Suomalaisessa yhteiskunnassa keskustelua herättäneet aiheet, kuten perheiden pahoinvointi, murrosikäisten nuorten kasvun haasteet, nuoruusikäisten huostaanottojen lisääntyminen, nuorten syrjäytyminen, palveluiden vaikuttavuuden lisääminen ennaltaehkäisevillä tukimuodoilla ennemminkin kuin hintavilla korjaavilla palveluilla sekä viranomaisyhteistyön haasteet loivat taustaa Kirkkonummella 2013 käynnistetylle kehittämisyhteistyölle. Kehittämistyön kohdentaminen juuri nuoruusikäisiin ja heidän vanhempiinsa perustui kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden työstä karttuneisiin kokemuksiin yläkouluikäisten nuorten ja heidän vanhempiensa tuen tarpeista.

Kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden kesken viranomaisyhteistyötä haluttiin lähteä kehittämään yläkouluikäisten nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiseksi, sillä kyseiselle kohderyhmälle suunnattujen palvelumuotojen katsottiin olevan vähissä. Kehittämistyöhön osallistuneita hyvinvointipalveluiden toimijoita olivat muun muassa nuoriso-ohjaajat kunnasta ja seurakunnasta, vapaa-aikapalveluiden suunnittelija, perheohjaajat, lastensuojelun sosiaalityöntekijät, Nuorten hyvinvointiaseman työntekijät, kouluterveydenhoitajat sekä koulupsykologit ja -kuraattorit. Itse toimin koulukuraattorina Kirkkonummella ja kehittämisyhteistyö liittyi kiinteästi sosionomi (ylempi amk) -opinnäytetyöhöni.

Osallisuuden vahvistaminen keinona hyvinvoinnin edistämisessä

Kirkkonummen hyvinvointipalveluissa nuorten ja heidän vanhempiensa parissa toimivien työntekijöiden yhteinen näkemys oli, että palveluiden ja toimintamuotojen täytyy toimia aiempaa kohtaavammin ja asiakaslähtöisemmin. Käytännön työn ja asiakkaiden tarpeiden kautta nähtiin hyvinvointiteorioiden kanssa yhtäläisesti, että yksilön hyvinvoinnin on mahdollista lisääntyä osallisuuden kokemusten vahvistumisen myötä.

Hyvinvointiteoreetikot Len Doyal ja Ian Gough (1991) ovat muun muassa hyvinvoinnin tarveteoriassaan esittäneet, että ihmisen hyvinvoinnin kehittymisen perimmäisinä kriteereinä ovat ”edellytykset osallistua yhteisön elämänmuotoon” ja ”vuorovaikutus”. Heidän teoriansa mukaan ihmisen hyvinvointi koostuu perustarpeista ja välittävistä tarpeista sekä yhteiskunnallisista edellytyksistä tarpeiden tyydytykselle kulttuurista riippuvilla tavoilla. Kyseisen teorian mukaan tarpeentyydytyksen ollessa optimaalinen, universaalina päämääränä on ihmisen osallistuminen ja vapautuminen. (Kajanoja 2005: 93-98.)

Kirkkonummen toimijoiden yhteisellä kehittämistyöllä pyrittiin siis löytämään keinoja kohderyhmän osallisuuden vahvistamiseksi. Osallisuuden vahvistamisena voidaan pitää kaikkea sitä, mikä lisää yksilön kokemuksia yhteenkuuluvuudesta johonkin yhteisöön. Sen elementtejä ovat kuulluksi tuleminen, tasavertaisuus ja luottamus. Yhteisö, johon kuulutaan voi olla laajemmin katsottuna koko yhteiskunta, kunta ja asuinalue tai suppeammin nähtynä perhe, luokka- ja kouluyhteisö. (Rouvinen-Wilenius – Aalto-Kallio – Koskinen-Ollonqvist – Nikula 2011: 50.)

