Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä tulevaisuuden monimutkaisessa, verkostomaisessa ja muuttuvassa ympäristössä. Kesäkuussa sosiaalityön kansainvälisessä kesäkoulussa Sveitsissä keskusteltiin sosiaali- ja terveysalan digitalisaatiosta. Mihin digitaalisuus meitä haastaa?

Sosiaalialan työ on siirtynyt digitaaliseen aikaan. Suomessa tästä kertoo esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan digitalisaation visio vuoteen 2025, mutta myös muut maat painivat digitalisaation tuomien haasteiden kanssa. Tämä kävi ilmi kansainvälisessä Basel Master Summer Schoolissa Sveitsissä kesäkuussa. Digitalisaatio luo sosiaalityölle esimerkiksi eettisiä haasteita, mutta myös mahdollisuuksia tavoittaa entistä laajempi asiakaskunta.

Digitaalisaation haasteita ja mahdollisuuksia asiakastyössä

Sveitsiläinen Jeanette Brodbeck toi luennollaan esiin, että asiakastyötä tehdään esimerkiksi verkko-ohjauksena tai videoyhteyttä ja chat-palvelua hyödyntäen. Digitalisaation käyttäminen asiakastyössä edellyttää yhteisten pelisääntöjen sopimista kenties vielä vahvemmin kuin monessa muussa kanssakäymisessä (Moser 2013). Esimerkiksi asiakkaan oletus siitä, milloin ja miten hän voi ottaa yhteyttä työntekijään, saattaa muuttua.

Kesäkoulun keskusteluissa korostuivat eettiset haasteet. Digitaalisten sovellusten tulisi sulautua asiakastyön käytäntöihin ihmislähtöisesti ja asiakkaan tarpeita vastaavasti (Kairala 2017). Olivier Steinerin luennolla keskusteltiin siitä, että sovellusten käyttäminen edellyttää perehtymistä ja sitä, että sovellukset otetaan käyttöön yhteistyössä työntekijän ja asiakkaan kanssa. Lisäksi sovellusten käyttö edellyttää luottamusta, minkä vuoksi sovellusten käyttö voi olla vaativaa silloin, kun asiakkaan ja työntekijän suhde on uusi. On tärkeä muistaa, että chat-, Skype- tai sähköpostiviestintä ei kaikissa tilanteissa korvaa kasvokkaista kohtaamista. Digitaaliset sovellukset eivät sovi esimerkiksi kompleksisiin tilanteisiin, jotka edellyttävät uusia neuvoteltavia ratkaisuja eri osapuolten välillä. (Moser 2019.)

Ihmisillä on erilaisia valmiuksia ja mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluita (Robinson L. ym. 2015). Asiakastyön digitaalisten sovellusten kehittämisessä on välttämätöntä huomioida huono-osaisimpien käyttäjien tilanne ja se, miten realistista tai mahdollista digitaalisten palveluiden käyttö on asiakkaalle. Esimerkiksi kaikilla vanhuksilla Suomessakaan ei ole älykännykkää saati tietokonetta.

Digitaalisuus työympäristön näkökulmasta

Oli kiinnostavaa huomata, että monissa maissa painitaan samojen ongelmien kanssa: miten työntekijöitä tuetaan digitaitojen oppimisessa? Digitalisaatio ja erilaisten sovellusten omaksuminen ja hyödyntäminen edellyttävät työntekijän näkökulmasta aikaa ja organisaation tukea. Digitalisaatio voi antaa mahdollisuuden tehdä töitä eri paikoissa ja eri tiloissa, mutta samalla digitalisaatio muuttaa työn luonnetta. Myös väärinymmärrysten mahdollisuus voi kasvaa, jos käytössä ei ole nonverbaalia viestintää. Ihmiset tulkitsevat viestejä aina omista kulttuurisista ja historiallisista lähtökohdistaan käsin. Digitaalisten sovellusten avulla asioihin voidaan kuitenkin reagoida nopeasti, mikä voi purkaa pitkiä jonoja ja luoda asiakkaalle arvostuksen ja välittämisen tunteen. Digitaalisiin palveluihin ja työtapoihin siirryttäessä olisi hyvä sopia yhteisistä säännöistä ja keskustella digitaaliseen työskentelyyn liittyvistä normeista ja uskomuksista. Aikatauluista sopiminen lisää autonomiaa virtuaalisissa suhteissa. Autonomia puolestaan tukee luovuutta, työtyytyväisyyttä ja työn imua. Jokaisessa yhteisössä, jossa digitaalisuus on läsnä, on hyvä keskustella, suunnitella ja sopia toimintavavoista. (Moser 2013)

Parhaimmillaan digitaalisten sovellusten hyödyntäminen sosiaalialan asiakastyössä voi tukea asiakkaan digitaitojen kehittymistä osana muuta arkea ja elämänhallintaa sekä mahdollistaa aikaan ja paikkaan kiinnittymättömän kohtaamisen.

