Sote-alan masters-tutkintojen opiskelijat järjestivät ajankohtaisseminaarin uudistuvasta sosiaali- ja terveysalasta marraskuussa 2019 jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna seminaarin teemana oli yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota tarkasteltiin lastensuojelun, vaikuttavuuden mittaamisen sekä terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista. Seminaarissa oli yli 200 osallistujaa.

Lastensuojelun vaikuttavuudesta on vain vähän tietoa

Yliopettaja Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta muistutti sote-alan ammattilaisten yhteiskunnallisesta tilivelvollisuudesta. Myös lastensuojelun tulee kyetä osoittamaan toimintansa tulokset ja vaikuttavuus. Asiakkailla  –  lapsilla, nuorilla ja heidän perheillään on oikeus odottaa, että he saavat juuri heidän tarpeidensa kannalta oikeanlaista apua ja tukea oikea-aikaisesti. Ammattilaisilla on velvollisuus kehittää työtään ja hyödyntää siinä asiakaskokemuksista ja työn vaikutuksista kertovaa tietoa. Kun käytetään yhteiskunnan voimavaroja, tulee lastensuojelusta vastaavien organisaatioiden käyttää resurssit niin, että palveluilla on vaikutusta. (Rousu 2007; ks.myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisesta Hyvän mitta -hanke.)

Lasten ja perheiden tukeen käytetään vuosittain yli miljardi euroa. Suurin osa resursseista kohdentuu sijaishuoltoon.

Vuonna 2018 lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli 54 883 lasta ja nuorta ja sijoitettuna oli 18 544 lasta ja nuorta (kasvu 2,6 % edellisestä vuodesta), heistä huostaanotettuna oli 10 861 lasta (kasvu 2,3%). Suomessa lapsia sijoitetaan enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Huolestuttavaa on, että kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä (4 390) kasvoi edelleen (2017 kasvu oli 15 %, vuonna 2018 kasvu oli 6,9%). Useimmiten tällöin on kyseessä nuori. (Lastensuojelu 2018.)

Nykyisin lastensuojelusta tuotettu asiakastieto ei anna eväitä arvioida juurikaan lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta eikä myöskään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Keskeinen tieto olisi se, miten on onnistuttu varmistamaan lapsen kehitys ja terveys silloin, kun lapsen vanhemmat eivät ole pystyneet vastamaan lapsen tai nuoren tarpeisiin. Tällaista tietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä, mutta tietojärjestelmistä sitä ei saada ulos – kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa. Siksi tieto jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on asiakas-, lastensuojeluilmoitusten tai hoitovuorokausien määrätietoa. Tutkimustietoa lastensuojelun vaikutuksista ei tuoteta systemaattisesti. Lastensuojelulla ei ole erityistä tutkimusohjelmaa eikä tutkimuksen perusrahoitusta, jonka avulla tehtäisiin säännöllisesti tutkimusta esimerkiksi sijoitettujen lasten elämästä. (Rousu 2018.)

Lastensuojelun perustehtävä on turvata lapsen kehitys ja terveys

Laadun ja vaikuttavuuden arviointi lähtee 1) perustehtävästä ja sille asetetuista tavoitteista, 2) siitä, tunnetaanko asiakkaat, heidän tarpeensa, odotuksensa ja kokemuksensa sekä 3) millaisesta tuesta lapset, nuoret ja perheet ovat hyötyneet. Näin voidaan osoittaa, millaiset toimet onnistuivat: mitä tekemällä ja miten toimimalla syntyi sellaisia muutoksia lapsen tai nuoren kasvuolosuhteisiin, ettei hänen kehityksensä ja terveytensä enää vaarannu ja hän voi kasvaa ja kehittyä kuten kuka tahansa “tavallista” lapsuutta ja nuoruutta elävä. Myönteisten muutosten taustalla voivat olla yksityiselämän tekijät tai sovittujen tukitoimien avulla syntyneet tekijät.

