Varhaiskasvatuslain uudistusta odotetaan. Keskustelua ovat käyneet niin alan ammattilaiset, erilaiset järjestöt ja liitot kuin poliitikotkin. Varsinkin subjektiivisen päivähoidon rajaamista koskeva keskustelu on käynyt ajoittain kuumana, mutta yhteistä keskustelijoille on ollut se, että he kaikki ajavat mielestään lapsen etua ja parasta.

Useimmissa kannanotoissa ja keskusteluissa painotetaan tutkimustuloksiin vedoten laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitystä lasten hyvinvoinnissa. Useiden tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus tukeekin lapsen kasvua ja kehitystä ja kaventaa lasten hyvinvointi- ja terveyseroja. Esimerkiksi Britanniassa vuosina 1999–2004 tehty kolmentuhannen lapsen tutkimus osoitti, että laadukkaan varhaiskasvatuksen hyvät vaikutukset ulottuvat pitkälle kouluvuosiin. Kaikkein eniten varhaiskasvatuksesta hyötyvät vähäosaiset lapset, jotka ovat myöhemmin vaarassa syrjäytyä koulutuksesta. (Kalliala & Onnismaa 2014.)

Vaikka useat tutkimustulokset puoltaisivatkin laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitystä, on kuitenkin erittäin vaikea sanoa miten päivähoito vaikuttaa lasten kehitykseen, sillä hyvää tutkimusasetelmaa ei ole mahdollista muodostaa. Tutkimusasetelman muodostaminen edellyttäisi täysin samanlaisista perheoloista tulevien lasten satunnaisen jakamisen eri ryhmiin, joissa osa lapsista on kotihoidossa ja osa jaettaisiin laadultaan eritasoisiin päiväkoteihin.

On vaikeaa vastata myös siihen, tukeeko laadukas päivähoito myös sellaisten lasten kehitystä, joilla on hyvä olla kotona. Esimerkiksi ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan varhain aloitettu päivähoito tukee lasten kehitystä paremmin kuin kotihoito (Andersson 1992, 1996), on herättänyt paljon keskustelua ehkä juuri siksi, että vastaavanlaisia tutkimustuloksia on vaikea löytää muualta. Eräässä asiassa tutkimustulokset ovat kuitenkin yksiselitteiset: päivähoitoon voi liittyä sellaisia tekijöitä, jotka lisäävät suuresti lapsen kehityksen vaurioitumisen riskiä. (Kalland 2011, 149, 152-153.)

Varhaiskasvatus tukee myös perhettä

Varhaiskasvatuksen johtajat ovat omassa kannanotossaan varhaiskasvatuslain uudistukseen olleet huolissaan siitä, että keskusteluissa on unohdettu huoltajien osuus ja merkitys pienen lapsen elämässä. Suomessa on tyypillistä, että pienten lasten vanhemmat ovat kokopäivätöissä, jolloin hoitopäivät voivat venyä jopa kymmentuntisiksi. (Kalland 2011, 147). Lapsen näkökulmasta varhaiskasvatukseen osallistuminen esimerkiksi kolme- neljä tuntia päivässä voisi olla varhaiskasvatuksen johtajien mielestä mielekkäämpää. Millä voidaan perustella, että ilman perusteltua syytä olisi lapsen edun mukaista viettää mahdollisimman pitkä aika ohjatussa toiminnassa erossa omista huoltajista.

Nykyisessä lainsäädännössä ei ole myöskään asetettu reunaehtoja päivähoidon saamiselle, joten pieni lapsi voi olla päivähoidossa yli kymmenenkin tuntia päivässä, vaikka sille ei olisi erityistä tai perusteltua tarvetta. Mm. The Effective Provision of Pre-School Education (EPPE) tutkimuksessa on todettu, että ryhmämuotoiseen varhaiskasvatukseen osallistumisella on myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen, mutta samalla myös se, etteivät kokopäiväiset hoitoajat tuota lisähyötyä lapselle verrattuna osapäiväiseen toimintaan. (Anttila ym. 2014)

Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto pitää omassa kannanotossaan varhaiskasvatuslain uudistukseen tärkeänä, että vanhemmilla on aito mahdollisuus valita lapsen yksilöllisin tarpeisiin ja perheen tilanteeseen parhaiten sopiva varhaiskasvatuksen sekä päivähoidon muoto. He esittävätkin, että lakiin kirjattaisiin kunnan velvollisuus huolehtia siitä, että sen alueella on tarjolla varhaiskasvatuksen ja päivähoidon lisäksi myös avointa varhaiskasvatusta. (Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 27.5.2014 opetus – ja kulttuuriministeriölle). 

