Oli ilahduttavaa lukea Helsingin kaupungin päätöksestä tarttua mahdollisuuteen ja lähteä mukaan nuorten palveluverkostoja kehittävään Ohjaamo-hankkeeseen. Helsinki on perustamassa yhteistyössä Espoon ja Vantaan kanssa työllisyyden edistämiseksi uutta Ohjaamo-palvelupistettä nuorille. Palvelupisteen on tarkoitus palvella nuoria Helsingin keskustassa. Ohjaamo-hankeen on suunniteltu käynnistyvän vielä tämän kevään aikana. Ohjaamo hankkeessa on tarkoituksena perustaa nuorille matalan kynnyksen palvelupiste, joka sitoo yhteen jopa 25 eri alojen asiantuntijaa. Hanke on suunnattu 15-29-vuotiaille työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneille nuorille. Hankkeelle on myönnetty kolmivuotinen rahoitus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR).

Ohjaamosta nuorelle kokonaisvaltaista tukea

Ohjaamo-hankkeen taustalla on tavoite kyetä tehokkaammin ja laadukkaammin vastaamaan nuorisotakuun asettamiin tavoitteisiin. Ohjaamo-hanke perustuu nuorten omiin näkemyksiin siitä, mitä nuoret kaipaavat työllistyäkseen ja päästäkseen koulutuksen piiriin. Hankkeella on siis virkistävän asiakaslähtöinen tausta. Ohjaamo-hankkeessa nuori voi tulla palvelupisteeseen itse tai jonkun yhteistyötahon ohjaamana. Ohjaamo-toiminnan tavoitteena on tarjota nuorelle vahvaa yksilöllistä tukea sekä koulutuksen, työllistymisen sekä kuntoutuksen palveluita yhden palvelupisteen kautta. Tärkeä ja merkittävä tavoite toiminnalle on se, että palveluprosessi säilyisi katkeamattomana silloinkin kun nuori tarvitsee erilaisia monialaisia palveluita, jotka sijoittuvat eri hallinnonaloille.

Ohjaamo-hankkeen kautta ”yhden luukun”- periaatteella nuorten palvelut halutaan yksinkertaistaa ja eri toimijat saattaa yhteen tiiviiseen sopimusperustaiseen yhteistyöhön. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on olemassa paljon erilaisia nuorille suunnattuja palveluita, joita ei kuitenkaan välttämättä löydetä eikä osata käyttää. Yhteistyötä onkin Ohjaamo-hankkeessa tarkoitus tehdä todella laajassa verkostossa mm. TE-palvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen, liikuntapalvelujen, nuorisotyön, työpajojen, yrityspalvelujen, oppilaitosten, talous- ja velkaneuvonnan, nuorisopsykiatrian toimijoiden ja vapaaehtoistyön toimijoiden kanssa. Myös Espoon, Helsingin ja Vantaan välinen yhteistyö on Ohjaamo-toiminnassa avainasemassa, sillä nuorten elämää, työtä ja koulutusta ei voi rajata yhden kunnan sisällä tapahtuvaksi: nuori voi asua Helsingissä ja hänen kaipaamansa koulutuspalvelut sijaitsevat esimerkiksi Espoossa.

Nuoret oman elämänsä ohjaajina

Nuorten osallisuuden vahvistaminen toimii tuen lähtökohtana. Otettaessa nuoret itse mukaan omaa tarvettaan arvioimaan ja palveluverkostoa suunnittelemaan, vahvistetaan samalla nuoren itsetuntemusta ja käsitystä niistä valmiuksista sekä asiantiloista joiden kehittämiseen nuori kaipaa ohjausta. Jotta saavutettaisiin todellisia tuloksia nuorisotakuun tavoitteiden hengessä, nuoren tilannetta olisi katsottava ja ymmärrettävä kokonaisuutena. Yhteen asiaan takertuminen tai yhden ongelman ratkaiseminen ei tuo toivottua tulosta jos samaan aikaan nuoren ongelmat muilla osa-alueilla jäävät ratkaisematta tai jopa lisääntyvät.

