Onko kotihoivan laatua Raaseporissa mahdollista kehittää paremmaksi ilman henkilöstön lisäresursseja? 

Perusturvalautakunnan kokouksessa 22.1.2015 käsiteltiin Raaseporin kaupungin ja Mehiläinen Oy:n välistä sopimusta, jossa Karjaan alueen kotipalvelu, kotisairaanhoito, päiväkeskustoiminta ja tukipalvelujen ostaminen Mehiläinen Oy:ltä optioajan umpeutumisen 31.12.2015 jälkeen, voidaan siirtää takaisin kaupungin omaksi tuotannoksi alkaen 1.1.2016.

Perusturvalautakunnan esityslistassa todetaan, että kotihoidon toiminnalla on koko kaupungin alueella edessään suuria haasteita, koska kotihoidolla tulee olla valmiudet tarjota palveluja alati lisääntyvälle määrälle vanhuksia heidän kodeissaan myös hoitotarpeen kasvaessa. Raaseporin strategiassa vuosille 2014 -2017 todetaan myös, että hoivapalveluja tulee siirtää avohuoltoon ja vanhushuollon toimintaa tullaan jatkossakin kehittämään siten, että laitospaikkoja lakkautetaan. Painopiste ikääntyneiden hoidossa siirtyy enenevässä määrin avohoidon puolelle ja toimintaa on sisällöllisesti kehitettävä, jotta tähän tarpeeseen voidaan vastata.

Kotihoivan työaikaseurannan tulokset joulukuun 2013 mittauksessa osoittivat, että melko yksinkertaisilla keinoilla voidaan kotihoidon työ jakaa tehokkaammin (perusturvalautakunnan 12.6.2014: esitys). Esityksessä todettiin lisäksi, että taloudellisen näkemyksen mukaan voidaan kotihoivan toimintaa tehostaa huomattavasti nykyisillä henkilöstöresursseilla ilman, että henkilökuntaa kuormitetaan liikaa ja myös vaarantamatta kotihoivan asiakkaiden hyvää hoitoa ja hoivaa.

Kaupungin kotihoidon työn tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus, mobiilidokumentaatio ja yhteistyö esimerkiksi seniorineuvonnan, vuodeosastojen ja erikoissairaanhoidon kanssa on lueteltu toimenpiteiksi, joiden avulla kotihoitoa kehitetään. Sen jälkeen, kun kaupungin kaikki kotipalveluyksiköt ovat takaisin omassa tuotannossa, on kehityksen ohjauksesta ajateltu tulevan sujuvampaa, ja palvelusta yhdenvertaista kaikille kotipalvelun asiakkaille kaupunginosasta riippumatta. Karjaan kotihoitoyksikön ollessa omassa tuotannossa, voidaan toimintaa koordinoida Pohjan kotihoidon kanssa siten, että henkilöstöresursseja voidaan sujuvasti käyttää molemmissa yksiköissä, sillä ne ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan.

Kotihoivan toiminta-ajatus Raaseporissa

Raaseporin kotihoivan toiminnan tavoitteena on, että asiakas voi asua omassa kodissaan niin kauan kuin tämä on mahdollista kotihoivan tukipalvelujen avulla. Asiakasta hoidetaan niin fyysisenä, psyykkisenä kuin sosiaalisena kokonaisuutena ja hänellä on oikeus tulla yksilönä kohdelluksi kunnioittavasti. Asiakkaan omaa tahtoa, toiveita, kokemuksia, arvoja ja kotia tulee siis kunnioittaa ja kuntouttavaa työtapaa tulee soveltaa hoivan yhteydessä. Jotta hoitosuunnitelmaa voidaan toteuttaa parhaalla tavalla ja jotta siitä tulee tarkoituksenmukainen, turvallinen ja toimiva, tulee suunnitelma tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Kotihoidon toiminta-ajatuksena on myötävaikuttaa yksilön elämisen laadun kokemiseen eli hyvään elämään.

Voiko koti kuitenkin muuttua vanhuksen vankilaksi?