Kesäkoulussa oli kiinnostavaa huomata, miten samanlaisten asioiden kanssa eri maista tulevat sosiaalialan ammattilaiset painivat. Monet toivat esiin sen, miten tärkeää on organisaation tuki, riittävien digitaitojen hankkiminen sekä sovellusten hyödyntäminen muun asiakastyön rinnalla. Monissa tilanteissa kasvokkaisia kohtaamisia ei voi korvata.

Kirjoittajat:
Eija Raatikainen, KT, Yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Katriina Rantala-Nenonen, YTM, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Brodbeck, J. 2019. Internet interventions for improving health and well-being. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 5.6.2019, Basel Master Summer School.

Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T., Koivisto, R. ja Myllyoja, K. 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Helsinki: Valtioneuvosto.

Kairala M., 2017. Alkusanat. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2017. Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 7 – 11.

Karin, K.S. Moser. 2019. How digital media change our interaction with others. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 4.6.2019, Basel Master Summer School.

Moser, K. S. 2013. Only a click away? – What makes virtual meetings, emails and outsourcing successful. Management Articles of the Year 2013. 25 – 30.

Kivistö, M. 2018. Sosiaalityö digitalisaatiossa ja eettisyyden vaade. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 21 – 42.

Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58.

Ritvanen, J. 2018. Voiko sosiaalityötä tehdä verkossa? – Verkkososiaalityön käsitteen määrittelyä teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58, 73- 86.

Robinson, L., Cotten S. H., Ono H., Quan-Haase, A., Mesh, G., Chen, W., Schulz, J., Hale, T.M. & Stern, M. J. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, Communication & Society, 2015 Vol. 18, No. 5. 569–582.

Steiner 0. 2019. Digital Transformation Challenges and Opportunities. Social Work between the Convergence and Divergence of Mediatization. Keynote lecture in Basel Master Summer School (3.6.2019)

Kehitimme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden tarpeisiin soveltuvaa henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia kolmivuotisessa hankkeessa ” Avain kansalaisuuteen: henkilökohtainen budjetointimallin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta”.

”Henkilökohtainen budjetti on rahasumma, jonka ihminen voi käyttää omaehtoisesti tarpeitaan vastaavaan tukeen ja palveluihin sovittujen reunaehtojen mukaan. Tavoitteet ja reunaehdot perustuvat tarpeiden arviointiin ja ne kirjataan yksilölliseen suunnitelmaan. Taustalla on lainsäädäntö, jonka perusteella henkilöllä on oikeus tukeen tai palveluun. Henkilökohtainen budjetointi edellyttää ihmislähtöistä ja kokonaisvaltaista työskentelytapaa ja että organisaatio sen mahdollistaa.”

Pääkysymyksemme oli: Mitä siitä seuraa, kun asiakas valitsee henkilökohtaisen budjetoinnin?

Tätä tarkastelimme useista näkökulmista tietoa tuottaen, kuten asiakkaiden, palvelujen ja asiakkuusprosessin ja kustannusten näkökulmasta. Koostimme myös kuvauksen henkilökohtaisen budjetin toimintamallista, arvopohjasta ja toimintaperiaatteista. Hankkeen tulokset ja seurantatiedot on raportoitu 7.5.2019 ilmestyneessä julkaisussa ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon”.