Kirkkonummella lähdettiinkin siten liikkeelle ajatuksesta, että osallisuuden vahvistaminen voi olla monenlaista nuorille ja vanhemmille suunnattua toiminnan ja rakenteiden suunnitteluun tähtäävää kehittämistä ja jakaantua Kohosen ja Tialan (2002:5) määritelmän mukaisesti tieto-, suunnittelu-, toiminta- ja päätös -osallisuuden muotoihin, joista esimerkkeinä ovat: erilaiset vanhempaintilaisuudet, internet -sivut ja -kyselyt, palveluohjaukseen panostaminen, toimintojen suunnitteleminen yhdessä kohderyhmän kanssa, vertaisryhmätoiminta, vapaa-ajan vieton ja harrastustoiminnan muodot, oppilaskunnat ja vanhempainyhdistykset osallistuvat päätöksentekoon yhteisistä toimintamuodoista.

Uusia asiakaslähtöisiä toimintamuotoja viranomaisyhteistyöhön

Toimijoiden kehittämisyhteistyöryhmä nimettiin KINUVA (Kirkkonummen nuoret ja vanhemmat)-verkostoksi, joka ehti opinnäytetyöni työstämisen aikana kokoontua yhteensä 11 kertaa. Kokoontumiset sisälsivät yhteistä keskustelua, pohdintaa ja suunnittelua, joilla pyrittiin luomaan uusia ja erilaisia nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnattuja toimintamuotoja. Kyseiset kokoontumiset olivat myös tiedonjakamisen foorumeita, joissa hyvinvointipalveluiden toimijoilla oli mahdollista tiedottaa toisilleen kohderyhmän kannalta tärkeistä tapahtumista ja toiminnoista kunnan sisällä.

Palveluohjausta haluttiin KINUVA-verkostossa kattavamminkin kehittää. Tähän pyrittiin hyvinvointipalveluiden yhteisen vuosikello -työvälineen suunnittelemisella. Vuosikelloon kukin toimijataho merkitsisi tilaisuuksia, tapahtumia ja toimintoja, joita kunnassa yläkouluikäisille ja heidän vanhemmilleen olisi tarjolla ja joiden olisi palveluohjauksellisessa mielessä hyödyllistä olla muidenkin toimijoiden tiedossa. Kyseisen työvälineen kehittäminen on yhä kesken, sillä sen teknisessä toteutuksessa tuli esiin haasteita, joiden johdosta vuosikello ei olisi ollut sähköisesti kaikkien toimijoiden käytettävissä.

KINUVA-verkoston toimijoiden keskuudessa nimenomaan vanhempien vaikutus nuorten elämään tiedostettiin ja tämän vuoksi verkoston yhteistyöllä erityisesti nuorten ja vanhempien vuorovaikutuksen toimimiseen haluttiin varhaisella tuella panostaa. Koettiin, että kuulluksi tuleminen on tärkeää osallisuuden vahvistumisen kokemusten kannalta, ja juuri näin ollen perheiden vuorovaikutukseen on hyvä yrittää vaikuttaa. Tähän perustuen yhteiseen kehittämistyöhön sisältyivät myös kaksi nuorten vanhemmille suunnattua vuorovaikutuksellista tilaisuutta. ”Vanhempainryhmäytys” järjestettiin kunnan yhden yläkoulun 7. luokkalaisten vanhemmille marraskuussa 2013. Lokakuussa 2014 järjestettiin yhteistyössä EHYT Ry:n kanssa ”Lauantaifoorumi” kaikille Kirkkonummen alueen yläkoululaisten vanhemmille.

Eri toimialojen työntekijät yhdistivät voimansa ja toteuttivat kyseiset tilaisuudet yhteistyöllä, vaikka kaikki eivät lähtökohtaisesti perustyössään toimikaan yläkouluikäisten nuorten vanhempien parissa. Kokemukset tilaisuuksista olivat positiivisia ja niissä havaittiin, että vanhemmat kaipaavat vertaiskeskusteluja sekä lisää tietoa murrosikään liittyvästä elämänvaiheesta.

Yhteistoiminta vaatii aikaa. Yläkouluikäisten vanhemmille tukea kasvatustyöhön.