Olennaista ei niinkään ole jonkin yksittäisen tukitoimenpiteen vaikuttavuuden arviointi. Vaikuttaviksi kuvattujen toimenpiteiden yhdistävät ominaisuudet liittyvät työskentelyotteeseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen: siihen, että ihminen tulee kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi; siihen, että hän kokee olevansa osallinen ja merkityksellinen sellaisena ihmisenä kuin on; siihen, että toimitaan yhteistyössä luottamusta rakentaen; ja siihen, että kulloinkin auttamisessa on oikeanlainen intensiteetti sekä tarpeisiin ja tavoitteisiin sopivat tukitoimet. (Rousu 2007; 2018.) Lastensuojelun onnistumista vaikeuttavat työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja suuret asiakasmäärät sekä osin myös täsmäpalvelujen puutteet.

Katse lastensuojelun onnistumistekijöihin!

Tällä hetkellä tiedämme liian vähän ihmisten oman elämän selviytymisen ja voimavaraistumisen keinoista. Lastensuojelun onnistumista tullaan jäsentämään Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmässä yhdessä neljän sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijan kanssa. Tuotamme avoimella kyselyllä tietoa ihmisten elämäntarinoiden avulla, ja pyydämme heitä myös itse jäsentämään onnistumistekijöitä. Samoin kokoamme avoimella kyselyllä tietoa lastensuojelun työntekijöiltä, ja myös työssä onnistumista mahdollistavista työskentelyolosuhteista. (Rousu 2019.)

Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on kyse esimerkiksi, kun lastenkodin nuori on aikuistuttuaan kuin kuka tahansa aikuinen elämässään. Tämä voi kertoa siitä, että ylisukupolvinen huono-osaisuusketju on saatu katkeamaan. Tämä ei ole yksin lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tehtävää, vaan laajasti yhteistä toimintaa lasten, nuorten, perheiden, eri alojen ammattilaisten, järjestöjen, seurakunnan ja yhteisöjen kanssa. Investointi lapsuuteen on kannattavaa.

Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalialan käytännön asiakastyössä

Tutkija Erja Koponen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tarkasteli vaikuttavuuden mittaamisen nykytilannetta ja kehittämistarpeita. Vaikuttavuuden vaatimusta on korostettu 2010-luvulla sosiaali- ja terveydenhuollossa (Kivipelto ym. 2013). Arviointi- ja tutkimustietoa tulisi käyttää johtamisen ja päätöksenteon tukena, mutta se edellyttää asiakastyön tarpeisiin aidosti soveltuvia mittaamismenetelmiä (Paavola & Rautjoki & Pohjola 2019). Myös sosiaalihuollon lainsäädäntö edellyttää vaikuttavuuden seurantaa. Rinteen hallitusohjelmaa toimeenpanevan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelman yhtenä päätavoitteena on niin ikään palvelujen laadun ja vaikuttavuuden kehittäminen.

Käytännön asiakastyön vaikuttavuuden arviointiin ei ole monissakaan organisaatioissa vielä luotu selkeitä toimintamalleja. Haasteena onkin systemaattisen arvioinnin kehittäminen vastaamaan käytännön tarpeita (Paavola ym. 2019). Perron ja Gillespie (2015) ovatkin todenneet asiakastyön vaikuttavuuden mittaamispuutteiden johtaneen siihen, että sosiaalityön tutkimus ei ole pystynyt vaikuttamaan riittävästi sosiaalipolitiikkaan.

AVAIN-mittarilla tietoa Osallistavan sosiaaliturvan kokeiluissa

Koponen esitteli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa hyödynnettyä AVAIN-mittaria. Sen avulla tuotetaan tietoa sosiaalityöstä, sen vaikutuksista sekä sosiaalityön asiakkaina olevien ihmisten elämäntilanteista. Mittari kehitettiin vuosien 2011 – 2012 aikana THL:n ja kuntien yhteistyöhankkeessa. AVAIN-mittarissa on kolme pääosiota: 1) sosiaalityön tavoitteet, 2) sosiaalityön menetelmät ja toimintatavat sekä 3) tavoitteiden saavuttamista edistävät ja vaikeuttavat tilannetekijät.

