Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta lakia itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Uusi laki koskettaa lähes kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita. Rajoitustoimenpiteitä voi soveltaa esimerkiksi kehitysvammaiseen, muistisairaaseen tai aivovamman saaneeseen henkilöön, jonka toimintakyky on alentunut niin, ettei hän kykene ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia (Paavilainen – Vuorinen 2013). Tavoitteena on edistää asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta, sekä ennaltaehkäistä ja vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä.

Erityisesti kehitysvammahuollossa ollaan tämän vuoksi muutosten edessä. Taustalla on YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, joka on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeusjulistus. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 2006 ja Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa allekirjoittamassa sitä vuonna 2007. Julistuksen ratifiointi on kuitenkin jäänyt kesken. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon eettisen neuvoston Etenen pääsihteeri, ylilääkäri Ritva Halila totesi Sillalla-seminaarin puheenvuorossaan 7.2.2014 Suomen toteuttavan tämän ratifioinnin tarkastelemalla julistuksen asiakohtia yksi kerrallaan ja varmistaen, että julistuksessa todetut asiat ovat todennettavissa lainsäädännön tasolla. Lainsäädännön puutteellisuus on tähän asti estänyt voimaansaattamisen, koska mm. rajoitteiden käytöstä on kirjattu ympäripyöreästi.  Nyt lainsäädäntöön kirjattaisiin  julistuksen  keskeiset asiat vammaisten henkilöiden oikeuksista ja ihmisarvosta.

Miten rajoitustoimenpiteet toteutuvat käytännössä?

Voimaan tullessaan uusi laki tuo haasteita käytäntöön. Uusi lakiehdotus antaa aiempaa laajemmat oikeudet ammattihenkilöille toteuttaa rajoitustoimenpiteitä kotona, vaikka lain alkuperäisenä tarkoituksena oli vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Haasteita tämä tuo myös vanhuspalveluihin, jossa suurimpana tavoitteena on tällä hetkellä kotona asumisen lisääminen. Laki antaa liian suuren liikkumavaran rajoittuneen asiakkaan vallankäytölle. Vallankäyttöä kotioloissa on erityisen vaikea valvoa, toteaa Invalidiliiton lakimies Elina Akaan-Penttilä. (Akaan-Penttilä 2013)

Asiasta tehdyt selvitykset ovat karua luettavaa. Valviran selvityksen perusteella ympärivuorokautisessa palveluissa asiakas saa itse päättää eniten sosiaalisesta kanssakäymisestään (esim. ystävistään), osallistumisesta asuntonsa tai huoneensa sisustamiseen ja TV:n katselusta. Jollakin tavalla säädellympää oli sängystä nouseminen aamulla, välipalan syöminen ja yksilöllinen asiointi (esim. kaupassa käyminen). Eniten asioita, joista asiakas ei koskaan päättänyt itse, oli sähköpostin ja internetin käyttö sekä oman huoneen lukitseminen. (Valvira, s. 26)

Itsemääräämisoikeuteen ja perimmiltään ihmisarvoon liittyvää näkökulmaa voidaan pohtia Sillalla -seminaarissa kerrotun neliraajahalvaantuneen miehen tarinan pohjalta. Kyseessä on henkilö, joka on täysin avustajan varassa useimmissa päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Näin ollen hän menee nukkumaan silloin kun avustajan työpäivä loppuu, ja nousee ylös sängystään, kun avustaja tulee aamulla paikalle. Voidaan kysyä, määrittelevätkö asiakkaan omat toiveet hoidon ajan ja sisällön, vai kenties kuntien rajalliset resurssit?

Toteutuuko tässä tapauksessa henkilön itsemääräämisoikeus ja aidosti ihmisarvoinen elämä?

Uuden lain tultua voimaan meidän on hyvä olla kriittisiä myös omaa työtämme kohtaan. Meidän tulisi jälleen muistuttaa itseämme itsemääräämisoikeudesta, jonka tulisi ohjata työtämme tälläkin hetkellä. Erityisen tärkeää on nostaa tarkasteluun se, miten asiakkaan elämää määrittää organisaatioiden palveluprosessit ja henkilöstön omat toiveet, työtavat ja tarpeet tehdä työtä. Sosiaalialan ammattilaisten tulee kysyä itseltään, kuinka voimme mahdollistaa asiakkaalle omannäköinen, omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta nouseva hyvä elämä. Meidän tehtävämme on ensisijaisesti auttaa.

