Covid-19-viruksen aiheuttama poikkeustila kiihdytti yhteiskunnan digitalisoitumista entisestään, eivätkä kaikki välttämättä pysy tässä kehityksessä mukana. Ikääntyneiden uhkana on, että digisyrjäytymisen myötä he syrjäytyvät myös yhteiskunnasta.
Ikääntyneet kokevat etäyhteyden kautta toimintaan osallistumisen kuormittavammaksi, kuin paikan päälle lähtemisen. Näin käy ilmi opinnäytetyöstäni, jonka tein Helsingin sosiaali- ja terveystoimen päivätoiminnassa. Vaikka tekniikan haltuunotto ei ole uusi asia tämän päivän ikääntyneiden elämässä, laitteet ovat kuitenkin monimutkaistuneet. Myös yhteiskunta muuttuu teknologian kehityksen myötä. Toimintatavat ja prosessit muuttuvat, palvelut siirtyvät enenevissä määrin verkkoon. Mahdollisuudet ja kyvyt hallita internetin käyttöä vaikuttavat suoraan myös yksilön kykyyn hallita omaa arkeaan. Teollisessa maailmassa tapahtuva väestön ikääntyminen on nostanut geronteknologian eli ikääntymisen teknologian suuren kiinnostuksen kohteeksi. Tavoitteena geronteknologian tutkimuksessa on parantaa ja kehittää ikääntyneiden hoitoa ja hoivaa sekä ikääntyvien työ- ja elinympäristöjä. Esteetön, kaikki käyttäjäryhmät huomioiva suunnittelu on geronteknologian yksi kantavista ajatuksista. (Leikas 2008: 39–41.)
Poikkeustila vauhditti digiloikkaa
Covid-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana palvelut siirtyivät yhä laajemmin verkkoon. Monet ikääntyneet ovat kuitenkin yhä tottuneet käyttämään palveluja paikan päällä virastoissa ja palvelupisteissä. Osa riskiryhmään kuuluvista ikääntyneistä jäi palvelujen ulkopuolelle, kun heillä ei ollutkaan käytössään tarvittavia digilaitteita tai taitoa käyttää laitteita. (SOSTE 2020: 25, 30, 79.)
Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan neuvottelukunnan (ETENE) kannanoton mukaan sosiaali- ja terveysalalla käytetyn teknologian tulee olla oikeudenmukaisesti, helposti ja yhdenvertaisesti saatavilla. Teknologian käytön riskit ja haitat tulee arvioida, käyttäjää tulee tarvittaessa tukea ja ohjata laitteen käytössä. Teknologian tulee soveltua luontevasti käyttäjän arkeen. Se ei saa loukata käyttäjän yksityisyyttä, eikä teknologia saa korvata inhimillisiä kontakteja. (Etene 2010: 5.)
Kotona asumisen velvoite haastaa ikääntyneiden osallisuutta
Yhteiskunnan asettama tavoite on, että ikääntynyt asuisi omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tämän tavoitteen toteutuminen edellyttää ikääntyneiltä kehityksessä mukana pysymistä, suoriutumista kansalaisvelvoitteista, joiden hoitamiseen tarvitaan yhä enenevissä määrin digitaitoja. (Koskiaho 2019: 170.) Työelämässä oleviin ihmisiin verrattaessa ikääntyneillä ihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia pysyä mukana jatkuvassa teknologian kehityksessä. Ikääntyneet eivät myöskään hyödy kehityksestä yhtä paljon kuin muut väestöryhmät. Itsepalveluyhteiskunnan vaatimukset saattavat aiheuttaa digi-syrjäytymistä. (Topo 2013.)
Teknologian keinot kohdata ikäihmisen tarpeet kasvavat samaan aikaan kun ikääntyneiden kotona asumiseen liittyvät tarpeet lisääntyvät. Älyteknologiaratkaisuihin kohdistuvat suurimmat tarpeet liittyvät kommunikaatioon läheisten, kotihoidon tai muiden ammattilaisten kanssa, lääkkeiden ottamisen muistuttamiseen, yksinäisyyden ehkäisemiseen, turvallisuuteen, avustamiseen kotitöissä ja muussa päivittäisessä toiminnassa. Kommunikaatiota ja yhteisöllisyyttä edistävien teknologioiden ja terveysteknologioiden käyttö usein limittyy toisiinsa. (Pietiläinen ym. 2017: 25–27.)
Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 esitetään teknologian keinoja ikääntyneiden kotona asumisen mahdollistamiseksi. Ikääntyneiden ihmisten omatoimisuutta, itsenäisyyttä, yksityisyyttä sekä sosiaalista toimintaa voidaan tukea teknologian keinoin. Etäyhteyksin voidaan toteuttaa ryhmäkeskusteluja, ryhmänohjausta tai ryhmäruokailuja. (STM 2020: 33.)
Ikääntyneiden kokemuksia etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista
Helsingin sosiaali- ja terveystoimessa kehitetään etäpalveluja. Opinnäytetyöni tavoite oli tuoda ikääntyneiden päivätoiminnan asiakkaiden näkökulma etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista osaksi tätä kehittämistyötä. Päivätoiminnat suljettiin yli vuodeksi Covid-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Sulun aikana osalla asiakkaista oli mahdollisuus osallistua ryhmämuotoiseen etätoimintaan. Järjestin etäyhteyden kautta neljä ryhmähaastattelua. Ryhmähaastattelujen kautta selvitin, millaisia kokemuksia ikääntyneiden päivätoiminnan asiakkailla oli ryhmämuotoisista etätuokioista. Tiedustelin myös, millä tavalla etätuokiota voisi kehittää.
Etätuokioiden kerrottiin piristävän ja tuovan vaihtelua päivään. Etäryhmiin osallistuneille oli merkityksellistä saada jutella samanikäisten kanssa. Osa haastateltavista koki ryhmämuotoisten tuokioiden lieventävän heidän yksinäisyyden kokemustaan. Etäryhmät lisäsivät myös turvallisuuden tunnetta. Kehitettävää haastateltavien mielestä oli äänen laadussa. Toivomuksena oli myös enemmän keskustelua osallistujien kesken.
Haastateltavien näkemys oli kuitenkin ehdottoman yhteneväinen, kun tiedustelin, voisiko etätoiminta korvata läsnä olevan päivätoiminnan. Kaikki olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että läsnä oleva ryhmämuotoinen toiminta menee aina teknologiavälitteisen etäyhteyden kautta toteutetun toiminnan edelle. Lisäksi haastatteluissa korostettiin niiden vuorovaikutustilanteiden merkityksellisyyttä, joita päivätoimintapäivän aikana syntyy. Myös Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että vaikka digitaaliteknologia tekee etätoiminnan mahdolliseksi, olennaista on edelleen fyysinen läheisyys (Kaupunkistrategia 2021).
Teknologisilla ratkaisuilla hyvinvointia
Tutkittaessa digitalista syrjäytymistä ilmiönä, Rahikan (2013) mukaan on havaittu, että harvaan asutulla seudulla asuvat, pienituloiset ja vähän koulutetut ikääntyneet ovat suurimmassa vaarassa syrjäytyä. Vasta sitten, kun teknologiset ratkaisut vaikuttavat positiivisesti ihmisten arkeen yhdistyen sosiaaliseen ulottuvuuteen hyvinvointiyhteiskunnassa, voidaan puhua teknologisten ratkaisujen kehityksestä hyvinvointipalvelujen näkökulmasta. Oleellista on pohtia, miten jatkossa voidaan yhteensovittaa tietoperusteisen kasvun tuomat mahdollisuudet inhimillisen edistyksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden kanssa. Pohdittava on myös, kuinka voidaan hyödyntää mahdollisuudet, jota tietoperustainen kasvu tarjoaa. (Rahikka 2013: 19–21.)
Sosiaali- ja terveyspalvelujen perusta on hyvän tekeminen ja haittojen välttäminen. Tämä haastaa arvioimaan jokaista ratkaisua ja tilannetta hyötyjen ja haittojen kannalta. Eettiset kysymykset tulee ottaa huomioon teknologisia ratkaisuja kehitettäessä. ETENE:n mukaan lähtökohtana sosiaali- ja terveysalan hoidossa ja hoivassa on aina ihmisarvo, sen tunnistaminen, tunnustaminen ja kunnioittaminen. Tämä tarkoittaa muun muassa osallisuutta teknologisiin palveluihin, eriarvoisuuden vähentämistä ja osallistumisen edistämistä helppokäyttöisillä teknologisilla laitteilla, yksityisyyden huomioimista ja salassapitovelvollisuutta. (ETENE 2010: 10–15.) Kaupunkistrategiassaan Helsingin kaupunki lupaa pitää ikäihmisten hyvinvoinnista huolta ja ottaa paremmin huomioon eri ikäiset palvelujen käyttäjät palveluja suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Ikäihmisillä on oikeus arvokkaaseen vanhenemiseen. (Kaupunkistrategia 2021.)
Kirjoittaja
Heli Niemi, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Kirjoitus perustuu sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Niemi, Heli 2021. Ruudun takaa; Ikääntyneiden näkökulma etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Helsinki: Metropolia AMK.
Lähteet:
Kaupunkistrategia 2021. Helsinki: Kaupunki ja hallinto. Viitattu 6.11.2021.
Leikas, Jaana 2008. Ikääntyvät, teknologia ja etiikka Näkökulmia ihmisen ja teknologian vuorovaikutustutkimukseen ja -suunnitteluun. Valtion teknillinen tutkimuslaitos, VTT Viitattu 6.11.2021.
Soste 2020. Sosiaalibarometri 2020. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. Helsinki. Viitattu 10.11.2021.
STM 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Viitattu 12.10.2021.
Topo, Päivi 2013. Teknologia. Teoksessa Heikkinen E., Jyrkämä J. & Rantanen T. (toim.). Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 526–533.
Katriina Rantala-Nenonen,
Eveliina Korpela
Ei kommentteja