Espoon kaupungin LAKU-hanke (2017–2019) kokeili uutta toimintatapaa, jossa varhaiskasvatus ja kulttuuritoimijat yhdistivät voimansa. Tavoitteena oli löytää uusia, pysyviä, pitkäkestoisia ja vuorovaikutteisia toimintamalleja varhaiskasvatuksen toteuttamiseen.

Taide lapsen ulottuville

Hankkeen tarkoituksena oli tuoda taide jokaisen Espoon varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen ulottuville, luoda pysyvä kulttuurikasvatussuunnitelma lapsille ja luoda pysyvä yhteistyörakenne Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen sekä taide- ja kulttuurialojen asiantuntijoiden kesken. Myös lapsen osallisuuden tukeminen oli tärkeä asia.

Taiteen ja kulttuurin avulla oli tarkoitus auttaa lasta ymmärtämään kulttuuria, kehollisuutta ja ympäröivää maailmaa sekä kehittää lapsen kognitiivisia taitoja. Tarkoituksena oli myös puhtaasti tuottaa iloa. Taide on kivaa ja kaikille sopivaa.

Yhteisöllisyyden edistäminen perheiden kanssa, tasa-arvo ryhmien välillä, kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen sisällöissä ja lasten mukaan ottaminen kokijoina ja tekijöinä olivat tärkeitä tavoitteita hankkeessa.

Hankkeeseen osallistui 27 päiväkotia ja seitsemän kulttuuritoimijaa: EMMA – Espoon modernin taiteen museo; Espoon kaupunginmuseo; Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora; Mediakasvatuskeskus Metka; Tanssiteatteri Glims & Gloms; Tapiola Sinfonietta ja Teatteri Hevosenkenkä.

Lapsen osallisuuden toteutumisesta tuotettiin tietoa havainnoimalla lasten toimintaa, kyselyllä sekä hankkeen päättötilaisuuden palautteella. Kyselyyn vastasivat sekä päiväkodit että kulttuuritoimijat.

Taide on hauskaa ja kaikille sopivaa

Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lapsen osallisuutta voidaan tukea ja vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa ja vahvistavat ryhmään kuulumista. Myös vuorovaikutus- ja empatiataitoja voidaan kehittää taidekasvatuksen keinoin.

Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten määrä lisääntyy koko ajan varhaiskasvatuksessa. Vaikka yhteistä kieltä ei olisi, niin lapsilla on luovien menetelmien, esimerkiksi teatteri, tanssi ja musiikki, avulla mahdollisuus osallistua toimintaan tasavertaisina ja tulla ymmärretyksi. Taide toimii yhteisenä kielenä. (Kalliala & Ruokonen 2009: 69.)

Lasten osallisuus toteutui hyvin

Suurin osa kasvattajista arvioi, että lasten osallisuus oli toteutunut hyvin. Osa kyselyyn vastanneista kasvattajista koki, että lasten osallisuutta olisi voitu lisätä paremmalla suunnittelulla ja yhteistyöllä jo valmisteluvaiheessa.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän kaksiosaisen arviointihankkeen (2017–2019) mukaan varhaiskasvatuksessa on kehitettävää juuri taidekasvatuksen toteutumisessa. Myös lasten osallisuuden toteutumisessa oli parannettavaa. Varhaiskasvattajat kokivat, ettei lapsen kuuntelemiseen ja havainnointiin ole tarpeeksi aikaa, jolloin lapsen osallisuus ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. (Karvi 2019: 4, 70.)

Lapsen ideoiden ja ajatusten kuuleminen ja huomioiminen päiväkodin toiminnassa on varhaiskasvatussuunnitelman punainen lanka, sen perusta. Kasvattajilla tulisi olla aikaa lapselle. Valitettavasti henkilöstöpula heikentää ajankäyttömahdollisuuksia.

Harry Shierin mukaan lapsen aito osallisuus toteutuu silloin, kun koko kasvatusyhteisö on sitoutunut samoihin, lapsen osallisuuden huomioiviin toimintaperiaatteisiin (Shier 2001: 110–111). Tiimissä pitäisi keskustella asiasta ja perustella miksi näin on. Edelleen varhaiskasvatuksessa törmää toimintatapaan, jossa esimerkiksi askarrellaan joulukuusi aikuislähtöisesti, aikuisen idean mukaan. Kuitenkin lasten ideat ovat yleensä paljon hauskempia, lennokkaampia ja hienompia lopputulokseltaan. Kannattaa kokeilla!