Kehitystyötä tarvitaan – tavoitteena ihmislähtöinen toimintamalli

Kehittämistarpeita on edelleen paljon, jotta henkilökohtainen budjetointi olisi toimiva ja ihmislähtöinen malli. Kehittämistä vaativat esimerkiksi seuraavat asiat:

• asiakkaiden aseman vahvistaminen
• asiakastyöntekijöiden roolin muutoksen tukeminen ja myös toimintavaltuuksien uudelleenarviointi organisaatiossa
• asiakkuusprosessin eri vaiheiden dokumentaatio ja budjetin määrittäminen
• asiakkaan lähitukena toimivien tukihenkilöiden saatavuuden parantaminen
• palvelujen järjestämisvastuussa olevien organisaatioiden toimintaperiaatteiden uudistaminen ihmislähtöisen toiminnan varmistamiseksi
• tietojärjestelmien parantaminen
• budjetista hankittujen tukitoimien maksutapojen kehittäminen (myös suoramaksun osalta) ja budjetin ajantasaisen hallinnan toteuttaminen.

Ihmislähtöinen henkilökohtainen budjetointimalli haastaa muutokseen erityisesti sote-organisaation toimintakulttuurin ja johtamisen (Rousu 2019 (toim.) artikkelissa Rousu, Ihamäki, Ojanen 2019; myös hankkeen sivuilla julkaisut blogit).

Sote-lainsäädäntöä täydennettävä

Vaikka henkilökohtaista budjetointimallia voidaan soveltaa nykyisten sote-lakien pohjalta, kuvasi hanke keskeiset vaatimukset lainsäädännön uudistamiselle. Lähtökohtana tulee olla, että kaikilla on mahdollisuus valita henkilökohtainen budjetointi ja että lähitukea on tarpeen mukaan riittävästi saatavilla. Ei ole perusteita rajata henkilökohtaisen budjetin valintaoikeutta vain joillekin asiakasryhmille tai jättää päätösoikeutta tuleville sote-maakunnille (ks. 7.5.2019 päätösseminaarin paneelikeskustelun tallenne tapahtumasivulla).

Tulevissa kokeiluissa henkilökohtaisen budjetoinnin mallia ei pidä myöskään typistää nipuksi palveluseteleitä. Asiakkailla tulee olla aito mahdollisuus tarpeitaan ja tavoitteitaan vastaavaan henkilökohtaiseen budjettiin ja sen hallintaan sekä joustavaan ja omaehtoiseen käyttöön. Asiakkaat hyötyivät myös liikunnan ja kulttuurin sekä erilaisesta yhteisöllisestä toiminnasta. Tämän tulee olla jatkossakin mahdollista. Hankkeen kuvaama HB-toimintamalli arvoineen ja toimintaperiaatteineen antaa hyvän pohjan kehitystyölle.

Henkilökohtainen budjetti hallitusohjelmassa

Tulevan hallituksen hallitusohjelmassa henkilökohtainen budjetointi on mainittu ainakin kolmessa kohdassa:

1. ”Selvitetään henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto työllisyyspalveluissa” (s. 129, kirjaus työllisyyspalveluiden kehittämisestä)
2. ”Vammaisten henkilöiden asema on viime vuosina parantunut, mutta yhdenvertaisuus ei silti usein toteudu. Oikea-aikaisuus ja yksilölliset palvelutarpeet ovat haasteita vammaispalveluissa. Vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden parempi huomioon ottaminen toteutetaan osana vammaispalvelulain uudistusta. Samalla kokeillaan kehitysvammaisten henkilökohtaisia budjetteja. Kokeilujen yhteydessä arvioidaan myös lainsäädännön muutostarpeet. Ruotsinkielisten vammaispalvelut turvataan.” (s. 142-143, kirjaus yhdenvertaisuutta edistävistä toimista)
3. ”Asiakkaiden yhdenvertaisten ja sujuvien palveluiden turvaamiseksi ja itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi valmistellaan palvelusetelilain uudistus ja tehdään linjaukset henkilökohtaisen budjetin käyttöönotosta sote-uudistuksessa.” (s. 152, kirjaus sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksesta)

Lisäksi määrärahavarauksissa on korvamerkittynä 15 miljoonaa euroa kehitysvammaisten henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluihin. Tiedossani ei ole millä perusteella kokeiluja käynnistettäisiin vain kehitysvammaisten kohderyhmän palveluissa.

Kehittämislinjausten tulisi perustua henkilökohtaisen budjetoinnin kansalliseen tavoite- ja kehittämisohjelmaan, joka sisältäisi myös riittävät resurssit. Koska kaikki Suomessa tähän asti toteutetut kokeilut ovat olleet pienimuotoisia, on tarpeen käynnistää asiakasmäärältään suurempia kokeiluja ja saada lisää seuranta- ja tutkimustietoa.

