Terhi Tukian sosiaalialan ylempi AMK-opinnäytetyöhön perustuva artikkeli.

“……Kati yritti potkia ja lyödä, mutta Jane sai pidetyksi hänet tiukasti otteessaan. Kati ei myöskään onnistunut potkia äitiään. Seuraavaksi hän yritti puskea Janea päällään ja raapia hänen käsivarsiaan. Jane piti hänet edelleen tiukasti otteessaan, ja he molemmat makasivat märässä maassa. Jane oli iloinen, ettei heidän allaan tai Katin käsien ulottuvilla ollut kiviä.

”Olet turvassa kultaseni. Olen vihainen siitä, että heitit minua kivillä, mutta minä todella rakastan sinua. Pitelen sinua niin kauan kuin sitä tarvitset”, Jane sanoi rauhallisesti.

”Sinä vihaat minua!”, Kati aloitti taas. Hänen äänessään ja liikkeissään ei kuitenkaan enää ollut samaa voimaa…”

Lapsen menneisyys ja tulevaisuus kulkevat käsi kädessä

Amerikkalainen psykologi, Daniel A. Hughes kertoo kirjassaan Tie traumasta tervehtymiseen koskettavan todentuntuisesti pienen tytön elämänpolkua: hänen vaikeita lähtökohtia, huostaanottoa ja perhesijoitusten toistuvia katkeamisia. Kirjassa kuvataan myös avoimesti sijaisäidin ja kokeneen terapeutin yhteistyöskentelyä lapsen auttamiseksi. Ote Hughesin teoksesta on sydäntä riipaisevaa luettavaa pahoin traumatisoituneen Kati-tytön elämästä. Katkenneet sijoitukset ovat jättäneet vahvasti jälkensä Katin kasvuun ja kehitykseen. Sijoituksia on kertynyt, koska kirjan kohdemaassa Yhdysvalloissa on käytäntönä, että lapselle etsitään pysyvä paikka adoptioperheestä, silloin kun on selvää ettei lapsi palaa syntymävanhempien luo. Toisin kuin Suomen lainsäädännössä lapsi pyritään sijoittamaan ensisijaisesti pitkäaikaiseen sijaisperheeseen, adoptioon päätyminen on meillä sen sijaan hyvin harvinaista. 8-vuotiaan Katin elämä voisi olla pala kenen tahansa sijaisperheen tavallista arkea. Katin sijaisperhe onkin ottanut hyvin haastavan ja erityisen tehtävän vastaan ryhtyessään sijaisvanhemmiksi tytölle.

Mutta mikä saa tavalliset vanhemmat ottamaan uuden perheenjäsenen tiimiinsä, tietämättä ja tuntematta lasta ja lapsen taustoja etukäteen? Kuinka kiintyä vieraaseen lapseen ja riittääkö siihen pelkkä rakkaus? Entä onko tunneyhteyden syntyminen sijaisvanhemman ja lapsen välillä helppoa ja itsestään selvää?

Sijoitetulla lapsella on raskas taakka: hän kantaa mukanaan menneisyyttään ja varhaislapsuuden kokemuksia. Lapsi on kokenut vähintään yhden menetyksen ja kiintymyssuhteen katkeamisen joutuessaan vanhemmistaan eroon. Jo tämä kokemus tekee lapsen elämästä poikkeavan. Lapsen sijaisvanhemmat ovat uuden tilanteen edessä, kun lapsi tuo turvattomat ja joskus erittäin patologiset kiintymyssuhdemallinsa uusiin olosuhteisiin. Tämä asettaa myös suuria vaatimuksia sijaisvanhemmille, joiden tehtävänä on tarjota lapselle korjaavia ja korvaavia vuorovaikutuskokemuksia. Lapsen kehityksen kannalta korjaava merkitys voi olla jo pelkästään turvallisilla arkirutiineilla. Myös sijaisvanhemman erityinen kyky jäsentää ja sanoittaa lapsen kokemusmaailmaa sekä siinä koettuja tunteita, auttaa kiintymyksen muodostamisessa.