Lapsen osallisuutta lisää kokemus, jossa lapsi saa olla mukana tuottamassa kulttuuria (Pusa 2009:76). Kuinka hienoa on nähdä lapsen silmien loiste, kun hänen oma ideansa lausutaan -tai luetaan- ääneen muille. Lapset muistavat erittäin hyvin mitä he ovat itse sanoneet, tai tehneet.

LAKU-hanke oli positiivinen kokemus

Lapsen osallisuutta ja osallistumista voidaan tukea monin keinoin. Tämä edellyttää, että kasvattajalla on ymmärrys siitä, mitä osallisuudella tarkoitetaan. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa, vahvistavat ryhmään kuulumista. Niiden avulla voidaan kehittää myös tärkeitä taitoja, kuten vuorovaikutus- ja empatiataitoja.

Kulttuuritoimijoiden ja varhaiskasvattajien mielestä hankkeen positiivisia asioita olivat muun muassa:

• uuden oppiminen
• inspiraatio
• monipuolisuus
• yhteistyö
• uusi näkökulma työhön
• lasten osallisuuden lisääntyminen
• elämyksellisyysluonnonvarojen säästäminen kulttuuria kuluttamalla
• ilo.

Taiteen ja kulttuurin merkitys sekä tärkeys on nykyään huomioitu paremmin. Siitä yhtenä esimerkkinä Kulttuurin kummilapset-hanke, jossa Helsingin kaupunginorkesteri on kummina ensi vuonna jokaiselle Helsingissä syntyvälle lapselle. Kummius jatkuu siihen asti, kunnes lapsi aloittaa koulun.

Lapsena omaksuttu tapa jatkuu usein myös aikuisena. Jos lapsena on tutustunut taiteeseen ja kulttuuriin niiden eri muodoissa, niin aikuisenakin samat asiat kiinnostavat ja tuottavat nautintoa.

Kirjoitus perustuu Katariina Sillanpään ”Taide ja kulttuuri osallisuuden vahvistajana varhaiskasvatuksessa” sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhän Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittaja

Katariina Sillanpää, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Kalliala, Marjatta & Ruokonen, Inkeri 2009. Kulttuurisen linssin läpi. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) 2019. Teoksessa Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf

Pusa, Tiina 2009. Taide kestää elämän–taiteen terapeuttisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Openings, Opportunities and Obligations. Children & Society Volume 15. 107-117. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: https://www.researchgate.net/publication/233551300_Pathways_to_participation_Openings_opportunities_and_obligations

Varhaiskasvatus on ollut muutoksessa vuodesta 2016. Kehittäminen on ollut aktiivista uudistetun varhaiskasvatuslain ja päivitettyjen varhaiskasvatuksen perusteiden myötä. Laki edellyttää huoltajien osallisuuden mahdollistamista. Tämä on antanut aihetta tarkastella myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria uudesta näkökulmasta. 

Yhteiskuntamme tukijärjestelmät palveluineen vaikuttavat perheisiin. Päätöksillä voidaan tehdä valintoja, jotka tukevat perheiden hyvinvointia. Vaikka varhaiskasvatus on nyt osa koulutusjärjestelmäämme, on se nähtävä laajempana koko perhettä tukevana palveluna.

Varhaiskasvatuksessa voidaan tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja kehittää perheitä tukevia toimintamalleja.  Sosiaalisen ympäristön merkitys vaikuttaa lapsen kasvuun. Kehittämistyön arvioinnissa on kiinnitettävä huomioita laajempaan kokonaisuuteen. Edellisen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluneen LAPE  -lapsi ja perhepolittiisen muutosohjelman yhtenä tavoitteena oli vahvistaa sivistys- sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Palveluiden saatavuus ns. matalalla kynnyksellä ja tuen saannin sujuvuus palveluissa oli keskeinen tavoite. Näiden tavoitteiden toteutumiseen on kiinnitettävä huomioita myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria arvioidessa ja kehittäessä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI julkaisi 2018 Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Niiden tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä. Toimintakulttuurin muutos voi lähteä laadun arvioinnista liikkeelle.

Osallisuuden näkyväksi tekeminen

Varhaiskasvatus siirtyi 2012 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Vuonna 2016 päivitetyssä varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa on osallisuus nostettu vahvasti esille (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet). Huoltajien osallisuus on määritelty vahvemmin ja se on varhaiskasvatuksessa keskeinen tavoite.