Yhteisen kehittämisen prosessi eteni hitaasti. Monia alkuvaiheessa suunniteltuja toimintoja jouduttiin lykkäämään eteenpäin ja monia ei ole vielä saatu toteutettua. Tämä liittyi mitä ilmeisimmin siihen, että eri toimijoiden oli päästävä ”samalle kartalle” eli saatava yhteinen ymmärrys kehittämistyön etenemiseksi. Oli keskusteltava kunkin toimijan ja eri hallinnonaloilla työskentelevien näkemyksistä osallisuuteen, osallisuuden vahvistamiseen tähtäävästä toiminnasta ja kohderyhmän tarpeista. Tästä esimerkkinä seuraavat KINUVA -kokoontumisissa yhteisen keskustelun pohjalta muodostetut näkemykset nuorten tuen tarpeista:

– Keskustelukumppanuuden tärkeys: nuoren lähellä olevan yhdenkin aikuisen merkitys on tärkeä myös tulevia ihmissuhteita silmällä pitäen.

– Perheen sisäisen vuorovaikutuksen toimivuus ja siihen vaikuttaminen: vanhemmille puhumiseen motivoiminen, vaikka työntekijän tuella.

– Nuoret tarvitsisivat harrastuksia, jotka eivät maksa liikaa: harrastukset synnyttävät yhteisöjä, joihin voi kuulua.

– Nuoret voisivat hyötyä myös toiminnasta, joka tapahtuu pienemmissä ryhmissä: tällaisissa ryhmissä sosiaalisia taitoja voi turvallisesti harjoitella.

KINUVA -yhteiskehittäminen opetti paljon toisten toimijoiden ja eri hallinnonaloilla toimivien työskentelystä. Tapahtui Engeströmin (2004: 13) määrittelemää ekspansiivista oppimista ja kohteen laajenemista. Eri toimijat ryhtyivät näkemään työtehtävänsä laajemmin, raja-aitoja ylitettiin ja asioita ryhdyttiin tekemään uudella tavalla. KINUVA-verkoston kokoontumiset mahdollistivat eri toimialoilla työskentelevien tiiviimmän yhteistyön, joka on ollut hyvin hyödyllistä ja ennakoivaa, kun otetaan huomioon 1.8.2014 voimaan tullut uusi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) ja 1.4.2015 voimaan astunut uusi Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Molemmat lait tähtäävät aiempaa enemmän ennaltaehkäisevyyteen ja hallintokuntarajat ylittävään yhteistyöhön hyvinvointipalveluissa.

Edellisessä luvussa kuvattujen vanhempaintilaisuuksien järjestämisen avulla opittiin tekemään uudenlaista yhteistyötä. Niiden myötä ymmärrettiin, että yläkouluikäisten nuorten vanhemmat tarvitsisivat paljon lisää tukea kasvatustyöhönsä. Vanhemmat tarvitsevat mahdollisuuksia vertaiskeskusteluihin ja palveluita, joissa voidaan työskennellä perheterapeuttisella työotteella. Tämänlaisia palveluita ei monissa kunnissa ole tarpeeksi tarjolla.

Mikäli hyvinvointipalveluiden varhainen tuki tämän osa-alueen kannalta olisi kattavaa, olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi nuoruusikäisten huostaanottoluvuille ja nuorten syrjäytymiskehitykselle tulevaisuudessa. Tähän kohtaan panostaminen kunnissa olisi investointi, joka kääntäisi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden painopistettä korjaavista palveluista varhaisen tuen palveluiden suuntaan eli säästäisi kustannuksia.

Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi (ylempi AMK)

Artikkeli perustuu sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön 2015, Metropolia ammattikorkeakoulu.

Lähteet

Engeström, Yrjö. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino.

Kajanoja, Jouko 2005. Hyvinvointi ja hyvinvointivaltio – Len Doyalin ja Ian Goughin hyvinvointiteoria. Teoksessa: Saari, Juho (toim.) 2010. Hyvinvointivaltio. Suomen mallia analysoimassa. Helsinki: Gaudeamus.

Koskinen-Ollonqvist, Pirjo – Rouvinen-Wilenius, Päivi – Aalto-kallio, Mervi 2009. Osallisuus terveystekijänä. Promo 60: 5/2009, Terveyden edistämisen lehti. 30-31. Verkko-julkaisu.

Kohonen, Kirsi & Tiala, Toni (toim.) 2002. Kuntalaiset ja hyvä osallisuus. Lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Sisä-asianministeriö. Helsinki: Suomen Kuntaliitto.

