Syksyllä 2014 Vantaan lastensuojelun surullista tilaa pyöriteltiin mediassa useaan otteeseen. Tämä poiki Vantaan kaupunginhallitukselta selvityspyynnön jonka tarkoituksena oli kuvata lastensuojelun tulosyksikön nykytilannetta Vantaalla sekä henkilöstön näkemyksiä Vantaan lastensuojelutyöstä suhteessa Lastensuojelun laatusuosituksiin (2014).
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kertoivat selvityksessä muun muassa sen, että työn laaja-alaisuus ja suuret asiakasmäärät työllistävät työntekijöitä niin, ettei lakisääteinen lapsen osallisuuden toteuttaminen (esimerkiksi lastensuojelulain 29§) ole nykyisellään mahdollista. Työntekijät toivat esille, että lapsia ei ehdi tavata tarpeeksi ja lain edellyttämällä tavalla tai lasta ei ehditä tavata välttämättä lainkaan. Selvityksessä mainostettiin, että nyt on käytetty aivan uudenlaista lähestymistapaa, eli lastensuojelua tarkasteltiin laadun näkökulmasta perinteisen lain toteutumisen tai talouden näkökulman sijaan.
Tämä on toki hienoa, mutta ehkä selvitystä olisi kuitenkin pitänyt lähestyä talouden näkökulmasta, sillä Vantaa ei ole ainakaan heti lisäämässä yhtään uutta työntekijää lastensuojeluun, joskin harkitaan voitaisiinko sosiaalityöntekijöiden palkkoja nostaa. Surullisen hupaisaa oli mielestäni myös se, että samoihin aikoihin Vantaa kaupunki mainosti siirtyvänsä kärkeen suurten kaupunkien tieto- ja viestintätekniikan laitekannassa; Vantaan peruskouluihin, lukioihin ja päiväkoteihin ostettiin yli 16 000 tablettia. Samoin Vantaan kaupunki järjesti uutuuttaan hohtavissa kokoustiloissa tabletin käyttämiseen liittyvää koulutusta opetushenkilökunnalle ja kaikille Vantaan kaupungilla työskenteleville lastentarhanopettajille.
Rahan ja resurssien kohdentamisesta puhuttaessa on myös vaikea käsittää, miksei ymmärretä millaiset säästöt voidaan saada aikaan varhaisella puuttumisella ja ennaltaehkäisevällä työllä. Jos elämänhallintaa ei tueta silloin, kun se alkaa horjumaan, joudutaan myöhemmin korvaamaan vieläkin isompia vahinkoja. Tarpeetonta inhimillistä kärsimystä tulee välttää tarjoamalla palveluja, ennen kuin romahdus tapahtuu. (Hakulinen-Viitanen ym. 2014; Aaltio 2013; Gissler ym. 2012.) Sami Isoniemi vaasalainen rikosylikonstaapeli ja asiantuntija lastensuojeluun keskittyvässä Pesäpuu ry:ssä kiersi koulukoteja, kun eräs nuori tiedusteli häneltä, että tiedätkö Sami mitä tämä touhu maksaa. Sami myönsi tietävänsä, että yhden lapsen koulukotipaikka maksa yli 100 000 vuodessa. Samille kysymyksen esittänyt nuori sanoi, että jos summa olisi pistetty joskus perheen tukemiseen, ei nyt oltaisi tässä pisteessä. Sen puolesta Sami nyt kampanjoi. (Lehto 2014.)
Mikäli rahaa ei kuitenkaan tipu, korostaisin vielä aikaisempaa enemmän tiiviimmän ja sektorirajat ylittävän yhteistyön merkitystä. Yllättäen, myös palvelujärjestelmän hajanaisuus, joka näyttäytyi lastensuojelun asiakkaiden pompotteluna palvelusta toiseen, nousi esille lastensuojelun selvityksestä. Selvityksessä sosiaalityöntekijät kertoivat, etteivät aina tienneet mitä toimijoita asiakkaan ympärillä on ja kenen on vastuu. Helsingin Sanomien haastattelemat työntekijät kutsuivat tätä osuvasti rakenteelliseksi välinpitämättömyydeksi. Olen törmännyt olemattomaan yhteistyöhön läpi opiskelujeni ja näen asian vahvasti kokonaisvaltaisena ongelmana sosiaalialalla. Palvelujärjestelmämme on rakentunut siten, ettei kokonaiselle ihmiselle ole tilaa. Vahva sektorijakoisuus sekä riittämätön yhteistyö eri toimijoiden kesken tuhlaavat jo ennestään niukkoja resursseja. (Halme & Perälä 2014; Aaltio 2014; Haukka-Wecklin & Metteri 2012; Kestilä, Mäkelä, Perälä & Salmi 2012.)
