Self-directed support -lain (2013) nimi jo kertoo keskeisen asian: ihminen itse ohjaa oman tukensa järjestämistä (ei siis systeemin eikä ammattilaisten ohjaamaa). Lain ja siihen perustuvan kaiken toiminnan tulee edistää tuen ja avun tarpeessa olevan kunkin ihmisen oikeutta hyvään elämään.  Opintomatka liittyi erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämiseen Suomessa. (lisää…)

Asiakkaat ovat valinneet henkilökohtaiseen budjettiinsa ei-perinteisiä sote-palveluja

Hankkeen puolivälin seminaarissa 31.1.2018 Hämeenlinnassa kuultiin tähänastisista kokemuksista ja asiakasesimerkeistä. Asiakkaiden valinnat olivat yksilöllisiä ja innovatiivisia ratkaisuja elämäntilanteen tarpeisiin. Seminaarissa nähtiin myös ensiesitys piirrosvideosta, joka kuvaa asiakkaan näkökulmasta henkilökohtaisen budjetin ideaa ja prosessia. Piirrosvideo (2 min) tehtiin yhdessä Tussitaikureiden kanssa.

Asiakasmäärät vielä vähäisiä – asiakkaat tyytyväisiä ja tehneet innovatiivisia valintoja

Asiakkaalla on ollut hankkeen kuudessa pilotissa mahdollisuus valita palvelujensa järjestämistavaksi henkilökohtainen budjetti. Siinä asiakas voi itse määritellä, mitä ja miten haluaa järjestää omat palvelunsa, joihin asiakkaalla on kuitenkin eri lakien mukaan tarve ja oikeus. Kaupungin tai kuntayhtymän järjestämä palvelu voidaan vaihtaa osittain tai kokonaan henkilökohtaisella budjetilla rahoitettavaksi. Asiakas voi sovitun budjettisuunnitelman ja tarpeidensa mukaan järjestää palvelunsa myös ihan uudella tavalla.

Piloteissa on sovittu tarjottavan HB-asiakaskohderyhmän kaikille asiakkaille mahdollisuutta valita HB-malli. Jonkin verran ennakkoarviointia siitä, kenelle malli mahdollisesti soveltuisi, työntekijät ovat tehneet. Yllätyksellistä kuulluissa kokemuksissa oli se, että monet asiakkaat eivät haluakaan valita HB-mallia: he ovat joko tyytyväisiä tarjolla olevaan tai eivät katso pystyvänsä itse ottamaan enempää vastuuta palvelujensa järjestämiseen. Tällä hetkellä lähituki toteutuu pääosin omatyöntekijän toimesta, HB-tukihenkilöiden kehitystyötä hankkeessa ollaan juuri käynnistämässä.

Esitellyt asiakasesimerkit osoittavat, että asiakkaat ovat valinneet luovalla tavalla tarpeisiinsa vastaavaa tukea ja palveluja, usein ne olivat arkea ja jaksamista helpottavia, liikunnan ja kulttuurin alueen toimintaa tai vaihtoehtoisia tapoja saada perheelle tukea (esimerkkejä myös Rousun & Katja Ihamäen esityksessä).

HB-budjettia käytettiin esimerkiksi maksusitoumuksella tai laskulla, harvempi löysi tuen tai palvelujen palvelusetelijärjestelmän tuottajarekisteristä. Myös asiakkaan tilille oli osoitettu sovittu summa, jolla asiakas itse voi järjestää palvelun, esimerkiksi kulkemiseen liittyen, tai kotipalveluun, jolla perhe itse järjesti lapsenhoidon työnantajamallilla. Piloteissa on erilaisia asiakasryhmiä ja väyliä palveluihin, HB-keskustelu voidaan käydä jo neuvolassa.

HB:n valinneet asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Paikalla seminaarissa kokemuksistaan kertonut neljän alle 4-vuotiaan lapsen äiti oli itse ottanut vastuun SH-lain mukaisen lapsenhoitopalvelun järjestämisestä, ja näin hän oli pystynyt samaan saman työntekijän auttamaan perhettä ja monin verroin enemmän hoitotyötunteja kuin mitä muutoin olisi saanut samalla rahalla kunnan tai yrityksen kautta.