Näkisin että olisi erittäin tärkeää tarjota vanhemmille myös muunlaisia vaihtoehtoja kuten kerhotoimintaa ja tuoda näiden palvelujen etuja ja hyötyjä enemmän julkiseen keskusteluun. Laadukkaita kerhoja tai avoimia päiväkoteja ei ole vielä ainakaan kaikilla alueilla riittävästi, eikä palvelua näin ollen tarjota aktiivisesti esimerkiksi kotona oleville vanhemmille.

Tukemalla vanhempia ja vanhemmuutta heidän kasvatustehtävässään, voidaan myös lisätä lasten ja koko perheen hyvinvointia. Esimerkiksi KASTE- hankkeen juurruttama perhekeskustoiminta on mielestäni loistava esimerkki palveluista joita on lähdetty kehittämään asiakkaan tarpeesta käsin siten, että asiakkaiden omat voimavarat ja asiantuntijuus huomioidaan. Perhekeskustoiminnan kehittämisessä on pyritty korostamaan sen merkitystä sekä lasten, että koko perheen terveyttä ja hyvinvointia edistävänä ja varhaista tukea tarjoavana rakenteena. Niiden tarkoituksena on toimia matalan kynnyksen paikkoina ja tuoda apu ja tuki ihmisen arkiympäristöihin. Perhekeskusten tavoitteina on muun muassa vahvistaa vanhempia kasvatustehtävässä, vahvistaa lasten ja vanhempien osallisuutta, ja tukea perheen arkea. (Halme, Kekkonen & Perälä 2012, 53)

Työelämänkäytäntöjen  tulee myös kehittyä

Jotta vanhempien valinnan vapaus toteutuisi, tulisi myös työelämän joustaa. Työn ja perheen yhteen sovittaminen on usein vaativaa, ja sen maksajina ovat uupuneiden vanhempien väsyneet lapset. Suomessa ei hyödynnetä vielä samalla tavoin osa-aikatyön mahdollisuutta kuin muualla maailmassa. Esimerkiksi Hollantilaiset arvostavat lasten kotihoitoa, eikä siellä edes ole vuorohoitopäiväkoteja. Hollannissa osa-aikatyö on yleistä ja molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus tehdä lyhyempää päivää. Yksi Perheet 24/7- tutkimuksen johtajista ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Anna Röngällä onkin viesti suomalaisille työyhteisöille.

Röngän mukaan hyvä esimies pystyy ottamaan huomioon työntekijöiden erilaiset elämänvaiheet ja järjestämään pienten lasten vanhempien työvuorot niin, ettei tulisi pitkiä vuoroja. Lastenhoito on myös helpompi järjestää, jos tietää työvuoronsa ajoissa. Vanhempien epätyypillisillä työajoilla voi nimittäin olla kielteinen vaikutus lasten hyvinvointiin. (Siljamäki 2014)

Kaikkea päätöksentekoa tulisi mielestäni ohjata aina lapsen ja hänen perheensä etu ja hyvinvointi. Toivon, että uudessa varhaiskasvatuslaissa huomioitaisiin päivähoidossa tapahtuvan varhaiskasvatuksen lisäksi myös avoimen varhaiskasvatuksen palvelut ja perhekeskustyyppinen toiminta ja keskityttäisiin myös näiden palvelujen kehittämiseen.