Asiakkaiden itse valitsema tuki vastasi tarpeisiin

Asiakkaiden kokemukset henkilökohtaisen budjetin käytöstä olivat hyviä. Asiakkaat löysivät tarpeisiinsa soveltuvia ja hyvinvointiaan lisääviä tukimuotoja. Tämä on myös palvelujen hyvinvointi- ja kustannushyödyn näkökulmasta merkityksellistä. Tasavertaisempi kumppanuuteen perustuva asiakkuussuhde vahvisti ihmisen aktiivista toimijuutta oman elämänsä ratkaisuissa.

Asiakkailla tulee kuitenkin olla aito mahdollisuus tarpeisiinsa ja sovittuihin tavoitteisiin vastaavan budjetin käyttöön ja sen hallintaan. Budjettia tulisi olla mahdollisuus käyttää esimerkiksi maksukortilla tai hankkeessa kokeillulla mobiilimaksamisella. Budjetin asiakaskäyttöliittymästä tehtiin hankkeessa protomalleja, joiden pohjalta kehitystyötä voitaisiin jatkaa uusissa kokeiluissa.

Asiakkaiden valinnat nostivat esiin myös palveluaukkoja ja nykyisten palvelujen kehittämistarpeita. Erilaiset palveluntuottajat tarvitaan tiiviimmin mukaan kehittämisyhteistyöhön. Budjetin tulisi mahdollistaa erilaiset tuen toteuttamistavat – myös yhteisöjen ja lähiverkostojen rooli tuen toteuttamisessa on tärkeää.

Henkilökohtaisen budjetoinnin mallia kokeiltiin omaishoidossa, vammaispalveluissa, erilaisissa perhepalveluissa, aikuisten sosiaalipalveluissa ja aikuistuneiden nuorten palveluissa sekä äitiysneuvolan palvelussa. Malli soveltui myös varhaisemman ja kevyemmän tuen tarpeisiin. Hankkeessa saatujen kokemusten perusteella organisaatioiden sisäisiä HB-toimintamalleja muokataan. Hyvien kokemusten myötä henkilökohtainen budjetointi on käytössä hankkeen kokeilualueilla myös jatkossa. Kokeilussa olivat mukana Hämeenlinna, Pori, Tampere, Vantaa sekä Kainuun sote ja Eksote.

Tomin ja Roopen tarinat videolla

Hankkeen valtakunnallisessa päätösseminaarissa sai ensiesityksen myös dokumentaarinen video (16 min), jossa kerrotaan mm. Tomin ja Roopen henkilökohtaisen budjetin käytöstä. Mukana on myös asiantuntijahaastatteluja. Video on tekstitetty suomeksi ja englanniksi.

Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus kutsuu kehittämiskumppanuuteen

Hankkeemme toimi tiiviisti yhteistyössä mm. Suunta-keskuksen ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa. Hankkeessa käynnistynyt HB-oppimisverkosto jatkuu Suuntaamo -henkilökohtaisen budjetoinnin verkostona. Asiantuntemuksemme on käytettävissä myös jatkossa.

Seuraava HB-oppimisverkoston Suuntaamo kokoontuu 23.9.2019 Tampereella. Ja sitä ennen on 29.8.2019 Suunnannäyttäjien seminaari.

Some-keskustelu sekä tiedon ja kokemusten jakaminen jatkuvat hankkeen perustamassa avoimessa ”Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäjät” Facebook-ryhmässä, jota Suunta-keskus jatkaa.

Tietoa tarjolla

Vaikka hanke päättyi, on kaikki hankesivuston materiaali avoimesti käytettävissä (mm. uutiset, blogit, esitykset ja tallenteet tapahtumasivuilla, julkaisut sekä tietopaketit asiakkaille ja työntekijöille). Sivustolta löytyvät myös alueelliset HB-yhteyshenkilöt, joiden asiantuntemusta kannattaa hyödyntää jatkossakin. Heidän kauttaan löydät myös tarvittaessa lisää hankkeessa toimineita HB-asiantuntijoita.

Hankkeen loppujulkaisu ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon” on saatavana sähköisenä hankesivustolla – painoversioita voi tiedustella osoitteesta henkilokohtainenbudjetointi(at)metropolia.fi.

