Suomalaiset ajattelevat, että tulevaisuudessa työntekijöiltä vaaditaan halua oppia uutta, kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin ja yhteistyön hyödyntämistä. Tällöin työntekijältä vaadittavat kolme tärkeinä asiaa ovat Suomen Työn liiton (2017) teettämän tutkimuksen mukaan: 1. halu ja valmius oppia uutta, 2. kyky sopeutua uusiin tilanteisiin ja 3. yhteistyön hyödyntäminen. Myös motivaatiolla, erilaisten taitojen yhdistämisestä syntyvällä moniosaamisella sekä yhteistyökyvyillä tulee olemaan keskeinen merkitys tulevaisuuden työelämässä (Sitran Megatrendit 2013).

Edellisten lisäksi Opetus ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksen mukaan (2014) aiempaa tärkeämpinä tulevaisuuden työntekijän taitoina tulevat olemaan tiedon hankinta- ja hallintataidot, kriittinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu, sekä tunne-, yhteistyö- ja kommunikaatiotaidot.

Olemme kevään 2017 aikana OTTO -hankkeessa pysähtyneet pohtimaan tulevaisuuden osaamista. Olemme tutkineet sitä millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan, kuinka sitä voidaan parhaiten edistää ja miten tunnistettua tulevaisuuden osaamista ja sen muutosta voidaan arvioida.  OTTO -hanke on toteutettu Metropolia AMK lisäksi yhdessä Haaga-Helia AMK:n ja Laurea AMK:n kanssa. Kolmen ammattikorkeakoulun ja niiden eri koulutusalojen opiskelijoiden lisäksi mukana on ollut myös kansainvälisiä opiskelijoita. Opiskelijat ovat olleet YAMK opiskelijoita, opettajaksi opiskelevia kuin myös  liiketalouden opiskelijoita. Tutkimuksen keskiössä ovat olleet eri alojen yhteiset tarpeet ja taidot eli transversaaliset taidot. Transversaaliset taidot voidaan määritellä seuraavasti:

1. Luonteen taidot (motivaatio, itsesäätely, sinnikkyys, uteliaisuus, toiveikkuus, luovuus, innokkuus ja periksiantamattomuus)
2. Ajattelun taidot (kriittinen ajattelu, analyyttinen ajattelu, oppiminen, aloitteiden tekeminen, systeemiajattelu, tiedonhankinta ja tiedonhallinta ja luova ongelmanratkaisukyky)
3. Tunne, yhteistyö ja vuorovaikutustaidot

(Euroopan komissio 2012; 2013,Euroopan Unioni 2016).

Olemme keränneet aineistoa kolmesta eri ammattikorkeakoulusta ja eri aloilta liittyen tranversaaleihin taitoihin. Tässä tekstissä esittelen lyhyesti joitakin Metropolia ammattikorkeakoulussa, sosionomi YAMK tutkinnon tuloksia.

Työn luonne, työyhteisö ja vaativa asiakastyö ovat mahdollistaneet transversaalisten taitojen kehittymisen

Sosionomi (YAMK) opiskelijat kokivat, että heillä oli jo ennestään melko vahvat transversaaliset taidot. Tätä he perustelivat sillä, että ilman niitä he tuskin olisivat pystyneet vaativaan sosiaalialan työhön. Sen sijaan he eivät aina olleet taidoistaan kovin tietoisia.

Taidot ovat vahvistuneet pitkän työkokemuksen myötä ja hyvin monenlaisissa työyhteisöissä työskennellessäni. Taidot ovat erityisesti kehittyneet oman innokkaan ja haasteita pelkäämättömän asenteen johdosta.

 Työn lähtökohta on, että on motivoitunut ja itseohjautuvat, että sä pystyt tekemään sen duunin.

 Asiakastyöskentelyssä korostuu tunnetaitojen merkitys.