Mäki-Kokkila Katariina 2015. KINUVA-verkosto: Nuoruusikä ja hyvinvointipalveluiden tuki Kirkkonummella. Sosionomi (ylempi AMK). Metropolia ammattikorkeakoulu. Julkaisu saatavana Theseus.fi -sivustolta.

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013). Finlex. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Verkkodokumentti.

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Finlex. Sosiaalihuoltolaki. Verkkodokumentti.

Kohti hyvinvointia

”Maahanmuuttajaopiskelijan hyvinvointi on monen tekijän summa. Opiskelut sujuvat, jos voimavaroja on riittävästi. Voimavaroihin kuuluvat mm. fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, terveys, opiskelutaidot, arvot, asenteet ja opiskelumotivaatio.”

Hyvinvointiin liittyvän laadullisen opinnäytetyöni olen toteuttanut omassa työyhteisössäni Töölön yhteiskoulussa, jossa toimin koulukuraattorina. Minua kiinnostivat erityisesti aikuislukon peruskoulua suorittavien maahanmuuttajaopiskelijoiden hyvinvoinnin käsitykset, sekä kuraattorityön ja asiakasyhteistyön kehittäminen.

Tässä laadullisessa opinnäytetyössäni aineistonkeruumenetelminä olivat kyselytutkimus ja ryhmähaastattelu. Menetelmätriangulaation etuja olivat ilmiön tutkiminen monelta eri näkökannalta. Avointen kysymysten vastaukset analysoitiin sisällöllisellä aineiston analyysillä.

Kysely ja haastattelut toivat maahanmuuttajien erilaisia kokemuksia hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi mainittiin esimerkiksi ystävät ja perhe. Myös työllisyys nähtiin toivottuna suomalaiseen yhteiskuntaan yhdistävänä tekijänä, jota suomen kielen oppiminen ja koulutus puolestaan edistivät. Hyvinvointia heikentäviksi tekijöiksi koettiin ikävä kotimaassa asuvia läheisiä kohtaan sekä vaikeus muodostaa ystävyyssuhteita suomalaisten kanssa. Myös koulutuksen kesto nähtiin toisaalta työhön pääsyä pitkittävänä. Opinnäytetyössäni elämänhallinta ja osallisuus ovat välineitä hyvinvoinnin toteuttamiselle.

Töölön yhteiskoulun aikuislukio

Töölön yhteiskoulun aikuislukio tarjoaa perusopetusta aikuisille maahanmuuttajille ja auttaa osaltaan Suomeen tulleita maahanmuuttajia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Koulutus auttaa maahanmuuttajia suomen kielen kiemuroiden oppimisessa, sekä tutustumisessa suomalaiseen opiskelukulttuuriin.

Monimutkaiset hyvinvointipalvelut

Suomalainen yhteiskunta on monimutkainen ja hyvinvointipalvelut ovat eriytyneet monille hallinnollisille sektoreille ja erityisasiantuntijoille.

Maahanmuuttajaopiskelijoille voi olla vaikeaa hahmottaa palvelujärjestelmää. Oman elämän hallinnan kannalta on tärkeää tuntea julkiset palvelut. Suomessa on asioiden hoitaminen siirtynyt entistä enemmän verkkoon, esimerkiksi pankkiasiat, verokortit, muuttoilmoitukset, Kelassa asiointi, hakeminen työpaikkoihin ja koulutuspaikkoihin. Nettiasioinnin hankaluudet tulevat myös aikuislukion kuraattorin työssä eteen lähes päivittäin. Valitettavasti asunto, kielikurssi tai työpaikka voi mennä maahanmuuttajaopiskelijalta sivu suun, jos asiointi verkossa ei suju.

Palveluiden tarve

Maahanmuuttajaopiskelijat tarvitsevat runsaasti palveluita ja tähän palvelutarpeeseen myös kuntien pitäisi pystyä vastaamaan. Heitä on autettava ja tuettava erityisesti arkielämän hallinnassa, esimerkiksi perustoimeentulossa, mutta myös oleskelulupa-asiat, työllistyminen, asuminen, terveys, kielen oppiminen, muu opiskelu, lasten päivähoito ja koulu, harrastukset, uskonto ja sosiaaliset kontaktit. Nämä elämän alueet ovat yhteydessä toisiinsa ja jos yhdellä alueella syntyy ongelmia niin ne vaikeuttavat selviytymistä myös muilla alueilla.