Lähes 90 prosenttia yli 75 vuotta täyttäneistä asuu omassa kodissaan ja monet ikääntyneistä myös itse tahtovat näin tehdäkin, niin pitkään kuin se on mahdollista (HS 13.7.2014 pääkirjoitus). Laitoshoitoa puretaan sen perusteella, että koti tai kodinomainen paikka on ihmisen elämänlaadun kannalta parempi kuin laitoksessa asuminen. Laitoshoidon vähentäminen vanhustenhuollon piirissä on kuitenkin keskeinen osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa ja sen myötä kuntien menoja yritetään pienentää noin 300 miljoonaa euroa vuoteen 2017 mennessä. Voidaankin syystä kysyä, onko keskustelu vanhuksien elämänlaadun parantamisesta vain tyhjää puhetta, kun oikeasti tavoitteena ovat säästöt hoitokuluissa? Poikkeaako Raaseporin kaupunki jotenkin maamme muista kunnista tässä asiassa?

Sitä mukaan kun laitoshoitopaikkoja on vähennetty, ei kotihoitoa ole kehitetty vastaanottamaan lisääntyvää hoitoa tarvitsevaa vanhusväestön määrää. Omassa kodissa asuu yhä sairaampia vanhuksia ja moni huonokuntoinen vanhus tahtoisi pois kotoaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Näin siksi, että on turvatonta asua yksin kotihoidon varassa, joka tarjoaa vain pikakäyntejä. Kaikilla ei ole myöskään omaisia tai läheisiä tukena ja turvana.

Ajatus siitä, että oma koti on paras paikka asua, muuttuu monelle vanhukselle pelottavaksi vankilaksi, jossa kaatumisista, lonkkamurtumista, kivuista, yksinäisyydestä ja muistisairauksista aiheutuu tuskaa, huolta, murhetta ja ala-arvoista elämänlaatua monelle vanhukselle ja heidän omaisilleen.

Myös kotihoidon henkilöstö yrittää parhaansa mukaan tehdä hoivatyötään vanhuksen luona, mutta väsyy ainaiseen hosumiseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Kuten eräs kotihoidon työntekijä totesi: ”Itku meinaa tulla joka kerta kun sulkee oven takanaan ja tietää että monia tärkeitä asioita jäi tekemättä, eikä ehdi jäädä pitempään, sillä seuraava vanhus jo odottaa huolestuneena”. Tästä kehittyy kohtuuttoman raskas ja voimia kuluttava elämä niin vanhuksille kuin huolestuneille omaisille ja lisäksi kotihoidon työntekijöille.

Lainsäädäntökään ei tähän näytä auttavan, sillä 2013 säädetty vanhuspalvelulaki edellyttää, että kuntien on järjestettävä iäkkäille henkilöille laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka ovat heidän tarpeisiinsa nähden sekä oikea-aikaisia että riittäviä. Kuka määrittelee nämä kriteerit kunnissa, sillä vanhuksia tässä asiassa ei ainakaan kuunnella. Kotihoidon tarve tulee kasvamaan ja henkilöstönmitoituksen tulee kasvaa tämän tarpeen mukaan, mikäli lakia noudatetaan ja arvokasta elämää puolustetaan myös ikääntyneille.

Kuten Superin puheenjohtaja Silja Paavola totesi 29.1.2015 Iltalehden pääkirjoituksessa, kotihoito ei jatkossakaan voi korvata ympärivuorokautista hoivaa, sillä henkilöstön riittävyys kotihoidossa on suuri ongelma, joka puolestaan vaikuttaa hoitohenkilökunnan työmotivaatioon, sen ollessa pakkotahtista suorittamista. Onkin saatava korjaus niin resurssi kuin johtamisongelmiin. Kotihoitoon tulee saada sekä joustoa että nopeaa reagointia niin, että kotikäyntejä lisätään vanhuksen luo aina tarpeen vaatiessa. Tämä vaatii lisähenkilöstöä, eikä siihen auta ainoastaan tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus tai mobiilidokumentaatio.

