Varhaiskasvatus on ollut muutoksessa vuodesta 2016. Kehittäminen on ollut aktiivista uudistetun varhaiskasvatuslain ja päivitettyjen varhaiskasvatuksen perusteiden myötä. Laki edellyttää huoltajien osallisuuden mahdollistamista. Tämä on antanut aihetta tarkastella myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria uudesta näkökulmasta. 

Yhteiskuntamme tukijärjestelmät palveluineen vaikuttavat perheisiin. Päätöksillä voidaan tehdä valintoja, jotka tukevat perheiden hyvinvointia. Vaikka varhaiskasvatus on nyt osa koulutusjärjestelmäämme, on se nähtävä laajempana koko perhettä tukevana palveluna.

Varhaiskasvatuksessa voidaan tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja kehittää perheitä tukevia toimintamalleja.  Sosiaalisen ympäristön merkitys vaikuttaa lapsen kasvuun. Kehittämistyön arvioinnissa on kiinnitettävä huomioita laajempaan kokonaisuuteen. Edellisen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluneen LAPE  -lapsi ja perhepolittiisen muutosohjelman yhtenä tavoitteena oli vahvistaa sivistys- sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Palveluiden saatavuus ns. matalalla kynnyksellä ja tuen saannin sujuvuus palveluissa oli keskeinen tavoite. Näiden tavoitteiden toteutumiseen on kiinnitettävä huomioita myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria arvioidessa ja kehittäessä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI julkaisi 2018 Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Niiden tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä. Toimintakulttuurin muutos voi lähteä laadun arvioinnista liikkeelle.

Osallisuuden näkyväksi tekeminen

Varhaiskasvatus siirtyi 2012 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Vuonna 2016 päivitetyssä varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa on osallisuus nostettu vahvasti esille (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet). Huoltajien osallisuus on määritelty vahvemmin ja se on varhaiskasvatuksessa keskeinen tavoite.

Huoltajilla on oltava mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatuksen toimintaan. Verkostoituminen muiden huoltajin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa tukea yhteiseen kasvatustyöhön. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28.) Osallisuuden toteutumista voidaan selvittää muun muassa kyselyiden avulla. Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa toteutettiin pääkaupunkiseudun yhteinen asiakaskysely vuonna 2017.

Kyselyn tulosten myötä kaupunki nosti yhdeksi tuloskorttitavoitteeksi hoidonaloituskäytänteiden päivittämisen. Varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomioita hoidon aloitukseen ja yhteistyön rakentumiseen osallisuutta edistäväksi. (Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 2018: 61.)

Hoidonaloitus alle 3 -vuotiaiden ryhmässä ja yhteistyö huoltajien kanssa

Varhaiskasvatuksen perusteissa määrätään yhteistyöstä. Sen on oltava tavoitteellista, jossa yhdessä huoltajien kanssa sitoudutaan lapsen hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseen. Erityinen merkitys yhteistyölle on silloin, kun hän aloittaa varhaiskasvatuksen (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28).

Kasvatusyhteistyö rakentuu kunnioittavassa vuorovaikutussuhteessa kasvattajan ja vanhempien välillä. Vanhemman ja kasvattajan välinen tutustuminen alkaa rakentua hoidonaloituksen yhteydessä. Tällä luodaan pohjaa luottamukselle ja sitä vahvistetaan yhdessä toimien. (Karila 2006: 98).

Varhaiskasvatuksen työntekijältä vaaditaan kykyä ymmärtää yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä. Kasvattajan ammattitaito vaikuttaa siihen, miten luottamus perheeseen lähtee syntymään. On tärkeää pohtia, miten työntekijä näkee pedagogisesta näkökulmasta hoidonaloitukseen liittyvän tehtävänsä. (Kekkonen 2012: 189.) Varhaiskasvatuksessa on tärkeää pysähtyä pohtimaan yhteistyön merkitystä juuri lapsen näkökulmasta. Millä keinoin kasvatusyhteistyötä vahvistetaan, jotta lapsen hyvinvointi ja oppiminen vahvistuu?

Kasvatusyhteistyön vahvistamisen keinoja

Toimintakulttuuria on kehitettävä siten, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Oppivaa yhteisöä pidetään toimintakulttuurin ytimenä ja se koskettaa koko varhaiskasvatusyhteisöä. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016: 28-29.)