Myönteistä Ohjaamo-hankkeessa on erityisesti se, että palvelutarjontaan sidotaan mukaan erilaiset kuntouttavat palvelut. Monissa nuorisotakuuhun perustuvissa toiminnoissa ei ole pystytty tähän asti riittävästi huomioimaan niitä nuoria, jotka tarvitsevat elämässä edetäkseen kuntouttavia sekä elämänhallintaa vahvistavia palveluita. Vaikeimmassa asemassa olevat nuoret ovat jääneet helposti palveluiden ulkopuolelle, heidän tarvitessa monialaisia, vahvasti tukevia ja kuntouttavia palveluita. Ohjaamo-hankeen onnistuessa, jatkossa nämä nuoret voisivat saada kaikki tarvitsemansa palvelut yhdestä ja samasta paikasta, yhden työntekijän koordinoimana. Hankkeen tavoitteena on myös tarjota nuorelle vahvaa tukea niin kauan kuin nuori tämän tuen tarvitsee tai hänen tilanteeseen löydetään pysyvämpi ratkaisu.

Tiiviillä yhteistyöllä paremmat tulokset

Ohjaamo hanke vaatii onnistuakseen tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä asiakaslähtöistä lähestymistapaa. Yhteistyörakenteiden uudistaminen ei ole välttämättä helppoa eikä halpaa, vaikka halua ja hyvää tahtoa löytyisi. Tämän vuoksi hankemuotoinen kehittäminen herättää myös huolta: miten käy yhteistyölle ja toiminnalle hankerahoituksen päättyessä?  Olisi myös tärkeää saada työnantajat aktiivisesti hankkeeseen mukaan, jotta työtilaisuuksia nuorille voitaisiin tarjota. Tämän hetkisessä taloudellisessa tilanteessa tämä voi muodostua suureksikin haasteeksi.

Palvelupisteen perustaminen ja nuorten palveluiden saattaminen yhteen on kuitenkin uudistus, jota Helsingissä todella kaivataan, jotta pystyttäisiin vastaamaan nuorten palvelutarpeisiin ja saattamaan nuoret palveluiden pariin. Tavoitteena on saada koppi niistä nuorista jotka tähän mennessä ovat pudonneet palveluverkoista ja tuoda heidät yhteisen, nuorelle merkityksellisen, toiminnan pariin. On kohtuutonta että nuoret joutuvat ilman neuvontaa ja ohjausta suunnistamaan usein hajallaan olevien ja pirstaloituneiden palveluiden välillä. Onkin tärkeää kehittää palveluverkostoja, jotka pystyvät vastaamaan nuoren kokonaistilanteesta yhdessä nuoren kanssa.

Ohjaamo-hankkeella Helsinki voi myös osaltaan vastata uuden sosiaalihuoltolain asettamaan velvoitteeseen järjestää tarvittaessa nuorille sosiaalista kuntoutusta, jolla tuetaan nuoren työ- ja opiskelumaailmaan sijoittumista (Sosiaalihuoltolaki 1001/2014 17§).

Ohjaamo-hankkeen valtakunnallinen kohtaamistilaisuus pidettiin 24.–25.3.2015 Haaga-Helian tiloissa Helsingissä.

Aino Hiltunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Tietoa Ohjaamo-hankkeesta sekä nuorisotakuusta:

Gretschel, Anu – Paakkunainen, Kari – Suoto, Anne-Mari – Suurpää, Leena (toim.) 2014. Nuorisotakuun arki ja politiikka. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura: Julkaisuja 150

Helsingin kaupunki: Ohjaamo ottaa kopin nuoresta. 18.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamo-ottaa-kopin-nuoresta

Helsingin kaupunki: Ohjaamosta nuorelle uusi suunta. 3.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamosta-nuorelle-uusi-suunta

Helsingin Uutiset: Ohjaamo tulee – oletko valmis! 3.3.2015. http://www.helsinginuutiset.fi/blogi/270053-ohjaamo-tulee-oletko-valmis

Työ- ja elinkeinoministeriö. Nuorisotakuu on nuoren puolella. http://www.nuorisotakuu.fi/nuorisotakuu/tietoa_takuusta

Lastensuojelu ja lasten huostaanotot ovat puhututtaneet paljon Suomessa. Keskustelu on käynyt kuumana varsinkin sen jälkeen, kun loppukeväästä 2012 paljastui pienen 8-vuotiaan lastensuojelun asiakkaana olleen Eerika-tytön raaka ja julma surma. Lisää vettä keskustelumyllyyn on ammentanut oululaisen isän kotona kuvaama video kaksospoikiensa huostaanottotilanteesta, joka on levinnyt eri medioiden välityksellä laajasti.

