Helsingin kaupungin päihdepalveluissa perhekeskeinen työ on yksi keskeinen kehittämistyön kohde. Päihdetyön haasteena on perheiden ohjautuminen ajoissa päihdehoitoon ennen kuin päihdekäyttö on perheessä niin vaikeutunut, että lasten tilanteissa joudutaan tekemään vaikeita huostaanotto ratkaisuja. Vanhempien päihderiippuvuus koskettaa koko perhettä. Lastensuojelulaki velvoittaa meitä puuttumaan perhetilanteeseen, mikäli lapsen tilanne tuottaa huolta. Päihdehuollon palveluja tulee tarjota henkilölle, jolla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia sekä perheille ja muille läheisille. Päihdepalveluja on annettava aina henkilön, perheen ja muiden läheisten avun, tuen ja hoidon tarpeen perusteella. ( Päihdehuoltolaki 1986/41/§7)

Vuoden 2009 kansallisen mielenterveys – ja päihdesuunnitelman ehdotuksessa korostetaan, että vanhempien päihderiippuvuuden vuoksi riskissä olevat lapset tulee tunnistaa ja heidän kasvuaan  tukea. Tavoitteena on koko perheen tukeminen, lapsen etu huomioiden. Perhekuntoutuksessa vanhempien päihdekäyttöä tuleekin tarkastella lapsinäkökulmasta.

Lapsiperheet ovat päihdetyön haasteena. Päihdepalveluissa pyritään tehostamaan yhteistyötä eri tahojen kanssa ja siten madaltamaan perheiden hoitoon ohjautumisen kynnystä. Parhaimmillaan perheiden tavoitettavuus sekä päihdehoitoon ohjautuminen nopeutuu ja aikaistuu. Palvelu-menetelmien kehittäminen sekä uudelleen arvioiminen on tarpeen, jotta kyetään entistä paremmin vastaamaan lapsiperheiden  päihdekuntoutuksen erityistarpeisiin.

Perhekeskeinen työote päihdekuntoutuksessa

Keskeistä perheiden päihdekuntoutuksessa on perhekeskeinen työorientaatio, jossa tavoitteena on työskentely koko perheen kanssa. Perhekeskeisessä työskentelyssä huomiota kiinnitetään perheenjäseniin yksilöinä, mutta erityisesti lapseen.

Työskentely lapsen kanssa edellyttääkin lapsen nostamista työskentelykumppaniksi. Lapsiperheiden päihdekuntoutuksessa pyritään vanhemmuuden huomioimisen lisäksi vahvistamaan yksilön ja koko perheen elämänhallinnan taitoja. Tavoitteena on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalisen tilanteen koheneminen. Perhekeskeinen päihdetyö on työmuotona haastavaa ja erityisosaamista edellyttävää työtä, jossa huoli vanhempien päihdekäytöstä suuntaa huolen myös lapseen.

Perheiden päihdekuntoutusta käsittelevien tutkimusten mukaan huolestuttavaa on se, että perhekeskeinen näkökulma näyttäytyi edelleen niin, että perhettä kohdeltiin yksikkönä eikä lasten kokemuksia erikseen kysytty. Työskentely suoraan lasten kanssa ei tutkimusten mukaan siten vaikuttanut kovin yleiseltä toimintatavalta.

Perheiden auttamiseksi tarvitaankin uudenlaisia toimintamalleja, jossa lapsi ja vanhemmat sekä muut lapselle vastuulliset aikuiset otetaan työskentelyyn mukaan perheen kanssa.

Päihdekuntoutuksen merkitys perheiden kuntoutumiselle

Vuonna 2014 valmistuneen opinnäytetyöni tavoitteena on ollut selvittää, mikä merkitys päihdekuntoutuksella on ollut lapsiperheiden kuntoutumiselle. Miten lapsinäkökulma huomioitiin perhekuntoutuksessa sekä mikä oli muuttunut perheen arjessa päihdekuntoutuksen jälkeen. Opinnäytetyön tavoitteena on ollut myös tuottaa tietoa päihdepalvelun ja lastensuojelun yhteistyöstä. Opinnäytetyön haastatteluaineisto koostui vanhempien perhekuntoutuskokemuksista.