Mittarin avulla asiakas ja työntekijä seuraavat asiakkaan kanssa sovittujen tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä. Pääteemat arvioinnissa ovat elämänhallinta, sosiaaliset verkostot, työelämä ja koulutus, talous, terveys, päihteet ja riippuvuudet sekä asiakastyöstä nousevat rakenteelliset tavoitteet. Yksityiskohtaisia tavoitteita on kaikkiaan yhteensä 43, joista asiakas ja työntekijä valitsevat ne, joiden saavuttamista halutaan ensisijaisesti edistää – tavoitteena on muutos parempaan tai tilanteen pitäminen ennallaan. Lisäksi on mahdollisuus lisätä myös muita kuin valmiiksi määriteltyjä tavoitteita, ja tarpeen mukaan voidaan arvioida myös aiemmin kirjaamattomien tavoitteiden toteutumista.

AVAIN-mittarissa arvioidaan myös käytettyjä sosiaalityön menetelmiä ja toimintatapoja, joita on nimettynä 37. Arviointi: käytetään, ei käytetä, en vielä osaa sanoa. Mittarin ”tilannetekijät”-osiossa asiakas ja työntekijä arvioivat tavoitteiden saavuttamista edistäviä ja vaikeuttavia tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi elämänhallinta, terveys, päihteet ja riippuvuudet, sosiaaliset verkostot ja ihmissuhteet, talous, koulutus ja työelämä sekä asiakkaasta riippumattomat tekijät. Tilannetekijät liittyvät mm. asiakkaan motivaatioon ja jaksamiseen, ja asiakkaasta riippumattomiin tekijöihin kuten alueen työ- ja koulutusmahdollisuuksiin sekä palvelujen saatavuuteen.

AVAIN-mittarin taustalla on Blomin ja Morenin (2010) KAIMeR-teoria: Kontexts (Asiayhteydet); Aktörer (Toimijat); Insatser (Interventiot); Mekanismer (Mekanismit) sekä Results (Tulokset ja vaikutukset). AVAIN-mittarin avulla haetaan vastauksia asiakkaan elämään vaikuttavien tekijöiden kokonaisuudesta ja siten voidaan ymmärtää vaikutuksia laajemmin. Lähestymistapa soveltuu paremmin yhteiskunnallisen alan vaikuttavuuden arviointiin, kuin kapea-alainen interventio-vaikutus-ajattelu.

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilujen asiakasarvioinneissa ja asiakkaan tavoitesuunnitelmissa oli kirjattu erityisesti tilannetta tukevia tekijöitä, joista yleisimpiä olivat asiakkaan motivaatio, suhtautuminen palveluihin sekä perhesuhteet. Vaikeuttavista tilannetekijöistä yleisimpiä olivat taloustilanteeseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvät tekijät. (Koponen 2019.)

AVAIN-mittaria kehitetään edelleen Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa mukana olevien kuntien kanssa. Vaikuttavuuden mittaamiselle on suuri tarve rakennettaessa tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Terveydenhuollon uusien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuudesta

Terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista kertoi tuotantotalouden professori Paul Lillrank Aalto-yliopistosta. Terveysteknologia on vahvasti kasvanut vientiala, esimerkiksi vuonna 2018 viennin arvo oli noin 2,3 miljardia. Alalla myös jatkuvasti innovoidaan uusia teknologisia ja digitaalisia ratkaisuja lääketieteen ja sairaanhoidon käyttöön, kuten myös sairauksien ehkäisyyn. Keskeinen vaatimus on pystyä osoittamaan kehitettyjen ratkaisujen vaikuttavuus, eli toteutuneiden terveysvaikutusten suhde kertyneisiin kustannuksiin. Tärkeä kysymys meneillään olevissa kehityshankkeissa onkin, millaisin mekanismein uusi tuote/interventio on vaikuttanut ihmisten terveyteen ja millaisissa olosuhteissa tämä on toteutunut? Ilman tällaista tietoa tuotteille ei synny riittäviä markkinoita. Monet innovaatioista liittyivät myös hoitoonohjauksen ja hoitoprosessien tehokkuuden parantamiseen. Lillrank esitteli hankkeiden lupaavia, mutta vielä alkuvaiheen tuloksia.