Yhteistyökäytänteiden arvioinnin pitäisi olla säännöllistä. Arvioinnissa olisi tärkeä pohtia onko huoltajilla todellisia mahdollisuuksia toimijuuteen ja sitä kautta mahdollisuutta kokea olevansa osallinen varhaiskasvatuksen toiminnassa ja myös hyötyvänsä siitä. (Karila 2006: 104; Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 21).

Säännöllinen arviointi ja aktiivinen vuorovaikutus huoltajien kesken kehittää osallistavaa toimintakulttuuria. Erilaiset foorumit ja tapahtumat vahvistavat kasvatusyhteistyötä. Huoltajien mahdollisuus vertaistukeen ja ajatusten vaihtoon mahdollistuu erilaisten teemallisten vanhempainiltojen avulla. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä toimimista voidaan toteuttaa juhlien ja tapahtumien avulla.

Opinnäytetyöni tulosten mukaan hoidonaloituksen yhteyteen kehitettävien teemallisten vanhempainiltojen avulla saatiin selvitettyä huoltajien tarpeita. Huoltajat esittivät myös toiveita kasvatusyhteistyölle, kuten teemalliset vanhempainillat, toiminnalliset perheillat ja yhteiset kulttuuriset juhlat.

Toimintakulttuuri kehittyy vähitellen osallistavammaksi. Varhaiskasvatuksessa on löydettävä keinoja, miten huoltajat tulevat paremmin kuulluksi. Huoltajien arvostavassa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää uusia tapoja kasvatusyhteistyön vahvistamiselle.

Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Kasvatusyhteistyön vahvistaminen varhaiskasvatuksessa hoidonaloitusvuonna. Teemalliset vanhempainillat alle 3 -vuotiaiden ryhmässä.”. Opinnäytetyö on julkaistu joulukuussa 2019 www.theseus.fi julkaisujen tietokannassa

Kirjoittaja

Mari Mikonaho-Ratia, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Repo, Laura & Salminen, Jenni & Sulonen, Hanna & Vlaslov, Janniina 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Tampere: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut 24:2018

Karila, Kirsti 2006.  Kasvatusvuorovaikutus Teoksessa Alasuutari, Maarit & Hänninen, Maritta & Nummenmaa, Anna Raija & Puttonen-Rasku, Helena ( toim ). Gummerus Kirjapaino Oy: Vaajakoski.

Kekkonen, Marjatta 2012. Kasvatuskumppanuus puheena: Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy.

Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen, Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työpaperi 9/2018. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-077-8.

Varhaiskasvatuksen perusteet 2016. Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2017:17. Tampere: Juvenes-Print Suomen Yliopistopaino Oy.

Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2018: 3a. Tampere: Juves-Print Suomen Yliopistopaino Oy.

Asunnottomuustyössä kohdattavat häpeän, vihan, ahdistuksen, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteet ovat viitteitä siitä, että ihminen on nähty ja kuultu ensisijaisesti hallitsevien olosuhteiden kautta. Ihmisen oikeusaseman voimistaminen ja marginalisaation kitkeminen lähtee kunnioittavasta ja arvostavasta asennoitumisesta. Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa toivottomuuteen, itsehalveksuntaan ja henkilökohtaiseen elämään liittyvään voimattomuuteen? (Granfelt 2018: 225).

Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni entisten pitkäaikaisasunnottomien ja tuetun asumisen asumispalveluyksiköiden henkilökunnan keskinäistä vuorovaikutusta. Kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia on selvitetty kuntoutumisen ja voimaantumisen sekä yhteisöihin ja yhteiskuntaan integroituminen näkökulmasta.

Opinnäytetyön aineisto koostui kesällä 2019 aikana kerätyistä, yhteensä 15 entisen pitkäaikaisasunnottoman ryhmähaastatteluista. Haastatellut henkilöt asuvat vuokrasopimuspohjaisesti Suomen Pelastusarmeijan säätiön tuetun asumisen asumispalveluyksiköissä Helsingissä ja Espoossa. Yksiköt noudattavat Asunto ensin periaatetta, jonka mukaan asunto nähdään päämäärän sijasta lähtökohtana henkilökohtaisen kuntoutumisen ja elämänhallinnan tukemiselle. Asuminen yksikössä ei edellytä päihteettömyyttä tai palveluiden vastaanottamista. Toimintaa ohjaavat Asunto ensin laatusuositukset.