Työllistymisen merkitys

Maahanmuuttajille yrittäminen ja työn tekeminen Suomalaisessa yhteiskunnassa saattaa olla jopa kantaväestöä tärkeämpää. Työllistymisen myötä he voivat näyttää olevansa hyödyllisiä kansalaisia ja veronmaksajia. Somalit eivät tässä tee poikkeusta, päinvastoin. Koska he ovat leimatuin etninen ryhmä, heillä on vielä muita ryhmiä suurempi tarve todistaa suomalaisuutensa työn kautta. Jos haluaa löytää työpaikan Suomesta, on opiskeltava, mutta on myös tärkeää, että tutustuu suomalaisiin ihmisiin ja työelämään jo opiskeluaikana. Se auttaa löytämään ystäviä ja helpottaa tulevaisuuden työnhakua.

Moni maahanmuuttajaopiskelija on riittävän kielitaidon tai tietoteknisten taitojen puutteen vuoksi vaikeuksissa, kun yhä useammat asiat pitäisi hoitaa netissä. Usein koulutetut maahanmuuttajat selviävät hyvin nettiasioinnista. Heikoilla ovat sen sijaan ne, jotka tulevat köyhistä maista ja köyhistä oloista. Vaikeuksia voi olla myös niillä maahanmuuttajaopiskelijoilla, jotka ovat olleet pitkään kotona hoitamassa lapsia.

Koulu hyvinvoinnin tukena -ihmissuhteet tärkeitä

Opiskelijat odottavat kouluilta nykyistä enemmän. Koulu on tuttu foorumi, joka voisi toimia paremmin opiskelijoiden hyvinvoinnin tukena. Kouluissa voisi myös antaa enemmän tietoa kunnan palveluista. Myös toimivalla yhteistyöllä on suuri merkitys opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaamisessa. Eri toimijoiden yhteistyössä on kuitenkin vielä paljon oppimista.

Opiskelijoiden hyvinvointia eivät ratkaise ensisijaisesti palvelut vaan ihmissuhteet. Läheiset ihmissuhteet kannattelevat. Puolisot, vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja kaverit luovat parhaimmillaan tuen. Riidat, kiusaaminen, epätasapuolisen kohtelun kokemukset, yksinäisyys tai kavereiden puute tuovat huolia ja pahoinvointia. Opiskelijoille myös palvelut ovat ihmisiä ja ihmissuhteita. Maahanmuuttajaopiskelijoiden kannalta olennaista ei ole palvelun toimiala tai ammattikunta vaan se, että heidän arkiympäristössään on tarpeen tullen ihmisiä, joihin on helppo ottaa yhteyttä ja kertoa omista asioista, iloista ja huolista.

Kuraattoripalvelujen käyttö 

Kuraattorille hakeutumista voi estää se, että tehtäviä hoitava ihminen ei ole kouluyhteisössä riittävästi läsnä tai tunnettu, eikä hänen tehtävistään ole opiskelijoille kerrottu. Maahanmuuttajaopiskelijoilla voi myös olla epätietoisuutta siitä, pysyvätkö ammattilaiselle kerrotut asiat hänen tietonaan vai eivät. Jos ammatti-ihmisellä ja opiskelijalla on aikaa kohdata niin että tullaan tutuiksi, se parantaa palvelun laatua ja vaikuttavuutta. Työntekijän tuttuus, jatkuvuus ja pysyvyys on opiskelijoiden kannalta olennainen laadun tekijä.

Erilaisilla maahanmuuttajaopiskelijoita kohtaavilla ammattilaisilla tulisi olla perustiedot ihmisoikeuksista, riittävät vuorovaikutustaidot, sekä hyvä yleistieto kunnan palveluista. Myös jokaisen kuraattorin tulisi kyetä antamaan opiskelijoille palveluohjausta ja perustietoa palveluista, tarvittaessa myös alaikäisten oppilaiden vanhemmille, heille ymmärrettävästi.  Arkinen, leimaamaton ja nopea tuki opiskelijalle tukee heidän pärjäämistään. Aikuisten palveluissa tulee lisäksi ottaa huomioon opiskelijoiden mielenterveys-, päihde-, työuupumusongelmat tai erotilanteen vaikutukset.

