Imatralla havahduttiin joitakin vuosia sitten siihen, että lastensuojelun menot kasvoivat vuodesta toiseen. Ilmiöön puututtiin uudistamalla perhepalvelut kokonaan ja katse käännettiin ennaltaehkäiseviin palveluihin. Vuonna 2009 Imatralla perustettiin hyvinvointineuvola, joka yhdisti perinteisen lastenneuvolatoiminnan ja perhetyön. Terveydenhoitajat saivat työparikseen perhetyöntekijän ja työskentely vietiin vastaanottohuoneista perheiden omalle reviirille perheiden kotiin.

Tavoitteena oli luoda kontakti lasta odottavaan perheeseen ja kartoittaa avuntarve jo ennen lapsen syntymää. Kotikäynnit tehtiin kaikille lasta odottaville perheille, ei vain niille, joilla ajateltiin olevan ongelmia. Työskentelyssä oli myös vahvasti läsnä konkreettinen ja ratkaisukeskeinen työote: asioihin tartuttiin oikeasti ja perhettä autettiin niissä asioissa, jotka mietityttivät vanhempia tai aiheuttivat huolta.

Imatran perhetyön malli sai nopeasti ilmaa siipiensä alle ja se tuotti myös taloudellista tulosta. Imatralla taidettiin yllättyä itsekin, kun lastensuojelun menot kääntyivät laskuun ja ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluiden vaikutukset saatiin ensi kertaa näkyväksi myös numeroina. Investointi lapsiperheiden varhaiseen tukeen tuotti tulosta nopeammin kuin kukaan osasi odottaa ja siksi ei olekaan mikään ihme, että Imatran mallista ollaan oltu kiinnostuneita myös muualla Suomessa.

Helsingissä kaupunginvaltuusto edellytti vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä, että mahdollisuuksia kehittää ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä Imatran mallin mukaisesti selvitetään. Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausuntonsa asiasta kaupunginhallitukselle 9.4.2015. Lausunnossa todetaan, että Helsingin lapsiperhepalveluissa palveluvalikoima on valtakunnallisesti verraten kattava ja ehkäisevää lastensuojelua toteuttavia tahoja on runsaasti.

Helsingissä resursseja kohdennetaan niille perheille, joissa on erityisen tuen tarvetta. Kotikäyntejäkin tehdään jo: vuoden 2014 lopussa on aloitettu toimintamalli, jossa kotikäyntejä tehdään raskauden aikana alle 20-vuotiaille äideille, sekä äideille, joilla on pitkäaikaisia mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia tai lähisuhdeväkivaltaa. Raskauden jälkeisiä kotikäyntejä pyritään tekemään kaikille ensisynnyttäjille. Kotikäyntien määrä onkin noussut n. 17 prosenttia vuosina 2013-2014.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan toive lausunnossa on, että Imatran mallin mukaisia perhetyöntekijöiden kotikäyntejä sovellettaisiin kaikille raskaana oleville äideille. Tämä tulisi ottaa huomioon erityisesti perhekeskus-toimintamallia suunniteltaessa.

Myös muita tukimuotoja, kuten sosiaaliohjausta, perhetyötä ja kotipalvelua, löytyy. Näitä palveluja voi saada alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, synnytyksen tai vamman perusteella

Apua ajoissa

On totta, että Helsingissä on valtakunnallisesti tarkasteltuna kattava palveluvalikoima. Lapsiperheillä on mahdollisuuksia saada apua ja kynnystä palveluihin on madallettu viime vuosina. Avun hakemiseen ajoissa kannustetaan ja perheitä rohkaistaan käyttämään palveluja. Kynnystä ei kuitenkaan ole saatu poistettua kokonaan. Kuten sosisaali- ja terveyslautakunnan lausunnossakin todetaan, resurssit kohdennetaan vielä tänä päivänä erityistä tukea tarvitseville.