Huoltajilla on oltava mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatuksen toimintaan. Verkostoituminen muiden huoltajin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa tukea yhteiseen kasvatustyöhön. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28.) Osallisuuden toteutumista voidaan selvittää muun muassa kyselyiden avulla. Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa toteutettiin pääkaupunkiseudun yhteinen asiakaskysely vuonna 2017.

Kyselyn tulosten myötä kaupunki nosti yhdeksi tuloskorttitavoitteeksi hoidonaloituskäytänteiden päivittämisen. Varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomioita hoidon aloitukseen ja yhteistyön rakentumiseen osallisuutta edistäväksi. (Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 2018: 61.)

Hoidonaloitus alle 3 -vuotiaiden ryhmässä ja yhteistyö huoltajien kanssa

Varhaiskasvatuksen perusteissa määrätään yhteistyöstä. Sen on oltava tavoitteellista, jossa yhdessä huoltajien kanssa sitoudutaan lapsen hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseen. Erityinen merkitys yhteistyölle on silloin, kun hän aloittaa varhaiskasvatuksen (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28).

Kasvatusyhteistyö rakentuu kunnioittavassa vuorovaikutussuhteessa kasvattajan ja vanhempien välillä. Vanhemman ja kasvattajan välinen tutustuminen alkaa rakentua hoidonaloituksen yhteydessä. Tällä luodaan pohjaa luottamukselle ja sitä vahvistetaan yhdessä toimien. (Karila 2006: 98).

Varhaiskasvatuksen työntekijältä vaaditaan kykyä ymmärtää yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä. Kasvattajan ammattitaito vaikuttaa siihen, miten luottamus perheeseen lähtee syntymään. On tärkeää pohtia, miten työntekijä näkee pedagogisesta näkökulmasta hoidonaloitukseen liittyvän tehtävänsä. (Kekkonen 2012: 189.) Varhaiskasvatuksessa on tärkeää pysähtyä pohtimaan yhteistyön merkitystä juuri lapsen näkökulmasta. Millä keinoin kasvatusyhteistyötä vahvistetaan, jotta lapsen hyvinvointi ja oppiminen vahvistuu?

Kasvatusyhteistyön vahvistamisen keinoja

Toimintakulttuuria on kehitettävä siten, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Oppivaa yhteisöä pidetään toimintakulttuurin ytimenä ja se koskettaa koko varhaiskasvatusyhteisöä. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016: 28-29.)

Yhteistyökäytänteiden arvioinnin pitäisi olla säännöllistä. Arvioinnissa olisi tärkeä pohtia onko huoltajilla todellisia mahdollisuuksia toimijuuteen ja sitä kautta mahdollisuutta kokea olevansa osallinen varhaiskasvatuksen toiminnassa ja myös hyötyvänsä siitä. (Karila 2006: 104; Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 21).

Säännöllinen arviointi ja aktiivinen vuorovaikutus huoltajien kesken kehittää osallistavaa toimintakulttuuria. Erilaiset foorumit ja tapahtumat vahvistavat kasvatusyhteistyötä. Huoltajien mahdollisuus vertaistukeen ja ajatusten vaihtoon mahdollistuu erilaisten teemallisten vanhempainiltojen avulla. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä toimimista voidaan toteuttaa juhlien ja tapahtumien avulla.

Opinnäytetyöni tulosten mukaan hoidonaloituksen yhteyteen kehitettävien teemallisten vanhempainiltojen avulla saatiin selvitettyä huoltajien tarpeita. Huoltajat esittivät myös toiveita kasvatusyhteistyölle, kuten teemalliset vanhempainillat, toiminnalliset perheillat ja yhteiset kulttuuriset juhlat.

Toimintakulttuuri kehittyy vähitellen osallistavammaksi. Varhaiskasvatuksessa on löydettävä keinoja, miten huoltajat tulevat paremmin kuulluksi. Huoltajien arvostavassa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää uusia tapoja kasvatusyhteistyön vahvistamiselle.

Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Kasvatusyhteistyön vahvistaminen varhaiskasvatuksessa hoidonaloitusvuonna. Teemalliset vanhempainillat alle 3 -vuotiaiden ryhmässä.”. Opinnäytetyö on julkaistu joulukuussa 2019 www.theseus.fi julkaisujen tietokannassa

Kirjoittaja

Mari Mikonaho-Ratia, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Repo, Laura & Salminen, Jenni & Sulonen, Hanna & Vlaslov, Janniina 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Tampere: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut 24:2018

Karila, Kirsti 2006.  Kasvatusvuorovaikutus Teoksessa Alasuutari, Maarit & Hänninen, Maritta & Nummenmaa, Anna Raija & Puttonen-Rasku, Helena ( toim ). Gummerus Kirjapaino Oy: Vaajakoski.

Kekkonen, Marjatta 2012. Kasvatuskumppanuus puheena: Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy.

Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen, Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työpaperi 9/2018. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-077-8.

Varhaiskasvatuksen perusteet 2016. Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2017:17. Tampere: Juvenes-Print Suomen Yliopistopaino Oy.

Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2018: 3a. Tampere: Juves-Print Suomen Yliopistopaino Oy.

Asunnottomuustyössä kohdattavat häpeän, vihan, ahdistuksen, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteet ovat viitteitä siitä, että ihminen on nähty ja kuultu ensisijaisesti hallitsevien olosuhteiden kautta. Ihmisen oikeusaseman voimistaminen ja marginalisaation kitkeminen lähtee kunnioittavasta ja arvostavasta asennoitumisesta. Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa toivottomuuteen, itsehalveksuntaan ja henkilökohtaiseen elämään liittyvään voimattomuuteen? (Granfelt 2018: 225).

Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni entisten pitkäaikaisasunnottomien ja tuetun asumisen asumispalveluyksiköiden henkilökunnan keskinäistä vuorovaikutusta. Kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia on selvitetty kuntoutumisen ja voimaantumisen sekä yhteisöihin ja yhteiskuntaan integroituminen näkökulmasta.

Opinnäytetyön aineisto koostui kesällä 2019 aikana kerätyistä, yhteensä 15 entisen pitkäaikaisasunnottoman ryhmähaastatteluista. Haastatellut henkilöt asuvat vuokrasopimuspohjaisesti Suomen Pelastusarmeijan säätiön tuetun asumisen asumispalveluyksiköissä Helsingissä ja Espoossa. Yksiköt noudattavat Asunto ensin periaatetta, jonka mukaan asunto nähdään päämäärän sijasta lähtökohtana henkilökohtaisen kuntoutumisen ja elämänhallinnan tukemiselle. Asuminen yksikössä ei edellytä päihteettömyyttä tai palveluiden vastaanottamista. Toimintaa ohjaavat Asunto ensin laatusuositukset.

Tulokset osoittavat, että asumispalveluyksiköt ovat onnistuneet luomaan turvallisen ja hyväksyvän ympäristön, missä jokaisella asukkaalla on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta on vahvistanut asukkaiden itsetuntoa ja lisännyt luottamusta omiin voimavaroihin.

Henkilökunnan työskentelyssä toteutuvat arvot korostavat inhimillisyyttä ja toisen ihmisen auttamista. Myönteiset kohtaamiset ovat vahvistaneet asukkaiden itsetuntemusta ja psykososiaalista hyvinvointia. Asukkaiden osallistaminen yksiköiden toiminnan kehittämiseen on lujittanut kokemusta yhteisöön kuulumisesta ja vähentänyt osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Toisaalta asukkaat toivat esille, että sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien on aina kiinnitettävä huomiota omaan asenteeseen ja ammattimaiseen käytökseen, kun kohtaavat eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Sanaton viestintä on osa vuorovaikutusta ja sillä voi olla suuri merkitys nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle.

Ihmisenä ihmiselle – asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus

Pitkäaikaisasunnottomuuden aiheuttama lamaantuminen ja näköalattomuus estävät ihmistä usein näkemästä itseään ilman asunnottomuus leimaa. Asiakaslähtöisessä työssä tavoitteena on luoda avoin keskusteluyhteys, jossa ihminen ei koe olevansa syytettynä tilanteestaan, vaan osa asiantuntijatiimiä selvittämässä tuen tarpeitaan. (Lipponen 2014: 216).