Ryhmähaastattelussa pohdittiin transversaalisten taitojen näkyvyyttä työelämässä:

Työnantajan kautta… työhyvinvoinnin kautta… työnantajan koulutusten kautta… on tullut esille ja kehityskeskusteluissa on tullut esille, mutta se ei tule osaksi arkea.

Joskus transversaalisten taitojen tunnistamisen esteet oli helpompi hahmottaa kuin niiden oppimista edistävät tekijät.

Ehkä tässä hetkessä tunnistan paremmin niitä seikkoja, jotka jumittavat kyseisten taitojen kehittymistä. Niitä ovat kiire, stressi, liian paljon monelta suunnalta kohdistuvia paineita ja odotuksia, elämän kriisit ja ylipäätään mieltä kuormittavat asiat.

Opiskelijat toivat esille ehdotuksia siitä miten transversaalisia taitojen kehittymistä voisi entistä enemmän tukea.

Vertaiset ovat tärkeitä. Kun oppii oivaltamaan itsestään, niin tulee ehkä tietoisemmaksi niistä taidoista. Vertaisilta saatu palaute ja oppiminen ja oivaltaminen on ollut iso juttu.

 Pitäisi koko ajan pitää esillä.

Tehdään näkyväksi asiantuntitijaprosessia. Koko ajan esille se opiskelijan osaaminen ja sen hyödyntäminen.

 Kun on 10v. samassa työssä, niin se pitäisi tehdä jopa itsellekin näkyväksi.

Tulee rakentaa opintojen sisälle työelämäkäyntöihin.

Opiskelijat korostivat palautteenannon merkitystä transversaalisten taitojen kehittymisessä. Heidän mukaansa opettajalla on vastuu palautteen annosta ja itse palautteella on tärkeä rooli transversaalisten taitojen kehittymisessä. Toisaalta myös työnantajalta ja esimieheltä toivottiin palautetta ja asiasta keskustelemista.

Itsetuntemus on avain transversaalisten taitojen kehittymisessä.

Transversaalisia taitoja tulee tunnistaa oman ammatillisen kehittymisen varmistamiseksi

Transversaaliset taidot, niiden tunnistaminen ja niiden esillä pitäminen koettiin tutkimuksen mukaan erittäin tärkeänä oman ammatillisen kehittymisen ja sen syvenemisen näkökulmasta. Opiskelijat kokivat, että liian usein ammatillinen kehittyminen jää opiskelijalle itselleen, kuin esimerkiksi työnantajalle ja esimiehelle, jotka voisivat parhaimmillaan kuitenkin tukea tuossa prosessissa. Myös opettajilla ja vertaisilla olisi paljon annettavaa. Heidän kanssaan oma ammatillinen osaaminen jäsentyisi paremmin ja myös työuraan liittyvät kysymykset voisivat saada monipuolisempia vastauksia.

Opiskelijoiden mukaan moninaisten keskustelujen ansiosta kehittyvä itsetuntemus edistää myös työssä- ja opiskelussa jaksamista.

Liian tukkoisena ei mieli työstä asioita samaan tahtiin kuin hyvässä tekemisen flowssa. Toisaalta kaikkia elämän asioita ei voi organisoida ja hallita, ne täytyy myös hyväksyä ja antaa niille tarvittava tila. Tämä erityisesti korostaa oppimisessa hyvinvoinnin merkitystä.

Ammattilaisen vahvat transversaaliset taidot ehkäisevät työssä tylsistymistä

Transversaalisissa taidoissa harjaantuneen ammattilaisen työskentelylle on ominaista innostuminen, uuden oppiminen ja verkostoituminen. Näiden taitojen avulla hän kykenee olemaan luova erilaisissa konteksteissa, työyhteisöissä ja muuttuvissa rooleissa ja tilanteissa. Hän tunnistaa tunteensa ja kykenee työskentelemään niiden kanssa rakentavasti. Hyvät itsesäätelytaidot luovat vahvan pohjan myös sosiaali- ja terveysalan vaativaan työhön muuttuvassa SOTE -ympäristössä.

