Perheiden moninaisuus ei toteudu aina lastensuojelun perhehoidossa sateenkaariperheiden kohdalla, toteaa Petri Segerholm opinnäytetyössään. Perhehoidon sosiaalityössä on halua toimia moninaisuuden edistämiseksi, mutta työskentelystä puuttuu kriittinen tapa tarkastella rakenteita sateenkaari-ihmisten kannalta.

Yhdenvertaisuuslain vaatima edistämisvelvoite on jäänyt lastensuojelun perhehoidon prosesseissa taka-alalle. Työntekijät eivät aina edes tiedä lain olemassaolosta tai siitä, miten sitä pitäisi soveltaa, ja he ovat usein epävarmoja omasta osaamisestaan yhdenvertaisuuden edistämisessä. Organisaation ja työntekijöiden toiminta näyttäytyy sosiaalialan arvojen realisoitumisen osalta ambivalenttina sateenkaariperheille.

Tarkastelen opinnäytetyössäni sitä, miten sateenkaariperheiden määrää perhehoitajissa voitaisiin lisätä ja mitkä seikat tukevat tai estävät heidän ryhtymistään perhehoitajiksi. Tarkastelen kysymystä työntekijöiden näkökulmasta. Opinnäytetyön aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä sosiaalialan korkeakoulutetuilta, jotka toimivat lastensuojelun kentällä. Aineisto analysoitiin laadullisesti sekä lähilukua hyödyntämällä. Tietoperustana oli heteronormatiivisuus, rakenteellinen ja kriittinen sosiaalityö sekä yhdenvertaisuuslaki. Tulokset on kuvattu alla olevassa kuviossa. Estävät ja edistävät tekijät näyttäytyvät kuin peilikuvina. Merkityksellisin tekijä on työyhteisön yhteinen keskustelu, joka mahdollistaa sen, että perhehoitajiksi päätyy enemmän sateenkaariperheitä.

Ydinperheen haamu perhehoidossa

”Yleinen” ja heteronormatiivinen käsitys perheestä on ajoittain varsin kapea. Sen mukaan ”ydinperhe” määrittyy vain ja ainoastaan yhden äidin, yhden isän ja lapsien muodostamaksi. Kyse on hyvin tiukkaan rajatusta perhekäsityksestä, joka ei huomioi perheiden moninaistumista ja istuu melko huonosti reaalitodellisuuteen (Castrén & Högbacka 2014: 106).

Ydinperheen haamu kummittelee sinnikkäästi lastensuojelun perhehoidossa pelotellen heteronormatiivisuudella, niin että sateenkaariperheiden puolesta ei osata argumentoida eikä toimia sateenkaariperheiden oikeuksia edistäen. Heteronormatiivinen ajattelutapa ja siitä kumpuava käsitys perheestä ja vanhemmuudesta tuottaa suoraa syrjintää, niin että osassa sosiaalityöntekijöiden sijoituspyynnöissä lapselle halutaan löytää perhe, jossa on isä ja äiti. Osa työntekijöistä on kokenut omia arvoja vastaamattomaksi sen, että he joutuisivat sijoittamaan lapsia sateenkaariperheisiin. Silloin vedotaan helposti lapsen etuun ja työntekijän omaan konservatiiviseen vakaumukseen, joka halutaan esitellä ”ihmisoikeuskysymyksenä”, mikä peittää alleen sen, että tässä logiikassa yksilöillä tulisi olla oikeus olla piittaamatta toisten oikeuksista (Datta 2018: 14–16, 30). Tiukasti rajattu (ydin)perhekäsitys tuottaa avointa syrjintää sijoituspyyntöjen muodossa, ja se hyväksytään hiljaisesti työyhteisöissä.