Kaikki vanhemmat olivat kokeneet, että perhekuntoutus oli ollut vanhemman kuntoutumisen ja perheen eheytymisen kannalta merkityksellinen interventio. Perhekuntoutuksella oli kaikkien  perheiden kohdalla merkitystä lapsen kotiin saamiseksi tai perheen yhdessä pysymiseksi.

Lapsen tilanteen turvaaminen ja korjaaminen motivoi kaikkia vanhempia sitoutumaan perheiden päihdekuntoutukseen. Perhekuntoutuksessa lapsinäkökulma toteutui kaikkien vanhempien mielestä hyvin. Lapsen osallistuminen kuntoutukseen merkitsi vanhemmille mahdollisuutta todentaa lapselle kuntoutusmotivaatiota ja rakentaa siten uutta luottamuspohjaa lapsiinsa.

Kuntoutuksessa kaikilla vanhemmilla oli tavoitteena elämäntilanteen muuttaminen paremmaksi päihteettömyyden kautta.

Luottamuksen, rehellisyyden ja avoimuuden kokemukset perhekuntoutuksessa olivat vanhemmille merkityksellisiä arvoja. Perhekohtaisen tuen huomioiminen, parisuhdetta unohtamatta, vahvisti vanhempien vanhemmuutta. Lapsi oli merkittävä vanhemman kuntoutusmotivaatiota kannatteleva tekijä. Vanhempien päihdekuntoutuksen sujumiseen vaikutti vanhempien tulevaisuuteen suuntautuva tavoite lapsen kotiin saamisesta tai perheen yhdessä pysymisen mahdollisuudesta. Lapsen myötä vanhempien toivo paremmasta huomisesta voimistui ja vanhemman usko päihdekuntoutumiseensa ja vanhemmuuteen vahvistui.

Päihdekuntoutuminen tuli vanhemmille merkitykselliseksi vanhemmuuden ja lapsinäkökulman huomioimisen kautta. Perheen kuntoutuessa vanhemmuus ja vanhempien pärjäämisen tunne perheenä vahvistui. Päihdekuntoutuksen keskeinen tavoite on tukea perhettä muutokseen ja kuntoutumiseen.

Päihdepalvelun ja lastensuojelun yhteistyötä tiivistämällä ja lisäämällä mahdollistetaan tuen saanti perheelle, ennen kuin ongelmat hankaloituvat. Päihdekuntoutus mahdollistaa perheille ammattiauttajien tuen ja jopa poistaa lapsen huostaanotto uhan. Lapsen kotiutuminen on mahdollista, kun vanhemmilla ei ole päihdekäyttöä ja lapsen kasvuolosuhteet ovat lapsen edun mukaiset.

Perhekuntoutuksen jälkeen tulee avohuollon tukitoimin tukea  perheen päihteetöntä arkea ja vahvistaa vanhemmuutta. Perheiden elämänhallinta vahvistuu vanhempien päihteettömyyden myötä ja elämän puitteet rakentuvat päihteettömyyttä vahvistaviksi. Erityisesti vanhemmuus ja vanhempana lapsille toimiminen koettiin tärkeänä ja positiivisena asiana haastateltavien elämässä. Lapset olivat arjen sisällön keskiössä.

Elämää suuntaavien valintojen tekeminen ei ole vanhempana aina helppoa, vaan arjessa uudelleenkin opeteltava asia. Lasten kotiutuminen kannatteli vanhempien päihteettömyyden jatkumista ja arjen rakentumista. Arjen sujuvuus lasten tilanteiden, asumisen ja työllistymisen osalta vahvisti  vanhempien päihteettömyyttä. Kaikilla haastateltavilla oli optimistisia tulevaisuuden suunnitelmia. Päihteettömyyden jatkuessa toiveikkuus paremmasta elämästä vahvistui kaikilla perheiden vanhemmilla. Perhekuntoutus mahdollistaa parhaimmillaan vanhempien irtioton ja kuntoutumisen päihteistä sekä lapsen tilanteen selkeytymisen ja perhetilanteen eheytymisen.