Kiintymyssuhteiden luonteiden ja erityispiirteiden tuntemus onkin erityisen tärkeää kaikille niille, jotka hoitavat sijoitettuja lapsia. Sijaisvanhemmat ovat kuitenkin erityisasemassa kahdestakin eri syystä. Ensiksi, heillä ei ole yleensä alan koulutustaustaa eikä säännöllistä ammatillista työnohjausta. Toiseksi, huostaan otettujen lasten perhesijoituksia pyritään Suomessa nykyisen lastensuojelulain (316/2011 § 50) mukaisesti tuntuvasti nykyisestään lisäämään. Sijaisvanhemmuus onkin sekä yhteiskunnallisesti että yksilön näkökulmasta hyvin merkittävä tehtävä ja ansaitsisi enemmän näkyvyyttä, huomiota ja arvostusta.

Vuoden 2013 lastensuojelutilaston mukaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 18 022 lasta ja nuorta, joista huostassa oli 10 735 lasta. Tutkimusten mukaan yleisimmin huostaanoton taustalta löytyy lapsen perheessä ilmenevä kaoottinen elämäntyyli, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä väkivalta. Huostaan otetut lapset ja nuoret kärsivät useista ongelmista kehityksen eri osa-alueilla. Yksi syy ongelmien taustalla voi olla kiintymyssuhteen häiriö, joka heijastuu myös suhteessa sijaisvanhempiin. Sijaisvanhempien sitoutuminen lapsen sijoitukseen onkin oleellisen tärkeää. Sitoutuminen merkitsee etenemistä lapsen ehdoilla ja hänen edellytystensä mukaan. Lapsen hoitoon sitoutunut sijaisvanhempi uskaltaa myös antaa tilaa lapsen vaikeimmillekin tunteille ja sietää niiden itsessään herättämät avuttomuuden, raivon, häpeän ja sävyttämät vastatunteet.

”…Jane tunsi, miten Katin jännitys alkoi laueta. Hän kohotti kättään ja alkoi pyyhkiä kyyneleitä Katin kasvoilta.

” Voi kulta, sinä suutuit niin kovasti. Olet alkanut oppia olemaan lähellä minua ja teit jotain ilahduttaaksesi minua, mutta siinä ei käynytkään niin. Heitit minua kivellä, mutta onneksi olen ihan kunnossa. Selvittelemme sitä kivenheittoa myöhemmin. ”

Kiintymisen kautta kohti turvasatamaa

Kiintymyssuhdeteorian ydinajatuksena on, että kiintymyssuhteet voivat kehittyä joko turvallisiksi tai turvattomiksi varhaislapsuuden aikana. Kiintymyssuhteen laadulla on myös merkittävä vaikutus lapsen sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Tärkeää on, että lapsella on mahdollisuus muodostaa kiintymyssuhde muutamaan henkilöön, joista yksi on muita vahvempi ja tärkeämpi. Jo lapsen kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana kiintymyssuhdemalli ehtii muodostua varsin pysyväksi. Lapsen kiintymyksen kohteen ei tarvitse olla biologinen äiti, eikä edustaa tiettyä sukupuolta. Sen sijaan lapsi tarvitsee jatkuvuutta, saatavilla oloa ja hänen tarpeistaan huolehtimista.

Sijaisäiti tai -isä, joka vastaa ensisijaisesti lapsen hoidosta, pystyy yhtä hyvin luomaan turvallisen kiintymyssuhteen edellyttämän tunnesiteen lapseen. On myös hyvä tiedostaa, että lapsella voi olla kiintymyssuhde useisiin henkilöihin, jos nämä ovat lapsen elämässä jatkuvasti läsnä.

