Suomessa voi edetä vaikka kaupan kassalta johtamaan kokonaista valtiota, sillä koulutusjärjestelmämme on mahdollistanut paremman elämän tavoittelun taloudellisista lähtökohdista huolimatta. Näin ei välttämättä ole ikuisesti, sillä jo nyt toisen asteen opiskelukustannukset vaikuttavat uravalintaan. Kuopiossa tähän eriarvoisuuteen on herätty perustamalla oppimateriaalien lainaamo.  

Kuopion kaupunki on päättänyt aloittaa oppimateriaalien lainaamotoiminnan toisen asteen opiskelijoille. Oppivälinelainaamoa on kehitelty opetusministeriön rahoittamassa ”Oppimisen tulevaisuus on avoin ‐ millainen oppimateriaali meitä aktivoi ja innostaa?” -hankkeessa. Tarkoitus tarjota kurssien materiaalia ilmaiseksi opiskelijoiden käyttöön. Toiminnan ensimmäisen vuoden kuluarvio on noin 80 000 euroa. (Kuopion kaupunginvaltuuston pöytäkirja 9.9.2019/pykälä 42.)

Lainaamo tulee tarpeeseen, sillä lukiokoulutus on tällä hetkellä perheelle kuin perheelle huomattava taloudellinen panostus. Vuonna 2018 opetushallituksen tekemän selvityksen mukaan lukioaikaiset välttämättömät kustannukset ovat noin 2 500 euroa. (Toisen asteen koulutuskustannuksia koskeva selvitys 2018.)

Kuopion lisäksi lainaamotoimintaa on tällä hetkellä mm. Helsingissä, Varkaudessa, Sallassa, Vaalassa ja Evijärvellä. Lukion lisäksi myös ammatillisen koulutuksen oppimateriaalikustannukset ovat opiskelijoille melko suuret. Vaikka summat ovat huomattavasti matalampia kuin lukiokoulutuksessa, niin joillakin koulutuslinjoilla materiaali- ja oppikirjakulut voivat olla jopa 900 euroa. (Savon ammattiopisto 2019).

Ammatillisessa koulutuksessa kulut muodostuvat oppikirjojen lisäksi usein myös työvälineistä ja lupakorteista, jotka jäävät opiskelijan käyttöön valmistumisen jälkeen. Kenties tästä syystä esimerkiksi Kuopiossa alueen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä Savon ammattiopisto ei ole lähdössä mukaan oppivälinelainaamotoimintaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vastuu toisen asteen opiskelijoiden tukemisesta on jäämässä kunnille, mikäli hallitus ei kehitä yhtenäistä toimintamallia, joka velvoittaa myös koulutuspalvelujen tuottajia osallistumaan kustannusten vähentämiseen. Kyseessä on yhteiskuntapoliittinen arvovalinta: Millä tavoin koulutusta halutaan tukea vai onko jatkossakin vähävaraisen opiskelijan haettava toimeentulotukea opintojen kulujen kattamiseen?

Kirjoittaja:

Samuli Kokkonen, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija. Teksti on kirjoitettu osana Muuttuva sosiaalinen todellisuus -opintojaksoa.

Lähteet:

Kuopion Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 09.09.2019/Pykälä 42. http://publish.kuopio.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2019579984-16

Opetushallitus 2018. Toisen asteen koulutuksen koulutuskustannuksia koskeva selvitys. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/toisen-asteen-koulutuksen-koulutuskustannuksia-koskeva-selvitys.pdf

Savon ammattiopisto 2019. Ammatillisen koulutuksen kustannustaulukko. http://publish.kuopio.fi/kokous/2019579984-16-2.PDF

