Ei liene epäselvää, että lastensuojelun tila on yksi kuumimpia alan puheenaiheita. Erilaisista medioista pursuaa tietoa ja uutisia milloin mistäkin epäkohdasta lastensuojelussa. Hätkähdyttävät uutiset lasten kaltoinkohtelusta lisäävät entisestään huolta lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnista. Vihdoin myös lastensuojelun ammattilaiset ovat rohkaistu-neet kertomaan vaikeasta tilanteestaan.
Lastensuojelun työntekijät usealta paikkakunnalta viestivät, etteivät pysty tekemään laadukasta ja lainmukaista työtä nykyresursseilla. Asiakasmäärät ovat suosituksiin ja työaikaan nähden ylimitoitettuja. Työntekijät väsyvät ja työ kärsii. Liiallinen työn prosessointikin heikentää työn laatua. Valvira on tullut selvityksissään samoihin tuloksiin. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeusturva vaarantuu. (Jaakkola 2014, 29.)
Noin puolet Suomen kunnista tekee lastensuojelutyötä vajaalla miehityksellä. Kolmannes lastensuojelutyötä teke-vistä on epäpäteviä. Nyt asiaan on herätty ja Valvira on aluehallintovirastojen kanssa ryhtymässä kehittämis-toimiin. (Esa 2014.) Herää kysymys, miksi ongelmaan ei ole aikaisemmin havahduttu ja miten tilanne on päässyt näin pitkälle. Tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja ponnistuksia. Toivottavaa olisi, etteivät kehittämistavoitteet jää puheeksi, ja ettei juututa kehittämään hallintorakenteita, vaan löydetään nopeita ratkaisuja asiakastyön pikaiseksi parantamiseksi. Kärsijänä on kuitenkin viime kädessä lapsi.
Lapsen kuuluu olla lastensuojelussa keskiössä!
Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa antanut lastensuojelun laatusuositukset. Laatusuositusten ensimmäisenä sisältöalueena on osallisuus lastensuojeluasiassa ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluita kehitettäessä. (STM 2014.) Kokemusasiantuntijuus on tunnustettu ja sitä hyö-dynnetty jo monissa aikuisten erityispalveluissa. Kuullaanko lapsia ja nuoria riittävästi? Kerrotaanko lapsille ja nuorille riittävästi heihin kohdistetuista palveluista ja tukitoimista sekä niiden mahdollisuuksista? Aikuisten ja viranomaisten kielellä esitetty asia ei tavoita lapsen tai nuoren käsitemaailmaa.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lasten kuulemista erityisen tärkeänä. Hän arvostelee kovin sanoin lastensuojelua, sen johtamista ja viranomaisyhteistyötä. Hänen mukaansa lastensuojelusta puuttuu osaamista, aikaa ja ammattitaitoa. Jos lasta ei ehditä kuulla, ei voida tietää, minkälaisessa todellisuudessa tämä elää. (Kurttila 2014.) Lapsen kaltoinkohtelu voi olla pitkäkestoista ja systemaattista.
Oman kokemuksensa tästä jakaa näyttelijä Eero Enqvist. Hän ihmettelee vielä aikuisena, miksei hänen kohteluunsa kasvatusperheessä puututtu, vaikka raportit tarkastuskäynneiltä kertoivat huolestuttavia uutisia. Lapset joutuvat keksimään eri-laisia selviämiskeinoja eläessään huonoissa oloissa. Onneksi näitä voi joskus kääntää vahvuuksiksi. Kaikille ei kuitenkaan näin onnekkaasti käy. Huono-osaisuudesta johtuva häpeän ja huonommuuden tunne voi olla elin-ikäinen. Moniammatillinen auttamistyö ei toteudu, jos jokainen palvelujärjestelmän osa hoitaa vain omaa osaansa kuulematta ja konsultoimatta toisia. Tärkeää olisi myös varata aikaa kunnon selvitystyölle huostaanotoissa – se ei aina ole paras ratkaisu. Uusien vaihtoehtojen ja menetelmien löytäminen olisi toivottavaa. (Tuomaala 2014; Pitkänen 2014; Hiilamo 2014.)
Lapsuuden turvattomuudella ja kaltoinkohtelulla on pitkät jäljet
Jos koko lapsuutta varjostavat turvattomuus, vanhempien päihdeongelma, taloudelliset huolet tai hyväksikäyttö, ei lapsen terveelle kasvulle ole ti-laa. Lapsi saattaa syyllistää itsensä ja oireilla erikoisilla tavoilla, jotka saattava jatkua aikuisuuteen asti. Toipuminen vaatii monen vuoden prosessia ja oikeanlaista terapiaa. (Leppä 2014.) Siksi lapsen hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota varhaisessa vaiheessa ja jatkuvasti. Herännyt huoli on otettava puheeksi ja pyrittävä auttamaan lasta ja nuorta kohtaamalla tämä arvostavasti ja hienotunteisesti. Luottamuksen rakentaminen alkaa aidosta läsnäolosta, kuuntelusta ja lapsen mielipiteen arvostamisesta.