Työstään innostunut ja tasapainoinen työntekijä jaksaa ja viihtyy työssään paremmin. Sen sijaan tylsistymisen kokemukset lisäävät työn kuormittavuutta, sillä työssä tylsistymisellä oli yhteys stressioireisiin. Työntekijöiden tylsistymisen ehkäisyyn kannattaa panostaa, sillä työntekijöiden työhyvinvoinnilla ja motivaatiolla on yhteys työn tuottavuuteen. Työhyvinvoinnilla on vaikutusta myös työurien pituuteen. (Harju, Hakanen & Schaufeli, 2014.) Herääkin kysymys siitä, mitä jos transversaalisten taitojen kehittymisen tukeminen onkin yksi keskeisimmistä vastauksista siihen, miten hyvin työntekijät selviävät myllertävästä SOTE -uudistuksesta?

Eija Raatikainen, KT, lehtori, sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue, OTTO-hanke

Lähteet

Euroopan komissio. 2013. Communication from the Commission to the European Parliament, the Council, the European Economic and Social Committee and the Committee of the Regions. Entrepreneurship 2020 action plan. Reigniting the entrepreneurial spirit in Europe. Luettavissa:

Euroopan komissio. 2012a. Entrepreneurship education at school in Europe: National strategies, curricula and learning outcomes. Luettavissa:

Euroopan komissio. 2012c. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Koulutuksen uudelleenajattelu: sosioekonomisten vaikutusten parantaminen investoimalla taitoihin.

Harju, L., Hakanen, J.J., Schaufeli, W.B.2014. Job Boredom and Its Correlates in 87 Finnish Organizations. Journal of Occupational & Environmental Medicine: September 2014 – Volume 56 – Issue 9 – p 911–918

Suomalaisen työn Liitto. 2017. Tutkimus: Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä. Luettavissa:

Osaamisella ja luovuudella hyvinvointia. Opetus ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsaus, 2014. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:18. Luettavissa:

Täältä voit lukea lisää OTTO-Transversaalien Taitojen Opettaminen ja Oppiminen hankkeesta:

Avaintaidoista transversaaleihin taitoihin -mistä on kysymys? Luettavissa:

 

Osallisuuden edistämistä painotetaan niin sosiaali- ja terveysministeriössä kuin Helsingin kaupungilla. Myös uuden sosiaalihuoltolain tarkoitus on edistää osallisuutta. Laki korostaa asiakkaan roolia osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä ammattihenkilöjen roolia osallisuutta edistävään toiminaan. Lisäksi uusi laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä asettaa velvollisuuden edistää asiakkaiden osallisuutta. Haasteen työntekijöille asettaa se, että toimipaikkakohtaisesti osallisuutta ei ole missään määritelty. Mitä on osallisuuden edistäminen kehitysvammaisilla ryhmäkodissa?

Ihmisen rooli on muuttunut aktiivisemmaksi ja palvelun käyttäjä on myös sen kehittäjä. Uusi sosiaalihuoltolaki parantaa asiakkaan asemaa asiakaslähtöisellä tavalla, jossa asiakas osallistuu palvelunsa suunnitteluun. Palvelun toimintatavoissa ja ratkaisuissa tulee huomioida asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa arvioimaan palveluja ja kehittämään niitä yhdessä käyttäjien kanssa.

Helsingin kaupungin vammaistyö on järjestänyt kuntalaisille avoimia keskustelutilaisuuksia vammaistyön ajankohtaisista asioista. Ensimmäisessä infotilaisuudessa vuonna 2015 nousi esiin toivomus osallisuutta edistävän työryhmän perustamisesta. Marraskuussa 2015 asumispalveluille luotiin asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä, johon oli kutsuttu asiakkaita ja omaisia ryhmäkotien esimiesten kontaktien avulla. Tavoitteena oli, että toiminnan sisällön muodostavat asiakkaat ja omaiset, vaikka työryhmään kutsuttiin myös ammattihenkilöitä. Työryhmän toiminnasta muodostettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Opinnäytetyössä teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Timo Toikon (2012) toimijalähtöistä näkökulmaa (Toikko 2012: 154-155). Opinnäytetyö ”Osallisuus ryhmäkodeissa -Toimijalähtöinen kehittäminen avuksi kehitysvammaisten osallisuuden parantamiseen, on toimintatutkimuksellinen kehittämistehtävä.