Vanhemmilla tulisi olla oikeus valita juuri ne palvelut, jotka edistävät heidän lastensa ja perheidensä hyvinvointia ja terveyttä. Tämä edellyttää myös yhä tasa-arvoisempaa palkkaus – ja työelämäpolitiikkaa ja tosiasioiden myöntämistä: inhimillisen kehityksen ja yhteiskunnan tulevaisuuden arvokkain tekijä ovat lapsuus ja lapset. Yhteiskunnallisten tavoitteiden kärjessä tulee olla kaikkien lasten kasvumahdollisuuden turvaaminen, oli yhteiskunnan talouden tila mikä hyvänsä. (Kalland 2011, 171.)

Leyla Uzun 

LÄHTEET:

Anttila, M.-R., Askola-Vehviläinen, S., Gammelgård, L., Harju, M., Koskinen, E., Kemppainen, S., Kemppainen, T. Kuusisto, H., Kytölaakso, K., Koski-Santti, K. Lahtinen, J. Liuski, P. Näsänen, A.-M.,  Rantanen, M.-l., Rauvala, K., Rissanen, U., Sairanen, A.-L., Tossavainen, T., Vartiainen, P., Virkki, P. Välimäki, R., & Wikström, M. 2014.  Varhaiskasvatusjohtajien verkosto. Varhaiskasvatusjohtajien kannanotto varhaiskasvatuslain uudistamiseen.

Halme, N., Kekkonen, M. & Perälä, M.-L 2012. Perhekeskukset Suomessa. Palvelut, yhteistoiminta ja  johtaminen. Raportti 62/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kalland, M. 2011. Päivähoito kiintymyssuhdeteorian valossa. Teoksessa M. Kalland & J. Sinkkonen (toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen. Helsinki: WSOYpro Oy, 147-172.

Kalliala, M. & Onnismaa, E.-L. 2014. Varhaiskasvatuksen laatu on turvattava. Helsingin Sanomat. Nettilinkki.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 27.5.2014 opetus – ja kulttuuriministeriölle. Varhaiskasvatus on lapsen oikeus – MLL:n lausunto varhaiskasvatuksesta. Nettilinkki.

Siljamäki, T. 2014. Vuorotellen kotona. Lapsen maailma 5/2014. Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu. Nettilinkki. 

Tulipalojen sammuttamista, sitä on viime vuosien lastensuojelutyö ollut. Monissa kunnissa työskennellään liian pienellä resurssilla valtavien asiakasmäärien kanssa, jolloin on usein mahdollista puuttua vain vaikeimpiin tilanteisiin. Pidemmällä tähtäimellä tällainen työskentelytapa on kuitenkin kuin ”hölmöläisten peitonjatkoa”, jossa pituutta peittoon otettiin saman peiton toisesta päästä. Resursseja siirtelemällä ei tulos ole kovin kestävä.

Saamme nauttia yhä 90-luvun lama-ajan säästöjen hedelmää. Perheiden erityispalveluiden päällikkö Hanne Kalmari toteaakin Tessossa (10.3.2014), että  ”Peruspalveluiden kattavuus on heikentynyt ja palveluiden painopiste on siirtynyt korjaavaan päätyyn”. Lama-aikana säästöjä haettiin juuri koulusta, kotipalvelusta, neuvolatoiminnasta ja monesta muusta kohdasta, johon hyvinvointisuomi oli 80-luvulla panostanut. Tulokseksi on saatu kasvava joukko tavalla tai toisella syrjäytyneitä ihmisiä, joiden ongelmiin olisi nyt puututtava mittavin toimenpitein.

Me kaikki tiedämme, että pieniä ongelmia on helpompi hoitaa, kuin suuria. Samalla tunnistamme jo itsessämme sen, että niihin pieniin ei tahdo aina motivaatio jostain syystä riittää vaan asioihin tulee tartuttua vasta kun seinä tulee vastaan. Jos yksinhuoltajaäiti on väsynyt jatkuvasti huutavan vauvansa kanssa, voi loputon univelka ja riittämättömyyden tunne johtaa jopa masennukseen ja sitä kautta moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Onneksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut lastensuojelun laatusuosituksen, jossa linjataan, että lapsen ja perheen on saatava apua silloin, kun sitä tarvitaan (Lääkärilehti, uutiset 14.5.2014). Oikea-aikainen ja muutenkin oikein kohdistettu apu onkin ennaltaehkäisyn kannalta tärkeintä. Samalla säästetään myös niin rahallisia kuin henkilöstöresursseja. Asiakkaan oman motivaation kannalta on myös tärkeää, että apua saa silloin kun sitä pyytää. Pettynyt ihminen ei ongelmien kärjistyessä ole enää kovin vastaanottavainen.

