Sosiaalihuoltolain uudistus ja siinä sivussa lastensuojelulain uudistus tapahtuvat viimeinkin – kukaan ei vielä tiedä mihin kaikkeen ja miten se tulee vaikuttamaan.
Sosiaalihuoltolaki on eittämättä vanhentunut. Vanha laki on vuodelta 1983 ja maailma on runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut paljon. Lakia on toki paikkailtu ja muuteltu sieltä täältä aina tarpeen ja muuttuneen tilanteen takia mutta kokonaisuudistus on jäänyt tekemättä. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti huhtikuussa 2009 työryhmän miettimään sosiaalihuoltolain kokonaisuudistusta ja työryhmä jätti loppuraporttinsa huhtikuussa 2012. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012.)
Sosiaalihuoltolakia on siis jo uudistettu jonkin aikaa. Nyt lain uudistus on viimeinkin tapahtumassa ja siinä sivussa mm. lastensuojelulakia ollaan muuttamassa. Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut lausuntokierroksella kesä-heinäkuun vaihteeseen asti ja sen olisi tarkoitus mennä eduskunnan käsittelyyn syksyllä, jotta se ehtisi astua voimaan 2015. Lastensuojelulain uudistaminen on tapahtunut varsin vähäeleisesti ja siitä ei ole kovinkaan paljoa puhuttu vaikka siinä on periaatteellisesti varsin suuria asioita, olettaen että lakiesitykseen ei tule kovin suuria muutoksia lausuntopyyntöjen jälkeen tai eduskunnan käsittelyssä. Lastensuojelulain uudistamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vuonna 2008 voimaan astunutta lastensuojelulakia on muutettu ja paikkailtu jo lukuisia kertoja (mm. Heinonen 2014).
On ollut kuitenkin varsin erikoista, ettei sosiaalihuollon lain uudistuksesta ja siihen liittyvästä lastensuojelulain muutoksesta ole kuulunut paljoakaan. Toimin itse lastensuojelulaitoksen johtajana ja kuulen usein omien verkostojeni kautta jos lastensuojelun kentässä on tapahtumassa jotain mullistavaa. Mutta tällä kertaa oli todella hiljaista ennen kuin luonnos sosiaalihuoltolain uudistuksesta tuli lausuntokierrokselle.
Keskustelu sosiaalihuoltolain uudistuksesta tuntuu olevan kaksijakoista. Linjaukset peruspalvelujen vahvistamisesta, peruspalvelujen vahvistamisesta ja perheiden tuen lisäämisestä ovat useimpien, ellei lähes kaikkien, kannattamia asioita (mm. Tesso, Talentia).
Osa sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain ehdotetuista muutoksista, mm. painopisteen vahvistaminen ennaltaehkäiseviin palveluihin, peruspalvelujen parantaminen sekä perheiden tuen lisääminen, ovat kaikki mielestäni kannatettavia suuntia. Peruspalvelujen vahvistaminen ja lastensuojelun nykyisten avohuollollisten tukitoimenpiteiden ulottaminen kaikkien lasten, nuorten ja perheiden käyttöön on varmasti hieno ja kannatettava ideaali. Miten se mahtanee kuitenkaan onnistua käytännössä, onkin sitten kokonaan eri kysymys.
Uudistusten suma: koordinoinnin tarvetta?
Lastensuojelulaissa on jo sen uudistamisesta lähtien 2007/2008 ollut tavoitteena että painopiste olisi ennaltaehkäisevissä palveluissa eikä sijoituksissa ja korjaavan työn ja tuen palveluissa. Kuitenkin saa lähes joka viikko lukea lastensuojelun huostaanottojen lisääntymisestä, erityisesti nuorten kohdalla, ja tilanteen yleisestä huononemisesta. Positiivista on toki, että lastensuojelusta ylipäänsä puhutaan ja asiallinen ja analyyttinen kritiikki on aina paikallaan. On myös huomioitavaa, että lapsiperheiden kotipalvelu, kouluterveydenhuolto sekä oppilashuolto ja monet muut yleiset palvelut, joita ei ole tarkemmin säädetty laissa ovat juuri niitä kohteita, joiden resursseja ja toimintamahdollisuuksia on kavennettu ja leikattu heikkoina taloudellisina aikoina.