Tulokset osoittavat, että asumispalveluyksiköt ovat onnistuneet luomaan turvallisen ja hyväksyvän ympäristön, missä jokaisella asukkaalla on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta on vahvistanut asukkaiden itsetuntoa ja lisännyt luottamusta omiin voimavaroihin.

Henkilökunnan työskentelyssä toteutuvat arvot korostavat inhimillisyyttä ja toisen ihmisen auttamista. Myönteiset kohtaamiset ovat vahvistaneet asukkaiden itsetuntemusta ja psykososiaalista hyvinvointia. Asukkaiden osallistaminen yksiköiden toiminnan kehittämiseen on lujittanut kokemusta yhteisöön kuulumisesta ja vähentänyt osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Toisaalta asukkaat toivat esille, että sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien on aina kiinnitettävä huomiota omaan asenteeseen ja ammattimaiseen käytökseen, kun kohtaavat eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Sanaton viestintä on osa vuorovaikutusta ja sillä voi olla suuri merkitys nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle.

Ihmisenä ihmiselle – asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus

Pitkäaikaisasunnottomuuden aiheuttama lamaantuminen ja näköalattomuus estävät ihmistä usein näkemästä itseään ilman asunnottomuus leimaa. Asiakaslähtöisessä työssä tavoitteena on luoda avoin keskusteluyhteys, jossa ihminen ei koe olevansa syytettynä tilanteestaan, vaan osa asiantuntijatiimiä selvittämässä tuen tarpeitaan. (Lipponen 2014: 216).

Asiakassuhteen tärkeimpänä tavoitteena tulisi nähdä ihmisen itsetunnon vahvistaminen, sillä jokaisella ihmisellä on tarve nähdä itsensä arvostettuna ja hyväksyttynä (Toskala & Hartikainen 2014:100). On selvää, että asunnon ja palveluiden tarjoaminen ei pelkästään riitä. Inhimillisyyden ja haavoittuvuuden tunnistaminen on tärkeä osa työntekijän ammattitaitoa, sillä asukkaiden aiemmat kokemukset syrjityksi ja leimatuksi tulemisesta ovat heikentäneet luottamusta ja uskoa omiin voimavaroihin.

Asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä herkkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ihmisen kanssa, joka on kohdannut ennakkoluuloja ja tullut nähdyksi leimatun identiteetin kautta. On tärkeää muistaa, että asunnottomuus ei ole ihmisen henkilökohtainen ominaisuus. Ihmisen perustarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi ja saada kokemuksia, että hänen mielipiteillään on merkitystä ja häntä kohdellaan tasa-arvoisesti, riippumatta sosiaalisesta – tai taloudellisesta asemasta.

Jotta ymmärtäisimme toista ihmistä, on meidän pyrittävä vuorovaikutukseen häneen kanssaan ja osoitettava, että olemme luottamuksen arvoisia. Ei – leimaava suhtautuminen onkin keskeinen tekijä tasavertaisuuden ja arvostuksen osoittamista, johon osallisuuden kokemusten tarjoamisella pyritään (Viskari, Lund & Avellan 2015: 41).

Haasteena ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde

Työntekijän haasteena on rakentaa ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde, jossa pyritään vahvistamaan asiakkaan omaa identiteettiä, omanarvontuntoa, itseluottamusta ja voimavaroja. Työntekijän ammattitaitoa on nähdä ja sanoittaa pienetkin onnistumiset sekä kohdata ihminen juuri sellaisena kuin hän on, toisena ihmisenä.

Myönteisten kokemusten vahvistaminen on suoraan yhteydessä minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymiseen. Itsetunnon perusta luodaan varhaislapsuudessa ja myöhemmin minäkäsitys vahvistuu ennen kaikkea vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja sosiaalisen ympäristön kanssa (Sinkkonen 2016: 65). Oleellista työskentelyssä on tunnistaa, milloin on oikea hetki neuvonnalle ja ohjaukselle, läsnäololle ja tilan antamiselle ja milloin ihminen on valmis käymään läpi omaa elämäntilannettaan ja haluaa siihen muutosta (Raatikainen 2015: 112).

Suorsa toteaa (2011), että yhteisen ymmärryksen saavuttaminen vaatii herkkyyttä tunnistaa, millaisessa mielentilassa toinen ihminen on ja mitkä ovat tässä hetkessä tärkeimmät keskustelun aiheet. Tunnelman tavoittamisen myötä voidaan toimia niin sanotusti yhteishengessä kohti seuraavaa kohtaamista (Suorsa 2011: 116.) Tätä tukee myös tutkimus sosiaalialan ammattilaisuuden edellytyksistä, jossa on nostettu esiin lähtökohdiksi ihmisyys, työn keinot ja eettisyys kuten eriarvoistumisen vastaiseen toimintaan perehtyminen.

Asiakastyön käytäntöjen ydin on kohtaamis- sekä vuorovaikutus- ja yhteistyövalmiuksissa (Helminen 2013: 5.) Keskusteluissa rakentuu yhteinen näkökulma, joka vahvistuu ajan myötä ja muuttuu yhteisymmärrykseksi, jossa on tilaa myös käsittelemättömille tunteille ja ajatuksille. Avoin ja vilpitön lähestyminen toista ihmistä kohtaan osoittaa hyvän tahtoisuutta ja vahvistaa kahdenkeskistä luottamusta. Tämä edellyttää työntekijältä itsekriittisyyttä ja reflektointia omia ennakkokäsityksiään kohtaan.

Leimattu identiteetti empatian silmin

Kuntoutumisen ja voimaantumisen näkökulmasta opinnäytetyön tulokset vahvistavat, että asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä inhimillisyyttä, mikä on toisen ihmisen arvostamista ja kunnioittamista sellaisena kuin hän on.

Tulosten mukaan kohtaamiset synnyttävät erilaisia tulkintoja riippuen siitä, minkälainen mieliala asukkaalla on ollut tapahtumahetkellä ja onko työntekijä osannut vastata tämän psykososiaalisiin tarpeisiin. Ihmislähtöinen näkökulma työssä tarkoittaa asukkaan näkemistä yhdenvertaisena kumppanina ja hänen oman elämänsä asiantuntijuutensa kunnioittamista ja arvostamista. Yhteisöön ja yhteiskuntaan integroitumisen mahdollisuudet toteutuvat asukkaiden näkökulmasta katsottuna vahvan osallistamisen kautta.

Asunto ensin -periaatteen hyödyntäminen Suomen Pelastusarmeijan säätiön asumispalveluyksiköissä näyttäytyy tuloksien myötä ihmislähtöisenä ja asukkaiden itsemääräämisoikeutta kunnioittavana, jossa tavoitteena ei ole pelkästään asunnottomuuden tuoman epävarmuuden ja toivottomuuden vähentäminen. Asumispalveluyksiköiden toiminnan läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja asukkaiden osallistaminen sen kehittämiseen antaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta, mikä vähentää osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Positiiviset ja voimaannuttavat kokemukset syventävät asukkaan itseluottamusta ja kannustavat ottamaan yhä enemmän vastuuta omasta elämästään ja siihen liittyvistä päätöksistä.

Entisten pitkäaikaisasunnottomien parissa työskentelevien tulee ymmärtää, että ihmisten aiemmat kokemukset ja kohtaamiset elämässään ovat vaikuttaneet heihin yksilöllisesti. Positiivisen palautteen antaminen sekä toisen ihmisen ainutlaatuisuuden huomioiminen vahvistavat korjaavia vuorovaikutuskokemuksia ja auttavat käsittelemään traumaattisia muistoja, jotka nousevat esiin tuloksista.

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu useista tekijöistä, joista elinympäristön pysyvyys eli oma asunto tuo elämään hallinnan tuntua. Yleistäminen ja tulkintojen tekeminen ilman tutustumista toiseen ihmiseen, heikentää tasa-arvoisen ja aidon vuorovaikutuksen syntymistä. Työntekijän asenne tulee esiin kaikessa vuorovaikutuksessa ja tavassa toimia, jonka vuoksi se on oman persoonan ja ammattitaidon ohella tärkeimpiä työkaluja.

Pohjimmiltaan asumissosiaalisessa työssä on kyse yhteyden rakentamisesta ihmisten välillä, jotka erilaisista taustoistaan ja kokemuksistaan huolimatta ovat saman arvoisia.

