Sosiaali- ja terveydenhuollon yksi suuri muutos tulee koskemaan asiakkaan roolia palvelunkäyttäjänä: tulevaisuudessa ihminen itse valitsee kenen palveluja käyttää ja sen mukaisesti palveluntuottaja saa maksun. Tosin viranomaistehtävissä, joilla voidaan myös vastentahtoisesti puuttua ihmisten elämään – järjestämistapana on tarpeen säilyttää viranomaisehtoinen toimintamalli.

Terveydenhuoltolain mukaan asiakas on voinut vuodesta 2011 lähtien valita terveyskeskuksen ja lääkärin. Sen sijaan 1.4.2015 voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki ei anna vastaava valintaoikeutta asiakkaalle. Selitystä ja perusteluja tälle ei löydy esimerkiksi hallituksen SH-lakiesityksestä.

Asiakkaan valinnanvapautta voidaan lisätä erilaisin tavoin

Yhden mallin mukaan sote-itsehallintoelin valitsee tuottajat avoimella kilpailutuksella, jossa julkiset palveluntuottajat eli kunnat ja kuntayhtymät sekä yritykset ja yhteisöt kisaavat yhtälaisin perustein pääsystä palveluntuottajaksi.

Toisen valinnanvapausmallin mukaan palveluntuottaja ilmoittautuu tuottajarekisteriin ja tulee hyväksytyksi mikäli täyttää asetetut kriteerit. Ja kaikille tuottajille maksettaisiin sama hinta asiakkaan käyttämästä palvelusta.

Suomessa jo käytössä oleva valinnanvapausmalli on palveluntarvitsijalle myönnetty palveluseteli. Siinäkin palvelusta vastaava viranomainen päättää mihin palveluun seteli myönnetään sekä palveluntuottajien joukon, jossa asiakas voi seteliä käyttää.

Sote:n valinnanvapauskeskusteluissa on jäänyt kokonaan vaille huomiota henkilökohtaisen budjetoinnin malli, jossa asiakkaan valinnanvapaus toteutuu laajimmin, ja joka on tutkimusten mukaan hyvin kustannusvaikuttava.

Monissa maissa, kuten Hollanti ja Englanti, potilas- ja asiakas on voinut jo vuosien ajan valita sosiaali- ja terveydenhuoltolakien mukaan henkilökohtaiseen budjetointiin (HB) perustuvan palvelumallin viranomaisten kautta järjestetyn palvelu- ja hoitomallin sijaan.

HB-toimintamalli on tavoitteellinen asiakasohjautuva vaihtoehto

HB-toimintamallissa asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen palvelutarpeensa. Asiakas laatii yhdessä tukihenkilönsä/lähipiirinsä kanssa tukisuunnitelman. Tukisuunnitelma sisältää ne palvelut ja palvelujen järjestämistavat, joilla asiakas itse katsoo tulevansa autetuksi. Budjettisumma pohjautuu palvelutarpeen arvioinnin ja tukisuunnitelman tavoitteisiin.

Budjettisumman puitteissa asiakas päättää mitä palveluja tai hoitoa hän käyttää ja mistä palvelut hankkii, julkisten palvelujen ohella suoraan yrityksiltä, yhteisöiltä ja myös lähiverkostolta. HB-mallin valinneet voivat joustavasti rakentaa omaa hyvinvointiaan ja arkeaan tukevia palvelu- ja hoitoratkaisuja.

HB-toimintamallissa ihminen itse päättää millaisesta tuesta hän hyötyy kulloisessakin elämäntilanteensa. Tämä näkyy asiakkaan hyvinvoinnin kokemisena ja tyytyväisyytenä. HB-malli myös laajentaa asiakkaan omia toimintavaihtoehtoja hankkia palveluja asiakkaan omista verkostoista, yhteisöiltä sekä yrityksiltä, toki sovitun asiakassuunnitelman ja -budjetin puitteissa – mutta siis asiakasehtoisesti.