Lapsiperheet tulevaisuuden päihdepalvelussa

Yhteiskunnassamme lapsiperheet, joissa vanhemmilla on päihderiippuvuus, on entistä yleisempi ilmiö johon on syytä reagoida. Tiedossa on, että päihdepalveluihin ohjautuu vain jäävuorenhuippu niistä perheistä, joissa tuen tarve vanhempien päihdekäytön vuoksi on ilmeinen.

Päihdehuollon tulevaisuuden haasteena on lapsiperheiden tavoitettavuus ennen kuin perheen tilanne on vanhempien päihderiippuvuuden vuoksi kriisiytynyt. Perhekuntoutus on päihdetyön erityisosaamista, jossa tuetaan vanhempien kuntoutumista päihderiippuvuudesta, pyrkien koko perheen kuntoutumiseen. Perhetilanteiden pitkittyminen ei ole etenkään lasten kannalta suotavaa. Tämä haastaa tiivistämään erityisesti lastensuojelun ja päihdepalvelujen yhteistyötä, mutta myös päihdepalvelujen yhteistyötä muiden tahojen kanssa.

Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lapsiperheiden päihdekuntoutukselle on tarvetta. Tällä hetkellä päihdehuollossa pyritään kehittämään perhelähtöisiä avohuollon päihdepalveluja. Perhekuntoutuksella on päihdepalveluissa selkeä oma paikka lapsiperheiden kokonaisvaltaisen päihdekuntoutuksen toteuttamiseksi. Perhekuntoutuksessa yhteistyö lastensuojelun avohuollon kanssa on lasten tilanteen arvioimiseksi merkityksellistä. Päihdehuollon ja lastensuojelun yhdistäminen perhekuntoutuksessa haastaa perhetyön tekemisessä ymmärtämään lastensuojelun lähtökohtia ja toisaalta lastensuojelua päihdepalvelujen perhetyön lähtökohtia.

Tulevaisuudessa päihdehuollon vahvana suuntana on painottaa avohuollollisia päihdepalveluja. Yhteistyötä painotettaan entistä enemmän lastensuojelun, psykiatrian avohuollon, sosiaalitoimen ja peruspalvelujen suuntaan. Yhteistyötä pyritään lisäämään myös kolmannen sektorin, kuten järjestöjen ja vertaistukea tarjoavien tahojen kanssa. Perheiden päihdehoitoon ohjautuminen tuleekin suunnata toteutettavaksi mahdollisimman monen tahon joustavana ja matalakynnyksisenä varhaisen tuen palveluna.

Ammattiauttajien paikka on tukea ja vahvistaa vanhempien alkumotivaatiota päihdehoidon toteutumiseksi. Perheen päihdekuntoutuksen toteutuminen saattaa muutoin epäonnistua, eikä muutoksen aikaansaaminen perheessä onnistu. Tulevaisuudessa tuleekin rakentaa entistä selkeämpiä perhekohtaisia hoitojatkumoja, joissa yhteistyöllä turvataan tuen saanti kaikille perheenjäsenille. Tarvitaan varhaista tukea perheille ja nopeaa hoitoonohjausta perhetilanteiden niin edellyttäessä. Lapsiperheiden päihdekuntoutus on yhteiskunnallisesti merkityksellinen päihdepalvelu, johon tulee tulevaisuudessa panostaa.

Artikkeli perustuu Anu Sinin Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön, Päihdekuntoutusta lapsiperheille  ”Muutos on ihan oikeesti mahdollista”.

Anu Sin, Sosionomi Yamk

Kaksi entistä huumeiden käyttäjää kirjoittivat Helsingin sanomissa 18.1.2014 huolestaan korvaushoidon yleistymisestä ja laitoskuntoutuksen vähenemisestä (HS) taloudellisten säästöjen takia Helsingissä. Huoli on aiheellinen. Toivon viisautta päättäjiltä siinä, että erilaiset hoitopolut turvataan ja päihderiippuvaisten hoitoonohjauskäytäntöjä helpotetaan.