Kiintymysmallit jaetaan neljään eri luokkaan: turvallinen kiintymys, välttelevä kiintymys, ristiriitainen kiintymys ja kaoottinen kiintymys. Kolme viimemainittua kuvaavat turvatonta kiintymystä. Turvallisesti kiintyneen lapsen sisäistä maailmaa voisi kuvata näin: ”Minä olen rakastettava ja hyvä. Minusta pidetään huolta. Maailma on turvallinen ja hyvä paikka elää.” Lapsiryhmätutkimuksien mukaan kiintymysmallit näyttäytyvät normaaliryhmässä siten, että 60 prosentilla lapsista on turvallinen kiintymyssuhde ja 40 prosentilla turvaton kiintymyssuhde. Sijaisvanhemmuuteen liitetään monesti myös käsite ”terapeuttinen vanhemmuus”, jonka perusajatus on se, että vain lapsen kanssa arkea jakava lähivanhempi voi mahdollistaa lapselle tervehdyttävän ja aidon välittämisen kokemuksen.

”…Kati katsoi nyt Janeen ja näki verta hänen poskessaan, johon kivi oli osunut. ”Siitä valuu verta!” Kati huusi kauhuissaan. ”Sitä valuu verta!” Minä satutin sinua!”

”Se on vain pieni haava, kultaseni. Olen ihan kunnossa”, Jane sanoi ja hymyili. Kati tuijotti haavaa. ”Ei! Älä pidä minua sylissäsi. Ole kiltti, päästä minut pois! Olen paha! Älä rakasta minua!” Kati näytti olevan kauhuissaan.

”Voi, Kati, ethän sinä ole paha! Ja minä rakastan sinua nyt ja aina!” Ei, älä rakasta minua!” Kati oli edelleen ahdistunut. ”

 Sijaisvanhemmuus – tavallista vai erityistä vanhemmuutta?

Sijaisvanhemmuus sisältää paljon piirteitä tavanomaisesta vanhemmuudesta, mutta siinä on myös sijoitetun lapsen mukanaan tuomia tiettyjä erityispiirteitä. Sijaisvanhemmat joutuvat monesti kohtaamaan haasteita lapsen kasvatustehtävässä. Lapsi tarvitsee vahvempaa tukemista ja rajojen asettamista enemmän kuin biologisten vanhempiensa kanssa elävä lapsi Erityisyyttä sijaisvanhemmuuteen tuo myös se, ettei sijaisvanhempi voi päättää sijoitetun lapsen asioista samoin kuin oman lapsensa kohdalla. Sijaisvanhemmilta edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, kun lapsen asioista keskustellaan, neuvotellaan ja sovitaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa.

Sijaisvanhemmuus on vaativa tehtävä, sillä lapsen syntymävanhemmat ovat osa lasta ja heidät täytyy huomioida lapsen hoidossa tavallaan ”kaiken aikaa”. Sijaisvanhemman on kyettävä tukemaan sijoitetun lapsen ja hänen vanhempiensa välistä suhdetta ja samanaikaisesti tuettava mahdollisesti myös vanhempia. Epävarmuus lapsen tulevaisuudesta on läsnä perheen arjessa, sillä lapsi saattaa jonain päivänä palata vanhempiensa luokse.

Opinnäytetyön tuloksia

Opinnäytetyöni sai alkunsa omasta työyhteisöstäni sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän tasainen kasvu vaikutti myös vahvasti taustalla opinnäytetyöni aiheen syntyyn. Työni kautta kiintymyssuhde kontekstina ja sen tutkiminen on puhutellut minua jo pidemmän aikaa. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemuksia sijaisvanhemman ja sijoitetun lapsen välillä sekä kiintymyssuhteeseen vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun kohteena oli myös sijaisvanhempien tuen tarve kiintymyssuhteen rakentamisessa. Opinnäytetyöni edustaa laadullista tutkimusta. Aineisto koostuu kahdeksan sijaisvanhemman kiintymyssuhdekokemuksista ja se on kerätty vertaishaastattelumenetelmää hyödyntäen.