Tästä on hyvä jatkaa!

Kirjoittaja: 
Sirkka Rousu, hankkeen projektipäällikkö ja yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Lisätietoa:

Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, 2019, Sirkka Rousu (toim.). Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeen tulokset kokoava julkaisu.

Dokumentaarinen video henkilökohtaisen budjetin asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksista (16 min), 2019. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Kuvakieli Ky.

Piirrosvideo ”Henkilökohtainen budjetti – kohti yksilöllisempää tukea ja palvelua” – hyödyllinen perehdytyksessä ja tiedottamisessa. (2 min), 2018. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Tussitaikurit Oy.

Julkaisu 2018. Rousu (toim.) Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin 

Neuvottelutulos hallitusohjelmasta liitteineen, 3.6.2019, Valtioneuvosto.

Hankkeen valtakunnallisen päätösseminaarin esitykset ja seminaaritallenne 7.5.2019 tapahtumasivulla

Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus

Henkilökohtainen budjetointi ajattelu- ja toimintatapana. 2019. Johanna Perälä ja Henna Hiilamo (toim.).

Väliraportti palvelusetelimallilla kokeilevien henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeiden väliarvioinnista 23.1.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö.

Henkilökohtaisen budjetoinnin taloudellisen arvioinnin toteutettavuus alustava ja arviointisuunnitelma, 2019. Aija Kettunen, Tuula Pehkonen-Elmi ja Taru Haula, Diakonia-ammattikorkeakoulu (linkki tulee myöhemmin).

Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan vastuulle on muuttanut Kelan asiakastyötä pelkästä etuuksien hakemiseen liittyvästä neuvonnasta enemmän auttamistyön suuntaan ja tuonut asiakaspalvelutyöhön piirteitä sosiaalityön asiakaskohtaamisista. Siksi on keskeistä tarkastella Kelan työntekijöiden asemaa ja roolia auttamistyön kokonaisuudessa ja selventää, miten eri vastuut ja velvollisuudet yhteistyökumppaneiden kanssa jakautuvat.

Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni Kelan asiakaspalvelijoiden ja toimeentulotuen etuuskäsittelijöiden kokemuksia siitä, millaisena lapsiperheköyhyys ja sen eri ilmiöt näyttäytyvät perustoimeentulotukeen liittyvässä työssä ja millaista köyhän lapsiperheen ohjaaminen asiakastyössä on. Opinnäytetyön aineisto koostui syksyn 2018 aikana kerätyistä, yhteensä 20 Kelan asiakaspalvelijan ja perustoimeentulotuen etuuskäsittelijän ryhmähaastatteluista pääkaupunkiseudulla.

Tulokset osoittavat, että lapsiperheiden köyhyyden monet eri ilmiöt ovat näkyvä osa perustoimeentulotuen asiakastyötä, mutta samalla uusi sosiaalityön ulottuvuus luo epäselvyyttä työntekemiseen ja perheen hyvinvoinnin kokonaisuudessa työntekijöiden rooliin kaivataan selkeyttä.

Köyhyyden ilmentymiä työn arjessa

Lapsiperheköyhyys näkyy Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä monitahoisesti. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ilmiöitä käsitellään vanhempien puheen ja kokemusten kautta, toisaalta tilanne konkretisoituu Kelaan toimitettujen selvitysten ja niistä tehtyjen laskelmien perusteella. Kelassa asioivilla, perustoimeentulotuen tarpeessa olevilla perheillä on yleensä vaikeuksia selvitä elämisen perusmenoista, kuten ruokaostoksista, laskuista ja asumisen menoista.

Toisaalta työntekijöille tulee joltain osin näkyväksi myös köyhyyden aineettomat ulottuvuudet; rajoittunut mahdollisuus osallistua ja tehdä itsenäisiä valintoja, ylläpitää sosiaalista elämää, liikkua edes paikallisliikenteellä sekä lasten harrastaa ja viettää yhteiskunnassa normaaliksi katsottua vapaa-aikaa. Vaikka erilaisten liitteiden toimittaminen ja virastoissa asioiminen nähtiin vanhempien voimavaroja kuluttavana, silti joillain työntekijöillä oli kokemus, että joskus vanhempien toimintatavat ja asiakkuus näyttävät periytyvän sukupolvelta toiselle jo varhain ja eri viranomaisten kanssa asioimista pidetään arkeen kuuluvana ja osana normaalia elämää.

