajoissa oikea-aikaiseen tukeen, on riskinä, että liian suuri osa nuorista miehistä jämähtää marginaaliin, palvelut ja tuki ei tavoita heitä, eivätkä he löydä paikkaansa yhteiskunnassa.

Tarvitaan tavallisia asioita

Vaikka nuorten miesten syrjäytymiseen liittyy monenlaisia tekijöitä, niin toisaalta nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen on monia varsin yksinkertaisia keinoja. Kaikessa naiiviudessaan Niinistön Tavallisia asioita -kampanjassa oltiin myös oikeiden asioiden ääressä. Niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä lähimmäisen rakkaus, vaan tarvitaan poliittista tahtoa, oikein suunnattuja resursseja sekä halua kehittää oikea-aikaisia palveluita vastaamaan tarpeita. Nuorten kanssa työskentelevien tulisi myös pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa suhtautumistaan sukupuolittuneisiin toimintamalleihin ja tarvittaessa pystyä näitä muuttamaan tarjotaksemme moninaisemmat mahdollisuudet nuoren kasvuun ja sen tukemiseen.

Kalle Laanterä, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Lisätietoa

Karlsson, Mirja. Tunnistaminen avain itsemurhien ehkäisyyn. Tesso 1/2013.

Korkiamäki, Riikka. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. 2013. Nuorisotutkimusseura. Tampere university press.

Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi. Nuoria Liikkeellä! Nuorten vapaa-aika tutkimus 2013. 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Rimpelä, Matti. ”Miksi poikien koulutushaasteet eivät ole päässeet tasa-arvopolitiikan asialistalle?” Neuvola ja kouluterveys 2/2013.