Oikea-aikainen tukipalvelu pitäisi olla itsestään selvää? 

Ennaltaehkäisyn lastensuojelussa tulisi olla lapsiperheiden arkea, normaalia, kaikille kuuluvaa (tai ainakin matalalla kynnyksellä haettavaa) toimintaa, joka ei leimaa ihmistä ”hyväksi tai huonoksi”. Tämä on ymmärretty myös lainsäätäjien taholla. Uuden sosiaalihuoltolain painopisteenä tuleekin olemaan ehkäisevä työ ja erityisesti lasten ja perheiden palveluiden vahvistaminen (STM, verkkouutinen 21.1.2014). Toivottavasti tämä tulee näkymään vahvistuvana oppilashuoltona kouluissa, matalan kynnyksen kotipalveluna/perhetyönä, neuvolatyön lisä resursointina ja mahdollisuutena saada keskusteluapua ilman pitkiä jonoja. Myös aivan uudenlaisia ja innovatiivisia työskentelytapoja kaivataan. Väitöskirjaansa tekevä Tarja Hiltunen on haastatellut useita huostaanoton kokeneita äitejä. Hänen mukaansa Suomeen tarvittaisiin järjestelmä, joka tukisi äidiksi kasvamista. (Lapsen Maailma 5/2013.) Kaikilla ei ole omasta lapsuudestaan ja lähiympäristöstään saatua kokemusta ja tietoa, mitä toimiva vanhemmuus on.

Lapsen hyvinvointi lähtee aina vanhemmista. Vanhemmuuden tukeminen onkin merkittävin asia ennaltaehkäistessä lastensuojelun tarvetta. Kuitenkin myös lapsen suora tukeminen on tärkeää. Jos kotona ei saakaan kaikkea sitä tukea mitä omaan elämäänsä tarvitsisi, voi kodin ulkopuolinen ihminen olla merkittävässä roolissa lapsen elämässä. Luottohenkilö saattaa löytyä harrastetoiminnan kautta, koulukuraattorista tai vaikkapa nuorisotalon työntekijästä. Siksi on tärkeää yhteiskunnan tukea kaikkea lapsille ja nuorille suunnattua työtä ja toimintaa.

Nyky-yhteiskunnassa luonnolliset verkostot ovat hajonneet tai niitä ei ole ollenkaan. Isovanhemmat asuvat kaukana, naapureita ei tunneta ja kaikilla tuntuu olevan kiire ”omien asioiden kanssa”. Moni perhe jää kovin yksin omien arjen haasteiden keskelle. Tähän tarpeeseen voisi vastata myös vertaistuella, koska aina ei ammattilainen ole se paras tai ainoa vaihtoehto. Vertaisryhmiä ja tukihenkilöitä koordinoimaan tarvitaan kuitenkin ammatti-ihmisiä. Tässä kohtaa mielestäni kolmannella sektorilla ja seurakunnilla on mahdollisuus osallistua perheiden tukemiseen. Paljon tällaista toimintaa varmasti jo löytyykin. Useita kynnyksiä on kuitenkin ylitettävänä, että yhteistyö eri toimijoiden kesken saadaan jouhevaksi ja turhat ennakkoluulot voidaan heittää romukoppaan.

Tukea yleisenä lapsiperhepalveluna 

Lastensuojeluasiakkuus voi olla este monelle lähteä hakemaan apua. Tulevaisuudessa onkin tarkoitus siirtää osa lastensuojelun avohuollon palveluista osaksi sosiaalihuollon yleispalveluja. ”Lastensuojelusta yleisiin perhepalveluihin siirtyviä palveluita olisivat muun muassa perhetyö, tukihenkilöiden ja –perheiden palvelut sekä vertaisryhmätoiminta.” kertoo hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila sosiaali- ja terveysministeriöstä. (Tesso, 9.6.2014.)