HB-palvelunkäyttäjinä voisivat Suomessakin olla erilaiset asiakkaat, kuten pitkäaikaissairaat, erilaista kuntoutusta tarvitsevat tai vammais-, vanhus- tai lapsiperhepalveluja tarvitsevat.

Suomalaisen HB-mallin kehittämisen käynnistäminen

Henkilökohtainen budjetointi perustuu asiakkaan itseohjautuvuuteen ja omatoimisuuteen ja siinä luotetaan asiakkaan kykyyn tehdä elämäänsä koskevia ratkaisuja. Kun tuetaan asiakkaiden osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta, saadaan aikaan hyvinvoinnin ja toimintakyvyn laajentumisen positiivinen kierre.

Kustannusten osalta kyse ei ole lisämäärärahoista asiakkaan palveluihin, vaan jo muutoinkin palveluihin budjetoitujen määrärahojen käyttämistä asiakkaan itsensä päättämällä tavalla tukisuunnitelmaan perustuen. HB-mallin kustannukset ovat olleet pääosin pienemmät kuin vastaavat viranomaisehtoisesti järjestetyt palvelut. Eri maiden HB- toimintamallit ja niiden hallinnointi ovat erilaisia, mikä heijastuu myös kokonaiskustannuksiin, mm. Hollannissa ollaan muuttamassa HB-mallia kasvaneiden kustannusten johdosta.

Ongelmittakaan eri maiden HB-malleissa ei ole selvitty: kaikilla ihmisillä ei ole riittävää tietoa palveluvalintojen tekemiseksi ja taitoa hallita omaa budjettiaan. Myös palvelujen löytäminen ja vertailu vaatii harjaantumista. Tämä vaatiikin kehittämistä. Myös yritysten pitää osata tarjota palvelunsa suoraan asiakkaan ostettavaksi. Ylipäätään asiakkaiden käytössä pitäisi olla tietoa erilaisten palvelu- ja hoitovaihtoehtojen arvioimiseen olipa sote-palvelujen järjestämismallimme millainen tahansa.

Suomessa on ollut vasta pienimuotoisia kokeiluja vammaispalveluissa, Helsingin Lauttasaaren vanhuspalveluissa ja Tampereen kaupungin omaishoidossa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksote oli mukana vammaispalvelujen Tiedän mitä tahdon-kokeilussa. Siinä asiakkailla on ollut mahdollisuus vaihtaa palvelu henkilökohtaiseen budjettiin.

Kokemukset ovat olleet myönteisiä: asiakkaat olivat tyytyväisiä ja järjestivät luovalla ja omiin palvelutarpeisiinsa soveltuvalla tavalla palvelunsa. Kustannukset eivät kasvaneet. Asiakkaan rooli muuttui palvelujen kohteesta aktiiviseksi omien palvelujensa asiantuntijaksi. Lisäarvona on myös muutos palvelukäytännöissä kuten palvelutarpeen arvioinnissa sekä asiakkaan kohtaamisessa ja kuulemisessa.

Eksote:ssa vammaispalvelujen asiakas, jolle hänen kanssaan arvioiden HB-mallin arvioidaan soveltuvan, voi nykyisinkin valita HB-toimintatavan palvelujensa järjestämistavaksi. Toimintamalli vahvistaa palvelujen muutosta kohti kumppanuutta, luottamusta ja asiakkaan ja työntekijöiden tasavertaisuutta palveluprosesseissa. HB-toimintamalli on toiminut asenteiden muuttajana työntekijöille, asiakkaille, asiakkaiden lähiomaisille ja palvelujärjestelmästä vastaaville sekä yksityisille palveluntuottajille.

Asiakasryhmien erilaiset tarpeet huomioitava HB-mallin kehittämisessä

Kokemusten mukaan HB- budjetin suunnittelussa on otettava huomioon erilaisten asiakasryhmien tarpeet sekä varmistettava riittävät tuki- ja neuvontapalvelut – asiakas hyötyisi esimerkiksi valmennetusta HB-avustajasta. Lisäksi budjetin on oltava riittävällä tasolla. Budjetin koostamiseen tulee kehittää palvelutarpeen arviointiin pohjautuvaa mallia, jolla taataan suuruudeltaan tasapuolinen, tarpeeseen perustuva budjetti.

