Lasten päivähoito on Suomessa monella tapaa murroksessa. Kohta 41 vuotta vanhan päivähoitolain tilalle ollaan tekemässä uutta, ja asian olisi tarkoitus olla käsittelyssä jo tämän kevään aikana. Päiväkotien ryhmäkokojen pienentämisestä on lakiuudistusasian yhteydessä keskusteltu viime aikoina vilkkaasti. Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenistä enemmistö tuntuu kannattavan pienentämistä. Samalla subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajoittamassa. Niin ikään on keskusteltu päivähoidon muuttamisesta maksuttomaksi tai tuntiperustaisesta laskutuksesta, jollaista on jo kokeiltu useissa kunnissa.
Päivänhoidon lapsiryhmät pienemmiksi
Pedagogisesta ja lapsen kehityksen näkökulmasta ryhmäkokojen pienentäminen on järkevää ja perusteltua. Mitä pienempi lapsi, sen enemmän hän tarvitsee tuttuja ja turvallisia aikuisia sopeutuakseen hoitopaikkaan. On selvää, että mitä vähemmän lapsia ryhmässä on, sen paremmin myös aikuinen kykenee antamaan yksittäiselle lapselle huomiota ja turvaa. Tällä hetkellä lapsiryhmän enimmäiskokoa ei ole säädetty, on vain hoitajakohtaiset lapsilukumäärän rajat. Tämän vuoksi joissakin päiväkodeissa saattaa olla jopa kolmenkymmenen lapsen ryhmiä. Lastentarhanopettajaliitto on esittänyt, että ryhmän enimmäiskooksi säädettäisiin alle kolmevuotiailla 9 ja yli kolmevuotiailla 16 lasta (LTOL). Esitys on erittäin kannatettava.
Samalla kun puhutaan lapsiryhmien kokojen rajoittamisesta, on esimerkiksi Helsingin kaupunki tiukentanut tilasuositustaan päiväkotien lapsikohtaisesta neliömäärästä. Aikaisempi neliömääräsuositus per lapsi oli yhdeksän, nyt kahdeksan neliötä. Koska kyseessä on suositus, se toteutuu vaihtelevasti, mutta tiukennus on silti ristiriidassa ryhmäkokojen pienennyspyrkimysten kanssa. Jokaiseen päiväkotiin ei lapsimäärän kasvaessa kuitenkaan voida palkata lisää henkilökuntaa ja perustaa uusia ryhmiä.
Kokopäivähoidon ohella myös osapäivähoitoa
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista on kaavailtu hallituksessa. Oikeus muuttuisi osa-aikaiseksi silloin, kun jompikumpi vanhemmista on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. On ymmärrettävää, että subjektiivinen oikeus herättää kiivastakin keskustelua etenkin silloin kun puhutaan karrikoidusti vanhemmista (pääasiassa äideistä) jotka ”vetelehtivät” kotona samalla kun lapsi on hoidossa jopa yli yhdeksän tuntia päivässä. Asialla on muitakin puolia, esimerkiksi lapsen päivähoidosta saama mittaamattoman arvokas kasvatus- ja sosiaalinen pääoma sekä päivähoidon sosiaalinen tuki perheelle.
Anna Kontulan ja Sanna Kyllösen viime syksynä julkaistussa subjektiivisen päivähoidon rajaamisen vaikutuksia esitelleessä raportissa todetaan, että rajaamisen taloudelliset vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Samalla on toki vaikea ymmärtää, miksi jotkut vanhemmat eivät halua tai pysty viettämään lapsensa kanssa enemmän yhteistä aikaa vaikka eivät olekaan työelämässä.
Lapsen varhaiskasvatukseen panostaminen on arvovalinta
Pohjimmiltaan päivähoidon uudistamisessa on kysymys siitä, minkä koemme yhteiskunnassamme niin tärkeänä ja arvokkaana, että siihen kannattaa panostaa kaikin mahdollisin resurssein. Väitetään usein, että rahaa ei ole. Olen sitä mieltä, että sitä kyllä löytyy. On vain kyse siitä, mihin noita rahoja käytetään. Kyse on arvovalinnasta.
Itse olen sitä mieltä, että laadukas varhaiskasvatus on koko yhteiskuntamme peruskiviä. Se on määrittämässä sitä, miten sosiaalistumme yhteisöön ja miten opimme olemaan muiden kanssa. Laadukas päivähoito ennaltaehkäisee ongelmia ja säästää paljon enemmän yhteiskunnan varoja kuin retuperälle jätetyn hoidon ja kasvatuksen seurausten paikkailu ja jälkihoito.
Petrus Väärälä, lastentarhanopettaja, sosionomi ylempi amk-opiskelija
Lisätietoa
Katriina Rantala-Nenonen
Hilla Niemi
Eveliina Korpela
Ei kommentteja