Asiakassuhteen tärkeimpänä tavoitteena tulisi nähdä ihmisen itsetunnon vahvistaminen, sillä jokaisella ihmisellä on tarve nähdä itsensä arvostettuna ja hyväksyttynä (Toskala & Hartikainen 2014:100). On selvää, että asunnon ja palveluiden tarjoaminen ei pelkästään riitä. Inhimillisyyden ja haavoittuvuuden tunnistaminen on tärkeä osa työntekijän ammattitaitoa, sillä asukkaiden aiemmat kokemukset syrjityksi ja leimatuksi tulemisesta ovat heikentäneet luottamusta ja uskoa omiin voimavaroihin.

Asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä herkkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ihmisen kanssa, joka on kohdannut ennakkoluuloja ja tullut nähdyksi leimatun identiteetin kautta. On tärkeää muistaa, että asunnottomuus ei ole ihmisen henkilökohtainen ominaisuus. Ihmisen perustarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi ja saada kokemuksia, että hänen mielipiteillään on merkitystä ja häntä kohdellaan tasa-arvoisesti, riippumatta sosiaalisesta – tai taloudellisesta asemasta.

Jotta ymmärtäisimme toista ihmistä, on meidän pyrittävä vuorovaikutukseen häneen kanssaan ja osoitettava, että olemme luottamuksen arvoisia. Ei – leimaava suhtautuminen onkin keskeinen tekijä tasavertaisuuden ja arvostuksen osoittamista, johon osallisuuden kokemusten tarjoamisella pyritään (Viskari, Lund & Avellan 2015: 41).

Haasteena ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde

Työntekijän haasteena on rakentaa ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde, jossa pyritään vahvistamaan asiakkaan omaa identiteettiä, omanarvontuntoa, itseluottamusta ja voimavaroja. Työntekijän ammattitaitoa on nähdä ja sanoittaa pienetkin onnistumiset sekä kohdata ihminen juuri sellaisena kuin hän on, toisena ihmisenä.

Myönteisten kokemusten vahvistaminen on suoraan yhteydessä minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymiseen. Itsetunnon perusta luodaan varhaislapsuudessa ja myöhemmin minäkäsitys vahvistuu ennen kaikkea vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja sosiaalisen ympäristön kanssa (Sinkkonen 2016: 65). Oleellista työskentelyssä on tunnistaa, milloin on oikea hetki neuvonnalle ja ohjaukselle, läsnäololle ja tilan antamiselle ja milloin ihminen on valmis käymään läpi omaa elämäntilannettaan ja haluaa siihen muutosta (Raatikainen 2015: 112).

Suorsa toteaa (2011), että yhteisen ymmärryksen saavuttaminen vaatii herkkyyttä tunnistaa, millaisessa mielentilassa toinen ihminen on ja mitkä ovat tässä hetkessä tärkeimmät keskustelun aiheet. Tunnelman tavoittamisen myötä voidaan toimia niin sanotusti yhteishengessä kohti seuraavaa kohtaamista (Suorsa 2011: 116.) Tätä tukee myös tutkimus sosiaalialan ammattilaisuuden edellytyksistä, jossa on nostettu esiin lähtökohdiksi ihmisyys, työn keinot ja eettisyys kuten eriarvoistumisen vastaiseen toimintaan perehtyminen.

Asiakastyön käytäntöjen ydin on kohtaamis- sekä vuorovaikutus- ja yhteistyövalmiuksissa (Helminen 2013: 5.) Keskusteluissa rakentuu yhteinen näkökulma, joka vahvistuu ajan myötä ja muuttuu yhteisymmärrykseksi, jossa on tilaa myös käsittelemättömille tunteille ja ajatuksille. Avoin ja vilpitön lähestyminen toista ihmistä kohtaan osoittaa hyvän tahtoisuutta ja vahvistaa kahdenkeskistä luottamusta. Tämä edellyttää työntekijältä itsekriittisyyttä ja reflektointia omia ennakkokäsityksiään kohtaan.

Leimattu identiteetti empatian silmin

Kuntoutumisen ja voimaantumisen näkökulmasta opinnäytetyön tulokset vahvistavat, että asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä inhimillisyyttä, mikä on toisen ihmisen arvostamista ja kunnioittamista sellaisena kuin hän on.

Tulosten mukaan kohtaamiset synnyttävät erilaisia tulkintoja riippuen siitä, minkälainen mieliala asukkaalla on ollut tapahtumahetkellä ja onko työntekijä osannut vastata tämän psykososiaalisiin tarpeisiin. Ihmislähtöinen näkökulma työssä tarkoittaa asukkaan näkemistä yhdenvertaisena kumppanina ja hänen oman elämänsä asiantuntijuutensa kunnioittamista ja arvostamista. Yhteisöön ja yhteiskuntaan integroitumisen mahdollisuudet toteutuvat asukkaiden näkökulmasta katsottuna vahvan osallistamisen kautta.