Sukupuolien mukaisiin roolimalleihin vetoaminen voidaan nähdä tapana kontrolloida seksuaalivähemmistöön kuuluvia hakijoita perhehoidossa (Hicks 2009: 236). Usein vedotaan lapsen etuun, mutta kyse on lopulta homoseksuaalisuuden patologisoimisesta ja yhden ihmisryhmän toiseuttamisesta. Sosiaalialan ammattilaiset kontrolloivat ja legitimoivat lapsen etua. Lapsen edun kautta työntekijä voi kuitenkin jättää esimerkiksi artikuloimatta asioita, joita ei haluta sanoa ääneen, kuten homofobian tai pedofilian pelkoa. Näin perustellaan (perhehoidossa) lapsen edulla sitä, ettei samaa sukupuolta olevien parien tai etenkään homomiesten pitäisi toimia vanhempina (Moring 2013: 222).

Haamun karkottaminen

Sosiaalialan ammattieettiset arvot määrittelevät sosiaalialan korkeakoulutettujen työn sisältöjä. Näitä ammattieettisiä arvoja ovat muun muassa oikeudenmukaisuuden puolustaminen, epätasa-arvon purkaminen ja rakenteisiin vaikuttaminen (ks. Talentia 2017). Sosiaalialan työtä ohjaa myös lainsäädäntö, kuten sosiaalihuoltolaki ja lastensuojelulaki. Myös yhdenvertaisuuslaki koskettaa sosiaalityötä, erityisesti sen 5 §:n maininta, että julkisen vallan tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan ja arvioitava sen toteutumista riittävästi.

Yhdenvertaisuuslaki määrittää ne ryhmät, joita yhdenvertaisuuden edistäminen koskee. Muodollisessa yhdenvertaisuudessa kaikkia kohdellaan samanarvoisesti, kun taas tosiasiallisessa yhdenvertaisuudessa huomioidaan eri ryhmien asema(t) ja pyritään aktiivisesti vaikuttamaan tilanteeseen poikkeamalla samanlaisen kohtelun periaatteesta. Tämän kaiken realisointi edellyttää keskustelua organisaatioissa, eikä kyse ole mistään pikaisesta prosessista. Opinnäytetyön tuloksien mukaan prosessi voi olla pitkä, mutta prosessi on myös mahdollistanut organisaatioissa uusia ajatuspolkuja ja se on koettu kannattavaksi. Jotta kehittäminen voi olla perhehoitoa edistävää, kehittämisen tulee olla kriittistä. Omia havaintojaan sosiaalisesta todellisuudesta ei tule hyväksyä annettuina ja yleistää kaikkia koskeviksi, koska tämä saattaa lujittaa olemassa olevaa eriarvoisuutta (Thompson 2011: 223).

Näyttäytyykö perhehoito Janus-kasvoisena sateenkaariperheille?

Sateenkaari-ihmisiä on vuosikymmenien ajan pyritty toiseuttamaan ja patologisoimaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolikokemuksensa takia. Sateenkaari-ihmisiä, etenkin homomiehiä, on myös hyperseksualisoitu (Hicks 2008: 134; Moring 2013: 106–110). Heteroparin osalta taas ajatus siitä, että heitä tarkasteltaisiin puhtaasti heidän seksuaalisen suuntautumisensa kautta, olisi outoa ja tavatonta (Cocker Brown & Cosis 2008: 25).  Tämä kaikki vaikuttaa niin, että sateenkaari-ihmiset ovat alkaneet osin syrjiä itseänsä. Samaan aikaan kuitenkin osa perhehoidon toimijoista on alkanut aktiivisemmin rekrytoida sateenkaariperheitä perhehoitajiksi. Millaisena näyttäytyy se tilanne, jossa toinen käsi rekrytoi ja toivoo moninaisia perheitä ja toinen käsi taas torjuu kylmästi vaatimalla lapselle isän ja äidin muodostamaa perhettä perustellen sitä lapsen edulla? Lastensuojelun perhehoidon arvot, tavoitteet ja toteutus voivat olla todellisuudessa ambivalentteja.