Oli ilahduttavaa lukea Helsingin kaupungin päätöksestä tarttua mahdollisuuteen ja lähteä mukaan nuorten palveluverkostoja kehittävään Ohjaamo-hankkeeseen. Helsinki on perustamassa yhteistyössä Espoon ja Vantaan kanssa työllisyyden edistämiseksi uutta Ohjaamo-palvelupistettä nuorille. Palvelupisteen on tarkoitus palvella nuoria Helsingin keskustassa. Ohjaamo-hankeen on suunniteltu käynnistyvän vielä tämän kevään aikana. Ohjaamo hankkeessa on tarkoituksena perustaa nuorille matalan kynnyksen palvelupiste, joka sitoo yhteen jopa 25 eri alojen asiantuntijaa. Hanke on suunnattu 15-29-vuotiaille työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneille nuorille. Hankkeelle on myönnetty kolmivuotinen rahoitus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR).

Ohjaamosta nuorelle kokonaisvaltaista tukea

Ohjaamo-hankkeen taustalla on tavoite kyetä tehokkaammin ja laadukkaammin vastaamaan nuorisotakuun asettamiin tavoitteisiin. Ohjaamo-hanke perustuu nuorten omiin näkemyksiin siitä, mitä nuoret kaipaavat työllistyäkseen ja päästäkseen koulutuksen piiriin. Hankkeella on siis virkistävän asiakaslähtöinen tausta. Ohjaamo-hankkeessa nuori voi tulla palvelupisteeseen itse tai jonkun yhteistyötahon ohjaamana. Ohjaamo-toiminnan tavoitteena on tarjota nuorelle vahvaa yksilöllistä tukea sekä koulutuksen, työllistymisen sekä kuntoutuksen palveluita yhden palvelupisteen kautta. Tärkeä ja merkittävä tavoite toiminnalle on se, että palveluprosessi säilyisi katkeamattomana silloinkin kun nuori tarvitsee erilaisia monialaisia palveluita, jotka sijoittuvat eri hallinnonaloille.

Ohjaamo-hankkeen kautta ”yhden luukun”- periaatteella nuorten palvelut halutaan yksinkertaistaa ja eri toimijat saattaa yhteen tiiviiseen sopimusperustaiseen yhteistyöhön. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on olemassa paljon erilaisia nuorille suunnattuja palveluita, joita ei kuitenkaan välttämättä löydetä eikä osata käyttää. Yhteistyötä onkin Ohjaamo-hankkeessa tarkoitus tehdä todella laajassa verkostossa mm. TE-palvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen, liikuntapalvelujen, nuorisotyön, työpajojen, yrityspalvelujen, oppilaitosten, talous- ja velkaneuvonnan, nuorisopsykiatrian toimijoiden ja vapaaehtoistyön toimijoiden kanssa. Myös Espoon, Helsingin ja Vantaan välinen yhteistyö on Ohjaamo-toiminnassa avainasemassa, sillä nuorten elämää, työtä ja koulutusta ei voi rajata yhden kunnan sisällä tapahtuvaksi: nuori voi asua Helsingissä ja hänen kaipaamansa koulutuspalvelut sijaitsevat esimerkiksi Espoossa.

Nuoret oman elämänsä ohjaajina

Nuorten osallisuuden vahvistaminen toimii tuen lähtökohtana. Otettaessa nuoret itse mukaan omaa tarvettaan arvioimaan ja palveluverkostoa suunnittelemaan, vahvistetaan samalla nuoren itsetuntemusta ja käsitystä niistä valmiuksista sekä asiantiloista joiden kehittämiseen nuori kaipaa ohjausta. Jotta saavutettaisiin todellisia tuloksia nuorisotakuun tavoitteiden hengessä, nuoren tilannetta olisi katsottava ja ymmärrettävä kokonaisuutena. Yhteen asiaan takertuminen tai yhden ongelman ratkaiseminen ei tuo toivottua tulosta jos samaan aikaan nuoren ongelmat muilla osa-alueilla jäävät ratkaisematta tai jopa lisääntyvät.