Asunto ensin -periaatteen hyödyntäminen Suomen Pelastusarmeijan säätiön asumispalveluyksiköissä näyttäytyy tuloksien myötä ihmislähtöisenä ja asukkaiden itsemääräämisoikeutta kunnioittavana, jossa tavoitteena ei ole pelkästään asunnottomuuden tuoman epävarmuuden ja toivottomuuden vähentäminen. Asumispalveluyksiköiden toiminnan läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja asukkaiden osallistaminen sen kehittämiseen antaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta, mikä vähentää osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Positiiviset ja voimaannuttavat kokemukset syventävät asukkaan itseluottamusta ja kannustavat ottamaan yhä enemmän vastuuta omasta elämästään ja siihen liittyvistä päätöksistä.

Entisten pitkäaikaisasunnottomien parissa työskentelevien tulee ymmärtää, että ihmisten aiemmat kokemukset ja kohtaamiset elämässään ovat vaikuttaneet heihin yksilöllisesti. Positiivisen palautteen antaminen sekä toisen ihmisen ainutlaatuisuuden huomioiminen vahvistavat korjaavia vuorovaikutuskokemuksia ja auttavat käsittelemään traumaattisia muistoja, jotka nousevat esiin tuloksista.

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu useista tekijöistä, joista elinympäristön pysyvyys eli oma asunto tuo elämään hallinnan tuntua. Yleistäminen ja tulkintojen tekeminen ilman tutustumista toiseen ihmiseen, heikentää tasa-arvoisen ja aidon vuorovaikutuksen syntymistä. Työntekijän asenne tulee esiin kaikessa vuorovaikutuksessa ja tavassa toimia, jonka vuoksi se on oman persoonan ja ammattitaidon ohella tärkeimpiä työkaluja.

Pohjimmiltaan asumissosiaalisessa työssä on kyse yhteyden rakentamisesta ihmisten välillä, jotka erilaisista taustoistaan ja kokemuksistaan huolimatta ovat saman arvoisia.

Kirjoittaja

Hanna Ranta-Pitkänen, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Asunto ensin laatusuositukset 2017, AUNE koordinaatioryhmän hyväksymä. Saatavissa myös sähköisesti: https://asuntoensin.fi/assets/files/2017/06/Asunto-ensin-laatusuositukset-25-huhti-2017.pdf

Granfelt, Riitta 2018, Asumissosiaalinen työ läsnäolotyönä – Kokemuksia naisten yhteisöstä. Teoksessa Merja Laitinen & Asta Niskala (toim.) Asiakkaan toimijoina sosiaalityössä. Tampere: Vastapaino. 219-245

Helminen, Jari 2013, Päämääränä sosiaalialan asiantuntijuus – Sosiaaliohjaajien näkemyksiä ammattialasta. Akateeminen väitöskirja. Lapin Yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-647-9

Pleace, Nicholas & Housing First Europe Hub 2019, Housing First Guide Europe. Electronic publication of Housing Firs Europe Hub. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: https://housingfirstguide.eu/website/

Lipponen, Krisse 2014, Positiivinen psykologia ja ratkaisukeskeisyys psykoterapiassa. Teoksessa Lotta Uusitalo- Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-Kustannus. 200-223

Raatikainen, Eija 2015, Lujita luottamusta – asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Sinkkonen, Mirja ja Kirjapaja 2016, Mielen hoiva – Myötätunto ja lohdutus voimavaraksi. Helsinki: Kirjapaja Oy

Suorsa, Antti 2011, Keskustelu ja myötäeläminen – Fenemonologinen tulkinta. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514294792.pdf

Toskala, Antero & Hartikainen, Katja 2014, Minuuden rakentuminen Psyykkinen kehitys ja kognitiiviskonstruktiivinen psykoterapia. Jyväskylä: Jyväskylän koulutuskeskus

Viskari Satu, Lund Pekka, Avellan, Maarit & Sininauhasäätiö 2018, Erilainen Naapuri – Asuinlähtöisen ympäristötyön menetelminä ja kokemuksia. Helsinki: Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö