Lastensuojelun kenttä on kokenut myllerryksiä viime aikoina ja saanut osakseen kovaakin kritiikkiä, joka äärimmillään näyttää kaatuvan yksittäisten työntekijöiden niskaan. On puhuttu lastensuojelun kriisistä. Jäin miettimään keskustelujen pohjalta, voidaanko puhua ainoastaan lastensuojelun kriisistä. Sekä Lastensuojelun Keskusliiton ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian: Olisiko jo tekojen aika? -julkaisussa että Kuntaliiton: Lastensuojelun kuntakyselyn tuloksissa tuli esille, että lastensuojelu usein jää yksin painimaan perheiden pulmien kanssa. Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosien aikana. Lastensuojelu ei yksinään kamppaile resurssipulan ja lisääntyvien asiakasmäärien kanssa. Lastensuojelun näkökulmasta myös yhteistyökumppaneiden palveluiden saatavuus yskii pahasti , palvelut ovat monien ovien takana esimerkkinä lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyspalvelut. Lastensuojelun omat avohuollon palvelut ovat niin ikään osittain ruuhkautuneet ja perheet joutuvat odottamaan avun saantia.
Henkilöstö on ollut tiukoilla viime vuosien kasvavien asiakasmäärien kanssa. Ratkaisuja asiaan on yritetty hakea organisatorisin keinoin esimerkiksi pilkkomalla asiakaspolkuja. Osalle tämä on tuonut helpotusta, kun taas toisaalla työmäärä ja paineet ovat saattaneet lisääntyä. Lastensuojelulain muutos toi toivottua jämäkkyyttä ja läpinäkyvyyttä lastensuojelutarpeen selvittelyyn ja asiakkuuden alkuun. Mitä tapahtuu tämän jälkeen?
Paremmalla palkalla saataisiin lastensuojelutyön statusta korostettua, mutta ainoastaan sillä ei ratkaista työntekijäpulaa eikä etenkään työntekijöiden vaihtuvuutta. Työn tekemisen innokkuus ja mielekkyys katoavat ylikuormittuneissa työyhteisöissä. Lastensuojelun asiakasmäärät kasvavat kasvamistaan. Joku ehkä kysyy, tulisiko lastensuojelunasiakkaaksi pääsyn kriteerejä tiukentaa, toisaalla käydään keskustelua vaikeudesta saada apua lastensuojelusta. Perheiden tilanteet ovat usein ehtineet jo kriisiytyä, niin että työskentely perheen kanssa vaatii aikaa: On haasteellista luoda työskentelyyn luottamuksen ilmapiiri tuen ja kontrollin ristipaineessa.
Palveluita myös ilman lastensuojelun asiakkuutta
Tiukennetaan lastensuojeluasiakkuuden kriteerejä ja siirretään vastuuta peruspalveluihin . Onko tämä mahdollista nyky-Suomessa? Jäisivätkö palvelut saamatta, jos ne poistetaan lastensuojelulain piiristä. Vastuu ja vastuunkanto jäävät mieleen vahvoina sanoina pääministerimme puheista. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että Suomen on kannettava osaltaan vastuu euroalueen talouskriisistä, mutta kannammeko me vastuuta omista lapsistamme ja heidän hyvinvoinnistaan. Löytyisikö meiltä jo nyt perheiden hyvinvointia tukevia palveluita? Voitaisiinko palveluiden ohjautumiseen kiinnittää huomioita? Helsingin lastensuojelun avohuollon palveluvalikko on runsas: avohuollon sosiaalityö, lastensuojelun perhetyö kotiin, nopean puuttumisen perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu, lastensuojelun tukihenkilötoiminta, lomatoiminta, tukiperhe, läheisneuvonpito, taloudellinen ja muu tukeminen, vanhempien vertaistukiryhmiä, sosiaali- ja kriisipäivystyksen nuorisoryhmän palvelut, erityissosiaalityö, maahanmuuttajaperheiden sosiaaliohjaaja ja alle 15-vuotiaiden sosiaaliohjaus. Miksi osaa näistä palveluista ei voi saada ilman lastensuojelun asiakkuutta?
Kuntakohtaisia eroja palveluiden järjestämisestä jo löytyy, esimerkiksi Vantaan kaupunki on jo lähtenyt tarjoamaan ilman lastensuojelun asiakkuutta tukihenkilötoimintaa, neuvolan perhetyötä ja perhekuntoutusta. Varhaisemmasta tuesta on paljon keskusteltu ja ennalta ehkäisevää lastensuojelua korostaa myös tuorein lastensuojelulaki. Tulisiko varhaisen tuen palveluiden profiilia nostaa? Helsingin kaupunki voisi mainiosti nostaa leikkipuistotoimintansa ansaitsemalleen jalustalle. Toivottavasti leikkipuistojen arvo nähdään tulevaisuudessakin ja varhaisen tuen palveluita kehitettäessä.
Tunnetaanko varhaisen tuen palvelut kunnissa? Kolmas sektori järjestää varhaisen tuen palveluita. Vapaaehtoistyö ja –toiminta ovat siellä tämän päivä juttu. Ray on tukenut paljon hankkeita, joissa haetaan ja koulutetaan vapaaehtoisia. Varhainen tuki ei kuitenkaan saa jäädä vapaaehtoisten tehtäväksi työksi. Vapaaehtoisten rooli on tuoda arvokas lisä ammattihenkilöstön työn rinnalle. Minusta on syytä kysyä, miksi kunnat eivät ole niin vahvasti panostaneet varhaisen tuen palveluiden kehittämiseen kuin järjestöt.
Toteutettiin palveluita sitten varhaisessa tuessa, lastensuojelussa tai järjestöissä, yhteistyötä tarvitaan. Tämä on jo yleisesti tiedossa, mutta jostain syystä yhteistyö ei toimi. Innovatiivisia ajatuksia tarvitaan työn ja palveluiden kehittämiseen, mutta ennen sitä tarvitaan innostuneita ja innostavia ihmisiä. Sosiaalialalla työ itsessään on toiminut palkitsevana ja motivoivana, minkä soisi jatkuvan tulevaisuudessakin. Tiedotusvälineet ovat viime aikoina toimineet tehokkaina lastensuojelun ongelmien esiintuojina. Provokatiivista, syyttelevääkin kirjoittelua on kaiketi tarvittu, jotta asiaan havahduttaisiin. Toivottavasti ei jäädä eri osapuolten syyttelyyn, vaan saadaan aikaan myös hyvää.” Ihan tavallisten asioiden” ympäriltä on jo pöly laskeutunut, joten yllätän ja haastan sinut toteuttamaan niitä jatkossa.
Minna, Sosionomi (Ylempi AMK) opiskelija
Kirjoittaja on työskennellyt vuosia lasten, nuorten ja perheiden parissa kuntasektorilla
Lisätietoa lastensuojelun nykytilanteesta:
Kuntaliiton kyselyraportti
Talentian lastensuojelun pelastusohjelma
Ei kommentteja