Lastensuojelua haukutaan keskustelupalstoilla ja vastuu kaikista maassamme tapahtuvista lapsisurmista lankeaa ihmisten mielestä sosiaalityöntekijöiden päälle. Toisaalta sosiaalityöntekijät saavat kansan haukut niskaansa myös silloin, kun huostaanottoja tehdään, koska silloin ulkopuolisen näkökulmasta katsoen kärsii sekä lapsi että perhe. Tuntuu siltä, että toimivat lastensuojelun työntekijät miten vain, ovat he kansan mielestä tunteettomia petoja. Epäkohdat ja epäonnistuneet tarinat saavat ihmiset kiehumaan raivosta ja kantaa asioihin otetaan lehtijutun perusteella, sen enempää aiheeseen paneutumatta.

Lastensuojelutyöntekijät olleet vaitonaisisempia

Seurasin aiheesta pulppuavaa keskustelua internetin keskustelupalstojen lisäksi sosiaalialan ammatillisista lehdistä, joissa aihe on myös selvästi pinnalla. Hälyttävää asiassa kuitenkin on se, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat ovat itse tuoneet julkisuuteen työnsä kriisiytyneen tilanteen ja sama kriisitila käy ilmi Valviran julkaisemasta raportista. Sosiaalityöntekijät eivät pysty nykytilanteessa tekemään lainmukaista laadukasta lastensuojelutyötä, sillä asiakasmäärät ovat monikertaisia, jolloin lasten ja perheiden tapaamisille ei jää tarpeeksi aikaa. Työn hajanaisuuden ohella työntekijöiden jaksaminen sekä julkisuuden vihan mukanaan tuomat pelot vaikuttavat tietysti omalta myös osaltaan työn laatuun. (Jaakkola, 28-29).

Onko lastensuojelussa kyse kuitenkaan ainoastaan sosiaalityöntekijöiden toiminnasta, yhden yksittäisen henkilön päätöksistä ja mielipiteistä? Ei, ei ole. Kuntien välillä on erilaisia toimintatapoja, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sosiaalityöntekijä ei tee päätöksiä lapsen sijoituksesta, vaan sen tekee erillinen asiakasohjausryhmä tapaamatta lasta tai tämän perhettä. Silti sosiaalityöntekijä on se, joka kantaa vastuun päätöksestä ja on syntipukki, jos jotain tapahtuu. Lain mukaan kuntien vastuulla on järjestää jokaiselle lapselle ja perheelle asianmukaiset tukitoimet, mutta monessa ne kunnassa jäävät auttamatta toteutumatta. Yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla 40-60 asiakasta, jolloin asiakkaan asioiden hoitaminen asianmukaisesti on erittäin hankalaa. Lisäksi 2/3 sosiaalityöntekijöistä täyttää heille asetetut kelpoisuusehdot. (Jaakkola, 29). Kaikessa puhuu raha ja säästötoimia sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla tehdään jatkuvasti. Kysymys kuuluukin, säästetäänkö oikeista asioista?

Itse työskentelen lastensuojelun parissa, huostaan otetuille lapsille määräaikaista kuntouttavaa hoitoa tarjoavassa yksikössä. Huostaanottojen yleisimmät syyt taitavat olla vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, mutta usein myös se, etteivät vanhemmat pärjää moniongelmaisten lastensa kanssa kotona, edes tuetusti. Tässä kohdassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että huostaanotto on vasta lastensuojelun viimesijainen toimi lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ennen tätä, perhettä on yritetty auttaa muilla keinoin, joitakin jopa liian pitkän aikaa. Osa huostaanotoista tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa, mutta toki on huostaanottoja, joita vanhemmat eivät hyväksy tai vastustavat vahvasti. Usein lasten ja varsinkin lasten vanhempien näkemykset huostaanoton tarpeellisuudesta sekä syistä, poikkeavat lastensuojelulain asettamista määreistä, joita puolestaan lastensuojelun henkilökunnan on noudatettava. Huostaanotolle haetaan lisäksi aina hallinto-oikeuden päätöstä eli mistään mielivaltaisesta kiusanteosta ei suinkaan ole kysymys.

