Toivotamme lukijamme tervetulleeksi ”Hyvä lapsuus”- teeman blogiin, jossa käsittelemme lastensuojelutyötä ja sen moninaisuutta. Pyrimme tuomaan esiin ajankohtaisia teemoja ja aiheita, jotka puhuttavat yhteiskunnallisesti. Kirjoittajina hääräävät lastensuojelun pitkälinjaiset ammattilaiset, lastensuojelukentällä n. 10v toimineet sosionomi YAMK opiskelijat Johanna ja Sonja. Työskentelemme molemmat lastenkodeissa lähiesimiehinä ja pääsemme tarkastelemaan pääkallopaikalta lastensuojelutyötä sen moninaisuudessaan.
Helsingissä on jonkin aikaa kohistu Helsingin kaupungin lastenkotien muutoshankkeesta, jonka tarkoituksena on vastata paremmin nykylasten tarpeisiin ja vahvistaa omaa toimintaa. Kokonaisuutena tämä tarkoittaa Helsingissä yksinäisten lastensuojeluyksikköjen lakkauttamista sekä laitoshoidon suuntaamista vaativahoitoisemmille lapsille. Ennaltaehkäisevään työhön panostetaan nyt kovasti kunnissa ja ainakin Helsingissä se näkyy siinä, että yhä useampaa lasta ja nuorta pyritään auttaa ajoissa avohuollollisin keinoin. Sijoitus on aina viimesijainen vaihtoehto. Muutoshankkeen takana myös lienee uusin laki, jonka mukaan alle 13-vuotiaat lapset sijoitetaan aina ensisijaisesti perheisiin.
Helsingin Sanomissa kaupungin lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori ei halua kommentoida yksiköiden lopettamista. ”Asia pitää nähdä kokonaisuutena, eikä puhua yksittäisistä toimipaikoista. Muutoshankkeen tavoite on vastata paremmin nykylasten tarpeisiin ja vahvistaa toimintaamme”, Lounatvuori sanoo. Päätöksiä ei hänen mukaan ole vielä tehty vaan esitykset tekee työryhmä. Työntekijöiden näkemässä paperissa työryhmän tehtäväksi kuitenkin annetaan valmistella ehdotus niin, että ”Helsingissä on 1. 9. 2013 alkaen viisi laitoshoitoa tarjoavaa lastenkotia”.
Suuret muutokset – iso vaikuttavuus?
Lastensuojelun muutoshanke on herättänyt kovaa keskustelua lastensuojelun tilasta ja tarpeesta. Lastensuojelun arviointitoiminnoissa toteutettiin vastaavanlainen muutoshanke syksyllä 2012, jossa yhdistettiin lasten ja nuorisoikäisten vastaanotto ja arviointitoiminta, lasten vastaanotto omaksi kokonaisuudeksi ja nuorisoikäisten vastaanotto omaksi kokonaisuudeksi. Muutos tapahtui nopeasti ja sen aikana lopetettiin mm. Meripihan yksinäinen osasto Kaisla. Muutos sujui odotettua paremmin ja toiminta alkaa löytää uriaan muutosvaiheen jälkeen.
Lastensuojelun muutosajatus on mielestämme ajankohtainen ja sen tarkoituksena on lisätä resursseja sinne, missä koetaan lastensuojelun tarpeen olevan suurin. Normaalit lastenkodit ja nuorisokodit eivät voi toimia nykyisillä rakenteillaan, koska niihin aikanaan kaavailtua asiakaskuntaa ei siinä muodossa ole. Lapset sijoitetaan pääsääntöisesti perheisiin ja nuorison ongelmia pyritään ratkomaan mahdollisuuksien mukaan avohuollon keinoin. Nuorisokoteihin sijoitetuilla lapsilla ongelmat ovat usein jo niin suuria, että aikaisemmin hyväksi havaitut nuorisokodin rakenteet eivät enää riitä. On tarve kehittää ja vastata paremmin nykypäivän tarpeeseen, osiltaan myös muuttaa kulttuuria ja ajattelutapaa, jolla työtä tehdään.
Onko tämä toivottua kehitystä?
Muutoshankkeella on pyrkimys hyvään ja tasa-laatuiseen lastensuojelutyöhön, jota laitosten yhdistämisellä todennäköisesti haetaan. Laitosten ollessa isompia, pystytään siellä kehittämään toimintaa kokonaisvaltaisemmin, jakamaan osaamista, antamaan sanasuuntaista palvelua/laatua sekä siirtämään resursseja tehokkaasti sinne missä kovin tarve on. Isoihin laitoskokonaisuuksiin kaavaillaan vaativahoitoisille lapsille yksikköjä, joissa monialaisiin haasteisiin pystytään paremmin vastaamaan ja lasta tai nuorta hoitamaan tukevammin. Muutoksella on tähtäin hyvään ja entistä tehokkaampaan lastensuojelutyöhön. Tästä syystä Naulakallion hoito- ja kasvatuskotien yhteydessä olevan erityisen huolenpidon Etappi- osaston lakkauttaminen kummastuttaa. Helsingin Sanomat kuvaa osuvasti, että ”Etapissa on kaikkein ongelmallisimpia lapsia. Siksi paikan pitää olla tavallista vankempi rakenteiltaan, panssarilaseineen kaikkineen. Mihin nämä lapset lakkauttamisen jälkeen laitetaan?”
Pohdimme, onko lakkauttamisessa kyse vain laskennallisesti kannattamattomasta toiminnasta? Etappiin sijoittaminen edellyttää lapselle erityisenhuolenpidon päätöstä. Päätös on välillä haasteellista saada, ehkä byrokraattisista syistä, sitä tarvitsevalle nuorelle. Nuori voi joutua myös odottamaan paikkaa, jos hakuaika ko. yksikköön on loppunut eikä saa apua aina akuuttiin kriisiin. Nuorisolautakunnan puheenjohtaja Timo Kontio toteaa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että ”Etappiin ei kuitenkaan sijoiteta nuoria pitkäaikaisesti, vaan he viettävät siellä lyhytkestoisia hoitojaksoja. Sen aikana nuorten tilanne ja toimintakyky arvioidaan sekä usein varsin huonolle tolalle kääntynyt elämän suunta pyritään kääntämään parempaan. Etapin toiminnasta säästäminen on hölmöläisen peitonjatke. Siinä säästetään kaupungin nuorison siltä ryhmältä, jolla menee kaikista huonoiten”. Ovatko päättäjät laskeneet toiminnan liian kalliiksi ja kannattamattomaksi vai onko se tarpeetonta? Erityisen haastavia ja moniongelmaisia nuoria on kuitenkin jonoksi asti.
Muutokset herättävät hieman ristiriitaisia ajatuksia ja tunnelmia. Toiminnan kehittäminen ja tarkastelu kokonaisuudessaan on tervetullutta ja muutoksia rakenteisiin on kaivattu. Olisiko Etappi-osastoa syytä miettiä toisessa kokonaisuudessa, jos sitä ei nykyisellään ole kannattavaa tai tarpeellista jatkaa. Pystyvätkö pitkäaikaislaitokset oikeasti vastaamaan muuttuneisiin asiakastarpeisiin tehokkaasti, laadukkaasti ja nuorta arvostaen. Se jää nähtäväksi.
Kirjoittajat: Johanna ja Sonja
Mikäli haluat tutustua aiheeseen lisää, löytyy Helsingin Sanomien artikkelit näistä linkeistä:
http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Etappi-osastoa+ei+pid%C3%A4+lakkauttaa/a1361853339196
Ei kommentteja