Kuntoutuksesta leikkaaminen ei ole järkevä investointi inhimillisesti ajateltuna. Etenkin tällä huoltosuhteella, jokaisen ihmisen potentiaalia, myös päihderiippuvaisten tarvitaan työelämässä. Syrjäytymisen vastakohta on osallisuus, ja kun torjumme syrjäytymistä lisäämme yhteiskunnallista osallisuutta. Syrjäytymisen vastaisessa taistelussa tarvitsemme korjaavaa työotetta siinä, missä ennalta ehkäisevääkin. Tähän työhön investoiminen, maksaa itsensä monin verroin takaisin niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

HOITOMOTIVAATIO KASVAA SISÄLTÄPÄIN

Monille päihderiippuvaisille hoitoon lähtö ei ole vaihtoehto. Moni on tottunut elämään päihdemaailmassa. Kuten kaikille ihmisille, myös päihderiippuvaiselle elämänmuutoksen tekeminen jo ajatuksen tasollakin on vaikeaa. Etenkin, jos on aina elänyt niin, että läheiset ovat päihderiippuvaisia ja eikä tunne ketään, joka eläisi ilman päihteitä. Päihteetön elämä ja siihen tarvittava elämän muutos ovat tuolloin aivan tuntematonta. Joskus motivaatio syttyy yllättäen ja elämä muuttuu arvokkaaksi. Joskus sitä ei synny ja elämä päättyy. Huumeiden käytössä kyse on elämästä ja kuolemasta.

On mahdoton määrittää, koska on oikea aika hakeutua hoitoon ja pitääkö hoito aloittaa nyt, heti vai viikon päästä, jotta saadaan parhaita mahdollisia tuloksia. Hoitopolut ja tulokset vaihtelevat riippuen ihmisestä. On tärkeä muistaa, että huumekuntoutus on se lääketieteenala, johon ei ole yksiselitteisiä ratkaisuja.

KOHTI KUNTOUTUMISTA

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan parhaimmillaan hoidon myötä huumeidenkäyttö ja rikosten tekeminen voi loppua kokonaan, elämäntilanne rauhoittua ja potilaat pääsevät kiinnittymään opiskelu- ja työelämään ja kannatteleviin ihmissuhteisiin (THL). On parempi, että ihminen pääsee korvaushoitoon ja elämän syrjään kiinni, kuin että hän olisi osa rikollista päihdemaailmaa. Päihtyneenä ja päihteitä tarvitessaan päihderiippuvainen tekee asioita, joita ei selvänä tekisi ja on usein vaaraksi itselleen ja ajoittain myös ympäristölleen.

Korvaushoitoon pääsy Helsingissä ei ole helppoa. Korvaushoitoprosessi lähtee liikkeelle asiakkaan omalta päihdepoliklinikalta, jossa lääkärin tulee tehdä lähete korvaushoidon tarpeen arviointia varten. Tämän jälkeen tehdään esiarvio, johon asiakas voi päästä tai olla pääsemättä. Esiarvion jälkeen alkaa korvaushoidon tarpeen arviointi, jonka yhteydessä käydään läpi asiakkaan päihdehistoria, elämäntarina, hoitohistoria, otetaan laboratoriokokeita ja huumeseuloja. Arvion jälkeen asiakas joko arvioidaan korvaushoitoon kelpaavaksi tai hoitoa jatketaan omalla päihdepoliklinikalla. Mikäli asiakas arvioidaan korvaushoitokelpoiseksi, hänet asetetaan hoitojonoon.

Prosessi saattaa kestää 3-6 kuukauteen, mikäli asiakas on sitoutunut ja tulee aina sovitusti ajoilleen. Korvaushoitoa säädetään lainsäädännöllä ja se on vaativa hoitomuoto. Korvaushoitoon ei pääse ilman vierotushoitoyritystä. Kun asiakas pääsee hoidon piiriin, asiakkaan tulee hakea lääkkeensä säännöllisesti.