Myönteistä Ohjaamo-hankkeessa on erityisesti se, että palvelutarjontaan sidotaan mukaan erilaiset kuntouttavat palvelut. Monissa nuorisotakuuhun perustuvissa toiminnoissa ei ole pystytty tähän asti riittävästi huomioimaan niitä nuoria, jotka tarvitsevat elämässä edetäkseen kuntouttavia sekä elämänhallintaa vahvistavia palveluita. Vaikeimmassa asemassa olevat nuoret ovat jääneet helposti palveluiden ulkopuolelle, heidän tarvitessa monialaisia, vahvasti tukevia ja kuntouttavia palveluita. Ohjaamo-hankeen onnistuessa, jatkossa nämä nuoret voisivat saada kaikki tarvitsemansa palvelut yhdestä ja samasta paikasta, yhden työntekijän koordinoimana. Hankkeen tavoitteena on myös tarjota nuorelle vahvaa tukea niin kauan kuin nuori tämän tuen tarvitsee tai hänen tilanteeseen löydetään pysyvämpi ratkaisu.

Tiiviillä yhteistyöllä paremmat tulokset

Ohjaamo hanke vaatii onnistuakseen tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä asiakaslähtöistä lähestymistapaa. Yhteistyörakenteiden uudistaminen ei ole välttämättä helppoa eikä halpaa, vaikka halua ja hyvää tahtoa löytyisi. Tämän vuoksi hankemuotoinen kehittäminen herättää myös huolta: miten käy yhteistyölle ja toiminnalle hankerahoituksen päättyessä?  Olisi myös tärkeää saada työnantajat aktiivisesti hankkeeseen mukaan, jotta työtilaisuuksia nuorille voitaisiin tarjota. Tämän hetkisessä taloudellisessa tilanteessa tämä voi muodostua suureksikin haasteeksi.

Palvelupisteen perustaminen ja nuorten palveluiden saattaminen yhteen on kuitenkin uudistus, jota Helsingissä todella kaivataan, jotta pystyttäisiin vastaamaan nuorten palvelutarpeisiin ja saattamaan nuoret palveluiden pariin. Tavoitteena on saada koppi niistä nuorista jotka tähän mennessä ovat pudonneet palveluverkoista ja tuoda heidät yhteisen, nuorelle merkityksellisen, toiminnan pariin. On kohtuutonta että nuoret joutuvat ilman neuvontaa ja ohjausta suunnistamaan usein hajallaan olevien ja pirstaloituneiden palveluiden välillä. Onkin tärkeää kehittää palveluverkostoja, jotka pystyvät vastaamaan nuoren kokonaistilanteesta yhdessä nuoren kanssa.

Ohjaamo-hankkeella Helsinki voi myös osaltaan vastata uuden sosiaalihuoltolain asettamaan velvoitteeseen järjestää tarvittaessa nuorille sosiaalista kuntoutusta, jolla tuetaan nuoren työ- ja opiskelumaailmaan sijoittumista (Sosiaalihuoltolaki 1001/2014 17§).

Ohjaamo-hankkeen valtakunnallinen kohtaamistilaisuus pidettiin 24.–25.3.2015 Haaga-Helian tiloissa Helsingissä.

Aino Hiltunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Tietoa Ohjaamo-hankkeesta sekä nuorisotakuusta:

Gretschel, Anu – Paakkunainen, Kari – Suoto, Anne-Mari – Suurpää, Leena (toim.) 2014. Nuorisotakuun arki ja politiikka. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura: Julkaisuja 150

Helsingin kaupunki: Ohjaamo ottaa kopin nuoresta. 18.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamo-ottaa-kopin-nuoresta

Helsingin kaupunki: Ohjaamosta nuorelle uusi suunta. 3.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamosta-nuorelle-uusi-suunta

Helsingin Uutiset: Ohjaamo tulee – oletko valmis! 3.3.2015. http://www.helsinginuutiset.fi/blogi/270053-ohjaamo-tulee-oletko-valmis