Asiakkaan oma pohdinta on tärkeää siitä, mikä häntä tukee ja auttaa

Kuten piirrosvideoon on kuvattu, on tärkeää, että asiakas itse pohtii omaa tilannettaan itsekseen tai läheisten tuella, hyödyntäen esimerkiksi Kykyviisaria tai muita vastaavia tilannearvioinnin välineitä.

Seminaarissa kuultiin pohdintaa myös siitä, onko hankkeessa HB-asiakkaalle tavallaan ”piikki auki” mihin tahansa valintoihin. Näinhän ei ole tarkoitus olla. Asiakas ja hänen omatyöntekijänsä pohtivat yhdessä vaihtoehtoja ja niiden perusteluja – lainsäädäntömmehän ohjaa lähtemään asiakkaan tarpeista ja niihin parhaiten vastaavan tuen ja palvelujen käyttämiseen. Nykylait eivät tässä mielessä ole tyhjentävä luettelo palveluista, joita vain voitaisiin käyttää, muutakin hyödyllistä tuen tarpeeseen vastaavaa tukea ja palvelua voidaan järjestää.

HB-budjettiin hyväksytyistä valinnoista keskustellaan yhdessä ja niille on löydetty myös lainsäädännöstä oikeutus ja tutkimuksista perusteluja vaikutuksista. Kyse ei voi olla siitä, että asiakkaille olisi täysin avoin ”piikki auki” ihan mihin tahansa, vaan heidän perusteltuja toivomuksiaan kuunnellaan ja yhdessä arvioidaan valinnan vaikutuksia.

Hankkeen tehtävänä on tuottaa tietoa siitä, onko asiakkaiden HB-tuen ja palvelujen valinnat tuoneet heille sellaisia myönteisiä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn vaikutuksia, jonka tuottamisen kustannukset ovat olleet perusteltuja.

Vaikutusten arviointia monesta näkökulmasta

Seminaarin aluksi kuultiin myös miten HB:n vaikutuksista kerätään seurantatietoa ja arvioidaan HB:n soveltuvuutta sekä pyritään ymmärtämään kustannusten ja vaikutusten suhdetta (Rousu&Ihamäki, Kylliäinen ja Pehkonen-Elmi). Tähänastisen tiedonkeruun mukaan sekä pilottien kertomien kokemusten mukaan suurimpia muutoksia tulee olemaan asiakkaan sekä työntekijän roolissa ja organisaation toimintakulttuurissa tarvittavat muutokset. Ja nämä vaativat aikaa. Eri pilottien esityksissä kuultiin, että työaikaa on alkutilanteen jälkeen tarvittu asiakkaalle vähemmän ja tämä aika on ollut mahdollista käyttää muille asiakkaille.

Jotta vaikutuksia voidaan arvioida, tarvitaan monenlaista tiedonkeruuta. Ilahduttavaa oli, että esimerkiksi Kykyviisari oli otettu asiakastyössä hyvin käyttöön – sen koettiin osaltaan tukevan asiakkaan tilanteen arvioimista ja tavoitteiden edistymisen seuraamista. Hankkeen erilaisesta tiedonkeruusta eri kohderyhmille on kohdennettua lisätietoa Hanke-pääsivun alasivuilla: Asiakkaalle; Asiakastyöntekijälle ja Organisaatiolle ja palveluntuottaja-sivuilla.

Tiedonkeruuta vielä käsipelillä

Ongelmallista pilottien osalta on se, että kustannustietoa joudutaan keräämään pääosin käsin – tietojärjestelmät eivät poimi asiakkaan päätöksistä ja kirjanpidosta tietoa ”asiakkaan kustannuspaikalle”. Asiakas ei myöskään voi seurata omaa budjettiaan. Hankkeessa on tavoitteena arvioida nimenomaan HB-toimintamallin kokonaiskustannuksia, ei vain HB-palveluista tulleita kustannuksia. Tavoitteena on verrata HB-mallin ja tavanomaisen toimintamallin kustannuksia ja ymmärtää kustannus-vaikuttavuuden suhdetta. Jää nähtäväksi kuinka tässä onnistumme. Porin pilotissa on laadittu kustannusseurannan tueksi malli, tästä enemmän Tuula Pehkonen-Elmin esityksessä.