Kirjoittaja

Hanna Ranta-Pitkänen, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Asunto ensin laatusuositukset 2017, AUNE koordinaatioryhmän hyväksymä. Saatavissa myös sähköisesti: https://asuntoensin.fi/assets/files/2017/06/Asunto-ensin-laatusuositukset-25-huhti-2017.pdf

Granfelt, Riitta 2018, Asumissosiaalinen työ läsnäolotyönä – Kokemuksia naisten yhteisöstä. Teoksessa Merja Laitinen & Asta Niskala (toim.) Asiakkaan toimijoina sosiaalityössä. Tampere: Vastapaino. 219-245

Helminen, Jari 2013, Päämääränä sosiaalialan asiantuntijuus – Sosiaaliohjaajien näkemyksiä ammattialasta. Akateeminen väitöskirja. Lapin Yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-647-9

Pleace, Nicholas & Housing First Europe Hub 2019, Housing First Guide Europe. Electronic publication of Housing Firs Europe Hub. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: https://housingfirstguide.eu/website/

Lipponen, Krisse 2014, Positiivinen psykologia ja ratkaisukeskeisyys psykoterapiassa. Teoksessa Lotta Uusitalo- Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-Kustannus. 200-223

Raatikainen, Eija 2015, Lujita luottamusta – asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Sinkkonen, Mirja ja Kirjapaja 2016, Mielen hoiva – Myötätunto ja lohdutus voimavaraksi. Helsinki: Kirjapaja Oy

Suorsa, Antti 2011, Keskustelu ja myötäeläminen – Fenemonologinen tulkinta. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514294792.pdf

Toskala, Antero & Hartikainen, Katja 2014, Minuuden rakentuminen Psyykkinen kehitys ja kognitiiviskonstruktiivinen psykoterapia. Jyväskylä: Jyväskylän koulutuskeskus

Viskari Satu, Lund Pekka, Avellan, Maarit & Sininauhasäätiö 2018, Erilainen Naapuri – Asuinlähtöisen ympäristötyön menetelminä ja kokemuksia. Helsinki: Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö

Varhaiskasvatushenkilöstön ja huoltajien kasvotusten tapahtuvat kohtaamiset lisäävät huoltajien osallisuutta. Sähköiset viestintäjärjestelmät ja digitaaliset dokumentointikanavat tuottavat tietoa lapsen oppimisesta sekä arjesta ja vapauttavat kohtaamisen tilanteet arvokkaalle vuorovaikutukselle. Virtuaaliset vertaisryhmät lisäävät huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta.

Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa mahdollistamaan huoltajien osallisuuden

Osallisuus kuvaa ihmisen ja yhteisöjen, sekä ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Osallisuus on tunnetta kuulumisesta yhteisöön ja sitä, että kokee merkitystä osana yhteisön jäsenyyttä. Se, että voi tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja kokee olevansa siellä merkityksellinen, on ihmisen hyvinvoinnin perusrakennusaineita. (Nivala & Ryynänen 2013:10.)

Varhaiskasvatuslaissa korostetaan huoltajien oikeutta osallisuuteen oman lapsensa varhaiskasvatuspalvelussa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa velvoitetaan yhteistyöhön huoltajien osallisuuden mahdollistamiseksi (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet  2018:16). Varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien yhteistyöllä voi olla erilaisia tehtäviä ja muotoja lapsen varhaiskasvatuksen aikana.

Myös tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen tulee huomioida huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Perusteissa myös todetaan, että tieto- ja viestintäteknologiaan perustuva yhteistyö voi tukea myös huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta.

Osallisuus lisääntyy erilaisten elementtien avulla. Tiedonsaanti oman lapsen palveluihin liittyvissä asioissa on keskeisin osallisuuteen vahvistavasti vaikuttava tekijä. Tosin, pelkkä tiedon saanti itseä koskevissa asioissa, tuottaa vain ohuen osallisuuden mahdollisuuden. Varhaiskasvatuksessa tieto-osallisuutta edistäviä tekijöitä ovat arkitiedon saaminen omasta lapsesta, lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen liittyvät asiat ja kasvatuksellinen dialogi kasvattajien kanssa.