Työ- ja elinkeinoministeriö. Nuorisotakuu on nuoren puolella. http://www.nuorisotakuu.fi/nuorisotakuu/tietoa_takuusta

Lastensuojelu ja lasten huostaanotot ovat puhututtaneet paljon Suomessa. Keskustelu on käynyt kuumana varsinkin sen jälkeen, kun loppukeväästä 2012 paljastui pienen 8-vuotiaan lastensuojelun asiakkaana olleen Eerika-tytön raaka ja julma surma. Lisää vettä keskustelumyllyyn on ammentanut oululaisen isän kotona kuvaama video kaksospoikiensa huostaanottotilanteesta, joka on levinnyt eri medioiden välityksellä laajasti.

Lastensuojelua haukutaan keskustelupalstoilla ja vastuu kaikista maassamme tapahtuvista lapsisurmista lankeaa ihmisten mielestä sosiaalityöntekijöiden päälle. Toisaalta sosiaalityöntekijät saavat kansan haukut niskaansa myös silloin, kun huostaanottoja tehdään, koska silloin ulkopuolisen näkökulmasta katsoen kärsii sekä lapsi että perhe. Tuntuu siltä, että toimivat lastensuojelun työntekijät miten vain, ovat he kansan mielestä tunteettomia petoja. Epäkohdat ja epäonnistuneet tarinat saavat ihmiset kiehumaan raivosta ja kantaa asioihin otetaan lehtijutun perusteella, sen enempää aiheeseen paneutumatta.

Lastensuojelutyöntekijät olleet vaitonaisisempia

Seurasin aiheesta pulppuavaa keskustelua internetin keskustelupalstojen lisäksi sosiaalialan ammatillisista lehdistä, joissa aihe on myös selvästi pinnalla. Hälyttävää asiassa kuitenkin on se, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat ovat itse tuoneet julkisuuteen työnsä kriisiytyneen tilanteen ja sama kriisitila käy ilmi Valviran julkaisemasta raportista. Sosiaalityöntekijät eivät pysty nykytilanteessa tekemään lainmukaista laadukasta lastensuojelutyötä, sillä asiakasmäärät ovat monikertaisia, jolloin lasten ja perheiden tapaamisille ei jää tarpeeksi aikaa. Työn hajanaisuuden ohella työntekijöiden jaksaminen sekä julkisuuden vihan mukanaan tuomat pelot vaikuttavat tietysti omalta myös osaltaan työn laatuun. (Jaakkola, 28-29).

Onko lastensuojelussa kyse kuitenkaan ainoastaan sosiaalityöntekijöiden toiminnasta, yhden yksittäisen henkilön päätöksistä ja mielipiteistä? Ei, ei ole. Kuntien välillä on erilaisia toimintatapoja, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sosiaalityöntekijä ei tee päätöksiä lapsen sijoituksesta, vaan sen tekee erillinen asiakasohjausryhmä tapaamatta lasta tai tämän perhettä. Silti sosiaalityöntekijä on se, joka kantaa vastuun päätöksestä ja on syntipukki, jos jotain tapahtuu. Lain mukaan kuntien vastuulla on järjestää jokaiselle lapselle ja perheelle asianmukaiset tukitoimet, mutta monessa ne kunnassa jäävät auttamatta toteutumatta. Yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla 40-60 asiakasta, jolloin asiakkaan asioiden hoitaminen asianmukaisesti on erittäin hankalaa. Lisäksi 2/3 sosiaalityöntekijöistä täyttää heille asetetut kelpoisuusehdot. (Jaakkola, 29). Kaikessa puhuu raha ja säästötoimia sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla tehdään jatkuvasti. Kysymys kuuluukin, säästetäänkö oikeista asioista?