Päivän sana sosiaalityössä on osallisuus. Jotta ennaltaehkäisy tuottaisi tulosta myös pidemmällä tähtäimellä, on tärkeää, että asiakas saadaan itse auttamaan itseään. Sananlasku ”kannettu vesi ei kaivossa pysy” sopii tähän kohtaan hyvin: Ihmiselle tulisi antaa keinoja ratkaista ongelmia ja haasteita tulevaisuudessakin ilman, että joku tulee aina tekemään puolesta. Tällä tavalla työstä tulee vaikuttavampaa ja asiakasta voimaannuttavaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä tiedottaa: ”On arvioitu, että yhden lapsen sijoitus laitoshoitoon maksaa yhteiskunnalle noin 90 000 euroa vuodessa. Samalla rahalla voi saada noin 550 tapaamista lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai intensiivistä perhetyötä jopa seitsemäksi vuodeksi.” (THL.) Huostaanottojen väheneminen toisi siis yhteiskunnalle huimat rahalliset säästöt puhumattakaan inhimillisistä säästöistä. Huostaanotto on aina traumaattinen kokemus koko perheelle, tehtiin se kuinka hyvässä yhteistyössä tahansa. Kuitenkaan raha ei saisi olla pois sijaishuollosta, sillä sitäkin tullaan aina tarvitsemaan.

Heta Niinimäki, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Lisätietoa

Lapsen maailma-lehden artikkeli

Potilaan lääkärilehden artikkeli

STM.n tiedote

Tesson lapsiperheille tukea artikkeli 

Tesson artikkeli varhaista puuttumista artikkeli 

THL: lapsiperheiden palvelut sote-ratkaisussa 

Ei liene epäselvää, että lastensuojelun tila on yksi kuumimpia alan puheenaiheita. Erilaisista medioista pursuaa tietoa ja uutisia milloin mistäkin epäkohdasta lastensuojelussa. Hätkähdyttävät uutiset lasten kaltoinkohtelusta lisäävät entisestään huolta lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnista. Vihdoin myös lastensuojelun ammattilaiset ovat rohkaistu-neet kertomaan vaikeasta tilanteestaan.

Lastensuojelun työntekijät usealta paikkakunnalta viestivät, etteivät pysty tekemään laadukasta ja lainmukaista työtä nykyresursseilla. Asiakasmäärät ovat suosituksiin ja työaikaan nähden ylimitoitettuja. Työntekijät väsyvät ja työ kärsii. Liiallinen työn prosessointikin heikentää työn laatua. Valvira on tullut selvityksissään samoihin tuloksiin. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeusturva vaarantuu. (Jaakkola 2014, 29.)

Noin puolet Suomen kunnista tekee lastensuojelutyötä vajaalla miehityksellä. Kolmannes lastensuojelutyötä teke-vistä on epäpäteviä. Nyt asiaan on herätty ja Valvira on aluehallintovirastojen kanssa ryhtymässä kehittämis-toimiin. (Esa 2014.) Herää kysymys, miksi ongelmaan ei ole aikaisemmin havahduttu ja miten tilanne on päässyt näin pitkälle. Tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja ponnistuksia. Toivottavaa olisi, etteivät kehittämistavoitteet jää puheeksi, ja ettei juututa kehittämään hallintorakenteita, vaan löydetään nopeita ratkaisuja asiakastyön pikaiseksi parantamiseksi. Kärsijänä on kuitenkin viime kädessä lapsi.

Lapsen kuuluu olla lastensuojelussa keskiössä!

Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa antanut lastensuojelun laatusuositukset. Laatusuositusten ensimmäisenä sisältöalueena on osallisuus lastensuojeluasiassa ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluita kehitettäessä. (STM 2014.) Kokemusasiantuntijuus on tunnustettu ja sitä hyö-dynnetty jo monissa aikuisten erityispalveluissa. Kuullaanko lapsia ja nuoria riittävästi? Kerrotaanko lapsille ja nuorille riittävästi heihin kohdistetuista palveluista ja tukitoimista sekä niiden mahdollisuuksista? Aikuisten ja viranomaisten kielellä esitetty asia ei tavoita lapsen tai nuoren käsitemaailmaa.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lasten kuulemista erityisen tärkeänä. Hän arvostelee kovin sanoin lastensuojelua, sen johtamista ja viranomaisyhteistyötä. Hänen mukaansa lastensuojelusta puuttuu osaamista, aikaa ja ammattitaitoa. Jos lasta ei ehditä kuulla, ei voida tietää, minkälaisessa todellisuudessa tämä elää. (Kurttila 2014.) Lapsen kaltoinkohtelu voi olla pitkäkestoista ja systemaattista.