Kirjoittajat

Kirjoittajat ovat sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opettajia Metropolia Ammattikorkeakoulusta
Sirkka Rousu, yliopettaja, HT ja sosiaalityöntekijä & Katriina Rantala-Nenonen, lehtori, YTM.

Lähteet / Kirjallisuutta

Blom, Björn & Moren, Stefan 2010. Explaining Social Work Practice – The CAIMer Theory. Journal of Social Work 10(1), 98 – 119.

Hyvän mitta – yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaaminen: ARVO -liiton kehittämishanke 2016-2019.

Karjalainen, Pekka ym. 2019. Tiekartta 2030 – Aikusten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaissuusselvitys.

Kivipelto, Minna & Karjalainen, Pekka & Jokela, Merita & Liukko, Eeva & Ilmakunnas, Ilari & Moisio, Pasi 2018. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu. Tutkimuksesta tiiviisti 31. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lastensuojelu 2018. Tilastoraportti 23/2019.

Paavola, Jutta & Rautjoki, Arto & Pohjola, Anneli 2019. Palvelurakenteiden muutoksessa määrittyvä aikuissosiaalityö. Teoksessa Pohjola Anneli & Kemppainen, Tarja & Niskala, Asta & Peronius, Nina 2019. Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. 81-107. Tampere: Vastapaino.

Perron, Brian E. & Gillespie, David F. 2015. Key conspets in measurement. New York: Oxford University Press.

Rousu Sirkka 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Sähköisenä Tampereen yliopiston väitöskirja-tietokannasta.

Rousu Sirkka 2018. Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, AATOS-sarja.

Rousu Sirkka 2019. Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelusta, sen laadusta ja vaikuttavuudesta? Lastensuojelija-blogi.

Sosiaalihuollon ammattihenkilöitä koskeva laki 817/2015.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.

Kun tukihenkilö asettuu pitkäaikaisesti sellaisen lapsen tai nuoren rinnalle, jonka lapsuuden perheolot ovat olleet vaihtelevia ja mahdollisesti jopa vaurioittavia, on lapsella tai nuorella mahdollisuus täyttää niitä puutteita, joita vaikkapa hänen verkostossaan on.

Tukihenkilötoiminnan vuosikymmenet

Lastensuojelun tukihenkilötoimintaan on järjestetty vuosikymmenten ajan. Sen edeltäjänä toiminut suojeluvalvontajärjestelmä korvautui tukihenkilötoiminnalla, sillä suojeluvalvonta perustui kontrollifunktioon, eivätkä sen tulokset siksi olleet halutun kaltaisia. Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan ensimmäinen merkittävä vuosi oli 1984, sillä silloin se sai paikkansa silloisessa uudessa lastensuojelulaissa, yhtenä avohuollon tukitoimena.

Toinen merkittävä vuosi saman toiminnan kannalta oli 30 vuotta myöhemmin. 2014 tukihenkilötoiminta siirtyi sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutoksessa sosiaalihuoltolain puolelle. Näin ollen kunta on velvoitettu järjestämään tukihenkilötoimintaa myös ei lastensuojeluasiakkaana oleville.

Tukihenkilötoiminnan muutokset ajassamme ovat sellaisia, joita emme vielä ole nähneet. Myös soteen liittyvät muutokset tulevat vaikuttamaan tukihenkilötoiminnan kenttään. Tukihenkilötoiminta tulee entisestään saamaan myös vaihtoehtoisia toimintamuotoja rinnalleen erilaisista mentorointi- ja aikuisystävätoiminnoista. Lisäksi ammatillisen tukihenkilötoiminnan käyttö voi laajentua ja kasvaa lastensuojelun asiakaslasten entistä monimutkaisempien elämäntilanteiden vuoksi. Siksi aihe on ajankohtainen.