Itse työskentelen lastensuojelun parissa, huostaan otetuille lapsille määräaikaista kuntouttavaa hoitoa tarjoavassa yksikössä. Huostaanottojen yleisimmät syyt taitavat olla vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, mutta usein myös se, etteivät vanhemmat pärjää moniongelmaisten lastensa kanssa kotona, edes tuetusti. Tässä kohdassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että huostaanotto on vasta lastensuojelun viimesijainen toimi lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ennen tätä, perhettä on yritetty auttaa muilla keinoin, joitakin jopa liian pitkän aikaa. Osa huostaanotoista tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa, mutta toki on huostaanottoja, joita vanhemmat eivät hyväksy tai vastustavat vahvasti. Usein lasten ja varsinkin lasten vanhempien näkemykset huostaanoton tarpeellisuudesta sekä syistä, poikkeavat lastensuojelulain asettamista määreistä, joita puolestaan lastensuojelun henkilökunnan on noudatettava. Huostaanotolle haetaan lisäksi aina hallinto-oikeuden päätöstä eli mistään mielivaltaisesta kiusanteosta ei suinkaan ole kysymys.

Huostaanoton positiiviset vaikutukset 

Tarvitaanko lasten huostaanottoja kuitenkin vai ovatko ne täysin tarpeettomia, perheitä rikkovia ja traumatisoivia toimenpiteitä? Voisiko avohuollon tukitoimia kehittää niin vahvoiksi, että lapsen asuminen kotona olisi mahdollista tilanteessa kuin tilanteessa? 1950-luvulla Reino Salo on tutkinut asiaa huostaanoton hyödyllisyydestä lasten tulevaisuuden kannalta ja saanut tästä puoltavaa näyttöä. Hiljattain on tehty samankaltaisia tutkimuksia, jotka puhuvat aikaisempien tutkimusten tapaan huostaanottojen positiivisista vaikutuksista lasten elämässä. Yhdysvaltalaisen Joseph Doylen tutkimuksen (2007-2008) mukaan huostaanotto ei välttämättä ole oikea ratkaisu, varsinkaan epävarmoissa tapauksissa. Sosiaalityössä kaivataankin uusia vaihtoehtoja ja työkaluja epäselviin tilanteisiin. (Hiilamo, 63).

Itselläni on paljon positiivisia kokemuksia huostaanottojen vaikutuksista lapsen ja perheen elämään. Usein lapset kuntoutuvat hoidon aikana jopa perheitään paremmin, jolloin kotiin palaaminen ei sen vuoksi välttämättä ole mahdollista. Usein myös törmää siihen, että vanhempien on kovin vaikea itse sitoutua hoitoon ja olla itse valmiita muuttamaan omia toimintatapojaan, vaan toivotaan, että hoidon jälkeen kotiin palautuu ”korjattu paketti”.

Kriisiytyneeseen lastensuojeluun tarvitaan muutosta

Jos kuitenkin palataan lastensuojelun tarpeellisuuden perusteluista sen nykytilanteeseen Suomessa, olisi varmaan syytä miettiä, mitä kriisiytyneelle tilanteelle voisi tulevaisuudessa tehdä? Oulun kaupungin perhehuollon palveluesimies Anne-Maria Takkula esittää erilaisia ratkaisuja, joilla sosiaalityöntekijöiden taakkaa voitaisiin helpottaa. Hänen konkreettisiin muutosehdotuksiinsa kuuluvat mm. tiedonkulun parantuminen sekä ennaltaehkäisevän työn resurssien lisääminen. Takkula myöskin ehdottaa, että lastensuojeluviranomaiset voisivat enemmän kertoa työstään julkisuudessa. (Skyttä, 38-39). Mielestäni tämä on erittäin kannatettava ajatus, sillä tietouden jakaminen sellaisten pariin, jotka eivät siitä tiedä, lisäisi varmasti ymmärrystä sekä vähentäisi tuomitsevuutta. Ja koska media on omalta osaltaan pahentanut luottamusta Suomen lastensuojeluun, voisi se myös ryhdistäytyä ja tuoda esiin lastensuojelun hyviä puolia.