Tietojärjestelmien ja digi-maailman kehittämiselle on tarve. Tätä käsiteltiin myös Kainuun esityksessä. Kainuussa ollaan kehitetty asiakkaan käyttöön HB-budjetin seurannan excel-asiakirjaa. Hanke kehittää myös asiakkaan asiointiyhteyden protomallia Eksoten ja Kainuun pilottien kanssa.

Valinnanvapauslain tueksi tietoa keille HB-soveltuu, millaisia palveluja tulisi voida valita ja miten?

Seminaari oli myös lainsäädännön näkökulmasta avartava: tulevassa valinnanvapauslaissahan HB-ideaa tultaisiin toteuttamaan rajatummin kuin mitä tässä hankkeessamme. Hankkeen tuottama tieto onkin tärkeää, kun lainsäädäntöä maakunnissa sovelletaan tai säännöksiä syntyneiden tulosten perusteella myöhemmin mahdollisesti tarkistetaan. Hankkeen tähänastiset kokemukset ja esimerkit kootaan maaliskuussa 2018 ilmestyvään julkaisuun.

Sirkka Rousu, ylioettaja ja Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkö

Metropolia Ammattikorkeakoulu koordinoi hanketta: lisätietoa www.henkilokohtainenbudjetointi.fi

Löydät seminaarin tallenteen ja esitykset tältä Tapahtumat-sivulta.

Piirrosvideon löydät tästä.

Videon alussa on kuvattu erilaisia asiakkaita, joilla on mahdollisuus hankkeessa valita HB-toimintamalli. HB-asiakasprosessia kuvataan sen jälkeen itsenäistä elämäänsä aloittavan aikuistuneen lastensuojelun jälkihuollon nuoren näkökulmasta.

Jos oikeasti Suomessa halutaan parannuksia lastensuojeluun, nyt tarvitaan jo konkreettisia reformipäätöksiä

Minulta pyydettiin viime keväänä artikkelia nyt tammikuussa 2018 ilmestyneeseen Tahto tehdä toisin -julkaisuun erityisesti lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta. Ymmärsin, että kulttuurisen muutoksen näkyväksi saaminen edellyttää pitkänaikavälin tarkastelua: käytinkin kaiken liikenevän vapaa-ajan kirjoittamalla lastensuojelun kehittymisestä vuosien 1983-2017 ajanjaksolla kokonaisvaltaisesti ja monista näkökulmista käsin. Lähdekirjallisuus oli tuttua, sillä olin ollut vuosikymmenten kehitysvaiheissa mukana eri rooleissa.

Artikkelista kutoutui pitkä ja kriittinen näkemys, josta vain muutama teemaluku lopulta mahtui tilattuun Tietosanoman kirjaan. Niinpä tarjosin artikkelia työnantajani julkaisuksi, ja 2.2.2018 yli 100-sivuinen artikkelini ilmestyi Metropolia Ammattikorkeakoulun AATOS-julkaisusarjassa.

Muutokset vaativat pitkäkestoista johtamista ja rahoitusta

Osoitan artikkelissani miten hitaasti pyrkimykset ja toimintakulttuuriset muutokset vakiintuvat, jos ylipäätään vakiintuvat osaksi käytännön toimintaa. Hyvätkään asiat eivät toteudu mikäli muutosta ei johdeta ja tueta eikä tehdä päätöksiä, joita muutos edellyttäisi niin valtion kuin kuntien toimesta. Yksittäisen työntekijän toimin on vaikea saada rakenteellisia parannuksia aikaan.

Suomella ei kuitenkaan ole kansallista lastensuojelupoliittista näkemystä, tavoitteita tai palvelulupauksia lapsille, nuorille ja perheille. Emme tiedä miten lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään olemme pystyneet toimillamme auttamaan. Emme myöskään tiedä heidän hyvinvoinnistaan juuri mitään. Emme tiedä toimimmeko kustannusvaikuttavasti – lastensuojelututkimuksen ja tietopohjan parantamiseksi on tehty vuosien varrella useita esityksiä. Pahoin pelkään, että eduskunnan 100-vuotisjuhlapäätöksellä 5.12.2017 tehdyllä päätöksellä 50 milj. euron pääomituksen saaneen ITLA-säätiön toimintakaan ei rakenna lastensuojelututkimukselle pysyvää rakennetta ja perusrahoitusta.