Laura ja Maria, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita

Lisätietoa

Akaan-Penttilä Elina 2013. Uusi itsemääräämisoikeuslaki mahdollistaisi sosiaalipalvelujen hoitohenkilökunnan vallankäytön asiakkaan kotona. Verkkodokumentti.

Konttinen Juha-Pekka 2013. YK:n vammaissopimuksen ratifiointi lähestyy. Verkkodokumentti.

Paavilainen, Mika – Vuorinen Virpi 2013. Itsemääräämisoikeuslaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti.  

Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Itsemääräämislaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. 

Suomen YK-liitto: YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja 2006. Verkkodokumentti.

Valvira 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa puutteita sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Verkkodokumentti. 

Uutta varhaiskasvatuslakia odotetaan jo kuumeisesti. Lakia valmistelevan työryhmän oli määrä jättää lakiesitys hallitukselle helmikuussa 2014. Työryhmä ei kuitenkaan taida saada työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, vaan kokoontunee jatkamaan työskentelyä vielä maaliskuun aikana.

Useat kansanedustajat ja mm. Lastentarhanopettajaliitto ovat tyrmistyneitä ja hämmentyneitä, sillä varhaiskasvatuslaki ei ole keväällä annettavien lakiesitysten listalla. Viivästymiseen on otettu napakasti kantaa ja opetusministeri Krista Kiurua on vaadittu pitämään aikataulusta kiinni ja tuomaan varhaiskasvatuslain eduskuntaan kevään 2014 aikana. Puheet lain vesittymisestä ovat mielestäni turhan hysterian lietsomista. Työryhmän on työskenneltävä nyt ripeästi, jotta uusi laki voisi astua voimaan vajaan vuoden päästä tammikuussa 2015. Kuten useasti on todettu, 40 vuoden ikään varttunut nykyinen laki ei vastaa nykypäivän tarpeita ja sen uudistamistarve on tunnustettu.

En kuitenkaan ihmettele, että työryhmän on mahdollisesti kokoonnuttava vetämään kantojaan yhteen vielä kertaalleen. Varhaiskasvatuslaki on pakettina varsin laaja ja iso. Julkinen keskustelu uuden varhaiskasvatuslain ympärillä on ollut kiivasta. Tietyt aiheet, kuten esimerkiksi subjektiivinen päivähoitooikeus, lapsen hoitopäivän enimmäispituuden sekä ryhmäkoon enimmäismäärän rajaaminen ovat aiheuttaneet niin asiakaskunnassa kuin virkamiestasolla keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Tiukkaa vääntöä lain sisällöstä käydään myös eduskunnassa.

Lähtäkohta kasvatukseen

Työskentelen lastentarhanopettajana yli 3- vuotiaiden lasten ryhmässä. Varhaiskasvatuslakia valmisteltaessa puhutaan pedagogisesta kasvatuksesta. Alle 3- vuotiaiden kasvatuksen perustan luovat perustarpeista huolehtiminen, syli ja läheisyys. Yhtä lailla myös 3-5- vuotiaiden lasten kasvatukseen kuuluvat lämpö, hellyys ja huomioiminen. Lapsen huomioiminen ja kannustus kaikissa arjen tilanteissa rakentavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntemusta pala palalta. Aikuisen on oltava saatavilla ja tavoitettavissa. Lapsella on tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Tärkeä kysymys on, miten mahdollistamme jokaiselle lapselle tämän yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemisen?

Joku raja!

Päivähoidossa käytettävä suhdeluku määrää lasten ja ammatillisen kelpoisuuden omaavien kasvattajien määrän ryhmässä. 1990- luvun alussa päivähoidossa luovuttiin ryhmän enimmäiskoon määrittelystä ja siirryttiin nykyiseen kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Suhdeluvun määräämänä yhtä kasvattajaa kohden saa olla alle 3- vuotiaiden ryhmässä neljä lasta ja yli 3- vuotiaiden ryhmässä seitsemän lasta. Ryhmässäni on tällä hetkellä 22 lasta ja kolme kasvattajaa.