Jos sosiaalihuoltolain uudistus on kuitenkin lopulta tarpeen ja välttämätöntä ja lastensuojelulain uudistuksen päälinjat kannatettavia niin miksi asiasta pitää huudella tuuleen? Itselläni ainakin häiritsee vahvasti millä tavalla lakiuudistusta tehdään.
Ensinnäkin lain on tarkoitus tulla voimaan aikana, jolloin yhteiskunnassamme tapahtuu paljon sosiaali- ja terveyssektorilla. Onko järkevää tehdä iso lakimuutos sosiaalisektorilla kun valtakunnallinen sote-uudistus on käynnissä samaan aikaan? Sote-laista on periaatteet jo selvillä mutta käytännön tason asiat täysin epäselviä. Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa 2017. Jos sosiaalihuoltolaki uudistuksineen on voimassa jo 2015, niin on melko selvää, ettei kaikkia sosiaalipuolen muutoksia pystytä ennakoimaan sosiaalihuollon lakiuudistuksessa. Pahimmassa tapauksessa sosiaalihuoltolain uudistus jää torsoksi tai sitä joudutaan paikkailemaan useita kertoja.
Myös kuntauudistus on poliittisessa keskustelussa esillä ja pääkaupunkiseudulle on suunnitteilla metropoli-hallinto. Vaikka sote-uudistus jäisikin lähinnä ylimmän portaan tilaaja/tuottaja-mallin asetelmaksi, niin metropolihallinto saattaisi kaataa pääkaupunkiseudun kuntien rajoja monilla yllättävillä tavoilla. Se ei tietenkään olisi täysin paha asia, koska on hämmästyttävää kuinka monia keskeisiä asioita voidaan tehdä niin eri tavoin vierekkäisissä isoissa kunnissa. Mutta jälleen kerran metropolihallinnon uudistus ja sosiaalihuoltolain uudistus voisivat huomata olevansa tilanteessa, että jompaakumpaa joudutaan säätämään ja muuttamaan vahvasti toisen tullessa ennen aikojaan. Eli se mitä minä ihmettelen, että miten voidaan näin keskeisiä asioita tehdä eriaikaisesti kun ne pitäisi tehdä synkronoidusti suhteessa toisiinsa. Parhaimmassa tapauksessa aukkoja, mitä on aina kun muutetaan vallitsevaa järjestelmää radikaalisti, voidaan tukkia samanaikaisesti kaikkialla, kun eriaikaisessa muutoksessa paikataan vähän väliä. Lastensuojelun keskusliitto toivoo myös omassa kannanotossaan, että sosiaalihuoltolain uudistus ja lastensuojelulain uudistukset tulisivat mahdollisimman valmiina ja niissä huomioitaisiin myös muut yhteiskunnassa valmisteilla olevat asiat (lastensuojelun keskusliitto 2014).
Ehdotetut muutokset tarkoittavat että kunnille tulee paljon uusia velvoitteita aikana, jolloin käydään jo muutenkin paljon yhteiskunnallista keskustelua julkisen sektorin ylipaisumisesta sekä tarpeesta leikata tukia ja tämänhetkisiä palveluita. Täysin uusien toimintojen lisääminen sopii mielestäni varsin huonosti tähän keskusteluun. Kunnat, joita suuri osa muutoksista koskettanee, on jätetty varsin vähälle huomiolle lain valmistelussa.
Olettaen, että laki menee syksyllä 2014 läpi eduskunnan käsittelyssä ja astuu voimaan 2015 alusta, tarkoittaa että kuntien tulisi resursoida melko paljon ennaltaehkäiseviin ja yleispalveluihin. Moniko kunta on nykyisessä taloustilanteessa sellaisen rahakirstun äärellä mistä voi ammentaa useita kymmeniä työntekijöitä (riippuen toki kunnan koosta)? Lastensuojelulain uudistukset herättävätkin ansaitusti huolta mm. lastensuojelun keskusliitossa, erityisesti kiireellisen aikataulun takia, mutta myös sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välisen suhteen epäselvyyksistä (lastensuojelun keskusliitto 2014).