Palvelut tulisi myös tuotteistaa eli kuvata asiakkaalle soveltuvalla tavalla, esimerkiksi väestöalueella toimivat yritysten, yhteisöjen ja julkisen sektorin palveluntuottajien valikoimat kootaan hyvinvoinnin palvelutarjottimelle. Syksyllä 2015 Kuntaliiton Lähipalvelu-kilpailun voittikin Kainuun sote:n kehittämä Hyvinvoinnin palvelutarjotin-malli. Myös asiakkaan nimeämien läheisten tiiviimpi mukanaolo voi lisätä asiakkaan toimintakykyä sekä tarjota uusia voimavaroja. Samoin yhteisöllinen, esimerkiksi vertaistuki voimaannuttaa. Asiakkaalla tulee olla omatyöntekijä mm. uuden sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain mukaan.

HB-toimintamalli haastaa yritykset ja yhteisöt tuottamaan ja kehittämään erilaisia palveluja asiakkaan itsensä hankittaviksi. Asiakaskohtaista räätälöintiä edellyttävien palvelujen hankintalain mukaisessa kilpailuttamisessa on ongelmia, jotka voidaan välttää HB-mallissa.

Suomen verottajan tulkinnan mukaan (mm. Sitra 2012 ja 2015) asiakkaalle suoraan annettava rahabudjetti katsottaisiin asiakkaan veronalaiseksi tuloksi, josta syystä asiakkaan omalle pankkitilille ei voida suoraan siirtää rahaa erilaisten palvelujen hankkimiseksi. Esimerkiksi Hollannissa asiakas voi käyttää budjettiaan sähköisellä maksukortilla. Tämä olisi tietenkin oltava myös Suomessa mahdollista. Asiakas tarvitsee myös teknisen asiointiyhteyden omaan tukisuunnitelmaan, palvelutarjottimeen, budjettiin ja palvelujen käyttöönsä. Näitä tulee kehittää.

Eri maissa on erilaisia HB-hallinnointimalleja, myös yritys- ja yhteisövastuisia. Asiakkaan HB-hallinnoivana vastuutahona olisi tarpeen Suomessakin kokeilla joko julkista toimijaa tai sitten yhdistys- tai yrityspohjaista HB-toimintamallia. Erityisesti kevyemmissä palvelutarpeissa saattaisi olla tarkoituksenmukaista kokeilla HB-toimintamallia, jossa hallinnoiva taho voisi olla yhdistys- tai yritys. Toisaalta viranomaistehtävien piiriin kuuluvassa, esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollon asiakkaiden HB-mallin hallinnointi saattaa olla tehokkainta toteuttaa julkisen toimijan työnä.

Suomen sote-lainsäädännöstä HB-järjestämistapa siis vielä puuttuu. HB-malliin perustuvaa toimintatapaa tulisi rohkeasti kokeilla erilaisilla asiakasryhmillä, jotta HB:n toimivuudesta saadaan tietoa osaksi valinnanvapauslainsäädäntöä.

Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu

Kirjoitus on muokattu Kauppalehdessä 26.11.2015 sekä Helsingin Sanomissa 30.11.2015 julkaistujen mielipidekirjoitusten pohjalta. Julkaistuissa artikkeleissa on Rousun lisäksi toisena kirjoittajana ollut vammaispalvelujen johtaja Riitta Hakoma, Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä Eksote:sta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on joulun alla nimennyt mm. valinnanvapauslainsäädäntöä ja palvelutuotantoa valmistelevia ryhmiä.

Metropolia on yhdessä useiden edelläkävijäkaupunkien ja kuntayhtymien, yritysten ja järjestöjen sekä ammttikorkeakoulujen kanssa hakenut marraskuussa 2015 TK-rahoitusta henkilökohtaisen budjetointimallin kehittämiseen. Tätä kirjoittaessa ei ole vielä tietoa rahoituspäätöksestä.

