Oman lapsen huostaanotto, asia jota ei toivoisi kenenkään vanhemman joutuvat kokemaan, puhumattakaan lapsesta. Huostaanotto on lastensuojelun viimeisin ja radikaalein toimenpide, joka tehdään silloin kun kaikki muut keinot on käytetty, ne avohuollon tukitoimet, jotka eivät ole riittäneet tukemaan perhettä niin, että lapsi voisi asua vanhempansa luona.
Mikä sitten on riittävää vanhemmuutta tai mikä on lapsen ja vanhemman etu lastensuojelun asiakkaana? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden on aina perusteltava päätöksensä faktatietoihin ja erityisesti huostaanoton valmistelussa, vain tosiasioilla on merkitystä. Vanhempien tai lasten vastustaessa huostaanottoa, käsittelee hallinto-oikeus asian ja vaatii päätöksille faktoihin perustuvaa tietoa eikä mutu-tuntumaa. Siksi lastensuojelun ammattilaisilla on suuri vastuu siitä, millä menetelmillä esimerkiksi vanhemmuutta ja perhesuhteiden vuorovaikutusta mitataan ja miten se kirjataan asiakirjoihin tarkasti perusteltuna.
Huostaanoton voimaantulossa, oli se sitten perheen tai hallinto-oikeuden hyväksymä, sosiaalityöntekijöiden työ ja vastuu jatkuu. Lapselle tehdään aina asiakassuunnitelma sijaishuollossa, ja se tarkastetaan säännöllisesti. Samoin ei aina ole vanhempien tukitoimien laita, vaikka huostaanotto on suuri kriisin vanhemmalle, usein esimerkiksi vanhemman päihdeongelma voi syventyä, kun lapsi huostaan otetaan. Myös vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten apua ja vertaistukea huostaanotossa ja tulevaisuuden rakentamisessa.
Silloin myös lapsen oikeudet toteutuisivat paremmin, sillä vanhemman kuntoutumisella on suuri merkitys lapsen hyvinvointiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aina sitä, että lapsi palaisi kotiin, mutta lapsen tiivis yhteys voisi säilyä avun saaneeseen biologiseen vanhempaan ja rinnakkaisvanhemmuus sijaishuoltopaikan kanssa voisi syntyä.
Vastuun paikka – tukea sijoitetun lapsen vanhemmille
Miia Pitkäsen Vastuun paikka-käytäntötutkimuksessa (2011) vahvistui, että lapsen vanhempien kuntoutumisen tukemiseen ei ole riittävästi mahdollisuuksia lapsen sijoituksen aikana. Aineisto perustui 14 vanhemman haastatteluun, joiden lapsi oli huostaan otettu. Vastuutyöntekijä lastensuojelussa oli selkeästi lapsen tarpeita varten, ja ammatillinen tuki vanhemmalle oli vähäinen. Aktiiviset vanhemmat saivat tukea paremmin kuin ne, jotka eivät sitä jaksaneet syystä tai toisesta hakea.
Ammattilaisten tulisi siis miettiä, miten sijoitetun lapsen vanhempia voitaisiin tulevaisuudessa auttaa enemmän ongelmien ratkaisussa ja vanhemmuuden tukemisessa. Konkreettinen toimenpide-ehdotus Pitkäsen tutkimuksessa oli se, että vanhempien kanssa työskenneltäisiin suunnitelmallisesti kuntouttamistavoittein.
Anne, ohjaaja lastensuojelussa, sosionomi ylempi AMK -opiskelija
Lisätietoa
Pitkänen Miia, 2011. Vastuun paikka! Vanhempien tukeminen lapsen huostaanotossa. Soccan ja Heikki Waris-instituutin julkaisusarja nro 26-2011. Saatavana verkossa.
1 Kommentti
Se on totta että vanhemmat tarvitsevat apua ja tukea, riipoumatta huostaanoton syistä.
Tämä sen sijaan ei ole totta
”Lapselle tehdään aina asiakassuunnitelma sijaishuollossa, ja se tarkastetaan säännöllisesti. Samoin ei aina ole vanhempien tukitoimien laita, vaikka huostaanotto on suuri kriisin vanhemmalle, usein esimerkiksi vanhemman päihdeongelma voi syventyä, kun lapsi huostaan otetaan. ”
Tämä on nähtävillä myös ylimmän laillisuusvalvojan kanteluratkaisuista.
Asiakassuunnitelmia ei laadita asianmukaisesti ainakaan Helsingin lastensuojelussa. Myöskään valituskelpoisia päätöksiä ei saa aina kirjallisena. Lisäksi sosiaalityöntekijät voivat pitää kirjauksia jopa kuukausia avoimena ja muutella niitä mielensä mukaan.
Lastensuojelusta on osassa kunnista tullut sijoitus- ja sarjayritysten kylmää bisnestä, missä voitot maksimoidaan epäeettisin menetelmin kuten vanhusten huollossakin. Sekin on nähtävissä tarkastusraporteissa.
Hyviä ja toimivia menetelmiä, kuten siltaprojektia ei ole otettu käyttöön.
Nykyään päihderiippuvaisia lapsia annetaan huostaan, raittiista perheistä.
Aivan liian monen lapsen suojelu pettää.