Huostaanoton positiiviset vaikutukset 

Tarvitaanko lasten huostaanottoja kuitenkin vai ovatko ne täysin tarpeettomia, perheitä rikkovia ja traumatisoivia toimenpiteitä? Voisiko avohuollon tukitoimia kehittää niin vahvoiksi, että lapsen asuminen kotona olisi mahdollista tilanteessa kuin tilanteessa? 1950-luvulla Reino Salo on tutkinut asiaa huostaanoton hyödyllisyydestä lasten tulevaisuuden kannalta ja saanut tästä puoltavaa näyttöä. Hiljattain on tehty samankaltaisia tutkimuksia, jotka puhuvat aikaisempien tutkimusten tapaan huostaanottojen positiivisista vaikutuksista lasten elämässä. Yhdysvaltalaisen Joseph Doylen tutkimuksen (2007-2008) mukaan huostaanotto ei välttämättä ole oikea ratkaisu, varsinkaan epävarmoissa tapauksissa. Sosiaalityössä kaivataankin uusia vaihtoehtoja ja työkaluja epäselviin tilanteisiin. (Hiilamo, 63).

Itselläni on paljon positiivisia kokemuksia huostaanottojen vaikutuksista lapsen ja perheen elämään. Usein lapset kuntoutuvat hoidon aikana jopa perheitään paremmin, jolloin kotiin palaaminen ei sen vuoksi välttämättä ole mahdollista. Usein myös törmää siihen, että vanhempien on kovin vaikea itse sitoutua hoitoon ja olla itse valmiita muuttamaan omia toimintatapojaan, vaan toivotaan, että hoidon jälkeen kotiin palautuu ”korjattu paketti”.

Kriisiytyneeseen lastensuojeluun tarvitaan muutosta

Jos kuitenkin palataan lastensuojelun tarpeellisuuden perusteluista sen nykytilanteeseen Suomessa, olisi varmaan syytä miettiä, mitä kriisiytyneelle tilanteelle voisi tulevaisuudessa tehdä? Oulun kaupungin perhehuollon palveluesimies Anne-Maria Takkula esittää erilaisia ratkaisuja, joilla sosiaalityöntekijöiden taakkaa voitaisiin helpottaa. Hänen konkreettisiin muutosehdotuksiinsa kuuluvat mm. tiedonkulun parantuminen sekä ennaltaehkäisevän työn resurssien lisääminen. Takkula myöskin ehdottaa, että lastensuojeluviranomaiset voisivat enemmän kertoa työstään julkisuudessa. (Skyttä, 38-39). Mielestäni tämä on erittäin kannatettava ajatus, sillä tietouden jakaminen sellaisten pariin, jotka eivät siitä tiedä, lisäisi varmasti ymmärrystä sekä vähentäisi tuomitsevuutta. Ja koska media on omalta osaltaan pahentanut luottamusta Suomen lastensuojeluun, voisi se myös ryhdistäytyä ja tuoda esiin lastensuojelun hyviä puolia.

Omana ajatuksenani olisi lähteä tarkastelemaan muutoksen mahdollisuutta jo ihan koulutusjärjestelmästä asti. Koulutusjärjestelmä on joiltain osin hyvin vanha, eikä välttämättä sovellu sellaisenaan muutoksien maailmaamme. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelun kynnystä tulisi mielestäni laskea ja uskoisin, että myös ammattikorkeakoulut pystyisivät tarjoamaan tällaiseen työskentelyyn tarvittavan pätevyyden. Itse ainakin koen yliopisto-opiskelun rajoittaneen päätöstäni harkita sosiaalityöntekijän ammattia, sillä en koe luennoilla istumisen tai niillä istumattomuuden olevan oikeanlaista oppimista omalla kohdallani.