Mitä on osallisuus?

Osallisuus on keskeinen hyvinvoinnin lähde. Hyvinvointi koostuu toimintamahdollisuuksista, jotka voi nähdä vapautena. Nussbaumin (2011) mukaan toimintamahdollisuudet ovat niitä, jotka ihminen välttämättä tarvitsee, jotta voisi elää laadukasta ja elämisen arvoista elämää. Ihmisen perusvapaus on vapaus valita olemisensa. Toisin sanoen toimintamahdollisuudet määrittävät mitä yksilö kykenee tehdä tai olla elämänsä aikana. (Nussbaum 2011: 18-20.) Ben Bradley (2015) esittää, että nämä toimintamahdollisuudet ovat tärkeitä lähteitä hyvinvointiin. Hyvinvoinnilla on siis rakenneosat, jotka ovat luontaisesti hyviä ihmisille. (Bradley 2015: 15.) Tärkeä kysymys kehitysvammaisten osallisuutta määritellessä on se, mitkä ovat ne rakenneosat, jotka lisäävät asiakkaiden hyvinvointia?

Osallisuuden määrittelyä voi lähestyä tarkastelemalla kohderyhmää, millä tasolla toimitaan, toiminnan tavoitetta ja resursseja (Dittman 2016). Esimerkiksi tässä kehittämistehtävässä kohderyhmänä ovat kehitysvammaiset aikuiset. Toiminta tapahtuu kunnallisen palvelun tasolla. Tavoite on edistää osallisuutta, sillä se edistää hyvinvointia. Ongelmaa ei ole tarkasti määritelty. Taustalla on näkemys, että osallisuutta ei ole huomioitu tarpeeksi. Resursseja ei olla toistaiseksi kohdennettu.

Osallisuuden voi määritellä poimimalla hyvinvointiteorioista rakennepuita, jotka soveltuvat tarkasteltuun kohderyhmään, näyttämön tasoon, tavoitteisiin ja resursseihin. Opinnäytetyössä synteesinä hyvinvointiteorioista poimitut osallisuuden rakennepuut ovat autonomisuus (itsemääräämisoikeus), demokratia ja arjessa selviytyminen.

Itsemääräämisoikeus perustuu kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen. Kehitysvammaisilla autonomisuudessa tärkeää on, että kukaan ei manipuloi häntä oman elämänsä tavoitteiden suhteen. Ammattihenkilö osaltaan tukee ja auttaa häntä edistääkseen tavoitteisiin pääsemisessä. Vaikka itse ei pystyisi näkemään toisen elämäntapavalintaa, kulttuurin tai toiminnan muodon merkityksellisyyttä, tulisi olla valmis myöntämään, että se voi olla merkitsevä jollekin toiselle.

Demokratia on yksi oikeudenmukaisuuden toteutumisen edellytys (Sen 2009: 326). Kehitysvammaisten kohdalla se tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa omiin sekä yhteisönsä asioihin. Demokratian toimivuuden edellytys on humanistinen sivistys. Oikeanlainen koulutus kasvattaa vastuuntuntoisia demokraattisia kansalaisia, minkä avulla kyetään tekemään harkittuja päätöksiä. Tavoitteena on pitää yllä demokraattisia instituutioita, jotka perustuvat kaikkien yhtäläiseen kunnioittamiseen ja yhdenvertaisuuteen. (Nussbaum 2011b: 27, 43-44.) Tässä korostuu myös ammattihenkilöjen rooli työssä. Auttamisen ja ohjaamisen lisäksi saatetaan tarvita myös opettamista ja kasvattamista demokraattiseksi kansalaiseksi.