Näillä linjoilla on myös Päivi Nurmi, joka on kirjoittanut kirjan lapsen ja nuoren vihasta. Hän arvelee, että aikuiset liian herkästi tarttuvat vain lapsen ja nuoren pahaan oloon eivätkä osaa rohkaista näitä puhumaan vaikeuksistaan. Kohtaaminen vaatii aikaa ja hitaasti etenemistä lapsen ja nuoren ehdoilla. (Arvonen 2014.) Tämä ei ole uusi uutinen. Vastuu on ensisijaisesti lasten ja nuorten vanhemmilla, mutta perheiden problematiikkakin on murroksessa. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lisäksi lapsia ja nuoria rasittavaa nykyisin vanhempien työ- ja urahakuisuus.
Fyysisesti läsnä olevat vanhemmat eivät ole aina henkisesti läsnä. Työpäivä jatkuu kotona tärkeiden paperien tai läppärin seurassa. Tärkeisiin viesteihin ja puheluihin on vastattava. On valmistauduttava tärkeään kokoukseen. Mutta unohtuu se kaikkein tärkein eli lapsi! On joskus huolestuttavaa nähdä lapsiperheitä liikkeellä – lapsi istuu hiljaa rattaissa, kun äiti ja isä selailevat erilaisia saitteja älypuhelimistaan. Muinainen kännyköiden mainosslogan ”jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän” ei enää toteudu.
Vanhempien vastuusta ja tukea heidän hyvinvoinnilleen
Lastensuojelun arvostelun lisäksi pitäisikin kiinnittää huomiota myös vanhempien vastuuseen ja hyvinvointiin. Pitäisi pohtia, mistä lasten suojelun tarve johtuu. Miksi ja miltä lasta on tarpeen suojella? Mitä voisimme tehdä niille asioille, joilta lasta pitää suojella?
Seurausten lisäksi on panostettava syiden hoitamiseen. Perheen tuki voi olla suku tai muu yhteisö. Löytyisikö yhteisöstä resursseja lapsen tai nuoren auttamiseksi? Erilaisten yhteisöjen merkitystä korostetaan jatkuvasti, ja yhteisöllisyydestä hyötyvät kaikki. Yhteisöt luovat turvaa ja niiden toivotaan ottavan vastuuta jäsenistään. Perheen ja suvun lisäksi tärkeitä yhteisöjä ovat mm. naapurusto, järjestöt, seurakunta ja muut alueelliset toimijat. (Seppänen 2014.) Tarve kiinnittyä johonkin yhteisöön on ihmiselle tärkeä. Lapselle ja nuorelle on tarjottava luonnollisia ja turvallisia yhteisöjä, jotta nämä eivät jää vaille sosiaalisia siteitä. Vähenisikö silloin myös suojelun tarve?
Hyviä uutisiakin
Onneksi lastensuojelusta kuuluu hyviäkin uutisia. Työn näkyväksi tekeminen on yksi niistä. Hyvä työ ei riitä, jos ei siitä kukaan tiedä. Lastensuojelun huonot uutiset muokkaavat yleistä käsitystä huonosta ja toimimattomasta palvelukulttuurista. Myös hyvää on tuotava esiin. Markkinataloudesta tuttu tuotteiden brändäys voisi antaa vinkkejä myös sosiaalialalle. Markkinatalouden malleja voisi muutenkin hyödyntää hyvinvointivaltion palvelujen suunnittelussa ja rahoittamisessa. Suomessa tässä on vielä paljon opeteltavaa, mutta myös paljon mahdollisuuksia. (Luoto 2014; Vartiainen 2014.)
Lastensuojelun työntekijät tekevät niukoilla resursseilla parhaansa. Nostamalla lastensuojelun onnistumisia, haasteita ja toiveita yleiseen keskusteluun voidaan vaikut-taa positiivisesti yleiseen mielikuvaan lastensuojelusta. Tarvitaan avointa ja rakentavaa keskustelua siitä, mitkä oikeasti ovat lastensuojelun suurimmat ongelmat, miten resurssit olisi syytä jakaa ja erityisesti, miten lasten ja nuorten ääni saadaan kuuluviin.
Tiina Snellman, sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opiskelija
Lisätietoa
Arvonen, Päivi 2014. Lapsen ja nuoren viha on iso haaste aikuiselle. Käsi kädessä 3/2014, 24 – 25.
Esa, Miia 2014. Uutisia Valviran selvityksestä. Yle, kotimaa 12.5.2014.
Hiilamo, Heikki 2014. Lapsen maailma 2014, 63.
Jaakkola, Helena 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia 5/2014, 28 – 29.
Kurttila, Tuomas 2014. Haastattelu Ylen tv-uutisissa 4.7.2014
Leppä, Heli 2014. Lapsuuden hyväksikäytöllä on pitkät jäljet. Käsi kädessä 1/2014, 35 – 36.
Luoto, Taina 2014. Hyvästäkin työstä pitää kertoa. Enska 2/2014, 14 – 16.
Pitkänen, Kati 2014. Mitä köyhyydelle voi? Noste 2/2014, 22-27.
Seppänen, Marjaana 2014. Hyvä paha yhteisöllisyys. Diakonian tutkimus 1/2014, 3 – 6.
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4. Lastensuojelun laatusuositus.
Tuomaala, Ellen 2014. Itsensä kanssa ihminen on paljaimmillaan. Mielenterveys 1/2014, 4 – 7.
Vartiainen, Juhana 2014. Hyvinvointivaltio ja markkinatalous. Yhteiskuntapolitiikka 3/2014, 328 – 336.
Ei kommentteja