Nykyisessä laissa ei määritellä lapsiryhmän enimmäiskokoa. Todellisuudessa suhdeluvuista saa poiketa, jos ryhmässä on lapsia joiden keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti vähäisemmät kuin toimintapäivät päivähoidossa. Tämä toteutuu silloin, kun lapsella on säännöllisesti toistuvia vapaapäiviä.

Varhaiskasvatus on nykypäivänä liian raakaa matematiikkaa, jolloin mm. esittämäni kysymys lapsen yksilöllisestä huomioimisesta jää valittavasti toissijaiseksi. Liian suuret ryhmäkoot huolestuttavat vanhempia, mikä ilmenee tuoreessa Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselystä. Seuraan tilannetta huolestuneena.

Keväällä 2012 Lastensuojelun keskusliitto ja Kasvunportti kysyivät varhaiskasvatuksen ammattilaisilta heidän mielipidettään varhaiskasvatuslain kehittämisestä. Vastauksissa toistuvat pohdinnat ryhmäkoon määrittelyn tarpeesta. Vastaajista noin 57 % oli sitä mieltä, että alle 3- vuotiaille sopivin ryhmäkoko olisi 8-10 lasten ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa. Reilu 40% vastaajista oli sitä mieltä, että sopivin ryhmäkoko yli kolmivuotiaiden ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa, olisi 14-16 lasta.

Päiväkotien ryhmäkokokatto jakaa mielipiteitä niin eduskunnassa kuin sivistyslakivaliokunnassa. Ajankohtainen kakkonen (29.1.2014 TV 2) kysyi sivistysvaliokunnan jäseniltä, pitäisikö päivähoidossa rajata lapsiryhmän koko. Lapsiryhmän koon rajaamista kannatti 11 sivistysvaliokunnan jäsentä, joka tarkoittaa sivistysvaliokunnan vahvaa kannatusta. Mielestäni yksi tärkeimmistä ja viisaimmista investoinneista tulevaisuuteen olisi, että uudessa laissa rajataan lasten enemmäismäärä.

Pienemmät lapsiryhmät tukisivat lasten yksilöllistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Kasvattajat pystyisivät entistä paremmin huomioimaan ja vastamaan lasten tarpeisiin, mikä tarjoiaisi tukevat eväät mm. lapsen minäkuvan kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri. Ryhmäkokokatto on saatava sitovaksi!

Vilma, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Lisätietoa

Lastensuojelun keskusliitto 2012. 

Yle Uutiset 2014. 

Varhaiskasvatuslaki. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014. 

Lastentarhanopettajaliitto 2014. 

Viime aikoina on taas noussut puheenaiheeksi toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan. Aihetta on käsitelty eri tiedotusvälineissä sekä asiaan ovat ottaneet kantaa kansanedustajat kuin alalla työskentelevät ammattilaiset. Talentia teetti helmikuussa 2014 toimeentulotukityössä oleville jäsenilleen kyselyn toimeentulotuen siirtämisestä Kelaan. Kyselyn avulla haluttiin saada selville työntekijöiden näkemyksiä toimeentulotuen muutostilanteesta. Odotan mielenkiinnolla kyselytulosten julkistamista.

Kuntien tehtävien ja velvoitteiden arviointi

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) laati Valtionvarainministeriön ohjeiden mukaisesti kuntien velvoitteiden ja tehtävien vähentämisen ministeriökohtaisen toimintaohjelman 30.9.2013. Esitys koski kuntien lakisääteisten tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä, niin että kansantaloudelle asetettu vähennystavoite vuoden 2017 tasolla saavutetaan koko julkisen talouden kestävyyttä tukevalla tavalla. Tavoitteena on 545 miljoonan euron vähennys kuntatalouden toimintamenoista. Toimeentulotuen perusosan laskennan siirto Kelaan on yksi STM:n ohjelman toimenpide-esitys. Hallitus tekee arvion toimeentulotuen muutoksista ja siirrosta maaliskuussa 2014. Hallituspuolueilla on asiasta eriäviä kannanottoja. Vasemmisto, Keskusta ja Vihreät kannattavat siirtoa ja Sdp ja Kokoomus ovat olleet siirtoa vastaan.