Vaikuttamistyö

Lastensuojelun perhehoidolla on paljon kehitettävää, jotta perhehoitajissa voitaisiin lisätä moninaisuutta ja näin vastata erilaisiin tarpeisiin ja vaatimuksiin. Opinnäytetyön tulosten perusteella perhehoidon sosiaalityössä olisi kuitenkin halua toimia moninaisuuden edistämiseksi, mutta haluamisesta puuttuu kriittinen tapa tarkastella olemassa olevia asioita sekä rakenteita sateenkaari-ihmisten kannalta. Suomalaisessa sosiaalityön teoriaperinteessä kriittinen tarkastelutapa ei ole kuitenkaan tutuinta toiminnan kehittämisessä ja sen arvioinnissa, ja tapana on ollut rakenteisiin vaikuttamisen sijaan toimia yksilötasolla (Kivipelto & Kotiranta 2014: 177).

Nyt pitäisi tarttua vain tarttua tuumasta toimeen. Sateenkaariperheet ry:n Väriä perhehoitoon -hanke on käynnistynyt 2018, ja hankkeen tehtävänä on juuri purkaa epäkohtia, jotka estävät sateenkaariperheiden sijaisvanhemmuutta ja samalla tarjota useammille lapsille mahdollisuuden perhehoitoon.

Kirjoittaja:

Petri Segerholm, sosionomi (ylempi AMK)

Kirjoitus perustuu Petri Segerholmin sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Jos olisi osaamista ja uskallusta – kohti sateenkaarevaa perhehoitoa -opinnäytetyöhön (marraskuu 2019)  Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Lähteet:

Castrén, Anna-Maija & Högbacka, Riitta 2014. Avautuuko perhe? Ekslusiivisuuden ja inklusiivisuuden dynamiikka perhesidoksissa. Sosiologia 2. 106–122.

Datta, Neil 2018. Restoring order the natural. The religious extremists’ vision to mobilize European societies against human rights on sexuality and reproduction. European Parliamentary Forum on Population & Development (EPF). <https://www.epfweb.org/sites/epfweb.org/files/rtno_epf_book_lores.pdf > Luettu 26.9.2019.

Hicks, Stephen 2008. What Does Social Work Desire? Social Work Education 27 (2). 131–137.

Hicks, Stephen 2009. Sexuality and the ‘Relations of Ruling’: Using Institutional Ethnography to Research Lesbian and Gay Foster Care and Adoption. Social Work & Society 7 (2). 234–245.

Kivipelto, Minna & Kotiranta, Tuija 2014. Sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin kriittinen eetos saatava takaisin. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakausilehti 22 (2). 172–182.

Moring, Anna 2013. Oudot perheet – Normeja ja ihanteita 2000-luvun suomesta. Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Talentia 2017. Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Talentia.

Thompson, Neil 2011. Promoting equality – working with diversity and difference. Palgrave Macmillan, Yhdysvallat.

Suomessa on kaiken kaikkiaan noin 350 000 omaishoitajaa (Hoitajana omassa kodissa). Kuitenkin vain noin 42 500 omaishoitajaa on tehnyt omaishoito-sopimuksen. THL:n kuntakyselyn mukaan enemmistö sekä omaishoitajista että hoidettavista on yli 64-vuotiaita.  Jos omaishoitajia ei olisi, laitoshoidossa olisi jopa 19 000 ihmistä enemmän (Pernaa 2015).

 

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, usein oman jaksamisensa äärirajoilla. Kun kotona on muistisairas puoliso, joka tarvitsee apua ympäri vuorokauden, miten omaishoitaja pystyy huolehtimaan omasta jaksamisestaan? Ikääntymisen myötä sairaudet lisääntyvät ja toimintakyky heikkenee, ennen pitkää omaishoitaja voi itse uupua ja sairastua. Koska omaishoitajan työ on vaativaa ja sitovaa, tulisi heidän tukemiseensa panostaa.

Ongelmalliseksi on muodostunut yhdenvertaisuuden  saavuttaminen valtakunnallisesti. THL:n erikoistutkija, dosentti Anni Vilkka toteaa tuen saatavuudessa ja kattavuudessa olevan alueellista vaihtelua ja tuen saamisen kriteerit voivat vaihdella kunnan sisällä. Yhtenä ongelmana on lisäksi tuen määrärahasidonnaisuus, sillä vaikka tuen kriteerit täyttyisivät, kunnan ei tarvitse myöntää tukea jos taloudellinen tilanne ei salli.