Selvitykseen perehtyminen herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Oli surullista ja toisaalta hämmentävää lukea, että sosiaalityöntekijät niin selvityksen kuin Helsingin Sanomien haastatteluidenkin perustella tiesivät miten laadukasta lastensuojelutyötä teoriassa tehdään, mutta käytännössä heillä ei ollut tähän mahdollisuutta. Näin opiskelijan näkökulmasta huomaan, että pelko tulevasta hiipi minuunkin. Tuleeko minusta taas yksi sosiaalialan ammattilainen joka on varustettu uusimmalla ja monipuolisella tiedolla siitä, miten tätä työtä pitäisi tehdä, mutta pian huomaan taistelevani tuulimyllyjä vastaan kuin Don Quijote ja vähitellen uuvun työtaakan alle, tai mikä pahinta, en ehdi enää välittää.
Heinon ym. 2012 tavoin, toivoisin, että lastensuojelu nähdään näkökulmana kaikessa lasten kanssa tehtävässä työssä, ei vain lastensuojeluinterventiona. Lapsen edun toteutuminen lapsen koko toimintaympäristössä on lapsen kannalta hyvinvointia ja turvallisuutta lisäävä tekijä. Lapsen kannalta on tärkeää, että ymmärrämme hänen kasvuaan ja kehitystään kannattelevat asiat ja voimme asiantuntijuudellamme tukea niitä, jotta lapsen hyvä toteutuu kokonaisvaltaisesti (emt.). Heikkojen signaalien huomiotta jättäminen voi olla alku syrjäytymisen kierteelle, johon puuttuminen on myöhemmässä elämänvaiheessa vaikeampaa. Tällöin käytettävät toimenpiteet ovat sekä kalliimpia, että niiden vaikuttavuus on huonompi. Kun palveluja kehitetään, tulisi erityistä huomiota kiinnittää perheisiin, jotka käyttävät useita eri palveluita ja joilla on toimeentuloon sekä lapseen tai vanhemmuuteen liittyviä huolia tai jotka kokevat avun saamisen vaikeaksi. (Halme, Kanste & Perälä 2013.)
Tämä edellyttää mielestäni sitä, että työntekijä pystyy käyttämään aikaansa asiakkaan kohtaamiseen ja tekemään moniammatillista sektorirajat ylittävää verkostotyötä. Yhteistyön tiivistyminen ja konkretisoituminen vapauttaisi myös työntekijöiden voimavaroja ja resursseja. Toivoisin todella, että hallitus näkisi ennaltaehkäisevän työn arvon ja ymmärtäisi, että lapsiin ja perheisiin kannattaa panostaa. Myöntämällä lisää rahaa ja voimavaroja erityisesti lasten, perheiden ja nuorten kanssa tehtävään ennaltaehkäisevään työhön, saadaan tulevaisuudessa aikaan valtavia säästöjä, onhan tiedostettu tosiasia, että korjaava työ maksaa enemmän kuin ennaltaehkäisevä.
Leyla Uzun, sosionomi ylempi AMK-opiskelija
Lähteet
Aalto, M. & Salomaa, M. 23.1.2015. Vantaan lastensuojeluun ei tipu lisää työntekijöitä. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/kaupunki/a1421987636592. Viitattu 8.3.2015.
Lehto, E. 5.6.2014. Kotona opetettiin nelivuotiaalle: Kun poliisit ajavat pihaan, juokse karuun. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/elama/a1401857785135. Viitattu 8.3.205.
Aalto, M. 4.11.2014. Lastensuojelu on kriisissä: ”On ajan kysymys, milloin taas joku lapsi kuolee.” Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/kaupunki/a1414997221316. Viitattu 8.3.2015.
Aaltio, E. 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki:Gaudeamus.
Gissler, M., Merikukka, M., Paananen, R., Ristikari, T. & Rämö, A. Lasten ja nuorten hyvinvointi. Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimusaineiston valossa. Raportti 52/2012. Helsinki: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos.
Hakulinen-Viitanen, T., Kaikkonen, R., Laatikainen, T., Murto, J., Mäki, P., Pentala, O. 2014. Suomalaisten lasten ja lapsiperheiden terveys ja toimintakyky. Teoksessa S. Karvonen & J. Lammi-Taskula (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 150-168.
Halme, N. , Kanste, O. ja Perälä, M.-L. 2013. Johtaminen, palvelut ja lapsiperheiden hyvinvointi. Teoksessa J. Reivinen & K. Vähäkylä (toim.) Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus,121-134.
Halme, N. & Perälä, M.-L. 2014. Lapsiperheiden huolet ja avunsaanti. Teoksessa S. Karvonen & J. Lammi-Taskula (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 216-226.
Heino, L., Melamies, N., Miller, H. & Pärnä, K. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 103-123.
Haukka-Wackling, T. & Metteri, A. Sosiaalinen tuki kuntoutuksen ytimessä. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 53-70.
Kestilä, L., Mäkelä, J. Perälä, M.-L., Salmi, M. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Päätöksen tueksi 1/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Selvitys lastensuojelun tulosyksikön tilanteesta Vantaan kaupunginhallitukselle 2.3.2015
Ei kommentteja