Työntekijöiden näkökulmasta konkreettinen menoista ja tuloista puhuminen miellettiin hyvin luontevaksi osaksi Kelan ja perustoimeentulotukeen liittyvää työtä, mutta köyhyyteen liittyvät heijasteilmiöt, elämänhallinnan ongelmat ja muut huolet, joita työntekijät kohtaavat työssään, voivat olla vaikeita ottaa puheeksi perheen ja vanhempien kanssa. Hankaluutta aiheuttaa yhtäältä työn rakenteelliset tekijät kuten aika ja tavoitteet mutta toisaalta merkittävältä osin myös tietämättömyys erilaisista palveluista sekä oman osaamisen ja työvälineiden puutteet huolten puheeksi ottamisessa vanhemman kanssa. Lisäksi työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja harkintavalta näihin asioihin koetaan paikoin hyvinkin vähäisenä.

Kuten tässä opinnäytetyössä, myös aiemmin on havaittu, että juuri katutason työntekijät (ns. street-level bureaucrats) joutuvat noudattamaan työssään tiukasti lakeja, ylhäältä tulevia ohjeistuksia ja toisaalta ammatillisia tavoitteita, mutta samalla työntekemisen taustalla on ristiriitaa työn tavoitteiden kanssa ja sen, kenen puolella ja ehdoilla työtä tehdään (Närhi ym. 2014: 242).

Miksi köyhyyttä tulee ymmärtää?

Suomessa noin 130 000 lasta elää köyhyydessä ja määrä näyttää olevan tällä hetkellä kasvussa. Esimerkiksi tilastokeskuksen mukaan lasten pienituloisuusaste vuonna 2016 oli 10,2%, kun se vuonna 2017 oli jo 11,1% (Tulonjakotilasto 2017). Kansainvälisesti tarkasteltuna lapsiköyhyyttä on Suomessa vähän, mutta lasten ja lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt nopeasti eikä ole palannut talouden nousukausinakaan aiemmalle 90-luvun talouden lamaa edeltävälle tasolle. Lapsiperheköyhyyden taustalla vaikuttavia syitä on muun muassa vanhempien työttömyys, pätkä- ja matalapalkkatöiden lisääntyminen sekä perheiden etuuksiin kohdistuneet leikkaukset. (Salmi, Karvonen, Närvi & Lammi-Taskula 2016: 68.)

Köyhissä lapsiperheissä taloudelliset haasteet vaikuttavat perheen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja perheen taloudellisilla ongelmilla on havaittu olevan yhteyksiä muun muassa lasten myöhempiin hyvinvoinnin ja mielenterveyden haasteisiin sekä kohonneeseen riskiin kodin ulkopuoliselle sijoitukselle. Vanhempien toimeentulotuen asiakkuudella on vahva yhteys lasten toimeentulotuen asiakkuuteen ja usein toimeentulotukea saavalla nuorella on toimeentulotukea saanut vanhempi. (Vauhkonen, Kallio, Erola 2017: 509; Paananen ym. 2012: 27; Ristikari ym. 2016.)  Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan vauvaikäiset ovat erityisen herkkiä perheen taloudellisille ongelmille ja seuraukset voivat vaikuttaa pitkälle lapsen tulevaisuuteen (THL 2018).

Köyhyyden tuoma häpeä ja sosiaalinen eristäytyneisyys voivat aiheuttaa merkittäviä psykologisia, fyysisiä, suhteellisia sekä käytäntöön liittyviä haittavaikutuksia perheiden elämän eri osa-alueilla (esim. Ridge 2009; Hooper Gorin, Cabral & Dyson 2007). Myös lapsissa perheen pienituloisuus voi aiheuttaa häpeän lisäksi muita erilaisia negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä ja kokemusta erilaisuudesta sekä tarvetta salailla köyhyyttä perheessä (Lapsen ääni 2018).

Työntekijä köyhän asiakasperheen kohtaajana

Honkasen, Poikolaisen ja Karlssonin (2018) mallinnusta hyödyntäen opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että tällä hetkellä perustoimeentulotuen parissa työskentelevät asiakaspalvelijat ja etuuskäsittelijät turvautuvat herkästi torjumisen eli tiukan palvelun rajaamisen tai huomioivan eli auttamisen toimintatapoja vahvistaviin rooleihin perheitä kohdatessaan. Usein perheen tilanteesta ei muodostu kokonaiskuvaa ja huoliin liittyvät asiat siirretään kunnan sosiaalitoimeen, kun akuutit asiat Kelan palvelussa on hoidettu.