Mikä yhteiskunnassa mättää?

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden taakkaa olisi ehdottomasti vähennettävä, mutta olen myös sitä mieltä, että vikaa on jossain muussakin, kuin pelkästään lastensuojelun kentässä. Hyvinvointiyhteiskuntamme asukkaat eivät selvästikään voi niin hyvin, koska lastensuojelulle on niin kovasti tarvetta. Eikö vanhemmilla kuitenkin ole ensisijainen vastuu omasta jälkikasvustaan? Mikä yhteiskunnassamme mättää niin, ettei vanhemmuutta enää osata tai se ei ole riittävää? Olisiko syytä aloittaa vankempi vanhemmuuteen tukeminen jo raskausaikana vai olisiko kenties peruskouluun sisällytettävä jo oppitunteja siitä, kuinka toimia tulevaisuudessa vanhempana? Tulisiko yhteiskunnan opettaa vahvemmin kaikille kansalaisille, mikä on oikein ja mikä on väärin lasta kohtaan? Pitäisikö vanhemmuuteen saada lupa?

Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa on vaikea pysyä mukana ja uusia toimintatapoja haasteellista jalkauttaa samaa tahtia, kun ympärillä olevat muutokset tapahtuvat. Suurena haasteena, niin lastensuojelun kuin muunkin toiminnan tasolla, on pystyä mukautumaan alati muuttuvaan maailmaan. Muutokseen ja kehittymiseen tarvitaan avointa mieltä ja oivallusta nähdä asioita eri perspektiivistä. Tarvitaan uskallusta ja luottoa omiin kykyihin. Tarvitaan niitä, jotka haluavat oppia, mutta ehdottomasti myös niitä, jotka haluavat jakaa tietojaan muille.

Sosiaalialan työtä tehdään järjellä, mutta myös sydämellä. Moni sosiaalialalla työskentelevä varmasti tunnistaa itsestään sen, että haluaisi poistaa maailmasta kaiken pahan, jos sen vain voisi tehdä. Haluaisi pelastaa jokaisen kaltoin kohdellun lapsen ja säästää nämä kurjalta lapsuudelta. Harmillista, mutta välillä huomaa itsekin toteavansa, että kaikkia ei voi auttaa. Tottahan se on. Yksi ihminen ei voi poistaa kaikkia epäkohtia, joita ympärillämme vallitsee. Omalta osaltani kuitenkin toivon, että sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon avulla saisin eväitä, joiden avulla voisin omalta osaltani olla vaikuttamassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin tulevaisuudessa. Toivoisin edellä mainittujen asioiden lisäksi muistavani sisällyttää toimintaani myös hippusen ”tervettä maalaisjärkeä”, sillä sillä pärjää jo yllättävän pitkälle.

Henna Repo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Hiilamo, Heikki (2014). Tarvitaanko huostaanottoja? Lapsen maailma 8/2014, 63.

Jaakkola, Helena (2014). Lastensuojelun kriisiviestejä. TALENTIA 5.2014, 28-29.

Skyttä, Jaana (2014). Lapsen ääni kuuluviin. Lapsen maailma 4/2014, 38-39.

Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on kyse yksilön elämän aikana kertyneiden taitojen, osaamisen ja tietojen huomaamisesta, näkyväksi tekemisestä ja arvostamisesta. Opinnollistamisen ideana on tuoda formaalin koulutuksen ulkopuolella hankittua osaamista paremmin esille ja hyödynnettäväksi osana omaa työllistymis- ja kouluttautumispolkua.

Starttivalmennuksen, kuten työpajatoiminnankin opinnollistamisen keskeinen idea on tuoda näkyväksi sellaista ammatillisessa peruskoulutuksessa hyödynnettävää osaamista, jota työpajoilla on mahdollista kerryttää.

Työpajoilla kerrytetty, tunnistettu ja dokumentoitu osaaminen on mahdollista tunnustaa ja hyväksilukea osaksi nuoren opintoja hänen siirtyessään opiskelemaan ammatilliseen peruskoulutukseen.