Oman kokemuksensa tästä jakaa näyttelijä Eero Enqvist. Hän ihmettelee vielä aikuisena, miksei hänen kohteluunsa kasvatusperheessä puututtu, vaikka raportit tarkastuskäynneiltä kertoivat huolestuttavia uutisia. Lapset joutuvat keksimään eri-laisia selviämiskeinoja eläessään huonoissa oloissa. Onneksi näitä voi joskus kääntää vahvuuksiksi. Kaikille ei kuitenkaan näin onnekkaasti käy. Huono-osaisuudesta johtuva häpeän ja huonommuuden tunne voi olla elin-ikäinen. Moniammatillinen auttamistyö ei toteudu, jos jokainen palvelujärjestelmän osa hoitaa vain omaa osaansa kuulematta ja konsultoimatta toisia. Tärkeää olisi myös varata aikaa kunnon selvitystyölle huostaanotoissa – se ei aina ole paras ratkaisu. Uusien vaihtoehtojen ja menetelmien löytäminen olisi toivottavaa. (Tuomaala 2014; Pitkänen 2014; Hiilamo 2014.)

Lapsuuden turvattomuudella ja kaltoinkohtelulla on pitkät jäljet

Jos koko lapsuutta varjostavat turvattomuus, vanhempien päihdeongelma, taloudelliset huolet tai hyväksikäyttö, ei lapsen terveelle kasvulle ole ti-laa. Lapsi saattaa syyllistää itsensä ja oireilla erikoisilla tavoilla, jotka saattava jatkua aikuisuuteen asti. Toipuminen vaatii monen vuoden prosessia ja oikeanlaista terapiaa. (Leppä 2014.) Siksi lapsen hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota varhaisessa vaiheessa ja jatkuvasti. Herännyt huoli on otettava puheeksi ja pyrittävä auttamaan lasta ja nuorta kohtaamalla tämä arvostavasti ja hienotunteisesti. Luottamuksen rakentaminen alkaa aidosta läsnäolosta, kuuntelusta ja lapsen mielipiteen arvostamisesta.

Näillä linjoilla on myös Päivi Nurmi, joka on kirjoittanut kirjan lapsen ja nuoren vihasta. Hän arvelee, että aikuiset liian herkästi tarttuvat vain lapsen ja nuoren pahaan oloon eivätkä osaa rohkaista näitä puhumaan vaikeuksistaan. Kohtaaminen vaatii aikaa ja hitaasti etenemistä lapsen ja nuoren ehdoilla. (Arvonen 2014.) Tämä ei ole uusi uutinen. Vastuu on ensisijaisesti lasten ja nuorten vanhemmilla, mutta perheiden problematiikkakin on murroksessa. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lisäksi lapsia ja nuoria rasittavaa nykyisin vanhempien työ- ja urahakuisuus.

Fyysisesti läsnä olevat vanhemmat eivät ole aina henkisesti läsnä. Työpäivä jatkuu kotona tärkeiden paperien tai läppärin seurassa. Tärkeisiin viesteihin ja puheluihin on vastattava. On valmistauduttava tärkeään kokoukseen. Mutta unohtuu se kaikkein tärkein eli lapsi! On joskus huolestuttavaa nähdä lapsiperheitä liikkeellä – lapsi istuu hiljaa rattaissa, kun äiti ja isä selailevat erilaisia saitteja älypuhelimistaan. Muinainen kännyköiden mainosslogan ”jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän” ei enää toteudu.