Apua saadakseen täytyy siis täyttää palveluille asetetut kriteerit, pelkkä tunne avun tarpeesta ei riitä. Tässä suhteessa Imatralla mentiin pidemmälle kun perhetyöntekijöiden käynnit tarjotaan kaikille. Imatran mallissa palveluista tehtiin universaaleja ja samalla häivytettiin palvelujen käyttöön liittyvää häpeää ja pelkoakin, joita yhä edelleen liittyy palvelujen käyttöön. Apua pyydetään yleensä vasta äärimmäisessä hädässä, kun omat voimavarat ovat jo loppumassa. Itse pärjäämisen kulttuuri istuu syvällä suomalaisessa lapsiperheessä. Leimautumista huonoksi vanhemmaksi pelätään viimeiseen asti.

Mahdollisuus saada apua ilman erityistä huolenaihetta antaa viestin kaupungin asukkaille: olet meille tärkeä, haluamme että sinä ja lapsesi voitte hyvin tässä kaupungissa, olemme täällä valmiina, jos tarvitset apua. Se on hieno ja arvokas viesti, jonka toivottavasti myös Helsinki haluaa tulevaisuudessa asukkailleen antaa.

Satu Hannola, sosionomi ylempi AMK opiskelija

Helsingin sote-lautakunnan lausunto, verkkodokumentti.

Sipoon kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2014-2016) tarkoituksena on toimia sekä taloutta ohjaavana työvälineenä että arjessa toimivien työntekijöiden käsikirjana ja kansalaisten aktivoijana.

Painopisteinä kyseisessä suunnitelmassa on osallisuuden edistäminen, lasten ja nuorten mielipiteiden esille saattaminen, vanhempien näkemys perheen tukemisesta, työntekijöille konkreettinen työväline ja hyvinvointisuunnitelman juurruttaminen.

Yhtenä keskeisenä tekijänä suunnitelmasta nousee osallisuus. Se on nostettu yhdeksi painopisteeksi mutta mielestäni vielä merkittävämpää on se, että se näkyy jo suunnitelman tekovaiheen raportoinnista. Kuntalaisia on lähdetty osallistamaan työstämisvaiheessa erilaisin työpajoin, jotka ovat järjestetty niin että ne ovat kohderyhmien helposti saavutettavissa ja osallistuminen on innostavaa.

Suunnitelmasta välittyy kuva kunnasta, joka todella haluaa tietää, miten sen asukkaat hyvinvointinsa kokevat kyetäkseen kehittämään toimintaansa ja luomaan tämän avulla organisaatioihin toimivia, kuntalaislähtöisiä palveluja joilla luodaan toiminnan vaikuttavuutta. Suunnitelma ei kuitenkaan keskity kuntalaisten osallistamiseen suunnitelman tekovaiheessa, vaan sillä pyritään luomaan tahtotilaa jossa kuntalaiset olisivat arjen keskelläkin aktiivisia toimijoita.

Juuri tästähän osallistamisessa on loppujen lopuksi kyse. Siitä, että ihmisellä on kokemus omasta merkityksellisyydestään ja mahdollisuudesta vaikuttaa ympärillä oleviin asioihin. Nämä eivät tule itsestään ja niitä on opeteltava. Kunnalla on tässä suuri rooli osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana. Kunta on instanssi, joka luo foorumeita kansalaisvaikuttamiselle ja sitä kautta rakentuu yhtenäisempää yhteisöä. Toteutuessaan tämä toimisi esimerkkinä muille kunnille kansalaisten aktivoimisesta ja osallistamisesta.

Ennaltaehkäisevän työn merkitys

Toisena ajankohtaisena aiheena suunnitelmassa nostetaan ennalta ehkäisevän työn merkitys. Aikuinen kyllä ymmärtää teorian tasolla sen merkityksen ja monesti puheissa korostetaan asian tärkeyttä. Se ei kuitenkaan ole välttämättä niin yksinkertainen asia. Ihmiset tuppaavat nimittäin tuudittautumaan vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen silloin kun asiat sujuvat, ainakin näennäisesti.