Omana ajatuksenani olisi lähteä tarkastelemaan muutoksen mahdollisuutta jo ihan koulutusjärjestelmästä asti. Koulutusjärjestelmä on joiltain osin hyvin vanha, eikä välttämättä sovellu sellaisenaan muutoksien maailmaamme. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelun kynnystä tulisi mielestäni laskea ja uskoisin, että myös ammattikorkeakoulut pystyisivät tarjoamaan tällaiseen työskentelyyn tarvittavan pätevyyden. Itse ainakin koen yliopisto-opiskelun rajoittaneen päätöstäni harkita sosiaalityöntekijän ammattia, sillä en koe luennoilla istumisen tai niillä istumattomuuden olevan oikeanlaista oppimista omalla kohdallani.

Mikä yhteiskunnassa mättää?

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden taakkaa olisi ehdottomasti vähennettävä, mutta olen myös sitä mieltä, että vikaa on jossain muussakin, kuin pelkästään lastensuojelun kentässä. Hyvinvointiyhteiskuntamme asukkaat eivät selvästikään voi niin hyvin, koska lastensuojelulle on niin kovasti tarvetta. Eikö vanhemmilla kuitenkin ole ensisijainen vastuu omasta jälkikasvustaan? Mikä yhteiskunnassamme mättää niin, ettei vanhemmuutta enää osata tai se ei ole riittävää? Olisiko syytä aloittaa vankempi vanhemmuuteen tukeminen jo raskausaikana vai olisiko kenties peruskouluun sisällytettävä jo oppitunteja siitä, kuinka toimia tulevaisuudessa vanhempana? Tulisiko yhteiskunnan opettaa vahvemmin kaikille kansalaisille, mikä on oikein ja mikä on väärin lasta kohtaan? Pitäisikö vanhemmuuteen saada lupa?

Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa on vaikea pysyä mukana ja uusia toimintatapoja haasteellista jalkauttaa samaa tahtia, kun ympärillä olevat muutokset tapahtuvat. Suurena haasteena, niin lastensuojelun kuin muunkin toiminnan tasolla, on pystyä mukautumaan alati muuttuvaan maailmaan. Muutokseen ja kehittymiseen tarvitaan avointa mieltä ja oivallusta nähdä asioita eri perspektiivistä. Tarvitaan uskallusta ja luottoa omiin kykyihin. Tarvitaan niitä, jotka haluavat oppia, mutta ehdottomasti myös niitä, jotka haluavat jakaa tietojaan muille.

Sosiaalialan työtä tehdään järjellä, mutta myös sydämellä. Moni sosiaalialalla työskentelevä varmasti tunnistaa itsestään sen, että haluaisi poistaa maailmasta kaiken pahan, jos sen vain voisi tehdä. Haluaisi pelastaa jokaisen kaltoin kohdellun lapsen ja säästää nämä kurjalta lapsuudelta. Harmillista, mutta välillä huomaa itsekin toteavansa, että kaikkia ei voi auttaa. Tottahan se on. Yksi ihminen ei voi poistaa kaikkia epäkohtia, joita ympärillämme vallitsee. Omalta osaltani kuitenkin toivon, että sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon avulla saisin eväitä, joiden avulla voisin omalta osaltani olla vaikuttamassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin tulevaisuudessa. Toivoisin edellä mainittujen asioiden lisäksi muistavani sisällyttää toimintaani myös hippusen ”tervettä maalaisjärkeä”, sillä sillä pärjää jo yllättävän pitkälle.

Henna Repo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Hiilamo, Heikki (2014). Tarvitaanko huostaanottoja? Lapsen maailma 8/2014, 63.

Jaakkola, Helena (2014). Lastensuojelun kriisiviestejä. TALENTIA 5.2014, 28-29.

Skyttä, Jaana (2014). Lapsen ääni kuuluviin. Lapsen maailma 4/2014, 38-39.