Vapaaehtoiset aikuisystävät

Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan järjestäminen on perinteisesti tapahtunut vapaaehtoistoimijoiden avulla. Maallikkohenkilöt ovat asettuneet tukemaan lapsia ja nuoria, tekemään heidän kanssaan erilaisia asioita arjessa. Tämä ainutlaatuinen ihmissuhde järjestetään ulkopuoliselta taholta, usein kunnan sosiaalityön puolelta.

Vapaaehtoinen aikuisystävä mahdollistaa säännöllisiä tapaamisia arjessa, keksii ja järjestää kivaa tekemistä, tsemppaa koulunkäynnissä ja kyselee kuulumisia. Hän näkee ja kuulee lapsen ja hänen toiveensa. Hän ei utele. Ei ole työntekijä. Hän on sankari, joista on jatkuva pula. Tukihenkilöt haastatellaan, koulutetaan ja yhdistetään tukisuhteisiin. Minkälaisia eväitä tukihenkilöille tulisi antaa? Millaisiin suhteisiin tukihenkilöiden tulisi pystyä?

Tukihenkilötoiminnan kokemukset tutkimuksen pyörteissä

Neljä jo aikuistunutta entistä tuettavaa haastateltiin syvähaastattelun menetelmällä. He kertoivat menetelmälle ominaisella tavalla laajalti ja rönsyillen niistä kokemuksesta, mitä heillä oli lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Koska tukihenkilötoiminta on mahdotonta täysin irrottaa muista elämänkokemuksista, oli tärkeää hahmottaa myös heidän lapsuuden perheolojaan, nykyistä elämäntilannettaan ja tulevaisuuden haaveitaan. Tutkimuksen elämänkerrallinen ja narratiivinen ote näkyy voimakkaasti ja mahdollistaa haastateltavien oman äänen kuuluviin sellaisenaan.

Entiset tuettavat rakensivat kokemiaan tukihenkilöidensä ja tukisuhteidensa merkityksiä aina ystävästä ja roolimallista isähahmoon, ainoaan luotettavaan aikuiseen sekä auktoriteettiin. Kokemukset olivat kovin henkilökohtaisia ja niitä värittivät usein juuri ne puutteet, joita entisten tuettavien omassa arjessa tai perheessä oli.

Koska haastateltavat olivat jo aikuisia ja heidän oma elämänsä oli tasapainoinen haastatteluhetkellä, heidän oli mahdollisuus tarkastella tukisuhdettaan osana siihenastista elämänkokemusta. Tukihenkilön koettiin olevan osasyynä sille, miksi tietyt koulut oli käyty, joku tietty ammatti valittu, että parisuhde oli aikuisiällä mahdollinen tai miksi huumeita ei oltu kokeiltu. Tukisuhteet tuntuivat kantautuvan aina aikuisiälle saakka.

Toiminnan kokemuksiin sisältyi mm. luottamuksen uudelleenrakentumista sekä arvojen siirtymistä. Hyvä tukihenkilö mahdollisti tukisuhteen sallivan ilmapiirin ja vastavuoroisen ystävyyden. Isona asiana esille nousi tukihenkilön pitkäaikaisuus, pysyvyys. Pysyvyydellä oli merkityksensä myös virallisen tukisuhteen päättymisen jälkeen. Ystävää autettiin nyt puolin ja toisin.

Viivan alle

Pienen otoksen tutkimus ei mahdollista yleistettäviä vastauksia, eivätkä henkilökohtaiset kokemukset muutenkaan sovi yleistämisajatukseen. Siitä huolimatta ammattilaiset, tukihenkilötoimintaa organisoivat tahot sekä itse tukihenkilöt suunnata ajatuksensa ja resurssinsa kokemusasiantuntijoiden kertomusten perusteella sellaisiin yksityiskohtiin, jotka voivat olla merkityksellisiä.

Haastateltaville itselleen haastattelu mahdollisti tilaisuuden jäsentää omaa elämäänsä sanallisesti, tulla kuulluksi ja kohdatuksi sekä jakaa ainutkertaisista kokemuksistaan, luoden itse merkityksiä asioiden välille.