Työntekijät, jotka työskentelevät ennalta ehkäisevän työn alueella eivät välttämättä osaa tunnistaa mihin kannattaisi keskittyä, mikä on oman persoonan merkitys ihmisten kanssa tehtävässä työssä ja mihin asiat voivat lähteä kehittymään jos ei tarpeeksi ajoissa puututa epäkohtiin. Tätä osa-aluetta tulisi vahvistaa monilla eri toimialoilla, niin harrastus kuin auttamis- ja opetustyössä. Ehkäpä tämän suunnitelman myötä kyetään luomaan tiiviimpää palvelujen verkkoa jossa eri toimijat keskustelisivat keskenään ja toimisivat toisiaan täydentävästi. Sillä totuus on, ettei kunta yksin kykene täyttämään kansalaisten tarpeita. Viisas kunta osaa ottaa kolmannen sektorin kumppanikseen ja yhdessä kehittää tarjontaa.

On hienoa, että kunta luo hyvinvointisuunnitelmien kaltaisilla tahtotilan jolla hyvinvoinnin merkitystä nostetaan vielä paremmin keskiöön. Kehittäminen ja strategioiden luominen vaatii kuitenkin johtajansa ja selkeät, käytännön toimintatavat. Suunnitelma on vasta suunnitelma ja todellisuutta siitä tulee jokaisen ihmisen oman toiminnan kautta. Jokaisen palapelin palan on siis ymmärrettävä ja omaksuttava oma roolinsa ja haluttava vielä osallistua peliin. Jokainen ihminen voi vaikuttaa mutta todellista voimaa on vain ryhmässä. Miten se valjastetaan ja motivoidaan, onkin sitten ihan toinen strateginen toimenpide.

Jenni Kivinen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lue lisää

Sipoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosiksi 2014-2016. Sipoon kunta. Verkkodokumentti.

Syksyllä 2014 Vantaan lastensuojelun surullista tilaa pyöriteltiin mediassa useaan otteeseen. Tämä poiki Vantaan kaupunginhallitukselta selvityspyynnön jonka tarkoituksena oli kuvata lastensuojelun tulosyksikön nykytilannetta Vantaalla sekä henkilöstön näkemyksiä Vantaan lastensuojelutyöstä suhteessa Lastensuojelun laatusuosituksiin (2014).

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kertoivat selvityksessä muun muassa sen, että työn laaja-alaisuus ja suuret asiakasmäärät työllistävät työntekijöitä niin, ettei lakisääteinen lapsen osallisuuden toteuttaminen (esimerkiksi lastensuojelulain 29§) ole nykyisellään mahdollista. Työntekijät toivat esille, että lapsia ei ehdi tavata tarpeeksi ja lain edellyttämällä tavalla tai lasta ei ehditä tavata välttämättä lainkaan. Selvityksessä mainostettiin, että nyt on käytetty aivan uudenlaista lähestymistapaa, eli lastensuojelua tarkasteltiin laadun näkökulmasta perinteisen lain toteutumisen tai talouden näkökulman sijaan.

Tämä on toki hienoa, mutta ehkä selvitystä olisi kuitenkin pitänyt lähestyä talouden näkökulmasta, sillä Vantaa ei ole ainakaan heti lisäämässä yhtään uutta työntekijää lastensuojeluun, joskin harkitaan voitaisiinko sosiaalityöntekijöiden palkkoja nostaa. Surullisen hupaisaa oli mielestäni myös se, että samoihin aikoihin Vantaa kaupunki mainosti siirtyvänsä kärkeen suurten kaupunkien tieto- ja viestintätekniikan laitekannassa; Vantaan peruskouluihin, lukioihin ja päiväkoteihin ostettiin yli 16 000 tablettia. Samoin Vantaan kaupunki järjesti uutuuttaan hohtavissa kokoustiloissa tabletin käyttämiseen liittyvää koulutusta opetushenkilökunnalle ja kaikille Vantaan kaupungilla työskenteleville lastentarhanopettajille.

