Lastensuojelun osaamisen parantaminen

Lastensuojelu on puhuttanut ihmisiä paljon erilaisissa medioissa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. Lastensuojelun kuva on aina ollut pulmikas ja herättää ihmisissä erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia. Oman kokemukseni mukaan ihmisillä tuttavapiirissäni on sekä hyviä että huonoja mielikuvia lastensuojelun toiminnasta ja siitä, mitä työ sisältää. Lastensuojelu mielletään usein viimeiseksi keinoksi lasten pelastamiseksi huostaanoton avulla, tai lastensuojelun asiakkaita, lasten vanhempia, arvostellaan kovalla kädellä lastensuojeluasiakkuuden vuoksi.

Ensimmäinen lastensuojelulaki astui voimaan vuonna 1936 Suomessa ja lastensuojelun historia on pitkä. Uuden lastensuojelulain muutokset vuonna 2008 ovat yhdistäneet lastensuojelutyön linjauksia, mutta tuoneet uusia haasteita myös sosiaalityöntekijöiden toimenkuvaan.

Lapsen surman tutkina käynnisti monia selvityksiä

Lastensuojelua on kritisoitu paljon mediassa, ja painavasta syystä, sillä viime vuosien surulliset tapahtumat perhesurmista ja huostaanottojen lisääntymisestä, ovat käynnistäneet keskustelun maamme lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista.

Medioissa kirjoitettiin paljon helsinkiläistytön traagisesta kuolemasta, joka olisi ehkä voitu estää viranomaisten tietoja yhdistelemällä. Suomen Punaisen Ristin pääsihteerin Kristiina Kumpulaisen turvallisuusryhmän raportin mukaan ”sirpaleisen tiedon varassa tehdyt päätökset johtivat sarjaan toisiaan seuraavia tilannearvioita”.

Tutkintaryhmä päätyi viiteen suositukseen, joiden avulla voidaan tulevaisuudessa välttää vastaavat tapaukset. Tutkintaryhmä esitti seuraavat toimenpide-ehdotukset: 1. Lapsen tilanteesta täytyy muodostua yhteinen kokonaiskuva viranomaisille 2. Lapsiin kohdistuvien pahoinpitelyn tunnistamiseen tulisi laatia Käypä hoito-suositus 3. Lapsen asuinpaikasta päätettäessä pitäisi aina tarkistaa kodin olosuhteet. 4. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi kerätä tiedot lapsen kuolemaan johtaneista perheväkivallasta ja tehdä johtopäätökset vastaavien tapausten välttämiseksi 5. Työntekijöille tulisi antaa mahdollisuus raportoida pienistäkin poikkeuksista tai virheistä lastensuojelun toiminnassa.

Lastensuojelun toimivuutta selvittäneen Kananojan työryhmän tehtävänä oli selvittää pikaisesti viranomaisten toimintatapoihin ja viranomaisyhteistyön toimivuuteen liittyviä ongelmia lastensuojelussa, tietojen vaihdon ongelmia viranomaisten välillä, arvioida ennaltaehkäisevien toimien toimivuutta sekä lastensuojelulain toimivuutta että resursointia. (Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti 2013:75). Raportin lisäksi alatyöryhmä luovutti luonnoksen laatusuositukseksi lapsi- ja perhekohtaisen työn ohjaamista varten.

Parannuksia ei ole tapahtunut

Talentian ja Lastensuojelun keskusliiton 2013 tekemän ”Olisiko jo tekojen aika?” yleisselvityksen mukaan lastensuojelun palvelujärjestelmässä tuli esille huomattavia puutteita. Selvityksessä kävi ilmi muun muassa se, että ehkäisevän työn tilanne kunnissa on huolestuttava, kuten se oli myös vuoden 2008 kyselyssä. Vaikka osa vastaajista kertoi, että kunnissa on panostettu ehkäisevään työhön, ratkaisevaa parannusta ei ole neljässä vuodessa tapahtunut. Merkittävää parannusta ei ole tapahtunut myöskään avohuollon tukitoimien osalta, vaikka lastensuojelulain uudistuksen tarkoituksena oli nimenomaan turvata lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut ja vaikka lakia on vielä myöhemmin vahvistettu tämän tavoitteen saavuttamiseksi (Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto: Olisiko jo tekojen aika. 2013:37).

Vastaanottokodin lastensuojelutyö

Olen työskennellyt lastensuojelussa noin kaksi vuotta ja siitä viimeiset kaksi vuotta vastaanottokodissa. Vastaanottokodissa työskentely on intensiivistä, haastavaa ja palkitsevaa. Perheiden kanssa tehtävä työ on kriisityötä, jossa vanhempien mielipiteet ovat tärkeitä, sillä he ovat lastensa asiantuntijoita. Perheiden lastensuojeluasiakkuuden taustalla on erilaisia syitä ja elämäntilanteita. Jotta voi ymmärtää vanhempia ja lapsia, täytyy asioita tarkastella syvemmin. Vanhempien kanssa työskentely on joskus erittäin haasteellista, mutta avoimuudella ja avuntarjoamisella on ihmeitä tekevä voima. Perheen historiassa on usein vaikeita ja kipeitä asioita, ja tuomitseminen on viimeinen asia, jota vanhemmat tarvitsevat lapsen ollessa sijoitettuna. Huostaanotto ei ole aina lopullinen asia, ja lastensuojelulaki velvoittaa päivittämään asiakassuunnitelmat vuosittain, ja tarkastelemaan onko lapsen kotiinpaluu mahdollinen.

Toisaalta huostaanotto voi olla se viimeinen, paras vaihtoehto, niin surulliselta kuin se useammasta kuulostaakin. Lapsi saa uuden alun ja vakaan kasvuympäristön, jossa turvalliset aikuiset hoitavat häntä. Lapsen yhteydenpitoa omiin vanhempiin tulee kuitenkin tukea, jos se on lapsen edunmukaista.

Lastensuojelussa on paljon hyvää ja perheet, jotka pääsevät lastensuojelun avun piiriin, voivat saada tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa. Laadukkaalla työskentelyllä ehkäistään huostaanottoja ja autetaan perheitä.

Paljon kehitettävää

Kuten edellä mainituissa selvityksissä tuli esiin, lastensuojelussa löytyy paljon kehitettävää. Varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn avulla voidaan vähentää sijoituksia. Eri viranomaisten tiivis työskentely ja lastensuojelukoulutus voivat ennaltaehkäistä lasten kaltoin kohtelua. Vanhimmilla ja lapsilla tulee myös olla oikeus tulla kuulluksi ja käydä keskusteluita sosiaalityöntekijän kanssa, joka viime kädessä tekee perhettä koskevat päätökset.

Lastensuojelun avulla jokaiselle lapselle kuuluu oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.

Anne Laamanen, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Lisätietoa

Vähäsarja, Irina 2013: Kaltoinkohdeltu tyttö jäi väliinputoajaksi. Helsingin Sanomat. 12.6.2013: A 6

Sinko, P. & Muuronen, K. 2013: Olisiko jo tekojen aika? Lastensuojelun asiakastyössä toimivien näkemyksiä lastensuojelun nykytilasta. Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lastensuojelun Keskusliitto. Talentia. Verkkodokumentti.

Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19. Verkkodokumentti.