Tulosten mukaan sijaisvanhemmilla oli luontainen halu ja tarve muodostaa kiintymyssuhde sijoitettuun lapseen. Sijaisvanhemmat kokivat kiintymisen rakentamisen osittain haasteellisena, mutta tiedostivat sen kuuluvan vahvasti perhesijoitukseen. Mitä suunnitelmallisemmin lapsen sijoitusta ja muuttoa oltiin valmisteltu, sitä luontevampana lapsen asettuminen koettiin sijaisperheessä. Parhaimmillaan lapsi oli saanut jo sijoituksen alkuvaiheessa vanhemmiltaan luvan kiintyä sijaisvanhempiin, mikä vaikutti myönteisesti suhteen rakentamiseen. Sijaisperheen biologisten tai muiden lasten merkitys todettiin myös huomattavana etuna uuden perheenjäsenen sopeutumisessa.

Lasten valmiudessa ja halussa lähteä rakentamaan kiintymystä sijaisvanhempaan oli suuria eroja. Toisilla lapsilla oli suuri tarve kokea hyväksyntää ja kiintymystä mahdollisimman nopeassa ajassa ja toiset lapset tarvitsivat siihen paljon enemmän aikaa. Vuorovaikutuksen rakentamisprosessi kesti lapsilla noin yhdestä viiteen vuoteen. Vuorovaikutuksen eheyttäviä kokemuksia lapsen ja vanhemman välillä olivat erityisesti vauva-leikit. Yleensä yhteinen aika ja läsnäolo lapsen kanssa olivat kiintymyksen muodostamisen peruspilareita.

Sijaisvanhemman lupa tuulettaa tunteita ja syntymävanhemman lupa kiintymiselle ensiarvoisen tärkeitä

Kiintymyssuhteen rakentamiseen liittyi vahvasti myös laaja tunnemaailma. Rakkaus, suojeleminen ja vastuu lapsesta olivat päällimmäisiä tunnekokemuksia sijaisvanhemmilla. Lapsen tunteet olivat yhtä lailla sijaisvanhempien tunteita tai ainakin luonnollisesti heijastuivat sijaisvanhempaan. Etenkin sijoituksen alkuvaiheessa oli tyypillistä, että sijaisvanhemmat kokivat lapsen menettämisen pelkoa ja omaa riittämättömyyden tunnetta vanhemmuuden tehtävässä. Myös syntymävanhemman ja lapsen tunnekuorman vastaanottaminen vei alussa sijaisvanhemman voimavaroja.

Lapsen vanhemmilla ja läheisverkostolla oli oma vaikutuksensa kiintymyssuhteen muodostamiseen. Yhteistyö vanhempien kanssa oli useimmiten haastavaa ja luottamuksen rakentaminen vei oman aikansa. Suurin kompastuskivi oli, jos lapsi ei saanut vanhemmiltaan lupaa kiintyä sijaisvanhempiin. Tärkeänä sijaisvanhemmat pitivät lasten ja vanhempien tapaamisia, vaikka niissä olikin välillä hankaluuksia. Hyvinä aikoina tapaamiset sujuivat ja toteutuivat säännöllisesti, kun taas huonona jaksona tapaamisia peruuntui vanhemman toimesta usein. Kuitenkin parhaimmillaan vanhempien kanssa yhteistyö näyttäytyi jaettuna vanhemmuutena, johon sijaisvanhemmatkin halusivat pyrkiä.

Tuen tarve sijaisvanhemmuudessa koettiin välttämättömänä ja sen saatavuus oli vaihtelevaa. Tärkeimpänä tukena mainittiin työnohjaus ja vertaistuki. Myös lapsen mahdolliset hoitotahot, terapia ja yleensä kaikki työskentely lapsen kanssa koettiin tärkeänä. Muita hyviä tukimuotoja olivat muun muassa lisä- ja täydennyskoulutukset, sosiaalityöntekijän tuki, oman puolison ja läheisverkoston tuki sekä lastenhoitoapu. Yleensä tuen saatavuus ja sen oikea-aikaisuus koettiin merkittävänä.