Rahan ja resurssien kohdentamisesta puhuttaessa on myös vaikea käsittää, miksei ymmärretä millaiset säästöt voidaan saada aikaan varhaisella puuttumisella ja ennaltaehkäisevällä työllä. Jos elämänhallintaa ei tueta silloin, kun se alkaa horjumaan, joudutaan myöhemmin korvaamaan vieläkin isompia vahinkoja. Tarpeetonta inhimillistä kärsimystä tulee välttää tarjoamalla palveluja, ennen kuin romahdus tapahtuu. (Hakulinen-Viitanen ym. 2014; Aaltio 2013; Gissler ym. 2012.) Sami Isoniemi vaasalainen rikosylikonstaapeli ja asiantuntija lastensuojeluun keskittyvässä Pesäpuu ry:ssä kiersi koulukoteja, kun eräs nuori tiedusteli häneltä, että tiedätkö Sami mitä tämä touhu maksaa. Sami myönsi tietävänsä, että yhden lapsen koulukotipaikka maksa yli 100 000 vuodessa. Samille kysymyksen esittänyt nuori sanoi, että jos summa olisi pistetty joskus perheen tukemiseen, ei nyt oltaisi tässä pisteessä.  Sen puolesta Sami nyt kampanjoi. (Lehto 2014.)

Mikäli rahaa ei kuitenkaan tipu, korostaisin vielä aikaisempaa enemmän tiiviimmän ja sektorirajat ylittävän yhteistyön merkitystä. Yllättäen, myös palvelujärjestelmän hajanaisuus, joka näyttäytyi lastensuojelun asiakkaiden pompotteluna palvelusta toiseen, nousi esille lastensuojelun selvityksestä. Selvityksessä sosiaalityöntekijät kertoivat, etteivät aina tienneet mitä toimijoita asiakkaan ympärillä on ja kenen on vastuu. Helsingin Sanomien haastattelemat työntekijät kutsuivat tätä osuvasti rakenteelliseksi välinpitämättömyydeksi. Olen törmännyt olemattomaan yhteistyöhön läpi opiskelujeni ja näen asian vahvasti kokonaisvaltaisena ongelmana sosiaalialalla. Palvelujärjestelmämme on rakentunut siten, ettei kokonaiselle ihmiselle ole tilaa. Vahva sektorijakoisuus sekä riittämätön yhteistyö eri toimijoiden kesken tuhlaavat jo ennestään niukkoja resursseja. (Halme & Perälä 2014; Aaltio 2014; Haukka-Wecklin & Metteri 2012; Kestilä, Mäkelä, Perälä & Salmi 2012.)

Selvitykseen perehtyminen herätti minussa ristiriitaisia tunteita.  Oli surullista ja toisaalta hämmentävää lukea, että sosiaalityöntekijät niin selvityksen kuin Helsingin Sanomien haastatteluidenkin perustella tiesivät miten laadukasta lastensuojelutyötä teoriassa tehdään, mutta käytännössä heillä ei ollut tähän mahdollisuutta. Näin opiskelijan näkökulmasta huomaan, että pelko tulevasta hiipi minuunkin.  Tuleeko minusta taas yksi sosiaalialan ammattilainen joka on varustettu uusimmalla ja monipuolisella tiedolla siitä, miten tätä työtä pitäisi tehdä, mutta pian huomaan taistelevani tuulimyllyjä vastaan kuin Don Quijote ja vähitellen uuvun työtaakan alle, tai mikä pahinta, en ehdi enää välittää.