Näitä rooleja vahvistavia syitä ilmeni monia. Toisaalta siirtoja tehdään työn rakenteellisten tekijöiden kuten kiireen ja tavoitteiden saavuttamisen vuoksi, toisinaan syynä on kokemus puutteellisista työvälineistä ja joissain tapauksissa kyse on asenteista sitä kohtaan, mikä mielletään työntekijän vastuuksi Kelan työssä. Etenkin asiakaspalvelussa työskentelevien vastauksissa ilmeni kuitenkin halukkuutta vahvistaa enemmän myös kohtaajan roolia, jossa vastavuoroisuus ja aktiivinen toimijuus korostuvat.

Osalla valinnat toimintatavoille näyttävät olevan tietoisia, joidenkin työntekijöiden osalta tiettyyn rooliin ajaudutaan ehkä arjen normien pakottamana. Nämä roolit on merkityksellistä tunnistaa, jotta toimintatapoja voidaan kehittää, perheen asiointikokemusta parantaa ja hyviä kokemuksia edistää. (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018: 541.) Merkittävä huomio on myös se, millainen kokemus työntekijöillä on omasta kyvystään vaikuttaa perheen ja muiden asiakkaiden asioihin ja elämäntilanteeseen. Haastatteluissa nousseet huolet ovat ajoittain hyvinkin suuria ja voivat olla merkittävä kuormitustekijä asiakaspalvelussa ja etuuskäsittelyssä työskenteleville.

On tärkeää, että yksilölliset erot köyhyyden kokemuksissa ja yhteys köyhyyden ja perheen toiminnan välillä opitaan tunnistamaan, jotta työntekijöiden valmiuksia keskustella köyhyydestä ja elämäntilanteesta perheenjäsenten kanssa voidaan kehittää, ja jotta köyhyyden vastaisia toiminnallisuuksia voidaan tukea asiakastyössä (Jack & Gill 2013: 224, 231). Turvattu toimeentulo, riittävä sosiaaliturva mukaan lukien, ovat merkittävä osa perheen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Siksi näissä perheissä tuen tarve korostuu ja on keskeistä, että koko palvelujärjestelmä muodostaa perheen hyvinvointia kannattelevan kokonaisuuden.

Etuusneuvonnasta auttavaan asiakastyöhön

Osa perheistä ei tarvitse muuta kuin taloudelliselta tukea, mutta on myös perheitä, joiden tuen tarve on paljon laajempi ja käsittää muun muassa elämänhallintaan ja jaksamiseen liittyviä ongelmia (STM loppuraportti 2015: 13).

Työntekijöiden kertoman mukaan vähävaraisten lapsiperheiden tarve Kelassa asioidessaan liittyy keskeisesti tiedon ja tulojen ennakoitavuuden lisäämiseen, palvelun jatkuvuuden ja perheen pärjäämisen varmistamiseen sekä perheen itsenäisen selviytymisen tukemiseen. Tuen tarve pienituloisilla liittyy oikea-aikaisten etuuksien saamisen lisäksi myös kunnioittavaan ja kohtaavaan vuorovaikutukseen, autetuksi tulemisen kokemukseen ja työntekijän osoittamaan kiinnostukseen perheen elämästä.

Vähävaraisuus ja sen mukanaan tuoma avuttomuus ja riippuvuus ulkopuolisesta avusta sekä konkreettinen perustarpeiden puute, on perheen jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä uhkatekijöitä. Siksi ongelmien ennakoiminen varmistamalla toimivat prosessit ja yhteistyökanavat on tärkeää. Huolellisella ja tavoitteellisella perheen jatko-ohjauksella puolestaan vähennetään vanhempien luukulta luukulle asioimista ja turvaverkon ja riittävien tukitoimien ulkopuolelle jäämistä sekä ennen kaikkea estetään haastavan tilanteen negatiivisia vaikutuksia lapseen.