Jos ihminen pääsee irti haitallisesta elämäntyylistään korvaushoidolla, hyvä niin. Jos ei, niin mikäli korvaushoito vähentää huumeista ympäristölle aiheutuvia haittoja, sekin on hyvä. Väitän, että korvaushoito yhdessä muun terveysneuvonnan kanssa on toiminut ehkäisten mm. Hiv:n leviämistä.

Tärkeää on ohjata päihderiippuvaiset hoidon piiriin ja sitä kautta tukea heitä kuntoutumisessa. Parasta olisi se, jos päihderiippuvaiset pääsevät irrottautumaan riippuvuuksistaan. Tämän myös monet korvaushoidon piirissä olevat ihmiset asettavatkin pitkän aikavälin tavoitteekseen.

EI VASTAKKAINASETTELUA, VAAN HOITOA

Toivon, että tulevaisuuden Helsingissä erilaisia hoitomuotoja ei aseteta vastakkain. Ihmiset tarvitsevat laadukasta vieroitushoitoa, jatkokuntoutusta, korvaushoitoa sekä avokuntoutusta. Hyvä linja on se, että ostopalveluita vähennetään ja omaa toimintaa kehitetään. Kuitenkaan kehittämistyö ei saa tarkoittaa vain ostopalveluiden leikkaamista.

Tärkeä pohdinnan paikka on se, miten asiakkaita voidaan auttaa parhaiten. Kuinka Helsingin päihde- ja psykiatrian palvelut kohtaavat asiakkaan tarpeen paremmin? Tarvitaan perinteisiä kuntoutusmuotoja ja tarvitaan nykyaikaista liikkuvaa ja matalankynnyksen työtä. Hoitoon pääsyä tulee edelleen helpottaa ja hoitoon pääsy tulee turvata lainkin mukaan, kun ihminen sitä tarvitsee.

Mirka Vainikka, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Kirjoituksen viittaukset

THL. http://www.thl.fi/fi_FI/web/neuvoa-antavat-fi/opiaattiriippuvaisten-vieroitus-ja-korvaushoito

Helsingin sanomat. http://www.hs.fi/mielipide/L%C3%A4%C3%A4kkeet%C3%B6nt%C3%A4+kuntoutusta+p%C3%A4ihdeongelmaisille/a1390000216778

Suomessa on jälleen voimistunut keskustelu alkoholilainsäädännöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ehdottaa muun muassa, että alkoholin saatavuutta rajoitetaan lyhentämällä myyntiaikaa kaupoissa, kioskeissa, huoltamoilla ja Alkoissa. Myös alkoholijuomien vähittäismyynti kiellettäisiin sunnuntaisin ja pyhäpäivisin. STM viittaa tutkimukseen, jonka mukaan litran lisäys alkoholin kokonaiskulutuksessa on Suomessa johtanut kuuden prosentin kasvuun pahoinpitelyrikollisuuden määrässä. Lisääntynyt myynti kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla vuosikymmenien ajan on aiheuttanut sen, että ministeriö haluaisi rajoittaa juurikin tätä kanavaa muun muassa liikenneturvallisuuden takia. Suomessa haluttaisiin ottaa käytäntöön Ruotsin malli, jossa yli 3,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät alkoholijuomat myytäisiin vain Alkosta. STM ehdottaa myös alkoholiveronkorotuksia seuraavien vuosien aikana, kunnes laadittuja tavoitteita on saavutettu. Ministeriön mukaan toimenpiteillä voitaisiin muun muassa välttää noin 350 alkoholin aiheuttamaa kuolemaa vuodessa. (Taloussanomat 2013)

Oireiden sijasta pureuduttava suurkulutuksen syihin

Lisääntynyt alkoholinkulutus näkyy valitettavasti myös lastensuojelussa päivittäin. Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus on monilta osin hyvä, mutta kaipaisin silti sosiaalialan ammattilaisena enemmän resursseja ja toimenpiteitä niihin syihin, miksi alkoholinkulutus on niin suurta. Ministeriön ehdottamat toimenpiteet tuntuvat oireiden hoitamiselta, kun oireiden todelliset syyt jäävät samalla tutkimatta. Uskon, että jokaisen alkoholistin elämässä on tapahtunut jokin merkittävä asia, mikä on saanut kohtuukäytön muuttumaan suurkulutukseksi ja myöhemmin alkoholismiksi. Lastensuojelun työntekijänä en koe, että rajoittaminen yksinään auttaisi niiden ongelmien ratkomista, joita ihmisillä on ja joihin he hakevat helpotusta alkoholilla.