”…Kati, Kati, Kati. Ehkä inhoat itseäsi juuri nyt, mutta minä en sinua inhoa”, Jane sanoi silmät kyynelissä. ” Minä rakastan sinua ja toivon, että jonain päivänä sinäkin opit rakastamaan itseäsi.”

Jane alkoi keinua hiljaa edestakaisin heidän maatessaan siinä kuraisella nurmikolla. Katin itku yltyi, ja hän painautui lähemmäs Janea. Hän kätki kasvonsa vasten Janen kaulaa, ja hänen nyyhkytyksensä tärisyttivät heitä molempia. He molemmat itkivät…..” 

Terhi Tukia, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Bretherton, I 1985. Attachment theory: Retrospect and prospect. Teoksessa Bretherton, I & Waters, E. (toim). Growing points of attachment theory and research. Monographs of the Society for Research in Child Development. 2: 3009-315.

Broden, Marhgareta 2006. Raskausajan mahdollisuudet. Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy.

Hughes, Daniel A. 2009. Tie traumasta tervehtymiseen. Rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa. 2. painos. Tampere: PT-kustannus. Käännös: Liisa Ritanen ja Riitta Juko. Alkuperäinen teos Hughes, Daniel A. 2009. Building the Bonds of Attachment, Awakening Love in Deeply Troubled Children. Maryland: Jason Aronson, Inc. Lanham.

Kalland, Mirjam & Sinkkonen, Jari 2003. Finnish Children in Foster Care: Evaluating the Breakdowns of Long-Term Placements. Social Work 2003, vol. 48 (2)

Karling, Marjo – Ojanen, Tuija – Siven, Tuula – Vilhunen Riitta – Vilen, Marika 1997/2008. Lapsen aika. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 11., uudistettu painos, 2008.

Keltikangas-Järvinen, Liisa 2012. Pienen lapsen sosiaalisuus. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö.

Lastensuojelulaki 417/2007. 88/2010. 316/2011.

Mykkänen, Raili 2011. Terapeuttinen vanhemmuus työvälineenä. Pelastakaa Lapset/Teema. Helmikuu 2011. Verkkoartikkeli.

Rusanen, Erja 2011. Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys. Porvoo: Finn Lectura.

Söderholm Annlis – Kivitie-Kallio Satu (toim.) 2012. Lapsen kaltoinkohtelu. Porvoo: Kustannus Oy Duodecim.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelu. 2013. Verkkojulkaisu.

Tuovila, Pirjo 2008. Menetykset ja lapsen kehitys. Teoksessa Ketola, Jari (toim.) Menetyksistä mahdollisuuksiin. Perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi. Jyväskylä: PS-kustannus.

”Kirjoitus pohjautuu Terhi Tukian Metropolia Ammattikorkeakoulussa vuonna 2015 tekemään opinnäytetyöhön Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Tarkemmat tiedot: Tukia, Terhi 2015. Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö saatavilla sähköisenä:  Theseus-tietokannassa-> valitse Metropolia AMK ja sieltä Sosiaaliala YAMK.

Kaupunginvaltuusto ja sen lautakunnat tekevät päätöksiä lähimpänä kuntalaisia ja nämä päätökset ovat vaikuttavat suoraan kuntalaisten elämään.

Helsingin kaupunki on aktiivisesti rakentanut kuntalaisille mahdollisuuden sähköisten viestimien avulla seurata päätöksentekoa myös reaaliaikaisesti. Kaupunginvaltuutettuihin voi tutustua valtuuston sivuilla, katsoa heidän tekemät aloitteet ja ponnet, Helsinki-kanavan kautta näkee valtuutetun puheenvuorot tallennettuina kokousten mukaan.

Kuntalaisella on hyvä mahdollisuus seurata valtuutettujen toimintaa, mutta se vaatii aikaa perehtyä kunnan päätöksentekoon ja omaa aktiivisuutta käsiteltävien asioiden seuraamisen osalta.

Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjat löytyvät sähköisesti ja niistä saa hyvän kuvan siitä minkälaista keskustelua on käyty ennen päätöksen tekoa. Toisaalta skeptikko minussa nostaa päätään muistuttaen, että puhuminen ja todellisten tekojen tekeminen on kaksi eri asiaa. Tämän huomaa myös katsoessa valtuuston äänestyksiä.

Valtuutetulla on mahdollisuus esittää vastaehdotus esiteltäville asioille, tehdä aloite asian vireille panemiseksi tai esittää ponsi, jossa vahvistetun esityslistan ulkopuolella tehdään päätös, joka velvoittaa selvittämään tai valmistelemaan jotakin asiaa.

Tarkastellessa näitä esiteltävien asioiden yhteydessä tehtyjen vastaehdotusten tai ponsien äänestyksiä valtuutettujen toiminnan poliittinen ulottuvuus tulee selkeästi näkyville. Valtuutetulla on käytössä kolme vaihtoehtoa ”jaa”, ”ei”, ”tyhjä” ja poissa ollessaan tulee automaattisesti ”poissa”. Valtuutettu on kuntalaisten edustaja tekemässä päätöksiä, tuntuukin erikoiselta kuinka paljon esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa painetaan päätöksen teossa ”tyhjä” painiketta. Väistämättä tulee miettineeksi mitä teemme valtuutetulla, joka päätöksenteon yhteydessä ei ota vastuuta, vaan jättää asian toisten ratkaistavaksi. Osa päätöksistä tehdään kuitenkin lautakunnissa.

Hoitopaikkojen määrän muutos lastensuojelun vastaanotto- ja kriisitoiminnassa

Sosiaalialan osalta on tämän vuoden alussa ehditty tekemään jo yksi merkittävä päätös. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli helmikuun lopussa lastensuojelun lasten ja nuorten vastaanotto- ja kriisitoiminnan hoitopaikkamuutoksia.

Asian käsittelyn yhteydessä esittelijä taustoitti syitä paikkamuutokselle, kuten muun muassa lain velvoittavuus perhehoidon ensisijaisuudesta sekä vuoden 2015 käyttösuunnitelman suunnitelmista siirtää painopistettä enemmän asiakkaiden omaan toimintaympäristöön.  Kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana oli myös lastensuojelun johtaja Lounatvuori. Lautakunta jätti esityksen kerran pöydälle ja seuraavassa kokouksessa lasten vastaanottopaikkoja päätettiin vähentää 16 ja nuorten vastaanottopaikkoja lisätä kuudella.

Nuorten vastaanottopaikkojen lisäys on esityksen mukaisesti perusteltu, sillä niitä on jouduttu ostamaan vuoden 2014 aikana määrä, joka vastaa noin kuutta kokovuotista laitospaikkaa. Vuoden 2014 aikana lasten arviointi- ja vastaanotossa on laskennallisesti ollut 7 tyhjää paikkaa. Nyt paikkoja kuitenkin lasten puolelta vähennettiin 16 ja se herättääkin kysymyksen siitä, kuinka varmistetaan jokaiselle vastaanottopaikan tarvitsevalle lapselle paikka niin, etteivät he joudu nuorten vastaanottopaikoille.

Päätökseen yhteydessä tehtiin myös tärkeä vastaehdotus, jota lautakunta yksimielisesti kannatti. Vastaehdotuksen mukaan lautakunta kehottaa virastoa huolehtimaan, että erityistä huolta ja hoivaa tarvitsevien lasten lastenkotien työvoima suunnitellaan tarpeiden mukaisesti riittäväksi niin, ettei synny yksintyöskentelytilanteita ottaen huomioon työturvallisuus- tai muut riskitilanteet. Tämä velvoite on tärkeä, sillä Helsingin kaupungissa tehdyn lastenkotien muutoksen jälkeen kaikki osastot ovat olleet minimissään vaativahoitoisten nuorten osastoja.