Opinnollistamisen kohderyhmä: nuoret työelämän ja koulutuksen ulkopuolella

Nuorten, alle 30-vuotiaiden, työvoiman ja koulutuksen ulkopuolella olevien joukko on kasvanut viime vuosien aikana. Termillä muut työvoiman ulkopuolella olevat tarkoitetaan sitä joukkoa, josta on luettu pois työlliset, työttömät työnhakijat, opiskelijat, varusmiehet ja eläkkeellä olevat. Tästä joukosta suurin osa on vailla toisen asteen koulutusta. Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta koulutukseen kannustaminen on erittäin tärkeää. Tutkimusten mukaan koulutustason kasvu vähentää riskiä joutua tai jäädä pitkäksi aikaa tai pysyvästi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle.

Lukuvuoden 2011-2012 aikana ammatillisen koulutuksen keskeytti eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa 8,7% opiskelijoista. Osa tästä joukosta tarvitsee aikalisän ja palaa myöhemmin aloittamiensa opintojensa pariin, osa vaihtaa opiskeltavaa alaa, mutta osa ei palaa pitkänkään ajan kuluttua takaisin koulun penkille. Suurin osa ammatillisen koulutuksen keskeyttäjistä tekee sen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Pitkittynyt siirtymävaihe jatkokoulutukseen ja useat välivuodet ennustavat vaikeuksia kiinnittyä koulutukseen. Kaikkein vaikein tilanne on nuorilla, jotka ovat keskeyttäneet koulutuksen jo heti alkuvaiheessa, ovat jääneet vaille haluamaansa opiskelupaikkaa tai eivät ole hakeutuneet lainkaan koulutukseen. Nuorten koulutuksen puutteella on kauaskantoiset vaikutukset yksilön elämään ja ne heijastuvat myöhemmin myös muun muassa heikkona tulotasona ja asemana työmarkkinoilla.

Myös EU:n tasolla on huomattu tarve kehittää koulutuksen laatua, joustavampia ja yksilöllisesti räätälöityjä koulutuksen muotoja sekä epävirallisen ja arkioppimisen tunnistamisen ja hyödyntämisen järjestelmiä. Euroopan neuvoston suositusten mukaan koulutuksen keskeyttämistä pyritään vähentämään tarjoamalla toisen mahdollisuuden polkuja koulutukseen paluun helpottamiseksi ja luomalla heikosti sitoutuneiden opiskelijoiden tarpeita vastaavia oppimisympäristöjä.

Nonformaali oppiminen ja vaihtoehtoiset oppimisympäristöt formaalin koulutuksen tukena

Nuorisotyöttömyys ja koulutuksen keskeyttäminen tai sinne hakeutumatta jättäminen nähdään nuorten yhteiskunnallisen ulkopuolisuuden merkittäväksi aiheuttajaksi. Opintoihin kiinnittymisessä erityistä tukea tarvitsevat nuoret tarvitsevat tukea paitsi koulutukseen ja työelämään pääsemisessä ja siellä pärjäämisessä myös sosiaalisissa taidoissa ja arjen valmiuksissa. Suurin osa nuorista selviää jatko-opinnoistaan vaikeuksitta, mutta lähes yhdelle kolmasosalle nuorista tie toisen asteen opinnoissa on takkuinen. Näille nuorille perinteinen formaali koulutus soveltuu huonosti. Nonformaalia oppimista ei kuitenkaan nähdä eikä arvosteta luontevana osana perinteistä koulutusjärjestelmää. Epävirallisin keinoin opittuja, ammatillisen perusopetuksen kriteereitä vastaavia taitoja, ei juurikaan ole tunnistettu ja tunnustettu vertailukelpoisina virallisten oppilaitosten toteuttaman opetuksen kanssa.

Nuorilla, etenkin erityistä tukea opinnoissaan tarvitsevilla nuorilla, tulisi kuitenkin olla mahdollisuus hankkia ammatilliset taitonsa itselleen ominaisten oppimistapojen kautta. Nuoren tietojen ja taitojen pitäisi olla yhtä arvokkaita riippumatta siitä, mistä ne on hankittu.