Juoppouden maailma haastaa

Valitettavan usein alkoholiongelmaan liittyy samanaikaisesti pahoja mielenterveysongelmia, jolloin voidaan jo puhua syrjäytyneestä moniongelmaisesta ihmisestä. Yhteiskunnan tulee tarjota keinoja puuttua näiden ihmisten elämään entistä voimakkaammin. Seuraukset hoitamattomasta mielenterveys- sekä päihdeongelmasta ovat merkittäviä koko yhteiskunnalle. Syrjäytyneisyys sekä päihdeongelmat siirtyvät usein sukupolvelta toiselle, jolloin suurimpina häviäjinä ovat alkoholistien ja mielenterveysongelmaisten vanhempien lapset.

Talentia lehdessä ”Juoppouden maailma haastaa”, Outi Hietala kirjoittaa omasta halustaan ymmärtää alkoholismia ja löytää keinoja auttaa siitä kärsiviä. Tämä halu on ”vienyt hänet purkutaloihin, saanut ottamaan turpiin päihdelaitoksessa ja tuonut tohtorinhatun yliopistolla”. Sinnikkyys toi paljon uutta tietoa päihdepalveluiden asiakkaiden asenteista ammattiapuun. (Talentia 2013/11.4) Hietala kiinnostui hyvin pian siitä, miksi moni päihdeongelmainen kävi terveyskeskuksessa katkaisuhoidossa mutta jätti sen jälkeen menemättä terapiaan tai muuhun avokuntoutukseen. Tämä ilmiö on hyvin tuttu myös lastensuojelun työntekijöille. Sijoitettujen lasten vanhemmat saattavat käydä useammankin kerran katkaisuhoidossa lyhyen ajan sisällä mutta sen jälkeinen apu ei motivoi heitä jatkamaan. Seurauksena valitettavan usein on retkahtaminen uudestaan päihteisiin. Hietala (Talentia 2013/11.4) sanookin, että henkilöistä riippumattomat palveluketjut sopivat huonosti yksiin monien heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeiden kanssa.

Toivon kannattelijat

Se, jolla on pelissä hengissä pysyminen, ei ajattele, että siirrynpä joustavasti tästä tuohon yksikköön tai palveluun. Kun uskonpuute vaivaa retkahtamisen jälkeen, on monille toivon kannattelijana luotettu ammattiauttaja, ei steriili palveluketju. Mutta kuten Hietalakin toteaa, pätevän henkilöstön niukkuuden ja resurssipulan sekä tehostamispaineiden vuoksi yksilöllisen suhteen luominen asiakkaan ja auttajan välillä on varsin haastavaa. Outi Hietala kiteyttää sosiaalialalla vallitsevan ongelman seuraavasti: ”tulospaine ja kasvottomuus eivät vain toimi ihmisten hädän ja ristiriitaisten elämäntilanteiden kanssa”.

Juovasta äidistä raittiiksi

Mikä saa äidin laittamaan alkoholin kaiken edelle, myös omien lastensa? Mikäli tähän kysymykseen löytyisi yksiselitteinen vastaus, olisi alkoholismi varmasti helpommin hoidettavissa ja jopa ennaltaehkäistävissä. On surullista elää sijoitettujen lasten kanssa sitä hetkeä, kun lapsi ymmärtää jälleen kerta toisensa jälkeen äidin tai isän valinneen alkoholin heidän sijastansa. Lastenkodissa työntekijät joutuvat jatkuvasti lohduttamaan ja rauhoittelemaan lapsia, jotka kokevat alkoholistivanhempiensa tuottamia pettymyksiä aina uudelleen ja uudelleen. Lapsen maailma – lehdessä (2/2012) on artikkeli ”Juovasta äidistä raittiiksi”, jossa kasvatustieteiden tohtori Tiina Törmä kertoo tehneensä aiheesta väitöskirjan. Väitöskirja osoittaa alkoholismin sairaudeksi, josta voi toipua. Samalla väitöskirja on alkoholistiäitien kannanotto lastensa avunsaannin puolesta.