Tutkimuksen toteuttajalle matka oli pitkä ja perusteellinen. Kuten tukisuhteetkin yleensä ovat. Rakentamiseen menee aikaa ja se saattaa koetella ja sitä koetellaan. Lopulta käsissä on kuitenkin jotain sellaista, josta voi olla kiitollinen. Haastateltavilla se on tukihenkilö ja tukisuhde, jonka suurin osa sai pitää vielä aikuisiässäänkin.

Minulla se on opinnäytetyö, joka mahdollisti haastateltavien henkilökohtaisten kokemusten jakamisen ja intensiivistä pohdintaa. Haastattelut olivat herkistävä kokemus, etenkin, kun sattuu työskentelemään itse asian parissa. Silloin saattaa kuvitella näkevänsä omien kättensä jäljet tukisuhteissa, jotka ovat loppuneet jo ehkä ennen kuin oma työura asian parissa on edes alkanut ja joiden merkitykset ovat sinällään hyvin omakohtaisia, eivätkä lainkaan yleistettäviä. Mutta niin ihmismieli toimii, se yhdistää tarinoita kokonaisuuksiksi ja kokemuksia kokonaisiksi. Minä saan yhdistää tukihenkilöitä ja tuettavia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa niin, että ne jättävät jälkiä, joita ei voi unohtaa.

Piia Vanhatalo, tukihenkilötoiminnan koordinaattori, sosionomi (ylempi AMK)

Teksti perustuu keväällä 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni:

Vanhatalo Piia 2017: ”Vähän niin ku se päivä kesällä, kun mennään Lintsille: kaikki oottaa sitä”. Neljän aikuisen syvähaastattelu. Kokemuksia lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Työ löytyy Theseus.fi sivustolta

Tukihenkilötoimintaan voi tutustua lisää esimerkiksi täältä.

 

 

 

Miten tukea ikääntyneiden kotona asumista ja elämänlaatua?

Nykyinen vanhuspalvelulaki edellyttää kunnilta ikääntyneiden kotona asumisen tukemista, joka puolestaan edellyttää sitä tukevien palveluiden järjestämistä (Vanhuspalvelulaki – pykälista toiminnaksi 2013). Päiväkeskustoiminnan tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja parhaimmillaan se siirtää ikääntyneen palvelu- ja laitoshoidon tarvetta myöhäisemmäksi. Tukemalla yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä vähennetään yksinäisyyttä ja ehkäistään siten toimintakyvyn heikentymistä (Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013).

Ikääntyminen tuo tullessaan vähitellen elämänmuutoksia: eläkkeelle jääminen, fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen tai leskeytyminen. Muutokset voivat vaikuttaa ikäihmisen elämänlaatuun merkittävästi ja elämänpiiri voi kaventua. Erityisesti sosiaaliset suhteet usein vähenevät, kun toimintakyky heikentyy. Yksinäisyydestä kärsii moni. Ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämiseksi tarvitaankin lisää sosiaalisia palveluita, joilla ehkäistään yksinäisyyttä ja masennusta.

On osoitettu, että ryhmätoiminnalla voidaan ehkäistä yksinäisyyden haitallisia seurauksia. (Punnonen 2013: 163.)

Päiväkeskustoiminnan roolin tutkiminen

Opinnäytetyössä ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” tutkitaan kolmen päiväkeskuksen asiakkaiden kokemuksia päiväkeskustoiminnan vaikuttavuudesta. Aihe on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä laitoshoitoa vähennetään koko ajan ja ikääntyvä väestö asuu entistä pidempään kotona. Sen vuoksi tarvitaan tutkimustietoa siitä, millä keinoilla ja palveluilla ikääntyneiden kotona asumista voidaan tukea parhaiten niin, että heidän elämänlaatunsa säilyy hyvänä loppuelämänkin ajan.