Kritiikkiä luonnosuudistus saa myös kelpoisuusehtojen väljentämisestä ja ajatuksesta säästää vähentämällä sosiaalityöntekijöiden määrää siirtämällä sosiaalityöntekijän tehtäviä sosiaaliohjaajille. Sosiaalityöntekijää saa sijaistaa vain sosiaalityön opiskelija. Tämä on sosiaalityöntekijän profession vahvistumisen kannalta sinänsä hienoa, mutta Talentia pelkää tämän saattavan johtaa siihen, että osa kunnista ketjuttaa opiskelijoita määräaikaisina sijaisina (Ristimäki ja Heikkinen 2014).
Talentia ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi resurssiongelmaan lakiin pohjautuvia mitoituksia (Heikkinen & Ristimäki 2014) mutta tämä poistaisi ongelmaa vain osittain. Ensinnäkin mitoitukset eivät kerro vielä laadusta yhtään mitään ja toisekseen ongelmana ei välttämättä kaikissa kunnissa ole työntekijöiden rekrytointi vaan työntekijöiden jatkuva vaihtuminen, mikä lisää entisestään työkuormitusta. Mitoitus toimii toki minimivaatimuksen täyttämisenä, mutta vanhuuspuolelta on jo opittavissa että pelkät mitoitukset eivät poista kroonisen aliresursoinnin ongelmaa.
Toinen iso kysymys on mistä saadaan tekijät uusiin palvelumuotoihin? Monilla kunnilla on jo tällä hetkellä vaikeuksia palkata riittävän pätevää henkilökuntaa, ei vain muodollisesti pätevää vaan myös riittävänä osaavaa, henkilökuntaa. Lastensuojeluun ajautuu asiakkuuksia, jotka eivät välttämättä olisi olleet ollenkaan lastensuojeluasiakkuuden tarpeessa, jos yhteiskunnan peruspalvelut olisivat olleet tosiasiallisesti käytettävissä jo aiemmin oikeaan aikaan. Näitä palveluja ovat erityisesti kouluterveydenhuolto, päihdehuolto vanhemmille sekä lasten ja aikuisten psykiatria. No mutta eikös sosiaalihuoltolain uudistus juuri korjaa tämän asian? Toivottavasti, mutta resurssien laittaminen vain peruspalveluihin vahvistamatta myös erityispalveluja ei riitä.
Uusien palvelumuotojen epämääräisyys herättää huolta. Perhekuntoutus ja tehostettu perhetyö pitäisi määritellä suhteellisen huolellisesti, jottei jouduttaisi siihen tilanteeseen, että kukin kunta järjestää kyseiset palvelut omalla tavallaan. Iso ongelma mikä meillä on jo tällä hetkellä suomalaisessa lastensuojelussa. Perhekuntoutuskeskuksen johtajana tiedän, että perhekuntoutuksen käsite on tällä hetkellä hyvin epämääräinen ja sitä voidaan järjestää monella eri tavalla.
Toivon vilpittömästi, että päättäjät ymmärtävät joko synkronisoida lakiuudistukset samanaikaisiksi ja suhteessa myös toisiin lakeihin tai että he saisivat jostain viisautta antaa riittävästi siirtymäaikaa uusien palveluiden kehittämiseen. Pelkään kuitenkin, että näin ei käy vaan joudumme tilanteeseen jossa lakiuudistus velvoitteineen tapahtuu kertarysäyksellä ja sen jälkeen sieltä täältä tilkkutäkkiä paikkaillen.
Teemu Tuominen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija
Lisätietoa
Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. 2012. Sosiaali- ja terveysministeriön internet-sivut 4.9.2014.
Heinonen H. 2014. Lastensuojelun keskusliiton blogi. Sosiaalihuoltolain uudistus poistaisi turhaa lastensuojelun asiakuutta.
Lastensuojelun keskusliitto. 2014. Sosiaalihuoltolakia uudistetaan liian kiireellä.
Ristimäki, T. ja Tolonen M. 2014. Talentian lausunto sosiaalihuoltolain uudistamisesta.
Heikkinen A. ja Ristimäki, T. 2014. Talentian lausunto lastensuojelulain uudistamisesta.
Kähkönen E. 2014. Lapsiperheille tukea nopeasti ja järkevästi. Artikkeli Tesso-lehden internet-sivuilla.
Ei kommentteja