Alkoholipolitiikka ja päihdetyön haasteet

Pysähdyin pohtimaan suomalaista päihdekeskustelua, kun luin Leena Warsellin Yhteiskuntapolitiikka -lehden artikkelin Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit. Tekstin polveili alkoholiriippuvuudesta huumeriippuvuuteen ja laajemmin päihderiippuvuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Päihdetyössä tuntuu usein, että poliittisen keskustelun ylätaso ja todellisuus eivät kohtaa.

Suomen hallituksella on menossa alkoholipoliittinen kokonaisuudistus. Mielestäni kokonaisuuden kannalta oleellista ei ole se, joutuuko alkoholiannoksen hakemaan Virosta, Alkosta vai ruokakaupasta. Mielestäni ongelma Suomen alkoholipolitiikassa on usko alkoholihaittojen määrän suoraan riippuvuuteen kokonaiskulutuksesta. Siksi hallitusten keskeisenä tavoitteena on alkoholin kokonaiskulutuksen alentaminen. Tällä lähtökohdalla on kaksi ongelmaa, ensiksi makrotasoon tuijottaessa unohdetaan päihdetyön kehittäminen ja toiseksi se, että valtiolla ei enää EU-Suomessa edes ole välineitä kulutuksen kontrollointiin.

Olen tehnyt päihdetyötä eri tasoilla ja paikoissa Helsingissä. Vuosien varrella olen havainnut monia hienoja käytäntöjä sekä kehittämisen kohteita. Olen enimmäkseen työskennellyt huumeriippuvaisten kanssa ensin laitoksessa yhteisökuntoutuksellisin menetelmin ja myöhemmin hoidon tarvetta ja korvaushoidon tarvetta arvioiden avokuntoutuksellisin menetelmin. Kesän aikana työskentelin kolme viikkoa vieroitushoito-osastolla, jossa hoidettiin etupäässä alkoholivieroittautujia sekä opioidikorvaushoidon aloituksia, lääkkeiden lopetuksia tai vaihtoja.

Päihdehoidon rahoitusta vähennetään Helsingissä

Toimin erilaisten päihderiippuvaisten kuntoutusta edistäen ja saatoin omin silmin todeta, että pelkästään alkoholiriippuvaiset ovat harvinaisuus koko päihderiippuvaisten joukossa. Sekakäyttö on yleistä. Vaikka riippuvuuksia hoidettaessa tapaa ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia yhdestä tai useammasta aineesta, tulee tilanne kartoittaa hyvin ja hoitopolku rakentaa sen mukaan. Jollekin riittää viikon vieroitushoito, jotkut tarvitsevat pitkän laitoskatkaisun ja sen jälkeen vielä pitkän avohoidon jälkikuntoutuksen. Jälkikuntoutuksen aikana tai sen jälkeen voidaan asiakkaan kanssa tehdä suunnitelmia työelämään paluun tukemiseksi ja osatyön järjestämiseksi.

Suomessa ja Helsingissä pitäisi keskittyä pohtimaan enemmän päihdehuollon toimintojen kehittämistä ja resurssien riittävyyttä kuin alkoholin saatavuutta. Valitettavasti tämän kevään helsinkiläinen poliittinen teko on leikata päihdepsykiatrian palveluista 5,8 miljoonaa euroa. En usko, että helsinkiläisten tahto tässä toteutuu, mutta niin on sosiaali- ja terveyslautakunta päättänyt.

Päihdetyön ammattitaito lähtee siitä, että asiakkaan tarpeita arvioidaan asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisesti. Käydään läpi päihdehistoria, hoitohistoria, fyysinen ja psyykkinen terveystilanne, sosiaalinen tilanne kuten asuminen, taloustilanne, rikoshistoria sekä asiakkaan toiveet tulevaisuudesta. Tämän jälkeen voidaan ryhtyä suunnittelemaan asiakkaan tulevaisuutta. Vaikeissakin elämäntilanteissa olevat ihmiset haaveilevat työstä, perheestä ja toimivasta arjesta. Polku kohti tavoitteiden saavuttamista on aina yksilöllinen.

Työelämän asenteet

Työelämään astuva päihderiippuvainen joutuu kohtaamaan useita asennetason haasteita, kuinka esimerkiksi toimia pikkujouluaikaan? Sairaus saatetaan nähdä itseaiheutettuna ja ihminen laiskana, vaikka moni päihderiippuvainen kuntoutuukin täysin. Olen huomannut, että asenne päihderiippuvuuteen muuttuu, kun työyhteisössä opitaan tuntemaan riippuvainen ihminen. Moni jopa ihmettelee, ettei entinen narkomaani vaikuta yhtään narkomaanilta. Tämä onkin päihdekuntoutuksen pitkän aikavälin tavoite.

Työelämän joustavuudesta ja joustoista puhutaan paljon. Toivoisin, että tulevaisuudessa päihdeongelmien hoito nähtäisiin myös työvoimapoliittisena kysymyksenä. Työelämän joustaminen ei ole ongelma, jos siitä ei tehdä sellaista. Työvoimapolitiikan asennetasolla päihderiippuvaisiin suhtautumisessa on parantamisen varaa. Kun ihmisiin suhtaudutaan osatyökykyisinä, eikä vajaatyökykyisinä, kaikki voittavat. Työssä käydessä Ihminen kokee arvostusta ja saa arkeensa mielekästä tekemistä. Suomi hyötyy, kun jokaisen työpanos saadaan käyttöön. Vähennetään aktivointiajattelua ja lähdetään liikkeelle ihmistä arvostavasta ajattelusta.

Aktivointitoimista on kirjoittanut Kari Hämäläisen (Talous ja yhteiskunta, 2/2013, 20-21): Hämäläisen mielestä tarvittavia toimenpiteitä on hankala kirjoittaa yksityiskohtaisesti lainsäädäntöön lakipykäliksi. Päihdekuntoutus ja työttömien aktivointi vaativat molemmat ihmislähtöistä lähestymistapaa, eivätkä yleistykset edes tutkimukseen perustuen takaa menestystä. Päihdekuntoutuksessa tarvitaan näkemystä ja kykyä ymmärtää sekä yhteiskuntaa että ihmistä.

Tehokasta päihde- ja alkoholipolitiikka

Toivonkin, että alkoholipoliittista kokonaisuudistusta ja päihdelainsäädäntöä hiottaessa asiantuntemus haettaisiin lähempää ihmisiä sekä turvattaisiin työhön tarvittavat resurssit. Median, päihdetyön ammattilaisten ja päättäjien vastuulla on laajentaa keskustelua yleisemmälle tasolle eikä jäädä kauhistelemaan, katoaako keskiolut kauppojen hyllyiltä.

Helsingissä päihdetyön resursointia, hoitopolkua ja osatyökykyisten kuntoutujien työpanoksen käyttöön saamista on syytä hioa toimivammaksi. Uskon, että tämä olisi Helsingille kokonaistaloudellisesti edullista.

Mirka Vainikka, Sosionomi ylempi amk-opiskelija

Lisätietoa

• Hämäläinen Kari. Tehdäänpä tutkimukseen perustuva aktivointipolitiikan kokonaisuudistus. Talous ja yhteiskunta –lehdessä (2/2013, 20-21).
• Helsingin Sosiaali- ja terveys lautakunnan pöytäkirja. Esitys vuoden 2014 talousarvioksi ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelmaksi.
• Warsell Leena. Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit, Yhteiskuntapolitiikka lehti. 77 (2012):1.