Opinnäytetyössä tarkasteltiin, millainen päiväkeskustoiminnan vaikuttavuus on asiakkaiden elämänlaatuun, mikä on sen merkitys heidän toimintakyvylleen ja mitä kehitettävää toiminnassa on.  Tutkimusaineisto kerättiin kysymyslomakkeilla, joihin asiakkaat vastasivat itsenäisesti tai avustettuna. Kysymykset käsittelivät päiväkeskustoiminnan sisältöä ja asiakkaiden kokemuksia sen vaikutuksista omaan fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin. Päiväkeskukset tarjosivat erilaisia palveluita: ateriat, sauna- ja liikuntapalveluita sekä virikeohjelmaa, jonka sisältö vaihteli. Asiakkailta kysyttiin muun muassa, kokevatko he päiväkeskustoiminnan parantavan elämänlaatuaan, tukevatko liikuntapalvelut heidän fyysistä toimintakykyään, ovatko he saaneet uusia ystäviä ja kokevatko he mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen.

Miten päiväkeskustoiminta tukee elämänlaatua?

Elämän mielekkääksi kokeminen lisää elämänlaatua, joka on yksilöllinen kokemus. Elämänlaatu voidaankin määritellä kokonaisuudeksi, johon kuuluvat fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi, itsenäisyys, sosiaaliset suhteet ja ympäristö (Cahill – Diaz 2010). Opinnäytetutkielman tulokset osoittivat päiväkeskustoiminnan parantavan asiakkaiden elämänlaatua: tulosten mukaan yksinäisyys oli vähentynyt, liikuntapalvelut tukivat fyysisen toimintakyvyn säilymistä ja asiakkaat kokivat mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen.

Päiväkeskustoiminta edistää ikääntyneiden elämänlaatua niin psyykkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisesti. Päiväkeskus tarjoaa säännöllisen kokoontumisen viikoittain tutussa ryhmässä, joka tukee sosiaalista kanssakäymistä ja mahdollistaa uusien ystävien saamisen. Säännöllisellä liikunnallisella harjoittelulla tuetaan asiakkaiden kotona asumista: fyysisen toimintakyvyn säilyminen on edellytys kotona asumiselle.

Päiväkeskustoiminta tulevaisuudessa – vaikuttavuuden mittareita ja säännöllistä seurantaa

Päiväkeskustoiminnan vaikuttavuuden arvioimiseksi tulee kehittää mittareita, joiden avulla pystytään todentamaan toiminnan myönteiset ja kauaskantoiset vaikutukset. Tulevaisuudessa toimintaa tullaan tarvitsemaan entistä enemmän, kun muistisairaiden määrä nousee. Käypä hoito-suosituksessa todetaan muistisairauksien olevan kansantauti, joka edellyttää palvelujärjestelmältä uusia toimintamalleja (Aavaluoma 2015: 24).  Päiväkeskustoiminnassa tarvitaan jo nyt omia ryhmiä muistisairaille asiakkaille, ja tulevaisuudessa tarve tulee kasvamaan.

Kun toimintaa kehitetään asiakaslähtöisesti ja vaikuttavuuden arvioimiseksi saadaan käyttöön mittareita, päiväkeskustoiminnalla on kaikki mahdollisuudet osoittaa merkittävyytensä ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä ja palvelumuotona, jonka avulla iäkkäiden kotona asuminen sujuu entistä paremmin.

Kaisu Kohola, geronomi (ylempi AMK)

Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma.

Lähteet

Aavaluoma, Sanna 2015. Muistisairaan psykoterapeuttinen hoito ja hoiva. Helsinki: Suomen Psykologinen insitituutti.

Cahill, Suzanne – Diaz, Ana 2010. Quality of Life The Priorities of Older People with a Cognitive Impairment.  Dementia Services Information and Development Centre. Verkkojulkaisu.

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013-2017. Valtioneuvoston periaa-tepäätös 18.4.2014. Verkkodokumentti. 

Punnonen, Reijo 2012. Vuosia elämään – hyvinvointiin ja elinikään vaikuttavia tekijöitä. Juva: Bookwell Oy.

Vanhuspalvelulaki – pykälistä toiminnaksi: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – Sosiaali- ja terveysministeriö.  Verkkodokumentti.