Olemme ajautuneet kansallisesti tilanteeseen, jossa lastensuojelupalvelujen markkinat ovat esimerkiksi sijaishuollon lasten osalta lähes 80 prosenttisesti yksityisten yritysten varassa, kun oikeastaan juuri sijaishuollon osalta pääosa pitäisi tuottaa julkisen toimijan toimesta. Yhteiskunta on ottanut sijoitetun lapsen tai nuoren elämästä vastuun julkisena huoltajana, ja vastuun toteuttaminen pitää olla julkisen vallan omissa käsissä. Tarkastelen palvelumarkkinoiden kehitystä myös artikkelissani. Kuten myös laadun parannuspyrkimyksiä vuosien varrella.

Kriisistä toiseen reagoimista

Kriisiytyneeseen tilanteeseen vastataan vuodesta toiseen aina uudelleen toistettavilla selvityksillä. Suurimpiin lastensuojelun tarvetta aiheuttaviin ilmiöihin, kuten päihteiden ongelmakäyttö ja hoidon tarve, lapsen, nuoren tai vanhemman mielenterveys, perheiden köyhyys, väkivalta, ei yhteiskuntapolitiikan päätöksissä suhtauduta vakavasti. Esimerkiksi päihde-ensikotien rahoitus on pyörinyt vuosien ajan kansanedustajien budjettiin ehdottamilla ns.joululahjarahoilla. Päätöksenteko on lyhytnäköistä ja reagoivaa.

Lastensuojelun osaamisen parantamiseksi ja raskaassa työssä jaksamiseksi on tehty parannusehdotuksia vuosien kuluessa. Taisin itse kirjoittaa lastensuojelun henkilöstökriisistä artikkelin jo 1998. Lastensuojelun kehittämisohjelmassa 2004-2007 teimme monia ehdotuksia, ja laskimme montako eri ”hoitoisuuden mukaista” asiakasta työntekijällä voi samaan aikaan olla, määrään vaikuttaa myös se kuinka paljon erilaisia tukipalveluja on ylipäätään sosiaalityön lisäksi kunnassa käytettävissä. Määrä liikkuu mieluummin 10-15 asiakkaassa kuin nyt lakiin kirjattavaksi joidenkin ehdottama 30 asiakasta.

Kansallisen yli hallituskausien ulottuvan lastensuojelun reformin tarve on nyt

Minua ei lainkaan yllätä jälleen mediassa esille nousseet huolet lastensuojelun sosiaalityön asiakasmääristä – ennen nykyiseen työhöni siirtymistä tein Kuntaliitossa vuonna 2010 laajan kuntakyselyn, jossa kävi ilmi suuret asiakasmäärät – tosin vaihtelu kunnittain oli suurta. Lasten, nuorten ja perheiden auttamisen laatu vaihtelee kunnittain suuresti, on toki edellä kulkevia ja hyvää esimerkkiä näyttäviä kuntia ja kuntayhtymiä sekä jatkuvasti toimintaa kehittäviä järjestöjä. Näitä tuon esille artikkelissani. Yhtenä esimerkkinä on toiminut Vantaan lastensuojelun henkilöstö, joka on rohkeasti nostanut esille tilanteen kaupungissa, ja tähän on vastuulliset päättäjät myös reagoineet mm.20.11.2017 sote-lautakunnan päätöksellä.

Artikkelin lopussa on ehdotus Uuden lastensuojelun reformiksi – tarvitsemme kansallisen yli hallituskausien ulottuvan pitkäkestoisen ja kokonaisvaltaisen muutoksen eli reformin. Siihen ei riitä kulloisenkin hallituksen kärkihanke. Mutta pitemmittä puheitta, kannattaa lukea AATOS-artikkelini (sähköinen maksuton pdf.).

Tässä linkki RousuSirkka: Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa(2.2.2018).

Tässä linkki myös Tahto tehdä toisin. Uusia toimintatapoja lastensuojeluun – julkaisuun.

Linkki Kuntaliitonlastensuojelukyselyn 1.2.2018 uutiseen.

Linkki SOS-lapsikylän Johanna Hedmannin ja Anna-Liisa Koisti-Auerin artikkeliin 2.2.2018 Länsi-Suomilehdessä. (sama artikkeli julkaistu myös Helsingin sanomissa 4.2.2018.

Linkki Vantaankaupungin sote-lautakunnan 20.11.2017 päätöksen lastensuojelunhenkilöstötilanteen johdosta.