Kuraattorityön kehittäminen: osallisuuden merkitys

Mitä tulisi ottaa huomioon kuraattoripalvelun kehittämistyössä opiskelijoiden kannalta? Usein opiskelijoita ajatellaan ammattilaisten näkökulmasta oppilaina tai erityistä tukea tarvitsevana, jopa vammaisena tai lastensuojeluasiakkaana. Opiskelijan kannalta laatua on kuitenkin se, että hänet kohdataan kokonaisena, tavallisena ihmisenä iloineen ja suruineen. Opiskelija ei halua, että hänen erityisyyttään korostetaan.

Myös kuraattorin asenne ratkaisee usein enemmän kuin ammattikunta: ”Oletko kiinnostunut juuri minusta?” Opiskelija ei halua olla tapaus muiden joukossa, vaan ainutlaatuinen yksilö. Tulevaisuuden mahdollisuuksien ja toivon kannattelu, sekä itsetunnon vahvistaminen tuovat parempia tuloksia kuin opiskelijan näkeminen ongelmatapauksena. Huomio tulee kiinnittää opiskelijan vahvuuksiin, ei puutteisiin tai vajeisiin.

Palveluiden kehittämisessä painotetaan asiakaskeskeisyyttä ja laadun varmistamista. Aina ei kuitenkaan muisteta, että asiakkaan ja ammattilaisen näkökulma laatuun voi olla erilainen. Kaikkien näkökulmaa tarvitaan laadukkaan ja vaikuttavan palvelun kehittämiseen. Osallistuminen ja kokemuksellisen tiedon jakaminen voimaannuttaa opiskelijoita, sekä kiinnittää heitä kouluyhteisöön. Opiskelijoiden hyväksyminen asiantuntijoiksi palveluiden kehittämisessä vaatii myös työntekijältä nöyrtymistä, epävarmuuden sietokykyä ja oman ammattilaisuuden asettamista ennakkoluulottomasti puntariin.

Kielitaidon merkitys maahanmuuttajaopiskelijan hyvinvoinnille

Myös suomen kielen oppiminen, sosiaaliset suhteet sekä yhteisöön kiinnittyminen ovat tärkeitä osa-alueita, paitsi osallistumisen, mutta myös hyvinvoinnin kannalta. Suomen kielen oppiminen ja koulutus nähtiin tärkeiksi asioiksi, vaikkakin kielen oppiminen koettiin vaikeana. Maahanmuuttajaopiskelijat kokivat suomen kielen osaamisen hyödyttävän ja auttavan heitä monissa asioissa, kuten asioiden hoitamisessa, ammatilliseen koulutukseen pääsemisessä, sekä työn saamisessa.

Kielen oppiminen on tärkeää maahanmuuttajien psyykkisen hyvinvoinnin, uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen ja siinä pärjäämiseen, sekä itsenäiseen toimintaan vaikuttava tekijä. Huono kielitaito on merkittävä tekijä ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden lisääntymisessä. Hyvät toverisuhteet ja hyväksi koettu sosiaalinen ilmapiiri edistää opiskeluyhteisön toimivuutta, sujuvuutta ja opiskelijoiden hyvinvointia. Yhteisöön kuuluminen, hyväksytyksi tuleminen sekä kokemus arvostetuksi tulemisesta ovat meille itse kullekin tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä.

Muilta saatu apu helpottaa opiskelua. Erityisen tärkeäksi hyvinvoinnin kannalta osoittautui luottamus siihen, että apua ja tukea saa tarvittaessa. Vaikka tarve yhteisöllisyyteen on yksilöllinen ja kulttuurissidonnainen, kaipaa valtaosa opiskelijoista jonkin asteista yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Ulkopuolisella ja yksinäisellä on raskasta.