Lue lisää Sosiaali- ja terveysministereriön sote-kehittämisestä http://alueuudistus.fi/etusivu

Artikkelin lähteinä mm.

• Ahlstén Marika (toim.) 2014. Tiedän mitä tahdon -hankkeen loppuraportti 2014. Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilusta vammaispalveluissa. Kehitysvammaliitto. Kehitysvammaisten palvelusäätiö.

• Eronen Minna 2013. Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminnassa Vantaalla ja Helsingissä. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto.

• Lauttasaaren asiakaskeskeiset palveluverkot -arviointi. Loppuraportti. Aalto-yliopisto 2013.

• Sola, Kortesniemi, Patronen 2015. Henkilökohtaisen budjetin kokeilu Tampereella Oppeja lainsäädännön uudistamiseen. Sitra. Selvityksiä 96.

• Patronen & Melin & Tuominen-Thuesen & Juntunen & Laaksonen & Karikko 2012. Henkilökohtainen budjetti. Asiakaslähtöinen toimintamalli omaishoidossa. Sitra.

• Hyvinvoinnin palvelutarjotin: http://palvelutarjotin.kainuu.fi/
• Aktiiviasiakashanke Kainuun sote:ssa vuosina 2011 – 2013. Hyvinvoinnin palvelutarjotin ja suunnitelma henkilökohtaisen budjetoinnin järjestämisestä palvelusetelilainsäädännön turvin. Hankkeen sivusto http://sote.kainuu.fi/aki

• Nyman Katja 2015. Asiakasosallisuus, itsemäärääminen ja valinnanvapaus lapsiperhepalveluissa Hämeenlinnassa. Henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuudet. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto.

• Sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen toimivuus 2012. STM 2012:1.

HB-toimintamallin kokemuksista tehtyjä kansainvälisiä tutkimuksia ja suomalaisia kuvauksia niistä, esimerkiksi

• Alakeson 2010. International Developments in Self-Directed Care. The Commonwealth Fund. Hatton & Waters 2011. The National Personal Budget Syrvey. In control. Lancaster University.

• Autio Anu 2014. Henkilökohtainen budjetointi. THL:n muistio. Vammaisuus ja yhteiskunta-tiimi 23.10.2014. THL.

• Juntunen (toim.) 2010. Hollannin malli -henkilökohtainen budjetti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sitra.

• Gelndin-ning&Challis&Fernandes&Jacobs&Jones& Knapp & Manthorpe & Moran& Netten& Stevens& Wilberfoce 2008. Evaluation of the Invidual Budgets Pilot Programn, Final Report. Universitys of York.

• Leinonen Emilia 2014. Henkilökohtainen budjetti. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu. Yhteiskuntapolitiikka.

 

Hyvinkäällä 2015 toteutetussa toimintatutkimuksellisessa opinnäytetyössä selvitettiin miten asiakaslähtöisyys näkyy, miten asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää sekä mitä hyötyä asiakaslähtöisyyden kehittämisestä on. Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöisyys on vuorovaikutteista yhteistyötä, joka palvelee asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaatioiden etua.

Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöisyyttä ja sen kehittämistä voidaan kuvata neljällä asiakaslähtöisyyden kehittämisen elementillä. Asiakaslähtöisyyden kehittämisen elementtejä ovat: tiedon jakaminen, yhdessä tekeminen, yhteinen keskustelu ja asiakaslähtöinen asenne.

Tulosten mukaan asiakaslähtöinen työskentely on verkostomaista työskentelyä, jossa kaikki asianosalliset tekevät yhteistyötä keskenään. Asiakaslähtöiseen yhteistyöhön voivat osallistua niin työntekijät ja organisaatiot kuin asiakkaat ja läheisetkin. Vuorovaikutus yhteistyössä on horisontaalista, vertikaalista ja ennen kaikkea dialogista.

Pyörää ei keksitty uudelleen

Opinnäytetyön tulokset ovat yhteneviä sosiaalipalveluita ja asiakaslähtöisyyttä käsittelevien tutkimusten ja selvitysten kanssa. Asiakaslähtöisyyden toteutuminen vaatii tietoa, keskustelua ja tekoja työntekijöiden, asiakkaiden ja organisaatioiden arjessa. Asiakaslähtöinen toiminta ja sen kehittäminen ovat viimekädessä melko yksinkertaisia asioita.