Yhteiskunnan roolista omaishoitajien tukemiselle käydään vilkasta keskustelua – yhteiskunta nähdään vastuunkantajana ihmisten hyvinvoinnista. Toki yhteiskunnan tulee järjestää tietyt peruspalvelut ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi, mutta mihin raja vedetään?  Entä ihmisten oma vastuu?  Toisaalta palvelut tulisi kustantaa maksamistamme verovaroista. Kuinka pitkälle viedään ihmisen vastuu läheisistään?

Nykyinen yksilökeskeisyyttä korostava ajattelu vieraannuttaa meitä toisistamme. Onko yhteisöllisyys katoavaa? Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat toisistaan huolehtivaa kansaa: viidentoista EU-maan vertailussa suomalaiset auttoivat vanhoja ihmisiä eniten Euroopassa. (Kehusmaa, Autto-Rämö & Rissanen 2013, 138). Tiedämme ikääntyneiden määrän kasvavan ja samaan aikaan eletään taloudellisesti tiukkoja aikoja. Onko mahdollista löytää tasapainoa yhteiskunnan ja omaisten vastuun välille vanhusten hoidossa?

Yksilön ja yhteiskunnan yhteinen hyvä

Ihanteellisessa tilanteessa yhteiskunnan ja yksilön voimavarat tukisivat toisiaan: omaishoitaja saisi rahallista tukea läheisensä hoitoon, lakisääteiset vapaapäivät ja mahdollisuuden virkistyspalveluihin. Hänellä olisi mahdollisuus saada apua kotiin ja asianmukaiset apuvälineet omaisen hoitamista varten. Helsingin sanomien julkaisemassa artikkelissa Päivi Repo kirjoittaa kuntien toivovan omaishoidon kriteereihin yhtenäistä linjaa. Kuinka pitkälle yhdenvertaisuus voidaan varmistaa kriteereiden yhtenäistämisellä?

Omaishoidontuen päätöksentekijä on joka kerta vastakkain erilaisen asiakastilanteen kanssa, joten kriteereiden soveltamista ei voine välttää. Päätös tulee kuitenkin räätälöidä yksilöllisesti kriteerejä mukaillen. Koska palveluntarve on kaikilla omaishoitajilla ja hoidettavilla erilainen, omaishoidon palkkioiden yhtenäistäminen olisi paras lähtökohta. Mediassa on käyty keskustelua siitä, tulisiko palkkioiden maksamisen siirtyä Kelalle, jolloin ne olisivat yhtenäiset valtakunnallisesti.

Ammattilaisten kesken tiedon pitäisi kulkea omaishoitajien tilanteesta

Yhtenä haasteena on myös ammattihenkilöstön tietämyksen lisääminen omaishoitajien tilanteesta.  Jos sairaalasta kotiutetaan huonokuntoinen vanhus, tulisi päätöksen tehneen lääkärin olla perillä kotona odottavasta tilanteesta.  Valitettavan usein tiedonkulku ei ole riittävää eri työntekijöiden välillä. Omaishoitaja tarvitsee tukea selvitäkseen läheisensä hoidosta ja kuntien tulisikin järjestää omaishoitajille palvelupisteitä, joista voisi kysyä neuvoa ongelmatilanteisiin. Asioiden hoitaminen monella eri luukulla on työlästä ja aikaa vievää.

Keskustelua on herättänyt myös se, olisiko omaishoitajilla oikeus työterveyshuoltoon. Tällä hetkellä Taivalkoski lienee ainoa kunta, joka tarjoaa omaishoitajille työterveyspalvelut (Väisänen 2014). Taivalkoski on tässä tapauksessa edelläkävijä omaishoitajien tukemisessa, mutta kuntien taloudellinen tilanne asettaa omat haasteensa palvelun järjestämiselle. Ja vaikka omaishoidon palkkioiden maksaminen siirtyisi Kelalle, tulisi kuntien edelleen järjestää palvelut.  Kuitenkin omaishoitajat säästävät kunnan menoissa merkittävästi hoitaessaan omaistaan kotona, joten heidän hyvinvointiinsa tulisi panostaa. Jotta omaishoidon kriteerit saadaan yhtenäisiksi, on edessä vielä pitkä matka.