Vähemmälle huomiolle jäi kenties se, että samassa päätöksessä sopeutettiin kuusi vakanssia. Vuoden 2014 lopulla tehdyn päätöksen mukaan perhe- ja sosiaalipalvelujen osastolta tulee sopeuttaa yhteensä 47:stä vakanssia. Lautakunnan jäsenen esittämä ja koko lautakunnan yksimielisesti hyväksymä vastaehdotus on tärkeä, mutta samanaikaisesti he hyväksyivät päätöksen, jossa vakanssien määrä vähenee. Meillä lastensuojelussa työtä tekevillä on nyt kuitenkin mustaa valkoisella siitä kuinka lautakunta velvoittaa suunnittelemaan työvoiman tarpeiden mukaisesti riittäväksi.

Sosiaali- ja terveyslautakunta teki siis merkittävän päätöksen, mutta kuinka moni on huomannut sen realiteetin, että 1.4.2015 lukien Helsingissä on 16 alle 13 -vuotiaiden lasten vastaanottopaikkaa ja kuuden henkilön työn verran vähemmän lastensuojelun palveluja tarjolla!

Tanja Pelttari, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Helsingin kaupunginvaltuuston sivusto

Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja  4/2015.

Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen 14.1.2015 päätöstiedote nro.2.

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto teki vuonna 2011 mittavan lasten päivähoidon palvelujen järjestämiseen ja hankintaan liittyvän selvityksen. Selvityksen perusteella sosiaalilautakunta päätti Helsingin päiväkotihoidon palvelustrategiasta 17.1.2012, jonka mukaisesti varhaiskasvatusvirastolla on kattavat omat päivähoitopalvelut. Näiden palveluiden lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus valita yksityisen hoidon tuella avustettua päivähoitoa.

Käytännössä Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto tarjoaa peruspäivähoitoa, kaikki kieleen tai ideologiaan perustuva toiminta on yksityisten päiväkotien tuottamaa. Tällä hetkellä Helsingillä on ostopalvelusopimus enää noin viiden yksityisen päiväkodin kanssa.

Helsinki lisää yksityistä päivähoitoa – onko valinta mahdollista kaikille perheille ja lapsille?

Helsinki haluaa edelleen lisätä yksityistä päivähoitoa: tällä hetkellä noin 8% helsinkiläisistä päivähoitoikäisistä lapsista saa tukea yksityiseen päivähoitoon. Tämä on vielä melko pieni määrä ja on ymmärrettävää, että Helsinki haluaa kasvattaa tätä määrää. Yksityinen päivähoito on kaupungille edullisempaa ja tuo näin ollen säästöä. Perheiden kannalta yksityinen päivähoito tuo valinnanvapautta ja erilaisia mahdollisuuksia lapsen päivähoitopaikan valitsemiseen.

Mutta miten tasa-arvoisessa asemassa perheet ovat päivähoitopaikan valitsemisen suhteen? Onko kaikille perheille yksityinen päivähoito mahdollista vaikka he niin haluaisivat? Yleisesti ottaen perheet maksavat itse yksityisestä päivähoidosta suurempaa kuukausimaksua kuin kunnallisen päivähoidon hoitomaksu on.

Helsinki on tullut hieman vastaan pienituloisia perheitä ja on päättänyt, muista kunnista poiketen, maksaa pienituloisille perheille hieman suurempaa yksityisen hoidon tuen hoitolisää jolloin yksityisellä päiväkodilla on mahdollisuus pienentää perheen maksamaa kuukausimaksua. Mutta tämä koskettaa vain hyvin pienituloisia. Monet pienituloiset kaksi vanhempaiset perheet eivät saa hoitolisää ollenkaan ja näin ollen maksavat yksityisessä päivähoidossa maksimimaksun. Ja tämä voi olla perheelle liikaa, jolloin heillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin kunnallinen päivähoito.

On myös muita syitä kuin raha miksi yksityinen päivähoito ei ole kaikille perheille mahdollinen. Esimerkiksi yksityisissä päiväkodeissa ei yleensä ole mahdollista erityiseen tukeen niille lapsille, joille tähän olisi tarve. Näin ollen erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät usein yksityisen päivähoitomahdollisuuden ulkopuolelle.