Vanhempien vastuusta ja tukea heidän hyvinvoinnilleen

Lastensuojelun arvostelun lisäksi pitäisikin kiinnittää huomiota myös vanhempien vastuuseen ja hyvinvointiin. Pitäisi pohtia, mistä lasten suojelun tarve johtuu. Miksi ja miltä lasta on tarpeen suojella? Mitä voisimme tehdä niille asioille, joilta lasta pitää suojella?

Seurausten lisäksi on panostettava syiden hoitamiseen. Perheen tuki voi olla suku tai muu yhteisö. Löytyisikö yhteisöstä resursseja lapsen tai nuoren auttamiseksi? Erilaisten yhteisöjen merkitystä korostetaan jatkuvasti, ja yhteisöllisyydestä hyötyvät kaikki. Yhteisöt luovat turvaa ja niiden toivotaan ottavan vastuuta jäsenistään. Perheen ja suvun lisäksi tärkeitä yhteisöjä ovat mm. naapurusto, järjestöt, seurakunta ja muut alueelliset toimijat. (Seppänen 2014.) Tarve kiinnittyä johonkin yhteisöön on ihmiselle tärkeä. Lapselle ja nuorelle on tarjottava luonnollisia ja turvallisia yhteisöjä, jotta nämä eivät jää vaille sosiaalisia siteitä. Vähenisikö silloin myös suojelun tarve?

Hyviä uutisiakin

Onneksi lastensuojelusta kuuluu hyviäkin uutisia. Työn näkyväksi tekeminen on yksi niistä. Hyvä työ ei riitä, jos ei siitä kukaan tiedä. Lastensuojelun huonot uutiset muokkaavat yleistä käsitystä huonosta ja toimimattomasta palvelukulttuurista. Myös hyvää on tuotava esiin. Markkinataloudesta tuttu tuotteiden brändäys voisi antaa vinkkejä myös sosiaalialalle. Markkinatalouden malleja voisi muutenkin hyödyntää hyvinvointivaltion palvelujen suunnittelussa ja rahoittamisessa. Suomessa tässä on vielä paljon opeteltavaa, mutta myös paljon mahdollisuuksia. (Luoto 2014; Vartiainen 2014.)

Lastensuojelun työntekijät tekevät niukoilla resursseilla parhaansa. Nostamalla lastensuojelun onnistumisia, haasteita ja toiveita yleiseen keskusteluun voidaan vaikut-taa positiivisesti yleiseen mielikuvaan lastensuojelusta. Tarvitaan avointa ja rakentavaa keskustelua siitä, mitkä oikeasti ovat lastensuojelun suurimmat ongelmat, miten resurssit olisi syytä jakaa ja erityisesti, miten lasten ja nuorten ääni saadaan kuuluviin.

Tiina Snellman, sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opiskelija

Lisätietoa

Arvonen, Päivi 2014. Lapsen ja nuoren viha on iso haaste aikuiselle. Käsi kädessä 3/2014, 24 – 25.

Esa, Miia 2014. Uutisia Valviran selvityksestä. Yle, kotimaa 12.5.2014.

Hiilamo, Heikki 2014. Lapsen maailma 2014, 63.

Jaakkola, Helena 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia 5/2014, 28 – 29.

Kurttila, Tuomas 2014. Haastattelu Ylen tv-uutisissa 4.7.2014

Leppä, Heli 2014. Lapsuuden hyväksikäytöllä on pitkät jäljet. Käsi kädessä 1/2014, 35 – 36.

Luoto, Taina 2014. Hyvästäkin työstä pitää kertoa. Enska 2/2014, 14 – 16.

Pitkänen, Kati 2014. Mitä köyhyydelle voi? Noste 2/2014, 22-27.

Seppänen, Marjaana 2014. Hyvä paha yhteisöllisyys. Diakonian tutkimus 1/2014, 3 – 6.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4. Lastensuojelun laatusuositus.

Tuomaala, Ellen 2014. Itsensä kanssa ihminen on paljaimmillaan. Mielenterveys 1/2014, 4 – 7.

Vartiainen, Juhana 2014. Hyvinvointivaltio ja markkinatalous. Yhteiskuntapolitiikka 3/2014, 328 – 336.