Kuntien tulisi myös punnita tarkkaan, kumpi on huonokuntoisen ja sairaan vanhuksen kannalta inhimillisempää; monen vuorokausikäynnin kotihoitopikakäynti vaiko laitoshoitopaikka? Lisäksi tarvitaan uusia luovia ratkaisuja, kuten esimerkiksi henkilökohtaisia avustaja palveluita muistisairaille, vanhusten perhehoitoa, ryhmäasumista ja senioriyhteisöasumista oman kodin, tehostetun palveluasumisen tai laitoshoidon rinnalle.

Ritva Mieronkoski, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Raasepori 2015. Päätökset ja vaikuttaminen. Esityslistat ja pöytäkirjat. Perusturvalautakunta 22.1.2015.

Raasepori 2014. Kotihoivan työaikaseurannan esittely. Pöytäkirjat. Liite: Ohje Raaseporin kotihoidolle. Verkossa. 

Helsingin Sanomat 13.7.2014, Pääkirjoitus. Kodista ei saa tulla vanhuksen vankilaa. Verkossa.

Iltalehti 29.1.2015, Pääkirjoitus. Silja Paavola. Hyvä kotihoito on arvovalinta. Verkossa.

Osallisuus ja syrjäytyminen nousevat tuon tuosta julkiseen keskusteluun: politiikassa, erityisesti kun mietitään maamme talouden tilaa ja syrjäytymisen aiheuttamia kustannuksia ja syrjäytymisen estämistä; mediassa ja kansalaisten keskuudessa, kun yksinäisyys, asunnottomuus ja työttömyys kohtaavat ja puhuttelevat. Osallisuus on demokraattisen yhteiskunnan perusta.

Aihe on ajankohtainen eriarvoistuvassa Suomessa. Suomi on ratifioinut Unicefin lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu. Lapsi- ja nuorisopolitiikkamme ja – opinnäytetyömme korostavatkin sitä, että nuorten syrjäytymistä tulee monipuolisesti ennaltaehkäistä.

Lasten ja nuorten osallistumisen vahvistamisen haasteena on avointen ja vuorovaikutuksellisten käytäntöjen ja toiminta- ja opetusmallien kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Koulun oppilastyö on integroitua nuorisotyötä, joka voi tukea uudenlaisen toimintakulttuurin syntymistä ja hyvinvointia kouluissa.

Myös tutkijat muistuttavat siitä, että peruskoulussa, joka kokoaa sosiaalityön, terveyspalvelut ja nuorisotyön yhteen paikkaan, voidaan tarjota korjaavia ja ennaltaehkäiseviä palveluita. Koulujen tulee siis olla yhteisöjä, joissa oppilaat, moniammatillinen henkilökunta ja vanhemmat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja lähiyhteisön kanssa. (Mm. Kiilakoski ja Gretschel 2012.)

Yhteisöllisyys on syrjäytymisen näkökulmasta tärkeää. Se tarjoaa yksilölle mahdollisuuden samaistua yhteisöön tai sen jäseniin ja luo elämään merkitystä. Lisäksi yhteisö tarjoaa yksilölle sen tarvitsemaa turvallisuutta. Yhteisö voi myös vahvistaa toivottua käyttäytymistä, ja tämä puolestaan johtaa helpommin yhteisiin arvoihin. Myös omien ongelmien, vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen kehittyy, kun niitä joutuu peilaamaan oman yhteisönsä muiden jäsenten ominaisuuksiin. Näin yhteisöllisyys liittyy erottamattomasti osallisuuteen ja syrjäytymiseen.

Osallisuus koulussa opinnäytetyömme keskiössä

Sosiaalialalla työskentelevinä sosionomeina kohtaamme työssämme asiakkaita, jotka ovat syrjäytyneet monien asioiden seurauksena. Näemme työssämme, kuinka tärkeää syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus ovat.  Jotta kouluyhteisö aidosti olisi oppilaiden yhteisö, sen tulee tarjota oppilaille konkreettisia tilaisuuksia osallisuuteen sekä kohdentaa merkittäviä voimavaroja oppilaiden syrjäytymisen ehkäisyyn.

Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulujen opinnäytetyön aiheen valintaan vaikuttivat sekä oppilaiden syrjäytymisen tekijöihin liittyvä kiinnostus että ammatilliset lähtökohtamme ja valtakunnalliset osallisuuden edistämisen tavoitteet. Työn teimme yhdessä Petrus Väärälän kanssa aiheesta ”Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä”,

Tutkimuskohteeksemme valikoitui kouluterveyskyselynkin mukaan tavallinen keskiverto helsinkiläinen Hiidenkiven peruskoulu Helsingin Tapanilassa. Kehittämisen kohderyhmäksi valikoitui peruskoulun koko henkilökunta, kaikki koulun aikuiset. Opinnäytetyömme lähtökohta oli se, että koko henkilöstö voi toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa lasten ja nuorten osallistumis- ja osallistamiskokemuksiin koulun arjessa. He näkevät sekä paremmin että huonommin toimivat käytänteet koulussa.

Oppilaiden osallisuuden merkitys kouluissa nousee esiin niin lainsäädännössä kuin erilaisissa ohjelmissa. Myös Helsingin kaupungin strategiassa osallisuus on nostettu yhdeksi tärkeäksi kivijalaksi. Hiidenkiven opetussuunnitelmassa korostuvat kasvattaminen suvaitsevaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, vastuunottoon, itsearviointiin ja yhteistyöhön oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kesken. Myös yhteistyöhön oppilaiden huoltajien kanssa ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa kiinnitetään huomiota.

Yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri ja sen tukeminen monin eri tavoin, kuten myös oppilaan kehittyminen aloitteelliseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi, korostuvat Hiidenkiven opetussuunnitelmassa. Ennaltaehkäisevä toiminta on koulun keskeinen toimintaperiaate.

Opinnäytetyössä käyttämässämme näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmässä tieto ja kokemus yhdistyvät. Menetelmää on käytetty terveysalalla, mutta se soveltuu hyvin myös sosiaalialan kehittämistyöhön. Käsityksemme mukaan näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmää ei kovin laajasti käytetä sosiaalialalla.  Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa tilanne on toinen.

Osallisuus on syrjäytymisen vastapari, ja molemmat kehittyvät prosesseina. Näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmä tuo yhteen teorian ja käytännön. Se auttaa tarkentamaan tieteellisten tutkimusten tuottaman tiedon merkitystä ammatillisten toimenpiteiden perustana.

Sitä mitä Hiidenkiven peruskoulussa tapahtuu oppilaiden osallisuuden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmista, selvitettiin kysymällä henkilöstöltä millaisia oppilaiden osallisuutta edistäviä rakenteita ja henkilökunnan työtapoja koulun käytännössä on sekä miten toimivia käytäntöjä toteutetaan. Lisäksi kysyimme miten osallisuustyön haasteita tehdään näkyviksi ja miten vahvistetaan oppilaiden osallisuutta sekä millaisia osallisuutta edistäviä ratkaisuja löydetään.

Paljon on tehty, mutta mahdollisuuksia on enemmän

Tulosten perustella Hiidenkivessä tehdään paljon oppilaiden osallisuuden edistämiseksi. Koulun rakenteet saattavat kuitenkin vaikeuttaa aitoa osallisuutta. Henkilökunnan saumaton yhteistyö koetaan usein vaikeaksi, kun toiminta on pirstaloitunutta ja esimerkiksi kouluruokailu tuotetaan ostopalveluna.

Kaikkia koulussa työskenteleviä ihmisiä ei ole myöskään valmennettu oppilaiden kohtaamiseen. Yhteishengen nostaminen on tärkeä osa osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Osa opettajista kaipasi me-hengen kasvattamista ja vaalimista. Myös koulumummot nousivat toivelistalle.

Opinnäytetyömme osoitti sen, että koulun opetustyön rinnalle pitäisi kehittyä myös moniammatillista sosiaali- ja terveysalan yhteistyötä oppilaiden hyvinvointia edistämään. Oppilaat tarvitsevat aikuisia arjessaan. Tämän järjestämisessä, vastuu on aikuisilla.

Mirka Vainikka, sosionomi (ylempi AMK)

Lisätietoa

Mirka Vainikka ja Petrus Väärälä 2014. Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Master-opinnäytetyö. www.theseus.fi -> Metropolia -> Sosionomi ylempi AMK-tutkinto.