Heinon ym. 2012 tavoin, toivoisin, että lastensuojelu nähdään näkökulmana kaikessa lasten kanssa tehtävässä työssä, ei vain lastensuojeluinterventiona. Lapsen edun toteutuminen lapsen koko toimintaympäristössä on lapsen kannalta hyvinvointia ja turvallisuutta lisäävä tekijä. Lapsen kannalta on tärkeää, että ymmärrämme hänen kasvuaan ja kehitystään kannattelevat asiat ja voimme asiantuntijuudellamme tukea niitä, jotta lapsen hyvä toteutuu kokonaisvaltaisesti (emt.). Heikkojen signaalien huomiotta jättäminen voi olla alku syrjäytymisen kierteelle, johon puuttuminen on myöhemmässä elämänvaiheessa vaikeampaa. Tällöin käytettävät toimenpiteet ovat sekä kalliimpia, että niiden vaikuttavuus on huonompi. Kun palveluja kehitetään, tulisi erityistä huomiota kiinnittää perheisiin, jotka käyttävät useita eri palveluita ja joilla on toimeentuloon sekä lapseen tai vanhemmuuteen liittyviä huolia tai jotka kokevat avun saamisen vaikeaksi. (Halme, Kanste & Perälä 2013.)

Tämä edellyttää mielestäni sitä, että työntekijä pystyy käyttämään aikaansa asiakkaan kohtaamiseen ja tekemään moniammatillista sektorirajat ylittävää verkostotyötä. Yhteistyön tiivistyminen ja konkretisoituminen vapauttaisi myös työntekijöiden voimavaroja ja resursseja. Toivoisin todella, että hallitus näkisi ennaltaehkäisevän työn arvon ja ymmärtäisi, että lapsiin ja perheisiin kannattaa panostaa. Myöntämällä lisää rahaa ja voimavaroja erityisesti lasten, perheiden ja nuorten kanssa tehtävään ennaltaehkäisevään työhön, saadaan tulevaisuudessa aikaan valtavia säästöjä, onhan tiedostettu tosiasia, että korjaava työ maksaa enemmän kuin ennaltaehkäisevä.

Leyla Uzun, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lähteet

Aalto, M. & Salomaa, M. 23.1.2015. Vantaan lastensuojeluun ei tipu lisää työntekijöitä. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/kaupunki/a1421987636592. Viitattu 8.3.2015.

Lehto, E. 5.6.2014. Kotona opetettiin nelivuotiaalle: Kun poliisit ajavat pihaan, juokse karuun. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/elama/a1401857785135. Viitattu 8.3.205.

Aalto, M. 4.11.2014. Lastensuojelu on kriisissä: ”On ajan kysymys, milloin taas joku lapsi kuolee.” Helsingin Sanomat.  http://www.hs.fi/kaupunki/a1414997221316. Viitattu 8.3.2015.

Aaltio, E. 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki:Gaudeamus.

Gissler, M., Merikukka, M., Paananen, R., Ristikari, T. & Rämö, A. Lasten ja nuorten hyvinvointi. Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimusaineiston valossa. Raportti 52/2012. Helsinki: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos.

Hakulinen-Viitanen, T., Kaikkonen, R., Laatikainen, T., Murto, J., Mäki, P., Pentala, O. 2014. Suomalaisten lasten ja lapsiperheiden terveys ja toimintakyky. Teoksessa S. Karvonen & J. Lammi-Taskula (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 150-168.

Halme, N. , Kanste, O. ja Perälä, M.-L. 2013. Johtaminen, palvelut ja lapsiperheiden hyvinvointi. Teoksessa J. Reivinen & K. Vähäkylä (toim.) Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus,121-134.

Halme, N. & Perälä, M.-L. 2014. Lapsiperheiden huolet ja avunsaanti. Teoksessa S. Karvonen & J. Lammi-Taskula (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 216-226.

Heino, L., Melamies, N., Miller, H. & Pärnä, K. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 103-123.

Haukka-Wackling, T. & Metteri, A. Sosiaalinen tuki kuntoutuksen ytimessä. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 53-70.

Kestilä, L., Mäkelä, J. Perälä, M.-L., Salmi, M. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Päätöksen tueksi 1/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Selvitys lastensuojelun tulosyksikön tilanteesta Vantaan kaupunginhallitukselle 2.3.2015