Vaihtoehtoisissa koulutuksissa toteutuvat monet kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskeluihin sitoutumista lisäävät tekijät. Yhteisöllisyys, kannustava ilmapiiri, yksilöllisten tarpeiden huomiointi, rakenteiden joustot, osallistavat työmuodot, kokonaisvaltainen ohjauskulttuuri ja tavoitteellinen yhteistyö eri toimijoiden välillä tekevät vaihtoehtoisista oppimisympäristöistä varteenotettavan tukimuodon tai vaihtoehdon formaalille koulutukselle. On selkeä tarve nostaa nonformaalin oppimisen arvostusta ja korostaa epävirallisen oppimisen hyviä vaikutuksia ja mahdollisuuksia yhtenä vastauksena yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin.

Työpajatoiminnan sitominen entistä vahvemmaksi osaksi ammatillista perusopetusta ja työpajojen vaihtoehtoisen oppimisympäristön hyödyntäminen osaamisen kerryttämisessä on yksi keino vastata vaihtoehtoisten ja yksilöllisten kouluttautumispolkujen tarpeeseen. Työpajat kantavat edelleen vahvasti suunnitelmallisen kouluoppimisen ja työelämän vastakkaista leimaa, jossa työpajat nähdään koulutuksessa ja työelämässä epäonnistuneiden nuorten turvasatamana, pienenä, aktivoivana puuhasteluna, josta puuttuu selkeä tavoitteellisuus.

Opinnollistaminen tukee tavoitetta kehittää työpajatoimintaa tavoitteellisemmiksi, suunnitelmallisesti toimivammiksi oppimisympäristöiksi, joiden on mahdollista toimia ammatillisen koulutuksen tukirakenteina.

Työpajatoiminnassa opinnollistaminen on tuttua

Perinteisen työpajatoiminnan opinnollistamisesta on tehty aiempia hankkeita, ensimmäiset vuosikymmen sitten. Hankkeissa on keskitytty opinnollistamisen toimintamallin kehittämiseen, tekemällä ja muilla vaihtoehtoisilla tavoilla hankitun osaamisen aseman vahvistamiseen perinteisessä koulutusjärjestelmässä, työpaja-oppilaitos-yhteistyön tukemiseen, osaamisen tunnistamisen ja dokumentoinnin työkalujen kehittämiseen sekä hyvien käytäntöjen juurruttamiseen ja levittämiseen.

Starttivalmennuksessa tuotetun osaamisen opinnollistamista ei kuitenkaan ole tehty aikaisemmin. Perinteisten työpajojen opinnollistamisessa on keskitytty lähinnä ammattiopintojen, vapaasti valittavien sekä työssäoppimisjaksojen opinnollistamiseen. Starttivalmennus eroaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen roolin vähäisyydellä tai sen puuttumisella kokonaan. Tästä syystä starttivalmennuksen opinnollistamisessa ei voida sellaisenaan soveltaa työpajoilla kehitetyn opinnollistamisen mallia, vaan sille täytyy luoda oma mallinsa.

Opinnollistaminen tukee nuorta ja kehittää starttivalmennusta suhteessa ammatilliseen peruskoulutukseen

Opinnollistamisen ensisijaisena hyödynsaajana on nuori itse. Opinnollistamisen kautta kerrytetyn osaamisen avulla nuoren on mahdollista hakea osaamisestaan hyväksilukua ammatillisessa oppilaitoksessa. Tunnistettu ja tunnustettu osaaminen lyhentää ajallisesti nuoren opiskeluaikaa sekä keventää ja joustavoittaa opiskeluja hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Mahdollisimman lyhyt opiskeluaika ei ole erityistä tukea tarvitsevien nuorten kohdalla itsetarkoitus.

Erityistä tukea tarvitsevat nuoret, joiden voimavaroissa on usein puutteita kokevat kuitenkin usein normaalin opiskelutahdin liian kuormittavaksi omalle jaksamiselleen. Näin ollen he hyötyvät suuresti opiskelutahdin kevenemisestä hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Liian tiivis opiskelutahti ja siinä pysymisen vaikeudet johtavat monen nuoren kohdalla opintojen pitkittymiseen tai jopa keskeytymiseen.