Tutkimuksessa käy ilmi, että alkoholistiäidit toivovat järjestelmää, joka tarjoaisi riittävän tuen alkoholismin hoidossa, vanhemmuuden tukemisessa sekä huomioisi tarpeeksi pitkään myös lasten tuen tarpeen. Alkoholistiäidit pelkäävät leimautumista sekä yhteyden katkeamista omiin lapsiinsa. Lastensuojelun kentällä näkee kahden tyyppisiä alkoholistivanhempia. Osa ei näe juomistaan ongelmana eivätkä näin ollen halua hakeutua avunpiiriin. Toiset taas myöntävät tarvitsevansa apua, jolloin myös parantuminen voi alkaa. Näille vanhemmille, jotka haluavat apua ja ovat valmiita vastaanottamaan sitä, tulisi löytyä yhteiskunnasta resursseja auttaa heitä yksilöllisesti ja juuri sillä volyymillä, kun he pystyvät sillä hetkellä vastaanottamaan.

Eri ammattilaisten kanssa yhteistyötä tiivistettävä

Lastensuojelulaitosten tarkoitus ei ole hoitaa vanhempien päihdeongelmaa mutta yhteistyötä lastensuojelun tulee tehdä vanhempien päihdekuntoutuspaikkojen kanssa ehdottomasti. On järjetöntä, että sekä lastensuojelulaitoksessa että päihdekuntoutuksessa tehdään tahoillaan hyvää työtä mutta jos ne eivät kohtaa konkreettisesti, voi hyöty jäädä asiakkaiden kannalta toivottua heikommaksi.

Investoidaan lapsiin ja nuoriin

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry (Talentia 2013/8.3) esittää laajaa kahden valtuustokauden kestävää investointiohjelmaa. Ohjelma on sosiaalinen satsaus lapsiin ja nuoriin ja se toisi apua vaikeassa elämäntilanteessa eläville lapsille. Ajatuksena on, että varhainen tuki ja puuttuminen estävät ongelmien pahenemista, vähentävät lastensuojelun tarvetta ja erityisesti sijaishuollon menoja. Mielestäni varteenotettavaa tässä ohjelmassa on suunnitelma ammatillisen perhetyön lisäämisestä neuvoloiden, päivähoidon sekä päihde- ja mielenterveyspalveluiden yhteyteen. Kevyempiä, matalankynnyksen paikkoja tulee konkreettisesti lisätä ja palveluita yhdistää fyysisesti samoihin tiloihin, jolloin asiakkaiden mahdollisuus hakeutua avunpiiriin helpottuu huomattavasti.

Lastensuojelun imago auttajana ja toivon rakentajana

Lastensuojelusta tulisi tehdä helpommin lähestyttävä ja positiivisen sävyn omaava tukimuoto muiden joukossa eikä pelottava ja negatiivinen asia, mikä se valitettavasti tällä hetkellä monien mielessä on. Lastensuojeluun kuuluu muitakin tukimuotoja kuin huostaanotto. Nämä tukimuodot tulisi saada asiakkaiden tietoisuuteen ja tehdä niistä ”houkuttelevampia”, jotta myös asiakkaat ottaisivat ne hyvillä mielen ja yhteistyössä työntekijöiden kanssa vastaan.

Elina Fredriksson, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Lisätietoa

Lapsen Maailma 2/2012. Juovasta äidistä raittiiksi.

Talentia 2013 / 8.3.2013 Sijoitus ihmiseen.

Talentia 2013 / 11.4.2013 Juoppouden maailma haastaa.

Taloussanomat 2013. Verkkodokumentti.