Yksityistä päivähoitoä monenlaisiin tarpeisiin

Vanhemmilla voi olla monenlaisia syitä haluta valita yksityinen päiväkoti lapsensa hoitopaikaksi. Esimerkiksi asuinalueen päiväkodit voivat olla niin täynnä, että päivähoitopaikka osoitetaan hankalasti saavutettavasta hoitopaikasta.

Tai perhe haluaa laittaa tiettyyn ideologiaan tai pedagogiikkaan perustuvaan päiväkotiin tai halutaan tukea lapsen kielellisiä valmiuksia vieraan kielen opiskelussa jo päivähoitoikäisenä.

Tai halutaan tukea toista äidinkieltä suomen lisäksi. Syitä voi siis olla esimerkiksi sijaintiin ja päiväkodin toimintaan liittyviä, jotka omalta osaltaan tukevat perheitä heidän kasvatustyössä, elämän- ja arjen hallinnassa.

Yksityisen päivähoidon toimijoissa voi olla sellaisia palvelun tuottajia, jotka pystyvät tarjoamaan perheille sellaista kasvatuksellista tukea, mihin kaupungin oma tuottama päivähoito ei pysty, esimerkiksi kaksikielisyys.

Yksityisen päivähoidon palvelun laatu ja perheiden yhdenvertaisuus 

Yksityisessä päivähoidossa piilee kuitenkin omat ongelmansa ja haasteensa. Niistä voidaan nostaa esiin esimerkiksi kysymykset miten voidaan taata palveluiden laatu ja perheiden yhdenvertaisuus. Kuten erityisesti terveyspalveluissa yksityiset palveluntuottajat ovat lisääntyneet myös päivähoidon tuottajissa.

Markkinoille tulee bisneshenkisiä palvelun tuottajia, joiden lähtökohdat eivät yleensä ole halu tuottaa laadukasta päivähoitoa tietyllä ideologialla tai toiminnalla vaan sijoittajalähtöinen bisnes. Näin ollen toimintaa voi leimata mahdollisimman suuri tuotto eikä silloin etusijalla ole pedagogiikka, lapsen etu ja henkilöstön työolot.

Helsingissä varhaiskasvatusvirasto toimii yhteistyössä yksityisten päivähoidon tuottajien kanssa. Se valvoo, neuvoo ja ohjaa niiden toimintaa. Ja tietenkin päivähoitoa koskevan lait ja asetukset määrittävät palvelun tuottajien toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelun tuottajalle omavalvontasuunnitelman laatimista ja kaupungilta valvontakäyntiä kerran vuodessa.

Koulutusta ei yksityisten päiväkotien henkilökunnalle ole tarjolla oikeastaan ollenkaan kaupungin toimesta. Miten siis oikeasti Helsinki varmistaa yksityisten päivähoidon tuottajien laadukkuuden? Miten varmistetaan, että yksityiset palvelun tuottajat ovat luotettavia toimijoita? Miten varmistetaan perheiden yhdenvertaisuus palvelujen käyttäjinä?

On ymmärrettävää, että Helsinki haluaa tarjota perheille vaihtoehtoja lapsensa päivähoidon järjestämiseen, varsinkin kun se mahdollistaa säästöt omissa kustannuksissa.

Mutta mikä on perheiden eriarvoistumisen hinta? Ja miten taataan yksityisen päivähoidon laatu? Hieman suuremmalla taloudellisella panostuksella, yksityisen päivähoidon aktiivisempi valvonta ja ohjaus Helsingin osalta mahdollistaisi perheille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut.

Leena Linsiö, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Helsinki haluaa lisätä yksityistä päivähoitoa. Helsingin sanomat 20.1.2015,  Maija Aalto

Helsingin kaupunginvaltuusto. Esityslista nro 8. 7.5.2014. Esittelijänä Satu Järvenkallas.

Helsingin kaupungin Varhaiskasvatuslautakunta. Päätöstiedote nro 2. 20.1.2015.