Kolmannen osallisuuden elementin, arjessa selviytymisen kohdalla on auttajien rooli myös merkittävää. Kun puhutaan kehitysvammaisten arjessa selviytymisestä, puhutaan toimintakyvystä. Toimintakyky kertoo siitä, miten ihminen toimii eri tilanteissa ja eri ympäristöissä. Niin älyllisen kyvyn, terveyden, elämänhallinnan, vuorovaikutuksen kuin ympäristön kohdalla apu ja tuki mahdollistavat toimintakykyä. Apu ja tuki muodostuvat niin ohjaajien, avustajien kuin asiakkaan läheisverkostojen kautta.

Osallisuuden ja osallistumisen käsitteet usein sekoittuvat samaa tarkoittaviksi käsitteiksi. Osallistuminen tarkoittaa läsnäoloa toisen määrittelemässä tilanteessa. Osallisuuden käsite on laajempi. Se muodostuu osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen kautta. Osallisuuden toimintakulttuurissa asiakas on ammattilaisen rinnalla toiminnan suunnittelussa. Ammattihenkilöjen on tärkeää ymmärtää, että osallisuuteen kuuluu myös oikeus olla osallistumatta.

Osallisuutta edistäviä tekijöitä ryhmäkodeissa

Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmän jäsenet tapasivat kuusi kertaa opinnäytetyön toimintatutkimuksen ensimmäisen syklin aikana.  Jokaisesta tapaamiskerrasta muodostettiin yksi toimintatutkimuksen tulos. Opinnäytetyön aineistosta saatujen tulosten perusteella asiakasosallisuutta haluttiin parantaa monin erin tavoin.  Niistä asiakkaiden kannalta keskeisimmät tekijät ryhmäkodin arjessa olivat henkilökohtaiset avustajat ja tutut ohjaajat, yhteinen tekeminen ja mahdollisuus vaikuttaa ruokaan. Lisäksi tärkeänä pidettiin, että ryhmäkodeissa on vaikuttamisen kanava. Se voi olla esimerkiksi säännöllinen asukaskokous tai mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa kahden kesken. Helsingin kaupungilla on yhteensä 35 ryhmäkotia ja ne ovat kaikki erilaisia. On haasteellista muodostaa yhtä oikeaa ratkaisua ja ohjeistusta kaikkiin ryhmäkoteihin. Muita opinnäytetyön aineistosta nousseita osallisuutta edistäviä tekijöitä olivat asiakkaiden äänen kuuluviin saaminen, esimiesten vastuuttaminen ja avoin keskustelu sekä kehittäjäryhmien vuoropuhelu osallisuudesta.

Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä muodosti toimintatutkimuksen aikana sisäisen kyselyn 35 ryhmäkotiin, joista vastauksia saatiin17 ryhmäkodista. Vastauksista huokui yhteisöllisyyden kaipuu. Vaikka henkilökohtainen apu on ollut tärkeä uudistus kehitysvammaisille, ei se korvaa kaikkea vapaa-ajan vieton tarvetta ryhmämuotoisessa asumisessa kuten yhteisiä retkiä. Helposti lähestyttäviä, tuttuja ohjaajia pidettiin tärkeänä myös. Tutut ohjaajat tunnistavat asiakkaan tahtotilaa. Varsinkin vaikeavammaisten eleiden, ilmeiden ja äännähdysten tunnistaminen on merkittävää tahtotilan selvittämisessä.

Ruokalistoihin vaikuttamista ja osallistumista ruuanlaittoon pidettiin tärkeänä. Työryhmän jäsenet pohtivat yhdessä, että tiukentuneissa henkilöstöresursseissa henkilökunta voi luoda nopeasti valmistettavien ruokien luetteloita, joiden avulla asiakkaat voivat muodostaa ruokalistoja. Vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä voidaan muodostaa esimerkiksi leikkaamalla ruokakuvia lehdistä tai valokuvaamalla annoksia.