Monilla muilla aloilla, kuten esimerkiksi remonttibisneksessä, asiakaslähtöisyys on viety sosiaalialaa pidemmälle käytännön työhön. Asiakaslähtöisyys remonttibisneksessä tarkoittaa, että kylpyhuoneremontin tekee alusta loppuun yksi palveluntuottaja. Asiakas ei hanki putkimiestä, laatoittajaa ja sähkömiestä erikseen, vaan ne koordinoidaan yhden palveluntuottajan kautta.

Samankaltaista kehitystä peräänkuulutetaan myös sosiaalipalveluita koskevissa tutkimuksissa ja opinnäytetyön tuloksissa. Vaikka asiakaslähtöisyys alkaa olla ideologisella tasolla arkipäivää sosiaalialan keskustelussa, vaatii sen toteutuminen arjen työssä vielä ponnisteluja. Asiakaslähtöisyys vaatii työntekijöiden ja asiakkaiden välistä tiedon jakoa, yhteistä keskustelua, yhdessä tekemistä ja halua tehdä yhteistyötä. Sosiaalipalveluissakin tulisi lisätä yhteistyötä asiakkaiden elämänremonteissa, jolloin asiakkailla ja työntekijöillä olisi yhteinen käsitys remontin tavoitteista ja yhteistyötä tulosten aikaansaamiseksi.

Motiivina on kaikkien etu

Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöinen toiminta on asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaatioiden edun mukaista. Asiakkaiden näkökulmasta asiakaslähtöisesti toimivat palvelut kohtaavat asiakkaan kokonaisuutena, jolloin asiakkaan ei tarvitse etsiä useita tarvitsemiaan palveluita, vaan palvelut organisoituvat asiakkaan tarpeiden ympärille. Asiakas saa myös itse vaikuttaa siihen, mitä palveluita hän käyttää, jolloin palvelut vastaavat paremmin asiakkaan tarpeita. Lisäksi tieto asiakkaan palvelutarpeista ja toiveista liikkuu työntekijöiden välillä, mikä vähentää asiakkaan tarvetta asioida useissa palveluissa.

Työntekijöille asiakaslähtöisyys näyttäytyy yhteistyönä. Yhteistyön myötä työtä voidaan jakaa, päällekkäisyyksiä vähentää ja ammattitaitoa lisätä toisilta oppimisen kautta. Yhteistyö toisten työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa mahdollistaa tehokkaan työskentelyn, jossa työn tehokkuus perustuu verkostomaisen työskentelyn hyödyntämiseen.

Organisaatioille asiakaslähtöisyys tarkoittaa toiminnan tehostumista ja kehittymistä. Rajallisten resurssien vallitessa ja palvelutarpeiden kasvaessa vastauksia kasvaviin palvelutarpeisiin tulee hakea erilaisista työn tekemisen tavoista. Vuorovaikutus ja yhteistyö kaikkien asianomaisten välillä takaavat parhaimman lopputuloksen sekä edullisimman hintalapun niin asiakkaalle kuin yhteiskunnallekin.

On kaikkien etu, että niin sosiaalialan työ kuin kylpyhuoneremontitkin tehdään asiakkaiden toiveiden mukaisesti, korkealla ammattitaidolla ja yhteistyössä ammattilaisten kesken. Lisäksi se on melko yksinkertaista ja suhteellisen helposti toteutettavissa. Asiakaslähtöinen toiminta ja sen kehittäminen vaativat tiedon jakamista, yhteistä keskustelua, yhdessä tekemistä ja oikeanlaista asennetta.

Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK

Artikkeli perustuu Katja Rastaan ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön, joka on valmistunut Ammattikorkeakoulu Metropoliassa syksyllä 2015.