Perusteluja Kela-siirron puolesta

Toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan on perusteltu tasavertaisuuden periaatteilla, kustannussäästöillä, byrokratian vähenemisellä ja nykyistä yksinkertaisemmalla käsittelyllä. Sosiaalityöntekijöiden työkuormitus nähdään kunnissa suurena. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan mahdollistaisi kunnissa tehtävien uudelleen organisoinnin niin, että ennaltaehkäisevään ja pitkäjänteisempään asiakaskohtaiseen sosiaalityön tekemiseen olisi entistä paremmin mahdollisuuksia.

Perusosan siirtämisestä Kelaan on tehty kuntakokeiluja vuonna 1995 – 1997. Tulokset olivat myönteisiä. Käsittelyajat lyhenivät, etuusprosessit yhtenäistyivät ja kansalaiset olivat tyytyväisiä. Viimeisin kuntakokeilu oli Vantaalta, jossa oli mukana noin 500 asiakasperhettä. Kokemukset olivat hyviä.

Perusteluja siirtoa vastaan

Sosiaalityön näkökulmasta toimeentulotuki nähdään kiinteänä osana sosiaalityötä. Toimeentulotuen tehtävä on asiakkaan moninaisessa elämäntilanteessa tukeva ja tasapainottava tekijä. Toimeentulotuella voidaan parantaa asiakkaan elämänhallintaa ja lisätä aktiivisuutta oman elämän suhteen. Asiakkaalla on mahdollisuus saada sosiaalityöntekijältä monipuolista tukea, neuvoa ja ohjausta elämäntilanteeseensa. Kelan virkailija tuskin ohjaisi asiakasta muissa elämään liittyvissä asioissa. Osa näkee, että siirto syrjäyttäisi toimeentulotuen asiakkaita vielä enemmän.  Apua tarvitsevia ei tavoitettaisi ja ihmiset jäisivät ilman tarvittavaa tukea.

Tehtävän siirto muuttaisi myös toimeentulotuen myöntämiseen kiinteästi liittyvää aktivoivan työllistymisen tavoitetta, jossa kunnan toimenpitein on tuettu aktiivista työmarkkinaosallisuutta. Siirto Kelaan saattaisi myös vähentää alan työpaikkoja ainakin jonkin verran. Harkinnanvarainen toimeentulotuki säilyisi edelleen kunnan sosiaalityön välineenä. Joten kahden luukun periaate säilyisi edelleen suurella osalla asiakkaista.

Johtopäätöksiä

Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan herättää monenlaisia mielipiteitä. Alalla toimivat työntekijät näkevät siirron suurimmaksi osaksi huonona. Kuntakokeilujen myönteiset tulokset puolestaan puoltaisivat siirtoa Kelaan. Työskentelen itse sosiaaliohjaajana toimeentulotukityössä ja oma näkemykseni on kahtalainen. Voin ymmärtää kaikki yllä esitetyt näkemykset siirron puolesta ja vastaan.

Jos siirto Kelaan aidosti ja oikeasti lisäisi ennaltaehkäisevää ja pitkäjänteistä sosiaalityötä, näkisin siirron hyvänä, koska nykyisellään pitkäjänteiseen muutokseen tähtäävään sosiaalityöhön ei tahdo löytyä resursseja.

Jos taas siirron seurauksena on asiakkaiden ongelmien ja elämäntilanteiden paheneminen, ei siirto silloin olisi hyvä. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan ei ainakaan saisi passivoittaa asiakkaita entisestään. Siirron näkökulma tulee olla asiakaslähtöinen. Jos siirto tapahtuu, niin toimintamallin ympärille tulee luoda riittävän hyvä ”turvaverkosto”.

Eri tahojen tulee tehdä aktiivista ja avointa yhteistyötä asiakkaan parhaaksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä hallitus päättää asian suhteen. Jos Kela siirtoon lähdetään, niin silloin Helsingin pitää olla kuntakokeilussa mukana. Näin saataisiin tietoa siitä, miten siirto toimii suuressa kaupungissa, jossa asiakaskuntaa on paljon ja se on hyvin moninaista.

Satu, sosionomi ylempi amk-opiskelija.

Kirjoituksen lähteet:

Sosiaalinentekijä-blogi 

STM:n ehdotukset kuntien tehtävien vähentämisestä