Kaisu Kohola, geronomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Hoitajana omassa kodissa. Verkkodokumentti. 

Kehusmaa S., Autto-Rämö I. & Rissanen P. 2013. Omaishoidon vaikutus ikääntyneiden hoidon menoihin. Verkkojulkaisu.

Kunnat toivovat yhtenäisiä kriteerejä omaishoidon tuen myöntämiselle. Verkkodokumentti.

Pernaa, M. 26.3.2015. Omaishoitaja näkymättömän työn tekijä. Verkkodokumentti.

Repo, P. 22.1.2015. Omaishoidon tukeen kaivataan yhtenäisiä kriteerejä. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti.

Väisänen, P. 5.5.2014. Omaishoitajille työterveyshuolto vain Taivalkoskella. Verkkodokumentti.

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto teki vuonna 2011 mittavan lasten päivähoidon palvelujen järjestämiseen ja hankintaan liittyvän selvityksen. Selvityksen perusteella sosiaalilautakunta päätti Helsingin päiväkotihoidon palvelustrategiasta 17.1.2012, jonka mukaisesti varhaiskasvatusvirastolla on kattavat omat päivähoitopalvelut. Näiden palveluiden lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus valita yksityisen hoidon tuella avustettua päivähoitoa.

Käytännössä Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto tarjoaa peruspäivähoitoa, kaikki kieleen tai ideologiaan perustuva toiminta on yksityisten päiväkotien tuottamaa. Tällä hetkellä Helsingillä on ostopalvelusopimus enää noin viiden yksityisen päiväkodin kanssa.

Helsinki lisää yksityistä päivähoitoa – onko valinta mahdollista kaikille perheille ja lapsille?

Helsinki haluaa edelleen lisätä yksityistä päivähoitoa: tällä hetkellä noin 8% helsinkiläisistä päivähoitoikäisistä lapsista saa tukea yksityiseen päivähoitoon. Tämä on vielä melko pieni määrä ja on ymmärrettävää, että Helsinki haluaa kasvattaa tätä määrää. Yksityinen päivähoito on kaupungille edullisempaa ja tuo näin ollen säästöä. Perheiden kannalta yksityinen päivähoito tuo valinnanvapautta ja erilaisia mahdollisuuksia lapsen päivähoitopaikan valitsemiseen.

Mutta miten tasa-arvoisessa asemassa perheet ovat päivähoitopaikan valitsemisen suhteen? Onko kaikille perheille yksityinen päivähoito mahdollista vaikka he niin haluaisivat? Yleisesti ottaen perheet maksavat itse yksityisestä päivähoidosta suurempaa kuukausimaksua kuin kunnallisen päivähoidon hoitomaksu on.

Helsinki on tullut hieman vastaan pienituloisia perheitä ja on päättänyt, muista kunnista poiketen, maksaa pienituloisille perheille hieman suurempaa yksityisen hoidon tuen hoitolisää jolloin yksityisellä päiväkodilla on mahdollisuus pienentää perheen maksamaa kuukausimaksua. Mutta tämä koskettaa vain hyvin pienituloisia. Monet pienituloiset kaksi vanhempaiset perheet eivät saa hoitolisää ollenkaan ja näin ollen maksavat yksityisessä päivähoidossa maksimimaksun. Ja tämä voi olla perheelle liikaa, jolloin heillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin kunnallinen päivähoito.

On myös muita syitä kuin raha miksi yksityinen päivähoito ei ole kaikille perheille mahdollinen. Esimerkiksi yksityisissä päiväkodeissa ei yleensä ole mahdollista erityiseen tukeen niille lapsille, joille tähän olisi tarve. Näin ollen erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät usein yksityisen päivähoitomahdollisuuden ulkopuolelle.