Linkki opinnäytetyöhön Theseus-tietokannassa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120319128

 

Rikos- ja riita-asioiden sovittelijan on osattava monenlaisia asioita. Asiakkaiden kohtaamisen, työparityöskentelyn, sovittelutietämyksen ja sovittelutapaamisen fasilitoinnin lisäksi sovittelijan on oltava persoonallisilta ominaisuuksiltaan sopiva. Kaikissa näissä voi kehittyä vain tekemällä käytännön sovittelutyötä.

Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia

Lainsäädännön vaatimuksissa sovittelijan osaamiselle korostuvat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Sovittelijan on osattava olla puolueeton, luotettava ja oikeudenmukainen, kunnioittaa kaikkia osapuolia ja luoda dialogille turvallista ilmapiiriä. Samalla sovittelijan on oltava tehokas ja asiantunteva, herkkä osapuolten haavoittuvuudelle ja auttaa osapuolia tarvittaessa löytämään jatko- ja tukipalveluita. Lainsäädännössä jopa korostuvat enemmän sovittelijan persoonalliset vahvuudet ja valmiudet kuin puhdas teoriaosaaminen, joka voidaan hankkia koulutuksella. Niinpä jo sovittelijan rekrytoinnissa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tehtävään soveltuvien henkilöiden valitsemiseen.

Sovittelija ei kuitenkaan saa olla ”tietäjä”, asian ratkaisija, vaan hänen tulee pysyä roolissaan osapuolten kohtaamisen tilanneherkkänä mahdollistajana. Tilanneherkkyyttä lisää se, ettei sovittelija ole tietävinään kaikkea eikä etukäteen määrittele, miten asian pitää edetä. Konfliktin omistajuuden pitää säilyä osapuolilla.

Sovitteluun osallistuvat ovat kaikki – sekä osapuolet että sovittelijat – vapaaehtoisesti paikalla. Vapaaehtoisuus tuo sovittelijan tehtävään aivan erityisen vivahteen ja ulottuvuuden. Ei mikään helppo tai vähäinen yhtälö!

Sovittelijat toivovat kokemuksia

Sovittelijat itse kaipaavat riittävästi soviteltavia tapauksia – osaaminen kehittyy kokemusten myötä. Motivaatio sovittelutyön tekemiseen kannustaa etsimään uusia tapoja, uutta tietoa ja hyödyntämään kaikkea olemassa olevaa osaamista. Yhteistyö toisten sovittelijoiden ja sovittelutoimiston kanssa vahvistaa sekä sisäistä motivaatiota että omaa roolia osana sovittelijayhteisöä ja merkittävää kansalaistoimintaa.

Sovittelijan osaamisen kehittyminen on lisäksi paljolti kiinni sovittelijan omasta halusta ja omista valmiuksista oppia ja kehittyä. Kaikkea ei voida kouluttaa. Osa tiedosta siirtyy hiljaisena tietona, ja suuri merkitys on myös sovittelijan muulla työ- ja elämänkokemuksella.

Yhteisö opettaa tapoja ja taitoja

Hyväksi sovittelijaksi kehittymisessä oleellista on sovittelun sosiaalinen konteksti, jossa oppimisen lähtökohtana on yhteinen, jaettu tietämys. Oppimisessa merkityksellistä on yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja ryhmän yhteinen tiedon prosessointi. Sovittelijayhteisöön liittyessään sovittelija liittyy myös sovittelupalvelun ja vapaaehtoistyön arvoihin ja periaatteisiin. Tieto ei ole yksittäisillä sovittelijoilla tai sovittelunohjaajilla, vaan kaikkien välisissä diskursseissa, verkostoissa ja sosiaalisissa suhteissa, ja sitä luodaan koko ajan uudelleen. Sovittelijoiden keskinäinen tuttuus ja luottamus helpottavat asioiden käsittelemistä ja tiedon jakamista. Sovittelijat ovat itse osallisia yhteisönsä oppimisessa, tiedon tuottamisessa ja kehittämisessä.

Tämän artikkelin pohjana olevan opinnäytteen tulosten valossa näyttäisi siltä, että erityisesti oppiminen tekemällä käytännön sovittelutyötä on sekä lainsäädännön osaamisvaatimusten että sovittelijoiden omien toiveiden kannalta paras tapa oppia. Tekemällä sovittelutyötä kehittyvät kaikkien osaamisalueiden taidot.