Toimintaosallisuus syntyy kokemuksen kautta yhteisössä, jossa ihminen saa kokea osaamisen ja onnistumisen kokemuksia käytännön toiminnassa (Rouvinen-Wilenius Päivi & Koskinen- Ollonqvist, Pirjo 2011:52). Varhaiskasvatuksessa huoltajan toimintaosallisuuden kokemuksia kuvaavat vahvimmin käsitteet vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Toimintaosallisuus mahdollistuu yksiköiden vanhempainilloissa ja yhteisissä tapahtumissa. Yhteiset tapaamiset toisten vanhempien kanssa edistävät yhteisöllisyyttä ja luovat kokemuksen joukkoon kuulumisesta.

Vanhempien osallisuuden vahvistumista voidaankin tukea eri keinoin, esimerkiksi vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti. Vertaisryhmien ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on myös koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta.

Isät osallisina varhaiskasvatuksessa

Uutta isyyttä mallinnetaan medioissa ja nyky-isyydestä puhutaan paljon. Isänpäivä on nostettu viralliseksi liputuspäiväksi ja vuoden isä -palkinnon jakamisella pyritään mm. vahvistamaan isyyttä ja edistämään lapsen etua sekä naisten ja miesten tasa-arvoa. Postmoderni isyys ilmenee sitoutumisena lapsiin ja perheeseen. Isien valmiudet digitaalisuuteen ovat vahvat ja he käyttävät digitaalisia välineitä osana jokapäiväistä elämäänsä. Opinnäytetyössäni kohderyhmä oli rajattu nyky-isiin ja miespuolisiin huoltajiin.

Osallistuva isä – näkemys pohjautuu jaetun vanhemmuuden ideologialle, jossa isä kuvataan aktiivisena osallistujana lapsensa arkeen (Mykkänen 2010:15). Valtaosa tämän päivän isistä on osallistuvia isiä. Isien täysipainoista osallistumista lasten hoitoon ja kasvatukseen pidetään itsestään selvyytenä ja tasavertaisena suhteessa äiteihin.

Isät kokevat osallisuutensa vahvaksi lapsensa varhaiskasvatuksen arjessa. Heillä on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa lapsensa asioihin. Päivittäin tapahtuva positiivinen vuorovaikutus kasvattajien kanssa, on osallisuuden toteutumisen keskeisin elementti. Päivittäisissä kohtaamisissa osallisuutta edistää huoltajan huomioiminen, keskusteluyhteyden saavuttaminen ja kuulumisten vaihto. Päivittäiset kohtaamiset tuovat tunnetta mukana olosta lapsen arjessa.

Yhteisissä tilaisuuksissa päiväkodissa, kuten juhlissa ja erilaisissa tapahtumissa, huoltajalla on mahdollisuus myös nähdä oma lapsi arjen touhuissaan päiväkodissa. Päiväkotiyhteisön tapahtumat ovat arjesta poikkeavia rutiineja, joissa on mahdollisuus esittää omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Vanhempainillat ovat huoltajan oman osallistumisen mahdollistavia tilaisuuksia.

Virtuaaliyhteisöt osallisuutta edistämään

Osallisuutta edistävien rakenteiden luomisessa on oltava innovatiivinen. Perinteiset osallisuuden rakenteet voivat olla edelleen ihan toimivia, mutta rakenteita uudistaessa tulee digitaaliset mahdollisuudet ottaa tarkasteluun. Digitaaliset järjestelmät ja dokumentointikanavat lapsen arjesta lisäävät huoltajan mahdollisuutta olla osana lapsensa arjen tapahtumissa, yhdessä muiden osallisuutta edistävien tekijöiden kanssa.

Tieto-osallisuus toteutuu valtaosin jo sähköisesti, mutta siihenkin tulee luoda varhaiskasvatusyksiköissä selkeät ja toimivat rakenteet. Sähköposti tai huoltajille kohdennettu sähköinen viestintäjärjestelmä, voisi jo kokonaan korvata lapsen repussa kulkevat viestilappuset. Digitaalisia viestintäkanavia on paljon saatavilla ja niiden tarjoamat mahdollisuudet tulisi osata hyödyntää myös varhaiskasvatuksessa.

Vanhempien osallisuuden vahvistamista voidaan tukea monin eri keinoin, kuten vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti vertaisyhteisössä.