Yksityistä päivähoitoä monenlaisiin tarpeisiin

Vanhemmilla voi olla monenlaisia syitä haluta valita yksityinen päiväkoti lapsensa hoitopaikaksi. Esimerkiksi asuinalueen päiväkodit voivat olla niin täynnä, että päivähoitopaikka osoitetaan hankalasti saavutettavasta hoitopaikasta.

Tai perhe haluaa laittaa tiettyyn ideologiaan tai pedagogiikkaan perustuvaan päiväkotiin tai halutaan tukea lapsen kielellisiä valmiuksia vieraan kielen opiskelussa jo päivähoitoikäisenä.

Tai halutaan tukea toista äidinkieltä suomen lisäksi. Syitä voi siis olla esimerkiksi sijaintiin ja päiväkodin toimintaan liittyviä, jotka omalta osaltaan tukevat perheitä heidän kasvatustyössä, elämän- ja arjen hallinnassa.

Yksityisen päivähoidon toimijoissa voi olla sellaisia palvelun tuottajia, jotka pystyvät tarjoamaan perheille sellaista kasvatuksellista tukea, mihin kaupungin oma tuottama päivähoito ei pysty, esimerkiksi kaksikielisyys.

Yksityisen päivähoidon palvelun laatu ja perheiden yhdenvertaisuus 

Yksityisessä päivähoidossa piilee kuitenkin omat ongelmansa ja haasteensa. Niistä voidaan nostaa esiin esimerkiksi kysymykset miten voidaan taata palveluiden laatu ja perheiden yhdenvertaisuus. Kuten erityisesti terveyspalveluissa yksityiset palveluntuottajat ovat lisääntyneet myös päivähoidon tuottajissa.

Markkinoille tulee bisneshenkisiä palvelun tuottajia, joiden lähtökohdat eivät yleensä ole halu tuottaa laadukasta päivähoitoa tietyllä ideologialla tai toiminnalla vaan sijoittajalähtöinen bisnes. Näin ollen toimintaa voi leimata mahdollisimman suuri tuotto eikä silloin etusijalla ole pedagogiikka, lapsen etu ja henkilöstön työolot.

Helsingissä varhaiskasvatusvirasto toimii yhteistyössä yksityisten päivähoidon tuottajien kanssa. Se valvoo, neuvoo ja ohjaa niiden toimintaa. Ja tietenkin päivähoitoa koskevan lait ja asetukset määrittävät palvelun tuottajien toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelun tuottajalle omavalvontasuunnitelman laatimista ja kaupungilta valvontakäyntiä kerran vuodessa.

Koulutusta ei yksityisten päiväkotien henkilökunnalle ole tarjolla oikeastaan ollenkaan kaupungin toimesta. Miten siis oikeasti Helsinki varmistaa yksityisten päivähoidon tuottajien laadukkuuden? Miten varmistetaan, että yksityiset palvelun tuottajat ovat luotettavia toimijoita? Miten varmistetaan perheiden yhdenvertaisuus palvelujen käyttäjinä?

On ymmärrettävää, että Helsinki haluaa tarjota perheille vaihtoehtoja lapsensa päivähoidon järjestämiseen, varsinkin kun se mahdollistaa säästöt omissa kustannuksissa.

Mutta mikä on perheiden eriarvoistumisen hinta? Ja miten taataan yksityisen päivähoidon laatu? Hieman suuremmalla taloudellisella panostuksella, yksityisen päivähoidon aktiivisempi valvonta ja ohjaus Helsingin osalta mahdollistaisi perheille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut.

Leena Linsiö, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Helsinki haluaa lisätä yksityistä päivähoitoa. Helsingin sanomat 20.1.2015,  Maija Aalto

Helsingin kaupunginvaltuusto. Esityslista nro 8. 7.5.2014. Esittelijänä Satu Järvenkallas.

Helsingin kaupungin Varhaiskasvatuslautakunta. Päätöstiedote nro 2. 20.1.2015.