Sovittelijan oppimista on siis tarkasteltava erityisesti sosiaalisen oppimisen mallilla eli ajatellen sovittelijaa yhteisönsä osana; osana sovittelutoimintaa, sovittelijayhteisöä ja kaikkea siihen liittyvää. Yhteisö opettaa sovittelijaa. Restoratiivisuutta ajatellen sovittelija liittyy sovittelutoiminnan kautta myös laajempaan, ihmisten väliseen ja aatteelliseen yhteyteen.

Sovittelijan ymmärrettävä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta

Dialogisuus on restoratiivisuuden ydin ja onnistuneen sovittelun ehdoton edellytys. Kaikki nämä kolme elementtiä edellyttävät ja vahvistavat toisiaan. Ilman ymmärrystä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta sovittelija ei voi auttaa tapauksen osapuolia. Tässäkin voi sovittelemalla kehittyä.

Koska dialogisuus ja restoratiivisuus ovat niin oleellisia sovittelussa, on niihin liittyvää koulutusta painotettava ja teemoja pidettävä yllä kaikessa sovittelutoiminnassa. Dialogisuus on toki tärkeää kaikilla toiminnan tasoilla, kaikkien toimijoiden välillä, aina ja kaikkialla; sovittelutoimistossa työyhteisönä ja vapaaehtoisten sekä asiakkaiden kanssa, sovittelutoimistojen välillä, eri toimijoiden ja keskushallinnon välillä, sovittelutoimistojen moninaisissa verkostoissa, kaikessa kanssakäymisessä kaikkien kanssa – myös yksityiselämässä.

Sovittelija voi edistää sovittelun dialogisuutta ja restoratiivisuutta kysymällä sopivia kysymyksiä. Kysymistä voi etukäteen harjoitella. Mutta, kun sovittelija on avoin ja kiinnostunut ja pysähtyy kuuntelemaan, kysymykset tulevat luonnostaan. On osattava olla hiljaa, jotta voisi kuulla.

Vapaaehtoissovittelija kehittyy sovittelemalla ja kouluttautumalla

Vapaaehtoissovittelija on tapauksen osapuolille vertainen, kanssaihmettelijä ja kohtaamisen mahdollistaja. Onhan sovittelun ”juttu” ihmisten kohtaamisessa ja kuulluksi tulemisessa. Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattilaisten tekemää työtä. Silti lakisääteisen tehtävän toteuttaminen kansalaisten vapaaehtoistyönä tekee sovittelupalvelusta hyvin erityisen. Sovittelutyön tekeminen tarjoaa vapaaehtoiselle loistavan tilaisuuden itsensä kehittämiseen ja yhteisölliseen kansalaistoimintaan.

Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus, jossa tutkittiin minkälaisia osaamisvaatimuksia lainsäädäntö asettaa sovittelutyölle, ja minkälaisia sovittelijoiden kuvaamia osaamistarpeita on käytännön sovittelutyössä. Tulosten valossa on tuotettu uudistettu sovittelijoiden peruskoulutuksen opetussuunnitelma. Kirjoittaja työskentelee sovittelutoimistossa, sovittelee virkansa puolesta, ja on elänyt todeksi tämän artikkelin asiat.

Tiina Snellman, sovittelun esimies vs., Vantaan sovittelutoimisto, sosionomi ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätietoja

Snellman, Tiina 2015. Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus. Opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosionomi ylempi AMK –koulutusohjelma.

Flinck, Aune 2013. Rakennamme sovintoa. Opas rikosten ja riitojen sovitteluun. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL.

Wenger, Etienne 2009. A social theory of learning. Teoksessa Illeris Knud 2009. Contemporary theories of learning. Learning theorists…in their own words. London and New York: Routledge.

Zehr, Howard 2015. The Little Book of Restorative Justice, Revised and Updated. New York: Good Books, Skyhorse Publishing, Inc.