Osallisuutta voidaan vahvistaa myös digitaalisesti. Erilaiset virtuaaliset vertaisryhmät ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta. Verkkoyhteisöissä esiintyvä virtuaalinen yhteisöllisyys on yhteisiin intresseihin perustuvaa yhteenliittymistä sekä vuorovaikutusta. Digitaalinen toimijuus, liitettynä yhteistoimintaan, tuottaa osallisuuden ja vaikuttamisen merkityksen. (Mäkinen 2009: 59.)

Varhaiskasvatuksen huoltajien yhteisöllisyyden vahvistumista voidaan edistää mahdollistamalla sähköinen keskustelu ja virtuaalisen yhteisön muodostaminen. Digitaalinen keskustelufoorumi vastaisi huoltajien toiveeseen keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistamisesta. Verkossa oleva keskustelufoorumi tarjoaisi huoltajille mahdollisuuden verkostoitua muiden vanhempien kanssa ja mahdollistaisi vapaamuotoisen keskustelun. Osallisuus toteutuisi yhteisöön kuulumisena toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa.

Kasvattajan tärkein tehtävä on kohtaaminen

Varhaiskasvatuksessa on paljon tapahtumia päivän aikana, joihin vanhemmilla ei ole tällä hetkellä pääsyä. Pedagogisen dokumentoinnin lisääminen helpottaa tätä tilannetta hieman, mutta jos dokumentointi ei välity kotiin saakka, huoltajan osallisuus ei toteudu parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Erilaiset digitaaliset alustat ovat toivottavasti lähitulevaisuudessa käytössä kaikissa varhaiskasvatusta järjestävissä organisaatioissa. Ne toimivat arkitoiminnan dokumentoinnin ja tiedottamisen kanavina sekä vanhempien keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistajana. Digitaalisten alustojen ja sähköisen viestinnän kehittäminen ei toki ole yksittäisen varhaiskasvatusyksikön, saati kasvattajan tehtävä, vaan kehittämisen velvoite kohdistuu varhaiskasvatusta järjestävälle taholle.

Digitaalisen osallisuuden lisääminen ei heikennä kohtaamisen merkitystä ammattilaisen ja vanhemman välillä. Se ei myöskään poista osallisuuden rakenteiden kehittämistarvetta varhaiskasvatusyksiköissä. Kohtaamisen tilanteista tulee digitaalisten välineiden käytön rinnalla entistä tärkeämpiä ja niiden laatuun pitää aktiivisesti panostaa.

Kohtaamisissa piilee osallisuuden ydin. Varhaiskasvattajan vuorovaikutustaidot ja ammatillinen osaaminen vaikuttavat merkittävästi siihen, miten huoltajat kokevat osallisuutensa. Se, että toinen kuuntelee mitä itsellä on sanottavana, ja ottaa sen huomioon omassa toiminnassaan, tuottaa ihmiselle kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja osallisuudesta.

Kirjoittaja:

Sari Utriainen, sosionomi (ylempi AMK)

Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Sari Utriainen, 2019 – Isien ajatuksia osallisuudestaan varhaiskasvatuksessa ja osallisuuden lisäämisestä tieto- ja viestintätekniikan avulla. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK) -tutkinto.

Lähteet:

Nivala Elina & Ryynänen Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagogiikan aikakausikirja, 2013 (14). 9-41. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.uef.fi/documents/364780/1847612/Nivala_%26_Ryynänen_Kohti_sosiaalipedagogista_osallisuuden_ideaalia.pdf/82a018a3-5f0a-4c44-8937-7fd4ac2a3879

Mäkinen Maarit 2009. Digitaalinen voimistaminen paikallisyhteisöjen kehittämisessä. Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, Juvenes Print, Tampere. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66438/978-951-44-7642-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mykkänen Johanna 2010. Isäksi tulon tarinat, tunteet ja toimijuus. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/22712/9789513938024.pdf

Rouvinen- Wilenius Päivi & Koskinen-Ollonqvist Pirjo 2011. Tasa-arvo ja osallisuus väylä terveyteen. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja. Trio-Offset, Helsinki. Saatavana sähköisesti osoitteessa https://issuu.com/soste/docs/tasa-arvo_ja_osallisuus_2012