Miten tulokset saadaan käytäntöön?

Palvelujen kehittämistä asiakkaiden kanssa on perusteltu muun muassa sillä, että asiakkaan kannalta teknistyneet palvelut ovat johtaneet inhimillisen vuorovaikutuksen vähenemiseen. Palvelujen tulisi vastata asiakkaiden konkreettisia tarpeita. Palvelujen on kritisoitu paenneen ammatillisen diskurssin, hierarkioiden ja teknologian taakse. (Toikko 2012: 154-155).  Osallisuuden parantamisen työryhmä on hyvää uutta kokeilua Helsingin kaupungin vammaistyön asumispalveluissa. Se edellyttää uusien toimintatapojen ja ratkaisujen muodostamista niin asiakkailta kuin ammattihenkilöiltä.

Toimijalähtöisestä kehittämisestä nousseet ideat tarvitsevat ammattihenkilöiden tarkastelua ennen kuin ne voidaan tuoda käytäntöön. Tarkempi tarkastelu mahdollistaa palvelujen laatua. Käytäntöön tuominen edellyttää myös yhteistä ymmärrystä päätöksistä vastaavien kehittäjäryhmien kanssa. Prosessiin vaikuttavat myös muu käynnissä oleva kehittämistyö sekä muutospaineet kuten sote-uudistus. Kehittämistehtävän hypoteesina oli, että toimijalähtöisen kehittämisen avulla palvelut kehittyvät. Palvelujen kehittymiseen vaikuttavat myös 1) yhteinen ymmärrys muiden kehittäjäryhmien kanssa 2) halu uudistua toimijalähtöisen kehittymisen avulla sekä 3) yhteensovittaminen muun kehitystyön kanssa.

Palvelujen kehittämisessä on tärkeää hahmottaa kokonaiskuva kehittämistyön kentästä. Suurissa organisaatioissa kuten Helsingin kaupungilla kehittämistyölle ominaista on laaja-alaisuus. Kehittämistyöhön kuuluu kansallisen lainsäädännön muutoksiin vastaamista, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräysten huomioimista, oman palvelun kehittämishaasteisiin vastaamista ja poliittisien päätöksien taloudellisiin raameihin reagoimista. Ammattihenkilöt eivät ole aina tietoisia kaikesta kehittämistyöstä, sillä se ei välttämättä näyttäydy omassa työssä.

Kehittämistyössä toimintaa ohjaa esimerkiksi tuloskortti, jossa määritellään muun muassa tavoitetasoa, toimenpiteitä, mittareita, vastuuta ja seurantaa. Tässä tapahtumakulussa alun perin tavoitteena oli kuntalaisten kuulemistilaisuus, josta liikkeelle lähti ehdotus ryhmän perustamisesta. Mikäli asumispalvelut haluavat edistää asiakasosallisuutta työryhmän avulla, on suositeltavaa lisätä se seuraavan tuloskorttiin muiden kehittämiskohteiden rinnalle. Silloin se ei ole eriarvoisessa asemassa muun kehittämistyön kanssa ja kehittämistyön tuloksia on mahdollista saada paremmin käytäntöön.

Raine Luomala, sosionomi (ylempi AMK)

Opinnäytetyö kokonaisuudessaan löytyy Theseus-tietokannasta.

Lähteet:

Bradley, Ben 2015. Well-Being. Oxford. Polity.

Dittman, Jörg: 2016: Participation and Poverty Reduction programns – Chances and Paradoxes. Workshop Summerschool, Amsterdam. 9.6.2016.

Nussbaum, Martha C. 2011. Creating Capabilities. The Human Development approach. Cambridge, Massachusetts. Harvard University Press.

Nussbaum, Martha C. 2011b. Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee huministista sivistystä. Gaudeamus Helsinki University Press.

Sen, Amartya 2009: The Idea of Justice. Penguin Books Ltd, England.

Toikko, Timo 2012. Sosiaalipalveluiden kehityssuunnat. Tampereen yliopisto.