Vastavuoroista oppimista

Maahanmuuttajaopiskelijat ovat tuoneet kouluyhteisöömme monia uusia myönteisiä asioita. He ovat opettaneet esimerkillään koko yhteisöä. Sosiaaliset taidot, laaja kielitaito ja kulttuurinen tuntemus ovat maahanmuuttajien etuja. Kouluyhteisössämme nähdään maahanmuuttajat arvokkaana voimavarana. Monikulttuurisessa kouluyhteisössä erilaiset näkökulmat laajentavat tapaa tarkastella opiskelua ja tuovat uusia, luovia ratkaisumalleja. Myönteisenä näen maahanmuuttajien myötä avartuneen näkemyksen siitä, että on useita tapoja opiskella oikein. Opinnäytetyössäni osallisuus ja elämänhallinta näyttäytyvät opiskelijan hyvinvointia edistävinä asioina. Onnellisuus on hyvinvoinnin korkein tila.

Elisa Parikka, koulukuraattori, sosionomi (ylempi AMK)

Tämä teksti perustuu syksyllä 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni:

Parikka Elisa 2014. Kohti hyvinvointia. Kuraattorityö aikuislukiossa, aikuisten peruskoulua suorittavien maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Verkossa. 

Osallisuus ja syrjäytyminen nousevat tuon tuosta julkiseen keskusteluun: politiikassa, erityisesti kun mietitään maamme talouden tilaa ja syrjäytymisen aiheuttamia kustannuksia ja syrjäytymisen estämistä; mediassa ja kansalaisten keskuudessa, kun yksinäisyys, asunnottomuus ja työttömyys kohtaavat ja puhuttelevat. Osallisuus on demokraattisen yhteiskunnan perusta.

Aihe on ajankohtainen eriarvoistuvassa Suomessa. Suomi on ratifioinut Unicefin lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu. Lapsi- ja nuorisopolitiikkamme ja – opinnäytetyömme korostavatkin sitä, että nuorten syrjäytymistä tulee monipuolisesti ennaltaehkäistä.

Lasten ja nuorten osallistumisen vahvistamisen haasteena on avointen ja vuorovaikutuksellisten käytäntöjen ja toiminta- ja opetusmallien kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Koulun oppilastyö on integroitua nuorisotyötä, joka voi tukea uudenlaisen toimintakulttuurin syntymistä ja hyvinvointia kouluissa.

Myös tutkijat muistuttavat siitä, että peruskoulussa, joka kokoaa sosiaalityön, terveyspalvelut ja nuorisotyön yhteen paikkaan, voidaan tarjota korjaavia ja ennaltaehkäiseviä palveluita. Koulujen tulee siis olla yhteisöjä, joissa oppilaat, moniammatillinen henkilökunta ja vanhemmat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja lähiyhteisön kanssa. (Mm. Kiilakoski ja Gretschel 2012.)

Yhteisöllisyys on syrjäytymisen näkökulmasta tärkeää. Se tarjoaa yksilölle mahdollisuuden samaistua yhteisöön tai sen jäseniin ja luo elämään merkitystä. Lisäksi yhteisö tarjoaa yksilölle sen tarvitsemaa turvallisuutta. Yhteisö voi myös vahvistaa toivottua käyttäytymistä, ja tämä puolestaan johtaa helpommin yhteisiin arvoihin. Myös omien ongelmien, vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen kehittyy, kun niitä joutuu peilaamaan oman yhteisönsä muiden jäsenten ominaisuuksiin. Näin yhteisöllisyys liittyy erottamattomasti osallisuuteen ja syrjäytymiseen.

Osallisuus koulussa opinnäytetyömme keskiössä

Sosiaalialalla työskentelevinä sosionomeina kohtaamme työssämme asiakkaita, jotka ovat syrjäytyneet monien asioiden seurauksena. Näemme työssämme, kuinka tärkeää syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus ovat.  Jotta kouluyhteisö aidosti olisi oppilaiden yhteisö, sen tulee tarjota oppilaille konkreettisia tilaisuuksia osallisuuteen sekä kohdentaa merkittäviä voimavaroja oppilaiden syrjäytymisen ehkäisyyn.

Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulujen opinnäytetyön aiheen valintaan vaikuttivat sekä oppilaiden syrjäytymisen tekijöihin liittyvä kiinnostus että ammatilliset lähtökohtamme ja valtakunnalliset osallisuuden edistämisen tavoitteet. Työn teimme yhdessä Petrus Väärälän kanssa aiheesta ”Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä”,

Tutkimuskohteeksemme valikoitui kouluterveyskyselynkin mukaan tavallinen keskiverto helsinkiläinen Hiidenkiven peruskoulu Helsingin Tapanilassa. Kehittämisen kohderyhmäksi valikoitui peruskoulun koko henkilökunta, kaikki koulun aikuiset. Opinnäytetyömme lähtökohta oli se, että koko henkilöstö voi toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa lasten ja nuorten osallistumis- ja osallistamiskokemuksiin koulun arjessa. He näkevät sekä paremmin että huonommin toimivat käytänteet koulussa.

Oppilaiden osallisuuden merkitys kouluissa nousee esiin niin lainsäädännössä kuin erilaisissa ohjelmissa. Myös Helsingin kaupungin strategiassa osallisuus on nostettu yhdeksi tärkeäksi kivijalaksi. Hiidenkiven opetussuunnitelmassa korostuvat kasvattaminen suvaitsevaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, vastuunottoon, itsearviointiin ja yhteistyöhön oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kesken. Myös yhteistyöhön oppilaiden huoltajien kanssa ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa kiinnitetään huomiota.

Yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri ja sen tukeminen monin eri tavoin, kuten myös oppilaan kehittyminen aloitteelliseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi, korostuvat Hiidenkiven opetussuunnitelmassa. Ennaltaehkäisevä toiminta on koulun keskeinen toimintaperiaate.

Opinnäytetyössä käyttämässämme näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmässä tieto ja kokemus yhdistyvät. Menetelmää on käytetty terveysalalla, mutta se soveltuu hyvin myös sosiaalialan kehittämistyöhön. Käsityksemme mukaan näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmää ei kovin laajasti käytetä sosiaalialalla.  Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa tilanne on toinen.

Osallisuus on syrjäytymisen vastapari, ja molemmat kehittyvät prosesseina. Näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmä tuo yhteen teorian ja käytännön. Se auttaa tarkentamaan tieteellisten tutkimusten tuottaman tiedon merkitystä ammatillisten toimenpiteiden perustana.

Sitä mitä Hiidenkiven peruskoulussa tapahtuu oppilaiden osallisuuden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmista, selvitettiin kysymällä henkilöstöltä millaisia oppilaiden osallisuutta edistäviä rakenteita ja henkilökunnan työtapoja koulun käytännössä on sekä miten toimivia käytäntöjä toteutetaan. Lisäksi kysyimme miten osallisuustyön haasteita tehdään näkyviksi ja miten vahvistetaan oppilaiden osallisuutta sekä millaisia osallisuutta edistäviä ratkaisuja löydetään.

Paljon on tehty, mutta mahdollisuuksia on enemmän

Tulosten perustella Hiidenkivessä tehdään paljon oppilaiden osallisuuden edistämiseksi. Koulun rakenteet saattavat kuitenkin vaikeuttaa aitoa osallisuutta. Henkilökunnan saumaton yhteistyö koetaan usein vaikeaksi, kun toiminta on pirstaloitunutta ja esimerkiksi kouluruokailu tuotetaan ostopalveluna.

Kaikkia koulussa työskenteleviä ihmisiä ei ole myöskään valmennettu oppilaiden kohtaamiseen. Yhteishengen nostaminen on tärkeä osa osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Osa opettajista kaipasi me-hengen kasvattamista ja vaalimista. Myös koulumummot nousivat toivelistalle.

Opinnäytetyömme osoitti sen, että koulun opetustyön rinnalle pitäisi kehittyä myös moniammatillista sosiaali- ja terveysalan yhteistyötä oppilaiden hyvinvointia edistämään. Oppilaat tarvitsevat aikuisia arjessaan. Tämän järjestämisessä, vastuu on aikuisilla.

Mirka Vainikka, sosionomi (ylempi AMK)

Lisätietoa

Mirka Vainikka ja Petrus Väärälä 2014. Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Master-opinnäytetyö. www.theseus.fi -> Metropolia -> Sosionomi ylempi AMK-tutkinto.