Starttivalmennuksen opinnollistamisen yhtenä tavoitteena on kasvattaa nuorten motivaatiota hakeutua peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Mahdollisuus kerryttää starttivalmennuksessa ammatillisen koulutuksen osaksi hyväksiluettavaa osaamista ja sillä saavutettavat hyödyt toimivat nuorelle porkkanana ja madaltavat kynnystä hakeutua koulutukseen.Opinnollistaminen toimii myös voimavaraistavana ja minäpystyvyyttä tukevana tapana lisätä yksilön sosiaalista vahvistumista. Nuoren usko omiin kykyihinsä pärjätä jatkokoulutuksessa lisää hänen motivaatiotaan hakeutua koulutuksen piiriin.

Starttivalmennuksen opinnollistamisen tavoitteena on myös tuoda valmennusprosessia lähemmäs ammatillista peruskoulutusta kehittämällä starttivalmennuksen sisältöjä vastaamaan paremmin ammatillisten perustutkintojen vaatimuksia. Pyrkimyksenä on, että starttivalmennuksen tarjoaman arjen- ja elämänhallinnan ja toimintakyvyn ylläpitämisen ohella huomio alkaa kiinnittyä entistä enemmän ammatillisessa koulutuksessa vaadittavan osaamisen kehittymiseen valmennuksessa.

Starttivalmennuksen opinnollistamisen mallia pilotoidaan Vamos Starttityöpajalla

Työpajatoiminnassa aiemmin kehitetyn opinnollistamisen toimintamallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi aloitettiin pilotoimalla opinnollistamisen prosessia Vamos Starttityöpajalla. Vamos Starttityöpaja on osa Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten palveluiden Vamos-palvelukokonaisuutta. Opinnollistamisen mallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi toteutetaan hyödyntämällä opinnollistamisportaikkoa, jossa on kuvattu opinnollistamisprosessin eri vaiheet. Opinnollistamisportaikon vaiheet ovat oppimisympäristöanalyysi, vertauttaminen opetussuunnitelmaan, osaamisen dokumentointi ja osaamisen tunnustaminen. Opinnollistamisportaikon mukainen toteutus aloitettiin Vamos Starttityöpajalla syksyllä 2013. Perinteiset työpajaympäristöt tarjoavat mahdollisuuden opinnollistaa pääasiassa ammattiopintoja ja vapaasti valittavia opintoja. Vamos Starttityöpaja poikkeaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen puuttumisella. Tästä syystä Vamos Starttityöpajalla keskitytään mahdollistamaan sekä vapaasti valittavien että myös ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien tunnistamista ja tunnustamista osaksi opintoja.

Starttivalmennuksen opinnollistamisen pilotoinnin jälkeen on mallia mahdollista levittää yleisesti myös muiden toimijoiden käyttöön. Opinnollistamisprosessin tarkoitus on luoda starttivalmennukseen malli, jonka avulla starttivalmennuksen toteuttajat voivat yksilöllisesti kartoittaa, mitä osaamista heidän toiminnassaan on mahdollista hankkia, suunnitella ja toteuttaa nuoren kouluttautumispolkua tukeva osaamisen kerryttämisen jakso ja dokumentoida nuoren hankkima osaaminen yhteisellä kielellä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Työpajatoiminnan ja starttivalmennuksen opinnollistamisen avulla on mahdollista lähteä kehittämään toiminnan sisältöjä lähemmäs ammatillisen perusopetuksen vaatimustasoa. Opinnollistamisen tavoitteena on luoda työpajatoiminnasta ja starttivalmennuksesta ammatillisen koulutuksen tukirakenne, joka kykenee aidosti vastaamaan joustavien ja yksilöllisesti räätälöityjen koulutuspolkujen tarpeeseen.

Eeva Piha, sosionomi (ylempi AMK)

Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon toukokuussa 2014 valmistuneeseen master-opinnäytetyöhön Vamos startti-työpajalla.

Aiheesta muualla:

Silta-julkaisu opinnollistamisesta osana oppilaitos-työpaja-yhteistyötä. 

Ammattiosaamista välityömarkkinoilta (meneillään oleva opinnollistamishanke).

Ammattiosaamista välityömarkkinoilla, myös tästä.

Starttivalmennus Vamos Starttityöpajalla.