Yksittäisellä työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa laissa määriteltyihin tuen määriin ja myöntöedellytyksiin tai poliittisiin päätöksiin, joten on tärkeää vahvistaa pystyvyyden kokemusta auttamisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa perheen hyvinvointiin muiden kanavien ja yhteistyön kautta.

Lisäksi lapseen liittyvien kysymysten huomioiminen nousee merkitykselliseksi perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä ja siksi osaamisen vahvistaminen lapsen edun ja perheen tukitoimien tunnistamiseksi ja puheeksi ottamiseksi tulisi riittävässä määrin varmistaa esimerkiksi työntekijöiden perehdytyksiä, toimintamalleja, ohjeita ja koulutuksia suunniteltaessa.

Kirjoitus perustuu Essi Tesarczykin – Lapsiperheköyhyys Kelan perustoimeentulotuen asiakastyössä – Työntekijöiden näkemyksiä kohtaamisista palvelun arjessa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittaja:
Essi Tesarczyk, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet:

Hooper, Carol-Ann, Gorin, Sarah, Cabral, Christie & Dyson, Claire 2007. Living with Hardship 24/7: The Diverse Experiences of Families in Poverty in England 2007. The Frank Buttle Trust. London.

Honkanen, Kati, Poikolainen, Jaana & Karlsson, Liisa 2018. Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5-6. s. 532-543.

Jack, Gordon & Gill, Owen 2013. Developing cultural competence for social work with families living in poverty. European Journal of Social Work 2013. Volume 16, Issue: 2. s. 220-234. Saatavana osoitteesta: <https://www-tandfonline-com.ezproxy.metropolia.fi/doi/pdf/10.1080/13691457.2011.649347?needAccess=true> Luettu 15.2.2019.

Lapsen ääni 2018. Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Pelastakaa lapset ry 2018. Saatavana osoitteessa: <https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/pelastakaalapset/main/2018/08/20163238/Pelastakaa_Lapset_Lapsen_Aani_2018_web.pdf> 26.2.2019.

Närhi, Kati, Kokkonen, Tuomo & Matthies Aila-Leena 2014. Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Janus vol. 22 (3) 2014, 227–244. Saatavana osoitteessa: <https://journal.fi/janus/article/view/51212/15670> Luettu 11.12.2018.

Paananen, Reija Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko, Rämö, Antti & Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: THL. Raportti 52/2012. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf> Luettu 17.2.2019.

Ridge, Tess 2009. Living with Poverty: A Review of the Literature on Children’s and Families’ Experiences of Poverty. 2009. Department for Work and Pensions. London. Saatavana osoitteessa: < http://www.bristol.ac.uk/poverty/downloads/keyofficialdocuments/Child%20Poverty%20lit%20review%20DWP.pdf> Luettu 4.10.2018.

Ristikari, Tiina, Törmäkangas, Liisa, Lappi, Aino, Haapakorva, Pasi, Kiilakoski, Tomi, Merikukka, Marko, Hautakoski, Ari, Pekkarinen, Elina & Gissler, Mika 2016. Suomi Nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuoden 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2016.

Salmi, Minna, Karvonen, Sakari, Närvi, Johanna ja Lammi-Taskula, Johanna 2016. Lapsiköyhyys on ajankohtaista myös Suomessa: yhteenveto ja suosituksia. Teoksessa Sakari Karvonen & Minna Salmi (toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. 68 – 69. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131589/URN_ISBN_978-952-302-742-8.pdf?sequence=1> Luettu 3.3.2018.

STM 2015. Toimeentulotuen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:28. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74538/URN_ISBN_978-952-00-3591-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 30.9.2018.

THL 2018. Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden. Tiedote. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 22.8.2018. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/-/vauvaikaisen-perheen-koyhyys-vaarantaa-nuoruuden> Luettu 20.5.2019.

Tulonjakotilasto 2017. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto (verkkojulkaisu). ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2017, 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa vuosina 1966-2017. Helsinki: Tilastokeskus. Saatavana osoitteessa: <http://www.stat.fi/til/tjt/2017/01/tjt_2017_01_2018-12-19_kat_001_fi.html> Viitattu 26.2.2019.

Vauhkonen, Teemu, Kallio, Johanna & Erola, Jani 2017. Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa.  Yhteiskuntapolitiikka 82 (2017):5. s.501-512. Helsinki. Saatavana osoitteesta: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135433/YP1705_Vauhkonenym.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 14.5.2018