Kun tukihenkilö asettuu pitkäaikaisesti sellaisen lapsen tai nuoren rinnalle, jonka lapsuuden perheolot ovat olleet vaihtelevia ja mahdollisesti jopa vaurioittavia, on lapsella tai nuorella mahdollisuus täyttää niitä puutteita, joita vaikkapa hänen verkostossaan on.

Tukihenkilötoiminnan vuosikymmenet

Lastensuojelun tukihenkilötoimintaan on järjestetty vuosikymmenten ajan. Sen edeltäjänä toiminut suojeluvalvontajärjestelmä korvautui tukihenkilötoiminnalla, sillä suojeluvalvonta perustui kontrollifunktioon, eivätkä sen tulokset siksi olleet halutun kaltaisia. Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan ensimmäinen merkittävä vuosi oli 1984, sillä silloin se sai paikkansa silloisessa uudessa lastensuojelulaissa, yhtenä avohuollon tukitoimena.

Toinen merkittävä vuosi saman toiminnan kannalta oli 30 vuotta myöhemmin. 2014 tukihenkilötoiminta siirtyi sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutoksessa sosiaalihuoltolain puolelle. Näin ollen kunta on velvoitettu järjestämään tukihenkilötoimintaa myös ei lastensuojeluasiakkaana oleville.

Tukihenkilötoiminnan muutokset ajassamme ovat sellaisia, joita emme vielä ole nähneet. Myös soteen liittyvät muutokset tulevat vaikuttamaan tukihenkilötoiminnan kenttään. Tukihenkilötoiminta tulee entisestään saamaan myös vaihtoehtoisia toimintamuotoja rinnalleen erilaisista mentorointi- ja aikuisystävätoiminnoista. Lisäksi ammatillisen tukihenkilötoiminnan käyttö voi laajentua ja kasvaa lastensuojelun asiakaslasten entistä monimutkaisempien elämäntilanteiden vuoksi. Siksi aihe on ajankohtainen.

Vapaaehtoiset aikuisystävät

Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan järjestäminen on perinteisesti tapahtunut vapaaehtoistoimijoiden avulla. Maallikkohenkilöt ovat asettuneet tukemaan lapsia ja nuoria, tekemään heidän kanssaan erilaisia asioita arjessa. Tämä ainutlaatuinen ihmissuhde järjestetään ulkopuoliselta taholta, usein kunnan sosiaalityön puolelta.

Vapaaehtoinen aikuisystävä mahdollistaa säännöllisiä tapaamisia arjessa, keksii ja järjestää kivaa tekemistä, tsemppaa koulunkäynnissä ja kyselee kuulumisia. Hän näkee ja kuulee lapsen ja hänen toiveensa. Hän ei utele. Ei ole työntekijä. Hän on sankari, joista on jatkuva pula. Tukihenkilöt haastatellaan, koulutetaan ja yhdistetään tukisuhteisiin. Minkälaisia eväitä tukihenkilöille tulisi antaa? Millaisiin suhteisiin tukihenkilöiden tulisi pystyä?

Tukihenkilötoiminnan kokemukset tutkimuksen pyörteissä

Neljä jo aikuistunutta entistä tuettavaa haastateltiin syvähaastattelun menetelmällä. He kertoivat menetelmälle ominaisella tavalla laajalti ja rönsyillen niistä kokemuksesta, mitä heillä oli lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Koska tukihenkilötoiminta on mahdotonta täysin irrottaa muista elämänkokemuksista, oli tärkeää hahmottaa myös heidän lapsuuden perheolojaan, nykyistä elämäntilannettaan ja tulevaisuuden haaveitaan. Tutkimuksen elämänkerrallinen ja narratiivinen ote näkyy voimakkaasti ja mahdollistaa haastateltavien oman äänen kuuluviin sellaisenaan.

Entiset tuettavat rakensivat kokemiaan tukihenkilöidensä ja tukisuhteidensa merkityksiä aina ystävästä ja roolimallista isähahmoon, ainoaan luotettavaan aikuiseen sekä auktoriteettiin. Kokemukset olivat kovin henkilökohtaisia ja niitä värittivät usein juuri ne puutteet, joita entisten tuettavien omassa arjessa tai perheessä oli.

Koska haastateltavat olivat jo aikuisia ja heidän oma elämänsä oli tasapainoinen haastatteluhetkellä, heidän oli mahdollisuus tarkastella tukisuhdettaan osana siihenastista elämänkokemusta. Tukihenkilön koettiin olevan osasyynä sille, miksi tietyt koulut oli käyty, joku tietty ammatti valittu, että parisuhde oli aikuisiällä mahdollinen tai miksi huumeita ei oltu kokeiltu. Tukisuhteet tuntuivat kantautuvan aina aikuisiälle saakka.

Toiminnan kokemuksiin sisältyi mm. luottamuksen uudelleenrakentumista sekä arvojen siirtymistä. Hyvä tukihenkilö mahdollisti tukisuhteen sallivan ilmapiirin ja vastavuoroisen ystävyyden. Isona asiana esille nousi tukihenkilön pitkäaikaisuus, pysyvyys. Pysyvyydellä oli merkityksensä myös virallisen tukisuhteen päättymisen jälkeen. Ystävää autettiin nyt puolin ja toisin.

Viivan alle

Pienen otoksen tutkimus ei mahdollista yleistettäviä vastauksia, eivätkä henkilökohtaiset kokemukset muutenkaan sovi yleistämisajatukseen. Siitä huolimatta ammattilaiset, tukihenkilötoimintaa organisoivat tahot sekä itse tukihenkilöt suunnata ajatuksensa ja resurssinsa kokemusasiantuntijoiden kertomusten perusteella sellaisiin yksityiskohtiin, jotka voivat olla merkityksellisiä.

Haastateltaville itselleen haastattelu mahdollisti tilaisuuden jäsentää omaa elämäänsä sanallisesti, tulla kuulluksi ja kohdatuksi sekä jakaa ainutkertaisista kokemuksistaan, luoden itse merkityksiä asioiden välille.

Tutkimuksen toteuttajalle matka oli pitkä ja perusteellinen. Kuten tukisuhteetkin yleensä ovat. Rakentamiseen menee aikaa ja se saattaa koetella ja sitä koetellaan. Lopulta käsissä on kuitenkin jotain sellaista, josta voi olla kiitollinen. Haastateltavilla se on tukihenkilö ja tukisuhde, jonka suurin osa sai pitää vielä aikuisiässäänkin.

Minulla se on opinnäytetyö, joka mahdollisti haastateltavien henkilökohtaisten kokemusten jakamisen ja intensiivistä pohdintaa. Haastattelut olivat herkistävä kokemus, etenkin, kun sattuu työskentelemään itse asian parissa. Silloin saattaa kuvitella näkevänsä omien kättensä jäljet tukisuhteissa, jotka ovat loppuneet jo ehkä ennen kuin oma työura asian parissa on edes alkanut ja joiden merkitykset ovat sinällään hyvin omakohtaisia, eivätkä lainkaan yleistettäviä. Mutta niin ihmismieli toimii, se yhdistää tarinoita kokonaisuuksiksi ja kokemuksia kokonaisiksi. Minä saan yhdistää tukihenkilöitä ja tuettavia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa niin, että ne jättävät jälkiä, joita ei voi unohtaa.

Piia Vanhatalo, tukihenkilötoiminnan koordinaattori, sosionomi (ylempi AMK)

Teksti perustuu keväällä 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni:

Vanhatalo Piia 2017: ”Vähän niin ku se päivä kesällä, kun mennään Lintsille: kaikki oottaa sitä”. Neljän aikuisen syvähaastattelu. Kokemuksia lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Työ löytyy Theseus.fi sivustolta

Tukihenkilötoimintaan voi tutustua lisää esimerkiksi täältä.